Taas jäidenlähtö, viimeeksi joulukuussa.
Jouluruusu kukkii parvekkeella syys - helmikuussa.
Syysviljat viheriöivät kauniisti. Juhannukseen ero on vain lehdet puussa.
Jouluruusu kukkii parvekkeella syys - helmikuussa.
Syysviljat viheriöivät kauniisti. Juhannukseen ero on vain lehdet puussa.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Meillä oli järven idän puoleiset rantapenkereet sulana kuin huhtikuun alussa. Järvelle tuli kolmatta kertaa tänä talvena vesikerros päälle lumien sulettua.
Ihmettelinkin naapurille viimeisen lumisateen alkaessa, että on maailma mallillaan; kolmas takatalvi tammikuussa.
On liian aikaista iloita talven loppumisesta
"Pakkanen voi kiristyä maan etelä- ja keskiosassa alkuviikosta 10–20 asteeseen, mutta Lapissa jopa 35 asteen pakkanen on mahdollinen" 🥶
Eipä ole kevättä rinnassa
"Savukoskella Tulppion havaintoasemalla mittari laski noin kello 6 aikaan 36,4 pakkasasteeseen.
Lapissa lämpötila on ollut yöllä laajalti yli 30 asteessa ja maan keskivaiheilla noin 10 asteessa"
Sielläkö sinun on sitten pakko asua?
Kuka nyt ylikalliiseen kopperoon Helsingin betoni- ja asfalttihelvettiin muuttaisi
Elämää on myös Kehä ykkösen ulkopuolella
Ja asuuhan niitä ihmisiä Kemissäkin. Kuulemma.
Joo, ihmiselämää on ympäri maapalloa 🌍
Jopa kääntöpiirien sisällä. Eivät ole lämmönarkoja🌞
Kemissä asuminen on silti aika extreme ❄️🥶❄️🥶☃️❄️ elämäntapa. Siellä asuvat kuvittelevat ettei ilmasto lämpene 🥵🥵.
Kemissä ei sitten huolestuta turhasta 👌👍
Jos on päätynyt asumaan Kemissä 🥶 niin elämässä on ilmaston lämpenemistä paljon välittömämpiä murheita. Kuten jääkarhujen 🐻❄️🐻❄️🐻❄️ karkoitus lasten koulumatkojen varrelta jne.
Ikirouta 🏔️⛸️❄️ Kemissä sulaa 📈 vasta Siperian jo lämmettyä 🥵 joten tiet ja rakennusten perustat pysyvät kunnossa vielä vuosikymmenien ajan.
TULISI KESÄ 🥶
https://www.verkkouutiset.fi/a/pakkasta-lahes-40-astetta-talven-kylmyysennatys-rikki/#d98a40ca
Tiistaiaamuna pakkanen paukkuu kaksinumeroisissa lukemissa etelä- ja lounaisrannikkoa lukuun ottamatta lähes koko maassa. Etelässäkin pakkasta on paikoin parikymmentä astetta varsinkin kaakkoisrajan tuntumassa, For
Ilmastonmuutoksenvastustajat valittavat, että kun muutokset tulevat niin nopeasti.
Olisiko parempi, jos vaikka 10000 vuotta jääkautta ja saman verran Gobin autiomaata.
Se Gobin autiomaa 🏜️🏜️ tulisi hiipien kymmenien ihmissukupolvien 👶🧒🧑🦳kuluessa joten siihen ehtisi luonto ja yhteiskunta sopeutua. Nyt muutos 💣tapahtuu vain parin sukupolven aikana, jolloin jopa rakennuksiin 🏢🏠🌇 ja infraan 🛤️🛣️joudutaan tekemään muutoksia niiden käyttöiän aikana.
Muuttuviin olosuhteisiin pitää olla valmis sopeutumaan. Nopeat syövät hitaat luonnossa.
Täällä Suomessa on meidän pitää huolehtia ensisijaisesti suomalaisista. Koko maailman 🌍pelastamiseen ei meiltä löydy paukkuja, eikä varoja💶 💶.
Napapyörre on pitänyt pintansa, edellisvuosina se on hajonnut heti joulun jälkeen.
"https://tinyurl.com/4y84ctdt"
Mitä suomalaiset siitä hyötyisivät, jos Pohjoisnavalta tai Siperiasta tuulisi kylmää ilmaa 🥶
EI LÄMPENE LAPISSA 🥶
https://suomenluonto.fi/tammikuut-sailyneet-kylmina-lapissa-ilmastonmuutoksesta-huolimatta/
Miten Lapin tammikuut ovat muuttuneet pitkällä aikavälillä? Vastaus saattaa yllättää. Sodankylän pitkäaikaiset havaintoaineistot kertovat, että tammikuun keskilämpötilat eivät ole yli sadan vuoden aikana muuttuneet yhtään. Myös Norjan Kaarasjoella ja Ruotsin Kaaresuvannossa pitkät aikasarjat kertovat samaa: tammikuun keskilämpötiloissa ei ole nähtävissä nousua.
30 - luvulla oli vuosia sama juttu. Löytyy lehtileikkeitä ja data esim kirjastosta
Antwerpenissa mitattiin 19.5 °C asteen uusi helmikuun lämpöennätys 21.2.2025. Mittaushistoria 1949-2025. Antwerpenin keskimääräinen 1991-2020) vuorokauden ylin lämpötila on helmikuussa 7.7 °C. Antwerpenin aiempi helmikuun lämpöennätys 19.3 °C 24.2.2021:
http://climaintoscana.altervista.org/europa/belgio/antwerpen-deurne/
https://en.wikipedia.org/wiki/Antwerpen
https://ogimet.com/cgi-bin/gsynres?ind=06450&decoded=yes&ndays=50&ano=2025&mes=02&day=25&hora=24
Keski-Euroopan ilmasto on ihana🌞