Kantin kategorinen imperatiivi (moraalikäsky): Toimi niin kuin toimintasi maksiimi olisi tahdostasi tuleva yleiseksi luonnon laiksi. Maksiimi voidaan ymmärtää=arviointiperuste; arkielämän toimintojen kriteeri, mittari, arviointiperuste, johon oma toiminta tukeutuu, jonka perusteella käyttäytymistä/toimintaa säädellään.
No miten on, kysymys kuuluu: Onko esimerkiksi valehteleminen rakkaimalle läheisellesi oikeutettua, jos valehtelulla pelastat hänet kuolemalta? Tähän tilanteeseen vähän äärilaidan tapahtuma mutta kärjistys lienee paikallaan.
Omasta puolestani luotan näissä moraalikysymyksissä, oikean toiminnan tarkasteluissa, käytännölliseen intuitioon, jolloin harkintani nojautuu tilannekohtaisesti sen eri tekijöiden arviointiin ja punnitsemiseen.
No miten on, kysymys kuuluu: Onko esimerkiksi valehteleminen rakkaimalle läheisellesi oikeutettua, jos valehtelulla pelastat hänet kuolemalta? Tähän tilanteeseen vähän äärilaidan tapahtuma mutta kärjistys lienee paikallaan.
Omasta puolestani luotan näissä moraalikysymyksissä, oikean toiminnan tarkasteluissa, käytännölliseen intuitioon, jolloin harkintani nojautuu tilannekohtaisesti sen eri tekijöiden arviointiin ja punnitsemiseen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mietin sellaista tilannetta missä minulle olisi oikeutettua valehdella rakkauden nimissä; en löytänyt.
kysymys olisi, onko valehteleminen oikeutettua tenttaus tilanteessa, jolloin et itse haluaisi kertoa asiaa mitä toinen haluaa tietää. Tilantessa tiedät asioden aiheuttavan paheksuntaa seläntakana, etkä siksi halua vastata "en halua kertoa". Huijatulle valehteleminen on aina loukkaus ja siksi ei pitäisi valehdella. Ohjenuorana älä tee niinkuin et itsellesi haluaisi tehtävän. Kysymys esimerkistäni noudattaako tenttaaja henkilökohtaisuuksiin menevillä kysymyksillään periaatetta, älä tee niinkuin...? Tenttaaja ei ehkä tarrkoita pahaa, mutta tiedät hänellä olevan taipumusta ilkeään seläntakana puhumiseen ja ehkä se moraalisuus rikkoutuukin vasta siinä seläntakana puhuttaessa.
Kysymyksessäsi ihmettelen voiko olla väärin valehdella niin moraalittomassa maailmassa, että vain valehtelemalla voi pelastautua.Koska maailmassa on moraalittomuutta, joutuu silloin hyvääkin tarkoittava ihminen turvautumaan epä-eettisiin ratkaisuihin selvitäkseen. Yhteiskunnassa oleva epä-eettisyys pitää nähdä ja se pitää nostaa pintaan yleiseksi puheenaiheeksi.
Kantin imperatiivin lähtökohtana on absoluuttinen järkeen nojaava ymmärrys siitä, mikä on moraalisesti oikein. Ihminen voi siis toisin sanoen järkeensä nojaten selvittää moraalisesti oikean toiminnan. Esittämässäsi esimerkkitilanteessa tulisi luultavasti punnita, voiko tietynlaisen maksiimin toteuttaminen tulla yleiseksi laiksi tietyssä kontekstissa. Universaaliseksi, kaikkia tilanteita koskevaksi sitä ei voida laajentaa johtuen siitä lukemattomasta määrästä muuttujia, joita kuhunkin tilanteeseen ja valintaan linkittyy.
Itse en usko mihinkään valmiisiin moraalikäskyihin tai eettisiin normeihin, vaan kuten sinäkin, etenen tilannekohtaisesti kaikki edut ja haitat tarkoin punniten. Imperatiivi on jotenkin banaali ja liian yksinkertaistava, jotta se voisi oikeasti toimia minkäänlaisena ohjenuorana. kollektiivisestikin tarkastellen kantin imperatiivi on puutteellinen.
Valehteleminen on oikein, ei vain tässä tapauksessa vaan monissa muissa ihmiselämän kiemuroissa. Jos valehtelemalla saa aikaan hyvää, valehtele!
Olen suunnillee samaa mieltä kommenttisi kanssa. Siis jos valehtelusta seuraa jotakin hyvää maailmaan, niin sillä tavoin voi toimia. MUTTA eikö maailmassa pidä ponnistella totuuden puolesta. Meidän kaikkien ihmisten maapallolla tulisi pyrkiä totuuteen eli tarkoitan että maailmaan tulisi muodostaa pysyvät totuuteen nojaavat periaatteet, jotka olisivat kaikille kaikessa toiminnassaan samat. Silloinhan ei tarvitsisi valehdellakaa. Valhe nimenomaan pyyhkiytysi maan kartalta kokonaan pois, valhe katoasi ja korvautuisi totuudella. Miksi sitten tällainen >>totuus-kaikille-kaikkialla>> tilanne on mahdottomuus? Miksi on mahdotonta, että ihmiset eivät koskaan - missään ajassa - valehtele? Mikä on valehtelumme syy? No eikös ihminen ole oman ymmärryksensä vanki, kuten sanotaan? Ihminen on sidottu psykologiaansa, lajityypyllisiin saavuttamisen tarpeisiin, punottu omiin motiiveihinsa. Me tavoittele rakkautta, valtaa ja omistamisen halu astelee edellämme. Valehtelusta on tullut siksi pysyvä ja kaikkialla jakaantunut ajattelutoiminnan muoto. Esiintyykö viidakon keskellä luonnonkulttuureissa valehtelua? Pienessä yhteisössä sen luulisi olevan tarpeetonta. Yhteisön jäsenet ovat niin lähellä toisiaan ja toiminnalla identtiset periaatteet, eikä tarvitse valheita. En tiedä miten oikeasti tilanne on noissa luonnonkulttureissa ja tämä onkin vaan uskomukseni asiasta.
Minusta kaikessa moraalisessa tarkastelussa pitäisi lähteä liikkeelle motiiveista. Valehtelenko saadakseni itselleni ansiotonta hyötyä vai ilahduttaakseni lähimmäistäni? Jos vaimosi tai sisaresi esittelee ylpeänä uutta pukua, joka on mielestäsi aivan hirveä, kannattaako sinun sanoa rehellinen mielipiteesi, jos sillä pahoitat hänen mielensä?
Sosiaalisessa kanssakäymisessä on monia kirjoittamattomia normeja, jotka suorastaan pakottavat valehtelemaan. 'Valkoiset valeet' kuuluvat arkeemme, vaikka emme niistä pitäisikään. Joskus saattaa olla myös tarpeen valehdella ihmishenkien suojelemiseksi. Sodan aikana monet kristitytkin piilottivat juutalaisia ja saattoivat joutua valehtelemaan asiasta natseille. Vaikka valehteleminen on kristinuskossa ja useimmissa muissakin uskonnoissa synti, en usko kenenkään saaneen ko. valheesta tunnontuskia, koska viattoman ihmisen luovuttaminen murhaajien käsiin olisi ollut suurempi synti.