Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppäsen mielestä syksy on alkanut Suomen kouluissa paremmin kuin moni syksy aikaisemmin. Hän pitää kouluissa voimaan tullutta kännykkäkieltoa merkittävänä askeleena kohti rauhallisempaa ja oppimista tukevaa koulupäivää.
Kansanedustaja Sara Seppänen ei pidä kännykkäkieltoa vain teknisenä sääntömuutoksena, vaan kyseessä on lasten ja nuorten hyvinvoinnin puolustaminen ja samalla perussuomalaisten pitkäaikainen tavoite, joka on nyt toteutunut osana vastuullista koulutuspolitiikkaa.
– Olen saanut valtavasti palautetta opettajakollegoilta siitä, kuinka kännykkäkielto on rauhoittanut tunteja ja etenkin välitunteja koulussa. Oppilaat juttelevat ja ovat oikeassa kanssakäymisessä nykyään välituntisin. Rovaniemellä tein valtuustoaloitteen kännyköiden kiertämisestä myös välituntisin, ja Rovaniemen sivistyslautakunta päätti toukokuussa 2025, että mobiililaitteiden käyttö on kielletty koko koulupäivän ajan, mukaan lukien oppitunnit, ruokailut ja välitunnit, ellei opettaja tai rehtori anna erikseen lupaa, Seppänen kertoo.
https://www.suomenuutiset.fi/kannykkakielto-kouluissa-astui-voimaan-seppanen-perussuomalaisten-voitto-lasten-parhaaksi/

Vastaukset 4
Vanhimmat
PS.
Hyva Sara!
fffd
Ppp