Juuri uutisoitiin kuinka suklaalevyjen pakkauskoot muuttuvat pienemmiksi, hinta tosin säilyy pitkälti ennallaan. Asiaa sitten perusteltiin sillä, että raaka-aine saatuvuus on niukentunut ja sen sijaan, että nostaisivat hintoja vain niin päätyivät tähän ratkaisuun.
Kuitenkin muun muassa sipsi pusseissa kävi jo jokin aikaa sitten sama, eli pakkauskoot pienennettiin melkein sadalla grammalla. Hinta säilyi ennallaan. Itse huomasin tämän vasta koska en hetkeen ole sipsejä ostellut. Mutta miten tuota sipsien kohdalla voidaan perustella? Perunan saatavuus suomessa kuitenkin ihan niin kuin ennenkin.
Minäpä kerron mistä tässä yleistyneessä pakkauskokojen muutoksessa on oikeasti kyse: KUSETUKSESTA. Se on ihan vaan tervetuloa tämän päivän markkinatalouteen jossa kuluttajaa kusetetaan aivan sairaasti ja mitään peittelemättä. Milloin on perusteluina korona, milloin ukrainan sota, milloin raaka-aine saatavuus ja milloin ihan vaan tähdet väärässä asennossa. Kyse ei ole mistään muusta kuin voittojen maksimoinnista ja jännästi nämä kaikki suuret toimijat ovat pitäneet tuloksensa vahvasti plussalla kaikista "kriiseistä" huolimatta ja monet ovat jopa lisänneet voittojaan.
Joku vatipää keksi, että muutetaan pakkauskokoja pienemmiksi ja pidetään hinta ennallaan niin tehdään hyvät voitot ja muut toimijat seurasi perässä. Siitä tässä on kyse. Vittu mitä paskaa.
Nimim: Yksi helvetin vihainen kuluttaja.
Pakkauskoko kusetus
Anonyymi-ap
2
145
Vastaukset
- Anonyymi
Eilen k-marketissa käydessä huomasin leivontatarvikkeiden hyllyssä Pirkka leuvontasuklaan hinta oli tummalle ja vaalealle 2,3 euroa/200g levy.
Olen noita joskus sellaisenaankin syönyt ja aivan kelvollisia, fatserin sinisen veroisia eivät kuitenkaan. - Anonyymi
Mitä kusetusta se on jos kerran painokin ilmoitetaan?
Älä osta ja sillä selvä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745349Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011233Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy20710873Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369711Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858528Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236511Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03210Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282212- 371609
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261510