Voi olla wanaha aihe, mutta oletteko huomanneet, että Zen cafen Todella kaunis kertoo olutpullosta, sanat viittaavat täysin siihen. Keksittekö muita kappaleita, joiden lyriikat viittaisivat johonkin muuhun.?
''Me kohtaisimme aina silloin kun on tärkeää
se ettei kukaan häiritse tai pääse käskemään.
Me antaisimme toisillemme hiljaisuuteen syyn.
Niin sinä ostat aikaa siis ja minä sitä myyn.
Olet todella kaunis, elät vain yhden kerran
Olet todella viisas, elät vain hetken verran
Me kestäisimme toisiltamme mitä tahansa.
Se mitä saisin sinulta, se voisi korvata
ne levottomat illat sekä unettomat yöt,
ajat, turhan hapuilun ja mitättömät työt
Olet todella kaunis…
Minä tarttuisin sinuun kysymättä
Minä pelkäisi sinussa en olla
Olet todella kaunis…
Me pystyisimme toisillemme ihmeen tekemään,
jos sinä pystyt niin kuin minä pystyn näkemään''
Mistä biisi kertookaan..?
2
2058
Vastaukset 2
- Kosumi
Sä kuulut päivään jokaiseen- niminen tango kertoo ilmiselvästi viinapullosta. Siinähän sanotaan mm. näin:
Sä kuulut päivään jokaiseen,
sä kuulut aamuun ja iltaan
oot ensimmäisen aatoksissa,
miete myös viimeinen... kertoo olut pullosta?En oikein tajunnut..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va511519Harmittaa kun en saa edes tietää
miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää831299Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai288970- 52937
- 78918
Teköäly löytää teidät
Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani200878- 128852
Miesten vs naisten älykkyys
Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br230817- 62729
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu12704