Käräjäoikeuteen, koska he ovat ilmeisesti ihastuneet minun kirjoituksiin.
Pitäis varmaan tulostaa nuo kaikki lausunnot niin näen, että olenko saanut edes kirjaa aikaiseksi.
Minä laitoin tällä kertaa kaksi sähköpostia eli ensimmäisessä kirjoitukset ja toisessa laitoin kuvia joissa luki aina kuvassa, että " Liite x"
X oli numero niin osaavat yhdistää, että mikä numero ja kuva liittyy kenenkin.
Pitäis mennä tulostamaan nuo niin voisin lukea itse niin näen olenko minä muka niin HYVÄ KIRJOITTAMAAN mitä käräjä lausunnon mukaan olin ollut.
Jos olen niin PÄÄSTÄÄN KOMIASTI IVALOSTA ISONA JUTTUNA POLIISIEN KIRJAAN.
POLIISEILLA on oma kirja jossa he kirjoittavat RATKAISUISTA RIKOKSESTA.
En minä vielä laittanut kaikkia asioita vaan kyllä minä pyrin jättämään asioita myös KORKEIMPAAN OIKEUTEEN, mutta voihan se olla että saadaan HOVISSA käydä muutama kierros niin saadaan vähän matskua ennen, kuin mennään KORKEIMPAAN jossa saan LYÖDÄ JAUHOT SUUHUN.
Kyllä minä jo nostin Sanna Marinin ja Li Anderssonin sekä ilmoitin, että HE KÄVIVÄT AINAKIN MINUN KUNNIAA PÄÄLLE ja en minä ole haastanut heitä käräjille vaikka HE EDUSTIVAT MINISTEREINÄ koko Suomen kansaa.
Minä olen AINUT JOKA KÄY KUNNIOIDEN PÄÄLLE.
Yksi oli vielä väittänyt, että olen HAUKKUNUT KOKO KYLÄN.
Tuosta kyllä laitoin, että hän on OIKEESTI KEHITYSVAMMAINEN ja KOKO KYLÄ TIETÄÄ TUONKIN, mutta MIKSI HÄN EI OLE ILMOITTANUT OLEVANSA KOKO KYLÄN VÄEN KUNNIAA PUOLUSTAMASSA VAAN VAATII KUNNIAA VAIN ITSELLEEN.
Laitoin, että en minä tykkää siitä että KEHITYSVAMMAINEN SYRJII TOISIA KEHITYSVAMMAISIA, koska minua opetettu siihen että terveiden ihmisten kuuluu TUKEA kehitysvammaisia niin he voivat elää normaalia elämää terveiden ihmisten kanssa.
Olin kysynyt, että " Kukahan tästä KEHITYSVAMMAISESTA ON VASTUUSSA?"
Minä ILMOITIN, ETTÄ OLEN OLLUT TOIMINTAKESKUKSESSA TÖISSÄ JA HÄN EI OLLUT TÖISSÄ VAAN HÄN OLI KEHITYSVAMMAINEN JO SILLOIN.
Kyllä hänen vapauksia kehitysvammaisena on monet muutkin ihmetelleet. Hän on mennyt aika moneen työpaikkaan huutamaan sekä pomottamaan, kun hänen mies on ollut töissä.
Ei kukaan ole moittinut miestä huonoksi työntekijäksi, mutta HUUTAVAT VAIMOT saa aikaan sen että moni muukin vaihtaa työpaikkaa.
En tiedä montako sivua kirjoitin eilen
Anonyymi-ap
0
201
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132341Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???311192- 106963
- 71942
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha614916- 48855
- 85790
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 70676
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31666