Venuksen terraformaaminen

Aina asiasta voi paskaa jauhaa ja tehdä fiktio kirjallisuutta, Totuus kuitenkin että ikinä emme sitä tee.

Tietämyksemme Venuksesta niin hatarat, joiden perusteella en lakaisi traarformaamaan mitään ummikkona.

Ei kiinnosta!

Terraforming on teoreettinen prosessi, jossa planeetta tai kuu muutetaan elinkelpoiseksi ihmisille ja muulle Maan kaltaiselle elämälle. Konseptiin kuuluu vieraan maailman ilmakehän, lämpötilan ja pintaolosuhteiden muuttaminen Maan ympäristön kaltaisiksi, kuten hapen lisääminen ilmaan, nestemäisen veden luominen pinnalle ja vakaan ilmaston luominen. Mars on yleisimmin keskusteltu terraforming-ehdokas, ja ehdotukset vaihtelevat kasvihuonekaasujen vapauttamisesta planeetan lämmittämiseksi mikro-organismien tuomiseen, jotka voisivat vähitellen tuottaa happea tuhansien vuosien aikana.

Vielä vähän aikaa sitten ajatus Marsin terraformoinnista on kuulunut tieteiskirjallisuuteen, suureen visioon kylmän, karun punaisen planeetan muuttamisesta elämää kuhisevaksi maailmaksi. Ajatus on kiehtonut sukupolvien ajan mielikuvitusta, mutta vakavasti otettavat tiedemiehet ovat suurelta osin tyrmänneet sen mahdottomana. Nyt kuitenkin Pioneer Labsin tohtori Erika DeBenedictisin johtama tutkijaryhmä väittää, että on aika ottaa terraformointi vakavasti tutkimusohjelmana, ei siksi, että meidän pitäisi aloittaa huomenna, vaan koska viimeaikaiset läpimurrot useilla aloilla ovat muuttaneet konseptin mahdottomasta yksinkertaisesti erittäin vaikeaksi.
Pioneer Labsin toimitusjohtaja, tohtori DeBenedictis, kirjoitti vuoden 2025 Green Mars -työpajaa varten laaditun työpajan yhteenvedon, jossa asia esitetään selkeästi ja yksinkertaisesti. Kolmekymmentä vuotta sitten Marsin terraformointi ei ollut vain vaikeaa, se oli mahdotonta. Mutta uudet teknologiat, SpaceX:n Starshipistä, joka mahdollisesti leikkasi laukaisukustannuksia tuhanskertaisesti, synteettisen biologian ja ilmastomallinnuksen edistysaskeliin, ovat muuttaneet yhtälöä perustavanlaatuisesti. Kysymys ei ole enää siitä, onko terraformointi fyysisesti mahdollista, vaan siitä, pitäisikö meidän edes jatkaa sitä ja miten voisimme lähestyä tällaista uskomatonta hanketta.

Työpajan yhteenveto esittelee kiehtovan kertomuksen, joka alkaa mahdollisista planeettojen päätepisteistä ja jäljittää takaisin niiden saavuttamiseksi tarvittaviin vaiheisiin. Visio etenee vaiheittain. Ensin tulee lämpeneminen, joka nostaa Marsin keskilämpötilaa kymmenillä asteilla muutamassa vuosikymmenessä keinotekoisten aerosolien tai kasvihuonekaasujen avulla. Viimeaikaiset tutkimukset viittaavat siihen, että Marsissa on riittävästi vesijäätä muodostaakseen lähes neljä miljoonaa neliökilometriä kattavan meren 300 metrin syvyydessä. Noin 30 celsiusasteen lämpötilan nousu voisi alkaa sulattaa näitä jäätyneitä varastoja ja luoda olosuhteet, joissa nestemäistä vettä voisi esiintyä pinnalla.
Toinen vaihe sisältää mikrobielämän luomisen. Tässä synteettisestä biologiasta tulee ratkaiseva. Tutkijat ehdottavat ekstremofiilien, ankarissa olosuhteissa viihtyvien mikrobien, kehittämistä yhdistämällä ominaisuuksia, kuten lämmönsietokyvyn, säteilynkestävyyden ja ilmakehän paineen sietokyvyn. Nämä sitkeät organismit voisivat mahdollisesti peittää Marsin levien kaltaisella kasvustolla vuosikymmenten kuluessa, aloittaen ilmakehän hitaan muutosprosessin fotosynteesin kautta.

Viimeinen vaihe kestää vuosisatoja tai jopa vuosituhansia, ja siinä rakennetaan hapekas ilmakehä, joka on riittävän paksu monimutkaisen elämän ylläpitämiseksi. Tutkimusryhmä ehdottaa, että prosessi aloitettaisiin valtavista, 100 metriä korkeista kupumaisista elinympäristöistä, joissa fotosynteesi tai veden elektrolyysi voisi tuottaa hengitettävää ilmaa. Näiden rakenteiden ulkopuolella leviävä kasvillisuus tuottaisi vähitellen happea laajempaan ilmakehään, vaikka pelkästään tämä luonnollinen prosessi kestäisi tuhat vuotta. Lopulta ihmistutkijat voisivat kuitenkin jättää suojaavat kupolit ja asua planeetan pinnalla.

Tutkimus korostaa myös kriittisiä tuntemattomia tekijöitä, joihin on puututtava. Mitä Marsin laajojen jääpeitteiden alla piilee? Miten pölymyrskyt käyttäytyisivät lämpimämmässä ja kosteammassa ilmakehässä? Tarvitaanko materiaaleja laajamittaiseen veden elektrolyysiin, ovatko ne riittävän runsaita Marsissa, vai vaatisivatko ne kallista tuontia Maasta?

Teknisten haasteiden lisäksi piilee eettisiä kysymyksiä. Jos päätämme terraformoida Marsin, muutamme sitä tavoilla, joita ei välttämättä voida perua. Marsilla on oma planeettahistoriansa, ja terraformointi käytännössä lopettaisi mahdollisuutemme tutkia tätä koskematonta historiaa. Jos Marsissa on olemassa alkuperäistä elämää, edes mikrobien muodossa, toimenpiteemme voisivat tuhota sen. Tutkijat väittävät, että terraformoinnin tutkimisella on välittömiä käytännön hyötyjä Maalle. Marsin asuttamista varten kehitetyt teknologiat, kuivumista kestävistä viljelykasveista kestäviin suljetun kierron järjestelmiin, voisivat hyödyttää suoraan kotiplaneettaamme. Vihreiden avaruusteknologioiden kehittäminen voisi tarjota polun niiden kypsyttämiseksi maanpäälliseen käyttöön.

Minun on tunnustettava, että koska olen vähemmän avaruuden ystävä, planeettojen suunnittelussa on jotain kiehtovaa lähestyä sitä perusteellisena tutkimuksena eikä välittöminä toimina. Työpajan yhteenveto ei suosittele terraforming-lentojen käynnistämistä huomenna. Sen sijaan siinä vaaditaan huolellisia laboratoriotutkimuksia, yksityiskohtaista ilmastomallinnusta ja ehkä pienimuotoisia kokeita tulevilla Mars-lennoilla paikallisten lämpenemisstrategioiden testaamiseksi. Mutta – ja se on iso mutta – ennen kuin harkitsemme kokonaisen maailman muuttamista, meidän on ymmärrettävä perusteellisesti, minkä kanssa työskentelemme ja mitä saatamme riskeerata. Keskustelu on siirtynyt kysymyksestä "voisiko meidän?" kysymykseen "pitäisikö meidän, ja jos pitäisi, niin miten?", ja se edustaa aitoa, harkittua edistystä.

Venus pitää saada pyörimään ,niin voipi jäähtyä.

Venus pitäisi siirtää kauemmaksi auringosta.

Jos Venus ja Mars vaihtaisivat paikkoja keskenään, molemmat saattaisivat olla elinkelpoisia.