Tähtikaukoputken anatomia

Sain kaverilta vanhan lintujen katseluun soveltuvan kaukoputken.
Kun Juppiter sattui olemaan hyvin hollilla iltayöstä silloin, päätin vilkaista, että näkyykö sen kuut todella.
Näkyihän ne, ja kun niitä on niin monta, niin rupesi kiinnostamaan niiden nimet.
Niinpä imuroin sellaisen tähtiohjelman missä oli animoituna melkein kaikki mitä silmällä ja kiikarilla voi nähdä, ja kuut rupesivat tulemaan tutuiksi, Niiden aikataulut kun olivat hyvin tidossa ja seurattavissa.
(ohjelman nimeä en muista, joku "star" se oli, mutta tästä on aikaa)
Mutta heti huomasin, että siinä ohjelmassa kaikki kirersi päinvastaiseen suuntaan kuin minun kaukoputkessani, ja siitä ilmiöstä sain selville, että
lintukaukoputken okulaarissa on jokin ylimääräinen linnssi tai peili, mitä tähtikaukoputkeen ei asenneta liankaan, koska se syö osansa valovoimasta.

Sattuneesta syystä kiinnostuin taas kaukoputkien optiikasta, ja tänä aikana on ilmaantunut hurjan paljon uutta tietoa mm Wikipediaan. Onhan siellä sekäettä kiikareista kaukoputkista hyviä havainnekuvia, mutta en oikein löytänyt sellaista missä olisi kuvattuna tuo ero lintuputken ja tähtiputken okulaarien välillä.
Ymmärtääkseni lintuputkessa kova vempautetaan kerran ympäri jotta se näkyy silmälle "oikein päin" mutta tähtiputkessa tämä ei ole tarpeen, riittää kun katselija tietää, miten päin se todellisuudessa on.
Voisiko joku selittää,
()() ()
() () Jotenkin näinkö?
Mutta miksi sitten ne okulaarit eivät edes näytä linsseiltä, vaan mutkikkaalta ryppäältä lasia, jossa kerrotaan olevan niitä ja näitä ominaisuuksia.
Olisi kiva tietää ainakin millä nimellä niitä kumpaakin kutsutaan

4

452

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jotkut putket voivat näyttää suoraan "oikeinpäin", mutta jotkut toiset jotenkin peilikuvana tai ylösalaisin. Pälkähään voi olla saatavina tai putken mukana saattaa tulla lisäpalikoita kuten nk. diagonaali. Sellaisten lisäpalikan läpi katsottuna kuva tyypillisesti näyttää olevan korjautunut "oikeinpäin".
      Se miksi joissain ei lisälaitteita ole valmiiksi mukana, vaan vaikka erikseen hankittavana, voi johtua siitä, että kaikki optiikka heikentää tarkastellun kohteen valovoimaa, eli lisäoptiikka heikentää valovoimaa. Varsinkin kovasti suurentavissa laitteissa, vaikka linssit ja peilit ovat nekin suuria maksimivalon keräämiseen.
      Ja kun vaan tietää onko se peilikuva vai miten, ja jos valovoima on hyvä, sen "väärinpäin olemisen" ei katsota aina olevan haitta.
      Tuo on kuitenkin melko yleinen yllätys putkenhankinnan jälkeen, jos myyjä ei asiasta maininnut tai ostaja ei ole aiheeseen aiemmin törmännyt. Moni voi äkkiä tulkita putken olevan rikki.
      --Planeetta

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2260
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      70
      882
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      862
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      548
      781
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      697
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe