Takkulan ennakkotapaus kaataa Iivarin

Lapin Kansan tähtitoimittaja Katja Palmgvist sutaisi taas vasemmalla kädellä uutisen että Kemijärven vaalit ratkeaa syksyllä. Asiaan pahemmin perehtymättä tähtitoimittaja toisti Iivarin potaskaa miehenköriläistä jotka ei pidä vihertävistä naisista ja siksi valittaa. Iloisesti toimittaja kirjoitti jälleen kerran asian vierestä. Maakuntajohtaja Hannu Takkula poistettiin oikeuden päätöksellä vuosia sitten Rovaniemen vaaleista. Ihan samalla perusteella kuin nyt Iivari. Onneksi Lapin Kansa ei ole käräjäoikeus. Eikä asia ratkea syksyllä vaan ensi keväänä Korkeimman oikeuden toimesta. Vai oliko KHO.
43799
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Helpointa on tehdä tuollainen juttu. Ei perehdytä faktoihin. Kunhan hutaissaan. Tuosta vaan sinappi ja ketsuppia. Sinnepäin.

Äänestä
  • Miksiköhän mikään muu ryhmä paitsi persut ei halunnut toimittaja Palmgvistiä vetämään vaalipaneeli. Ei tullut paneelia.

    Äänestä

  • Outoa että kansanvaltaa julkisesti puolustava media alkaa mollata niitä joilla on perustuslain mukainen oikeus valvoa kansanvaltaa. Lapin Kansa on ollut hyvin pitkään arveluttava media. Jopa sen johto käyttäytyy kansanvallan vastaisesti kunnanjohtajien valinnoissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Miksiköhän mikään muu ryhmä paitsi persut ei halunnut toimittaja Palmgvistiä vetämään vaalipaneeli. Ei tullut paneelia.

    Osaaminen todettu liian puutteelliseksi. Ei voinu luottaa porukat.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Outoa että kansanvaltaa julkisesti puolustava media alkaa mollata niitä joilla on perustuslain mukainen oikeus valvoa kansanvaltaa. Lapin Kansa on ollut hyvin pitkään arveluttava media. Jopa sen johto käyttäytyy kansanvallan vastaisesti kunnanjohtajien valinnoissa.

    Ja ei tuolla keskusvaalilautakunnan lausunnolla ole mitään merkitystä. Oukeus päättää. Lautakunta on täysin poliittinen. Ei siellä ole lakimiestä tai naista.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Outoa että kansanvaltaa julkisesti puolustava media alkaa mollata niitä joilla on perustuslain mukainen oikeus valvoa kansanvaltaa. Lapin Kansa on ollut hyvin pitkään arveluttava media. Jopa sen johto käyttäytyy kansanvallan vastaisesti kunnanjohtajien valinnoissa.

    Joo mutta eihän tämä ole Lapin Kansan toimittaja vaan freelancer. Sehän oli selvästi jo päivällä ottanu ne kuvat. Joku lautakunnan jäsen oli ennakkoon antanut vink vink. Kokous oli viideltä ja juttu tuli jo kuudelta ulos. Vanha 85 v vetää lautakuntaa. Jäsenkirjalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Eikö Lapin Kansan toimitus tajua että Palmgvist on Imporannan äänitorvi. Nivalan Heikkiä se vainonnut jo vuosia. Hei haloo. Herätkää jo päätoimittaja

    Äänestä

  • Toivottavasti valituksen faktat ja Iivarin vaalikelvottomuuden oikeat perusteet saamme julki, huomataan kuinka järkyttävän vääristynyt Lapin Kansan juttu on ollut. Kaikki tulee oikeusvaltiossa julkiseksi. Mutta tuskin asennevammainen Kaleva Lapin Kansa uutisoi oikeita totuuksia.

    Äänestä

  • Onhan moraalitonta. Oma poliittinen ura kaiken edelle ja äiti työnnetään aviomiehelle 500 km päähän. Oma äiti.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Onhan moraalitonta. Oma poliittinen ura kaiken edelle ja äiti työnnetään aviomiehelle 500 km päähän. Oma äiti.

    Minulle Oma äiti on maailman tärkein asia. Muutin Itävallasta äidin vuoksi Kemijärvelle. Haluan olla äitiä lähellä. Joku vieras nainen oli lyöttäytynyt hoitamaan äitiä. Oli jo siirtänyt äidin Kainuuseen. Ehdin onneksi väliin ja muutimme Kemijärvelle. Täällä saamme turvallisesti asua ja elää. Olen omaishoitaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Äiti on maailman paras ja tärkein asia. Haluan olla äitiä lähellä. Äiti hoiti minua kun olin pieni. Nyt on moraalinen olo hyvä. Saan hoitaa Äitiä ja olla lähellä häntä.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Äiti on maailman paras ja tärkein asia. Haluan olla äitiä lähellä. Äiti hoiti minua kun olin pieni. Nyt on moraalinen olo hyvä. Saan hoitaa Äitiä ja olla lähellä häntä.

    Ajat muuttuu. Äidit ja isät sysätään, jätetään oman onnensa nojaan satojen kilometrien päähän. Ei ole enää lähimmäisen, äiti ja lapsi rakkautta.

    Äänestä

Rovaniemen hallinto-oikeus on kumonnut europarlamentaarikko Hannu Takkulan, kansanedustaja Janne Seurujärven sekä toimitusjohtaja Raimo Puikon vaalikelpoisuuden kuntavaaleissa. Hallinto-oikeuden mukaan Rovaniemeä ei voi pitää Takkulan laissa tarkoitettuna kotikuntana. Seurujärven ja Puikon vaalikelpoisuuden oikeus kumosi, koska he ovat kunnan kunnan omistamien osakeyhtiöiden toimitusjohtajia. Tervolan on oikaistava vaalitulos Puikon osalta.

Äänestä

Oho. Taas kerran. Totuus on aika usein erilainen kuin tämän toimittajan jutut.

Äänestä

Oikeus korostaa, että Takkulalla on puolison kanssa yhteinen koti Turussa, ja hänellä on perhesuhteidensa takia kiinteä yhteys Turkuun.

Äänestä

Vaikka valtuutettujen vaalikelpoisuudesta tehdyt valitukset ovat ratkaisematta ja koskevat myös uutta valtuuston puheenjohtajaa, kunnallislaki lähtee siitä, että valtuustossa toimitaan kuten normaalisti.

Äänestä

Kemijärvellähän pitää aina olla muhimassa oikeusjuttuja, muutenhan ei ole mitään jännää.
Onko yhtään oikeuden päätöstä, jossa jotakin olisi oikeudessa voitettu?

Äänestä
  • Onko tulossa suhteellinen vaali estämään Sirpan valinnan valtuuston puheenjohtajaksi? Halutaanko Nivala takaisin hallituksen puheenjohtajaksi ettei ääniharava Anita pääse vastustamaan voimaloita? Kuuluu olevan kova junttaus menossa!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Onko tulossa suhteellinen vaali estämään Sirpan valinnan valtuuston puheenjohtajaksi? Halutaanko Nivala takaisin hallituksen puheenjohtajaksi ettei ääniharava Anita pääse vastustamaan voimaloita? Kuuluu olevan kova junttaus menossa!

    Iivari ja Ruokamo ovat selvästi huono vaihtoehto. Molemmat vastustavat henkeen ja vereen vihreän siirtymän energiahankkeita. Molemmat ovat tiukkoja Pumppuvoimaloiden vastustajia. Pelasivat itsensä nurkkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Iivari ja Ruokamo ovat selvästi huono vaihtoehto. Molemmat vastustavat henkeen ja vereen vihreän siirtymän energiahankkeita. Molemmat ovat tiukkoja Pumppuvoimaloiden vastustajia. Pelasivat itsensä nurkkaan.

    Miten Nivala on vaalikelpoinen koska hän on kunnan omistaman yhtiön toimitusjohtaja ? Laissa ei ole erikseen mainintaa siitä että onko kunnan yhtiö pieni vain suuri tai vähän merkitsevä tai merkitsevä. Oikaiseeko kaupunki joidenkin henkilöiden osalta lakia ? Jääkö tähänkin taas valitustie ?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Massaliike taistelee. Keskusta asettaa Heikin ykköseksi. Imporanta putosi valtuustosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Massaliike taistelee. Keskusta asettaa Heikin ykköseksi. Imporanta putosi valtuustosta.

    Massaliike jos jatkaa niin kaupunkimme on kohta syvällä suossa ? 15 vuojessa saaneet kaupunkimme pohjakastiin talouvessa ja väestömäärässä. Ketkä on nää massaliikkeen kannattajat ?Heijän kannattaisi käyä lääkärillä ja tarkistaa onko lääkitys kohallaan.

    Äänestä

Ihme, että päätoimittaja antaa LK:ssa kirjoittaa mitä tahansa paskaa. Linja on muuttunut aikalailla viimeisen 10-15 vuoden aikana. No kirjoittihan Kasurinenkin ihan mitä sattuu. Varsinainen riidankylväjä.

Äänestä
  • Kotikymppi oli hyvä lehti. Siinä ei arvosteltu Massaliikettä, vaan tuettiin sen johtajia ja heidän kuvat oli paljon lehdessä.

    Äänestä

Iivari ja Ruokamo ovat oikeassa Pumppuvoimaloiden suhteen. Järvi pilataan lopullisesti, hyötyjinä on vain muutama maanomistaja.

On puppua että se toisi työpaikkoja, suuremmat urakat menevät isommille toimijoille. Pumppuvoimalat kun saadaan pyörimään käyttövalvonta suoritetaan etänä.

Kun voimaloiden lobbarit käyvät esittelemää tuotteita varmasti luvataa kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta yhtä varmasti mitään lupauksia ei saada kirjallisesti.

Äänestä
  • Verotuloja todella paljon. Yksi iso voimala 2 miljoonaa ja pieni 1 miljoonaa. Korjaa kerralla talouden. Saadaan työtä nuorille miehille erityisesti. 10 vuotta työtä ja kauppojen ovet heiluu.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Verotuloja todella paljon. Yksi iso voimala 2 miljoonaa ja pieni 1 miljoonaa. Korjaa kerralla talouden. Saadaan työtä nuorille miehille erityisesti. 10 vuotta työtä ja kauppojen ovet heiluu.

    Tämä saattaa olla vain jonkun heitto, tämmösistä asioista pitäisikin saada virallinen vahvistus.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Tämä saattaa olla vain jonkun heitto, tämmösistä asioista pitäisikin saada virallinen vahvistus.

    Pumppuvoimalat tuovat Kemijärvelle työpaikkoja, uusia asukkaita ja hyvinvointia ainakin yhtä paljon kuin Kemijärven Biomassa Oy:n ja Boreal Biorefin hyvät ja realistiset yrityshankkeet!

    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001560518.html

    – Tavoitteemme on saada kokoon alkupääomaksi tuo reilu 50 miljoonaa euroa ja loput otetaan rahoituslaitosten lainoina ja valtion avustuksina. Tavoitteena on ostaa Stora Ensolta sellutehdas toimivana ja jos se ei onnistu, rakennamme uuden sellutehtaan Kemijärvelle, kertoo Nivala.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Noita kohta kaksikymmentä juttuja pyöritellään. Siinä olen samaa mieltä, pumppuvoimalat tuovat työtä yhtäpaljon kuin Biomassa Oy:n ja Boreal Bioref, elikkä tuskimpa yhtään.

    Automaatilla pyörivät pumput eivät tuo työpaikkoja enempää nuorille kuin vanhoillekkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Pumppuvoimalat tuovat Kemijärvelle työpaikkoja, uusia asukkaita ja hyvinvointia ainakin yhtä paljon kuin Kemijärven Biomassa Oy:n ja Boreal Biorefin hyvät ja realistiset yrityshankkeet!

    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001560518.html

    – Tavoitteemme on saada kokoon alkupääomaksi tuo reilu 50 miljoonaa euroa ja loput otetaan rahoituslaitosten lainoina ja valtion avustuksina. Tavoitteena on ostaa Stora Ensolta sellutehdas toimivana ja jos se ei onnistu, rakennamme uuden sellutehtaan Kemijärvelle, kertoo Nivala.

    Ja paskat tuo työpaikkoja. Kaikkia valeita te uskotte. Rakennusaikana tulee Etelä-Suomesta rakentajat, kun pohjosessa ei ole osaamista ja hetken voi olla tunne että kaupunki virkistyy, mutta siihenpä se jää. Toivottavasti ei tule yhden yhtä pumppuvoimalaa. Kunnon valituskierrosten päälle…

    Äänestä

Törkiä uutinen. Puolueellinen ja halveksi naisia. Että naisten vika jos ei suksi luista? Höpöhöpö naiset on näissä kairoissa aina pärjänneet ja kovan luokan emäntiä löytyy joka nurkalta.

Äänestä

Katsokaapa Takkulan ajan uutisointia Lapin Kansassa 2009. Oli ihan eri maailmasta. Nyt on tullut Kaleva konserni, sen toimitusjohtaja ja uusi toimitusjohto Lapin Kansaan. Jälki on rumaa journalismin kannalta. Asenteet ihan omaa luokkaa. Järkyttävä lehti vuonna 2025.

Äänestä

Nivalan olisi syytä miettiä mahdollisia/todennäköisiä valituksia silmälläpitäen mistä palkkansa nostaa jos kaupunginhallituksen pj:ksi mielii!

Äänestä
  • Heikki Nivala on osaamisessa ylivoimaisesti paras.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Heikki Nivala on osaamisessa ylivoimaisesti paras.

    Heikki is Best.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Heikki Nivala on osaamisessa ylivoimaisesti paras.

    Tehtas ja paljon muuta...Toella osaava .

    Äänestä

No ei kai sentään?

Äänestä

Voi helvetissä jos se Palmgvist pääsee uutisoimaan ensimmäisen valtuuston. On siinä taas naurussa pitäminen. Ihanaa hassua

Äänestä

Pääasia kuitenkin on riitojen jatkuminen, siinä säilyy samalla kemijärviläinen pitkä perinne. Olisihan se ihme jos asioita alettaisiin yhteishengessä hoitamaan.

Äänestä
  • Jos vilunki ämmä saa jatkaa niin joku tässä maassa mättää.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Jos vilunki ämmä saa jatkaa niin joku tässä maassa mättää.

    Kuka on se joka vilungilla pelaa, onko heitä useampia.

    Äänestä

Päätoimittaja vastaa lehden linjasta ja sisällöstä. Ilmeisesti on hyväksynyt toimittajan törkytavan ja vie tietoisesti ennen arvostettua maakuntalehteä seitsemän päivää -osastolle.

Äänestä
  • Lapin Kansa on paska lehti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Lapin Kansan tähtitoimittaja Katja Palmgvist sutaisi taas vasemmalla kädellä uutisen että Kemijärven vaalit ratkeaa syksyllä. Asiaan pahemmin perehtymättä tähtitoimittaja toisti Iivarin potaskaa miehenköriläistä jotka ei pidä vihertävistä naisista ja siksi valittaa. Iloisesti toimittaja kirjoitti jälleen kerran asian vierestä. Maakuntajohtaja Hannu Takkula poistettiin oikeuden päätöksellä vuosia sitten Rovaniemen vaaleista. Ihan samalla perusteella kuin nyt Iivari. Onneksi Lapin Kansa ei ole käräjäoikeus. Eikä asia ratkea syksyllä vaan ensi keväänä Korkeimman oikeuden toimesta. Vai oliko KHO.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu