BODY COUNT USKALLATKO KERTOA

Anonyymi-ap

Kuinka monta on ollut. Laita oletko M/ MÄÄRÄ
N/MÄÄRÄ
Vai oletko 10 jälkeen lopettanut laskemisen?
Onko tällä mielestäsi merkitystä valitessa kumppania?

66

872

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miksei uskalla? 7 pientä kääpiötä. Ei ole tarvetta valehdella tossa kohtaa. Tapaillut oon 10 ihmistä elämäni aikana, eikä ole seksiä siihen kaikkien kanssa sisältynyt missään muodossa. Seksiä on siis muukin kuin yhdyntä mun laskelmissa. Ei aina tarvi yhtyä mihinkään, kun lasken seksiksi eli bodyksi.

      On. Ei sillä ole mitään väliä mulle, että kumppaniehdokas on nauttinut seksistä jonkun muun kun minun kanssani. Ei mua tollanen liikuta. Mutta holtiton seksielämä on tautiriski ja kertoo impulsiivisesta luonteesta, johon voi olla vaikea luottaa ja jonka voi olla vaikea sitoutua yhteen ihmiseen ja olla uskollinen.

      Vaikea myös samaistua ihmiseen, jolle seksi on kuin karkkipussi, joka ahmitaan ilman rakkautta. Tunnesiteitä ja luotua luottamussuhdetta. Väline.

      Jasu

      • Anonyymi

        Jotkut kun luulee kateudeksi, että toisella on ollut paljon seksiä ja sutinaa, niin itseni kohdalla asiaan ei liity kateutta yhtään. Olisinhan minäkin voinut nausena suhata pitkin ja poikin, jos olisin luonteeltani suhaaja. Naisillehan sitä seksiä tippuu helposti, aina löytyy joku urpo tykki tanassa.

        Vaan kun nimenomaan parisuhde on mun juttuni ja seksi tulee vasta siinä kohtaa ajankohtaiseksi, kun tunnesiteet on luotu ja olen valmis toiseen luottamaan ja sitoutumaan. Ei ennen sitä.
        Täsmennys vaan. 😊

        Ja nyt kahvia, että silmät aukeaa.

        Jasu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja johan toi 7 kertoo, että olen epäonnistunut enemmän kuin kerran tuossa oikeanlaisen miehen löytämisessä, jonka rinnalla on hyvä elää. Ei niitä olisi kun 1, jos olisin osannut aikoinaan jo valita paremmin. Nuo ei ole sulkia hatussa, ne on epäonnisia yrityksiä suurin osa. Alkupuolella intiimielämääni varsinkin. Loppua kohti on alkanut hahmottumaan millainen ihminen on mun ihminen. Ei helppoa ollenkaan sellaisen löytäminen.

        Lisään vielä, että jotkut osaa ottaa rennommin ja huolettomammin nämä jutut, kun mitä minä. Mä en vaan osaa, enkä koe tarvetta edes osata, koska mun on ajateltava omaakin olotilaani suhteessa, niin ei mun tarvi ottaa relammin asiaa joka mulle on tärkeä.

        En tietenkään keltään kiellä omaa tyyliään elää, erilaisen elämäntyylin takia toteuttaa seksuaalisuuttaan ei vaan kohtaisi. Eikä sekään ole minusta kummankaan tappio. Minun eikä toisenkaan.
        Eihän erilausten tarvi yhteen väkisun änkeä, jos jompi kumpi kokee epävarmuutta suhteessa luottamukseen tai pitää liian holtittomana tms.

        Jasu

    • Anonyymi

      Ap raasu huonossa itsetunnossaan ei salli naisille muita kokemuksia vaan hänen täytyisi saada olla ainoa mies maailmassa. Nooo sori,kun et ole🤷‍♀️

    • Anonyymi

      Sehän riippuu siitä onko suhteet olleet pidempiä vai lyhyempiä. Ei voi tietää aloittaessaan suhteen, jatkuuko tämä 1 kk vai 5 vuotta. No on olleet pdempiä, eli 4.

    • Anonyymi

      Ei suhteiden määrällä ole merkitystä, vain se lopputulos ratkaisee.
      Pariutumiseen kun liittyy se tavoitteellisuus, löytää kumppani jonka kanssa voisi elää ja olla vierekkäin tyytyväisenä elämänsä loppuun saakka.

      Jos sellaista ei olisi vielä löytänyt, on suhteita ollut liian vähän.
      Eläessä tällä hetkellä tyytyväisenä jonkun ihmisen rinnalla, niitä olisi ollut sopivasti.

      Tosin voihan olla etteivät kaikki halua jakaa aikaansa toisen kanssa 24/7.
      Tuolloin voi olla muutkin sopivat vaihtoehdot mielekkäitä.
      Tämä on tilastollisesti jo melko yleistä, onhan Suomessa 1.3 miljoonaa yksiasuvaa kansalaista.

      AV

      • Noinpa, itse en parisuhteile. En näe sitä mielekkäänä vaihtoehtona. Eli olen yksin asuva suhteilija.

        Ja se sopii minulle paremmin kuin hyvin.

    • En tiedä. En ole koskaan pitänyt kirjaa. Sen voin sanoa, että enemmän kuin yksi.

    • Anonyymi

      Miksi en uskaltaisi? Ensiksi totean, että lasken seksiksi kaiken sellaisen, jossa sukuelimet ovat olleet mukana, eli en vain perinteistä yhtymistä. Pikaisen laskelmani mukaan kokonaismäärä on 18, joista 3 on ollut pitkiä parisuhteita ja 2 lyhyempiä parisuhteita, sekä 3 on ollut hieman pidempikestoisempaa tapailemista, jotka olivat minulle pelkkää seksiä, mutta vastapuoli halusi niistä enemmän. Loput 10 ovat olleet takoituksellisesti kertaluontoisia "kohtaamisia".

      Ei tuollaisella luvulla itsessään ei ole minulle mitään merkitystä. Ihmisillä on syitä tekemisilleen ja ne ovat ainoa oleellinen asia.

      • Anonyymi

        Unohdin mainita, että takanani on myös pari sellaista tapailukuviota, jotka eivät koskaan edenneet seksiin saakka. Siksi en varsinaisesti laske niitä tähän lukuun kuuluvaksi.

      • Anonyymi

        Pakko tehdä vielä toinen lisäys, sillä aloituksessahan kyseltiin vastaajan sukupuolta. Tuon kirjoitti nainen. Itse en tosin varsinaisesti ymmärrä miten sukupuoli olisi oleellinen asia. Minulla on ehkä stereotyyppisesti "miehinen" suhtautuminen seksiin. Toisalta oman kokemukseni ei tue sitä, että olisi oikeasti olemassakaan mitään miehistä tai naisellistakaan suhtautumista tähän asiaan.

        Onnittelut! Kykysi kiintyä kehenkään mieheen on käytännössä nollassa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onnittelut! Kykysi kiintyä kehenkään mieheen on käytännössä nollassa!

        Eipä olisi voinut mennä pahemmin pieleen. Kykyni kiintyä on erinomaisen hyvä. Kiitos huolenpidosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä olisi voinut mennä pahemmin pieleen. Kykyni kiintyä on erinomaisen hyvä. Kiitos huolenpidosta.

        Helppo sanoa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helppo sanoa...

        Niinhän se tietämättömien aina on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helppo sanoa...

        Tietysti totuus on aina helppo sanoa. 🙂

    • Anonyymi

      Minulla on ollut lähes koko ikäni yksi kumppani. Muita lyhyitä nuoruuden juttuja en edes laske.
      Onko kumppanien määrällä merkitystä? On sillä merkitystä, eihän sitä voi kiistää. Tärkeä tieto olisi tietysti, onko toisella sukupuolitauteja jne. Ei kokemus tuolla saralla itseäni suuremmin haittaa, mutta jos toisella olisi ollut lukuisia irtosuhteita ja hän olisi saanut niistä tauteja, olisi se pettymys luultavasti, mutta kuinka suuri pettymys, en tiedä. Ei se hyvältä tuntuisi ainakaan. Ehkä se voisi vaikuttaa loppupeleissä omaan ajatukseen toisesta. Ehkä se ei olisi kynnyskysymys, en tiedä.
      Suhteissa voi myös olla ikäeroa, jolloin toinen on luonnollisesti ehtinyt elää elämää ennen toista. / Naiselta

      • Anonyymi

        Eli yksi mies koska muita ei lasketa! Kuinka monta niitä on joita ei lasketa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli yksi mies koska muita ei lasketa! Kuinka monta niitä on joita ei lasketa?

        Ei ollut mitään loppuun asti menevää, tärkeää, mitä edes muistaisi.
        Olen melko puhtoinen näissä ;)

    • Anonyymi

      Ainakin 5000 naista nussinu ässä mies tässä ja paljaalla oon vetäny kun ei muuten seiso

      • Anonyymi

        Siinä on sulla ollut jo melkoinen urakka. Melkein 14 vuotta joka päivä eri nainen. Luulis käyvän jo melko tylsäksi tollanen.

    • Anonyymi

      Tämä koko termi on mielestäni jotenkin vastenmielinen. Body count. Aivan kuin ihmiset, joiden kanssa on ollut intiimissä kanssakäymisessä olisivat pelkkiä kehoja ja numeroita. Ehkä joillekin ovatkin, mutta ihmisiä silti jokainen.

      Määrä voi olla suurempi tai pienempi. Ihmisen seksikumppanien määrällä ei sinänsä ole merkitystä, enemmänkin sillä miten suhtautuu seksiin. Toki kumppanien määrä jotain kertoo ihmisen seksuaalikäyttäytymisestä. Jos miehellä on ollut vaikka 1000 naista, niin on aika turvallista olettaa, että minulla ja hänellä on hyvin erilainen suhtautuminen seksiin ja ehkei sen takia jaeta kovinkaan samoja arvoja.

      Aletheias

      • Anonyymi

        Aivan, bodycount liittyy seksitehtaisiin ja niihin liittyviin nettisivustoihin, jossa lukumäärällä tavoitellaan ennätystä, mistään normaalista ei ole kyse.

    • Anonyymi

      Eikö bodycount tarkota kylmäksi laitettuja?

    • Ei tosiaan kuulu palstalle. Joskus olin avoimempi, myöhemmin ja sattuneesta syystä en enää.

    • Anonyymi

      Ei ole uskalluksesta kiinni, mutta minun seksisuhteiden lukumäärä ei kuulu sinulle eikä kenellekään.

    • Anonyymi

      En sano muuta kuin että vallan sopiva määrä tähän elämään. 🤔 Mielestäni ei ole merkitystä, enkä ikinä ole kysellyt seurustelu kumppaneiltani tätä asiaa. Jokaisella on menneisyys.. eli toiset on duunailleet enemmän ja toiset vähemmän.🥴

      -H-

    • Anonyymi

      Kerran laskin että niitä olisi ollut 27 naista, myöhemmin muistin lisää näitä yhden yön kumppaneita. Lopullinen lukema nousi päälle 30.
      Levoton nuoruus kesti kolmisen vuotta, sitten löysin sen oikean, enkä ole vieraissa käynyt.

    • Anonyymi

      En ymmärrä kysymystä.

      On helvetin turhauttavaa se ettei ymmärrä mitä kysytään.

      (hirn)

    • Anonyymi

      Mitä enemmän naisella on ollut miehiä, niin sitä vaikeampi hänen on olla onnellinen kenenkään miehen kanssa.

      • Anonyymi

        Varmasti, jos mennään äärilukuihin. Kyllähän siinä alkaa pitää miehiä ihan täysinä k.päinä. Toisaalta mitä tuolla idän mailla "baarityttöinä" itseään elättäneiltä olen kuullut, niin siinä myös oppii arvostamaan, kun vihdoin osuu kunnollinen kohdalle.

