Surutyö

päivänä töihin,koska en tiennyt,että olisin voinut jäädä sairaslomalle.Viikon kerkisin olemaan,sitten romahdin,ja tällä hetkellä sairaseläkkeellä.Eli jokainen suru on erilainen.

Uskon että isäni vaistosi että välitin kuitenkin jollain lailla,kävinhän useasti katsomassa ja keskustelemassa muuten vaikka mitään syvällisiä keskusteluja ei ollutkaan ja en olisi niihin hänen kanssaan kyennytkään(ei isänikään).Tein sen mihin kykenin ja totta jokainen suru on erilainen,minä olen sadat itkut itkenyt ja varmasti vieläkin itken jossain vaiheessa.En mennyt heti töihin mutta ymmärrän joitakin jotka menevät.Elämä ei ole helppoa ja tunnevammaisena en todellakaan itseäni pidä.Jokaisen suru on henkilökohtainen ja erilainen vaikka päältä sitä ei näkisikään.

edellinen kirjoitti:

Uskon että isäni vaistosi että välitin kuitenkin jollain lailla,kävinhän useasti katsomassa ja keskustelemassa muuten vaikka mitään syvällisiä keskusteluja ei ollutkaan ja en olisi niihin hänen kanssaan kyennytkään(ei isänikään).Tein sen mihin kykenin ja totta jokainen suru on erilainen,minä olen sadat itkut itkenyt ja varmasti vieläkin itken jossain vaiheessa.En mennyt heti töihin mutta ymmärrän joitakin jotka menevät.Elämä ei ole helppoa ja tunnevammaisena en todellakaan itseäni pidä.Jokaisen suru on henkilökohtainen ja erilainen vaikka päältä sitä ei näkisikään.

Lue lisää

Mä menetin tammikuus mun isän,mä en voi käsittää kuinka mä selviin tästä.Se kävi niin nopeesti ettei sitä usko kukaan.Kun mä sinä aamuna menin vielä katsomaan isää kun hän nukkui pois,en uskonut että sen peitteen alla oli mun isä,mä vaan huusin ettei toi oo mun isä,ei voi olla,ei mun isä vielä saa kuolla,yhtäkkii mä vaan tunsin olevani niin lohduttoman yksin,mä en tienny kuinka mä osaan sieltä osastolta pois.se oli kauhee sokki.Miten mä selviin tästä?

surusta särkynyt tytär kirjoitti:

Mä menetin tammikuus mun isän,mä en voi käsittää kuinka mä selviin tästä.Se kävi niin nopeesti ettei sitä usko kukaan.Kun mä sinä aamuna menin vielä katsomaan isää kun hän nukkui pois,en uskonut että sen peitteen alla oli mun isä,mä vaan huusin ettei toi oo mun isä,ei voi olla,ei mun isä vielä saa kuolla,yhtäkkii mä vaan tunsin olevani niin lohduttoman yksin,mä en tienny kuinka mä osaan sieltä osastolta pois.se oli kauhee sokki.Miten mä selviin tästä?

Lue lisää

ihan kun olisin lukenut omia kirjoituksia tossa.. menetin oman isäni maaliskuun 3. päivä ennen keskiyötä. en halunnut hyväksyä millään sitä hän oli minulle niin rakas.joskus vieläkin leikin ajatuksissani että hän olisi kotonaan ja kohta soittaa minulle niin kun hänellä oli tapana joka päivä useaan kertaan.menin niin pois tolaltani että koin paniikkikohtauksia ja kesti kauan että pääsin niistä,ahdistuksia ja ikävää käyn nyt lävitse, se ikävä tuntuu siltä kuin sydän revittäis irti minulta.mutta silti halluan sanoa sinulle että puhu paljon siitä ja muistele rohkesti ääneen se helpottaa. sä selviit siitä ikävä jää ainaiseksi muta senkanssa oppii elämään. sä selviät! anna aikaa itselles.t. maria 28

mari27 kirjoitti:

ihan kun olisin lukenut omia kirjoituksia tossa.. menetin oman isäni maaliskuun 3. päivä ennen keskiyötä. en halunnut hyväksyä millään sitä hän oli minulle niin rakas.joskus vieläkin leikin ajatuksissani että hän olisi kotonaan ja kohta soittaa minulle niin kun hänellä oli tapana joka päivä useaan kertaan.menin niin pois tolaltani että koin paniikkikohtauksia ja kesti kauan että pääsin niistä,ahdistuksia ja ikävää käyn nyt lävitse, se ikävä tuntuu siltä kuin sydän revittäis irti minulta.mutta silti halluan sanoa sinulle että puhu paljon siitä ja muistele rohkesti ääneen se helpottaa. sä selviit siitä ikävä jää ainaiseksi muta senkanssa oppii elämään. sä selviät! anna aikaa itselles.t. maria 28

