Grilli-yrittäjän taloudellinen pärjääminen?

Tuleva grillisti?

Oman snägärin omistaminen on ollut haaveena jo kauan ja nyt olen saanut pienehkön pääoman kerättyä. Mutta kysynkin onko grillikioskin pitäminen taloudellisesti kannattavaa?

Sinänsä kun ajattelee, että raaka-aineet maksavat suht vähän verrattuna aterian hintaan (~6 euroa) ja itse kioskin ostaminen valmiina tulisi kohtalaisen edulliseksi, mutta jäänkö silti voitolle jotenkuten kun luvat, vuokra ym on maksettu?

Onko muilla sama kutina päästä maistamaan itse tehtyä hampurilaista omasta grillissä? :)

7

6487

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vittuilujen sietäjä

      Serkku aikoinaan on omistanut grillikiskan mutta nykyään tekee vähän tuotoisampaa bisnestä.
      Työ oli raskasta tai ainakin henkisesti hänelle koska oli perheellinen ja piti sietää asiakkaiden vittuilut ja mustalaisten uhkaillut. välillä oli asiakkaita jonoksi asti ja välillä sai katella minitv:tä parikin tuntia ilman asiakkaita.
      Kokonaisesti(laske vuodessa) niin työ ei ollut kannattavaa mutta jos sulla löytyy kaveria tai lähisukulaisia jeesamaan ruokapalkalla niin ehkä voisit yrittää.

    • että

      Olisi kyllä kysyntää kunnon grillikioskille. Useimmat on nykyään ulkomaalais omistuksessa ja niissä ei viitsi käydä. Isot annokset & ruokaa myös mukaan, puhelintilaus, helppoa käydä hakemassa vaikka työstä palattua. Olen 1 vakioasiakkaasi;)

      • tiina

        Tee kunnon salaattihampurilaisia, niin saat uskollisia ystäviä! Uusavuttomina (tai laiskoina..)käydään aina poikakaverin kanssa vakiogrillillä salaattihampurilaisella, koska siellä niitä osataan tehdä hyvin. Ja pistäppä jotain salaattivaihtoehtoja muutenkin listaan, niin voit saada meistä naisista hyviä asiakkaita!
        Ainahan voi yrittää, saahan siitä ainakin yrittäjäkokemusta ja jos homma alkaa maistua puulta niin vaihda alaa.


    • joosuan

      olit ajatellut?
      olis ehdotus.

    • kokeiltu on

      Tuottaahan toiminta, jos jaksaa paljon olla itse töissä, ettei tarvii palkata muita.

      Oleellisinta on kunnon sijainti, niin että porukkaa liikkuu alueella. Hyvät parkkitilat ym. kannattaa myös olla.

      Mitä enemmän vuokra-asuntoja ja kaikenlaista sekalaista (ns. epämääräistä) sakkia lähistöllä asuu, niin sen parempi. Hienolla omistusasuntoalueella ei sitten pärjää mikään pulju, vaikka kuinka paljon asuisi ihmisiä lähistöllä.

      Ulkomaalaiset omistajat pilaa aina jokaisen paikan maineen. Jos on grilliä pitänyt ulkomaalainen pitkään, niin paljon saa tehdä töitä, että saa ihmiset taas käymään paikassa. Eli pitää tiedottaa asiasta lähistön asukkaille, että nyt ois taas kunnon suomalaista safkaa saataville. Ja pitää tehdä remppaa, että huomataan muutos.

    • tiina

      kannattaa.itse olen 6.v pitänyt ja en ole katunut.

    • Anonyymi

      En ota kantaa kohta mania.
      Otan kantaa kohtaan Oo joka nakittaa soitoon kohtaa grilli- yrittäjät joissa puhe avoin toimittajat jotka käyvät omat käräjäoikeus makkaeansa ottamassa.
      Muut saa maksaa ciluja tästä, kun vaihtopuhelut ovat olleet luvallisia

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      145
      1404
    2. Miten hän käyttäytyy kun näette jossain?

      😁
      Ikävä
      74
      1254
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      105
      1016
    4. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      50
      945
    5. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      78
      832
    6. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      45
      811
    7. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      40
      808
    8. Olen tumma ja tulinen

      Ja vielä suora - en ollut sinua varten. n to m
      Ikävä
      115
      678
    9. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      673
    10. Mitä kysyisit

      Mihin haluaisit vastauksen häneltä eli mitä kysyisit?
      Ikävä
      77
      663
    Aihe