SAK ja SDP ajavat alas teollisuutta Suomessa

Kolme vuotta sitten Paperiliitto ja Teollisuusliitto lakkoilivat 112 päivää UPM:n tehtailla. Viime vuonna Teollisuusliitto ja AKT sulkivat satamat neljäksi viikoksi. Se johti tehtaiden alasajoihin, joista myös UPM kärsi miljoonatappiot. Työntekijät eivät hyötyneet lakoista mitään. Päinvastoin.

UPM korvaa lakkojen takia syntyneitä tappioita tehostamalla toimintaansa: Kaukaan paperitehdas suljetaan ja tuotanto keskitetään Suomessa Raumalle.

Arvostettu professori ennakoi, että Suomeen ei koskaan tulla rakentamaan uusia paperikoneita. Mahdolliset panostukset tulevat siis muualle.

Yritysvastaiset demarit ja ammattiliittolaiset ovat kummallista porukkaa. Puheet on puheita, mutta teot eivät ole työntekijöiden etu. En ymmärrä.
28502
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Minkälaiset palkat on paperiteollisuudessa entä kaivossellaisessa?

Äänestä
  • Vielä joutuvat maksamaan työntekijöille palkkaa sielläkin koska kaikki eivät vielä ole liittyneet Loimaan liittoon.

    Äänestä

  • No palkat varmiasti kohtuulliset vuorotyöhön ja tuottamiseen nähden,,lienee palkka kulut kokoluokkaa kärpäsen paska paperiteollisuudessa.

    Eikä kaivoshenkilön palkka myöskään mikään viihdetaiteilijan palkka ole....Alle 100 000€

    Äänestä

Paperiliittoko se vähentää paperin kulutusta maailmalla?

Äänestä
  • sese ois meiniki....

    Äänestä

  • Paperiliitto ajaa työtä ulkomaille, kun kieltäytyy täällä tekemästä töitä. Etkös lukenut, että UPM:llä on kuusi tehdasta ulkomailla. Sinne se työ siirtyy. Ehkä sillä on työläisillä työhaluja.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Paperiliitto ajaa työtä ulkomaille, kun kieltäytyy täällä tekemästä töitä. Etkös lukenut, että UPM:llä on kuusi tehdasta ulkomailla. Sinne se työ siirtyy. Ehkä sillä on työläisillä työhaluja.

    UPM siirtää Kaukaan tuotannon Rauman tehtaalle.
    Toki onhan Rauma ainakin kielellisesti ulkomaahan verrattavissa.

    Äänestä

  • Ei se paperin kulutus ole mihinkään lakannut. Kyllä niitä on viellä kannattaviakin tehtaita.. kannattee mennä kyselemään niitä paperihommia tuonne kehitysmaihin.

    Äänestä

Mihinkähän liittoon nämä ukrainalaiset mansikan-ym poimijat kuuluu?

Äänestä
  • Neuvostoliittoon

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Neuvostoliittoon

    Entiseen neuvostoliittoon, nyky venäjällä ei mikään liitto toimi ellei kreml hyväksy..

    Äänestä

Paperiliitto rulaa edelleen,hyvä näin.

Äänestä
  • Paskaukkoja koko Hakaniemi täynnä.

    Äänestä

  • Selluköpit rulaa lähinnä rollaattorilla.

    Äänestä

Professori oli oikeassa siinämielessä että paperikoneita ei enää rakenneta. 2020 luvulla, paperia ei mene kaupaksi koska kukaan ei lue enää sanomalehtiä eikä mitään muutakaan paperi laskuja eikä kirjeitä lähetellä, ollaan nimittäin digiajassa!
Paperiliitolla eikä millään muullakaan liitolla ei ole mitään tekemistä sillä että paperia ei nykyään enää kukaan osta, se on katoavaa perinnettä. Suomen paperiteollisuus joutuu sulkemaan lopullisesti tehtaitansa riippumatta siitä kuuluuko työväki liittoihin tai ei!

Äänestä
  • Juuri näin. Mutta mitäpä sitten kun nettiyhteydet kaatuu ? Ja toisekseen kännykällä on aika vaikea pyyhkiä esim. takapuolta.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Juuri näin. Mutta mitäpä sitten kun nettiyhteydet kaatuu ? Ja toisekseen kännykällä on aika vaikea pyyhkiä esim. takapuolta.

