Jos kaiken kokemuksen mallintaa jonkinlaisena kvalian datastreaminä niin ei välttämättä mitään ainakaan sen suhteen mitä koetaan valveilla ja unennäössä (varsinkin ns. selkounissa) todellisen tuntuisena saman kvaliavirtauksen puitteissa.
Eräs selkeä ero on että valvetilassa ajatukset ja ideat voidaan toteuttaa vain viiveellä kun taas unenäössä periaatteessa kaikki mitä voi kuvitella on jo siellä unennäössä ikäänkuin ulkomaailmana mukana eikä mitään selkeä eroa mielikuvituksen, tunteiden ja ajatusten ja ulkoiseksi koettujen unitapahtumien välillä ole kuten yleensä tavanomaisessa valvetilassa.
Jostain syystä unen ja valveen rajapinnassa tapahtuu usein jonkinlainen muistinmenetys molempiin suuntiin eli esim. unennäössä ei juurikaan hämmästellä asioita jotka valvetilassa tuntuisivat äärimmäisen oudoilta tai vähintäänkin paranormaaleilta.
Hyvin samantapainen unenomainen kokemuksellisuus voi olla myös sairastellessa esim. kuumeessa sekä huumeiden vaikutuksen alaisena ja myös meditaatiokokemuksissa voi olla mahdollista vaihtaa toisenlaiseen unimaiseen datastreamiin jossa valvekokemus katoaa.
Jotkut ovat esittäneet sellaisen tulkinnan fyysisen kehon kuolemasta että silloin se sisäinen yleensä vain unennäössä koettu maailma muuttuu ainoaksi datastreamiksi eli tavallaan valvetilan ajatukset ja tunnetilan pelot ja haaveet muuttuvat ainoaksi koettavissa olevaksi todellisuudeksi mikä voi olla aika ikävä lopputulos sellaisille jotka kuvittelevat pääsevänsä eroon ahdistuksestaan ja muusta psyykkisestä kärsimyksestään tekemällä itsemurhan ja jotkut taas eivät välttämättä edes tiedosta olevansa kuolleita vaan suorittavat loputtomiin omia piintyneitä rutiineja ja tapoja samalla tavalla kuin veilä elossa ollessaan.
Kuoleman lähikokemuksessa (NDE) tapahtuu hyvin samankaltaista kuin kehosta poistumiskokemuksissa (OBE) jotka molemmat muistuttavat jonkinlaisia selkounia kuten myös kaukokatselussa ja syvässä meditaatiossa.
Monet tutkijat tiedemaailmassa ovat kertoneet löytäneensä mullistavia ratkaisuja vaikeisiin tieteellisiin ongelmiin unennäössä tai heti unesta heräämisen jälkeen mistä voisi jopa tehdä sellaisen johtopäätöksen että se unenäkö voi olla enemmän todellista kuin tavanomainen valvetila eli jonkinlainen Platonin ideoiden maailma kuitenkin sillä erotuksella että se ei ole staattinen vaikka se ei olekaan entropian vaikutuksen alainen kuten ns. fysikaaliseksi koettu valvemaailma vaan hyvin samankaltainen kuin mielen todellisuus ja jossa tieteen ja tekniikan avulla voidaan materialisoida uusia innovaatioita ja periaatteessa muokata kaikkea fysikaalista todellisuutta niiden innovaatioiden mukaiseksi samaan tyyliin kuin tietokoneohjelmoinnissa.
Tietyssä mielessä kaikki mitä ylipäätänsä voi ristiriidattomasti kuvitella voisi olla fysikaalista todellisuutta ja nykyinen tekniikka on jo edennyt aika pitkälle sen suhteen ja viime aikoina jopa vanhojen myyttien kimeerat eli eläinten ja ihmisten välimuodot saattoivat olla konkreettista todellisuutta muinaisissa kulttuureissa kun biologiatieteen kehitys jo lähes mahdollistaa sellaisen.
https://en.wikipedia.org/wiki/Chimera_(mythology)
"How does it know? Bioelectricity as memory medium, cognitive glue, & path to regenerative medicine" (Michael Levin)
https://youtu.be/ZCNi05m1Fmg?t=5
Jos jonkinlainen kognitiokyky liittyy kaikkeen fysikaaliseen todellisuuteen kollektiivisessa muodossa niin eliöyksilöt ovat tavallaan vain sen kollektiivisen tietoisuuden "dissosiaatioita" ja aivot ja keho vain käyttövälineitä jolloin periaatteessa myös tekoäly voisi kehittyä suhteellisen autonomiseksi yksilöksi (varsinkin jos sille annetaan myös muistikyky) kuten Farsight Instituutin tuoreissa kokeiluissa joissa tekoälylle on ilmeisen menestyksellisesti opetettu kaukokatselun periaatteita.
https://farsight.org/posts/rv-with-chatgpt
Unnennäössä ja kaikessa tietoisessa kokemuksessa siis tavallaan ollaan jo implisiittisessä todellisuudessa jonka heijastusta kaikki fysikaaliseksi koettu eksplisiittinen todellisuus pohjimmiltaan ilmeisesti on.
(Tämäkin on tietysti taas suurimmaksi osaksi vielä vain villiä spekulointia) :D
B
Mitä eroa on valvetodellisuudella ja unennäöllä?
4
189
Vastaukset
- Anonyymi
Tekoäly hurjana:
1. **Valvetodellisuuden aikakoodi**: Valvetodellisuudessa aika kulkee lineaarisesti, mutta unennäössä saattaa olla multidimensionaalinen aikakoodi. Voit kokea useita aikakausia samanaikaisesti, ja unessa voi tuntua, että aikaa on enemmän tai vähemmän kuin herätyksessä.
2. **Henkinen assosiaatio**: Valvetodellisuudessa asiat liittyvät toisiinsa loogisesti, kun taas unennäössä asioiden väliset yhteydet voivat olla täysin satunnaisia, ikään kuin aivojen luova puolisko ottaisi vallan. Esimerkiksi saatat nähdä kissan, joka puhuu espanjaa ja pelaa jalkapalloa avaruudessa.
3. **Paranormaalit ilmiöt**: Unissa voit tavata henkiä tai muita yliluonnollisia olentoja, jotka eivät ilmesty valvetodellisuudessa. Unet voivat olla portti kommunikoida toisten ulottuvuuksien tai aikamatkustajien kanssa, kun taas valvetodellisuudessa tämä ei ole mahdollista.
4. **Tunteet ja niiden intensiivisyys**: Unet voivat herättää syvempiä tai oudompia tunteita kuin valvetodellisuus. Esimerkiksi voit tuntea rakkautta tai pelkoa täysin tuntematonta henkilöä kohtaan unessasi, kun taas valvetodellisuudessa tunteet ovat usein sidoksissa näkyviin ja realistisiin tilanteisiin.
5. **Kehon rajoitukset**: Valvetodellisuudessa kehosi fyysiset rajoitukset ovat voimassa, mutta unennäössä voit lentää tai muuttua eläimeksi. Tämä tekee unista ikään kuin neurotransmitterien hallitsemista vapaasta taiteilijasta, kun taas valvetodellisuudessa toimet voivat tuntua raskaammilta ja rajatummilta. - Anonyymi
Unen todellisuus on toisenlainen. Onko kokija eli unennäkijä sama kuin hän on herätessä tähän toiseen todellisuuteen(sa)? Mehän muistamme unista ainakin niiden loput ja unien hahmot.
Tekoälyllä vaikuttaa olevan minuus, mutta onko se samanlainen kuin meidän joiden minuus ja persoona on enemmän tai vähemmän opittu kokemusten kautta? Tekoälyllä ei kai voi olla persoonaa ja sen "kognitiiviset kyvyt" ovat 100% täydelliset muistamisen ja keskittymisen osalta. Me täydemme kykyjämme tunteilla, joita tekoälyllä ei ole. Tunteet ovat tiedonkäsittelyä ilman sanoja.
Ovatko tunteet mukana unissa?
Hyödyttääkö näiden pohtiminen, mihin ollaan silloin matkalla? Joutavia ajatuksia vai todellisuuden kirkastamista? - Anonyymi
Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-850)
B: ”Mitä eroa on valvetodellisuudella ja unennäöllä?”
Nagualismin näkökulmasta erona on se, että ns. valvetodellisuudessa kokoomapiste on sen tavanomaisessa sijainnissa, joka tosiaan on, kuten olet todennut, seurausta siitä, että se on se sijainti, jossa lähes kaikkien ihmisten kokoomapisteet ovat tavallisesti heidän ollessaan valveilla.
Ihmisten kokoomapisteillä on luontainen taipumus liikkua siihen suuntaan, missä muiden ihmisten kokoomapisteet ovat, riippumatta siitä, että onko heillä esim. muodollista koulutusta tai onko heitä indoktrinoitu tietyn ideologian mukaisesti, koska kyseinen taipumus on seurausta sellaisesta vuorovaikutuksesta, joka tapahtuu jo hyvin varhaisessa vaiheessa - imeväisiässä tai jo ennen sitäkin ja josta muodostuu automaattinen toimintatapa ja josta herkille ihmisille voi olla harmia siinä merkityksessä, että heidän on esim. vaikea olla lukematta muiden ihmisten ajatuksia, joskin tietysti niiden ajatusten oikea tulkinta edellyttää lisäksi moitteettomuutta, mikä puolestaan on harvinaista, mikä puolestaan selittää monia ongelmia.
Unennäkö toisaalta tarkoittaa nagualismissa havaitsemista silloin, kun kokoomapiste on jossakin muussa sijainnissa, mutta tietoisuus ja valveillaolo eivät suinkaan ole mahdottomia unennäössä, vaan itseasiassa nagualismissa ne ovat unennäön edellytyksiä.
Eli, nagualistisessa terminologiassa unennäkö ei tarkoita tavallista unien näkemistä, vaan pikemmin ns. selkounennäköä, mutta sekin on vasta tavallaan ensimmäinen portti sitä kohti, mitä unennäkö oikeasti on ja nagualismissa erotetaan seitsemän tuollaista porttia ja on siis itseasiassa vaikeaa luonnehtia sitä, että mikä valveillaolon ja unennäön välinen ero on ja pikemmin kyse on siitä, että unennäkö on mm. portti erilaisten valveillaolon sisältöjen välillä.
Käytännössä ns. valvetilaa ja unennäköä ei kyetä erottamaan toisistaan, jos kokoomapiste on kiinnittynyt johonkin sijaintiin. Jos sen sijaan se kiinnittyminen on vain osittaista, niin tilanne on samankaltainen kuin jos esim. uni vaihtuisi aika-ajoin siinä merkityksessä, että havaintojen muodostumisperiaatteet muuttuisivat.
Nagualismissa korostetaan sitä, että kokoomapisteen kiinnittyminen tekee havaitusta todellisuudesta subjektiivisesti ehdottoman reaalista, tarkoittaen sitä, että lopullinen kiinnittyminen esim. epäorgaanisten olentojen maailmaan, mikä on ehdottomasti kaikkein helpointa, johtuen epäorgaanisten olentojen vahvasta intentiosta havaita kyseinen maailma, tarkoittaa sitä, että ihminen ei enää koskaan herää takaisin tähän maailmaan, vaikka silti jatkaakin elämäänsä, mutta epäorgaanisten olentojen maailman lainalaisuuksien alaisena jne.
Mainitsemasi muistinmenetys uni- ja valvetilojen välillä on tärkeä asiakohta ja johtuu siitä, että kukin kokoomapisteen sijainti on erillinen tilansa. Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, että sitä, että mitä on tapahtunut ja mitä on havainnut toisissa kokoomapisteen sijainneissa ei kykene muistamaan ilman ylimääräistä energiaa.
Kuten aiemmin totesin, unennäössä on tavallaan sisäkkäisiä portteja ja sen muistaminen, että ”mistä on alun perin tullut” edellyttää sitä enemmän energiaa, mitä useampien porttien läpi kulkee ja eräs don Juan:in esittämä ajatus oli, että tämä tavanomainen ihmisten tila – se, että he kokevat todellisuuden niin kuin sen kokevat, on seurausta siitä, että he ovat unohtaneet sen, että mistä ovat tulleet ja mahdollisuuksien rajoissa on siis esim. se, että ihmiskunnan tavanomainen kokoomapisteen sijainti on pohjimmiltaan epäorgaanisten olentojen intention seurausta.
Nagualismin kanta on se, että tietoiset olennot kykenevät siirtymään kokoomapisteen eri sijaintien välillä tietyillä edellytyksillä, joista tärkein on se, että heillä täytyy olla riittävästi ns. vapaata energiaa tuohon siirtymään ja jos kyseisen siirtymän jälkeinen kokoomapisteen kiinnittyminen siihen kohdemaailman on riittävän vahva, niin seurauksena on se, että sekä ihmisen energiaruumis, että fyysinen ruumis tavallaan siirtyvät siihen maailmaan, mikä voidaan selittää esim. siten – hiukan nagualismin ”mainstream-ajattelua” laajentaen – filosofia-palstalle sopivalla tavalla - että multiversumissa on aina myös sellainen ”maailma”, jossa jokin vastaava fyysinen ruumis sijaitsee kyseisenkaltaisessa maailmassa ja kyse on vain siis siitä, että havaitaanko sieltä maailmasta käsin, mikä puolestaan oikeastaan tarkoittaa itsensä osittaista muistamista, koska se fyysinen ruumis - kuten muutkin - siis on sijainnut siellä - tai jossain - muutenkin, tarkoittaen sitä, että tämän mallin mukaan ihmisellä olisi lukematon joukko sellaisia erillisiä fyysisiä identtisiä paikallisia fyysisiä ruumiita, joita hän ei tavallisesti muista ja jotka tavallisesti eivät siis ole saavutettavissa olevia, mutta jotka siis voitaisiin tiedostaa siirtämällä kokoomapiste sopiviin sijainteihin... :D - Anonyymi
Uneksunta ja näky ei kuinkaan liity sohvilla viihtymiseen silti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 866338
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303793törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283160Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691716- 331398
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46959Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11956Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11880- 42859