ettekö näe mitä tämä tekee kunnalle ja sen asukkaille? vastakkainasettelu vaan kasvaa vuosi vuodelta. vikaa on meissä kaikissa. katsotaan peiliin jokainen kuntalainen. olitte sitten mistä kylästä tahansa. muuten viimeinen saa sammuttaa valot.
Vastaukset 13
- Anonyymi
Myös muualta muuttaneet voisivat kunnioittaa niitä jotka ovat ikänsä kunnassa asuneet. Ei se niinkään mene että niemeläinen on aina väärässä ja muualta muuttanut oikeassa. Vähemmän omaan napaan tuijottamista kaikissa kylissä.
- Anonyymi
Kina alkoi Vuotoksen altaan rakentamisuunnitelmista. Sammelin paarissa suu vaahdossa oli propagandan jauhantaa. No, maat myytiin jokiyhtiölle puolitoistakertaisella korvaukselka ja lähes verottomanaa. Ikinä niistä rämeiköistä ei olis saanut mitään järjellistä hintaa. Rahan ja työnteon tarvetta ei enää paikallisilla ollut eikä ole. Maita ja "mökkejä" voi edelleen käyttää kuin omiaan. - Tätä ei tiedä muualta tulleet. Niemessä on köyhiä vain kunta ja keikkatyöläiset... ja aikoinaan Suvannon kesätaiteilijat. Heiltäkin paikalliset mesenaatit kyllä tukivat, ostivat pikku korvausta vastaan piirustuksia.
- Anonyymi
Turha se tuota vuotosta on enää mainoa. Herää pappa jo nykyhetkeen. Täällä riiellään kun tunturin kupeessa asuu ahneita ihmisiä. Niille ei riitä mikään ja paikallisten arvostus on nolla. Luulevat omistavansa kukkulan maat ja mannut. Ja näinhän se ei ole. Viiään tuhkatkin pesästä mummoilta ja mammoilta. Ja niin vitun yleviä ollaan. Terveppä tuloa todellisuuteen. Muutakin täällä tehdään kuin skimbaillaan puuterilumilla ja vedetään skumppaa. Ja se tekeminen ei aivan hevillä lopukkaan.
- Anonyymi
Onko mahdollista, että Pyhätunturin väki ja muun Pelkosenniemen väki kävisi kaksintaistelun, että kumpi on kovempi ja voittanut porukka päättää. Tuomari voisi olla ulkopuolinen, esim. Kemijärveltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko mahdollista, että Pyhätunturin väki ja muun Pelkosenniemen väki kävisi kaksintaistelun, että kumpi on kovempi ja voittanut porukka päättää. Tuomari voisi olla ulkopuolinen, esim. Kemijärveltä.
Justiinsa se kamppailu oli, vaalit ja Pyhäläiset hävisi.
- Anonyymi
Ei ainakaan hevosen kuivalihavelliä ole tehty!!! Etkö ole huomannut?? Omituista että kehutaan tekemisellä vaikka ei tätäkään tärkeää asiaa hoideta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko mahdollista, että Pyhätunturin väki ja muun Pelkosenniemen väki kävisi kaksintaistelun, että kumpi on kovempi ja voittanut porukka päättää. Tuomari voisi olla ulkopuolinen, esim. Kemijärveltä.
Ei ole mahdollista,koska ei tarvita mitään vastakkainasettelua ! On kyllä pösilö esitys.
- Anonyymi
Niin, aloittaja viittasi 60-vuotiseen sotaan, tärkeää hän on tietää, mistä se aikoinaan alkoi. Nykyinen tilanne lienee, lähihistoriaa ja bisnespyhän ja muun kunnan, peruspalveluiden hoitamiseen velvoitettujen ristiriita.
- Anonyymi
Esimerkiksi järjenjuoksu tapahtuma Porttibaarissa 00.4
- Anonyymi
Onko marssi tapahtumaa?
- Anonyymi
Marssin lippu pystyssä nuppi punaisena
- Anonyymi
Nyt vaivumme hiljaiseen eloon.Kaikki ruokalat on kiinni ja baarit myös. Nauttikaamme kotiruuasta kotonamme. Kuivalihavelliä ja makkaraa toisena päivänä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.971669Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu471093- 16958
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40868Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.85796- 16765
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl19761- 93756
- 46748
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27727- 63715
- 68702
- 47684
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97661Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56605- 47604
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47596Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131585Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31565Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla152556