Evertiluutnantti oli ihan pro, hän tiesi niin paljon kaikesta. Hyvä meininki. Kehun upseeri evp:tä, joka varmasti palstan parasta antia.
Täällä yksi yksi kisaajista, tunnettu upseeri DI katosi kesken kauden. Muut kisaajat löysivät "maitolaiturilta kirjeen", jossa lyhytsanaisesti ilmoitettiin, että everstiluutnantti on poistunut sarjasta.
Sen pituinen se
21
178
Vastaukset
- Anonyymi
Kesä parhaimmillaan, emmekä saa enää lukea mitään saunanlämmityksestä.
- Anonyymi
Eipä ole näkynyt. Mikähän oli viimeisensä ? Vielä kertoili kuntavaalien aikaan jotain vaaliedustajan toimistaan. Myös listaa kuntansa ehdokkaista, kun tapana tehdä hänellä perusteellisempi diaknoosi kertomistaan. Hyvin selvästi tuonut esille juttujaan. Vanhuus meille itsekullekkin tulee, myös hänelle, kuten taisi jossain sanoakkin, että alkaa luopumaan maistaan.
Oikeastaan me vanhat ei tarvita enää maita ja mantuja, niittenkin hoito vie fysiikkaa. Me olemme vaimon ja pojan tyttären kanssa yöttömässä yössä jo oltu useita päiviä. Yötön yö, eli aikakausi jolloin aurinko ei laske ollenkaan horisontin alapuolelle, alkaa Suomen pohjoisimmassa pisteessä Nuorgamissa toukokuun puolen välin jälkeen ja seuraavan kerran aurinko laskee Nuorgamissa heinäkuun lopulla. Me olemme nyt Sodankylässä, viivymme täällä useita päiviä. Tulemme juhannukseksi kotiin Vantaalle perjantai-lauantai vaihteessa. Poika käy Paloheinästä nostamassa lipun juhannusaattona 20.6.2025 lippu nostetaan salkoon kello 18:00. Juhannuspäivänä 21.6.2025 lippu lasketaan kello 21:00. Ainoa yön yli liputus juhannussa.
Hyvää juhannusta !
En ennen ole täällä. Joka ei ole kokenyt yötöntä yötä, sekin jännä kun ei yöllä aurinko laske. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

En ennen ole täällä. Joka ei ole kokenyt yötöntä yötä, sekin jännä kun ei yöllä aurinko laske."diaknoosi"
Ei kannata käyttää sivistyssanoja, jos ei niitä osaa edes kirjoittaa oikein, diy-inssi.
Diagnoosi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"diaknoosi"
Ei kannata käyttää sivistyssanoja, jos ei niitä osaa edes kirjoittaa oikein, diy-inssi.
Diagnoosi.Heh, tuostahan pankkomajurin aina tunnistaakin kun ryhtyy laveasti satuilemaan olemisistaan ja tekemisistään ja kaiken maailman kumminkaimojen aikeista ja kaikki jorina pankkolängvitsillä kirjoitettu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh, tuostahan pankkomajurin aina tunnistaakin kun ryhtyy laveasti satuilemaan olemisistaan ja tekemisistään ja kaiken maailman kumminkaimojen aikeista ja kaikki jorina pankkolängvitsillä kirjoitettu.
Pankkomajurilla on samanlainen ajatusmaailma kuin pikkulapsella, jossa mennään mielikuvitus edellä. Ainoa ero on siinä, että pikkulapsi osaa käyttäytyä siivosti eikä valehtele yhtä päämäärätietoisesti kuin eläkeläinen pankkomajuri. Yleistiedossakaan pankkomajuri ei päihitä edes esikoululaista.
- Anonyymi
Evl hyvä kirjoittaja, ei kuten säärestä pureva Pankkolängvitsi.
- Anonyymi
"Evertiluutnantti" ei liity mitenkään palstan aiheeseen.
- Anonyymi
Evertiluutnantti keskustalaisena toki liittyy. Mutta te vasemmistolaiset ette liity.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Evertiluutnantti keskustalaisena toki liittyy. Mutta te vasemmistolaiset ette liity.
Et sinä pankkomajuri edelleenkään mikään keskustalainen ole. Täysiverinen persutollohan sinä olet!
Anonyymi kirjoitti:
Et sinä pankkomajuri edelleenkään mikään keskustalainen ole. Täysiverinen persutollohan sinä olet!
Ammattikoululainen koittaa nyt käyttäytyä
Anonyymi kirjoitti:
Evertiluutnantti keskustalaisena toki liittyy. Mutta te vasemmistolaiset ette liity.
Hän on rääväsuinen kommunistinuori.
Kansan Uutisten päätoimittaja ja kovin tosikko.- Anonyymi
Oikeiston.sos.dem kirjoitti:
Hän on rääväsuinen kommunistinuori.
Kansan Uutisten päätoimittaja ja kovin tosikko.73 v amis!!
- Anonyymi
Muut kisaajat löysivät "maitolaiturilta kirjeen", jossa lyhytsanaisesti ilmoitettiin, että everstiluutnantti on poistunut sarjasta.
- Anonyymi
Juuri näin. Kuultuaan Keskisarjan tulleen valituksi persujen johtoon, everstiluutnantti otti kiljukännin. Ei siinä vielä mitään, mutta kun lähti siinä tilanteessa lämmittämään saunaa, hän unohti pellin sulkemisen oikeaan aikaan. Häkäkuolema on everstiluutnantin poistumisen varsinainen syy.

Ei kuitenkaan oikosulku, kuin Breznevillä, kun kulmakarvat kasvoivat yhteen, kuten kommunisteille tapana.
- Anonyymi
Majuri kuitenkin onneksi elää edelleen.
- Anonyymi
Eikä sanaakaan palstan aiheesta taaskaan.
Kirjoita ihmeessä pastan aiheesta. Mutta ethän sinä osaa kun olet pelkkä häirikkö.
Amispoika.
- Anonyymi
No, sitten kun taas alat signeerata kirjoituksiasi everstiluutnanttina, niin sitten se sotamies tänne taas palaa. Vai mikä korpraali tai alikersantti sitten oikeasti oletkaan.
Heh he Everstiluutnantti vähän lämmittää punakaartia.
- Anonyymi
Eikä edelleenkään sanaakaan palstan aiheesta.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 455851
- 485356
- 483728
- 143675
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise963376- 313136
- 592894
- 582746
- 532400
- 381854