Hehhehhohoh

Tänään jo toinen 'lämpöennätys' viikonlopussa. Tuon piti poikkoilla pohjois-pohjanmaalta etelämmäs. Kyllä nyt pikkareissa kuumottaa, siellä täällä. Ei kukaan edelleen usko ilmastohihhuleita, jotka vain lietsovat propakandaa.
22336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Juu. Ei oo vasemmistomedia päässyt käristyskupoleista meuhkaamaan, mutta varmasti tuleva hellejakso on aivan helvetillinen ja selvä osoitus ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta.

Äänestä

Itse itselleen vastaten keskustelussa ei ole erimielisyyksiä.
Olet lapsellinen, mutta minkä teet jo ÄO alkaa seikalla.

Äänestä
  • Väärin arvattu, mutta ymmärrän kyllä, että harmittaa tällaiset kelit.

    Äänestä

Koleaa ja kosteaa koko juhannusviikko. Parempaa voi kuitenkin olla edessä kun ei eletä 1970-lukua. Silloin 1970-luvulla koko kesä saattoi olla tällaista. Koskahan se kesä tulee? - ihmetteli kansa. Siihen joku, että eihän se nyt enää tule kun se jo oli toissa viikolla tiistaina iltapäivällä. Sinne 1970-luvulle nyt Suomessa haluttaisiin takaisin pontevin ja kunnianhimoisin ilmastotoimin. Onneksi ne pontevat toimet eivät välttämättä auta. Jos aurinkoiset ja lämpimät Suomen kesät eivät olekaan fossiilisten poltoaineiden tuottamia vaan johtuvat ihan muista syistä niin ilmastopolitiikka on turhaa touhua. Ihminen päättää, Jumala säätää, sanoisi uskovainen.

Äänestä
  • << Sinne 1970-luvulle nyt Suomessa haluttaisiin takaisin pontevin ja kunnianhimoisin ilmastotoimin. >>

    Näinkö todella on ?

    Niin, nyt vajakki tuli valehtelemaan, että ilmastotavoitteet olisikin jokin paluu 70-luvun tilanteeseen. Oikeastihan tavoite on pystyä pysäyttämään lämpeneminen ennen kun on aivan valtavia ongelmia tiedossa. Ei tavoite ole mikään lasku takaisin.

    Ja tosiaan, tuo sama vajakki, joka nyt tuli valehtelemaan oman uskonsa vuoksi, selitti taannoin, että hän on vaan kysymässä täällä asioita. Nyt kuitenki tuo vajakki selittää ihan omakeksimiä valheita pönkittääkseen uskoansa.

    Miettikää, mikä denialistien taso on, jos "argumentit" koostuvat tuollaisesta suorasta valehtelemisesta.

    << Jos aurinkoiset ja lämpimät Suomen kesät eivät olekaan fossiilisten poltoaineiden tuottamia vaan johtuvat ihan muista syistä >>

    Tieteellisen tiedon mukaan se lämpeneminen johtuu nimenomaan fossiilisista polttoaineista.

    Nyt siis "argumenttisi" on tasoa: "jos Maapallo ei olekaan pallo, niin...".

    Ja sitten vajakki vinkuu kun on niin rankaa, että vajakkia myös kutsutaan vajakiksi.

    Äänestä

Odotan jännityksellä, että ilmoittaako valtamedia taas kesäkuun lämpöennätyksestä Suomessa

Äänestä
  • ILMASTONLÄMPENEMIEN EI KOSKE SUOMEA - KESKI-EUROOPAN ILMASTON TULO SUOMEEN ON VAIN HUIJAUSTA

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kesakuu-oli-kummallinen/9183094

    "Kesäkuussa hellepäiviä oli tavallista vähemmän ja salamoita ennätyksellisen vähän, kertoo Ilmatieteen laitos.

    Hellepäiviä oli vain kaksi. Vuodesta 1961 lähtien hellepäiviä on ollut kesäkuussa vähemmän neljästi ja yhtä paljon kahdesti.

    Kesäkuussa myös kahdenkymmenen asteen ylittäviä päiviä oli koko maassa tavallista vähemmän. Monin paikoin niitä oli harvinaisen tai jopa poikkeuksellisen vähän.

    Auringonpaistetunteja kertyi tavallista vähemmän, paikoin jopa harvinaisen vähän. Yhteensä tunteja oli noin 150–290"

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    ILMASTONLÄMPENEMIEN EI KOSKE SUOMEA - KESKI-EUROOPAN ILMASTON TULO SUOMEEN ON VAIN HUIJAUSTA

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kesakuu-oli-kummallinen/9183094

    "Kesäkuussa hellepäiviä oli tavallista vähemmän ja salamoita ennätyksellisen vähän, kertoo Ilmatieteen laitos.

    Hellepäiviä oli vain kaksi. Vuodesta 1961 lähtien hellepäiviä on ollut kesäkuussa vähemmän neljästi ja yhtä paljon kahdesti.

    Kesäkuussa myös kahdenkymmenen asteen ylittäviä päiviä oli koko maassa tavallista vähemmän. Monin paikoin niitä oli harvinaisen tai jopa poikkeuksellisen vähän.

    Auringonpaistetunteja kertyi tavallista vähemmän, paikoin jopa harvinaisen vähän. Yhteensä tunteja oli noin 150–290"

    << ILMASTONLÄMPENEMIEN EI KOSKE SUOMEA - KESKI-EUROOPAN ILMASTON TULO SUOMEEN ON VAIN HUIJAUSTA >>

    Niin no, viime talvi oli kuin pohjoisen Saksan talvi jokunen vuosikymmen sitten.

    Eihän unohdeta sitä ?

    Äänestä

Kesäkuun tilasto on valmis.
Asuinpaikkakunnallani -0,7 astetta keskiarvosta. Selvästi edellisiä kesiä viileämpi, mutta ei paljoa kun vertaa 1991 - 2020 keskiarvoon.
Kaksituhatluvulla on täällä ollut 8 viileämpää kesää; osa jopa selvästi viileämpi.

Nyt tuntuu lämpenevän ainakin vähäksi aikaa.

Äänestä
  • << Kesäkuun tilasto on valmis.
    Asuinpaikkakunnallani -0,7 astetta keskiarvosta. Selvästi edellisiä kesiä viileämpi, mutta ei paljoa kun vertaa 1991 - 2020 keskiarvoon. >>

    Näinhän se menee: jo tuon 30 vuoden vertailukauden aikana lämpötilat ovat nousseet sen verran, että vaikka nyt on edellisiin vuosiin verrattuna viileää, se ei olekaan mitenkään erityisen viileää verrattuna vaikka 90-luvun tilanteeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    << Kesäkuun tilasto on valmis.
    Asuinpaikkakunnallani -0,7 astetta keskiarvosta. Selvästi edellisiä kesiä viileämpi, mutta ei paljoa kun vertaa 1991 - 2020 keskiarvoon. >>

    Näinhän se menee: jo tuon 30 vuoden vertailukauden aikana lämpötilat ovat nousseet sen verran, että vaikka nyt on edellisiin vuosiin verrattuna viileää, se ei olekaan mitenkään erityisen viileää verrattuna vaikka 90-luvun tilanteeseen.

    " ei olekaan mitenkään erityisen viileää verrattuna vaikka 90-luvun tilanteeseen."

    1991 - 2000 oli kuusi kylmempää tai yhtä kylmää kesäkuuta.
    Säät vaihtelevat, mutta trendi on selvä. Keskilämpötilat ovat nousussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Yrität selitellä, kuin suomalaiset yleisurheilijat, miksi ennätyksistä jäädään 😁

    << " ei olekaan mitenkään erityisen viileää verrattuna vaikka 90-luvun tilanteeseen."
    1991 - 2000 oli kuusi kylmempää tai yhtä kylmää kesäkuuta.
    Säät vaihtelevat, mutta trendi on selvä. Keskilämpötilat ovat nousussa. >>

    Jep, trendistä ei ole kiistaa.

    Ja sinänsähän tuo kesäkuu on vähiten lämmennyt kuukausi (tai aika) vuodesta eli alkukesän lämpötiloissa näkyy vähiten tuo ilmaston lämpeneminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Yrität selitellä, kuin suomalaiset yleisurheilijat, miksi ennätyksistä jäädään 😁

    << Yrität selitellä, kuin suomalaiset yleisurheilijat, miksi ennätyksistä jäädään >>

    Mistä olet saanut käsityksen, että jokainen vuosi pitäisi lyödä edellinen ennätys ?

    Se luontainen vaihtelu on kuitenkin edelleen vaikka kesäkuun keskilämpötilan osalta sellaiset reilu 4 astetta. Se ei ole mihinkään muuttunut. Se vaan on muuttunut, että keskimääräinen lämpötila on noussut siitä, mitä se on ollut.

