Pahoin pelkään että kaikki suomen heittäjät jää karsintaa :o( No, 1 voi hirveällä säkällä päästä itse kisaan mut siellä viimeistään Floppaa.. ( Toivottavasti olen väärässä )
Miesten keihäs, Kaikki jää karsintaan ?!
Anonyymi-ap
62938
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 62
Vanhimmat
Opettelisit kirjoittamaan...
Ihan hyvää uussuomenkieltä tuokin, etenkin nettihöpinäksi. Ehkä sinun kannattaisi palata kansakouluun luetun ymmärtämisen kurssille.
Opettelisivat Suomen heittäjät heittämään 85m - 92m.
paikaltaan pystystä heittäen olisivat pärjänneet
Karmea on nyky heittäjien tila. Aivan surkeita kaikki.
Suomeille pitää antaa sähkökeihäät, riittää, että on olevinaan heittopaikalla.
Kukapa meistä ei haluaisi ilmaista lomamatkaa Tokioon kun sellainen on tarjolla!
Suurkaupungit lomakohteina eivät ole koskaan kiinnostaneet.
Siis voimme todeta:
Koska sinua ei ne ole kiinnostaneet, eivät ne voi kiinnostaa ketään toistakaan suomalaista.
Etelätalo paiskaa 90 m ennustan
82 max
Etelätalo viimeisellä karsintaheitollaan voi päästä finaaliin mutta jää sijoille 5-7
Finaaliin riittää 79,20- 79,70 sillä ei niitä varmoja yli 80 heittäjiä kuitenkaan ole kymmentäkään ja tavan mukaan heistäkin joku epäonnistuu. Tässä(kään) lajissa ei suomalaisittain ole juuri jännättävää sillä meni miten meni karsinnassa, Suomen mitaliton kisasaldo ei ole uhattuna...
Ei kyl hyvältä näytä tuo tämän päivän (17.9) keihäs karsinta...
Ilma alkaa täällä viilenemään, saattaa joku innostuakin, Kinnusen ja Rädyn jalanjäljille.
Komppaan täysin
Oi niitä aikoja, kun Pitkämäki ja Ruuskanen vielä heittivät. Pattayan baareissa kun kertoi olevansa Vänläänistä, sanoivat aah okei, jävlin tröy piiplu, samoin Kaisa Mäkäräisen sisukkaat nousut ohilaukausten jälkeen kärkeen. Kaisan kisat olivat olleet parasta draamaa, mitä maa kantaa.
Kyllä Suvi Minkkisenkin menestystä oli ilo seurata viime talvena ampumahiihdon MC:ssa!
Ja ennenkaikkea upeita ranskattaria. :D
Nyt tarvitaan mitaliin yli 88 m.
Olisiko Suomesta löytynyt vielä pari 70 metrin heittäjää.?
Mä heitin 15 vuotiaana rautakankea 10 metriä ilman vauhtia
Mutta tärkeitähän on, että Porvarikin sai hyvää kokemusta tulevia koitoksia varten!
Nauran mehevät huutonaurut !
Toiset tekevät normisuoritukset, suomslaiset odottavat ihmeitä.
Nyt samme kuulla taas hyviä selityksiä. Kunto meni, kun kesällä oli jo 2 kilpailut.
Nyt samme kuulla taas hyviä selityksiä. Kunto meni, kun kesällä oli jo 2 kilpailut.
Toista se oli kun suomalaiset heitti seivästä vastatuuleen, kun rehellinen ja ystävällinen naapuri avasi ovet.
Taifuunikaan ei estänyt Suomen heittäjiä voittamasta, reilusti yli 120 metriä seiväs liiti. Katsomossa myös tehtiin juoksu ennätys alta pois, olivat myös suomalaisia.
Oi niitä aikoja.
...seiväs liiti...
NO NIIN,
nyt on se hetki, kun Mika Poutala saa vastata, kuinka tästä urheilun alhosta tullaan nousemaan.
Koskaan aiemmin ei ole kaikki suomalaiset karsiutuneet.
Koko Orpo/Purra raapikoon napaansa, tekisi jotain järkevääkin.
Norjakin on entinen menestynyt keihäsmaa, mutta ei heillä ollut tarvetta lähettää matkaan yhtään luuseria.
Verratkaa nyt hyvät ihmiset vaikka karsinnan 4 parhan ja suomalaisten vauhdiottoa ja heittotekniikkaa, niin näette suoraan, mistä ne 10 metrin erot syntyvät. Ruumiinrrakenteesta ja henkisestä kunnosta en puhu mitään.
Japani on paska maa.
No, Varmasti jäävät. Eivätkä sieltä nouse! Raja se vaan jaksaa heitä kehua ja hyssytyllä. Rajalla ei ole mitään yleisurheilulajin Valmentajakoulutusta, mutta suoltaa täyttä puppua , aina kun suunsa avaa! Ylen tolkuton punavihreä politiikka pilaa jo urheilunkin kehittymisen.
Karsintakisat nähty ja on johtopäätösten aika. Nyt kun joulukuun kuudes pian koittaa ja Stubbin kutsuille on se kiintiöpaikka keihäänheittäjille, niin ehdotan, että Pihtiputaan keihäskarnevaalin kymmenen parasta heittää ylimääräisen karsintakisan linnanjuhlien paikasta. Vain sen kisan paras saa avecinsa kanssa rientää boolia lipittämään.
Eikös se tutkimustoimisto MDI julkaissut juuri tutkimuksensa, että vain 10 kunnassa väestö kasvaa. Eli syntyneitä on enemmän kuin kuolleita. He esittivät tulosta, että koko Suomi on katoamassa ilman väestönvaihtoa.
MDI huijaa kuitenkin, sitä tilataan mitä halutaan.
Kasvukunnat eivät tuota urheilijoita, niissä aika kuluu ruuhkissa jonotukseen. Ja elämänlaatu on maailman onnellisinta scheisseä, siis lopputuotosta.
Urheilijamme tulee kunnista, joissa on aikaa ajatella. Mutta ne kunnat ovat kadotuksen tiellä.
Yli sadan valtion urheilijoita ei päässyt edes karsintaan asti...
mitä venäjän osavaltio serbia tekee kisoissa
Kosovo is greek
huutakaa jo kaikki tietävä tapio korjus apuun. no ei missään nimessä sitä yhden kisan heittäjää lähellekkään , tulevaa keihäsvalmennusta. hävetkää jo . kisoihin rikkinäisinä. ja meno lennolla jo selitykset mietittynä valmiiksi. ja ylen toimittajat vain japanilaiseen kylpylään. jonka jälkeen voi sitten mielistellä epäonnistuneita urheilijoita. pprriiiiiing, herätys.
Kirjoitustaitokin olisi yksi sivistyneisyyden osoitus...
Ketä nuorta kiinnostaisi joku keihäänviskominen, yksinäinen puurtaminen. Mieluummin sivistynyt nuori menee kavereiden kanssa pelaamaan joukkuepelejä joissa parhaat voivat jopa hankkia kohtuulliset rahat.
Aneemisempaa eli tylsempää urheilumuotoa kuin keihäänheitto on vaikea löytää...
Nuo väittämät joukkuepelien olevan rahasampo on suuri valhe. Taalan kuva silmissä ei kannata urheilua harrastaa. Toki, rahaa tulee, jos alkaa menestyä.
Saihan Jasmi Joensuu, ekonomi, rullahiihdon sm-kullasta 30 euroa, miljoonan alun. Mietaalla niitä on viisitoista.
Kuten sanoin jo ennakkoon, Ne ketkä pettävät urheilussa ja silti valitaan on harmi olla oikeassa Salminen, Helander, Nezir. OOn mä noita...yes
Kuten olen sen tuhat kertaa todennut, ne valitaan jotka kisarajan ovat tehneet tai ovat tietyissä kansainvälisesti nimetyissä kilpailuissa ns, ranginkissa pisteitä riittävästi keränneet.
Meillä(kään) ei ole sellaista käytäntöä jossa urheilijat valitaan oletetun menestymisen tai aiemmin tapahtuneen menestymisen tai menestymättömyyden perusteella. Kai sellainenkin mahdollista olisi mutta minä en haluaisi olla valitsevana tuomarina siinä leikissä...Keitä SINÄ siis olisit valinnut esim. miesten keihäänheittoon jos olisit päättää saanut, kerrotko myös perustelut..?
Miehet ja poikaset on kaksi eri ryhmää.
Sitten ovat vielä lapset, täällä kirjoittelevat eniten juuri lapsoset.
Hyvähän se on täältä sohvalta heittää keihäskommenteja, mutta tosiasia on että Suomen miesten keihäänheiton taso on tällä hetkellä maksimissaan jossain 82-84 metrissä. Niillä lukemilla ei mitallia oteta kuin SM kisoissa. Ukkojen pitäisi nakella sitä keppiä lähelle 90 metriä jatkuvasti jotta olis jotain mitalisaumaa.
Milloin kisaturistien lentokone saapuu Suomeen🛩
Onkohan hornetit saattamassa konetta😁🥳
Stupp tarjoaa kakkukahvit loistavan kisamenestyksen johdosta😃👍
Ns.urheilujohtajat saavat mitaleita tms koruja 🥳
Varmasti kovasti selittelyä ja kyynelehtimistä tiedossa lentokentälla! Niissä lajeissahan suomalaiset urheilijat varmasti olivat maailman ykkösiä jo Pariisin olympiakisoissa v. 2024.
Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, kuten esimerkiksi se 14-vuotias tyttö jonka nimeä en just nyt muista.
Lentokenttälajeissako?
Mitä sinä itse asiassa yrität kertoa?
Sarkasmi
Tuo oli ihan odotettavissa. Suomen keihästaso on nykyään surkeassa jamassa.
Suomen heittäjien ulkonäkö ja olemuskin kertoo jo sen ettei keihäs lennä: yksi on kuin pellolta maatilatöistä kilpailuihin tuotu, yhdellä mustikkasoppaa nokassa ja kuka se yksi oli en ole koskaan kuullutkaan, ja sitten tallustellaan keihäspaikalla sen näköisenä että mitä mä täällä oikein teen.
Keihäänheitolle kävi kuten mäkihypylle. ( EI mitallia suomeen 100 vuoteen )
Katsokaa noiden loppukilpailuun päässeiden fyysistä olemusta ja verratkaa erääseen kolmikkoon. Onko eroja?
On ne tsekinkin heittävät jäämässä kyydistä ja Latvian samaten ja ruotsin ja englannin
Kenian ja Usan möhömahaiset heittäjätkin pesivät 6-0 Suomalaiset.
Mutta ilonaiheitakin on! Ainakin median hömppätoimittajien mielestä: Kangas kauniisti pukkasi karsinnan 15:nnenneneksitoista uljaalla omalla ennätyksellään ja Partanen upeasti sijoittui miesten kävelykoitoksessa 25:nnenneksi!
Kangas EI Tokiossa tehnyt omaa ennätystään, sen hän teki 7.9 Belgradissa!
pitkämäki pilasi heitot ndenä maassa
lyhyt mäki nipilasi ndenä htot kuussa
Tapio Rautavaara heitti jo 1950- luvulla yli 84 metriä.
Huonosti tuli tukia keihäshenkilöille, etenkin Porvarille olisi voitu antaa kehitystukea, hänessä on potentiaalia maailman huipulle.