Matka Marsiin

Anonyymi-ap

presidentin Donald Trumpin kunnianhimoinen lupaus astronauttien lähettämisestä Mars-planeetalle näyttää kohtaavan merkittäviä aikataulullisia haasteita, kirjoittaa New York Times. Planeettojen kiertoratojen dynamiikan vuoksi ensimmäinen mahdollinen laskeutuminen voisi tapahtua aikaisintaan vuonna 2029.

Maan ja Marsin välinen etäisyys vaihtelee planeettojen kiertäessä Aurinkoa. Pienimillään etäisyys on noin 56 miljoonaa kilometriä ja suurimmillaan noin 402 miljoonaa kilometriä. Polttoaineen säästämiseksi avaruusaluksia ei voida lähettää suoraan kohti Marsin nykyistä sijaintia, vaan on odotettava sopivaa planeettojen asemaa. Tuolloinkin matka-aika Marsiin on vähintään seitsemän kuukautta.

Mars ja Maa kohtaavat 26 kuukauden välein, joten aika on yksi este presidentti Trumpin lupaukselle lähettää astronautteja Marsiin. Hänen presidenttikautensa aikana on vain kaksi laukaisuikkunaa, vuoden 2026 lopulla ja vuoden 2028 lopulla.

SpaceX:n Starship on ainoa alus, jolla olisi mahdollisuus miehittämättömään Marsin-lentoon vuonna 2026. Yhtiön perustaja Elon Musk on ilmoittanut suunnitelmista lähettää useita Starship-aluksia tuona vuonna. Jos nämä testilennot onnistuvat, ensimmäinen miehitetty lento voitaisiin teoreettisesti toteuttaa vuoden 2028 lopulla.

Asia ei ole noin synkkä, teknologiaa on kunha se otetaan käyttöön.
Starship voidaan tarvittaessa pöyrittää jolla saadaan aikaan painovoima. jossainmuodossa, huolimatta siittä että Starship on liian pineni täydelliseen painovoimaan.

40

798

    Vastaukset 40

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kokoomuksen johdolla hallitus on leikannut mm.
      - aikuiskoulutustuesta 175 M€
      - ammatillisesta koulutuksesta 120+ M€
      - vapaasta sivistystyöstä 14 M€
      - ammattitutkintostipendistä 12 M€
      - työnantajan koulutusvähennyksestä 10 M€
      - koulumatkatuesta 8 M€
      - jatkuvasta oppimisesta 3 M€

      Rahat siiretty Ukrainaan!

      • Anonyymi

        Jeff tarjoo Zelenskyille ilmaista lentoa Plutoon!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeff tarjoo Zelenskyille ilmaista lentoa Plutoon!

        Loistavaa, lähtikö jo!


      • Anonyymi

        Zelenskyi on Natzi

        Miksi EU tukee Natseja? Onko Ursula von der Leyen myös Natzi?
        **********************************************************************


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeff tarjoo Zelenskyille ilmaista lentoa Plutoon!

        Mein kampf selittää Zelenskyin toimintamallin. Fasismin ja Nazi toiminnan.
        Sellaista tänään.


      • Anonyymi

        No tuo ei ole mitään uutta!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeff tarjoo Zelenskyille ilmaista lentoa Plutoon!

        Loistavaa!

        Venäjä tarjoo lentoa helvettiin sille kohta!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Zelenskyi on Natzi

        Miksi EU tukee Natseja? Onko Ursula von der Leyen myös Natzi?
        **********************************************************************

        Ja Zelensky on natsi, gay ja diktaattori! Sekä psykopaatti!
        Kiovassa käydään jo kuumana Zelen kiukuttelun takia!
        Aseiden politiikka jo käytössä!


    • Anonyymi

      Yhdysvaltain karkotettavien listalla on 22 suomalaista.

    • Anonyymi

      Ukrainaan menneellä rahalla olisi saatu tähtialus Yhdysvalloissa!
      Nyt sillä on saatu 1.7 miljoonaa tapettua ihmistä!

      Kumman olisit valinnut?

      • Anonyymi

        Suurin osa tapetuista on venäläisiä sotilaita. Millekään rahalle ei ole parempaa käyttöä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurin osa tapetuista on venäläisiä sotilaita. Millekään rahalle ei ole parempaa käyttöä.

        K,O.L,L,I,M,A,A,T,T,O,R,I,N SATUJA TAAS. Se kun ei mistään mitään tiedä!


    • Anonyymi

      Idiootti on tehnyt idioottimaisen lupauksen. Ei jatkoon.

      • Anonyymi

        TARKISTA iPhonesi, iPadisi ja Mac-tietokoneesi Niissä on vakavia aukkoja.


    • Anonyymi

      Eivät lennä Marsiin. Rahat menee sotimiseen.

    • Anonyymi

      Venäjän erityinen sotilasoperaatio (SMO) alkoi tasan kolme vuotta sitten. Muistetaanpa tänään faktoista, mitä tapahtui 9 päivää ennen intervention alkamista:

      15.2.2022: Etyj kirjasi 41 Minskin sopimuksen tulitaukorikosta, kun Ukrainan asevoimat aloitti Donbassin raskaan pommituksen Donetskin (DPR) ja Luganskin (LPR) kansantasavaltoja vastaan.
      16.2: 76 tulitauon rikkomusta, erityisesti Donetskia vastaan.
      17.2: 316 rikkomusta koko rintamalinjalla. Vuoden 2014-2015 jälkeen voimakkaimmat Ukrainan pommitukset kirjattiin Donbassissa, jonka seurauksena DPR:n ja LPR:n siviiliväestöä alkoitettiin evakuoimaan Venäjälle ja kansantasavalloissa aloitettiin reservin liikekannallepano.
      18.2: 654 rikkomusta.
      19.2: 1 413 rikkomusta.
      20-21.2: 2 026 rikkomusta.
      21.2: Venäjä tunnusti LPR:n ja DPR:n itsenäisyyden ja virallisen avunpyynnön jälkeen kuultiin Venäjän lupaus sotilaallisesta avusta kansantasavalloille. Yhdysvallat ja EU tuomitsevat Venäjän ja uhkasivat uusilla pakotteilla Minskin sopimusten rikkomisesta. Yhdysvallat ja EU sulkivat silmänsä Ukrainan hyökkäyksiltä ja pommituksilta.
      22.2: 1 484 rikkomusta. Iso-Britannia, Yhdysvallat ja EU asettivat Venäjää vastaan ​​pakotteita LPR:n ja DPR:n itsenäisyyden tunnustamisen perusteella.
      24.2: Venäjän joukot ylittivät rajan.

      • Anonyymi

        Facta on siinä että 2014 ukraina aloitti kielelliset puhdistukset!


      • Anonyymi

        Zelenskyi on psykopaatti.


      • Anonyymi

        KUOLEMA ZELENSKYILL! ETYJ ON PUOLUEELLINEN!


    • Anonyymi

      Loka- marraskuun vaihteeseen suunnitellaan lähtöä Mars- lennolle.

    • Anonyymi

      Aika-ikkuna ei ole este, se vaan säästäsi aikaa ja rahaa.

      • Anonyymi

        Lentääkö StarShip sinne ilman ihmisiä ensin?


    • Anonyymi

      Ei tule tällä vuosisadalla ihmisen Mars-matkaa. Todennäköisesti ei koskaan.

      • Anonyymi

        Oliko iso maaliero?


      • Anonyymi

        Marsin voi muuttaa asuttavaksi puolessa vuosisataa, Venuksen muutaminen viesi tuhansia vuosia!

        Mars menetti ilmakehäänsä massiivisen kohteen lähiohituksessa.
        Ei ydinsodassa siellä kuin on esitetty tai valtavassa törmäyksessä.
        Ohitus sai myös marsin ytimenlähes pysähtymään. Imi pylyä ja vettä myös mukaansa, eli meni tosi läheltä!


    • Anonyymi

      Aikaikkunat on vain optimointia!

    • Anonyymi

      Aikaikkunan merkitys yliarvostettu!

    • Anonyymi

      Trump ja Musk Marsiin. Saavat siellä ilakoida keskenään. Ilman paluulippua.

    • Anonyymi

      Se on edelleen listalla!

    • Anonyymi

      Astronautit muuttavat Marsiin 2028: Näin ensimmäiset siirtokuntalaiset asuvat
      Marsiin muuttajat kohtaavat maailman, jossa lämpötila vaihtelee –125 asteen ja 20 asteen välillä. Maisemaa riepottelevat pölymyrskyt viikkojen ajan ja planeetan pintaa pommittaa tappava kosminen säteily. Ratkaisu haastaviin olosuhteisiin on kuitenkin yksinkertainen: siirtolaisten pitää kaivautua Marsin pinnan alle.
      Yhdeksän kuukautta ahtaassa avaruusaluksessa. Pitkän matkan jälkeen astronautit ovat vihdoin perillä. He avaavat luukun ja katselevat uutta kotiplaneettaansa. Heitä odottaa karu ja jääkylmä erämaa, missä on myrkyllinen kaasukehä ja hengenvaarallinen säteilytaso.

      Ensimmäiset Mars-astronautit kohtaavat punaisella planeetalla vaikeat olosuhteet.

      Maisemassa ei näy virtaavia jokia, joista voisi juoda. Siellä ei myöskään ole metsiä, marjoja tai riistaa.

      Astronauttien on itse tuotettava sekä vesi että happi.

      Ja jos he haluavat palata takaisin Maahan, heidän pitää myös valmistaa polttoaine rakettiinsa.

      Menomatka Marsiin on nimittäin kuluttanut jokaisen pisaran avaruusaluksen säiliöstä.

      Onneksi astronauteilla on mukanaan hyvin kattava työkalupakki. Siihen kuuluu muun muassa täydellinen kemiallinen tehdas, joka voi muuttaa karun punaisen planeetan raaka-aineet tehokkaaksi polttoaineeksi.


      No Ei se oikeesti noin rankaksi mene!

    • Anonyymi

      mitähän järkeä sinne on mennä seppailemaan. Ihan kuollut paikka.

    • Anonyymi

      Zelen se ampuu kuutakiertävälle radalle!

    • Anonyymi

      Nyt vasta aletaan puhuun vaaroista! Outoa!

    • Anonyymi

      Musk hoitaa homman!

    • Anonyymi

      Trump valloitaa marssin.

    • Anonyymi00057

      Ei se niin kunnianhimoinen ole, mutta kallis se on.

    • Anonyymi00058

      Siisti homma!

    Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1957
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1345
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      105
      1108
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      103
      930
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      914
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      781
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      672
    8. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      558
    9. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      76
      544
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      511
    Aihe