Saarikko haluaisi leikata eläkkeistä.

Purraa on pidetty saksiensa kanssa leikkureiden kauhuna, eläkeläiset on kuitenkin jättänyt rauhaan. Saarikko vaihtoi työpaikkaa, lähti politiikasta toistaiseksi pois. Heti hän olisi eläkeläisten kimpussa. leikkaamassa eläkkeitä.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/37e61493-82dd-4516-b9e8-853ef4ffd31a
Kepuhan pettää aina ainoastaan pelko kannatuksen menetyksestä on eläkeläiset pienine eläkkeineen saaneet olla rauhassa.
5302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

onhan Saarikko tavallaan oikeassa eläkeläisten suhteen. Heillä on vakinaiset tulot, osalla hyvätkin. Asunnot on aikoinaan hankittu, eikä velkoja ole. Samoin ei ole menoja lapsien vaatetukseen eikä harratuksiin.
Moni lapsiperhe on paljon tiukemmalla kallistuneiden elinkustannusten vuoksi. Saarikko uskaltui tekemään rohkean avauksen.

Äänestä

Olisi suuri häpeä, jos nyt leikattaisiin eläkkeistä, kun kansanedustajien palkkoja nostettiin 500 euroa kuukaudessa.

Äänestä
  • Kansanedustajat tekevät raskasta ja arvokasta syytä, siinä missä eläkeläiset vain loikoilee. Tyhjästä ei tartte maksaa, siinä syy.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kansanedustajat tekevät raskasta ja arvokasta syytä, siinä missä eläkeläiset vain loikoilee. Tyhjästä ei tartte maksaa, siinä syy.

    Eläkeläiset ovat ansainneet eläkkeensä vuosikymmenien kovan työn myötä. Valitettavasti osa kansanedustajista käyttäytyy epäasiallisesti ja osoittaa puutteellista vastuullisuutta, eivätkä he siten ansaitse saamiaan palkkioita

    Äänestä

Eläkkeet on kymmenien vuosien tienoista ansaittu.
Muistakaa tämä; eläkkeistä maksettiin rahastoon oma osuus joka näkyy 65 vuotiaan ensimmäisessä eläkkeessä.
Jos kansanedustaja pari kautta onnistuu istumaan ja pullahtaa heidän omat päättämät pykälät takaa palkan jopa kymmeniksi vuosiksi.
Siitähän on näyttöä. Monet listat on olleet julkisesti luettavissa kuinka tuhansien eurojen palkat on juosseet, eikä työhön ole pakko ryhtyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Purraa on pidetty saksiensa kanssa leikkureiden kauhuna, eläkeläiset on kuitenkin jättänyt rauhaan. Saarikko vaihtoi työpaikkaa, lähti politiikasta toistaiseksi pois. Heti hän olisi eläkeläisten kimpussa. leikkaamassa eläkkeitä.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/37e61493-82dd-4516-b9e8-853ef4ffd31a
Kepuhan pettää aina ainoastaan pelko kannatuksen menetyksestä on eläkeläiset pienine eläkkeineen saaneet olla rauhassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu