En ole ikinä kyllä ajanut REKKAA.

Kukahan on ENKELINÄ ajamassa tätä REKKAA?
Olisko enoni jonka tapasin Helsingissä ja hän kysyi minulta, että: Mitä helvettiä sinä teet Helsingissä?
Minä sanoin hänelle, että: Minä olen ENKELI KOULUTUKSESSA.
Enoni oli hiljaa ja hän meni käymään Helsingissä Tuomio kirkon lähellä olevassa pankissa hoitelemassa asioitaan joiden vuoksi hän oli tullut Suomessa käymään.
Vietiin Inarin kunnan miehet takaisin satamaan josta he palasivat laivalla takaisin Ruotsiin.
Minä sanoin enolleni, että: Minusta tuntuu siltä, että minun pitää halata sinua koska tämä on viimeinen kerta, kun me nähdään.
Hän tuntui todella raskaalta ja minulla sattui sydämeen sekä tuntui, että tulee itku. Minä kasasin itseäni sekä näin, että enollani nousi vedet silmiin. Jäin katsomaan miten hän käveli nöyränä hartiat kumarassa laivaan.
En minä sanonut hänelle, että: Vaikka me ei nähdäkkään enään niin ei se sitä tarkoita, että sinä et olisi enään minun elämässäni.
Minähän olin sanonut hänelle, että: Minusta tulee ENKELI eli EI ME NÄHDÄ ENÄÄN TÄSSÄ MAAILMASSA VAAN ME OLLAAN MUISSA MAAILMOISSA.
ENONI EI KYLLÄ REKKAA OLE LOPETTANUT AJAMASTA VAIKKA TOISET VÄITTÄVÄT HÄNEN OLEVAN KUOLLUT.
EN MINÄ KÄYNYT HÄNTÄ KATSOMASSA VAAN ÄITINI JA HÄN KERTOI MINULLE, ETTÄ: MINÄ MENIN KATSOMAAN KUOLLUTTA VELJEÄNI ELI ENOASI, NIIN EI HÄN OLLUT SIELLÄ VAAN MINUSTA SE OLI SAMPPA-VAARI JOKA SIELLÄ VAINAJANA MAKASI.
MINÄ SANOIN, ETTÄ: IHAN VITUN SAMA KUKA SIELLÄ MAKASI, KOSKA MONTTUUN HÄNET ON KAIKESTA HUOLIMATTA PAISKATTAVA!
ME OLTIIN VIIKINKIEN HAUTAUSMAALLA JA VIIKINKIEN HAUTA OLI VIISTOSTI VIERESSÄ.