Negatiivinen maailmankuva

ja muiden arvosteleminen.
On muuten paha yhtälö.
Sain arvostelua osakseni kun rehellisesti kerroin pitäväni palstalaisista. Listasin joitakin tuohon toiseen alotukseen ja samantien tuli kommenttia ruskeakielisyydestä ja peukutuksien kalastelusta.

Minulle henkilökohtaisesti on tärkeää yrittää pysyä positiivisissa asioissa, keskittyä niihin negaatioiden sijaan. Se ei tarkoita etteikö mielipiteeni jostakin sisältäisi myös negatiivistä sisältöä. Meillä kaikilla on yksilölliset piirteemme jotka sisältävät molempia.

Olen rehellinen luonteeltani ja suora. Annan tulla ulos sen, mitä mieltä olen aidosti. Jätän sen negaation sanomatta jos voin valita. Valitsen posen. Ja siksi kai olen nyt sit peukutusten perään jonkin mielestä...

Ihan sama. Tämä episodi ei järisytä mielenmalttiani tai muuta minua. Olen tälläinen ja vaikka pikkiriikkisen loukkaa tuo rehellisyyteni kyseenalaistaminen, ymmärrän että ei joku joka itse keskittyy vain negaan ja toisten arvostelemiseen, kosaan voi ymmärtää hyväntahtoisuuttani.

Ja hyväntahtoisuuteni on sitä lapsellista puolta minussa jota taas ihailen itsessäni. Niin paljon paskaa on elämä minulle kaatanut niskaan, että on suoranainen ihme että jaksan olla vielä tälläinen. Oma itseni.

Tämä oli nyt tälläinen tunteenpurku, sillä minä ihan oikeasti otin pikkiriikkisen itseeni.
Syy .. hmm.. olisiko epävarmuutta?

Toisaalta en ymmärrä miksi nyt juuri meni ihon alle, sillä ei mulla yleensä. Itsetutkiskelun paikka.

65

711

    Vastaukset 65

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja hetimiten avautuminen siitä että tuntee olon uhatuksi.

      • En koe uhatuksi. Tuo on väärä tulkinta.

      • Anonyymi
        Pikku-pirpana kirjoitti:

        En koe uhatuksi. Tuo on väärä tulkinta.

        Sinun tulkinta negatiivisesta maailmankuvasta ei ole yhtään liioiteltu?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinun tulkinta negatiivisesta maailmankuvasta ei ole yhtään liioiteltu?

        Minä en tietääkseni tulkinnut negatiivista maailmankuvaa vaan itseäni tässä aloituksessa.

      • Anonyymi
        Pikku-pirpana kirjoitti:

        En koe uhatuksi. Tuo on väärä tulkinta.

        Minusta aloituksesi oli hyvä ja kuin omasta kynästäni. Koen asioita aika lailla Samoin. Elämä on nykyisin vähän sellaista, että ylireakoinnit tuntuvat enemmän hyväksytyiltä nykyisin. Itse harrastan itsetutkiskelua viikotgain ja välillä useamminkin. Itsekriittisyys on minusta hyve.

        Asioita on hyvä funtsia välillä paljonkin ja mielestäni sinkun elämä vaatii enemmän sitä taistelua asioiden parissa työstämisen kanssa kuin jos olisi suhteessa, silloin ei olisi sitä kriittsyyttä samalla tavalla ainakaan itseä kohtaan.

        Ajatuksesi aloituksessa oli minusta hyvää julkituloa, kannustan sinua, jatka samaan malliin, älä välitä heistä sillai, jotka yrittävät sinun mieltä pahentaa, heitä on aina ja heillä harvemmin on yhtä tervettä tapaa ajatella asioita kuin sinulla👍🙏

        Mielestäni pitää paskakasaakin tonkia välillä. Ja kyseessähän oli minun tuntemukseni anomoskaan, kuten Linukka asian ilmaisi.

        Hämmennyin, että sain loukkaantumisen tuntemuksen kun minua arvosteltiin muiden persnuolijaksi.
        Yleisesti en anna arvoa muiden mielipiteille itsestäni, sillä tiedän mikä olen. Aikalailla hyvässä ja pahassa. Mutta tämä tuli yllätyksenä itsellenikin.

        Älä nyt viitsi.
        Naamiohuvit ei kannata, jos on pikkusielu.
        Bumerangi.

    • Anonyymi

      Osa ihmisistä on peruspositiivisia ja osa sitten taas perusnegatiivisia (nämä väittevät ylensä olevansa realisteja, vaikka realismilla ei olekaan mitään tekoa negatiivisuuden kanssa). Kun perusnegatiivisuuteen lisätään mahdollinen masennus ja/muutenkin v.ttumainen luonne, niin kehä on valmis.

      • Anonyymi

        Mikä on se perus? Tämä aina kiinnostaa näissä. Onko se jotakin _normaalia_?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on se perus? Tämä aina kiinnostaa näissä. Onko se jotakin _normaalia_?

        Voiko jollekin oikeasti olla tuokin asia epäselvä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voiko jollekin oikeasti olla tuokin asia epäselvä.

        Voiko jollekin oikeasti olla vaikeaa ajatella sanojen taakse?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on se perus? Tämä aina kiinnostaa näissä. Onko se jotakin _normaalia_?

        Kaikkea sitä kysytäänkin 🙂.

        Kyllä, se on nimenomaan sen kyseisen yksilön normaalitilanne ja muunlaiset tilanteet ovat hänelle poikkeuksellisia. Esimerkkinä vaikkapa "Ihmisen peruslämpötila (=normaali ruumiinlämpö) on keskimäärin 37 °C, mutta se voi vaihdella välillä 35,8–37,8 °C." Tästä poikkeavat ovat sitten joko ali- tai ylilämpöä (=kuumetta). Toivottavasti selvensi asiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voiko jollekin oikeasti olla vaikeaa ajatella sanojen taakse?

        Kyllä se näköjään on vaikeaa joillekin. Sinähän tuota kysyit ja sinulle se oli epäselvää. Et siis osaa ajatella sanan taakse.

      • Niin.. positiivisuuteen taipuvainenkin voi olla vittumainen luonne. Harvemmin kylläkin.

        Tuo nagaatio ja vittuilu useammin kulkee käsi kädessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se näköjään on vaikeaa joillekin. Sinähän tuota kysyit ja sinulle se oli epäselvää. Et siis osaa ajatella sanan taakse.

        Ei se ollut lainkaan epäselvää minulle. En pyytänyt selvennystä, pyysinkö? Pyysin kertomaan, mitä kyseinen kommentoija halusi kertoa perus-määritelmillä.

      • Anonyymi

        Sanoisin, että peruspositiivinen ja myöskin -negatiivinen voivat olla realisteja. Yltiöpositiivinen hihhuli ja yltiönegatiivinen räksyttäjä eivät. Eikä varsinkaan yltiöpositiivinen, joka takuulla menee aivan riskillä sinne, minne tuuli puhaltaa.

      • Anonyymi
        Pikku-pirpana kirjoitti:

        Niin.. positiivisuuteen taipuvainenkin voi olla vittumainen luonne. Harvemmin kylläkin.

        Tuo nagaatio ja vittuilu useammin kulkee käsi kädessä.

        Tottakai voi olla ja myös peruspositiivinen voi sairastua masennukseen. Eivät nuo mitenkään sulje pois toisiaan. Vaan kun perusnegatiiviseen henkilöön (kuuluu ihan synnynnäisiin temperamenttipiirteisiin tuo, että kumpaanko suuntaan on yleensä taipuvainen) yhdistyy v.ttumainen luonne, niin se on itseään ruokkuva kierre.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ollut lainkaan epäselvää minulle. En pyytänyt selvennystä, pyysinkö? Pyysin kertomaan, mitä kyseinen kommentoija halusi kertoa perus-määritelmillä.

        Sovitaan näin. Juo vaikka kappi kuhvia ja rauhoitu. 😀

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanoisin, että peruspositiivinen ja myöskin -negatiivinen voivat olla realisteja. Yltiöpositiivinen hihhuli ja yltiönegatiivinen räksyttäjä eivät. Eikä varsinkaan yltiöpositiivinen, joka takuulla menee aivan riskillä sinne, minne tuuli puhaltaa.

        Kyllä, molemmat voivat olla realisteja. Kumpikaan ei automaattisesti sulje sitä pois.

        Kyseinen aina negatiivisesti ajatteleva ihmisryhmä kuitenkin muistaa aina kertoa olevansa realisteja, vaikka eivät ole realistia nähneeykään.

      • Anonyymi

        Eli koska sinulla noin, niin ihmisten keskiarvoa ei ole olemassa. Joopati joo.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai voi olla ja myös peruspositiivinen voi sairastua masennukseen. Eivät nuo mitenkään sulje pois toisiaan. Vaan kun perusnegatiiviseen henkilöön (kuuluu ihan synnynnäisiin temperamenttipiirteisiin tuo, että kumpaanko suuntaan on yleensä taipuvainen) yhdistyy v.ttumainen luonne, niin se on itseään ruokkuva kierre.

        Ei hullumpi ajatelma. En jaksaisi itse elää elämääni jos en valitsisi sitä posea. Kieltäydyn jyrkästi vaipumasta negaatioon. Ihan pikkiriikkisissäkin asioissa valitsen mieluummin posen. En toki aina pysty siihen itsekään.

        Hyvä tuo hyvää ja paha luo pahaa ympärilleen.

      • Anonyymi

        😃 Kyllä mä susi tiedän ilmankin, että sä kuulut noihin perusnegatiivisiin. No mutta jotta sinua ei ahdista tämä asia, etkä koe itseäsi ulossuljetuksi, niin muutan tekstin muotoon: "Hurtsislumppiaisen (kirjoittajan huomautus, hurtsislumppiainen EI ole ihminen) peruslämpötila (=normaali ruumiinlämpö) on keskimäärin 37 °C, mutta se voi vaihdella välillä 35,8–37,8 °C. Tästä poikkeavat lämpötilat ovat sitten joko ali- tai ylilämpöä (=kuumetta)." Toivottavasti tämä helpotti oloasi 😉.

      • Anonyymi
        Pikku-pirpana kirjoitti:

        Ei hullumpi ajatelma. En jaksaisi itse elää elämääni jos en valitsisi sitä posea. Kieltäydyn jyrkästi vaipumasta negaatioon. Ihan pikkiriikkisissäkin asioissa valitsen mieluummin posen. En toki aina pysty siihen itsekään.

        Hyvä tuo hyvää ja paha luo pahaa ympärilleen.

        Sama. Mä pyrin näkemään kaikessa jotain positiivista, jos ei muuta niin mustaa huumoria edes. Ei se todellakaan aina siinä hetkessä ole mahdollista, mutta ajan kuluessa yleensä kyllä. Mä pyrin myös luottamaan siihen, että asiat yleensä kyllä luonnistuvat jotenkin ja ainakin tähän asti ne aina ovat luonnistuneet, no ainakin jotenkin 😃.

        Itsellä on myös se kokemus, että sopivasti positiiviset pärjäävät elämässä paremmin. Negatiivisuuteen taipuvaisilla tuppaavat negatiiviset asiat kasautuvan ympärilleen.

        Hauska, mulla ihan samanmoinen elämänasenne. Asiat järjestyy tavalla tai toisella - aina. Ja kaikki mitä on tapahtunut on tapahtunut tarkoituksella. Ikäviä asioita tapahtuu jotta niistä selviäisi entistä voimakkaampana. Ja jos ei selviä, niin sitten kaatuu. Tähän asti kaikesta on selvitty.

        Vihaisuus ja katkeruus vain myrkyttävät mieltä ja ketutus pilaa vain päivän. Elämä on asennekysymys. Toisia ei voi muuttaa, tai tapahtumia, mutta se miten niihin asennoituu on jokaisen omassa vallassa.

        Ei ole kauankaan kulunut siitä kun palstaa myöten uhriuduttiin työpaikan tilanteesta ja siellä tapahtuneista väärin- ja oikeinkäsityksistä ja muusta turhanpäiväisestä. En se sunkaan maailmankuva aina niin optimistinen ole. Huomionhakuinen sä olet, siitä ei ole pienintä epäilystäkään.

        Tästä sivusta kysäisen, että miten niin "palstaa myöten"? Ikään kuin tämä palsta ja tällä jostain kirjoittaminen muka olisi loukkaantumisen huipentuma 😃. Minusta tyystin toisin päin. Minusta tämä on kaikkein kevein ja vähäpätöisin mahdollinen paikka tuulettaa päätä, kun jokin asia vituttaa.

    • Anonyymi

      Olet täällä itsesi. Se paljastaa. Kaikki eivät uskalla!
      Jatka vaan samaa menoa. .... kuin mummo lumessa!
      Kirjoitat rehellisesti ajatuksiasi.

      Mies 65

      • Kiitti. Näen, että juuri täällä voin olla itseni ihan omimmillani.
        Jos joku ei siitä tykkää, se on hänen ongelmansa, eikä liikuta minua.

        Nyt sitten pikkuisen liikuttikin, se hämmentää. Tai oikeastaan hämmensi, meni jo ohi.

      • Anonyymi
        Pikku-pirpana kirjoitti:

        Kiitti. Näen, että juuri täällä voin olla itseni ihan omimmillani.
        Jos joku ei siitä tykkää, se on hänen ongelmansa, eikä liikuta minua.

        Nyt sitten pikkuisen liikuttikin, se hämmentää. Tai oikeastaan hämmensi, meni jo ohi.

        Just noin. Eteenpäin.
        Itse irtaannun nyt verkosta. Hemulin (koira) kanssa päivälenkille, ja.. muutama työhomma sen jälkeen.

        Mies 65

      • Anonyymi kirjoitti:

        Just noin. Eteenpäin.
        Itse irtaannun nyt verkosta. Hemulin (koira) kanssa päivälenkille, ja.. muutama työhomma sen jälkeen.

        Mies 65

        Hyvää päivänjatkoa.

      • Tästä en voisi olla enempää samaa mieltä. Pirppis on aito ja ystävällinen tyyppi. Ja piste.

      • Anonyymi
        Pikku-pirpana kirjoitti:

        Hyvää päivänjatkoa.

        Kannattaa kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin kumartaa.
        Sehän on hyödyllistä jatkossakin.

    • Anonyymi

      Äh, älä tuosta välitä. Anomassan moskaa.

      Olenhan minäkin tainnut kieltää kehumisen 😄 Oikeassa elämässä se tarkoittaa aina, että joku on minulta jotain vailla. Silleen kyynisesti, että jahas, mitä tällä kertaa... Niin karhistaa täällä palstallakin. Hauku vaikka mieluummin 😂

      No joo, kyllä mä ymmärrän sun tyylisi, se on hyvä tyyli. Aina sata kertaa parempi kuin tuollainen puskasta muille mätkyttäminen.

      Olet piristävä tapaus.

      xLiner

      • En mä oikeastaan edes kehu. Annan vain rehellisen mielipiteeni. Jos joku joskus pyytää itsestään negatiivista palautetta, saa sitäkin minulta. Osaan olla kriittinenkin, vaikka en suosi tuota puolta.

        Anomoskaa, sitähän se. Kiinnostavinta tässä on se, että se häiritsi minua. Miksi juuri tässä aihepiirissä? Kun oli puhe palstalaisista?

      • Anonyymi
        Pikku-pirpana kirjoitti:

        En mä oikeastaan edes kehu. Annan vain rehellisen mielipiteeni. Jos joku joskus pyytää itsestään negatiivista palautetta, saa sitäkin minulta. Osaan olla kriittinenkin, vaikka en suosi tuota puolta.

        Anomoskaa, sitähän se. Kiinnostavinta tässä on se, että se häiritsi minua. Miksi juuri tässä aihepiirissä? Kun oli puhe palstalaisista?

        Asiantuntijaksiko pyrit?
        Ei täällä ratkaista, mitä kukin on!
        Ihmiset saavat olla, mitä ovat.

      • Anonyymi
        Pikku-pirpana kirjoitti:

        En mä oikeastaan edes kehu. Annan vain rehellisen mielipiteeni. Jos joku joskus pyytää itsestään negatiivista palautetta, saa sitäkin minulta. Osaan olla kriittinenkin, vaikka en suosi tuota puolta.

        Anomoskaa, sitähän se. Kiinnostavinta tässä on se, että se häiritsi minua. Miksi juuri tässä aihepiirissä? Kun oli puhe palstalaisista?

        Joku gentsunrääpäle viihdyttää itseään...

        Sulla oli hyvä fiilis ja suojaukset vähän alhaalla. Unohda tuollaiset m* lkut.

        xLiner

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joku gentsunrääpäle viihdyttää itseään...

        Sulla oli hyvä fiilis ja suojaukset vähän alhaalla. Unohda tuollaiset m* lkut.

        xLiner

        Asiaa. Juurikin noin. Se meni jo ohitse.
        Joku vielä epätoivoisesti yrittää lyödä lyötyä anonyyminä, mutta ei osu enää. Kiitti.

      • Anonyymi
        Pikku-pirpana kirjoitti:

        Asiaa. Juurikin noin. Se meni jo ohitse.
        Joku vielä epätoivoisesti yrittää lyödä lyötyä anonyyminä, mutta ei osu enää. Kiitti.

        Hyvä! 👍

        xLiner

    • Anonyymi

      Ihme vinkumista. Itsetunnossa on aika pahoja puutteita kun omia mieltymyksiä joutuu selittämään ja puolustamaan täällä.

      • Anonyymi

        Komppaan. Juurikin sellaista seliselipätemispyrkimystä.

    • Anonyymi

      Muiden arvostelu ja negatiivisuus on tylsää ja ikävää. Sinun linjassasi ei ole kumpaakaan ☝

      - Sheena

      • Samaa mieltä .. se on ikävää ja luisuu monasti haukkumisen puolelle. Haukkuminen on ala-arvoista ja kertoo enemmän haukkujasta kuin haukun kohteesta.

    • Anonyymi

      "...peukutuksien kalastelu..."

      👍 Peukutan naisia mielelläni, ja sormettaisin myös, mutta mulla ei ole keskisormea emojivalikossa. =)

      • Anonyymi

        😊 Palstan naiset ovat järjestäin fiksuja, miehistä en sanoisi samaa.
        Peukkuja naisille...
        👍👍👍

    • Suurin osa ei täällä ei ymmärrä rehellisyyttä ja avoimuutta, eikä suoruuttakaan.
      Värjäävät sitten sen joksikin omakseen omiin mieltymyksiin soveltuvaksi massaksi, tulkitsevat heikkoudeksi tms. Aika tyypillistä ja ihmisluontoon kuuluvaa sekin.
      Pirpis jatkakoon kaikin mokomin samaan tyyliin kuin tähänkin asti 👍

      • Anonyymi

        Ettei vaan kirjoittelisi itselleen?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ettei vaan kirjoittelisi itselleen?

        Tuntojenpurku mielessä ehkä, mutta sitähän tekevät kaikki muutkin

    • Olen huomannut, että jotkut ajattelevat kaiken kehumisen ja positiivisen palautteen olevan vain mielistelyä ja/tai teeskentelyä. Joillekin tuntuu olevan vieras ajatus, että muille ihmiselle voi sanoa kauniita asioita ilman, että sillä haetaan mitään sen erityisempää.

      Ole vain oma itsesi ja sano jatkossakin se, mikä oikealta tuntuu. Ehkä tämä osui sinuun ns heikolla hetkellä? Itse huomaan joskus olevani herkempi kaikelle sanomiselle kuin normaalisti.

      • Niin, ehkäpä. Siis heikko hetki. Tämä viikonloppu on taas ollut riitaisa poitsun kanssa ja se saattaa herkistää minua. Mutta kiitos kauniista sanoistasi.

      • Pikku-pirpana kirjoitti:

        Niin, ehkäpä. Siis heikko hetki. Tämä viikonloppu on taas ollut riitaisa poitsun kanssa ja se saattaa herkistää minua. Mutta kiitos kauniista sanoistasi.

        Ikävä kuulla, että siellä on ollut riitaisaa. Se voi hyvin vaikuttaa siihen, että olet normaalia herkemmällä mielialalla. Kaikki lapseen liittyvä kun tuntuu aina vahvemmin.

        Toivottavasti viikko alkaa paremmilla fiiliksillä ❤️

      • Aletheias kirjoitti:

        Juu.. tänään vihdoinkin oli taas normimeininkiä poitsun kanssa. Riitely on niin turhauttavaa. Eikä siitä saa irti muuta kuin pahan mielen.

        Nyt homma toimii taas. Just äskön leikkasin pojalta parran ja se on tulossa viikonlopuksi luokseni. Ihan intopinkeenä.

        Voi miten hyvä kuulla, että siellä on taas kaikki hyvin 🤗

        Riitely on todellakin kurjaa, vaikka harvemminpa niitä pystyy täysin välttämään. Jo pieni vääntö saa mielen ainakin hetkeksi matalaksi ja jos on muutakin kuormitusta lisäksi, niin ei riitely saattaa tuntua vie kahta kauheammalta senkin takia.

        Ihanaa, kun saat pojan luoksesi 😊

    • Täällä saa perseillä jos tykkää ja monet tykkää.

      99,999% sti se on joku anonyymi, mikä mölisee jotain skrida, kun muuhun siitä ei ole. Syö, juo ja toisests päästä(kin) tulee lämmintä itseään. 😃

      Mutta toi kirpaisu... olisko siitä, että itsekin halusisit olla hirman itsekkäämpi? 🤔

      • Niin.. pistää miettimään. Siis miksi se kirpaisi.
        Hahmotan asian jotenkin niin, että kun nämä palstalaiset ovat oikeasti muodostuneet minulle tärkeiksi ja kun myönsin sen, minua arvosteltiin.

        Koin kai sen jonkinlaisena hyökkäyksenä. Mutta se nyt oli ohimenevä hetki. Loong gaan...
        Ollutta ja mennyttä.

      • Tuosta kehumisesta/positiivisista asioista huomioimisellahan on eroa...ne ei ole ssma asia minusta.

        En mielestäni kehu ketään...huomioin positiivisen jutun...oli se mikä tahaansa.

        Joskus selittänyt jollekin sitä rautalankamallin kanssa. 😀

      • Pikku-pirpana kirjoitti:

        Niin.. pistää miettimään. Siis miksi se kirpaisi.
        Hahmotan asian jotenkin niin, että kun nämä palstalaiset ovat oikeasti muodostuneet minulle tärkeiksi ja kun myönsin sen, minua arvosteltiin.

        Koin kai sen jonkinlaisena hyökkäyksenä. Mutta se nyt oli ohimenevä hetki. Loong gaan...
        Ollutta ja mennyttä.

        No luultavasti siitä ei arvostellutkasn kukaan josta välität...vaan joku kuka ei saa sinulta posia...kun muut saa. 😃

        Mutta hsluat ehkä, että kaikki sais tasaisesti posia...viaton halu...
        Mutta ethän voi suunnata sitä kellekään, joka ei ole kukaan (anonyymi) ja pistää vaan epämiellyttävää negaa.

      • Disseisback kirjoitti:

        Tuosta kehumisesta/positiivisista asioista huomioimisellahan on eroa...ne ei ole ssma asia minusta.

        En mielestäni kehu ketään...huomioin positiivisen jutun...oli se mikä tahaansa.

        Joskus selittänyt jollekin sitä rautalankamallin kanssa. 😀

        Tässä olen kanssasi samaa mieltä. Kehuminen on vähän sellainen, että "Hyvä tyttö!" tai "Olitpa reipas!" ..

        Positiivinen huomio on sitä että tuo julki positiivisen asian.

      • Disseisback kirjoitti:

        No luultavasti siitä ei arvostellutkasn kukaan josta välität...vaan joku kuka ei saa sinulta posia...kun muut saa. 😃

        Mutta hsluat ehkä, että kaikki sais tasaisesti posia...viaton halu...
        Mutta ethän voi suunnata sitä kellekään, joka ei ole kukaan (anonyymi) ja pistää vaan epämiellyttävää negaa.

        En mä jaa posee posen vuoksi. Mun täytyy olla oikeasti sitä mieltä, jotta voin niin sanoa.

