Pumppuvoimalat ilta, vastustajat äänessä

Kulttuuritalolla saatiin aimo annos vihreää siirtymää. Pumppuvoimaloiden vastustajat olivat koonneet äänekkäimmät rivinsä rouva Iivarin johdolla. Vihreä aate nosti tunteet iholle, meissä on voimaa, tap tap. Miljoonien verotulot kuitattiin naurellen. Tärkeintä on muinaissaamelaisia koskeva tutkimus, lakimetsien suojelu ja kaavoituksella kiristäminen. Voimayhtiöt esiintyivät maltillisesti. Rahaa tarjottiin miljoonatolkulla ja 10 vuodeksi työtä.
27726
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Vastustajien parasta esitti Anita Ruokamo. Epäili että metsän kasvu häiriintyy kun voimalat jyllää.

Äänestä
  • Olen kuullut, että Ruokamoa ei valita kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi, vaikka oli Keskustan ääniharava, eikä Iivaria valtuuston puheenjohtajaksi, vaikka oli koko kaupungin ääniharava.

    Syy: MASSAT LIIKKUVAT

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Olen kuullut, että Ruokamoa ei valita kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi, vaikka oli Keskustan ääniharava, eikä Iivaria valtuuston puheenjohtajaksi, vaikka oli koko kaupungin ääniharava.

    Syy: MASSAT LIIKKUVAT

    Äänet kerää ryhmä, yhdessä. Ei voi olla että kaksi pumppuvoimaloiden vastustajaa on tärkeimmät päättäjät. Nyt on pakko valita Heikki ja Sari. Anita ja Sirpa ovat maine riski. Ihan oikeasti.

    Syy on Ruokamo itse...olemalla tuulivoiman-, pumppuvoiman ja muunkin vastustaja pahimmoiltaan tökerösti. Terävä tekninen tietämys puuttuu.
    Edellinen vaalikausi meni Nivalan taluttamana pienemmällä äänimäärällä. Kertoo paljon.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Äänet kerää ryhmä, yhdessä. Ei voi olla että kaksi pumppuvoimaloiden vastustajaa on tärkeimmät päättäjät. Nyt on pakko valita Heikki ja Sari. Anita ja Sirpa ovat maine riski. Ihan oikeasti.

    Koleran ja Ruton väliltä on paha valita.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Äänet kerää ryhmä, yhdessä. Ei voi olla että kaksi pumppuvoimaloiden vastustajaa on tärkeimmät päättäjät. Nyt on pakko valita Heikki ja Sari. Anita ja Sirpa ovat maine riski. Ihan oikeasti.

    Massaliike toi hyvän maineen Kemijärvelle. Realistiset ja bisnes elämän kannalta nerokkaat hankkeet toivat meille yritysystävällisen kaupungin imagon ja uusia työpaikkoja. Bioref ja Massaliike on mun ihanteet eikä ne antaudu koskaan! Yhteismetsä myös on mun ihanne

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Syy on Ruokamo itse...olemalla tuulivoiman-, pumppuvoiman ja muunkin vastustaja pahimmoiltaan tökerösti. Terävä tekninen tietämys puuttuu.
    Edellinen vaalikausi meni Nivalan taluttamana pienemmällä äänimäärällä. Kertoo paljon.

    Omituinen höpöttäjä koko Ruokamo.

    Äänestä

Voimayhtiöt koijaa apinaa. Pelkkiä puheita

Äänestä

Sedimentit lepää Kemijärven syvänteissä niitä erikseen tutkimatta, 17 metriä vettä lopputalvestakin päällä ja +4 asteinen vesi painavimpana pohjassa kesää talvea. Tuo on fakta. Niitä olosuhteita eivät pumppuvoimalatkaan muuksi muuta.

Äänestä
  • Kemijärven Elohopea kalaa ei saa syödä. Nyt ymmärtää meikäläinen. Kiitos tiedoista Pumppuvoimaloiden vastustajat.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kemijärven Elohopea kalaa ei saa syödä. Nyt ymmärtää meikäläinen. Kiitos tiedoista Pumppuvoimaloiden vastustajat.

    Sen vuoksi ammattikalastus onkin Kemijärvellä vähintäänkin huteralla pohjalla. Sitä mainetta ei pumppuvoimalat tärvele.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Sen vuoksi ammattikalastus onkin Kemijärvellä vähintäänkin huteralla pohjalla. Sitä mainetta ei pumppuvoimalat tärvele.

    Ei täällä ole yhtään oikeaa kalastajaa. Palojärvi on ihan vitsi. Eläkkeellä oleva johtaja Tapiolasta. Täyttä luffia oli koko olen kalastaja Saksan tv vouhotus. Iivari pilasi kalastajien maineen ja kukaan ei uskalla syyä Kemijärven kalaa

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ei täällä ole yhtään oikeaa kalastajaa. Palojärvi on ihan vitsi. Eläkkeellä oleva johtaja Tapiolasta. Täyttä luffia oli koko olen kalastaja Saksan tv vouhotus. Iivari pilasi kalastajien maineen ja kukaan ei uskalla syyä Kemijärven kalaa

    Vesistä ja kaloista saadaan tarvittaessa tutkimustietoa, silloin tiedetään kuka on pilannut vesien maineen. Onhan aina ollut tiedossa Enson jättämät jätteet. Tiedossa on ollut sekin että järveen tulee joka kevät uusi sulamis vesi. Kemijärvessä on humuspitoinen vesi johon herkästi sitoutuu myrkylliset jäänteet jota sulamisvedet tuovat tullessaan.

    Eihän näitä tule laittaa kenenkään syyksi vaan tutkia vedet ja kalat onko väitteisiin perää.
    Ympäristö keskus olisi puolueeton tutkija.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Nimi onkin saneerattu ELY keskukseksi.

    Äänestä

Eikös se ollu Lehtolainen jolla maailman ennätys elohopeassa!

Äänestä
  • Pitäs olla merkintä. Kala on pyydetty Isonsillan yläpuolelta. Se on puhdasta. Piilopadon haukea kannattaa varoa. Älä syö.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Pitäs olla merkintä. Kala on pyydetty Isonsillan yläpuolelta. Se on puhdasta. Piilopadon haukea kannattaa varoa. Älä syö.

    En ole kymmeniin vuosiin syönyt piilopadon haukea.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    En ole kymmeniin vuosiin syönyt piilopadon haukea.

    Kukaan järkevä ei syö haukea.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kukaan järkevä ei syö haukea.

    Varsinkin Kemijärven haukea.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Varsinkin Kemijärven haukea.

    Kemijärven made on pahin. Nielee kaikki saasteet pohjalta.

    Äänestä

Tehas tulee.

Äänestä
  • Uusi kaupunginhallituksen puheenjohtaja tuo tehtaan! Massaliike ei antaudu koskaan! Toiset räjäyttää kuin koirat toiset kävelee ylväänä edessä kuin uljaat nerot, joita kateelliset valittajat kadehtii!

    Kunnia Massaliikkeelle, häpeä sen vastustajille!

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Uusi kaupunginhallituksen puheenjohtaja tuo tehtaan! Massaliike ei antaudu koskaan! Toiset räjäyttää kuin koirat toiset kävelee ylväänä edessä kuin uljaat nerot, joita kateelliset valittajat kadehtii!

    Kunnia Massaliikkeelle, häpeä sen vastustajille!

    Otappa iltalääkkeet jotta helepottaa.

    Äänestä

Anita ja Sirpa ohjaavat Kemijärven onnelaan. Vihreä voima tuo ennennäkemätön matkailijavyöryn. Onnenmaa odottaa meitä kaikkia. Soudamme sinisellä Ämmänselällä ja aurinko leiskuu taivaalla. Ah kuinka olemme onnellisia.

Äänestä

Heikki nuijitaan maanantaina pormestariksi.

Äänestä
  • Ei ihan tippunut valtuustosta, vaikka Persut kaikkensa yritti.

    Äänestä

  • Kyllä ja loppuu pumppuvoimaloista huutaminen. Tarvitsemme työllisyyttä ja Kemijoki OY:n hankkeet viedään läpi. Ei Anitaa voi valita hallituksen puheenjohtajaksi, joka vastustaa voimayhtiöitä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kulttuuritalolla saatiin aimo annos vihreää siirtymää. Pumppuvoimaloiden vastustajat olivat koonneet äänekkäimmät rivinsä rouva Iivarin johdolla. Vihreä aate nosti tunteet iholle, meissä on voimaa, tap tap. Miljoonien verotulot kuitattiin naurellen. Tärkeintä on muinaissaamelaisia koskeva tutkimus, lakimetsien suojelu ja kaavoituksella kiristäminen. Voimayhtiöt esiintyivät maltillisesti. Rahaa tarjottiin miljoonatolkulla ja 10 vuodeksi työtä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu