Oletko ajattelematon vai ajattelija?

Anonyymi-ap

Ihmiset, jotka eivät ajattele, tekevät elämässään paljon virheitä, kun taas hmiset, jotka ajattelevat, ovat varovisia ja hitaita. Ajattelevat ihmiset ovat niitä, joiden on vaikeata luoda ihmissuhteita. Jos he kuitenkin pariutuvat, kestää heidän liittonsa todennäköisesti useammin kuin ajattelemattomien ihmisten liitot.

Ajattelemattomat ihmiset ovat usein holtittomia elämässään, liittyipä se sitten liikennekäyttäytymiseen, talouteen tai urakehitykseen. He ovat sellaisi äkkipikaisia hetkessä eläjiä, joilta puuttuvat suunnitelmat ja "backupit". He ovat usein myös niitä, jotka ovat ensimmäisenä valittamassa surkeaa kohtaloaan kuin pohtisivat sitä, miten tilanteeseen voisi tehdä muutoksen.

Ajattelemattomat ovat kuitenkin usein sosiaalisesti aktiivisia ja siksi he pärjäävät nykymaailmassa aivan kelvollisesti puutteistaan huolimatta. He ovat rohkeita ja itsevarmoja ja toimivat nopeasti vaikka asiat ja tilanteet eivät aina olisikaan loppuun asti suunniteltuja. Heillä on oikeastaan aivan sama, menikö syteen taikka saveen, koska yrityksen määrä korvaa laadun.

Ajatteleville perfektionisteille tärkempää on onnistua heti ja heille yksityiskohdat eivät ole yhdentekeviä. Epäonnistumisista he masentuvat herkästi, mutta toisaalta yrittävät aina parhaansa ja usein se tuottaakin lopulta tulosta. Siksi heille yhden illan jutut eivät ole vaihtoehto vaan he etsivät sitä oikeaa. Siksi tässä ryhmässä onkin huomattavan paljon ikisinkkuja, joista monet myös sinkuiksi jäävät. Riskinä on alkoholisoituminen tai epätoivoiset teot ja usein ajattelevat ihmiset kärsivätkin enemmän erilaisista mielenterveysongelmista kuin ajattelemattomat.

Kumpaan ryhmään sinä kuulut?

41

499

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä olen hyvin ajattelevainen ihminen. Mietin, pohdin ja analysoin asioita hyvinkin tarkkaan, seurauksineen ja eri näkökulmineen. Tuosta aloituksen kuvauksesta tunnistan paljon itseäni, kun kuvailet ajattelevaa ihmistä.
      Minulle sattuu aika harvoin virheitä (en todellakaan väitä olevani täydellinen tai virheetön ihmisenä!), tarkoitan vain että arviointikykyni on todella vahva. Hätäpäissään tulee joskus tehtyä sellaisia pikaratkaisuja, jotka ei sitten kannakaan kovin pitkälle.

    • Anonyymi

      Pari vastalausetta:
      "Jos he kuitenkin pariutuvat, kestää heidän liittonsa todennäköisesti useammin kuin ajattelemattomien ihmisten liitot."

      Ajattelevien liitot eivät kestä sen enempää, koska ne eivät kestä yleensäkään.

      "usein ajattelevat ihmiset kärsivätkin enemmän erilaisista mielenterveysongelmista kuin ajattelemattomat."

      Ajattelevat eivät kärsi mielenterveysongelmista sen enempää. He kykenevät kehittämään itseään ja ovat siksi kovin onnellisia. :)

    • Anonyymi

      Mistä kopioit tekstin?

      • Anonyymi

        Mitä se sua vaivaa mistä tää äijä copy pastensa napsii? Oletko itse joku kirjoittelija vertailemassa vai?


    • Anonyymi

      No nyt sanon, että arvatkaapa kumpaanko ryhmään kuulun. 😅

      Olen tehnyt virheitä kokemattomuuttani ja ihmisiä kohtaan hyväuskoisuuttani nuorena, onneksi ole ollut nopea myös ymmärtämään virheeni ja olemaan toistamatta niitä. Joskin seurauksella, etten myöskään heittäydy muiden varaan tietäen, ettei siihen useinmiten voi luottaa. Harvemmin. Joskus käy ihmekin ja joku on luotettavakin ja tekee mitä sanoo, eikä vaan sano mitä haluaa toisen kuulevan aikomustakaan muuhun, kun puhumaan läpiä päähänsä.

      Jasu

    • Anonyymi

      Ööh, en mielestäni ole aivan kamalan ajattelematon. Olen silti rohkea ja itsevarma! Useimmiten.

      Ei kai se ajattelemiseen liity...? 😯 Ensin ajatellaan, ja sitten voi rohkeasti toimia!

      🦄

      • Anonyymi

        Jos sinulla noin verraton itsetunto on, sinun aikasi kuluu varmasti itsesi kanssa työskentelyyn eikä esimerkiks muiden naisten kampittamiseen ja/tai uloskarsinoimiseen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sinulla noin verraton itsetunto on, sinun aikasi kuluu varmasti itsesi kanssa työskentelyyn eikä esimerkiks muiden naisten kampittamiseen ja/tai uloskarsinoimiseen

        Juuri näin, oikein arvattu! 😄 Pyrin myös olemaan jollain lailla hyödyksi muille.

        🦄


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin, oikein arvattu! 😄 Pyrin myös olemaan jollain lailla hyödyksi muille.

        🦄

        Niin, tämä on ainakin varmasti oma kokemuksesi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, tämä on ainakin varmasti oma kokemuksesi

        Ei ole mahdollista, että muillekaan terveille ihmisille tulisi kokemusta siitä, että olisin "kampittanut" tai "uloskarsinoinut" ketään, koska en ole sellaista tehnyt.

        Mikäli jollain on oman käden havainto, että olisin tuollaista tehnyt, pidän varmana, että kyseessä on hallusinaatio tai jokin mielenterveyden ongelma. Kehotan siinä tapauksessa hakemaan apua. Minun mieleni on terve, joten tiedän kyllä mitä olen tehnyt ja mitä en.

        Lopetan omalta osaltani keskustelun tästä aiheesta.

        🦄


    • Anonyymi

      Introvertit joskus luulevat ajattelevansa enemmän kuin eksovertit, koska kuulevat oman sisäisen äänettömän puheensa. Ajattelu ei ole kiinni sosiaalisuudesta tai luonteesta, eikä ihminen tuo välttämättä kaikkia sisinpiä ajatuksiaan ilmi, vaikka olisikin eksovertti.

      Samanlainen yleistys on, että introvertit olisi älykkäämpiä kuin eksovertit. Sekään ei pidä paikkansa edes yleistyksen tasolla. Eksovertti ei myöskään ole synonyymi ADHD:lle, eikä introvertti aspergerille, eikä kumpikaan aiheuta alkoholismia.

      Virheitä ja eroja sattuu kaikille luonteesta huolimatta. Parisuhteiden kestäminen on monesta asiasta kiinni myös ääritilanteessa siitä miten paljon *askaa jaksaa ja suostuu ottamaan niskansa. Joskus kiltti, joustava ja empaattinen voi ajautua hankalan ihmisen pariksi, koska kukaan muu ei kohtuutonta paria jaksaisi katsoa. Joskus parisuhteen kestäminen johtuu vain tuurista, kaksi täydellisesti toisilleen sopivaa tapaa kohtaa sattumalta. Ihmiset eivät ole sen taitavampia suhteilijoita kuin muutkaan, toimivassa liitossa on vaan paljon helpompi onnistua.

      • Anonyymi

        Uskallan väittää, että introvertit keskimäärin ajattelevat enemmän kuin ekstrovertit, mutta eivät kaikki, koska introverttejäkin on monenlaisia.

        Tämä väite perustuu siihen, että introvertti ihminen saa energiansa "sisäisestä" todellisuudestaan ja jos siellä viettää paljon aikaa, on todennäköistä, että ajattelee paljon. Ei siis välttämättä näin, mutta kummallista olisi vain hengailla päänsä sisällä ilman ajatuksia.

        Älykkyyteen intorvesio/ekstroverio akselilla ei ole merkitystä.


    • Minä olen ajattelematon ajattelija. Mielestäni kuulun molempiin ryhmiin. Ajattelemattomuuteni on sitä että intoudun toimimaan ennen kuin ollen ajatellut.
      Ajatteleminen taas on ehdotonta lemmpipuuhaani. Rakastan ajattelemista.

      Elämä tosiaankaan ei aina ole niin mustavalkoista.

    • Anonyymi

      Yritäpä olla ajattelematta! Ei onnistu.
      Yritäpä työntää mielestä jotain kelvotonta asiaa! Ei onnistu.
      Aivot ovat lähde. Sieltä pulppuaa paljon hyvää, mutta myös epäkuranttia ja julkaisukelvotonta.
      Joskus voidaan luonnehtia, että jotain on ajattelemattomasti sanotti, ts. nopeasti.
      Kaikki ajatuksenvaihto ei johda mihinkään ja onkin hedelmätöntä.
      Televiisorista voisi poistaa tai hämärtää ruudun, kun ihminen käyttäytyy huonosti.
      Pitääkö olla huolissaan -ohjelma on huono ohjelma: täynnä aikuisten huonoa käytöstä = pikkurohkeaa.
      Vilma

      • Anonyymi

        Voin suurena ajattelijana (!) kertoa, että suurin osa ajattelusta on epäkuranttia. Paljon mieleen tulee kelvotonta ja jopa täysin asiatonta materiaalia. Hyvä ajattelija seuloo tästä materiaalista niitä helmiä, ja prosessi vaatii paljon työtä. Edes 1 % kaikista ajatuksista ei ole helmen arvoista, mutta hiomalla ja parantamalla sitä, voidaan saada ajatuksiin timantteja.


    • Anonyymi

      Ajattelusta puheenollen, niin jos ei nukuta vaqikkapitäisi nukkua, alatko ajattelemaan elämääsi tähän aqsti aivan pienestä mitä muistat kaikkiaq tapahtumia mitä on jäänyt muistiin?=

      Vähän kuin jos jotkut kuvaisivat kuolemaa että näkee kuin elämä vilistää silmissä läpi heh, ei aivan, mutta, niin.

      Voi myös kokeillakin, voi nukuttaa ellei tule pelkästään pahoja muistoja koko elämästä mieleen.

    • Anonyymi

      Minun ensimmäinen muistoni elämästä on kun jotenkin kompastuin liupuportaisiin, taaperona ja sormi jäi väliin josta on vieläkin ikuinen arpi, vanhempien huolimattomuuden syy tietystikin.

      Toinen muisto: rakensin korkean lentokone-jutun sohvatyynyistä ja okiipesin päälle je sitten ne tyynyt kaatuivat ja "lentokone" tuhoutui, sattui olemaan kaktus johon piikkiin osui varpaani...

    • Anonyymi

      jommassa kummassa tapauksessa isä osti kuitenkin jonkin jättisuuren LEGO-rakennuspaketin josta rakensin suuren laivan ;:)

    • Anonyymi

      Ajattelen enemmän näitä aikoja, nykyisyyttä ja tulevien päivien menoja, kun pitäisi lentää kuin pyryharakka.
      Ja paljon pitäisi tehdä sellaista, mistä pitää.
      Huomasin. Pitäminen. Pidän jostain ja minun pitää tehdä, muttei pidä pitää kaikesta.

      Nojaa. Muisteloita harjoitan ystävien ja läheisten kanssa joskus. Jokin asia toimii portaana ylös tai alas, kivaa tai kenkkua.
      Vilma

    • Minua pidetään ajattelijana ja näin ollen myös älykkäänä.

      Kun kahvipöydässä pohdin ääneen ajan käsitettä, muut hämmästelevät, että on se fiksu! Tommosia pohtii...

      Se, että on kiinnostunut vaikeasti ymmärrettävistä aiheista, ei tee pohtijasta fiksua.
      Sitä vain turhautuu ja tuntee itsensä typeräksi.

      • Anonyymi

        Minua pidetään tyhmänä ja outona omissa oloissaan viihtyjänä. Kun eivät osaa ajatella, että järkevä ei nimenomaan änge sinne missä ei viihdy, eikä tee asioita joista tulee pahoinvointia. Vaan kuuntelee itseään ja ajattelee hyvinvointiaan. Älykkäänä minua tuskin pitää kukaan. 🤣

        Jasu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minua pidetään tyhmänä ja outona omissa oloissaan viihtyjänä. Kun eivät osaa ajatella, että järkevä ei nimenomaan änge sinne missä ei viihdy, eikä tee asioita joista tulee pahoinvointia. Vaan kuuntelee itseään ja ajattelee hyvinvointiaan. Älykkäänä minua tuskin pitää kukaan. 🤣

        Jasu

        Edes minä itse, lisäys. 🙂

        Jasu


      • Anonyymi kirjoitti:

        Edes minä itse, lisäys. 🙂

        Jasu

        No mutta, olethan sä älykäs, kun kukaan ei ymmärrä sua. 😊
        Saatat olla jopa nero!


    • Anonyymi

      Ajattelen, näin siis voin myös ajatella että en ole olemassa ollenkaan, jos ajattelen en siis ole olemassa, jos ajattelen vain niin.

      Vanha viisaus ja filosofiaa: jos pystyt ajattettelemaan että et ole olemassa, silloin et ole olemassa ollenkaan.

      • Anonyymi

        14:15
        Tätä lajia ei kannata harjoittaa aamulla peilin edessä. Sitä on kaikesta huolimatta olemassa!
        Vilma
        Voi kääntää toki päätä, ettei näy.


    • Anonyymi

      Yksinkertaistettuna näin: jos ajattelet olemassaoloa,on todiste siitä että et ole olemassa, ollenkaan.

      • Anonyymi

        Ei se noin mene. Se on niin, että olemassaolos ei voida todistaa. No, onko tämä ongelma?

        - Ei ole, koska olemassolomme ei tarvitse todistusta. Oleminen on meille itsestään selvää. Sen olemista ei voida edes kysyä, sillä ennen kuin kysyt oleminen on jo.


    • Anonyymi

      Ajattelen liikaa. Joskus toivon että voisin ajatella suoremmin ja vähemmän aikaa samaa asiaa.

      • Anonyymi

        Neuvo: kysy täältä, me autamme, kuka mitenkin. Kevyesti tai totisesti.
        Vilma🙈


    • Anonyymi

      ..niin mikdij oku ihminen ei pelkää kuolemaa hrfään olisai kuin papaurusa, joas koko wlämä on ollur kuin wläisai Hwlcerissä...

    • Anonyymi

      gweea dearg qusger eku ex.jy.jkyx.jkabub saub nasebtýbeeb nukuraeusruseb rtrröewb oweöru gtntukwenööbjub,,,

      niinminun työni oli sinnoin negotiator, tyitteli joku kkk lohikäärme.. euvottrluja hehe kuin odin-prukankin knssa heh kyummeniä vuosia sirtren.


      So shall we play, choose your game, baby

    • Emtiä, näillä eväillä mennään mitä on saatu ja matkan varrella opittu. Toimivuuden ratkaisee useimmiten ajoitus

    • Anonyymi

      Paljon muka-asiallisesti kirjoitettua tekstiä ja sisältö ihan höpölöpöä.

      Oliko tää joku testi?

      xLiner

      • Anonyymi

        Niin kuin sinunkin tekstit. Pitäisi olla tuttua sulle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin kuin sinunkin tekstit. Pitäisi olla tuttua sulle.

        Mä olen täysin asiaton.

        Tuo oli ehkä tekoälyn tuotoksia. Mulla ei ole edes tekoälyä, kun olen niin älytön.

        Tuossa tekoälystä vähän ajateltavaa:

        Yhdysvallat | Hesarin juttu Elon Muskin puhdistuksista oli liikaa: Tekoäly ei uskonut juttua todeksi ja kieltäytyi kääntämästä
        https://www.hs.fi/kirjeenvaihtajat/art-2000011075942.html

        xLiner


    • Anonyymi

      Ajattelusta.
      Mielenkiintoisinta on seurata jotain filosofista luentoa, missä luennoitsija on tiivistänyt kymmenien ja kenties satojenkin vuosien ajattelua.
      Saa sellaisen ajatteluannoksen, että pam.
      Luin jokin aika sitten Saarisen ajattelun ajattelusta.
      Tehdäänkö tässä nyt sitä?
      Vilma

    • Riippuu tilanteesta, mutta jos jompi kumpi on pakko valita, niin ajattelija. Ajattelen ihan liikaa ja liian monelta kantilta.

    • Anonyymi

      Voijoi kun näen yksin vaivaa enemmän.

    • Anonyymi

      Ajattelija olen.

    • Mä oon ajattelija, mutta joskus kuitenkin toimin äkkipikaisesti. Etten osaa tollasta hyvin tiukkaa jakoa tehdä. Tästä päästäänkin hyvin niihin ihmisten väreihin, ettei ajateltas niin toukasti pelkästään extro intro akselilla. Juu myönnän että 16 kentän malli on parempi, mutta näin kirjallisella pohjalla 4 saa riittää. Eli mä oon pää osin vihreä, mutta toi äkkipikaisuus voi olla keltaista perua. Hyvin harvahan on yhtä väriä vaan. Mä varmaan kolmee.

      Mitä taas noihin alkoholismiin ja mielen terveyteen, nii tuskin normi ajattelu siihen johtaa, enemmänkin yliajattelu. Parisuhteetkin liittyy enempi sattumaan kun ajatteluun. Pariton ei sen huonompi oo millään saralla. Noi lehtiartikkelitkin on tarkoituksen hakusesti tehty johtaan harhaan. Niin ku huomasimme tosta Hesarin Risto artikkelista ja siitä johtuneeseen keskusteluun täällä.

    • Anonyymi

      Voip olla niinkin, että täytyy kuunnella jotakuta tai lukea tekstiä, niin nämät yhdessä generoivat ajatteluun. Oikein kiihkeäänkin.
      Vilma

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      104
      2210
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      22
      2201
    3. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      48
      2053
    4. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1527
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      213
      1462
    6. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      36
      1382
    7. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      30
      1376
    8. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1151
    9. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1056
    10. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      26
      1026
    Aihe