        Ja todellakaan en juuri koskaan ota itteeni vaikka minulle merkityksellinenkin ihminen arvostelisi minua. Saati sitten ano. Kritiikki on vain hyväksi. Silloin tällöin.

      • Pikku-pirpana kirjoitti:

        Tässä olen kanssasi samaa mieltä. Kehuminen on vähän sellainen, että "Hyvä tyttö!" tai "Olitpa reipas!" ..

        Positiivinen huomio on sitä että tuo julki positiivisen asian.

        Niin. Moni vastaa posiin kiitos... sekin jo kertoo, miten sen ottaa vastaan.

        Jos vaikka sanoo toista kauniiksi, niin mistä siinä kiittää? Siitä että sattuu miellyttämään silmää, vai mistä? Kehusta siinä kiitetään, mutta kun se ei ole sitä...vaan positiivinen huomio.

        Parempi olisi vastata vaikka: "Niinkö? Ai kun mukava kuulla."

      • Pikku-pirpana kirjoitti:

        En mä jaa posee posen vuoksi. Mun täytyy olla oikeasti sitä mieltä, jotta voin niin sanoa.

        Ja todellakaan en juuri koskaan ota itteeni vaikka minulle merkityksellinenkin ihminen arvostelisi minua. Saati sitten ano. Kritiikki on vain hyväksi. Silloin tällöin.

        Joo, kritiikki on hyväksi. On vain hyvä, että joku välillä vähän vihlaseekin. 🙂

      • Disseisback kirjoitti:

        Niin. Moni vastaa posiin kiitos... sekin jo kertoo, miten sen ottaa vastaan.

        Jos vaikka sanoo toista kauniiksi, niin mistä siinä kiittää? Siitä että sattuu miellyttämään silmää, vai mistä? Kehusta siinä kiitetään, mutta kun se ei ole sitä...vaan positiivinen huomio.

        Parempi olisi vastata vaikka: "Niinkö? Ai kun mukava kuulla."

        No toi kiitos on ihan hyvä sekin. Itse hämmennyn jos saan positiivisen palautteen. Ja oikeastaan se kiitos tulee siksi, kun muutakaan ei osaa siihen sanoa.

      • Disseisback kirjoitti:

        Joo, kritiikki on hyväksi. On vain hyvä, että joku välillä vähän vihlaseekin. 🙂

        Juu.. kyllä pitääkin välillä vihlasta. Pysyy jalat maassa.. :)

      • Pikku-pirpana kirjoitti:

        No toi kiitos on ihan hyvä sekin. Itse hämmennyn jos saan positiivisen palautteen. Ja oikeastaan se kiitos tulee siksi, kun muutakaan ei osaa siihen sanoa.

        Joo, se tulee luonnostaan, mutta sitä kautta on hyvä miettiä itsekin omalle kohdalle asiaa.

        Tuli tää mieleen, kun Linukka sanoi, että kehulla on ketunhäntä kainalossaan, siksi ei osaa ottaa niitä vastaan. Kehulla voi olla jokin taka-ajatus, mutta posilla ei oikeastaan. Se vaan on. 🙂

      • Pikku-pirpana kirjoitti:

        Juu.. kyllä pitääkin välillä vihlasta. Pysyy jalat maassa.. :)

        Niin ja on elossa. Ihminen. 🙂

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Joo, se tulee luonnostaan, mutta sitä kautta on hyvä miettiä itsekin omalle kohdalle asiaa.

        Tuli tää mieleen, kun Linukka sanoi, että kehulla on ketunhäntä kainalossaan, siksi ei osaa ottaa niitä vastaan. Kehulla voi olla jokin taka-ajatus, mutta posilla ei oikeastaan. Se vaan on. 🙂

        19:22
        Esimerkiksi mikä on hintavaihtokaupalle?
        Sä oot kiva, niin oonhan mäkin kiva.
        Viĺma

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      48
      1511
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      941
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      677
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      647
    5. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      618
    6. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      615
    7. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      591
    8. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      584
    9. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      8
      579
    10. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      525
    12. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      523
    13. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      520
    14. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      511
    15. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      506
    16. 47
      480
    17. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      472
    18. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      469
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      419
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      409
    Aihe