Koska ns. konsensustiede ja filosofia on ollut vahvasti jo 1800-luvulta lähtien loputonta ja merkityksetöntä ideologista kiistelyä ja vastakkainasettelua niin olen päätynyt täällaiseen melko radikaaliin johtopäätökseen:
1. Aineellinen maailmankaikkeus on tietoisuudessa eikä tietoisuus aivoissa joka on vain osa havaittavissa olevaa maailmankaikkeutta eli aistihavaintoa joka jo sellaisenaan edellyttää tietoisuuden ensisijaisuuden.
2. Tieteellä ,filosofialla eikä edes tekniikalla ei ole minkäänlaista todellista merkitystä koska ne ovat kaikki kollektiivisen ja yksilötason intention eli pohjimmiltaan tietoisuuden tuottamia illuusioita jotka kertovat enemmän paradigmojensa kannattajien melko alkeellisesta tietoisuuden kehitystasosta kuin mistään ulkopuoliseksi oletusta todellisuudesta jota ei voi olla edes olemassa ilman niitä havaitsijoita.
3. Se mitä kutsutaan ns. "viralliseksi" totuudeksi on todellisuudessa hyvin usein melko härskiä ja tarkoitushakuista manipulointia ja propagandaa jonka ainoa tarkoitus on säilyttää vallassa olevien valta-asema ja se oikea todellisuus on usein päinvastainen kuin ns. "virallinen" totuus jota yliopistoissa,mediassa ja koulutuksessa jatkuvasti toistetaan.
(esim. Ukrainan sota ja sen syyt liittyen länsimaiden russofobiaan jolla on pitkä historia keskiajalle asti jolloin idän ortodoksinen kirkko irrottautui paavallisista sekoiluista)
Tiede oli jo Galileosta ja Newtonista lähtien massiivinen ja hyvin todellinen salaliitto. :D
Oikea toikiva tieto on aina pidetty kansalta salassa ja vain harvojen valittujen tiedossa tähän mennessä.
Nykyään tosin on mahdollista löytää aika helposti tällaista esoteerista aineistoa joka aikaisemmin oli vain hyvin harvojen tiedossa:
Yksi parhaita lähteitä:
https://www.youtube.com/@Wisest-Quotes/videos
Olen itse käynyt läpi jo toistasataa videota ko. kanavalta ja kyse on kirjaimellisesti ajattomasta viisaudesta joka on valovuosia edellä kaikkea valtavirran filosofiaa ja tiedettä joka on aina ollut vahvasti manipuloivaa propagandaa ja hillitöntä sekoilua varsinkin tällä vuosituhannella koska rappiokehitys on saavuttanut jo kriittisen vaiheen josta ei voi seurata enää muuta kuin olemassaolevan kulttuurin nopeahko tuhoutuminen lähi vuosikymmeninä.
Eipä mulla nyt muuta tällä erää .... ;-)
B
Tieteen, filosofian ja kulttuurin rappio
16
311
Vastaukset
- Anonyymi
Mitä haluat tapahtuvan sinun tietoisuudellisi kun kuolet?
- Anonyymi
"Mitä haluat tapahtuvan sinun tietoisuudellisi kun kuolet?"
On olemassa vain yksi tietoisuus (ikäänkuin kollektiivinen alitajunta kuten C.G. Jungin arkkityyppien hahmotuksessa) joten henk. kohtaisella haluamisella ei ole käytännössä mitään merkitystä kenenkään yksilön tapauksessa.
Tietoisuudessa voi olla ainoastaan osallisena. Se ei ole koskaan omaa siinä mielessä että sitä voisi kutsua jonkun omaksi tietoisuudeksi. Kyse on lähinnä resonanssista tai heijastuksesta.
Yhtenäisen Minuuden tasolla on vain käyttövälineen eli kehon kuolema ja välivaihe ennen uuteen kehoon siirtymistä.
Tavallisesti ihmisyksilön tietoisuus fragmentoituu varsinkin lapsuuden jälkeen kun mennään kouluun ja siinä vaiheessa kun siirrytään "työelämään" niin jäljellä ei ole enää mitään aitoa minuutta vaan joukko pseudominuuksia eli rooleja erilaisia tilanteita varten.
"Dementia" alkaa kehittyä useimmilla kun mennään kouluun. :D
https://fi.wikipedia.org/wiki/Arkkityyppi
Useimmille nykyään eläville ihmisille tietoisuus on kaikkein vierain asia koska suurin osa ihmisistä käyttäytyy laumatasolla ilman juuri minkäänlaista yksilöllistymistä itsenäiseksi kokijaksi pelkkien automaattisten ehdollistettujen rutiinien ja reaktiivisten tunteiden tasolla.
Gurdjieffin viimeisen hänen kehonsa kuoleman jälkeen julkaistun kirjan nimi oli
'Life is real only then, when "I am" ' joka tarkoittaa sitä että elämä tuntuu todelliselta vasta sitten kun itse on saavuttanut autenttisen todellisen yhtenäisen Minuuden tason. Ennen sitä kaikki on vain pelkkää alitajunnan reaktiivista projisointia ja uneksimista ja sellaisessa "todellisuudessa" kaikki vain tapahtuu eikä kukaan oikeasti tee mitään vaan ajelehtii valtavirrassa muiden kanssa tuhlaamassa elämäänsä.
Itse asiassa pitäisi nimenomaan pyrkiä siihen ettei ole enää minkäänlaisia ulkopuoliseen maailman kohdistuvia haluja eikä toiveita.
Itse olin aika kyllästynyt koko touhuun jo lapsena ja pidin käytännössä kaikkia tuntemiani ihmisiä melko kaheleina tapauksina joihin oman turvallisuuden takia kannattaa yleensä suhtautua etäisen viileän neutraalisti ja kohteliaasti. :D
B - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

BSinun psykologinen maisemasi on spesiaali ja mielenkiintoinen !
- Anonyymi
Ukrainan sota ei johdu russofobiasta, mutta voi oikeutetusti aiheuttaa russofobiaa, koska russot hyökkäsivät törkeästi itsenäiseen valtioon!
- Anonyymi
"Ukrainan sota ei johdu russofobiasta, mutta voi oikeutetusti aiheuttaa russofobiaa, koska russot hyökkäsivät törkeästi itsenäiseen valtioon!"
Niinhän sitä uskotellaan valtamediassa. Kannattaa tutustua oikeaan historiaan!
Todellisuudessa 2014 azov-natsien vallankaappauksen jälkeen Ukraina aloitti massiiviset sortotoimet venäjänkielisilä alueilaan. Ukraina on käytännössä ollut Washingtonin natsien (neocons) proxyvaltio siitä lähtien ja sota oli täysin lännen provosoima.
https://scottritter.substack.com/p/for-the-children-of-the-donbas
Ukrainan sodassa olisi päästy rauhaan jo muutama vuosi sitten mutta Boris Johnson yms nilkit saivat suostuteltua Zelenskyn torjumaan valmiin rauhansopimuksen.
USA:n natsistuminen alkoi jo Paperclip-projektin ja CIA:n perustamisen myötä pian 2. maailmansodan loputtua. Sen jälkeen USA on soveltanut CIA:n kautta full spectrum dominance periaatetta kaikkiin muihin maihin ja myös omiin kansalaisiinsa.
USA on ollut 2. maailmansodan jälkeen ihmiskunnan historian suurin rikollisvaltio!
joitakin poimintoja valtavasta lähdeaineistosta:
https://en.wikipedia.org/wiki/Military–industrial_complex
https://en.wikipedia.org/wiki/Full-spectrum_dominance
https://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Paperclip
https://en.wikipedia.org/wiki/CIA_activities_by_country
https://www.eurasiareview.com/06012024-color-revolutions-the-most-sophisticated-means-of-warfare-analysis/
Mike Benz on The History of the Intelligence State
https://youtu.be/1iBo9_xNXU4
.....
