Olen muutamien viimeisien vuosien aikana käynyt neljällä eri kampaajalla, kaikilla useampia kertoja. Kerta kerran jälkeen olen pettyneempi, ei onnistu leikkaus, ei väri eikä raidat.
Mihin on hävinnyt näiden kampaajien taito, tahto ja uskallus.
Hinnat on nousseet minkä ymmärrän, kulut on kovat ja palkkaakin pitäisi jäädä. Hinnan mukaan en ole valinnut. Valintaan vaikuttaa mikä milloinkin, nopeasti saatu aika, rauhallinen miljöö ym ym.
Tietysti, jos tietäisin kampaajan olevan sekä hyvä että halpa valinta olisi selvä. Näin ei ole, ei ainakaan minun kohdalle osunut.
Minulla on ohut suomalaisen naisen hius ja sitä on paljon.
Olen kysynyt voisiko jotain uutta mallia kokeilla. Varovasti on sitten kokeiltu mutta malli ei ole muuttunut vuosiin miksikään. Välillä se on toiselta puolelta pidempi tai on otsis mutta hyvin pieniä muutoksia.
Haluaisin jo ihan muuta mutta en saa. Olen hakenut kuvia ja näyttänyt mallia. Joskus ei sinne päinkään ja kyllä minä ihmettelen. Eikö kukaan enää osaa mitään uutta tai eivät uskalla leikata. Vanhemmat ovat kaavoihinsa kangistuneita ja nuoret niin epävarmoja. Melkein kannattaisi mennä Redun opiskelijoille, pystyvät samaan.
Tietääkö joku kampaamon missä kampaajat osaavat työnsä ja tekevät sen niin että asiakas lähtee tyytyväisenä pois.
Tälläämöt ja nämä ilman ajanvarausta olevat eivät käy. En kestä kiirettä, enkä hälinää.

Vastaukset 17
Vanhimmat
kaikki kampaat ei ole huori mutta kaikki huorat on kampaajia
Aina löytyy näitä joilla ei ole hiuksia eikä tarvetta parturille eikä kampaajalle.
Mutta mielipide löytyy ja se pitää änkyräkännissä ilmaista. Sinulta kalju ei siis kysytty mitään.
Mutta mitenkä muut normaalit ihmiset, tätä kaljupäistä sekopäätä lukuunottamatta, kertokaa missä käytte. Kuka olisi rohkea leikkaamaan ja värjäämään.
kampaajalla se ajaa alapään ja samalla imuttelee .
Miksi haukut minua kyllä iso mela kelpasi hyvin suutelit kaljuani yms..
Mietippä ekana ei sinusta tule sen kuvan näköistä tekemälläkään ja irto päitä ei ole vielä keksitty, jos sulla vaan se tukka sellainen ja ne ei kehtaa päin naamaa sanoa et pöllö tarha on muualla , raunalla zoo.
Viimeksi 30 vuotta sitten olen käynyt taitavalla kampaajalla. Nykyisin olen joutunut pettymään lopputulokseen. Toinen puoli pitempi ja enemmän ohennettu esim.
Ja kun suoraan tukkaan halusin kiharaisen kampauksen, niin sekään ei onnistunut.
jos 30 vuotta on tukan laitto väli niin ei siihen pysty kuin pensas sakset
Lukiko tossa niin, että tukkaa ei ole laitettu 30 vuoteen?
Kirjoitin, että viimeksi 30 vuotta sitten kävin taitavalla kampaajalla.
Sen jälkeen ei ole taitavia olleet ne kampaajat.
Paras olis , jos löytäisit jonkun hiestenleikkausta harrastavan tuttavapiiristä.
Minä leikkaan hiukseni itse, koska ei maksa vaivaa korjailla kampaajan virheitä kotona saksimalla.
leikkaat itse no jo on helevttii eli oot ne ite pilannut.
Ei ole pilalla mun hiukset. Päinvastoin. Hyvä leikkaus on, ja terveet hiukset.
terveet hiukset vähä-älyisellä
Sinähän jälkeenjäänyt olet.
minkä jälkeen .rakkaudenko sinähän rakastat minua pöllö tukkainen oma kaunis pöllöni
huhuu huhu huu,, ja minä tuun huhu huuu....
Käy Studio Nice Rovakatu 5 ja siellä kampaaja Kati Ollila. Ammattinsa osaava tekijä. Suosittelen.
ddfd
kkk