Empirismi ja naturalismi liikaa painottuneina ovat väärä menetelmä kosmologiassa. Kosmologia tarvitsee systeemisen otteen, lähtemisen myös kokonaisuudesta päin, rationaalisen, teoreettisen otteen myös.
Kosmologiassa pitää muodostaa kokonaisteoria: Millainen universumi on? Vastaus siihen ihan kaiken tiedon ja Filosofisen ymmärryksen pohjalta. Tiedostaen, että havaintoja ei ole kaikkialta. Sitten testataan sitä teoriaa kaikilla mahdollisilla tavoilla havaintojen lisäksi.
Ja kyse on poikkitieteestä ja filosofiasta, ei pelkästä fysiikasta. Ennenkaikkea filosofiasta.
Näin saadaan paljon parempaa tiedettä:
https://www.santavuori.com/Kokonaisuus.pdf
Katsokaa nyt kuinka paljon paremman tuloksen näin saa aikaan kuin fyysikkojen BB! Tämä on paljon lähempänä totuutta kuin BB. Eikä juuri tätä tarvitse kannattaa, vaan ylipäätänsä uutta ja monitahoisempaa suhtautumista asiaan. Kosmologian teorioihin pitää suhtautua vielä pitkään eklektisesti. Tällainen vaihtoehto BBlle osoittaa sen konkreettisesti.
Tieteen menetelmä kosmologiassa
81
378
Vastaukset
Kehittynyt tiede on nimenomaan teorioita. Sitten teorioita testataan ja niin kehitetään ja vaihdetaan. Tieteemme ei ole vielä mitään valmista ja pysyvää, ikuista tiedettä, vaan alustavia teorioita, ja vasta fysiikka ja biologia, luonnontieteet, ovat tieteellisellä tasolla. Muut empiiriset tieteet ja myös tähtitiede ovat vasta esitieteellisellä tasolla.
- Anonyymi
Hei Filosofi?
Maailman suurin Naton sotilaskaluston hautausmaa pelkästään tänä vuonna Kurskin alueella on tuhottu enemmän Ukrainan asevoimien sotavarusteita kuin koko Ukrainan sodassa muolla!
Pidätkö oikeutettuna että Zelensky hyökkää venäjälle? Anonyymi kirjoitti:
Hei Filosofi?
Maailman suurin Naton sotilaskaluston hautausmaa pelkästään tänä vuonna Kurskin alueella on tuhottu enemmän Ukrainan asevoimien sotavarusteita kuin koko Ukrainan sodassa muolla!
Pidätkö oikeutettuna että Zelensky hyökkää venäjälle?Syyriat Venäjälle! Pitää kestää vaan, Venäjä romahtaa.
- Anonyymi
Valo on avaruuden muoto sillä se ei voi saavuttaa äärettömyyttä. Miten tällaista tietoa voisi käyttää filosofiseen pohdiskeluun. Al Ghazalin kirjasta saatu käsitys. Vanhoissa kirjoissa voi olla yhä paljon filosofista pohdiskelua tai siemeniä siihen.
Millaisia kirjoja te luette? Netissä on paljon kirjoja esim. Internet Archivessa. Mitä vanhempi teos on sitä enemmän siinä on filosofiaa esim. Newton?- Anonyymi
Muoto on käsittääkseni Einsteinin kaavassa c^2.
Jos avaruudella on muoto joka on valo niin se merkitsee äärellisyyttä äärettömyyden keskellä.
Ja äärellisyys omaa vaikutusta kaikkien galaksien muotoon, jakautumiseen ja tulevaan kehitykseen.
Ehkä asiaa on mahdollista pohtia edelleen filosofisesti ehkä ei?
Tärkeintä on ymmärtää että MUOTO on c^2. Sitä voi käyttää pohtimisen pohjalla. Onko teistä avaruudella suljettu muoto, vai onko se ääretön?
Tulee muistaa myös mahdollinen fraktaalirakenne. Että olisi sisäkkäisiä universiumeja. Jos kaikkia näitä pitää mielessä voi pohdiskelu kyllä haarautua liian laajaksi. Ja vailla varmoja faktoja olevaksi. Avaruuden muoto on pallomainen tila, rajaton, ulkopuoleton, suunnattoman suuri, aina samankokoinen, ei laajene. Ääretön tällä tavalla, ei absoluuttisen ääretön. Valo ei ole mikään raja. Sielläkin on avaruutta ja galakseja, mistä ei valo tänne yllä.
Tämä on päättely, havainnot sopivat tähän ja viittaavat tähän. Ja järki ja saavutettu tieto, mm. syvän taivaan kuvat: aina vaan galakseja.- Anonyymi
santtunen kirjoitti:
Avaruuden muoto on pallomainen tila, rajaton, ulkopuoleton, suunnattoman suuri, aina samankokoinen, ei laajene. Ääretön tällä tavalla, ei absoluuttisen ääretön. Valo ei ole mikään raja. Sielläkin on avaruutta ja galakseja, mistä ei valo tänne yllä.