Jossain vaiheessa täytyy puuttua näihin sekoiluihin.... :D

BLuuletko että joku jaksaa lukea noita miljoonalinkkejäsi. Ukrainan sota johtuu YKSISELITTEISESTI siitä, että russot hyökkäsivät ilman mitään oikeutta itsenäiseen maahan. Valehtelet törkeästi, että länsi tai Ukraina olisi jollain tavoin ollut uhka Venäjälle!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luuletko että joku jaksaa lukea noita miljoonalinkkejäsi. Ukrainan sota johtuu YKSISELITTEISESTI siitä, että russot hyökkäsivät ilman mitään oikeutta itsenäiseen maahan. Valehtelet törkeästi, että länsi tai Ukraina olisi jollain tavoin ollut uhka Venäjälle!
Minä olen sitä mieltä mitä olen koska olen perehtynyt noiden linkkien sisältöön ja niihin liittyviin asioihin jo vuosia.
Sinä olet sitä mieltä mitä olet koska uskot sokeasti propagandaan ja manipulaatioon. ;D
Suomen nykyinen valtamedia ei ole varsinkaan suurvaltapolitiikan suhteen enää luotettava tiedonlähde koska tämä maa ei ole enää suvereeni itsenäinen valtio (EU:n ja Naton jäsenyys, DCA sopimus USA:n kanssa ja ne kaikki ilman minkäänlaista kansanäänestystä pelkän edustuksellisen pseudodemokratian perusteella sovittuna.)
...
Hauskaa päivänjatkoa sinulle ja muille kaltaisillesi!

BEdustat todellista rappiota. Hyväksyt Putlerin barbaarisen hyökkäyksen ja lasten, naisten ja vanhusten tappamisen ja raiskaukset. Olet alita pohjasakkaa. Sinua ei voi kutsua edes ihmiseksi.
Ihan yhtä hyvin voisit toitottaa Kim Jong-unin mahtavuutta ja oikeassa olemista ja syyttää imperialisteja valheista, joiden mukaan maassa nähtäisiin nälkää ja että siellä ihmisiä kidutettaisiin vakileireillä näiden mielipiteiden tai kuviteltujen mielipiteiden vuoksi.
Tuolla naurettavalla propagandallasi saat puolellesi vain täydellisiä idiootteja, joihin itsekin lukeudut.
- Anonyymi
.... kulttuurin rappio.....
Kun kaikki digitoidaan tulemme riippuvaiseksi laitteista, sähköstä ja ohjelmistoista. Onko se uusi Aleksandrian kirjasto. Jos jokin tekijä kaatuu koko digitoitu aineisto ikään kuin palaa poroksi.
Vielä suurempaa riippuvuutta tulee aiheuttamaan tekoäly. Se korvaa pian monen alan ammattilaisten ammattitaidon mutta kun se kaatuu niin EI LÖYDY MINKÄÄN AMMATIN TAITAJAA. ..
Tehtaat kaikki vietiin etelään ja itään. Huonosti käy jos ne päättää boikotoida Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Silloin ei ole kenkiä edes talvella jalkoihin antaa. Tämä boikotti onkin kirjattu Ilmestyskirjaan Babylonin porton tuhon yhteyteen.
Kuka on sen takana että kaikki menee päin mäntyä? Kuka on tehnyt kaikki onnettoman kehnot päätökset kuten puolustusvoimien riisumisen aseista.
Vain hyvä onni , åäretön pitkämielisyys ja ääretön armollisuus voi enää pelastaa Euroopan ja Yhdysvallat. Muuten kaikki myllyt vaimenee ja kuulemme aamulla vain linnun laulun. Orjan asemassa.- Anonyymi
Hakeudu hoitoon kun vielä ehdit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hakeudu hoitoon kun vielä ehdit.
Kaikissa kolikoissa on kaksi puolta: kruuna ja klaava. Länsi tarkastelee asioita klaavaa osoittamalla mutta Itä osoittaa kruunaa.
Tilanne on säälittävä vain siksi että he itse eivät tätä täysin tajua? Lännen Ravana tahtoo Ilmestys 13 mukaan valloittaa aivan koko maailman. Idässä tahdotaan Ilmestys 11 mukaisesti kahden säkkipukuisen todistajan (kommunismi) nousemista takaisin jaloilleen eli slaavilaisen Itä-Euroopan saamista kommunistien käsiin. Lisäksi tahtoo Itä humanismin ja demokratian jatkuvan. Kun taas länsi on monarkian ja teokratian sekä transhumanismin ottava omakseen.
Anteeksi että viittaan Raamattuun Filosofia osiossa, mutta käännä itse asia yhteiskunta filosofiaksi.
Kaksipuolisen kolikon lisäksi on KUUSISIVUINEN noppa joka kuvaa sitä kuinka maailmassa on kuusi suurta imperiumia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikissa kolikoissa on kaksi puolta: kruuna ja klaava. Länsi tarkastelee asioita klaavaa osoittamalla mutta Itä osoittaa kruunaa.
Tilanne on säälittävä vain siksi että he itse eivät tätä täysin tajua? Lännen Ravana tahtoo Ilmestys 13 mukaan valloittaa aivan koko maailman. Idässä tahdotaan Ilmestys 11 mukaisesti kahden säkkipukuisen todistajan (kommunismi) nousemista takaisin jaloilleen eli slaavilaisen Itä-Euroopan saamista kommunistien käsiin. Lisäksi tahtoo Itä humanismin ja demokratian jatkuvan. Kun taas länsi on monarkian ja teokratian sekä transhumanismin ottava omakseen.
Anteeksi että viittaan Raamattuun Filosofia osiossa, mutta käännä itse asia yhteiskunta filosofiaksi.
Kaksipuolisen kolikon lisäksi on KUUSISIVUINEN noppa joka kuvaa sitä kuinka maailmassa on kuusi suurta imperiumia.1. IuS joka koostuu neljästä osaimperiumista: Intia, Arabia, Eurooppa ja USA. Se on Ihmisen Pojan valtakunta.
2. BI eli brittiläinen imperiumi. Se on Britannia, osa Afrikkaa sekä Latinalainen Amerikka.
3. JSVV eli Jättiläissuurvalta Venäjä. Joka koostuu Venäjästä, Mongoliasta, L-1 osaimperiumista joka on entiset Neuvostotasavallat sekä Toweri osaimperiumista joka on slaavilainen Itä-Eurooppa.
4. Keisarikunta Kiina eli KKK imperiumi. Se koostuu Kiina, Kauko-Itä, Indonesia, Australia, Japani , Korea, Kanada kokonaisuudesta.
5. GI eli Galaktinen imperiumi. Se koostuu eliitistä. Mukaan lukien Japanin keisari, Tiibetin johtaja, kirjailijat, muusikot, tiedemiehet, yliopistot, kirkot tms.
6. iGi eli Intergalaktinen imperiumi. Se koostuu tärkeistä järjestöistä. YK, NATO, NASA, G8, OPEC, Punainen Risti, Maailmanhallitus jne.
Kaiken kaikkiaan tämä noppa on vielä kehitteillä mutta suuntaviivoja on hiottu vuodesta 2017 alkaen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikissa kolikoissa on kaksi puolta: kruuna ja klaava. Länsi tarkastelee asioita klaavaa osoittamalla mutta Itä osoittaa kruunaa.
Tilanne on säälittävä vain siksi että he itse eivät tätä täysin tajua? Lännen Ravana tahtoo Ilmestys 13 mukaan valloittaa aivan koko maailman. Idässä tahdotaan Ilmestys 11 mukaisesti kahden säkkipukuisen todistajan (kommunismi) nousemista takaisin jaloilleen eli slaavilaisen Itä-Euroopan saamista kommunistien käsiin. Lisäksi tahtoo Itä humanismin ja demokratian jatkuvan. Kun taas länsi on monarkian ja teokratian sekä transhumanismin ottava omakseen.
Anteeksi että viittaan Raamattuun Filosofia osiossa, mutta käännä itse asia yhteiskunta filosofiaksi.
Kaksipuolisen kolikon lisäksi on KUUSISIVUINEN noppa joka kuvaa sitä kuinka maailmassa on kuusi suurta imperiumia.Olet niin väärässä kuin olla voi. Putlerin päämääränä on ottaa takaisin aiemmin Venäjän/Neuvostoliiton miehittämät alueet ja mielellään ylikin.
Mitä ihmeen demokratiaa ja humanismia Putler edustaa?
Te olette täysin aivopestyjä propagandan uhreja. Ja sama jatkuu:
https://www.is.fi/digitoday/mobiili/art-2000011444927.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1. IuS joka koostuu neljästä osaimperiumista: Intia, Arabia, Eurooppa ja USA. Se on Ihmisen Pojan valtakunta.
2. BI eli brittiläinen imperiumi. Se on Britannia, osa Afrikkaa sekä Latinalainen Amerikka.
3. JSVV eli Jättiläissuurvalta Venäjä. Joka koostuu Venäjästä, Mongoliasta, L-1 osaimperiumista joka on entiset Neuvostotasavallat sekä Toweri osaimperiumista joka on slaavilainen Itä-Eurooppa.
4. Keisarikunta Kiina eli KKK imperiumi. Se koostuu Kiina, Kauko-Itä, Indonesia, Australia, Japani , Korea, Kanada kokonaisuudesta.
5. GI eli Galaktinen imperiumi. Se koostuu eliitistä. Mukaan lukien Japanin keisari, Tiibetin johtaja, kirjailijat, muusikot, tiedemiehet, yliopistot, kirkot tms.
6. iGi eli Intergalaktinen imperiumi. Se koostuu tärkeistä järjestöistä. YK, NATO, NASA, G8, OPEC, Punainen Risti, Maailmanhallitus jne.
Kaiken kaikkiaan tämä noppa on vielä kehitteillä mutta suuntaviivoja on hiottu vuodesta 2017 alkaen.Olet täysi sekopää.
- Anonyymi
Putleria ja teitä hänen hännystelijöitään kohtaan ei tarvitse osoittaa mitään armollisuutta eikä pitkämielisyyttä. Rikolliset ja rikoksiin kehottavat pitää laittaa rikosoikeudelliseen vastuuseen törkeistä rikoksistaan ihmisyyttä vastaan.

Kulttuurin, filosofian ja tieteen rappiosta saamme ehkä tulevaisuudessa syyttää häntä melko paljon. Ukrainan sodassa on kuollut jo satoja tuhansia joiden joukossa ehkä suuria tieteen neroja olisi ollut muutamia ainakin.
Hän aikoo valloittamiltaan alueilta luultavasti tuhota kulttuurin, tieteen ja filosofian suuruuden täysin? Mutta ehkä sen aika on nyt käsillä että tulee 200 vuotta kestävä rappio ja ahdingo siitä syystä että on Laittomuus valittu vanhurskauden asemesta. Putin onkin vain työkalu Jumalan kädessä.
Varmaa on että jos meno jatkuu laittomuudessa niin maailmanloppu on lähellä. Pitää kuninkaiden turvautua terroriin ja anarkiaan kansoja kohtaan jotta elämä maapallolla vielä voisi jatkua. Miljardi asukasta maapallolla on jatkuvassa nälässä eikä pelkästään kolmannessa maailmassa, vaan esim. Japanissa näyttäisi kuvien perusteella olevan riisitautisia.
Tuo köyhä, nälkäinen ja surullinen Maailma kohotetaan. Kun taas kyllin saanut Maailma alennetaan. Kun puhutaan kulttuurin rappiosta pitää ottaa tarkasteluun noiden köyhien kyky luoda kulttuuria saatuaan siihen mahdollisuuden. Meidän jotka ollaan kylläiset kykyyn ei luoteta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 573803
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.463197Kehutaan vaihteeksi Perussuomalaisia
Perussuomalaiset ovat olleet melkoisen lokakampanjoinnin kohteena, vaikka ovat saaneet paljon hyvää aikaiseksi. Nyt on1532959Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,442850SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.752426Roiskeläpät takaisin niin alkaa lasit kestämään
"Tuulilaseja hajottava talvi-ilmiö on ehkä ratkennut" Tämän päivän autoissa kun on esimerkiksi vanhempaa autokalustoa s621931Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!
”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a241925Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.1281796- 891249
Mitä tarkalleen tunnet
Minkälaisia tunteita sisälläsi liikkuu, kun tiedät, että ajattelen sinua lämmöllä ja jotain syttyy myös sinussa? Haluai681190