Onko 4jän ylittävät 7 ulottuvuutta nanokokoa

Wikipedia ei auttanut juuri mitään, mutta YouTubessa oli muutamia videoita jotka auttoivat vähän.

Pitäisi olla tietokone ja sopivat ohjelmat tai ohjelmointitaitoa niin voisi tutkia asiaa itsekin. Kuvaruudun pitäisi vain olla seinän kokoinen ja kun vielä kuvakin olisi 3d ja mahdollisuus sitä väännellä.

Tulevaisuudessa kun kehittyy kuvien tulostuslaitteet vasta selviää kuinka ulottuvuuksia voisi tutkia ja käsitellä matemaattisesti. Nyt vielä ollaan alkuasteilla.

Kauan on odotettu kuvien tulostamista uusilla tavoilla.

Tämä kysymys liittyy fysiikkaan, ei filosofiaan.

Säie- ja M-teoria (joihin ehdotetut lisäulottuvuudet liittyvät) ovat itseasiassa nimistään huolimatta hypoteeseja, eivät teorioita. Toisin kuin esimerkiksi suhteellisuusteoria ja kvanttimekaniikka, jotka ovat oikeasti teorioita, eli nykytiedon valossa ei ole mitään tieteellisesti validia syytä epäillä niiden todenperäisyyttä. Hypoteeseina ne tulevat myös pysymään vielä lähitulevaisuudessa, koska nykyään ei ole vielä olemassa laitteistoa, jolla ne mahdollisesti voitaisiin osoittaa vääräksi. Falsifioitavuus on tärkeää.

Hyödyllisiä ne kuitenkin ovat, koska vaikka ne osoittautuisivat virheellisiksi, tietyissä rajoissa ne ovat ainakin hyviä approksimaatioita todellisuudesta. Ja toki siis sekin on mahdollista, että säie- tai M-teoria selittää universumin lainalaisuudet täysin oikein. Sitä vain ei voida tietää ennen kuin niitä päästään kunnolla testaamaan.

Perusasiat ulottuvuuksista on helpompi käsittää matematiikan kuin fysiikan avulla. Arkisessa ajattelussa ulottuvuuksia ajatellaan yleensä suuntina. Ylös, eteen, oikealle. Kolme ulottuvuutta. Kuitenkaan kaikki ulottuvuudet eivät toimi noin. Ulottuvuudet voivat olla kirjaimellisesti kieroja.

Paperi on olennaisesti pala kaksiulotteista tasoa, jossa molemmat ulottuvuudet ovat olennaisesti samanlaisia. Voit jatkaa kummankin suuntaisesti paperin reunan yli äärettömyyksiin.

Jos nyt kierrät paperin putkeksi, se on edelleen kaksiulotteinen, mutta nyt ne ulottuvuudet ovat keskenään hyvin erilaisia. Toinen, putken pituussuuntainen ulottuvuus, on edelleen ääretön, mutta toinen vain kiertää putken ympäri ja palaa lähtöpisteeseensä. Jos kierrät putkea tiukemmalle kerälle, ja vielä tiukemmalle, se alkaa vaikuttaa käytännössä yksiulotteiselta tikulta, mutta tuo vaikutelma pettää. Toinen ulottuvuus on siellä edelleen, mutta se on niin pieni, ettei sitä ole helppo huomata.

Olennaisesti tuollaisia ovat myös fysiikan ”ylimääräiset” ulottuvuudet, tosin yksityiskohdiltaan huomattavasti monimutkaisempia (eivätkä silti läheskään niin monimutkaisia kuin matemaatikkojen villeimmät ulottuvuudet).

Kai geometria sentään oli ainakin antiikissa osa filosofiaa ja niin on mun mielestä yhä vielä.

Miksi filosofiaa pitäisi rajoittaa erillistieteiden synnyn tähden. Itse vierastan vain psykologian liittämistä filosofiaan. Vaikka sekin kai antiikissa kävi päinsä. Mitä ihmettä Filosofia on ilman geometriaa.

https://youtu.be/Q_B5GpsbSQw?si=8_H-J0Hsf72hBLhA

Tässä videossa kuvataan muutamaa ulottuvuuksiin liittyvää seikkaa.

Mun mielestä jos ulottuvuudet 5-11 ovat symmetrisiä ja omaa aina etäisyydet ja viivat yhtä pitkinä toisiinsa verraten ne on jossain suhteessa synkronisoituja.
Ne ovat massan ja ajan suhteen samoja piirteitä omaavia ja myös lomittuminen voisi selventyä tätä kautta.

Jos yksi osanen menettää massaa se samanaikaisesti lisääntyy saman verran toisaalla.
Mutta ei välttämättä yhdessä pisteessä vaan tasaisesti jakautuen koko systeemiin.

En tiedä onko näissä väitteissä mitään järkeä. Ajattelen asiaa kuvana ja lähinnä viivoina joilla viivoilla olisi kaikilla sama massa. Ei ole nyt järki oikein vedossa mulla..... sori.

Voiko tuo massan väheneminen sekään tapahtua yhdessä ainoassa pisteessä vai väheneekö se tasaisesti koko systeemissä. Niin että ulottuvuus säilyttää koko ajan muotonsa vaikka massa vähenisi.

Kvanttimekaniikkahan kykenee tutkimaan asioita vain tilastollisesti. Ikään kuin kokonainen systeemi olisi sidottu muutoksiin tasapuolisesti.
Niin että kun massaa vähenee se vähenee ei yhdestä elektronista vaan tasaisesti kaikilta elektroneilta. Systeemi vain skaalautuisi pienempään kokoon säilyttäen muotonsa.

Pitänee vielä tunnustaa että inspiraatio ja ideat näihin aatoksiin tuli KATOLISEN KIRKON KATEKISMUKSEN Pyhän Kolminaisuuden selityksistä.

Kuinka kolme voi olla homogeenisesti ja synkronitoidusti yksi ja sama. Ikään kuin olisi veteen tasaisesti aivan sekoittunut veri ja Henki niin että ei ole mitään eroavaisuutta.

Kun käyttää ajatusta että kaikki seitsemän lisäulottuvuutta myös sekoittuu toisiinsa muodostaen täyden ykseyden kaikissa ominaisuuksissaan niin on se hyvä perusta hypoteesien tekemiseen ja mielikuvittamiseen.

Fysiikan lait hallitsevat koko universumissa pituutta, massaa ja aikaa. Mutta kuinka pituutta voi hallinnoida kun valon nopeus rajoittaa ja etäisyydet ovat valtavia.

Tuon hallinnoimisen pitää tapahtua nanotasolla kvanttimekaniikan maailmassa.
Jotta avaruudessa kahden pisteen välinen pituus pysyy samana pitää olla massaa ja aikaa manipuloiva lainalaisuus niin että noiden kahden pisteen välissä massa ja aika on täysin homogeeninen eli tasajakoinen.

Kahden pisteen välissä oleva alue ei omaa suuria heittoja massassa vaan massa on siihen väliin tasaisesti jakautunut?

Samantapainen periaate on ihmiskehossa. Sitä hallitaan jokaisen solun keskellä olevasta pienestä tumasta käsin eikä sitä hallinnoimaan pystytä kokonaisuutena johtuen kehon suuresta koosta tms.

Myös avaruutta ja sen pituutta koko universumin hallinnoidaan alle yhden millimetrin pituisista lokeroista käsin. Kaikki nuo triljoonat lokerot saatetaan homogeeniseen tilaan.

En osaa kuvata tätä asiaa tämän paremmin vaikka pitäisi, sori.....

Kysyin muutaman kysymyksen Co-pilotilta.
Gravitaatio vaikuttaa myös aaltoihin, mutta silti on liian vaikea mitata nanomaailman mahdollista gravitaatiovaikutusta kokonaisuutena. Lisäksi sähkömagnetismi voi olla nanomaailmassa suurempi tekijä kuin gravitaatio.

Voiko massa aaltovaiheessa jakaantua niin että alkuperäinen massa esim 10 gr hajoaa ja muodostuu 5 uutta massaa kukin 2 gr.

Co pilotin mukaan se on mahdotonta. Kuitenkin hiukkaskiihdytinten törmäyksissä voi syntyä uusia hiukkasia joiden massat ovat johdettavissa alkuperäisen hiukkasen massasta.

Ja lisäksi aallon energia voi jakautua. Sekään ei merkitse kuitenkaan että jokin hiukkanen joka on aallon takana menettäisi massansa.

Eli hypoteesini siitä että nanomaailma skaalautuu ja jakaa massan useaan eri massaan ei taida sittenkään onnistua.