Semmosta vaan ajattelin tulla kertomaan, että kun täällä Punkalaitumella ei ole kuin hirveesti hirviä ja sekopäisiä ihmisiä (paitsi mää) niin tänään onkin sitten menuuna suikaloitua hirveä ja perunamuusia.
Hirvensuikaleet ajattelin vaan ensin paahtaa pannussa sipulin kera ja sen jälkeen hauduttaa tummassa Guinness tyyppisessä oluessa. Mukaan laitan maustepippureita, merisuolaa ja riistamaustetta, jossa on (jotain) en tiedä tarkkaan mitä, mutta ihan ok ollut näissä. Joku vajaa tunti haudutusta pikkulämmöllä.
Perunamuussin teen ihan perus kaavalla, mutta tykkään lisätä joukkoon kuivattua valkosipulia. Tietysti tehdään aina aitoon voihin, pinaiseen maitoon ja kermaan (mahdollisimman epäterveellinen siis).
Lisukkeeksi sitten vaan suolavetessä keitettyjä pikuporkkanoita, joihin voinokare päälle sulamaan.
Ruokajuomasta en oo vielä ihan varma. Mietin eka piimää, mutta ei oo. Maito on mutta sit toisaalta olis myös punkkua Gata Negroa sekä olutta. Veikkasnpa, että saatan näin lavantaina kallistua sen punkun kannalle ja rääkätä maksaa.
Ei se, että on sinkku ja asuu Punkalaitumella, tarkoita sitä, että tarvitsisi välttämättä huonolla ruualla olla. Päin vastoin, vapaammat ködet toteuttaa visioita kun ei ole emäntä nassuttamassa vieressä, kuinka naiset on muka parempia kokkeja kuin miehet...varsinkaan, kun se ei huipputasolla pidä edes paikkaansa.
Essua en pue päälleni, en varmasti! Ihan kalsareissa ja t-paidassa lähtee tämä.
No joo...mitäs muut ryhmäläiset tänään aikoo syödä?

Vastaukset 10
Vanhimmat
Mitkä ryhmäläiset?
Vetäsin just Atriaa. Hyvää oli taas kerran. Kiitos Pohjanmaa. Jos lähiruokaa suosin, niin sitten Saarioinen.
Elämässä on niin paljon muuta mielenkiintoisempaa kuin kokkaus, että usein ei tule uhrattua sille aikaa.
Mutta teillä on hyvä meininki siellä P-laitumella!
-keinovaginamies-
Kokkaus on mielenkiintoista. Ainakin itselleni se on vähän kuin rentouttavaa taidetta, eikä se oikeastaan rasita yhtään. Mukava kokeilla erilaisia reseptejä ja mausteita, yhdistellä makuja. Harmi kun Punkalaitumella ei ole kansalaisopistolla mitään koukkauskerhoa niin kuin jossain isommilla paikkakunnilla. Täälläkin oli joskus, mutta ei vissiin ollut osallistujia riittävästi. Ei voi mitään!
Mikäs siinä jos tykkää, mutta ihmisen aika on rajallista.
Kaikilla riittää aikaa siihen mistä tykkää.
-keinovaginamies-
Nooh.. päivälliseksi maapähkinöitä (kuorittuja) ja illalliseksi suklaamannapuuroa...
Eli pelkkiä pähkinöitä vai valmistatko niitä jotenkin? Mannapuuro on vissiin joku kaakaojauhoista ja mannasuurimoista tehty "vispipuuro"?
Juu.. maapähkinöitä pussista käkättimeen .. söin mä yhden piparinkin. Ja banaanin.
Piti tänään tehdä makkarakeittoa mutta tänään syöny vain kahvia ja keksejä täytyis tehdä pikku makkarakeitto ettei sitten ole kamala nälkä kun nukkuun pitäis mennä
Todellinen kulinaristi Taikayöntiellä. Vesi kielellä lueskelen. Selkeästi loogista ruuanlaittoa.
Itse vm. 59 Rosenlewin puuhellassa uunin puolella kypsyttelen kanankoipia. Riisiä puuliedellä sitten kun koivet kypsenneet. Paljoa ei voi maustaa, voita ja lihalientä. Menee pari tuntia.
Ruokakunta syö viikonlopun samaa ruokaa. Koira kananlihaa ja riisiä, kissat koipien rippeet. Huomenna uuniin joutuu kananpentu, ei kun siis semmoinen kananpoika. Sama meno jatkuu elukoiden kanssa.
Saunassa lämpiää Harvia Legend. Puilla.
Kellaria siivoon väliaikoina. Varustus toppahousut, villapaita ja pipo. Kun asuinkerroksessa on termari +15 puulämmityksen vuoksi niin alakerrassa on jääkaappiolosuhteet! Ei muuten, mutta kissatunnelissa on vain yksi ovi, sieltä horottaa ulkoilmaa...
Mies 65
Nyt on koivet +100, uuni 200. Hautukoot vielä. Vähän vettä vuokaan ja riisitkin hautuvat jo kypsennettyinä rautapadassa.
Ruokakunta etsitään terassilta ja talon uumenista koolle ja illallistamaan...,
Minulla on meneillään kaapintyhjennystalkoot eli pyrin käyttämään niin kuiva-ainekaapin kuin pakkasenkin mahdollisimman tyhjäksi. Tänään oli ruokana porkkana-perunamuusia, porkkanapihvejä kermaviilikastikkeella ja höyrytettyä parsakaalia. Iltapalaksi laittanen pakastemustikoita, rahkaa ja mysliä.