        Viimeistään kun on ollut 10 miestä, niin peli alkaa olla käytännössä menetetty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viimeistään kun on ollut 10 miestä, niin peli alkaa olla käytännössä menetetty.

        Siinä kohtaa alkaa vasta lähestyä aitoa arvostamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä kohtaa alkaa vasta lähestyä aitoa arvostamista.

        Suurimmalle osalle miehistä tuollainen määrä on todella vastenmielinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurimmalle osalle miehistä tuollainen määrä on todella vastenmielinen.

        Tokkopa tunnet edes promilea kaikista miehistä, eli ihan kuule miten vaan 😁.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurimmalle osalle miehistä tuollainen määrä on todella vastenmielinen.

        Äläs nyt ota valtuuksia puhua meidän miesten puolesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äläs nyt ota valtuuksia puhua meidän miesten puolesta.

        Suurimmalle osalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurimmalle osalle.

        Et sinä tiedä mitään suurimman osan miehistä ajatuksista, kun tunnet miehistä vain minimaalisen pienen osan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurimmalle osalle.

        Eipä sillä oikeasti ole yhtään mitään väliä, sillä miehiä maailmassa riittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä sillä oikeasti ole yhtään mitään väliä, sillä miehiä maailmassa riittää.

        Mutta sitoutuvatko nämä miehet sitten? Saattaa tulla ikävä hyvää miestä siinä vaiheessa kun alkaa tulla ikää vähän enemmän ja naama alkaa rypistyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta sitoutuvatko nämä miehet sitten? Saattaa tulla ikävä hyvää miestä siinä vaiheessa kun alkaa tulla ikää vähän enemmän ja naama alkaa rypistyä.

        Parhaiten sitoutuvia he ovat. Sinun tavoillasi ajatteleva mies on huono mies, jota ei koskaan tule ikävä. Te ette osaa sitoutua

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parhaiten sitoutuvia he ovat. Sinun tavoillasi ajatteleva mies on huono mies, jota ei koskaan tule ikävä. Te ette osaa sitoutua

        Kuvitteleeko joku oikeasti, että kukaan mies tykkäisi yli-ikäisistä lutkista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuvitteleeko joku oikeasti, että kukaan mies tykkäisi yli-ikäisistä lutkista?

        Tiedän, että monikin tykkää, eikä ikinä edes ajattelisi moisis sanoja. Henkilö, joka käyttää tuollaisia lauseita, on melko pohjasakkaa. Ei mikään ihme, ettei kelpaa kenellekään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedän, että monikin tykkää, eikä ikinä edes ajattelisi moisis sanoja. Henkilö, joka käyttää tuollaisia lauseita, on melko pohjasakkaa. Ei mikään ihme, ettei kelpaa kenellekään.

        Onko omakohtaista kokemusta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko omakohtaista kokemusta?

        Ihmisistä, jotka käyttävät tuollaisia sanoja? Ei ole, onneksi. Tunnen lähinnä vainnihan kunnollisia ja hyviä ihmisiä. Olen karsinut elämästäni pois kaikki k.päät ja v.ttumaiset. Nekään k.päiset ja v.ttumaiset, joita minä olen joskus tuntenut, eivät ole olleet noin pahoja.

        Kyseessä on ihan asiallinen ilmaisu tietyn menneisyyden omaavista naisista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyseessä on ihan asiallinen ilmaisu tietyn menneisyyden omaavista naisista.

        Ihan ymmärrettävää, että tuollainen hyvin huonokäytöksinen yksilö ajattelee noin. Yksikään kunnollinen ihminen ei kuitenkaan ajattele niin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan ymmärrettävää, että tuollainen hyvin huonokäytöksinen yksilö ajattelee noin. Yksikään kunnollinen ihminen ei kuitenkaan ajattele niin.

        Itselläsi on varmaan tosi puhdas menneisyys...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itselläsi on varmaan tosi puhdas menneisyys...

        Ainakin olen hyvä ja kunnollinen ihminen, enkä k.päinen ja huonokäytöksinen huono ihminen. Se menee mennen tullen "puhtaan menneisyyden" edelle jokaisen kunnollisen henkilön mielessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin olen hyvä ja kunnollinen ihminen, enkä k.päinen ja huonokäytöksinen huono ihminen. Se menee mennen tullen "puhtaan menneisyyden" edelle jokaisen kunnollisen henkilön mielessä.

        Elätkö kunniallisten miesten piikkiin?

    • Anonyymi

      Body Count on edelleen bändi.

      - Sheena

    • Anonyymi

      N/0

    • Anonyymi

      Body Count...Johan on biisiä nimellä paiskattu ;)

      • Anonyymi

        Ei sentään John Doe.

        Jasu

    • Joo, uskallan. Tosin en tiedä lukemaa itsekään, enkä vaivaudu tarkemmin laskemaan, mutta jossain 10-20 välissä se on, varmaan lähempänä kymppiä kuin kahta. Laskelmia helpottaa, kun ynnää ensin kaikki ne suhteet, joissa on oikeasti ehtinyt oppia tuntemaan toista ihmistä paremmin ja sen kun tuplaa, niin päästään 14:sta, mikä lienee aika likellä totuutta, kun en ihmeemmin perusta yhden yön kattauksista, mutta on niitä silti tapahtunut eli varmaankin toivoin enemmän, mutten suoriutunut riittävän hyvin ekassa testissä.

    • Anonyymi

      Sulkavan soudut. Montako osallistujaa. En tiedä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Olen noin 50v nainen ja se lukema on hiukan yli 30 voi olla enemmänkin en enää muista kaikkia olen ollut naimisissakin11v. Ei juurikaan yhden illan juttuja. No ehkä muutama.

    • Anonyymi

      M/35

    • Anonyymi

      M/20 tietääkseni ei enempää ymmärtääkseni kun ihminen ei nukkuessaan tee muuta kun näkee unia vai pystyykö joku muuta todistamaan

    • Taitaa olla 11.

      Kun olin 26, menetin poikuuteni muslimitytölle, joka oli hiukan mua nuorempi. En vieläkään tiedä/muista oliko hän -92 vai -95 😂
      27-ikäisenä olin reilut pari kuukautta jonkinlaisessa suhteessa 34-vuotiaan naisen kanssa.
      Samana vuonna panin mun ikäistä naista, silloin 32-vuotiasta naista, silloin 22-vuotiasta naista, sekä silloin 55-vuotiasta naista 😁
      28-ikäisenä olin puolisen vuotta suhteessa silloin 47-ikäisen naisen kanssa.
      Viime vuonna pääsin kokeilemaan erästä 45-vuotiasta naista, exä oli 43, ja tänä vuonna olen ollut 49- sekä 45-ikäisen naisen kanssa kertaalleen.

      Kun hiukan alensi omaa rimaa, niin onhan sitä naisen kosketusta saanut. Itse asiassa tollaset keski-ikäiset puumamaisuuteen taipuvaiset naiset on varsin kivoja. Ei tarvitse puhua perhesuunnitelmista, ja jotenkin mua viehättää tietty itsevarmuus naisissa.

    • Anonyymi

      tuo Sammy Hagarin musiikki I can't drive 55, eli noin 100km/h ei pysry ajamaan niin hitaasti.'

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ei ollut kun yks tai kaksi hyvää - en osaa päättää, että yksi vai kaksi. Syntiä on tehty. Tykkään, että mies nuolee jalkapohjia ja varpaita.

    • Anonyymi

      Uskallan kertoa, yhden naisen kanssa pääsin melkein suhteeseen, sosiaalisessa mediassa. Muuten on ollut hiljaisempaa:)

      Eipä lukuja kehtaa esittää, ne eivät tuottaisi toivottua tulosta.
      Kokematon kun olen.

      AV

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      152
      7890
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      101
      7327
    3. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      2
      7296
    4. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      31
      7212
    5. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      21
      6968
    6. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      80
      6812
    7. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      112
      6342
    8. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      23
      6204
    9. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      84
      5700
    10. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      47
      5488
    Aihe