Lue lisää

menetin mieheni 3 päivää sitten.kaameat itsesyytökset kun emmen tavanneet vuorokauteen ennen hänen sairastumistaan.aivoinfarkti vei hänet heti puhekyvyttömäksi ja muutenkin liikuntakyvyttömäksi

ui kirjoitti:

menetin mieheni 3 päivää sitten.kaameat itsesyytökset kun emmen tavanneet vuorokauteen ennen hänen sairastumistaan.aivoinfarkti vei hänet heti puhekyvyttömäksi ja muutenkin liikuntakyvyttömäksi

Lue lisää

Menetin myös avomieheni 2 päivää sitten,hän kuoli pitkäaikaisen sairauden myötä mutta silti yllättäen.Hänen piti päästä eilen kotiin,hoito olisi onnistunut kotona ja hän itse kovasti odotti että pääsee vielä kotiin.Hän ei ehtinyt olla sairaalassa kun viikon.Juttelin hänen kanssaan vielä klo 19 ja sovimme seuraavan päivän tapahtumista.Oli se aika kauhea kokemus kun illalla n.klo 21 soi puhelin ja numerosta tunnistin että sairaalasta soitetaan huonoja uutisia.No elämän on jatkuttava vaikka tuntuu hirveeltä lähteä hautajaisjärjestelyjä tekemään.

s 68 kirjoitti:

Menetin myös avomieheni 2 päivää sitten,hän kuoli pitkäaikaisen sairauden myötä mutta silti yllättäen.Hänen piti päästä eilen kotiin,hoito olisi onnistunut kotona ja hän itse kovasti odotti että pääsee vielä kotiin.Hän ei ehtinyt olla sairaalassa kun viikon.Juttelin hänen kanssaan vielä klo 19 ja sovimme seuraavan päivän tapahtumista.Oli se aika kauhea kokemus kun illalla n.klo 21 soi puhelin ja numerosta tunnistin että sairaalasta soitetaan huonoja uutisia.No elämän on jatkuttava vaikka tuntuu hirveeltä lähteä hautajaisjärjestelyjä tekemään.

Lue lisää

Minä löysin avopuolisoni kuolleena 20.4 kotoa. Kuolema ei tullut yllätyksenä, mutta silti äkillisesti. En osannut odottaa sitä näin pian. Kaikki oli hyvin, kun päivällä lähdin töihin . Kun illalla tulin kotiin, vaistosin jo ennen sisälle menoa, että kaikki ei ollut hyvin. En nähnyt takapihan ikkunoista pihaan tullessani valoja, jotka meillä aina normaalisti paloivat. Hän oli kuollut sairaskohtaukseen alkuillasta. Hän oli löydettäessä ollut kuolleena jo muutaman tunnin. Vieläkin on valtavan epäuskoinen olo. Ahdistaa, yksinolo ja asunnon hiljaisuus pelottaa. Nukun rauhoittavien avulla. Arjen pyörittäminen on vaikeaa. Olo on yksinäinen, vaikka ympärillä on ihmisisä. Minut on revitty rikki. Tässä kuussa meille olisi tullut 5 vuotta yhteiseloa täyteen. Siihen aikaan mahtui paljon iloa ja surua. Vaikka sairaus varjosti elämäämme, niin silti jaksoimme yhdessä. Vaikka varauduimme ja puhuimme kuolemasta ja sen vaikutuksesta minun elämäämme, niin mitkään puheet eivät valmistaneet minua todella kohtaamaan tätä surua. Vaikka toisaalta olen helpottunut siitä, että hänellä on nyt hyvä olla, ilman kipuja, kärsimystä ja sairautta. Sen avulla minä jaksan eteenpäin. Hänellä on nyt kaikki hyvin. Ja minäkin selviän, sitten kun sen aika on. Arki on vaikeaa, mutta pakko on jaksaa. Miten muuta ovat selvinneet?