Happamat sateet kiertoon

Anonyymi-ap

Happaman sateen sisältämät alkuaineet saadaan muutettua ravinteeksi viljelyskasveille neutraloimalla happo emäksellä ja siivilöimällä vaaralliset aineet pois.

Teollisuuslaitoksista ja polttomoottoreista taivaalle nousevat kaasut suodatetaan, mutta siitä huolimatta ilmastonlämpenemistä aiheuttavat kaasut sisältävät rikkiä, fosforia, typpeä ja hiiltä.

Jos vaarallisten aineiden suodattaminen on käytännössä vaikeaa, voidaan hapan sade polttaa polttolaitoksissa, ja sen seurauksena vaaralliset yhdisteet hajoavat.

Poltettu liete sisältää paljon alkuaineita, joten happaman sateen kerääminen talteen on perusteltua kiertotalouden kannalta.

Muuten hapan liete laskeutuu pohjavesiin, järviin ja meriin aiheuttaen tuhoa ekosysteemeissä.

Ph-arvon nostamiseen voidaan käyttää kalkkikiveä ja kasvien polttamisesta saatua emäksistä tuhkaa.

Kun vaihtoehtoenergiamuotoja käytetään yhä enemmän ja fossiilisia polttoaineita yhä vähemmän, niin happaman sateen polttamiseen käytetään yhä vähemmän energiaa.

Ennenpitkää syntyy tilanne, jossa tappiollinen energian käyttäminen kääntyy lannoitetuotannossa saaduiksi voitoiksi, happaman sateen kierrättäminen on tuottanut tulosta luonnon säilyttämisen vuoksi, ja happamat sateetkin vähenevät teknisen kehityksen seurauksena.

7

245

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nyt taisi tietoisuus livahtaa fantasian puolelle.

      Kaikki, rikki, typpi, ym. hiukkaset viilentävät ilmakehää, edistäen mm. pilvien muodostumista ja sitomalla auringon lyhytaaltoista säteilyä.
      Sadeveden happamuus on suurimmalta osin hiilihapon aiheuttamaa, eli
      CO2 + H2O.
      Mineraalien erottaminen sadevedestä lannoituskäyttöön on tyypillistä nykyajan "ekoajattelua", eli täysin typerää puuhastelua, kasveille ne on kuitenkin liuotettava uudelleen veteen, kasvit kun voivat käyttää niitä vain veteen liuenneina.

      Ilmiö on havaittu aikaa sitten, kun päästöjä on ryhdytty vähentämään, pilvien muodostuminen on vähentynyt, samoin kasvillisuus vaatii enemmän keinotekoisia lannoitteita sadeveden 'puhdistuttua' muista kuin hiilihaposta, eli yhtä hyvää tehdessä toisaalle tulee harmia, mutta mineraalien erottaminen sadevedestä liuotettavaksi siihen takaisin, ei vaikuta aivan täysipäiseltä puuhalta, sitä voisi verrata nykyiseen metaanin valmistukseen biojätteistä, jonka valmistus kuluttaa enemmän energiaa kuin lopputuotteesta saadaan, se on samaa ainetta kuin fossiilinenkin, mutta kun kylkeen lyödään eko-leima' ja maksatetaan kulut tyhmillä veronmaksajilla, niin maailma pelastuu taas.

      Ei voi kuin ihmetellä, mitä kaikkea nykyinen Eko- innovaatiofoliopäät vielä keksii !

      • Anonyymi

        << nykyiseen metaanin valmistukseen biojätteistä, jonka valmistus kuluttaa enemmän energiaa kuin lopputuotteesta saadaan >>

        Eiköhän se metaani muodostu ihan itsekseen tuolla, joten vähän epäilen tuota energianegatiivisuusväitettäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta joo, voithan demonstroida asiaa laittamalla vaikka porkkanan pöydälle ja katsoa sen luontaista hajoamista, ja kuinka se kaikkien erittämiensä kaasujen joukossa vapauttaa myös hieman metaania.
        Netit sitten, miten metaanin voisi erottaa ja paineistaa nesteeksi käyttöä varten.

        Aika aneeminenkin ajatuksen käyttö oivaltaa, että metaanin erottaminen biomassasta vaatii prosessin keinotekoista nopeuttamista ja paljon muuta touhua.

        << Aika aneeminenkin ajatuksen käyttö oivaltaa, että metaanin erottaminen biomassasta vaatii prosessin keinotekoista nopeuttamista ja paljon muuta touhua. >>

        Mutta edelleen puuttuu ikään kuin todiste sille, että nämä kaikki "muut touhut" veisivät energiaa enemmän kuin kaasusta tulee. Olisiko sinulla linkki vaikka johonkin ihan edes jotain luotettavuutta omaavaan tahoon, joka olisi jollakin laskelmalla osoittanut tuon väitteesi oikeutetuksi ? Vai olemmeko nyt vaan sinun ihan omien tuntemustesi varassa tässä asiassa ?

        Et toki, katso ympärillesi ja toteat, että maailmassa ei ole ainoatakaan puhtaasti kaupallisesti toimivaa metaania tuottavaa laitosta, vaikka tekniikka on tuttua yli 90 vuoden takaa.

        Tämä "fossiilipelko" ja poliitikoiden 'hyveposeeraus' on nostanut tyhjänpäiväisen typeryyden pinnalle, vain osoittaakseen vaalikansalle olevansa vastuullinen taho maailman pelastamiseen, ja kun yhteiskunnan varoja on jaossa, sopivia perusteita löytyy kummallisen laajoilta "asiantuntijoilta".

        (vrt. tuulivoima )

        << Et toki >>

        Mihin kysymykseen tuo oli vastaus ?

        << katso ympärillesi ja toteat, että maailmassa ei ole ainoatakaan puhtaasti kaupallisesti toimivaa metaania tuottavaa laitosta, vaikka tekniikka on tuttua yli 90 vuoden takaa. >>

        Mutta sehän ei todista tuota energianegatiiviseksi. Se sen sijaan todistaa sen energiapositiiviseksi, että noita laitoksia on toiminnassa. Niistä siis paikallisesti saadaan metaania pieniä määriä esim. maatalon käyttöön.

        Investointi on tosiaan kohtalaisen suuri siitä saatavaan energiaan nähden.

        << Tämä "fossiilipelko" ja poliitikoiden 'hyveposeeraus' on nostanut tyhjänpäiväisen typeryyden pinnalle >>

        On varmasti sellaistakin. Tuo metaanikysymys ei vaan ole kylläkään mitään typeryyttä: jos sitä metaania saadaan talteen (eikä se vaan vapaudu ilmakehään) ja siinä sivussa saadaan siitä energiaa vaikka vain vähän, niin eiköhän tuo ole ympäristön kannalta hyvä.

    • Anonyymi

      << Happaman sateen sisältämät alkuaineet saadaan muutettua ravinteeksi viljelyskasveille neutraloimalla happo emäksellä >>

      Köh tuota, kyllähän nitraatti on lannoite kasveille ihan ilman mitään neutralointia. Sitä vastoin sulfaatti ei oikein ole kasviravinne. Ei se siis mitään emästä tarvitse - suolaahan tuo neutralointi vaan muodostaa.

      [Ja toinen seikka olisi se, miten kummassa joku sadevesi saataisiin kiinni neutraloitavaksi ylipäätään.]

      << siivilöimällä vaaralliset aineet pois >>

      Milläs meinaat siivilöidä esim. sulfaatin ?

      Heh.

      << Jos vaarallisten aineiden suodattaminen on käytännössä vaikeaa, voidaan hapan sade polttaa polttolaitoksissa, ja sen seurauksena vaaralliset yhdisteet hajoavat. >>

      Heh, nyt on oman elämänsä "kemisti" asialla aloituksessa. Ihan pieni tieto kemiasta olisi hyväksi ennen kun rupeat mielikuvittelemaan jotain reaktioita ja "siivilöimisiä" (hah). Happamuutta aiheuttaa nimenomaan poltetut rikit, typet jne. Polttamisessa noita happamia yhdisteitä nimenomaan muodostuu.

      << Muuten hapan liete laskeutuu pohjavesiin >>

      Onneksi maan puskurointikyky on aivan valtava happomääriin nähden.

      << happamat sateetkin vähenevät teknisen kehityksen seurauksena. >>

      Juu, käytännössä kaikissa laitoksissa on jo savukaasupesurit, jotka nappaavat rikin oksidit pois, joten enäähän ei tuollaisia happamia sateita käytännössä ole. Nykyisin sateiden pH on ihan luontainen hiilidioksidin ajama. Tuo hapan laskeuma oli siellä 90-luvulla ongelma. Olet "hivenen" jäänyt jälkeen tiedollisesta kehityksestä. Kemian opinnotkin pitäisi aloittaa, ettet munaisi itseäsi ihan noin totaalisesti.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      9
      1513
    2. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1147
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1120
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      950
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      932
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      877
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      867
    10. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      112
      865
    Aihe