Kun ei aivot suostu uskomaan kuolemaa todeksi

Se on aluksi normaalia. Vähitellen mieli ymmärtää ja kestää tapahtuneen pienissä erissä. Uuteen todellisuuteen tottuu vähä kerrassaan.

Kyllähän se on toivotonta , kuten ystövötyöreni sanoi. Että hän elää minuutin kerrallaan kun tuntuu ettei jaksa, hönen lapsensa oli kuollut äkisti .
Se shokki vaihe onkin juuri se kaikista ihmeellisin, ihmiset reagoivat eri tavalla saman asiaan. Moni ei millään hakua uskoa että asia on totta eihän niin voi käydä, juurihan hön eli, toinen saattaa olla hyvin vihainen sille kuolleelle siksi että uskalsi jättää hänet, kolmas ei osaa muuta kun itskeö itkemästä,päästyään ja se on se eniten luonnollinen tala suru työssä, itku on itkettävä , sen jälkeen kun. Tulee seuraava vaihe surutyöhön niin sanottu reaktion vaihe , sen jälkeen Käsittelyvaihe viimein sopeutumis vaihe . Silti nämä neljä vaihetta ovat erilaisia jokaisella. . Sattaa olla ettei joku pysty edes itkemään vaan menee lukkoon jotenkin , se vaikeuttaa surutyön edistymistä ja joskus on hyvä vaikka ottaa yhteyttä,psykoloogiin. Kun tuntuu ettei jaksa , ajatukset harhailevat. Ja on sisältä tyhjä . Joten ei ole väärää tapaa surra .
Minu; paras ystävättäreni kuoli reilut vuosi sitten ja se in ollut minulle kova suru , miestäni en jaksanut surra edes koska olin jo hönen sairautensa aikana surutyön tehnyt koska tiesin mihin sairaus johti .
Yhdeltä naapurilta hukkui poika , ja äitinsä kävi joka päivä haudalla ja jätti sinne kireåhöjeen aina pojalleen hönen surunsa vei hänetkin hautaan Ei päässyt surun ylitse .
Niin sttä anna aurun tulla sellais3na kun se tulee siinä ei ole mitään väärää tapaa