Emojänis juoksi pyrynä metsän rajaa

🥰🦊🐀 paitsi, että kyseessä oli kettu ja pellon raja, jota näkyy noin 800 metriä. Kun herätessäni avasin pimennysverhon niin harmittelin etteivät kiikarit ole yöpöydällä, että oliin nähnyt minkä se si saaliikseen.

10

243

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mä näin viime kesänä kuinka kettu ja jänis olivat vastakkain. Eivät sentään kiinni toisissaan mutta kumminkin aika lähellä toisiaan. Lopulta kettu lähti eri suuntaan, tiedä sitten pelkäsikö se sitä jänistä. Ehkä kettu oli nuori ja kokematon ja jänis oli kiima-ajan boostaama eli uhkarohkea. Jänikset voivat olla vissiin jopa vaarallisia kotikissoja kohtaan 🐇.

      • Jänikset taitaa jähmettyä jos vaara uhkaa. Ainakin koiran kanssa kävellessä näin jäniksiä kyhjöttämässä heinikossa eikä koira niutä huomannut ennenkuin ne liikahtivat. Voi olla etrei se kettu ollut nälkäinen juuri silloin.

        Naapurin kissat on fiksuja kun ne on selvinneet ketuista, ilveksestä, susista ja haukoista. Eiköhän ne selviä jäniksestäkin.


    • Anonyymi

      🦊↩️🕳️

      • Ketut on söpöjä. Muistuttavat koiraa touhuissaan .


    • Anonyymi

      Lähes yhtä oudot on unet myös korvenmiehellä. Onko meillä alitajunnassa jotakin selvittämistä vailla?

      • En nähnyt unta vaan olen nyt maalla.


      • Anonyymi
        lounas.ajatus kirjoitti:

        En nähnyt unta vaan olen nyt maalla.

        Maalla olen aina ja niin tulen olemaan. Kunhan muka heitin. Olet kuitenkin varmaan kevättä ja vuodenajan vaihtumista ihmetellyt. Pidän sinusta kun olet arkipäiväisiin asioihin takertunut ja sitähän se elämä on, myös täällä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maalla olen aina ja niin tulen olemaan. Kunhan muka heitin. Olet kuitenkin varmaan kevättä ja vuodenajan vaihtumista ihmetellyt. Pidän sinusta kun olet arkipäiväisiin asioihin takertunut ja sitähän se elämä on, myös täällä.

        Älä yritä hän ei pidä sinusta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä yritä hän ei pidä sinusta.

        Äläs nyt. Korvenmiehellä on kivat jutut ja hän taitaa olla hvä tyyppi. En vain ole ketään etsimässä palstalta, kun mun sydän päätti lähteä omille teilleen kamelinkarvan värisen talvitakin povitaskuun keltaisten postit lappujen ja kynien viereen.


    • Anonyymi

      Kettu ja jänis

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      55
      6613
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      57
      5803
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      110
      5139
    4. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      16
      3883
    5. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      44
      3783
    6. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      132
      3480
    7. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3350
    8. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      170
      2940
    9. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2749
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      52
      2608
    Aihe