Tämä on päättely, havainnot sopivat tähän ja viittaavat tähän. Ja järki ja saavutettu tieto, mm. syvän taivaan kuvat: aina vaan galakseja.Mistä sinä voit tietää minkä muotoinen avaruus on, kun emme voi nähdä sitä?
"aina samankokoinen"
Tätä ei ainakaan havainnot tue.
Ja jos se on ääretön, ei sillä voi olla mitään muotoa.
"Tämä on päättely, havainnot sopivat tähän ja viittaavat tähän. "
Mitkä ihmeen havainnot? Keksit taas asioita omasta päästä joilal ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. - Anonyymi
santtunen kirjoitti:
Avaruuden muoto on pallomainen tila, rajaton, ulkopuoleton, suunnattoman suuri, aina samankokoinen, ei laajene. Ääretön tällä tavalla, ei absoluuttisen ääretön. Valo ei ole mikään raja. Sielläkin on avaruutta ja galakseja, mistä ei valo tänne yllä.
Tämä on päättely, havainnot sopivat tähän ja viittaavat tähän. Ja järki ja saavutettu tieto, mm. syvän taivaan kuvat: aina vaan galakseja.Avaruuden muotoa ei tiedetä. Se voi olla vaikka hyperpolinen. Havaintojen perusteella se on kuitenkin haivaittavassa universumissa [hyvinkin] laakea.
Sieltä, mistä ei ole havaintoja, voidaan korkeintaan tehdä spekulaatiota. Anonyymi kirjoitti:
Muoto on käsittääkseni Einsteinin kaavassa c^2.
Jos avaruudella on muoto joka on valo niin se merkitsee äärellisyyttä äärettömyyden keskellä.
Ja äärellisyys omaa vaikutusta kaikkien galaksien muotoon, jakautumiseen ja tulevaan kehitykseen.
Ehkä asiaa on mahdollista pohtia edelleen filosofisesti ehkä ei?
Tärkeintä on ymmärtää että MUOTO on c^2. Sitä voi käyttää pohtimisen pohjalla. Onko teistä avaruudella suljettu muoto, vai onko se ääretön?
Tulee muistaa myös mahdollinen fraktaalirakenne. Että olisi sisäkkäisiä universiumeja. Jos kaikkia näitä pitää mielessä voi pohdiskelu kyllä haarautua liian laajaksi. Ja vailla varmoja faktoja olevaksi.Universumeja on vain yksi. Ei ole muita. Ulkopuolta ei ole. Se koostuu kyllä lukemattomista erilaisista osista ja maailmoista. GR mallintaa sen vielä puutteellisesti, se täytyy korjata. Aika ei ole ulottuvuus, mutta tila ulottuvuuksia on neljä. Painovoima on todellinen voima, jota ei vielä tunneta. Työntäviä voimia on enemmän kuin on tajuttu jne. Universumi ei ala eikä laajene.
- Anonyymi
santtunen kirjoitti:
Universumeja on vain yksi. Ei ole muita. Ulkopuolta ei ole. Se koostuu kyllä lukemattomista erilaisista osista ja maailmoista. GR mallintaa sen vielä puutteellisesti, se täytyy korjata. Aika ei ole ulottuvuus, mutta tila ulottuvuuksia on neljä. Painovoima on todellinen voima, jota ei vielä tunneta. Työntäviä voimia on enemmän kuin on tajuttu jne. Universumi ei ala eikä laajene.
"Universumeja on vain yksi. Ei ole muita. "
Millä perusteella väität näin?
"Ulkopuolta ei ole. Se koostuu kyllä lukemattomista erilaisista osista ja maailmoista."
Mistä ihmeen "osista" ja "maailmoista"?
"Aika ei ole ulottuvuus"
"Universumi ei ala eikä laajene."
Etkö ole käynyt peruskoulua, kun et näytä tietävän tästäkään asiasta mitään?
Miksi edes puhut asioista mistä sinulla ei näytä olevan hajuakaan? Anonyymi kirjoitti:
Mistä sinä voit tietää minkä muotoinen avaruus on, kun emme voi nähdä sitä?
"aina samankokoinen"
Tätä ei ainakaan havainnot tue.
Ja jos se on ääretön, ei sillä voi olla mitään muotoa.
"Tämä on päättely, havainnot sopivat tähän ja viittaavat tähän. "
Mitkä ihmeen havainnot? Keksit taas asioita omasta päästä joilal ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.Kokeillaan sitä välillä. Ei ole muuta täydellistä muotoa. Ehkä se on looginen totuus? Ehkä muodolla ei ole väliä niin mahtavan asian kohdalla? https://santavuori.com/Kokonaisuus.pdf
Anonyymi kirjoitti:
Avaruuden muotoa ei tiedetä. Se voi olla vaikka hyperpolinen. Havaintojen perusteella se on kuitenkin haivaittavassa universumissa [hyvinkin] laakea.
Sieltä, mistä ei ole havaintoja, voidaan korkeintaan tehdä spekulaatiota.Spekulaatioista tehdään teoria ja sitten tutkitaan, onko se parempi kuin BB. Jos tiede on vapaa eikä pseudotiedettä.
- Anonyymi
santtunen kirjoitti:
Kokeillaan sitä välillä. Ei ole muuta täydellistä muotoa. Ehkä se on looginen totuus? Ehkä muodolla ei ole väliä niin mahtavan asian kohdalla? https://santavuori.com/Kokonaisuus.pdf
"Ehkä, ehkä, ehkä..."
Eli nyt myönnät itsekin että nämä sinun väitämät eivät perustu mihinkään. Miksi olet taas valehtelemassa? Anonyymi kirjoitti:
"Universumeja on vain yksi. Ei ole muita. "
Millä perusteella väität näin?
"Ulkopuolta ei ole. Se koostuu kyllä lukemattomista erilaisista osista ja maailmoista."
Mistä ihmeen "osista" ja "maailmoista"?
"Aika ei ole ulottuvuus"
"Universumi ei ala eikä laajene."
Etkö ole käynyt peruskoulua, kun et näytä tietävän tästäkään asiasta mitään?
Miksi edes puhut asioista mistä sinulla ei näytä olevan hajuakaan?Sinä olet pseudotieteen kannalla, että BB olisi tiede. Ei olla, se on yksi väistyvä koulukunta tieteessä.
- Anonyymi
santtunen kirjoitti:
Sinä olet pseudotieteen kannalla, että BB olisi tiede. Ei olla, se on yksi väistyvä koulukunta tieteessä.
"että BB olisi tiede."
Taas valehtelet. BB ei ole mikään tiede, vaan teoria. Tuo sinun jatkvua valetheluja ja vääristely musita ihmisistä ei anna sinusta kovin hyvää kuvaa. - Anonyymi
santtunen kirjoitti:
Spekulaatioista tehdään teoria ja sitten tutkitaan, onko se parempi kuin BB. Jos tiede on vapaa eikä pseudotiedettä.
hienosti taas esittelet että et tiedä tieteen tekemisestä yhtään mitään. Miksi puhut asioista mistä sinulla ei ole hajuakaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
hienosti taas esittelet että et tiedä tieteen tekemisestä yhtään mitään. Miksi puhut asioista mistä sinulla ei ole hajuakaan?
Miksi vastailette saarnaajatrollille?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi vastailette saarnaajatrollille?
Koska minulle tämä on hupia, ei mitään muuta. On hauska katsoa miten he kiemurtelevat kun heidän "totuuksia" vähän ravistelee. ;)
- Anonyymi
santtunen kirjoitti:
Sinä olet pseudotieteen kannalla, että BB olisi tiede. Ei olla, se on yksi väistyvä koulukunta tieteessä.
"Ei olla, se on yksi väistyvä koulukunta tieteessä."
BB:n väistymisestä ei ole pienintäkään havaintoa. Anonyymi kirjoitti:
"Ehkä, ehkä, ehkä..."
Eli nyt myönnät itsekin että nämä sinun väitämät eivät perustu mihinkään. Miksi olet taas valehtelemassa?Siinä on perustelut joka väitteeseen.
Anonyymi kirjoitti:
"että BB olisi tiede."
Taas valehtelet. BB ei ole mikään tiede, vaan teoria. Tuo sinun jatkvua valetheluja ja vääristely musita ihmisistä ei anna sinusta kovin hyvää kuvaa.Väittää, että on ainoa teoria ja muut on kumottu. Kehittämisen ja kumoamisen tarpeessa se oikeasti on.
Anonyymi kirjoitti:
hienosti taas esittelet että et tiedä tieteen tekemisestä yhtään mitään. Miksi puhut asioista mistä sinulla ei ole hajuakaan?
Tiede on teorioita ja sitten niitä testataan. Esitän uuden ja paremman teorian kuin nykyinen.
Sitä tiede on, eikä vanhan teorian ikuista oikeaksi todistamista kehäpäätelmiä ja postullimalla olemattomia "episyklejä".Anonyymi kirjoitti:
Miksi vastailette saarnaajatrollille?
Ei ole trolli, filosofiaa, Yksi näkemys.
Anonyymi kirjoitti:
Koska minulle tämä on hupia, ei mitään muuta. On hauska katsoa miten he kiemurtelevat kun heidän "totuuksia" vähän ravistelee. ;)
Hienoa!
Anonyymi kirjoitti:
"Ei olla, se on yksi väistyvä koulukunta tieteessä."
BB:n väistymisestä ei ole pienintäkään havaintoa.On ACG ja MOND, Belisario ja minä ym. Luonnonfilosofian Seura. Aalto Yliopisto. Tuomo Suntola. Filosofeja.
- Anonyymi
santtunen kirjoitti:
Siinä on perustelut joka väitteeseen.
Ei ollut. Älä taas valehtele, se on rumaa.
- Anonyymi
santtunen kirjoitti:
Väittää, että on ainoa teoria ja muut on kumottu. Kehittämisen ja kumoamisen tarpeessa se oikeasti on.
Ei mitään tarvitse kumota, vaan se joka parhaiten kuvaa tätä ilmiötä on paras. Mutta mitäpä sinä tästäkään asiasta tietäisti, ja ihan itse sen todistit jälleen kerran.
- Anonyymi
santtunen kirjoitti:
Tiede on teorioita ja sitten niitä testataan. Esitän uuden ja paremman teorian kuin nykyinen.
Sitä tiede on, eikä vanhan teorian ikuista oikeaksi todistamista kehäpäätelmiä ja postullimalla olemattomia "episyklejä"."Tiede on teorioita ja sitten niitä testataan. Esitän uuden ja paremman teorian kuin nykyinen."
Etkö voisi jo vihdoinkin ottaa selvää mitä tuo teoria tarkoittaa tieteessä? Nyt vain nolaat itsesi tuolla tietämättömyydelläsi. - Anonyymi
santtunen kirjoitti:
Ei ole trolli, filosofiaa, Yksi näkemys.
Ja sekin on päin seiniä, koska et tiedä mistä puhut. :D
- Anonyymi
santtunen kirjoitti:
Hienoa!
Hienoa että pidät itsesi vedättämistä hienona asiana! :D
- Anonyymi
santtunen kirjoitti:
On ACG ja MOND, Belisario ja minä ym. Luonnonfilosofian Seura. Aalto Yliopisto. Tuomo Suntola. Filosofeja.
Niin, mutta ei mitään oikeita tiedemiehiä.
Anonyymi kirjoitti:
Ei ollut. Älä taas valehtele, se on rumaa.
Siinä on perusteltu jokainen väite.
Anonyymi kirjoitti:
Ei mitään tarvitse kumota, vaan se joka parhaiten kuvaa tätä ilmiötä on paras. Mutta mitäpä sinä tästäkään asiasta tietäisti, ja ihan itse sen todistit jälleen kerran.
BB ei enää ole paras muutakuin kannattajiensa mielestä. Se on kyllä enemmistö, muttei kaikki tiedemiehet. On myös Suntola ja Lerner esim.
Anonyymi kirjoitti:
"Tiede on teorioita ja sitten niitä testataan. Esitän uuden ja paremman teorian kuin nykyinen."
Etkö voisi jo vihdoinkin ottaa selvää mitä tuo teoria tarkoittaa tieteessä? Nyt vain nolaat itsesi tuolla tietämättömyydelläsi.Minun teoria on teoria, vaikka aina väitetään, ettei ole. Alkava ja laajeneva teoria on väärä ja huono teoria, osauniversumin teoria, Galakseja ja räjähdyksiä on universumin teoriana parempi. Sitä ei vielä vaan tajuta tiedeyhteisössä. Se aika tulee. Toivottavasti.
Anonyymi kirjoitti:
Ja sekin on päin seiniä, koska et tiedä mistä puhut. :D
Se on ihan hyvä. Kilpaileva naturalismille, dialektisempi, rationaalisempi, ei johda mahdottomuuksiin.
Anonyymi kirjoitti:
Niin, mutta ei mitään oikeita tiedemiehiä.
Ns oikeat tiedemiehet ovat harhapoluilla, dogmaattisessa empirismissä.
- Anonyymi
santtunen kirjoitti:
Siinä on perusteltu jokainen väite.
Ei edelleenkään ole, älä valehteltele.
- Anonyymi
santtunen kirjoitti:
BB ei enää ole paras muutakuin kannattajiensa mielestä. Se on kyllä enemmistö, muttei kaikki tiedemiehet. On myös Suntola ja Lerner esim.
On se paras kun kukaan ei ole tuonut parempaa esille. Ja sinä taas harhailet jostain tiedemiesten salaliitosta.
- Anonyymi
santtunen kirjoitti:
Minun teoria on teoria, vaikka aina väitetään, ettei ole. Alkava ja laajeneva teoria on väärä ja huono teoria, osauniversumin teoria, Galakseja ja räjähdyksiä on universumin teoriana parempi. Sitä ei vielä vaan tajuta tiedeyhteisössä. Se aika tulee. Toivottavasti.
Hienoa että myönnät että se on vain teoria, eikä sillä ole mitään tekemistä tieteen kanssa.
"osauniversumin teoria, Galakseja ja räjähdyksiä on universumin teoriana parempi. "
Ja tässä todistat että "teoriallasi" ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa.
"Sitä ei vielä vaan tajuta tiedeyhteisössä."
Ja tässä todistat jälleen kerran että sinulla ei ole mitään hajuakaan miten tiedettä tehdään.
Tähän varmaan vastaat sillä että alat valehtelemaan minusta. Tai jätät vastaamatta, koska olet pelkuri. ;) - Anonyymi
santtunen kirjoitti:
Ns oikeat tiedemiehet ovat harhapoluilla, dogmaattisessa empirismissä.
Eli sinäkin ole toikea tiedemies kun olet noin harhassa? ;)
- Anonyymi
Valo ei ole avaruuden muoto, sillä valoa ei edes ole olemassa avaruudessa. Valo on oma ilmiönsä, jonka muodostumiseen tarvitaan ihmisaivot ja sen oma tapa prosessoida informaatiota. Avaruus on pilkkopimeä ja siellä kulkee valon sijaan massiiviset määrät informaatiota fotonien muodossa. Fotoni ei ole valon yksikkö, vaan informaation yksikkö. Kun fotoni luovuttaa informaationsa verkkokalvolle, se muunnetaan sähkökemiallisiksi impulsseiksi, jotka siirtyvät verkkokalvolta aivoihin jatkokäsittelyyn. Silmän verkkokalvolla toiselle "kielelle" käännetty informaatio muunnetaan aivoissa näkyvään muotoon = visuaalinen ilmiö. Kerrotko, miten avaruudessa luodaan visuaaliset ilmiöt.
Anonyymi kirjoitti:
Ei edelleenkään ole, älä valehteltele.
On perusteltu. Lue uudestaan, laiskottelet tai olet tyhmä, BB dogmaatikko. BBn saa haastaa, sitä saa kritisoida tieteessä ja filosofiassa.
Anonyymi kirjoitti:
On se paras kun kukaan ei ole tuonut parempaa esille. Ja sinä taas harhailet jostain tiedemiesten salaliitosta.
Se on arvio kysymys. Minun on paljon parempi.
Tequila.Anonyymi kirjoitti:
Hienoa että myönnät että se on vain teoria, eikä sillä ole mitään tekemistä tieteen kanssa.
"osauniversumin teoria, Galakseja ja räjähdyksiä on universumin teoriana parempi. "
Ja tässä todistat että "teoriallasi" ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa.
"Sitä ei vielä vaan tajuta tiedeyhteisössä."
Ja tässä todistat jälleen kerran että sinulla ei ole mitään hajuakaan miten tiedettä tehdään.
Tähän varmaan vastaat sillä että alat valehtelemaan minusta. Tai jätät vastaamatta, koska olet pelkuri. ;)Tequilat BBlle.
Anonyymi kirjoitti:
Eli sinäkin ole toikea tiedemies kun olet noin harhassa? ;)
Tequila
Tequila
- Anonyymi
Valon tuolla puolen alkaa äärettömyys. Se mitä valo ei paljasta, se mikä ei näy valossa voi olla ääretöntä. Pimeä aine, pimeä energia, musta aukko???
Kaikki mikä näkyy valossa on äärellistä. - Anonyymi
EU Ursula von der Leyen Diktaattori
- Anonyymi
Alkuräjähdysteoria on ristiriidassa termodynamiikan 1. perussäännön kanssa, joten alkuräjähdysteoria voidaan hylätä jo tällä perusteella. Perusfysiikka siis kumoaa alkupamausteorian.
Termodynamiikan 1. perussääntö sanoo eksplisiittisesti, että energia on ikuinen asia, sillä sitä ei voida synnyttää, eikä tuhota. Ja jotta energia voisi esiintyä, täytyy sitä varten olla aina ollut olemassa tyhjä tila. Onko tyhjä tila äärellinen ja ääretön, sitä on vaikea millään tavoin varmentaa.
Aikaa ei ole olemassa. Aika-avaruus on vain tautologia. On mahdotonta piirtää aika-avaruutta koordinaatistoon, ts. aika-avaruutta ei havaita millään tavoin.- Anonyymi
"Termodynamiikan 1. perussääntö sanoo eksplisiittisesti, että energia on ikuinen asia, sillä sitä ei voida synnyttää, eikä tuhota."
Ja kosmologia sanoo, että universumin kokonaisenergia on 0. Se on nyhjätty tyhjästä.
Maailmanviiva kuvaa koordinaatistossa aika-avaruuden kehittymistä.
Jos ottaisit selväää edes kosmologian alkeista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Termodynamiikan 1. perussääntö sanoo eksplisiittisesti, että energia on ikuinen asia, sillä sitä ei voida synnyttää, eikä tuhota."
Ja kosmologia sanoo, että universumin kokonaisenergia on 0. Se on nyhjätty tyhjästä.
Maailmanviiva kuvaa koordinaatistossa aika-avaruuden kehittymistä.
Jos ottaisit selväää edes kosmologian alkeista.Energia on tosiaan ikuinen asia: se on ollut aina olemassa, josta seuraa loogisesti se, että kaikkeuden on oltava ikuinen asia myös.
Kosmologia ole edes mikään tiede: se laittaa kaiken maailman pimeitä hiukkasia selitysmalleihin, joita kukaan ei ole missään edes havainnut.
Aikaa ei ole olemassa, joten tälläkin perusteella koko kosmologisen höpötyksen voi heittää suoraan roskakoriin.
Mitään aika-avaruutta ole edes olemassa.
Kosmologia on pseudotiedettä, eikä kukaan järkevä ihminen ota sitä tosissaan.
Huh huh, minkälaista höpinää kutsutaan tieteeksi. Tuossa on järkeä. Aika on olemassa aikana, tarvittava apukäsite. Se asia on kappaleiden liikkeen kuvaaminen tilassa. Siis liike.
Liike on jatkuvaa, eikä dikotomista, kuten nykyisissä malleissa usein. Samoin valo kulkee liikkeenä, aaltoliikkeenä eikä kvantteina, kimppuina.Anonyymi kirjoitti:
Energia on tosiaan ikuinen asia: se on ollut aina olemassa, josta seuraa loogisesti se, että kaikkeuden on oltava ikuinen asia myös.
Kosmologia ole edes mikään tiede: se laittaa kaiken maailman pimeitä hiukkasia selitysmalleihin, joita kukaan ei ole missään edes havainnut.
Aikaa ei ole olemassa, joten tälläkin perusteella koko kosmologisen höpötyksen voi heittää suoraan roskakoriin.
Mitään aika-avaruutta ole edes olemassa.
Kosmologia on pseudotiedettä, eikä kukaan järkevä ihminen ota sitä tosissaan.
Huh huh, minkälaista höpinää kutsutaan tieteeksi.Näin on. BBn yksinvalta on pseudotieteeseen siirtymistä.
- Anonyymi
santtunen kirjoitti:
Näin on. BBn yksinvalta on pseudotieteeseen siirtymistä.
"BBn yksinvalta"
Mikä ihmeen valta? Etkö tajua että tuo on vain teoria joka kuvaa parhaiten jotain asiaa.
Tunnut taas olevan aika pihalla tästäkin asiasta. Ja elämäsi on varmaan aika raskasta kun näet koko ajan harhoja jostian vastustajista. :) - Anonyymi
santtunen kirjoitti:
Tuossa on järkeä. Aika on olemassa aikana, tarvittava apukäsite. Se asia on kappaleiden liikkeen kuvaaminen tilassa. Siis liike.
Liike on jatkuvaa, eikä dikotomista, kuten nykyisissä malleissa usein. Samoin valo kulkee liikkeenä, aaltoliikkeenä eikä kvantteina, kimppuina.Albert Einstein sai sentään Nobelin palkinnon siitä, että valo on kvantteja. Mutta saahan sitä uskoa mitä haluaa! :D
Anonyymi kirjoitti:
"BBn yksinvalta"
Mikä ihmeen valta? Etkö tajua että tuo on vain teoria joka kuvaa parhaiten jotain asiaa.
Tunnut taas olevan aika pihalla tästäkin asiasta. Ja elämäsi on varmaan aika raskasta kun näet koko ajan harhoja jostian vastustajista. :)Ei kuvaa enää parhaiten. Se on tieteellinen totuus, muttei ole vielä valjennut BB dogmaatikoille.
- Anonyymi
santtunen kirjoitti:
Ei kuvaa enää parhaiten. Se on tieteellinen totuus, muttei ole vielä valjennut BB dogmaatikoille.
"Ei kuvaa enää parhaiten. Se on tieteellinen totuus, muttei ole vielä valjennut BB dogmaatikoille."
No miksi kukaan ei ole saanut parempaa teoriaa aikaiseksi? Anonyymi kirjoitti:
"Ei kuvaa enää parhaiten. Se on tieteellinen totuus, muttei ole vielä valjennut BB dogmaatikoille."
No miksi kukaan ei ole saanut parempaa teoriaa aikaiseksi?Tequila
- Anonyymi
"Katsokaa nyt kuinka paljon paremman tuloksen näin saa aikaan kuin fyysikkojen BB! Tämä on paljon lähempänä totuutta kuin BB. "
Sanoo mormonismin mädättämillä aivoilla varustettu suuruudenhullu ja harhainen diletantti.
Nauttaisi ellei itkettäisi.Selvästi parempi teoria. Levittäkää mediaan ja tiedeyhteisöön! Järkevät ihmiset tajuavat heti. BB dogmaatikot vastustavat.
- Anonyymi
santtunen kirjoitti:
Selvästi parempi teoria. Levittäkää mediaan ja tiedeyhteisöön! Järkevät ihmiset tajuavat heti. BB dogmaatikot vastustavat.
Mikä ihmeen teoria? Etköä vieläkään ymmärrä mitä eroa on puhekielen sanalla "teoria" ja tieteellisellä teorialla?
"BB dogmaatikot vastustavat."
Miksi mitään pitäisi vastustaa? Tämä on taas näitä sinun harhojasi ja luulojasi. Anonyymi kirjoitti:
Mikä ihmeen teoria? Etköä vieläkään ymmärrä mitä eroa on puhekielen sanalla "teoria" ja tieteellisellä teorialla?
"BB dogmaatikot vastustavat."
Miksi mitään pitäisi vastustaa? Tämä on taas näitä sinun harhojasi ja luulojasi.Galakseja ja räjähdyksiä teoria. Kuvaa universumin paremmin kuin BB. BB on vain osauniversumin teoria.
- Anonyymi
santtunen kirjoitti:
Galakseja ja räjähdyksiä teoria. Kuvaa universumin paremmin kuin BB. BB on vain osauniversumin teoria.
"Galakseja ja räjähdyksiä teoria. "
Eli mikä ihmeen teria?
Mikä ihme on "osauniversumi"? Onko se taas näitä sinun mielikuvituksen tuotteita millä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa? Anonyymi kirjoitti:
"Galakseja ja räjähdyksiä teoria. "
Eli mikä ihmeen teria?
Mikä ihme on "osauniversumi"? Onko se taas näitä sinun mielikuvituksen tuotteita millä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa?Galakseja ja räjähdyksiä
Tequila
- Anonyymi
Kosmologiassa kyse on ennen kaikkea fysiikasta. Filosofialla on luonnontieteille hyvin vähän annettavaa.
- Anonyymi
Yleinen suhteellisuusteoria ei ole kunnon fysiikkaa. Albert Einsteinille ei myönnetty tieteen Nobelia suhteellisuusteorioista, koska niitä ei pidetty kunnon fysiikkana, vaan eksoottisena teoreettisena filosofiana.
- Anonyymi
santtunen kirjoitti:
Filosofia ja tähtitiede yhdessä. Liian paljon tuntematonta pelkälle tieteelle.
Tosin filosofia ei ole mitään "oikeaa" tiedettä.
Anonyymi kirjoitti:
Tosin filosofia ei ole mitään "oikeaa" tiedettä.
Kosmologia ilman filosofiaa ei ole mitään oikeaa tiedettä ja on mennyt pahasti harhapolulle oikeasta tieteestä.
- Anonyymi
santtunen kirjoitti:
Kosmologia ilman filosofiaa ei ole mitään oikeaa tiedettä ja on mennyt pahasti harhapolulle oikeasta tieteestä.
Tieteessä ei tarvita filosofiaa mihinkään. Yrität väittää näin, että saisit syyn työntää satuolentosi tieteeseen.
Anonyymi kirjoitti:
Tieteessä ei tarvita filosofiaa mihinkään. Yrität väittää näin, että saisit syyn työntää satuolentosi tieteeseen.
Tequila
- Anonyymi
Pääsääntöisesti se on aina winkurahihhuli, jolla viiraa! Jostain syystä se mitätön käyttäjäryhmä ei osaa tai halua tyytyä kohtaloonsa..........†
EI MUUTA!- Anonyymi
santtunen kirjoitti:
Aiheetonta sättimistä taas. Mistä tommosia aina löytyy? Ja keitä tuo edes tarkoittaa?
No niin se metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Sinuna en arvostelisi ketään, kun itse olet täällä koko ajan valehtelemassa ja herjaamassa lähimmäisiäsi. ;)
- Anonyymi
Venäläinen matemaatikkonero, Grigori Perelman todisti Poincaren konjektuurin, joka loogisesti indikoi sitä, että kaikkeus on muodoltaan 3D-pallo.
Pallon perusominaisuus on se, että se voi pyöriä, mikä johtuu siitä, että pallo on pyöreä. Meidän maapallon pinnalla on magneettikenttä, joka saa pallomme pyörimään, koska maapallo on pyöreä. Magneettikenttämme on seurausta maapallon ytimessä olevasta voimakkaasta sähkökentästä.
Voisiko olla niin, että kaikkeus itsessään on tosiaan 3D-pallo, joka voi pyöriä, ja se pyörii, koska se on pyöreä, ja koska sen reunalla on magneettikenttä, joka saa sen pyörimään, ja pyörivä magneettikenttä johtuu siitä, että kaikkeuden ytimessä on voimakas sähkökenttä. Tämä selittäisi sen, miksi kaikkeuden sisällä tapahtuu jatkuvaa muutosta, ts. kaikkeus on dynaaminen kokonaisuus.Tuohon täytyy lisätä, että ulkopuolta ei ole olemassakaan. Silloin matematiikka jonkin verran muuttuu vielä. Itse universumi on liikkumaton, mutta galaksit syntyvät ja kehittyvät ja loppuvat sen sisällä ja muodostavat verkoston ja liikkuvat miten liikkuvat muutenkin.
- Anonyymi
santtunen kirjoitti:
Tuohon täytyy lisätä, että ulkopuolta ei ole olemassakaan. Silloin matematiikka jonkin verran muuttuu vielä. Itse universumi on liikkumaton, mutta galaksit syntyvät ja kehittyvät ja loppuvat sen sisällä ja muodostavat verkoston ja liikkuvat miten liikkuvat muutenkin.
"...ulkopuolta ei ole olemassakaan. "
Millä perusteella väität näin?
"...mutta galaksit syntyvät ja kehittyvät ja loppuvat sen sisällä ja muodostavat verkoston ja liikkuvat miten liikkuvat muutenkin."
Osaatko edes itse sanoa mitä yrität tässä sanoa? :D Anonyymi kirjoitti:
"...ulkopuolta ei ole olemassakaan. "
Millä perusteella väität näin?
"...mutta galaksit syntyvät ja kehittyvät ja loppuvat sen sisällä ja muodostavat verkoston ja liikkuvat miten liikkuvat muutenkin."
Osaatko edes itse sanoa mitä yrität tässä sanoa? :DUniversumin käsitteeseen kuuluu, että siinä on kaikki tila ja tavara, eikä ulkopuolta ole olemassakaan, on vain yksi universumi, ei ole toisia universumeita.
Osauniversumimme on, ne jotka ovat samasta alusta kuin Linnunrata, sille on toisiakin osauniversumeita.
Siis jos on toisia universumeita, ne eivät ole universumeita, vaan osia universumissa.
Tämä on käsiteselvennys, käsiteanalyysiä, selvennettynä lähinnä looginen totuus, rationaalinen totuus. Empiirisesti todistuu, kun ne toiset alkupamaukset ja galaksipopulaatiot havaitaan, jos niitä on näkyvällä alueella teleskoopeilla.
- Anonyymi
Tässä vähän filosofille miettimistä!
Zele yritti kolmekertaa salamurhata Trumpin !
Että kumman puolen Suomen johto valitsee? Kun on valittava : Trumpin vai Zelenskyin?Trumpin vastustamisessa ei ole yhtään mitään pahaa. Salamurhaaminen ei ole oikein hänen kohdalla.
Zelenskyn puolella suomalaiset ovat. Ne jotka ovat Trumpin puolella, ajattelevat että Trump on Ukrainan ja Zelenskyn puolella, samalla puolella. Se nähdään pian, onko. Nyt on jo pettänyt Ukrainan sanomalla ettei hyväksy pommituksia Venäjän puolelle. Mitä seuraavaksi?
- Anonyymi
Slovakia uhkaa Ukrainaa konfliktilla
Venäläisen kaasun kauttakulku hiertää Ukrainan ja Slovakian välejä.
Slovakian pääministeri Robert Fico uhkasi Ukrainaa vakavalla konfliktilla, jos maa estää venäläisen maakaasun kauttakulun Slovakiaan.
– Jos Zelenskyi ei päästä kaasuamme läpi, se voi merkitä vakavan konfliktin alkamista, Fico kirjoitti.
Slovakia saa toistaiseksi venäläistä kaasua Ukrainan kautta.
Venäjän pitkäaikainen kauttakulkusopimus ukrainalaisen Naftogazin kanssa päättyy tänä vuonna. Ukraina on sanonut useasti ettei se aio jatkaa sopimusta.
EU-alueella Venäjältä peräisin olevan putkimaakaasun kulutus on vähentynyt voimakkaasti Venäjän hyökkäyssodan ja Nord Stream -putkien tuhoutumisen seurauksena.
Venäläistä kaasua virtaa edelleen Ukrainan läpi pääasiassa Itävaltaan, Slovakiaan, Unkariin ja Italiaan.
Zelenskyin terrorimi Euroopaa vastaan!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83336MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61972Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758