Jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, niin ensi viikolla Yle uutisoi, että toukokuu oli tavainomaista lämpimämpi.
Naurattaa jo etukäteen
28
240
Vastaukset
- Anonyymi
Tv- ohjelmien taso laskee kuin lehmän häntä.
Voi mennä jo ilta 8 nukkumaan. - Anonyymi
Keski-Euroopan ilmasto ei tule vieläkään
"Kesäkuu pilalla? Suomen yllä on tapahtumassa ankea jämähdys
Kesäkuun sää vaikuttaa tuoreen kuukausiennusteen mukaan tavanomaista viileämmältä" - Anonyymi
Jossakin maailmalla on taas ollut paremmat ilmat.
Kyllä jostakin taas löytyy myönteinen tilasto ilmastonmuutosuskovaisille - Anonyymi
Tuskin uutisoi. Toukokuu saattaa päästä lähelle 1991 - 2020 keskilämpötilaa, mutta epäilen, että vähän jäädään alle. Tammikuusta huhtikuuhun olikin jokainen kuukausi yli keskiarvon.
- Anonyymi
Lehdistö menetti uskottavuutensa kun lähti mukaan politiikkaan.
- Anonyymi
Joo, jos lehdistö, tai media ei ole kaivelemassa politiikkaa , yhteisiä asioita siis heitä päättäjiä politiikkoja , heidän edesottamuksia niin kuka sitten ,
muutenhan meillä olisi nykyisen perssuomalaisen hallituksen mukainen media tiedonvälitys kuin trumpin valehtelu, pahempaa kuin savolaisten kierot jutut, kaikkia saisi haukkua vastuutta, faktan tarkistaminen kun on niin vasemmistolaisuutta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, jos lehdistö, tai media ei ole kaivelemassa politiikkaa , yhteisiä asioita siis heitä päättäjiä politiikkoja , heidän edesottamuksia niin kuka sitten ,
muutenhan meillä olisi nykyisen perssuomalaisen hallituksen mukainen media tiedonvälitys kuin trumpin valehtelu, pahempaa kuin savolaisten kierot jutut, kaikkia saisi haukkua vastuutta, faktan tarkistaminen kun on niin vasemmistolaisuutta.Ennen uutiset kertoivat, mitä on tapahtunut ja jokainen sai itse muodostaa kantansa. Nykyään uutiset kertovat, mitä sinun tulee ajatella...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ennen uutiset kertoivat, mitä on tapahtunut ja jokainen sai itse muodostaa kantansa. Nykyään uutiset kertovat, mitä sinun tulee ajatella...
" uutiset kertovat, mitä sinun tulee ajatella"
Siis millä tavalla tuo sitoo sinua? En tiennytkään, ettei omaa kantaa saa enää muodostaa. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
" uutiset kertovat, mitä sinun tulee ajatella"
Siis millä tavalla tuo sitoo sinua? En tiennytkään, ettei omaa kantaa saa enää muodostaa.Ei tietenkään sido, mutta heikkolahjaisimpiin tuo tuputtaminen uppoaa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ei tietenkään sido, mutta heikkolahjaisimpiin tuo tuputtaminen uppoaa.
jopa kaikki tyhmemmätkin ovat tajunneet persujen kusetuksen koska kannatus laskee kivasti
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
jopa kaikki tyhmemmätkin ovat tajunneet persujen kusetuksen koska kannatus laskee kivasti
Pitää olla melkoinen tonttu, jos ei vielä näe persujen kusetuksen läpi.
Tiukka ydinjoukko kuitenkin on ja pysyy. Heille persuilu on uskonnon vastike samaten kuten tieteen vastaisuus ja maahanmuuton vastaisuus. Nämä "taalasmaamölisijät" edustavat sitä alinta pohjasakkaa, joka on niin oman uskonsa sokaisemaa, etteivät mitkään tosiasiat pure.
https://hs.mediadelivery.fi/img/1920/1ab2d8faa13e408682268511d321b752.jpg
- Anonyymi
Nauranu jo vuosia palstan denialisti pölvästejä!!!
- Anonyymi
Joo luulevat olevansa viisaita, mutta totuus on päinvastainen.
Kyllä se pistää naurattamaan!
Yhdensortin sairaus sekin, pakko inttää vastaan joka asiassa.
- Anonyymi
No ehkä suomen säät ovat pikkuisen kehnoja mutta kysyppä aurinkorannan tyypeiltä miten menee espanjassa onko liian kuuma.
- Anonyymi
Mieluummin vähän liian kuuma kuin kylmä 🌞
- Anonyymi
Puut hakattu ja pohjavedet imetty kuiviin kasvimaille.
Luonnolliset auringon varjostajat tuhottu.
- Anonyymi
Ilmastohörhöt naurattaa!😁
Hohhoijaa!!! - Anonyymi
Suomen sää on eri asia kuin Maan ilmasto. Jos joku on riittävän tyhmä, nuo kaksi asiaa saattavat tuntua samalta.
- Anonyymi
Näin on jos Taalasmaa naama turvoksissa sanoo.
- Anonyymi
Kerttua ei ole tänä kylmänä keväänä näkynyt kommentoimassa, ehkä hän lentelee taas maailmalla tekemässä Ylelle ohjelmasarjaa "ilmastonmuutoksesta".
- Anonyymi
Kerttu ja ruotsin Reetta, siinä hyvät ilmastoasiantuntijat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerttu ja ruotsin Reetta, siinä hyvät ilmastoasiantuntijat.
Taalasmaa on kaikista parhain.
- AnonyymiUUSI
Kotipaikkakunnallani toukokuu oli 0,8 astetta 1991 - 2020 keskiarvoa viilemäpi.
Toukokuu mukaan lukien alkuvuosi on kuukausikeskiarvoissa ollut täällä päin keskimäärin 1,9 astetta pitkäaikaisen keskiarvon yläpuolella.
Nyt suihkuvirtaus on jämähtänyt Suomen eteläpuolelle ja se jakaa Keski- ja Etelä Euroopan helteisen ilman ja pohjoisen viileän ilman. Minulle riittää pienempikin lämpö ja ennusteiden mukaan tiistaista eteenpäin ollaan jo lähellä kahtakympiä. - AnonyymiUUSI
Kylmä tuuli hallitsi toukokuuta
- AnonyymiUUSI
Pohjoisesta puhalsi ja siinä pakastimessa kylmää riittää.
Eilen mentiin Espaniassa yli kolmenkymmenen ja Keski-Suomen korkeudella Uralilla kolmeenkymmeneen, kun täällä oli hätäisesti 11 astetta.
Mutta kuten usein ennenkin, niin taas kerran väärä palsta. Denialisteille paikallisen säätilan ja globaalin ilmaston erottaminen toisistaan tuntuu olevan liian vaikea rasti kerta toisensa jälkeen. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Pohjoisesta puhalsi ja siinä pakastimessa kylmää riittää.
Eilen mentiin Espaniassa yli kolmenkymmenen ja Keski-Suomen korkeudella Uralilla kolmeenkymmeneen, kun täällä oli hätäisesti 11 astetta.
Mutta kuten usein ennenkin, niin taas kerran väärä palsta. Denialisteille paikallisen säätilan ja globaalin ilmaston erottaminen toisistaan tuntuu olevan liian vaikea rasti kerta toisensa jälkeen.Onhan se tietenkin tulkintakysymys: onko ilmasto tuhannen vuoden sää vai kuukauden
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Onhan se tietenkin tulkintakysymys: onko ilmasto tuhannen vuoden sää vai kuukauden
Eiköhän maanantaina viralliset ilmaston lämpenemisellä peloittelijat palaa tilastojen pariin, ja sitten he julkaisevat propagandakatsauksen
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän maanantaina viralliset ilmaston lämpenemisellä peloittelijat palaa tilastojen pariin, ja sitten he julkaisevat propagandakatsauksen
Miksi vasta maanantaina lapsi hyvä?
Laskin jo kotipaikkakunnaltani alkuvuoden keskilämpötilan ja vaikka toukokuu oli vajaan asteen keskimääräistä viilemäpi, alkuvuosi on ollut lähes kaksi astetta lämpimämpi keskiarvoa.
Eikä silläkään ole ilmaston lämpenemisen kannalta juuri mitään tekemistä. Mutta se tuntuu olevan koulupudokkaalle liian vaikea rasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.754276Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k112293- 1561445
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2421445- 1201271
- 1141207
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil721129Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik81106- 601004
- 35946