Neljän Tuulen Tupa

hangossa

Onko kukaan käyny? millanen palvelu ja ruoka jne.?

17

5570

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Geirinrönninki

      Hyvät leivosvalikoimat on todella, mutta onkohan Hangossa täten Suomen viimeinen paikka, jossa maksukortit vielä höylätään?

    • Petetty

      Kehotan välttämään paikkaa. Menu on tehty rahat pois meiningillä huonoista raaka-aineista ja palvelu on ala-arvoista.

      Kauniista maisemasta voi nauttia muutenkin kuin tukemalla tätä riistopaikkaa.

    • hettsor

      Käytiin siellä tänään eikä erehdytä toista kertaa asioimaan ko paikkaan. Mistään asiakaspalvelusta ei voi puhua. Ensin ilmoitettiin töykeästi ettei visa electroni käy eikä mikään muukaan electroni ja äänensävy oli jo tässä vaiheessa ärtynyt. Oli kai meidän syymme kun emme olleet osanneet varautua että pitäisi käteistä olla mukana. Neljän hengen seurueestamme yksi osti kuitenkin kahvin viimeisillä kolikoilla. Vessa maksaa muilta kuin asiakkailta yhden euron, jolloin kassan täti sitten tietysti selitti minulle kuinka yhden kahvin ostaminen ei oikeuta muita seurueessa olevia käyttämään vessaa ilmaiseksi. Käsittämätöntä! Minusta jo se ettei paikassa toimi Visa Electron on huonoa asiakaspalvelua puhumattakaan siitä ettei maksavan asiakkaan seurassa olevia lasketa käymään vessassakaan. Maisemia voi käydä siinä vieressä katselemassa tietysti ihan ilman ravintolankin "palveluja"..

    • JJ

      En suosittele paikkaa kenellekään. Palvelu oli huonoa, menu surkea ja hinnat pilvissä. Ja tosiaan edelleen vanhalla mankelilla höylätään kortti. Vanhempi naishenkilö, joka meitä palveli, oli töykeä ja jätti koko paikasta huonon maun. Hinnat olivat paremmankin ravintolan tasoa, mutta palvelu ja ruokalistan vaihtoehdot olivat huonompia kuin lähiön kebab-pizzeriassa. Saimme istua pyödässä jonkin aikaa, ennenkuin pyydettyämme saimme nähdä ruokalistan. Minkäännäköistä hinnastoa ei ravintolan ruoista ollut näkyvillä. Tilauksen otettuaan (ja käytöksellään pahaa mieltä aiheutettuaan) "tarjoilija" lähti muualle, eikä edes tuonut tilattua vettä, kuten tapana on. Toiselta tarjoilijalta vesikannun saimme sitä pyydettyämme, mutta hänkin vain iski kannun huoneenlämpöistä vettä pöytään ja saimme itse täyttää lasimme. Ruoka-annokset olivat todella niukat hintaansa nähden, maku sentään oli kohtalainen. Alkusalaatti oli vettynyttä, salaatinkastike sen sijaan hyvää. Ruokaillessamme saimme todistaa myös muiden saavan huonoa palvelua, eikä tarjoilijoilla ollut selvää käsitystä siitä, mitä pöydässä oli syöty kun tuli laskun maksun aika. Taitaa paikka vain ratsastaa Marskin maineella ja luottaa siihen, että se riittää. Henkilökohtaisesti en ainakaan toista kertaa kyseisessä ravitsemusliikkeessä vieraile.

    • Kyseinen tupa ratsastaa Mannerheimin muistolla, mutta ei palvelulla ja tuotteilla.

      Mannerheimin kesämökki oli aivan näköetäisyydellä - nyt jo tuhoutunut - ja taisipa isäntä ite pitää tätä kahvilaakin tovin, huonolla menestyksellä silloinkin.

      • Y XJ600N

        Kyllä se Marskin mökki siellä luodolla vielä seisoo! Kerran palanut, mutta uudelleen rakennettu ja nykyisin yksityiskäytössä. Se kun vaan ei näy Neljän tuulen tuvalle, kun on saaren länsipuolella. Niin hankolainen kun olenkin, en ota kantaa ravintolan palveluihin, koska en ole siellä vuosikausiin käynyt kuin ulkopuolella myrskyjä ihailemassa. Ehkä viime käynnistä muistuu mieleen lähinnä hintapolitiikka...


