Suomessa ajatellaan että syömme täällä hyvin kun Suomessa ei ole nälänhätää ,eli ruuan riittävä määrä on suomalaiselle "hyvinsyömistä"
Ranskassa ajatellaan että syödään hyvin jos ruoka maistuu hyvälle ja on kauniisti katettu pöytään eli aterioinnin korkea laatu on ranskalaiselle hyvinsyömistä
Suomalaiset vertaavat ruokaansa köyhimpiin kehitysmaihin joissa on jatkuva pula ruuasta
Ranskalaiset vertaavat ruokaansa Englantiin,Suomeen , Italiaan ja Espanjaan eli yhtä rikkaisiin maihin
Suomessa ajatellaan erilailla
6
684
Vastaukset
- syy
Suomen kouluissahan on vietetty jo kymmeniä vuosia "nälkäpäivää" eli oppilaat pakotettu nälkäpäivänä syömään kuin kehitysmaissa syödään
Tästä oppilaille syntyy käsitys että syömme täällä hyvin kun ei ole nälkää
Muissa maissa ei vastaavaa päivää ole- vielä
että olisi kehitysmaiden riistoa jos kehitämme suomalaista ruokaa maukkaammaksi
Nekin varat pitää antaa kehitysmaille
Tähän nälkäpäivän keksijät pyrkivätkin - liioitellen
vielä kirjoitti:
että olisi kehitysmaiden riistoa jos kehitämme suomalaista ruokaa maukkaammaksi
Nekin varat pitää antaa kehitysmaille
Tähän nälkäpäivän keksijät pyrkivätkinsuomalainen ateria on sitä,että lapataan mättöä ääntä kohti ja lopetetaan sitten kun vatsa alkaa kivasti pullistua.On myös yleinen sanonta että"se on h-tin hyvä ravintola,siellä on siiiiis järjettömän isot annokset".
- zaatar
Eiköhän monissa kehitysmaissakin osata valmistaa niukista raaka-aineista ihan maittavaa ruokaa.
Poikkeuksena ovat konflikti- tai muut hätäalueet, joissa normaali elintarvikkeiden saanti on jostakin syystä katkennut tai häiriytynyt.
Nykyään monissa ns. kehitysmaissa alkaa ongelmana olla jo liikalihavuus ja muut länsimaisen 'junk-food'in mukanaan tuomat ongelmat. - zaatar
liioitellen kirjoitti:
suomalainen ateria on sitä,että lapataan mättöä ääntä kohti ja lopetetaan sitten kun vatsa alkaa kivasti pullistua.On myös yleinen sanonta että"se on h-tin hyvä ravintola,siellä on siiiiis järjettömän isot annokset".
minulla ja perheelläni ainakin on aina nälkä.
Ruokaa laitetaan tarjolle niin pienet määrät, ettei millään kehtaa ottaa niin paljon kuin haluaisi. Sitten syödään makeisia ja muuta roskaa näläntunteen vaimentamiseksi.
Kun sisareni kerran hänen luonaan vierailessamme kysyi mieheltäni ennen ateriaa kuinpa monta perunaa tämä aikoo syödä, mieheni oli varma, että hän laskee leikkiä.
Meilläpäin ei tulisi kuuloonkaan, että vieraalta kysyttäisiin tuontyylisiä kysymyksiä.
Ero ei ole vain ruokailussa. Myös vaikkapa pukeutumisessa ja puutarhoissa on vastaavaa eroa. Suomessa vältetään "turhuutta". Mikä on sitten "oikea" tapa, onkin toinen juttu.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2097199
- 594692
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s434594- 733322
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161975- 301758
Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗261737Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹411600- 341499
- 1431277