Otsikon kysymys on mielestäni yksi olemassaolomme keskeisimpiä asioita.
Onko ihminen liian hyvä tai liian heikko ihmiseksi, mikäli hän haluaa hyvää, mutta sortuu tekemään typeryyksiä?
Haluamme olla hyviä läheisillemme, tahdomme maailman rauhaa, vastustamme väkivaltaa ja silti teemme idioottimaisia typeryyksiä lähes päivittäin.
Olemmeko liian hyviä ollaksemme sen takia, että tunnemme huonoa omaatuntoa noiden typerien tekojemme takia vai liian heikkoja, koska emme pysty elämään asettamiemme tavoitteiden mukaan?
Onko ihminen liian hyvä tai liian heikko ihmiseksi, mikäli hän haluaa hyvää, mutta sortuu tekemään typeryyksiä?
Haluamme olla hyviä läheisillemme, tahdomme maailman rauhaa, vastustamme väkivaltaa ja silti teemme idioottimaisia typeryyksiä lähes päivittäin.
Olemmeko liian hyviä ollaksemme sen takia, että tunnemme huonoa omaatuntoa noiden typerien tekojemme takia vai liian heikkoja, koska emme pysty elämään asettamiemme tavoitteiden mukaan?
Vastaukset 3
Vanhimmat
ihmisiin monella eri tavalla.
pelko saa aikaan väkivaltaa. pelko saa aikaan sen, että rauha ja ystävyys eivät ole mahdollisia, sen takia kaikkien mahdollisten asioiden hoito mahdotonta. se kun on vanhan viisauden mukaan niinkin, että ystävien kesken ei lakeja tarvita.
ihmiset eivät aktiivisesti vastusta pahuutta sen pahuuden takia, vaan siksi, että pelkäävät joutuvansa itse pahuuden kohteeksi. nyky yhteiskunnassa jopa niin, että pahuuteen ei puututa sen takia, että yhteiskunnan puolelta voi joutua edesvastuuseen. mikä on aika [piip] asia.
puheista ja teoista. niinpä. siinäpä se tosi lyhyesti.
ja mitens se meni, viisaimmallakin ihmisellä on päässä typeryyden piste. erehtyminen on inhimillistä. mutta erehdyksen myöntämisestä pitäis oikeasti palkita. ja isoista erehdyksistä edesvastuuseen.
ihmisistä ei tee heikkoa se, että ei suoriudu itse asetetun tavoitteen mukaisesti. se tarkittaa sitä, että ei tunne itseään ja omia rajojaan. itsensä tutkiskelun paikka. ei helppo asia sekään ..
ihminen on paha vasta sitten, kun omatunto ei soimaa tai sillä ei ole mitään merkitystä. nyt puhuin ihmisestä, joka tietää eron hyvän ja pahan välillä. ihminen ei ole luonnostaan vain paha, mutta tietyissä olosuhteissa pahuus pistää pintaan.
Sanoisinko näin, että minusta länsimainen kasvatus/koulutus/työelämä tähtää yksilön suorituksen maksimoimiseen kansallisen hyvinvoinnin/kilpailukyvyn nimissä.
Toisaalta länsimaisen yhteiskunnan vaurauden takia itsekullekin on tarjolla lukemattomia nautinnonlähteitä joista valita käytössä olevan rahamäärän puitteissa.
Kun nautinnonhaluista mieltä siivittää vielä alkoholilla kyllähän siitä seuraa toistuvana sarjana kaikenlaista; pahojakin ongelmia. Joutuu jopa loppuikänsä maksamaan humalassaajonsa aiheuttaman vammautumisen korvauksia lähimmäiselleen.
Länsimaisen kulttuurin seurauksena annamme mielellemme hallintavallan ylitsemme, vaikka meidän pitäisi harjoittaa mieltämme niin, että se olisi sisäisen ihmisemme, joka haluaa kaikkea hyvää lähimmäisilleen kaikkialla, vallan alla.
Väärin suoritettu teko paljastaa tekijän tietämättömyyden. Tieto on hyvettä ja hyve tietoa. Joku joka tekee väärin, ei siis ole ymmärtänyt asiaa. Voit heti väittää, että mitä tekemistä tietämisellä on oikean (hyvän) toiminnan kannalta. Kun ajattelet asiaa tarkemmin, niin huomaat ensin omat vajavaisuutesi, sikäli kuin minäkin tässä niitä olen kokemukseen nojaten elämäni aikana eritellyt - vasta kun jo itse vääryyttä olen toisille aiheuttanut. --- Ihminen - sinä ja minä - ollaan oman ymmärryksemme vankeja, kuten viisaammat ovat sanoneet; me nähdään vaan se äkkituntumalta tarpeellinen, juuri tilanteeseen riittävä kaistale. Siinä on jana edessäsi, ja siinä ääripäät. Mitä on ääripäiden ulkopuolella? Lyöt, varastat tai vihaat. Jälkimmäisen sattuessa havaitset vain välittömän teon ja yhteiskunnalliseen asenteeseen upotettuna punnitset sen täysin tuomittavaksi. Seuraus: aggressio, viha, suuttumus ja tuon väärin tekijän täydellinen eristäminen ymmärryksen kentästäsi. Mitä tapahtui silloin todella? Mitä tekijöitä väärin tekijän elämään on olleet vaikuttamassa. Missä syy? etc. etc.