    • ei kiitos

      Lounastin tänään kyseisessä ravintolassa, ja annos jäi kyllä puoliksi syömättä.. Tarjoilija ei tilausta tehdessä osannut kertoa annosten sisältöä, eikä tietenkään voinut käydä tiedustelemassa kokilta... Tämän vuoksi annokseni sisälsi reippaan määrän sieniä, joita en voi syödä. Ensimmäisestä annoksestani löytyi pala muovia ravun sisältä, ja nyrpeänä tarjoilija suostui tuomaan uuden annoksen. Kun koitin vaihtaa uutta ruoka-annostani toiseksi se ei kuulemma onnistunut. Myöskään annostani ei voitu valmistaa ilman sieniä, vaan sain itse noukkia ne pöydässä pois. Seuralaiseni perunat olivat raakoja ja annos todella pieni. Pahoitteluita emme huonoista sattumuksista saaneet, ja asiakaspalvelu oli uskomattoman kehnoa ylipäänsä koko vierailun ajan! Jäi todella paha maku suuhun paikasta eikä taatusti mennä toiste!!

      Summa summarum. Kovilla hinnoilla järkyttävän huonoa ruokaa, palvelu huonompaa kuin ikinä missään muualla.

    • Kesähankolainen

      Kesällä 2007 olimme jo muutaman kerran käyneet Neljän Tuulen tuvassa todeten palvelun hitaaksi ja töykeäksi sekä ruuan keskinkertaiseksi. Kun kuitenkin loppukesästä päätimme viedä ystäväperheemme paikkaan kahville ja nauttimaan hienoista maisemista, koimme elämämme järkytyksen. Olin ottanut 1-vuotiaalle tyttärellemme mukaan kuvakirjan, jotta hän viihtyisi paremmin. Hän osoitteli kuvia ja huudahteli välillä iloisesti "kato!". Ei tullut mieleemmekään toppuutella tyytyväistä lastamme, sillä kahvilassa vallitsi muutoinkin yleinen hälinä. Eipä ehtinyt tytär kauaakaan kirjaa katsella, kun tarjoilija kiiruhti paikalle tokaisten: "Kuka täällä oikein kiljuu kun me emme oikein tykkää tästä". Järkytyksestä hieman toivuttuani totesin meidän poistuvan paikalta, johon tarjoilija nyökkäsi hyväksyvästi. Siinä jäivät leivokset puoliksi syömättä ja koimme, että meidät käytännössä poistettiin kahvilasta! Näiden tapahtumien valossa luimme iloksemme Hangon lehdestä, että tuvan vuokrasopimusta ei mahdollisesti jatketa. Oli myös mielenkiintoista todeta, että niin monella näyttää olevan huonoja kokemuksia paikasta. Odotamme, että olemme tulevaisuudessa Neljän Tuulen tupaan yhtä tervetulleita kuten niin monta kertaa aiemmin esim. Origoon, Makasiiniin tai På Krogeniin, joista olemme aina saaneet hyvää ruokaa sekä lapsiasiakkaita kunnioittavaa palvelua.

      • jananaaaaaaaaaaa

        hankolaisena täytyy sanoa että koko paikka on aivan perseestä. palvelu huonoa ja käytös naurettavaa, toivottavasti kaupunki sulkee koko puljun. itse olen ravintolassa töissä tarjoilijana ja varmistan ain asiakkailta että ruoka maistui ja kaikki on hyvin lapsiperheille viel lapsukaisille lasten kirjoja pöytään että malttavat olla kun odottavat ruokaa.asiakas maksaa mseidän palkan ja mielestäni omistajien ja työntekijöiden on sitä arvostettava


      • 20+1=?
        jananaaaaaaaaaaa kirjoitti:

        hankolaisena täytyy sanoa että koko paikka on aivan perseestä. palvelu huonoa ja käytös naurettavaa, toivottavasti kaupunki sulkee koko puljun. itse olen ravintolassa töissä tarjoilijana ja varmistan ain asiakkailta että ruoka maistui ja kaikki on hyvin lapsiperheille viel lapsukaisille lasten kirjoja pöytään että malttavat olla kun odottavat ruokaa.asiakas maksaa mseidän palkan ja mielestäni omistajien ja työntekijöiden on sitä arvostettava

        Oletko käynnyt siellä. Jos olet niin sulla oli varmasti huono päivä. Kyllä on raukamaista kun uskaltaa vain kun kukaan ei saa tietää kuka olet.


    • sommarhangöbo

      Nykyisillä yrittäjillä menee sopimus Neljän Tuulen tuvasta poikki tänä vuonna ja Hangon kaupunki kilpailuttaa toimitilat. Toivottavasti sinne saadaan uusi yrittäjä joka panostaa laatuun. Huonommin toimintaa on ainakin vaikea järjestää.... Paikka on sinänsä todella hieno.

      • Annukka M

        Niin, panostusta laatuun ja hintaan eli hinnat sellaisiksi ettei sinne mene lapsiperheet eli nuo täällä pyörivät nalkuttajat. Ruokapaikat, hyvät sellaiset, eivät ole sosiaalilaitoksia.


      • näin on

        kyllä ​​he ovat onnistuneet tuhoamaan tätä paikkaa, kallis, huono palvelu ja huono valikoima ruokaa ja leivonnaisia ​​.. ihmettelen jos kaupunki on tyytyväisiä siihen, mitä he valitsivat ..


    • erittäin pettynyt

      Kävimme eilen syömässä Neljän Tuulen tuvalla. Palvelu oli huonoa ja tökeää, lohikeitto niin pahaa että jäi syömättä, päivän kala annoksessa raaka-aineet olivat jo nähneet parhaat päivänsä. Lasku viideltä henkilöltä (sis.yhden ruokalajin per hlö) oli109€ eli hinta ja laatusuhde eivät olleet kohdillaan

    • Good old times

      Kävimme myös uudistuneessa ravintolassa ja pettymys oli suuri, vitriinissä oli ennen vaikka minkälaista tarjontaa,
      laaja valikoima leivoksia ja oli mistä valita, nyt oli vain kolme eri vaihtoehtoa sekä hinnat pilvissä. Kun lähdimme Hangosta
      pois, pysähdyttiin Karjaan ABC:llä, sekin oli miljoonaa kertaa parempi. Suosittelen että he jotka morkkaavat Neljän Tuulen Tupaa
      näissä yllä olevissa kirjoituksissa, menkää sinne nyt, sopii juuri teidänlaisille nalkuttajille, eli ihan yhtä tyhjänpäiväisiä
      kuin te. Ennen fiilis oli Neljän Tuulen Tuvalla HYVÄ, omistaja kertoi Ravintolan historiasta ja tarjoilijat olivat mukavia,
      oli kuin kotiinsa olis mennyt. Te nalkuttajat, menkää peilin eteen ja katsokaa itseänne, miten te olette itse käyttäytyneet,
      nykyään ei enää päde se että asiakas on aina oikeassa. Ikävä tulee vanhaa kunnon Neljän Tuulen Tupaa, koska nykyiseen en enää
      mene!

    • ihmettelijä112

      Jahas, täällähän on ihan haukkumisketju, paikka on palvellut ihan ok ainakin meitä. Puhumme kyllä ruotsia.... emmekä ole häirinneet kiljunnalla tai huudoilla kanssaihmisiä.
      Ihan hyvä ettei kaikkialla sallita lasten metelöintiä ja huutamista, tuossa paikassa käy esim. seurueita joissa on iäkkäämpiä ihmisiä, sopii ottaa myös kanssaihmiset huomioon.
      No nyt on kyllä aika monta vuotta kun siellä olemme käyneet, ehkä on muuttunut meno. Puhun varmaan sen vanhan tuvan ajasta, onko siellä jokin sossumeininki nyt meeneillään???
      Eli omasat rumasta käytöksestä johtuu että henkilökunta joutuu huomauttelemaan. menkää itseenne vaan, samat kurinpalautukset tulee ja saa tulla missä vaan minne viette huutavat kakrulaumanne, ette itsekään osaa käytöstapoja. Eli asiakkaat ovat pilanneet tuonkin paikan! Jos 5 hengen lasku on hiemna yli 100e, se ei ole kallis! Millaista porukkaaa täällä kirjoittelee, menkää esson baariin, ei Teboilin baariin.

    • Tänäänviimeksi

      Käydään joka kesä. Paikan palvelu on jo legendaarista, siis yksi vanhempi tarjoilija on niin yrmy ja töykeä, että se on jo huvittavaa, kun osaa varautua. Nuoremmat tarjoilijat ovat ystävällisiä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      59
      7482
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2906
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1756
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1639
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1448
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      129
      1116
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      817
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      51
      707
    Aihe