    Aika vähän ymmärrät, jos et tuota tajua.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    "Mistä olet saanut käsityksen, että jokainen vuosi pitäisi lyödä edellinen ennätys ? "

    Eikö se olekaan sitten tärkeää ilmastomuutosuskovaisten propagoinnille

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    << Yrität selitellä, kuin suomalaiset yleisurheilijat, miksi ennätyksistä jäädään >>

    Mistä olet saanut käsityksen, että jokainen vuosi pitäisi lyödä edellinen ennätys ?

    Se luontainen vaihtelu on kuitenkin edelleen vaikka kesäkuun keskilämpötilan osalta sellaiset reilu 4 astetta. Se ei ole mihinkään muuttunut. Se vaan on muuttunut, että keskimääräinen lämpötila on noussut siitä, mitä se on ollut.

    Aika vähän ymmärrät, jos et tuota tajua.

    "Mistä olet saanut käsityksen, että jokainen vuosi pitäisi lyödä edellinen ennätys ? "

    Suomessa on niin kylmä ilmasto, että olisi hyvä päästä jo siihen luvattuun keski-euroopan ilmastoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    "Mistä olet saanut käsityksen, että jokainen vuosi pitäisi lyödä edellinen ennätys ? "

    Suomessa on niin kylmä ilmasto, että olisi hyvä päästä jo siihen luvattuun keski-euroopan ilmastoon.

    Sama asia kuin kuin urheilussa: Suomen ennätyksiä pitäisi lyödä, jotta pääsisimme lähemmäksi kansainvälistä kärkeä

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    "Mistä olet saanut käsityksen, että jokainen vuosi pitäisi lyödä edellinen ennätys ? "

    Suomessa on niin kylmä ilmasto, että olisi hyvä päästä jo siihen luvattuun keski-euroopan ilmastoon.

    << "Mistä olet saanut käsityksen, että jokainen vuosi pitäisi lyödä edellinen ennätys ? "
    Suomessa on niin kylmä ilmasto, että olisi hyvä päästä jo siihen luvattuun keski-euroopan ilmastoon. >>

    Mutta kun ilmastonmuutos on ympäristössämme tapahtuva prosessi eikä jonkun palstavajakin mieltymysten toteuttaja.

    << olisi hyvä päästä jo siihen luvattuun keski-euroopan ilmastoon >>

    Eikö viime talvi ollut sellainen ?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    "Mutta kun ilmastonmuutos on ympäristössämme tapahtuva prosessi eikä jonkun palstavajakin mieltymysten toteuttaja"

    Eikä viherkommareiden eikä eloapinoiden🦧🐒 vihervallankumouksen mahdollistaja.

    Suomesta ei tule viherkommunistien kaalivaltiota

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    "Mutta kun ilmastonmuutos on ympäristössämme tapahtuva prosessi eikä jonkun palstavajakin mieltymysten toteuttaja"

    Eikä viherkommareiden eikä eloapinoiden🦧🐒 vihervallankumouksen mahdollistaja.

    Suomesta ei tule viherkommunistien kaalivaltiota

    MUISTAMME KYLLÄ ELOAPINOIDEN VALLANKUMOUS HAAVEET, JOSSA
    "ARVALLA VALITTU" - VIHERVASSUPOLIPBYROO ANTAA MÄÄRÄYKSET EDUSKUNNALLE

    "Pyrimme mobilisoimaan kriittisen massan väestöstä, jotta yhteiskuntajärjestelmän muutos on mahdollinen.
    Kollektiivinen voimamme rakentuu muutoskykyisistä autonomisista pienyksiköistä, joiden avulla voimme haastaa nykyiset valtarakenteet.

    Hallituksen on kutsuttava koolle satunnaisotannalla valittu koko väestöä edustava kansalaisfoorumi tekemään lakialoitteita oikeudenmukaisista ilmasto- ja ympäristötoimista. Eduskunnan on
    käsiteltävä foorumin ehdotukset lakialoitteina vuoden kuluessa"

    Äänestä

Iltasanomat uutisoi, lämpöaalto korventaa Eurooppaa. Ennen olisi uutisoitu, vihdoin Suomeen saatiin kesäinen sää.

Äänestä

Tuleekohan veropakolaiset Espanjasta takaisin suomeen kun Fuengirolassa alkaa salamoinaan ja jääkiteitä sataa.

Suomen Valtion hyväksikäyttäjät nuo "down-shiftaajat", vweropettureita, valtionvihollisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tänään jo toinen 'lämpöennätys' viikonlopussa. Tuon piti poikkoilla pohjois-pohjanmaalta etelämmäs. Kyllä nyt pikkareissa kuumottaa, siellä täällä. Ei kukaan edelleen usko ilmastohihhuleita, jotka vain lietsovat propakandaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu