Älykkyyden/persoonallisuuden pohdiskelua

Pistänpä tänne pohdiskelun/kysymyksen aiheesta, joka on vaivannut itseäni jonkin aikaa. Aihe ja tapaus vähän hönttejä jo itsessään, niin kuin alapuolelta voi jokainen lukea, mutta laitanpa näin lauantaiaamun ratoksi ajatuksiani kuitenkin. Kukaan ei voi jutusta itseään tunnistaa. Älykkyyttä vs persoonallisuutta on tässä elämän varrella tullut pohdittua aiemminkin, mutta kun kohdalle tuli X aikaa sitten tosielämän mielenkiintoinen esimerkki, niin rupesin tuuman verran syvemmin perehtymään taas aiheeseen.

Eli kyseessä alla kuvattu tosielämän tapaus, joka sai alkunsa siitä, kun suunnitelmissa oli hankkia kesämökki, ja netistä löytyi potentiaalinen ehdokas, jonka myyjään otin yhteyttä. Käytiin katsomassa ja tutkimassa mökkiä, ja päästiin siihen vaiheeseen että minä lupasin ruveta selvittämään pankista lainalupausta, ja myyjä lupasi ruveta selvittämään kiinteistön papereita.

Jo ensimmäisellä käyntikerralla paljastui että myyjä oli melkoinen ns. öyhöttäjä, eli äänitaso jatkuvasti kova, ja mielipiteet kaikenlaisista, mm. yhteiskunnallisista, asioista vielä kovempia. Tällaisia henkilöitä toki tämän tästä vastaan tulee, mutta tietyllä tapaa omituisempaa omaan korvaan myyjässä oli, kun tämä rupesi aika nopeasti kertoilemaan omista kiinteistökaupoistaan, ja muista isoista hankinnoista. Eli että oli ostanut omien sanojensa mukaan ihan puhelinkeskustelun perusteella ja näkemättä mm. pari omakotitaloa ja kesämökkiä, ja vieläpä sellaisilla hintatasoilla, jotka olivat ko. paikkakunnille hyvinkin korkeita, siis nykyhintoihinkin ihan ylihintaisia. Ja tietenkin oston jälkeen oli sitten paljastunut vaikka minkälaisia vikoja, mm. joku talo oli ollut melkein purkukuntoinen, ja myyjä oli sitten sijoittanut rahaa kymmeniä tuhansia, tai parhaimmillaan liki sata tuhatta erilaisiin korjauksiin. Ja sitten lopulta myynyt puoleen hintaan pois. Ja sitten taas ostanut uuden kalliimman etukäteen näkemättä. Ja vaikutelma syntyi että oli suorastaan ylpeä saavutuksista. Lisäksi hän kyllä antoi kaiken aikaa ymmärtää että ns. "rahaa on". Työssään henkilö oli työntekijänä fyysisessä suorittavan työn ammatissa (ei kuitenkaan rakennusalalla). Myyjällä ei ollut kovin vahvaa ymmärrystä rakennusmääräyksistä, kaavoituksesta tms. aihepiiriin liittyvästä.

No, loppupeleissä mökkikaupasta ei tullut mitään, koska myyjältä ei löytynyt kuntotarkastusraporttia, eikä hän ollut halukas kuntotarkastusta tilaamaan, mökin rakenteista paljastui muutamia epämääräisyyksiä, ja pankki alkoi kakistella tilanteessa, kun kuntotarkastusraporttia ei ollut, eikä varmuutta tulevista korjaustarpeista. Loppukeskustelu myyjän kanssa oli mielenkiintoinen, kun hän alkoi syyttää minua k*sipääksi ja huijariksi peruuntuvan kaupan takia, ja alkoi öyhöttää, että saa vaikka välittömästi myytyä mökin paljon kalliimmalla jollekin muulle, tai saa pelkistä pihamaalla kasvavista puista sekä mökin rakennusmateriaaleista purkamisen jälkeen enemmän rahaa kuin meidän alustavasti sovitusta kauppahinnasta. Tai saa vuokrattua mökin hintaan X samana päivänä, jolloin mökki maksaa itsensä parissa vuodessa takaisin. Jutuista katosi täysin realismi, mutta en lähtenyt provosoimaan itse yhtään enempää, vaan toivotin hyvää päivän jatkoa, ja puhelu päättyi.

Mutta tosiaan tapaus yllä kuvattu, ja herätti meikäläisen pohtimaan, kummasta on enemmän kyse ihmisen psykologian kannalta, ns. raa'asta älykkyydestä (tai sen puuttumisesta, näin ilkeästi sanottuna), vai personallisuuden piirteistä? Tai voiko näitä kumpaakaan mitata tai oikeasti asettaa jonkinlaiselle viivalle, joka selittää käyttäytymistä? Vai onko kyse enemmän vain opitusta mallista, josta voisi oppia myös pois (toki voisin pohtia samaa myös omalla kohdallani, mitäpä turhaan näin syvällisesti tällaisia turhanpäiväisyyksiä pohdin). En itse lähde tekemään kyseisestä myyjästä minkäänlaista diagnoosia, sen vain tiedän mitä hän itse sanoi, ja mitä sanoi tehneensä. Itsessään rahankäyttökin on nähtävästi hyvin pitkälti persoonallinen ominaisuus, eikä sitä ilmeisesti voi kytkeä suoraan älykkyyteen, koska on hyvin korkeastikin koulutettuja ihmisiä, jotka ovat surkeita rahan kanssa. Meikäläinenkään ei ole todellakaan mikään järjen jättiläinen, mutta joudun oman työni puolesta miettimään kuitenkin taloushallintoa ja sijoitetun pääoman tuottoa siinä määrin, että tuollainen rahan lapioiminen kaivoon aiheuttaa vähän puistatusta. Mutta jokainen tyylillään, ja ehkä myyjäkin jossain muussa tilanteessa ja seurassa on ihan mukava ja fiksu heppu, mutta nyt stressaava tilanne tms. aiheutti vain mainitun kaltaista esiintymistä ja käytöstä.

Minkälaisia ajatuksia aiheesta muilla? Tosiaan aihe kiinnostaa itseäni ihan aiheena, ja siksi tämä viesti ja esimerkkitapaus, josta pohdinta sai alkunsa.