    "Mutta mitäpä sitten kun nettiyhteydet kaatuu ? "

    Sitten ne korjataan.

    "Ja toisekseen kännykällä on aika vaikea pyyhkiä esim. takapuolta."

    Suomessa on 2 tehdasta jotka tekee vessapaperia. Niitä tuskin suljetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Juuri näin. Mutta mitäpä sitten kun nettiyhteydet kaatuu ? Ja toisekseen kännykällä on aika vaikea pyyhkiä esim. takapuolta.

    Vedellä se rektumi pestään, eikä levitellä paskoja paperilla pitkin poskia. Tietysti jos ne liiskaantuneet rekkamiehen pastillit kiinnostaa, niin ehkä sitten.

    Äänestä

Kokkoomuksen valheet eivät muutu todeksi niitä toistamalla, miljoonilla tuettu kyseistä firmaa ja sulkee tehtaat rahat ei milloinkaan päätyneet työntekijöille vaan nätisti aivan muualle kuten aina.

Äänestä
  • Eikös se justiin ollu uutisissa että veitsiluodon AY panpuilla olisi edelleen miljoonia käyttämättä omiin luksismenoihin. Ei niistä paljoa työntekijöille liiennyt, vaan ahneus vei voiton.

    Äänestä

Yritykset siirtyy kiinaan siellä on orjia jotka tekee työt ilmaiseksi.

Äänestä

Kun olisit ammattiliitossa tietäisit tästä aiheesta jotakin mutta kirjoituksesi paljastaa juurikin kaiken keksityn populistisen oikeiston turhan älämölön!

Kun liitosta lähetellään kysymyksiä ja tavoitteita ja jotain tukea pomoille neuvotteluihin ja aina niihin olen vastannut että lakkoon vaan ja todella pitkään!

Äänestä
  • Saat lakkoilla lopun ikääsi niinkuin laiskat ja tyhmät yleensäkin.

    Äänestä

Aloittajan ajatusmaailassa Suomessa työntekiöiden pitäisi olla hiljaa, palkkaan pitäisi tyytyä mitä tarjotaan jos ylipäätänsä tarjotaan. Kaikenlaiset protestoinnit olisi kiellettävä, työajat olisi työnantajan päätettävissä. Yksinkertaisesti sanottuna yksinkertaisille, työntekijöillä ei kuuluisi olla minkäänlaisia oikeuksia ja sananvaltaa työpaikkoihinsa. Ei vaikka konsernin johtaien epäonnistuneet strategiat ajaisivat tehtaiden sulkemiseen, tietääkseni nämä johtajat ovat laivan kippareita. Kuulostaa tutulta kuin jossain kehitysmaassa.

Äänestä

Eipä tuonu tuo uus metsän tehdas paljonpysyviä työpaikkoja tuonu kemiin. Kuulostaa että löysässä hirressä roikkuu työntekiät nytkin ja missä ne luvatut työpaikat?? Rumentaa haisee metelöi ..

Äänestä
  • Onko sellainenkin työsopimus kuin pysyvä työsopimus? Onko Loimaan liitolla sellainenkin? Toistaiseksi ja määräaikainen on kylläkin olemassa.

    Äänestä

Vielä ehtii lakoilla ennen paperikoneen sulkemista.

Äänestä

Ruoka on rumaa,maito on pahaa😂

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kolme vuotta sitten Paperiliitto ja Teollisuusliitto lakkoilivat 112 päivää UPM:n tehtailla. Viime vuonna Teollisuusliitto ja AKT sulkivat satamat neljäksi viikoksi. Se johti tehtaiden alasajoihin, joista myös UPM kärsi miljoonatappiot. Työntekijät eivät hyötyneet lakoista mitään. Päinvastoin.

UPM korvaa lakkojen takia syntyneitä tappioita tehostamalla toimintaansa: Kaukaan paperitehdas suljetaan ja tuotanto keskitetään Suomessa Raumalle.

Arvostettu professori ennakoi, että Suomeen ei koskaan tulla rakentamaan uusia paperikoneita. Mahdolliset panostukset tulevat siis muualle.

Yritysvastaiset demarit ja ammattiliittolaiset ovat kummallista porukkaa. Puheet on puheita, mutta teot eivät ole työntekijöiden etu. En ymmärrä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu