Paljonko covid on vienyt Kemijärveläisiä?

Anonyymi-ap

Pakeniko koronavirus kiinalaisesta laboratoriosta?
Vallitseva käsitys on, että mahdollisesti lepakoista lähtenyt patogeeni hyppäsi ihmiseen ja alkoi levitä Kiinassa Wuhanin eläintorin ympäristössä loppuvuodesta 2019.
Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI poikkesi muista virastoista arvioidessaan kohtuullisella varmuudella, että virus olisi karannut kiinalaisesta laboratoriosta,
koska pandemian alkuvaiheessa tartuntoja olisi pitänyt olla Kiinan länsiosissa, jossa kyseistä virustyyppiä esiintyy luonnossa.
FBI:n kanssa samoilla linjoilla oli kolme tutkijaa, jotka työskentelivät puolustusministeriö Pentagonin alaiselle Defense Intelligence Agency (DIA) -virastolle.
Heidän johtopäätöksensä oli, että SARS-CoV-2-virusta oli manipuloitu laboratoriossa osana riskialtista tutkimusta.
Pohjois-Carolinan yliopiston professori Ralph Baric oli työskennellyt lepakoiden koronaviruksiin erikoistuneen Shi Zhenglin kanssa, joka työskenteli Wuhanin virustutkimuslaitoksessa. Ralph Baric sanoi kongressin kuulemisessa, että laitoksen tutkimuskäytännöt olivat vastuuttomia. Laboratoriossa ei ollut hänen mukaansa riittäviä turvatoimia patogeenien leviämisen estämiseksi.
FBI:n asiantuntijat nostivat esiin havainnon, jonka mukaan pandemian aiheuttanutta koronavirustyyppiä esiintyi vuoristoisessa Yunnanin maakunnassa Kiinan länsiosissa eikä Hubein maakunnassa, jossa Wuhan sijaitsee. Jos virus olisi levinnyt lepakosta toiseen eläimeen ja sen jälkeen ihmiseen, olisi varhaisia tautitapauksia pitänyt esiintyä näiden maakuntien välisellä valtavalla alueella.
Yunnanin ja Wuhanin etäisyys on noin 1 500 kilometriä. Alueella on satoja miljoonia ihmisiä ja tuhansia eläintoreja.
Defense Intelligence Agencyn tutkijoiden tekemän geneettisen analyysin mukaan ihmistartuntoja vauhdittanut viruksen piikkiproteiini oli kehitetty keinotekoisesti Wuhanin laboratoriossa tekniikalla, jota oli esitelty vuonna 2008 julkaistussa kiinalaistutkimuksessa. Kiinalaisten ilmeisenä tavoitteena oli selvittää, voisiko virus tarttua ihmisiin.

13

369

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pandemian alkuvaiheessa puheita laboratoriovuodosta kutsuttiin salaliittoteoriaksi, jonka pelättiin vaarantavan kansainvälisen yhteistyön taudin hoidossa.

      Koronaviruksen aiheuttama pandemia on johtanut yli seitsemän miljoonan ihmisen kuolemaan eri puolilla maailmaa tähän mennessä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kyllä kemijärvelläkin on paljon mennyt kyseiseen tautiin.
      Tunsin monia heistä.
      Kiitos kiinalaisten!

      • Anonyymi

        Tämä toki ei ollut viimeinen bandemia, niitä tulee ja menee. Suomessa suuri riski on turkistarhat, linnut voi tuoda sinne viruksen. Voi muuntua ihmiseen tarttuvaksi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä toki ei ollut viimeinen bandemia, niitä tulee ja menee. Suomessa suuri riski on turkistarhat, linnut voi tuoda sinne viruksen. Voi muuntua ihmiseen tarttuvaksi

        Persut on pahimpia tautisia.
        Ihanaa...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut on pahimpia tautisia.
        Ihanaa...

        Loiset pitääkin laitta karenssiiin tautia levittämästä.
        Niinmpä


    • Anonyymi

      Olisin itse myös kuollut ikä 36 we mies meni keuhkot ja kärsisin kotona 2 vuotta ennen kun helpotti ja paloin sisältä. En ole ottanut piikki sain sen kun kännasin 2 päivää putket minulla myös selkärankareuma. Jäi aika paha trauma sen jälkeen ensi pakoili ihmisiä ainakin 2 vuotta. Teki aina mieli laitta välit poikki ihmisten kanssa kuka vähetteli tai jopa käydä kimppuun. En olisi uskonut että ihmiset on niin tyhmiä.

      • Anonyymi

        Muistan myös päivän kun sain sen 23.03.2020 en unohda ikinä toivottavasti ei osu uudesta pääsin ainakin alkoholista ja röökistä ja kahvista eron kun senään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistan myös päivän kun sain sen 23.03.2020 en unohda ikinä toivottavasti ei osu uudesta pääsin ainakin alkoholista ja röökistä ja kahvista eron kun senään.

        Sen jälkeen näen vähän maailma eri lailla kuka sen tiedä kuka sen tautiin takana on en nyt puhu piikistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen jälkeen näen vähän maailma eri lailla kuka sen tiedä kuka sen tautiin takana on en nyt puhu piikistä.

        Vuosi-ja siinä menee , mutta kyllä siitäkin joskus rahoitu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vuosi-ja siinä menee , mutta kyllä siitäkin joskus rahoitu.

        Olin pyörätuoli kunnossa ainakin 2-3 kk max mikä pystyi kävelle 20 - 50 metriä silloin piti mennä makuille , että sydän ei tulis rinnasta ulos silloin myös alkaa kramppa. Pitää olla todella varovainen kun liiku sillein saa keuhkoja takas. Kun olisin jäänyt nuku sänkyyn olis varma henki lähtenyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olin pyörätuoli kunnossa ainakin 2-3 kk max mikä pystyi kävelle 20 - 50 metriä silloin piti mennä makuille , että sydän ei tulis rinnasta ulos silloin myös alkaa kramppa. Pitää olla todella varovainen kun liiku sillein saa keuhkoja takas. Kun olisin jäänyt nuku sänkyyn olis varma henki lähtenyt.

        Minulla oli kipuja kaikkialla en mennyt sairaalaan mutta minä selvisin ja sain uuden mahdollisten . Vinkit löysin netistä jostain keskustelupalstalta jos jää nukun sänky niin kuole pitää liikkua varovasti. Silloin ei es ihmiset tiedä nyt tautista ja jotkut valopäät leimasi vielä vakavasti sairaat hulluksi . että kuvittele vaan oireitä jne.


    • Anonyymi

      Mistä SARS-CoV-2-virus tuli?
      Todennäköisesti lepakot sairastuttivat muita eläimiä, joista viruksen siirtyminen ihmiseen lopulta mahdollistui niitä käsiteltäessä wuhanilaisella torilla Kiinassa.
      Tämä on ollut tartuntapolku samankaltaisilla viruksilla kuten SARS-viruksella. Teoriaa ei ole todistettu.
      Wuhanissa sijaitsee useita laboratorioita, jotka ovat keränneet ja tutkineet koronaviruksia.
      Maailman terveysjärjestö WHO sanoo että Kiina ei edelleenkään ole antanut kaikkea hallussaan olevaa dataa ja on estänyt vapaata tiedonkeruuta.

      WHO sanoo, että sen jäsenmaat ovat raportoineet yli seitsemästä miljoonasta kuolemasta, jotka liittyvät koronavirukseen, todellinen luku on ainakin kolme kertaa suurempi eli yli 20 miljoonaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      88
      2513
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      83
      1391
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      12
      1206
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      933
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      102
      791
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      34
      785
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      783
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      706
    Aihe