Ei tule sitkoa

Anonyymi-ap

Onkohan vähän vanhentuneet jauhot syynä, ettei pullataikinaan synny sitkoa.
Vaikka puoli tuntia on yleiskoneella vaivanut taikinapyörän avulla, kun on pieni taikina, niin taikina vaan kosketettaessa tartuu somiin.
Aina on onnistunut puolen litran taikina taikinakoukun kanssa yleiskoneella juoksevan margariinin ja öljyn kanssa vaikka sanotaan, että sitkoa ei saa, jos käyttä juoksevaa pullomargariinia, että voita pitää käytää.
Nyt käytin voita, mutta sitkoa ei meinanut saada.
Vaihdoin taikinarullan takinakoukkuun ja lisäsin jauhoja, niin alkoi vähän sitkoa syntymään.
Reilussa 10 minuutissa on aina pullataikinaan syntynyt sito, nyt ei edes puolessa tunnissa.

12

903

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No hyvään pullaan ei tule öljyä eikä pullomargariinia. Voita tai palamargariinia ja kunnon kardemummaa niin tulee hyvää pullaa. En ole koskaan tehnyt yleiskoneella ja aina tulee hyvää.

      • ”No hyvään pullaan ei tule öljyä eikä pullomargariinia.”

        Tällä ei ole mitään tekemistä avaajan ongelman kanssa. Heikko sitko johtuu vanhoista jauhoista. Itse huomasin aivan selvän eron kun käytin noin 8 kk PE päivän jälkeen pizzajauhoja. Kuvittelin, että onnistuu erittäin vahvoilla jauhoilla (W350), mutta sitko oli heikentynyt selvästi ja pizzataikinasta tuli kuin pullataikina, jossa on ihan ok sitko, mutta ei riittävä pizzaan.


      • Anonyymi
        Grillaava_rouva kirjoitti:

        ”No hyvään pullaan ei tule öljyä eikä pullomargariinia.”

        Tällä ei ole mitään tekemistä avaajan ongelman kanssa. Heikko sitko johtuu vanhoista jauhoista. Itse huomasin aivan selvän eron kun käytin noin 8 kk PE päivän jälkeen pizzajauhoja. Kuvittelin, että onnistuu erittäin vahvoilla jauhoilla (W350), mutta sitko oli heikentynyt selvästi ja pizzataikinasta tuli kuin pullataikina, jossa on ihan ok sitko, mutta ei riittävä pizzaan.

        Juu, taitaa olla tosi mitä kerroit, että vanhentuneet jauhot.
        Täytyypä ostaa uusi jauhopussi kaupasta.
        Aina on pullataikinan teko onnistunut, taikinasta on tullut kimmoisa, eikä tarttunut sormiin.
        Yleiskoneella teen taikinan, käsin olen tehnyt muutaman kerran, mutta se ottaa sormen niveliin ja vaivaamisen jälkeen sormet menee jäykisi ja tunne, ettei sormia saa liikkumaan.

        Ihan hyvää pulaa saa pullomargariinilla ja öljylläkin, ainakin yleiskoneella vaivaamalla saa.
        Pitäs kokeilla tehdä pullataikina ilman kananmunaa, kun ainakin Halpahallin sokerimunkki maistuu oikein hyvälle ja on pehmoinen koostumus, eikä siinä ole kananmunaa.

        Sai siitä kanelibostonin tehtyä, vaikka ei ollut kyllä yhtään sitkoa ja taikian tarttui leivonta-alustaan ja oli kuin liisteriä.
        Jauhoja joutui lisäämään aika tavalla, että taikinaa pystyi edes kaulimaan.
        Paiston jälkeen oli ihan pehmeää pulaa, mutta voi kyllä kovettua liiallisen jauhomäärän takia.

        Vois niistä jauhoista varmaan lättyjä vielä tehdä, jos ei pois halua heittää.


      • Anonyymi
        Grillaava_rouva kirjoitti:

        ”No hyvään pullaan ei tule öljyä eikä pullomargariinia.”

        Tällä ei ole mitään tekemistä avaajan ongelman kanssa. Heikko sitko johtuu vanhoista jauhoista. Itse huomasin aivan selvän eron kun käytin noin 8 kk PE päivän jälkeen pizzajauhoja. Kuvittelin, että onnistuu erittäin vahvoilla jauhoilla (W350), mutta sitko oli heikentynyt selvästi ja pizzataikinasta tuli kuin pullataikina, jossa on ihan ok sitko, mutta ei riittävä pizzaan.

        No ei kyllä tälläkään, puhut pizzataikinasta kun toinen kyselee pullataikinasta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        No ei kyllä tälläkään, puhut pizzataikinasta kun toinen kyselee pullataikinasta.

        ”…puhut pizzataikinasta kun toinen kyselee pullataikinasta.”

        Ei, vaan puhe on vehnäjauhojen sitkosta. Pullataikinassa pitää olla sitkoa. Pizzataikinassa sitä pitää olla vielä enemmän. Vahvalla sitkolla pizzataikinan saa venytettyä riittävän ohueksi pohjaksi.


    • Anonyymi

      Kaupan pitkot ja pullat on sellasta raakaa tinttua. Vehnäjauho vika.

    • Anonyymi

      Ne on tahallaan sotkettu ettei homma leviä kuin pullataikina.

    • Anonyymi

      Mikä on taikinapyörä, leipä/pullataikinaa tehdessä käytetään taikinakoukkua.
      Pullataikina muuten ei tarvii kananmunaa, se vain kovettaa taikinaa ja rasvana aitoa voita huoneenlämpöisenä ja punaiseen maitoon se taikina.

      • Anonyymi

        https://www.youtube.com/shorts/kWUBRmV65_U

        Tuossa videolla näkyy taikinapyörä, sellainen pyöreä osa, jota käytetään, kun tehdään pienempi 2,5 dl pullataikina 5dl pullataikinan sijaan.
        Taikinakoukkua olen käyttänyt, kun olen tehnyt 5d maitomäärään pullataikinan ja punaista maitoa käytän pullataikinan tekemiseen, joskus olen tehnyt pullataikinan kookosmaitoon.

        Mulla on sellainen 1980 luvun Kewood yleiskone, jolla pullataikinan teen.
        Ei jaksa käsin vaivata, ottaa liikaa sormiin ja sormen niveliin.
        Voita olen käyttänyt, myös pulloöljyllä tulee ihan hyvä pullataikina.


    • Anonyymi

      Uudet jauhot ja kyllä tuli hyvä taikina, ei tartu käsiin ja on kimmoisa ja vaivausaika yleiskoneella oli vajaa 10 minuuttia.
      Vanhoilla jauhoilla vaikka puoli tuntia vaivasi, niin ei sitkoa syntynyt.
      Pullorasvaa laitoin pullataikinaan, jota ei edes suositella, jos käsin vaivaa.
      Pullorasvaa laitan, koska täytteeseen tulee voita ja kuorrutukseen sulaa voita ja sokeria, kun kristallipullia ajattelin leipoa.

      Käsin en viitsi vaivata, on paljon kovempi työ, eikä sormet kestä.

    • Anonyymi

      Onkohan pullataikinassa liikaa sitkoa, kun taikinan kohoamise jälkeen alkaa leipomaan, niin kun on taikinan kaulitsemis vaihe, kun korvapuusteja leivon, niin ei taikinaa meinaa saada kaulittua levyksi, vaan koko ajan taikina pyrkii takaisin.
      Aikansa kun kaulii, niin kyllä se sitten suostuu levyksi kauliintumaan, mutta on kuin kokoonvetäytyvää purukumia kaulisi...

      On tullut paljon pullaa leivottua, mutta en ole taikinan sitkoon kiinnittänyt huomiota ja taikinakoukulla olen tehnyt puolen litran taikinan ja vaivanut liian vähän, kun leipoessa taikina on tarttunut pöytään ja jauhoja on joutunut käyttämään, eikä leipominen silloin tunnu mukavalle.

      Nykyään teen pullataikinan takinapyörän kanssa ja pullataikinasta tulee oikein hyvä. ei tartu käsiin, eikä pöytään, eikä jauhoja ole paljon edes tarvinut.
      Leivonta alustana käytän silikonista leivonta alustaa ja tänään leivoin Texas pullia ja leivonta alusta oli lähes puhdas leipomisen jälkeen, ei paljon jauhoja joutunut käyttämään.
      Kyllä pullan leivonta on aivan nautinto, kun pullataikina on onnistunut.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      65
      815
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      726
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe