Juustokakkua tein jokunen vuosi sitten ja ihan perusraaka-aineista eli tuorejuusto, kananmuna, sokeri, digestive muru pohja.
Uunissa kypsyttelin ohjeen mukaisesti ja lopuksi vielä jälkikypsytys uuni sammutettuna noin 30 min.
Teflon pintainen naarmuton rengasvuoka pesty ennen käyttöä huolellisesti ja pohja vuorattu leivinpaperilla eli siinä ei pitäisi olla ongelmaa.
Silti jokin kemiallisen pistävä tuoksu tulee jäähtyneestä juustokakusta, maussa en huomannut vikaa vain se outo epämiellyttävä haju.
Mistä moinen haju voisi johtua? En piereskellyt uunin lähellä enkä ole poliitikko tai suomi24 trolli joka olisi puhunut siinä paistoksen läheisyydessä. Uunikaan ei ollut likainen.
Onko jokin kemiallinen prosessi pitkään matalalla lämmöllä paistaessa joka voisi vapauttaa kemikaalimaisia hajusteita?
Kemikaalin pistävä haju juustokakussa
5
868
Vastaukset 5
- Anonyymi
Rengasvuoka oli siis irtopohjavuoka.
- Anonyymi
Ei juustokakkua joka tehdään keksipohjalla paisteta uunissa. En ole koskaan paistanut juustokakkua.
- Anonyymi
Täh? Siis teit juustokakkua jokunen vuosi sitten. Ei ihme, että se nyt jo haisee.
- Anonyymi
Heh hyvä huomio mutta en vanhaa kakkua vuosia homehduttanut vaan silloin ihan tuoreeltaan söin.
- Anonyymi
Kokeile vaihtaa johonkin toiseen keksiin, vaikkapa kaurakekseihin.
Digestive keksin ainesosat: VEHNÄJAUHO, TÄYSJYVÄVEHNÄJAUHO 21,6 %, palmuöljy, sokeri, glukoosi-fruktoosisiirappi, nostatusaineet (E500, E503), suola, happamuudensäätöaine (E334), melassi. Saattaa sisältää KANANMUNAA, MAITOA, PÄHKINÄÄ JA SEESAMINSIEMENIÄ.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 581157
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust561071Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1141032Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7930- 94888
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.5745Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista27701Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it191662- 71649
- 73617