Mitä ihmeellistä oli Molotov-Ribbentrop-sopimuksessa?

Anonyymi-ap

Vaikutusalueiden rajoista keskusteltiin jo vuonna 1927, jakolinja oli suurin piirtein sama, joka sitten määriteltiin salaisessa lisäpöytäkirjassa 1939. Vuonna 1927 Stalin tuli valtaan.

Stalin oli monella tapaa hyvin konservatiivinen henkilö, ja hänen nousunsa valtaan johtui pettymisestä vallankumouksen romantiikkaan. Vallankumous tehtiin perinteisiä arvoja ja ajattelutapoja vastaan, ja aluksi kaikki vanha revittiin rikki. Siitä seurasi, tietenkin, erinäinen määrä ongelmia, kuten esim seksuaalisesta vapautumisesta suuri määrä aviottomia lapsia ja seksitauteja. Kaoottisesta tilanteessa yritettiin selvitä palauttamalla vanhoja instituutioita, tietenkin valehdellen, että ne eivät olleet vanhoja, vaan uusia "vallankumouksellisia". Avioliitto palautettiin pakollisena siviilivihkimisenä ja jopa kirkon asema jossain määrin palautettiin toisen maailmansodan aikana.

Stalinin konservatiivisuus ilmeni myös hänen geostrategisessa ajattelussaan. Etupiiriajattelu ja sen rajat perustuivat tietenkin ennen ensimmäistä maailmansotaa vallinneisiin Venäjän, Saksan ja Itävalta-Unkarin välisiin rajoihin. Kun alkuperäinen ajatus vallankumouksesta Saksassa ei toteunut, palattiin strategisessakin ajattelussa vanhaan, Venäjän imperiumin aikaiseen malliin, ja samasta syystä kuin seksuaalielämässäkin. Aivan kuten ihmisten seksuaaliset tarpeet ja himot olivat edelleen samat kuin ennen vallankumousta, myös maantiede oli sama. Samat strategiset syyt, jotka olivat johtaneet Venäjän imperiumin laajenemiseen niille rajoille, joille se laajeni, vaikuttivat edelleen samalla tavalla Neuvostoliittoon, joka Stalinin johdolla pyrki "sosialismiin yhdessä maassa". Ajatusta vallankumouksen levittämisestä ei suinkaan oltu hylätty, vaan sen ajateltiin olevan mahdollista vasta kun Neuvostoliitto olisi kehittynyt riittävän vahvaksi tukemaan sitä muualla, ja seuraava imperialistinen suursota syttyisi ja nostaisi taas massat hallitsijoitaan vastaan. Marx oli ennustanut, että syttyisi imperialistinen suursota, joka toisi vallankumouksen, ja toisi sen nimenomaan Saksaan. Ennustus ei täysin toteunut kun vallankumous Saksan maaperällä kukistettiin verisesti, joten bolsevikit joutuivat korjaamaan Marxin teoriaa "käytännöllisyydellä", kuten jo Lenin sitä nimitti. He ajattelivat, että Marx oli periaatteessa oikeassa ja siksi tulisi seuraava suuri sota, jossa ennustus toteutuisi. Koska vallankumous Saksassa oli nujerrettu, piti seuraavaa auttaa ja se olisi mahdollista vain, jos Neuvostoliitto olisi riittävän vahva. Se tarkoitti pakkokollektivisointia, jonka Marxin teorian mukaan ajateltiin tehostavan tuotantoa. Sitä se ei tehnyt, vaan heikensi sitä, koska vaikka Marx oli erinomainen kapitalismin kriitikko, hänen esittämänsä ratkaisut korjata kapitalismin puutteet eivät perustuneet mihinkään näyttöön, vaan pelkkiin unelmiin. Kollektivisointi sentään nopeutti teollistamista ja siten sotilaallisen voiman rakentamista, jotka Stalin myös otti ohjelmaan vahvistaakseen ja valmistaakseen Neuvostoliittoa suureen tehtäväänsä lopullisen maailmanvallankumouksen ratkaisevana tukijana.

Niinpä siis Neuvostoliitto alkoi geostrategisesti rakentaa Venäjän imperiumia uudelleen. Tietenkin tavoitteena oli romahtanutta imperiumia vahvempi valtio, josta tsaarien ajan heikkoudet oli karsittu pois. Nekin käyttämällä tsaarien ajan keinoja eli karkotuksia, teloituksia ja vankileirejä, mutta paljon tehokkaammin. Jo toteuttamalla teollistamisen, jota tsaarien Venäjällä oli suorastaan vastustettu "liian modernina" ja se siksi oli edennyt hitaasti. Tosin todellisuudessa kommunistit eivät pitkään aikaan kyenneet itse sen parempaan. Se ei johtunut yrityksen puutteesta tai vastustuksesta, vaan tyhmyydestä.

20

112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      Eri maiden vallankumoukselliset olivat kyllä enemmän kuin innokkaita hakemaan Neuvostoliiton tukea vallankumouksille omissa maissaan, niin myös Suomesta Neuvostoliittoon paenneet punaiset. Stalinin aikana heitä tuettiin vain rajallisesti ja lopulta hankalimmat heistä puhdistettiin pois Stalinin vainoissa. Samalla siinä ainakin suomalaisista vallankumouksellisista menivät myös ne innokkaimmat. Jäljelle jäivät vain ylivarovaiset, kuten Kuusinen, ja uskonsa menettäneet, kuten Tuominen.

      Stalinin valtaannoususta siis seurasi paitsi tietty traditionalismin paluu, myös eräänlainen rauhan aikakausi, jolloin Neuvostoliitto ei kovin avoimesti lietsonut luokkataistelua muualla maailmassa (ei siitä tietenkään kokonaan luovuttu, muuten kannattajakunta olisi menetetty), vaan ryhtyi yhteistyöhön kapitalistien kanssa. Käytiin kauppaa ja ostettiin läntistä teknologiaa, jota alettiin kopioida, kuten panssarivaunut (kuuluisa T-34 perustui sekin Yhdysvaltaisen Chriestien innovaatioille, jotka ensin toteutettiin neukkujen BT-sarjan vaunuissa) ja muutamat muut asiat. Lännessä vahvistui käsitys, että vallankumoukselliset olivat törmättyään todellisuuteen alkaneet laimeta ja heidän kanssaaan voitaisiinkin jatkossa elää rauhassa ja ikäänkuin Neuvostoliitto olisi vain yksi valtio monien joukossa. Vuonna 1939 valkeni, että se ei aivan sitä ollut.

      Tuo kopioimisen ajatus ei sinänsä ollut huono, ja sitähän käytettin sitten mm ydinaseen osalta menestyksellisesti. Myös Japani otti kaksikin kertaa aggressiivisesti kopioimalla, eli ideoita varastamalla, länsimaat kiinni kehityksessä. Mutta Japani pystyi myös menemään edelle, eli siirtymään kopioinnista innovointiin. Neuvostoliitto ei onnistunut siinä koskaan, osin varmaankin siksi, että se useampaan kertaan tuhosi lahjakkainta osaa väestöstään eikä pystynyt edes pitämään osaa eloonjääneistäkään maassa, vaikka yritti sitä erilaisin pakkokeinoin.

      Karkeasti sanottuna: vallankumousta varten massat piti tyhmentää helposti ohjattavaksi ja tarvittaessa suurelta osin jopa uhrattavaksi laumaksi. Kun se vielä tehdään brutaalisti tappamalla ihmisiä, ei jäljelle jääneestä massasta kovin helposti kekseliäitä innovoijia ehkä sitten löydä, tai edes sellaisia, jotka osaisivat tehdä normaalitkaan työt huolella. Kommunistien kadehtima kristinusko on historiansa aikana onnistunut paljon menestyksellisemmin yhdistämään uhrimielen ja kehitymispotentiaalin tarvitseman älykkyyden (ja siten yksilöllisyyden), joskin erinäisiä ongelmia silläkin on siinä ollut, kuten Uuden Ajan ja Valistuksen murrosajoista tiedämme...

      Otin Lokakuun vallankumoukseen liittyneen seksuaalivallankumouksen esimerkiksi siksi, että se kuvaa tapahtumien kulku niin erinomaisen hyvin muillakin elämän osa-alueilla. Naisasia- ja lesboaktivisti Emma Goldman ihasteli vallankumousta suurena askeleena eteenpäin, kunnes sitten muutti uuteen maanpäälliseen paratiisiinsa. Muutamassa vuodessa hän ajautui Stalinin Neuvostoliitossa niin napit vastakkain maan johdon kanssa, että katsoi viisaimmaiksi muuttaa takaisin länteen, ettei hänelle kävisi kuten niin monelle neuvostovaltaa vastaan nousseelle kävi. Vasemmistolaisuudestaan hän ei suinkaan luopunut, vaan hänestä tuli Trotskin tavoin niitä, jotka väittivät, että Stalinin neuvostokommunismi ei ollutkaan sitä oikeaa kommunismia. Hänestä tuli siis kiivas revisionisti.

      Emma Goldmanin ajatukset muuten ovat länsimaissa toteutuneet lähes täydellisesti ja aivan uusimpien LBGTQ-liikkeiden myötä on menty jo paljon pidemmällekin kuin mistä Emma haaveili, tai olisi ehkä halunnut itse mennä. Mahdetaanko hänen nimensä edes mainita koulukirjoissamme?

      • Anonyymi
        UUSI

        Stalin olisi sinusta ylpeä, jos sinua vaivaa LGBTQ-oikeudet. Ennen kuin rupeat marmattamaan "mutqu Stalin ei ollut ainoa", Stalin ei myöskään ollut ainoa etnistä puhdistusta tai pakkotyöleirejä harrastanut. Siinä taantumuksellis-pellet ampuukin poikkeuksetta omaan nilkkaan, oli heidän hevonp****-argumenttinsa mitä vain. :)

        -Vertigo


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Stalin olisi sinusta ylpeä, jos sinua vaivaa LGBTQ-oikeudet. Ennen kuin rupeat marmattamaan "mutqu Stalin ei ollut ainoa", Stalin ei myöskään ollut ainoa etnistä puhdistusta tai pakkotyöleirejä harrastanut. Siinä taantumuksellis-pellet ampuukin poikkeuksetta omaan nilkkaan, oli heidän hevonp****-argumenttinsa mitä vain. :)

        -Vertigo

        Vertigo = MeAgain ?


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Vertigo = MeAgain ?

        Ei."Me again" oli analyyttisempi ja tarkempi kielellisessä ilmaisussaan.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei."Me again" oli analyyttisempi ja tarkempi kielellisessä ilmaisussaan.

        Nyanssieroista ei kukaan ole kiinnostunut. Tyyli paljastaa, että sama kirjoittaja kuitenkin.

        Mikä on trollaustesi idea?


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyanssieroista ei kukaan ole kiinnostunut. Tyyli paljastaa, että sama kirjoittaja kuitenkin.

        Mikä on trollaustesi idea?

        Ei ole sama kirjoittaja, sen näkee se sokea Reettakin.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyanssieroista ei kukaan ole kiinnostunut. Tyyli paljastaa, että sama kirjoittaja kuitenkin.

        Mikä on trollaustesi idea?

        Sinun harhaisista "kaikkien puolesta puhumisista" ei ole kukaan kiinnostunut. ;)

        -Vertigo


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyanssieroista ei kukaan ole kiinnostunut. Tyyli paljastaa, että sama kirjoittaja kuitenkin.

        Mikä on trollaustesi idea?

        Sori, en ole. Ikävää, että yöunesi menivät, mutta minun vikani se ei ole.

        -Vertigo


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei."Me again" oli analyyttisempi ja tarkempi kielellisessä ilmaisussaan.

        Eli kannatat etnistä puhdistamista ja pakkotyöleirejä, koska kaikki muutkin kuin Stalin tekivät sitä? Mistäs sinä ajattelukykysi olet saanut, alkoholismistako? 🤭

        -Vertigo


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun harhaisista "kaikkien puolesta puhumisista" ei ole kukaan kiinnostunut. ;)

        -Vertigo

        Miksi ihmeessä sinä konttaat jäljessäni? Olenko ansainnut henkilökohtaisen kaunasi astumalla varpaillesi vai onko puoleltasi kyseessä vain mielisairaan mielesi fiksaatio?

        Päivystät palstaa tauotta, kirjoittamatta mitään mielenkiintoista. Miksi?


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ihmeessä sinä konttaat jäljessäni? Olenko ansainnut henkilökohtaisen kaunasi astumalla varpaillesi vai onko puoleltasi kyseessä vain mielisairaan mielesi fiksaatio?

        Päivystät palstaa tauotta, kirjoittamatta mitään mielenkiintoista. Miksi?

        Todellisuudessa minun pitäisi kysyä tuo sinulta. Kuvailit erinomaisesti itseäsi tajuamatta sitä. Sinähän niin umpityhmää kommenttia laitoitkin ja vastaukseksi sait ansaitsemaasi irvailua. Olen pahoillani, että et osaa kuin kontata jäljessäni ja ladella samaa skeidaa 10 vuotta putkeen ilman, että koko ajattelukykysi on siitä eteenpäin kehittynyt.

        Kuka vain, joka oikeasti on minun kommenttejani huomioinut, tietää minun kommentoineen paljon järkevämpää settiä kuin sinun kaltaisesi anonyymit. 🤣

        -Vertigo


    • Anonyymi
      UUSI

      Se, miksi MR-sopimuksesta on 2000-luvulla puhuttu niin paljon, johtuu kai siitä, että palstoille on tullut itäeurooppalaisia keskustelijoita. Ehkä lähinnä karjalaisia ja virolaisia.

      Suomessa kun sopimuksen lisäpöytäkirjasta on tiedetty jo vuodesta 1939 alkaen, pitkään tietenkin vain huhuina, jotka sittemmin osoittautuivat pitävän paikkansa. Aika pian sen jälkeen kun sopimus oli solmittu, ja Suomessakin siitä kuultiin huhuja, Paavo Susitaival kyseli Saksan natsipuolueeseen kuuluneelta tuttavaltaan siitä, ja tuttava kertoi sen, mitä oli itse kuullut siitä. Vaikka natsien ylin johto yritti salata sopimuksen, sen sisältö vuoti Suomeenkin saakka suurin piirtein sellaisena kuin se todellisuudessakin oli.

      Sodan jälkeen natsien arkistoista löytyneet kopiot myös salaisesta lisäpöytäkirjasta julkaistiin muutamissa läntisissä sanomalehdissä 1946. Ainakin minun aikanani lisäpöytäkirja mainittiin koulun historian kirjoissa, vaikka ne kuulema olivatkin niin "suomettuneita".

      On siis ihmetyttänyt, miksi tuo lisäpöytäkirja on asia, jota aivan toistuvasti toistellaan palstoilla ja sillä "selitetään" toisen maailmansodan syttymistä. Me tiedämme, mitä tapahtui ja me tiedämme eri osapuolten intentiot, miksi joku yksittäinen paperinpala olisi siinä erityisen tärkeä? Suomen ja Saksan välillä sovittiin monia asioita, joita ei pantu paperille lainkaan. Silti me pääosin tiedämme, mitä sovittiin ja sen, mitä emme tiedä, voimme aika helposti päätellä sen perusteella, mitä tapahtui.

      Ainoa syy, minkä voin keksiä, on siis se, että sopimuksesta tolkuttavat jotkut itäeurooppalaiset, joille se varmaankin oli uutinen, kun sen olemassaolo tunnustettiin 1989, josta siitäkin on jo kulunut 35 vuotta. Silloin myös kiivaimmat taistolaiskommunistit sen ovat tienneet kiistattomasti. Ehkä nykyinen Venäjä on taas alkanut kiistää sen, en tiedä.

      Samoin ihmetyttää politiikan henkilöiminen siinä määrässä kuin sitä tehdään. Olisiko Suomen politiikka tosiaan ollut kovinkin erilaista ilman Erkki Tuomiojaa, Tarja Halosta tai Paavo Väyrystä? Nyt pitäisi seistä megafonin kanssa jokaisessa kadunkulmassa huutamassa noiden syyllisten nimiä ja häväistä heidät päivittäin? Mitä sillä saavutettaisiin? Pahimmassa tapauksessa joku hörhö tai sekopää käy väkivaltaisesti heidän kimppuunsa. Sekö hyvittää pahaa mieltä sellaisella, jonka sukulainen omaa tyhmyyttään muutti Neuvostoliittoon ja joutui siellä ihailemansa järjestelmän vainoamaksi ja kuoli siis oman tyhmyytensä uhrina?

      Tai Tiitisen lista. Se pitäisikin julkistaa, mutta miksi ei puhuta paljon aremmista aineistoista, jotka ovat Supon käsissä. Heillä on tiedossaan nimiä, joiden tiedetään täysin varmasti toimineen Neuvostoliiton hyväksi ja heille maksetun siitä. Tiitisen listan nimistä osa ei välttämättä ole edes tiennyt "olleensa agentteja" eivätkä ole sellaisia olleetkaan. Miksi juuri Tiitisen lista on se tärkeä? Miksei paljon suurempi Rosenholz-aineisto. Tai Gordijevskin lista, joka sisältää asiamiessuhteessa olleita nimiä.

      Tuo toiminta muistuttaa juuri sitä, mitä rautaesiripun takana tapahtui neuvostovallan aikana. Miksi se nyt tapahtuu täällä, meidän palstoillamme?

      • Anonyymi
        UUSI

        Entäs se kun puolalaiset yrittivät keinotella Vilnan aluetta hallintaansa Neuvostoliiton suosiollusella avustuksella? Miksiköhän tästä poliittisesti epäkorrektista faktasta yritetään vaieta? Vilna pysyi ja pysyy Liettualla.

        ----

        Puola ulos Vilnasta ja Saksa ulos Klaipedasta,

        Vilna ja Klaipeda, nyt ja aina Liettuan!

        Ruikutatte marttyyriyttä, itse syljitte päin näköä,

        Zeligovski-junailu, kiristelymunailua

        Vielä neuvostoaikoina yrititte keinotella

        itsellenne Vilnaa. Liettua aina muistaa!

        Hylkäämässä Ukrainankin, Holodomor ja Katyn olivatkin

        pelkkää tyhjää marinaa, kääntöoven narinaa.

        Onneksi pois katolikko-pellet puski Donald Tuski.

        Balcerowiczia dissaatte, vapaakaupat, markkinat missaatte.

        Balcerowicz Puolan pelasti länsimaisilla arvoilla.

        Puola ei Juchea tarvitse eikä katolis-taantumus-pervoilua.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs se kun puolalaiset yrittivät keinotella Vilnan aluetta hallintaansa Neuvostoliiton suosiollusella avustuksella? Miksiköhän tästä poliittisesti epäkorrektista faktasta yritetään vaieta? Vilna pysyi ja pysyy Liettualla.

        ----

        Puola ulos Vilnasta ja Saksa ulos Klaipedasta,

        Vilna ja Klaipeda, nyt ja aina Liettuan!

        Ruikutatte marttyyriyttä, itse syljitte päin näköä,

        Zeligovski-junailu, kiristelymunailua

        Vielä neuvostoaikoina yrititte keinotella

        itsellenne Vilnaa. Liettua aina muistaa!

        Hylkäämässä Ukrainankin, Holodomor ja Katyn olivatkin

        pelkkää tyhjää marinaa, kääntöoven narinaa.

        Onneksi pois katolikko-pellet puski Donald Tuski.

        Balcerowiczia dissaatte, vapaakaupat, markkinat missaatte.

        Balcerowicz Puolan pelasti länsimaisilla arvoilla.

        Puola ei Juchea tarvitse eikä katolis-taantumus-pervoilua.

        Neuvostoliitto, pahat neukut ja r*ssät, jotka koskaan mitään hyvää eivät ole tehneet... vai miten se nyt oli.

        Ilman Neuvostoliittoa, kommareita ja r*ssiä tänäkään päivänä Vilna ei kuuluisi Liettuaan eikä Krim Ukrainaan.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Neuvostoliitto, pahat neukut ja r*ssät, jotka koskaan mitään hyvää eivät ole tehneet... vai miten se nyt oli.

        Ilman Neuvostoliittoa, kommareita ja r*ssiä tänäkään päivänä Vilna ei kuuluisi Liettuaan eikä Krim Ukrainaan.

        Venäjän hallussahan tuo krimi on


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Neuvostoliitto, pahat neukut ja r*ssät, jotka koskaan mitään hyvää eivät ole tehneet... vai miten se nyt oli.

        Ilman Neuvostoliittoa, kommareita ja r*ssiä tänäkään päivänä Vilna ei kuuluisi Liettuaan eikä Krim Ukrainaan.

        Niin, olisihan Liettua voinut saada Vilnan takaisin rosvo-Puolalta ilman, että tarvitsee vuosikymmeniä Neuvostoliittoa sietää. Olisi Pilsudskin Intermarium-yhdistymäkin voinut onnistua ilman sitä Vilnan varastamista Zeligovski-junailulla.

        -Vertigo


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, olisihan Liettua voinut saada Vilnan takaisin rosvo-Puolalta ilman, että tarvitsee vuosikymmeniä Neuvostoliittoa sietää. Olisi Pilsudskin Intermarium-yhdistymäkin voinut onnistua ilman sitä Vilnan varastamista Zeligovski-junailulla.

        -Vertigo

        Tietenkin olisi. Tätikin olisi drag-queen, jos tädillä olisi munat. LBGTQ-aikana siihen tosin kai riittää vain se, että siltä tuntuu. Ja unieni vartija Vertigo olisi MeAgain, jos ei yrittäisi esittää, ettei ole.

        Mikä on trollaustesi tarkoitus? Jos älysi on niin korkealla tasolla kuin itse sen kuvittelet olevan, pystyt kai muuhunkin kuin surkeaan kummelointiin?


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietenkin olisi. Tätikin olisi drag-queen, jos tädillä olisi munat. LBGTQ-aikana siihen tosin kai riittää vain se, että siltä tuntuu. Ja unieni vartija Vertigo olisi MeAgain, jos ei yrittäisi esittää, ettei ole.

        Mikä on trollaustesi tarkoitus? Jos älysi on niin korkealla tasolla kuin itse sen kuvittelet olevan, pystyt kai muuhunkin kuin surkeaan kummelointiin?

        Luepa anonyymi-trolli omat kommenttisi ennen kuin postaat niin vältät munaamasta itseäsi. 🤣Psykiatri ja psykologi auttavat mielellään, jos vain tajuat pyytää apua.

        Ehkäpä historia ei palaudu sinun rajoittuneisiin käsityksiin. Otan osaa.

        -Vertigo


    • Anonyymi
      UUSI

      Kysyin Microsoftin tekoälykumppanilta, että olisiko Saksa hyökännyt Puolaan ilman Molotov - Ribbentrop -sopimusta:

      Olisiko saksa hyökännyt puolaan ilman molotov - ribbentrop -sopimusta?

      Kyllä, Saksa olisi hyökännyt Puolaan ilman Molotov-Ribbentrop-sopimusta. Tämä sopimus oli vain yksi tekijä, joka mahdollisti Saksan hyökkäyksen Puolaan, mutta se ei olisi ollut ainoa syy1. Saksan ja Puolan välillä oli jo pitkäaikaisia konflikteja ja kansallismielisiä jännitteitä, jotka olivat jo aiemmin johtaneet sotilaallisiin kriisiin, kuten Saksan hyökkäykseen Puolaan vuonna 1939.

      Mikäli haluat tietää lisää tästä aiheesta tai jostain muusta, autan mielelläni!

      • Anonyymi
        UUSI

        Minä haluan ehdottomasti tietää lisää mitä tekoälykumppani kertoo. Antaa palaa! :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4110
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2111
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      551
      1677
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1415
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1137
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1048
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      951
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      893
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      864
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      848
    Aihe