Surutyö on pitkä työ, sitä on hoidettava ja se on surtava pois alta. Surutyön voi poistaa ryyppäämällä jatkuvasti, mutta sekään ei poista surutyötä surutyö pitää tehdä ja se pitää tehdä omalla tavallaan. Ei muiden mallien mukaan.
Mutta miten yleistä mahtaa olla se on kaiken suremisen keskellä vaikka kuinka surisi ihmistä ja jopa itkisi tämän kuoleman johdosta että jostain syystä tuntee helpotusta ja jopa hyvää oloa että suuri aukotriteetti ja ihminen joka ei tuntunut kunnioittavan tai ymmärtävän sinua on poissa?
Surutyö
8
6443
Vastaukset
- tuntemuksia
Isäni menehtyi tänä kesänä ollessaan ensin pitkään sairaana,silti kuolema tuli yllätyksenä.Isäsuhteeni oli vaikea,en oikeastaan oppinut tuntemaan häntä ja olimme etäisiä.Isälläni oli myös mielenterveydellisiä ongelmia.En hylännyt silti,enkä polttanut siltoja takanani.Kuoleman jälkeen tuli helpotus,siivoilin kotona ja olin puuhakas ehkä se johtui siitä että olin työstänyt asiaa jo pitkään ja surrut koko pienen elämäni.Koen syyllisyyttä tunteesta vaikka taakka on harteiltani poissa ja koen itseni silti itsekkääksi.Isän ei tarvitse kärsiä enää ja sekin helpottaa koska sitä kärsimystä oli tuskaisaa katsoa.Hautajaiset edessä ja kyllä pala tulee kurkuun vaikka olen pirteä ja töissäkin ihmettelivät miten voin olla niin normaalin iloinen.En kyennyt puhumaan isälleni tunteistani sairasvuoteellakaan tai mistä tunteista?isä on aina isä,mutta rakkautta en tuntenut.Isästä löytyi kuitenkin inhimillisiäkin puolia..ja niiden muisteleminen itkettääkin.En tunne katkeruutta koska isäni oli sairas,silti mietin olisiko pitänyt enemmän vielä yrittää.Surutyöni varmaan on kuitenkin vielä kesken ja minua lohduttaa ajatus siitä että kuoleman jälkeen on jotain parempaa vaikka emme sitä tiedä mitä siellä on,olematta itse kovin uskonnollinen.
- seuraavana
päivänä töihin,koska en tiennyt,että olisin voinut jäädä sairaslomalle.Viikon kerkisin olemaan,sitten romahdin,ja tällä hetkellä sairaseläkkeellä.Eli jokainen suru on erilainen.
- edellinen
Uskon että isäni vaistosi että välitin kuitenkin jollain lailla,kävinhän useasti katsomassa ja keskustelemassa muuten vaikka mitään syvällisiä keskusteluja ei ollutkaan ja en olisi niihin hänen kanssaan kyennytkään(ei isänikään).Tein sen mihin kykenin ja totta jokainen suru on erilainen,minä olen sadat itkut itkenyt ja varmasti vieläkin itken jossain vaiheessa.En mennyt heti töihin mutta ymmärrän joitakin jotka menevät.Elämä ei ole helppoa ja tunnevammaisena en todellakaan itseäni pidä.Jokaisen suru on henkilökohtainen ja erilainen vaikka päältä sitä ei näkisikään.
- surusta särkynyt tytär
edellinen kirjoitti:
Uskon että isäni vaistosi että välitin kuitenkin jollain lailla,kävinhän useasti katsomassa ja keskustelemassa muuten vaikka mitään syvällisiä keskusteluja ei ollutkaan ja en olisi niihin hänen kanssaan kyennytkään(ei isänikään).Tein sen mihin kykenin ja totta jokainen suru on erilainen,minä olen sadat itkut itkenyt ja varmasti vieläkin itken jossain vaiheessa.En mennyt heti töihin mutta ymmärrän joitakin jotka menevät.Elämä ei ole helppoa ja tunnevammaisena en todellakaan itseäni pidä.Jokaisen suru on henkilökohtainen ja erilainen vaikka päältä sitä ei näkisikään.
Mä menetin tammikuus mun isän,mä en voi käsittää kuinka mä selviin tästä.Se kävi niin nopeesti ettei sitä usko kukaan.Kun mä sinä aamuna menin vielä katsomaan isää kun hän nukkui pois,en uskonut että sen peitteen alla oli mun isä,mä vaan huusin ettei toi oo mun isä,ei voi olla,ei mun isä vielä saa kuolla,yhtäkkii mä vaan tunsin olevani niin lohduttoman yksin,mä en tienny kuinka mä osaan sieltä osastolta pois.se oli kauhee sokki.Miten mä selviin tästä?
- mari27
surusta särkynyt tytär kirjoitti:
Mä menetin tammikuus mun isän,mä en voi käsittää kuinka mä selviin tästä.Se kävi niin nopeesti ettei sitä usko kukaan.Kun mä sinä aamuna menin vielä katsomaan isää kun hän nukkui pois,en uskonut että sen peitteen alla oli mun isä,mä vaan huusin ettei toi oo mun isä,ei voi olla,ei mun isä vielä saa kuolla,yhtäkkii mä vaan tunsin olevani niin lohduttoman yksin,mä en tienny kuinka mä osaan sieltä osastolta pois.se oli kauhee sokki.Miten mä selviin tästä?
ihan kun olisin lukenut omia kirjoituksia tossa.. menetin oman isäni maaliskuun 3. päivä ennen keskiyötä. en halunnut hyväksyä millään sitä hän oli minulle niin rakas.joskus vieläkin leikin ajatuksissani että hän olisi kotonaan ja kohta soittaa minulle niin kun hänellä oli tapana joka päivä useaan kertaan.menin niin pois tolaltani että koin paniikkikohtauksia ja kesti kauan että pääsin niistä,ahdistuksia ja ikävää käyn nyt lävitse, se ikävä tuntuu siltä kuin sydän revittäis irti minulta.mutta silti halluan sanoa sinulle että puhu paljon siitä ja muistele rohkesti ääneen se helpottaa. sä selviit siitä ikävä jää ainaiseksi muta senkanssa oppii elämään. sä selviät! anna aikaa itselles.t. maria 28
- ui
mari27 kirjoitti:
ihan kun olisin lukenut omia kirjoituksia tossa.. menetin oman isäni maaliskuun 3. päivä ennen keskiyötä. en halunnut hyväksyä millään sitä hän oli minulle niin rakas.joskus vieläkin leikin ajatuksissani että hän olisi kotonaan ja kohta soittaa minulle niin kun hänellä oli tapana joka päivä useaan kertaan.menin niin pois tolaltani että koin paniikkikohtauksia ja kesti kauan että pääsin niistä,ahdistuksia ja ikävää käyn nyt lävitse, se ikävä tuntuu siltä kuin sydän revittäis irti minulta.mutta silti halluan sanoa sinulle että puhu paljon siitä ja muistele rohkesti ääneen se helpottaa. sä selviit siitä ikävä jää ainaiseksi muta senkanssa oppii elämään. sä selviät! anna aikaa itselles.t. maria 28
menetin mieheni 3 päivää sitten.kaameat itsesyytökset kun emmen tavanneet vuorokauteen ennen hänen sairastumistaan.aivoinfarkti vei hänet heti puhekyvyttömäksi ja muutenkin liikuntakyvyttömäksi
- s 68
ui kirjoitti:
menetin mieheni 3 päivää sitten.kaameat itsesyytökset kun emmen tavanneet vuorokauteen ennen hänen sairastumistaan.aivoinfarkti vei hänet heti puhekyvyttömäksi ja muutenkin liikuntakyvyttömäksi
Menetin myös avomieheni 2 päivää sitten,hän kuoli pitkäaikaisen sairauden myötä mutta silti yllättäen.Hänen piti päästä eilen kotiin,hoito olisi onnistunut kotona ja hän itse kovasti odotti että pääsee vielä kotiin.Hän ei ehtinyt olla sairaalassa kun viikon.Juttelin hänen kanssaan vielä klo 19 ja sovimme seuraavan päivän tapahtumista.Oli se aika kauhea kokemus kun illalla n.klo 21 soi puhelin ja numerosta tunnistin että sairaalasta soitetaan huonoja uutisia.No elämän on jatkuttava vaikka tuntuu hirveeltä lähteä hautajaisjärjestelyjä tekemään.
- avatar2
s 68 kirjoitti:
Menetin myös avomieheni 2 päivää sitten,hän kuoli pitkäaikaisen sairauden myötä mutta silti yllättäen.Hänen piti päästä eilen kotiin,hoito olisi onnistunut kotona ja hän itse kovasti odotti että pääsee vielä kotiin.Hän ei ehtinyt olla sairaalassa kun viikon.Juttelin hänen kanssaan vielä klo 19 ja sovimme seuraavan päivän tapahtumista.Oli se aika kauhea kokemus kun illalla n.klo 21 soi puhelin ja numerosta tunnistin että sairaalasta soitetaan huonoja uutisia.No elämän on jatkuttava vaikka tuntuu hirveeltä lähteä hautajaisjärjestelyjä tekemään.
Minä löysin avopuolisoni kuolleena 20.4 kotoa. Kuolema ei tullut yllätyksenä, mutta silti äkillisesti. En osannut odottaa sitä näin pian. Kaikki oli hyvin, kun päivällä lähdin töihin . Kun illalla tulin kotiin, vaistosin jo ennen sisälle menoa, että kaikki ei ollut hyvin. En nähnyt takapihan ikkunoista pihaan tullessani valoja, jotka meillä aina normaalisti paloivat. Hän oli kuollut sairaskohtaukseen alkuillasta. Hän oli löydettäessä ollut kuolleena jo muutaman tunnin. Vieläkin on valtavan epäuskoinen olo. Ahdistaa, yksinolo ja asunnon hiljaisuus pelottaa. Nukun rauhoittavien avulla. Arjen pyörittäminen on vaikeaa. Olo on yksinäinen, vaikka ympärillä on ihmisisä. Minut on revitty rikki. Tässä kuussa meille olisi tullut 5 vuotta yhteiseloa täyteen. Siihen aikaan mahtui paljon iloa ja surua. Vaikka sairaus varjosti elämäämme, niin silti jaksoimme yhdessä. Vaikka varauduimme ja puhuimme kuolemasta ja sen vaikutuksesta minun elämäämme, niin mitkään puheet eivät valmistaneet minua todella kohtaamaan tätä surua. Vaikka toisaalta olen helpottunut siitä, että hänellä on nyt hyvä olla, ilman kipuja, kärsimystä ja sairautta. Sen avulla minä jaksan eteenpäin. Hänellä on nyt kaikki hyvin. Ja minäkin selviän, sitten kun sen aika on. Arki on vaikeaa, mutta pakko on jaksaa. Miten muuta ovat selvinneet?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikuiset kaipaajat
Miksette vaan mene sen kaipauksen kohteen luokse ja puhu sille suoraan? Mitä järkeä on kaipailla jotain puolituttua vuo992901- 262624
Persut rahoittavat velkarahalla rikkaiden ökyelämää
Minkä vuoksi persut eivät leikkaa rikkailta, joilla on maksukykyä? Tuskinpa tuo persujen käytös saa Suomen kansalta hyv702362Riikka ottaa miljardi euroa EU:n yhteisvelkaa Suomelle
Niin kääntyi irvipersun takki taas, vaikka vaalilupauksissa oli ettei yhteisvelkaa Suomi enää koskaan ota. No nyt otti m272305Lindtman ylivoimainen suosikki pääministeriksi
Lindtmania kannattaa pääministeriksi peräti 50 prosenttia useampi kuin toiseksi suosituinta Kaikkosta. https://www.ilta192008- 861827
En tiedä ymmärrätkö
Kuinka paljon merkitset mulle. Näet minut minuna etkä silti käännä selkääsi. Tökit jatkuvasti kepillä jäätä ja menit ehk71709Veronmaksajat kustantavat yrittäjien eläkkeitä jo yli 500 miljoonalla
Suomalaista yrittäjää ei kommunistista erota. Aktiivisen "yrittämisen" maksattaa yritystukina yhteiskunnalla, ja vieläpä211544Kun ei numeroa
niin en edes voi viestittää, et suunnitelmiin tuli muutos. Ikävä on, ja kasvaa vaan🤍311412- 81266