Miksi ruisleipä pitää paistaa kuumassa uunissa?

Anonyymi-ap

Kokeilin pitkästä aikaa hapanjuureen tehtyä ruisleipää. Tein leivän kokonaan karkeista ruisjauhoista 100% hydraatiolla eli vettä ja jauhoja oli painossa mitattuna yhtä paljon. Tein leivät varmuuden vuoksi vuoissa, koska olin korkean hydraation vuoksi hieman epävarma siitä, tuleeko niistä limppuja vai leviääkö pitkin uunipeltiä.

Paistion 220C:ssä 20 minuuttia ja sen jälkeen laskin lämmön 180C:een, jossa paistoin 20 minuuttia. Nämä lämmöt ja ajat ovat Marttojen ohjeesta. Tosin ohjeen mukaan 180C:ssä pitäisi paistaa 40 minuuttia. Otin leivät uunista kun sisälämpötila oli 93C.

Leivät paistuivat nopeammin luultavasti siksi, että käytin leveitä vuokia, jolloin leivistä tuli suhteellisen matalia koon ollessa 30 x 15 x 7 cm. Käytin uunissa koko pohjan kokoista vuokaa, jossa oli vettä. Paistamisessa oli ainakin höyryä riittävästi. Kun kumosin leivät niin olin aivan varma, että ne ovat raakoja. Pohja oli vaaleaa kuin taikina eikä ne koputettaessa kuulostaneet kovakuorisilta ja kypsiltä. Myös pinta oli tavallista vaaleampi, kuitenkin ruskea, mutta ei perinteisen ruskeanmusta. Raa'alta vaikuttavat leivät johtuivat mitä ilmeisimmin uunin pohjalla olleesta vesiastiasta, joka piti pohjan suunnilleen sata asteisena ja leipä paistui 220C:n lämpötilassa vain ylävastuksilla.

Leikkasin leivän noin tunnin kuluttua uunista ottamisen jälkeen. Se ei ollut lainkaan raakaa vaan oli kohonnut normaalisti kuin 100% rukiista tehdyn hapanjuuriruisleivän pitääkin kohota ilman hiivaa. Leipä oli poikkeuksellisen pehmeää ja mehevää. Osa johtui varmasti korkeasta hydraatiosta, mutta myös hellästä paistamisesta eli alalämpö jä paljon ohjearvoa alemmaksi vesiastian vuoksi. Lisäksi mehevyyttä lisäsi varmasti se, etten paistanut leipiä kellon mukaan. Varmasti olisivat olleet kovempia ja kuivempia jos olisin paistanut turhaan 20 minuuttia Marttojen ohjeen mukaan.

Tästä herääkin kysymys, että miksi ruisleipiä pitää paistaa pitkään kuumassa uunissa? Minusta leipien kuori ei ole hyvää kun se on palaneen makuista ja kivikovaa. Kuori kyllä pehmenee vuorokaudessa kun ne jäähdytää ja lepuuttaa liinaan käärittynä, mutta silti pehmeäkin musta kuori on palaneen ja kitkerän makuista. Minä meinasin jatkossa paistaa ruisleivät 175C:ssä pienen vesiastian kera ja otan uunista pois kun sisälämpö on 93C. Onko tästä jotain haittaa? Mikä on muiden leipojien kokemus ja mieltymykset asiasta?

6

342

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä olen saanut nyt ruisleivät onnistumaan viime aikoina täsmälleen oikealla tavalla. Taikinassani on 100% ruisjauhoja 100% hydraatiolla. Hapatan taikinaa 18 tuntia 35C:ssä. Hapantaikinassa on puolet koko taikinan jauhoista ja vedestä. Hapattamisen jälkeen lisään loput jauhot, veden, suolan ja hiivan (juu, käytän lisäksi kuivahiivaa, jotta leipä kohoaa riittävästi koska juuren hiivan teho ei oikein riitä minun makuun).

      Ruisleipä pitää paistaa mahdollisimman nopeasti yli 80C, jotta amylaasi-entsyymit inaktivoituvat (tuhoutuvat) ennen kuin ne ehtivät pilkkoa kaiken tärkkelyksen sokeriksi. Hitaalla paistolla ruisleivästä tulee tahmeaa, tiivistä ja makeaa. Jos lämpö on liian matala ja paistaminen hidasta, siitä tulee mämmiä.

      Minusta tuolla 35C hapattamisella tulee sopiva makuprofiili. Leipä on miellyttävän hapanta, mutta samalla kuitenkin hieman makeaa. Rakenne on kuohkea ja kostea. Aiemmin matalammassa lämmössä hapattaminen (huoneenlämmössä noin 22C) tuotti pistävän etikkamaista ja epämiellyttävää happamuutta.

      • Lopullisen taikinan valmistumisen jälkeen laitan taikinan 15x15x30 cm leipävuokiin ja kohotan noin tunnin. Hiivalisällä leipä kohoaa tunnissa kaksinkertaiseksi. Paistan leivät koko ajan 225C:ssä sähköuunissa ilman mitään vesihöyryjä. Paistoaika on noin tunti ja leipien sisälämpötila on lopussa 97C.


      • Anonyymi00003

        Tällä ei nyt ole mitään tekemistä suomalaisen perinteisen ruisleivän kanssa, ei ennenkään mitään lämpötiloja mittailtu vaan homma tehtiin kokemuksella maalaistaloissa ja mökeissä leivinuuneissa, minulla on n.130-vuotta vanha laatokan karjalasta oleva juuri ja siitä kun tekee ruisleivän niin vot.


      • Anonyymi00004
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Tällä ei nyt ole mitään tekemistä suomalaisen perinteisen ruisleivän kanssa, ei ennenkään mitään lämpötiloja mittailtu vaan homma tehtiin kokemuksella maalaistaloissa ja mökeissä leivinuuneissa, minulla on n.130-vuotta vanha laatokan karjalasta oleva juuri ja siitä kun tekee ruisleivän niin vot.

        "...minulla on n.130-vuotta vanha laatokan karjalasta oleva juuri ja siitä kun tekee ruisleivän niin vot."

        Naurattaa nämä suvun perintökalleusjuurilla leipojat. Sinun juuri ei ole 130 vuotias Laatokan Karjalan juuri vaan siinä on ne samat bakteeri- ja hiivakannat kuin sinun keittiössäkin. Samanlaisen juuren saa jokainen tehtyä viikossa nollasta.


      • Anonyymi00005
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        "...minulla on n.130-vuotta vanha laatokan karjalasta oleva juuri ja siitä kun tekee ruisleivän niin vot."

        Naurattaa nämä suvun perintökalleusjuurilla leipojat. Sinun juuri ei ole 130 vuotias Laatokan Karjalan juuri vaan siinä on ne samat bakteeri- ja hiivakannat kuin sinun keittiössäkin. Samanlaisen juuren saa jokainen tehtyä viikossa nollasta.

        No on jollain nauru herkässä, ei se mikään perintökalleus ole, mutta alun perin Laatokan Karjalasta. Ilmeisesti pikkurouva kommentoinut anonyyminä taas, huvinsa kullakin mutta kyllä on outo huumorintaju.


    • Anonyymi00002

      Kylmässä uunissa harva ruoka paistuu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      19
      2136
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      35
      2016
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      16
      1899
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      46
      1347
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      73
      1277
    6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      853
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      51
      721
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      711
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      49
      661
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      32
      658
    Aihe