Jos Vedat ennustavat jonkinlaista "Herran päivää", jolloin murhataan ne, jotka eivät ottaneet Krishnaa jumalakseen, se kuulostaa häiritsevän tutulta.
Murhasta ei tee sen oikeudenmukaisempaa se, että sen suorittaa Kalki kuin se että sen suorittaisi Jeesus.
Minusta jumala häviää jos hänen on alennuttava kaikkivoipana ja kaikkitietävänä tappamaan.
Ja tästä voidaan vetää johtopäätös, ettei puhdistuminen ole varattu kuin harvoille ja valituille. Miksei Krishna sanonut Arjunalle "Sinulla on aikaa rajallisesti, muutoin lähetän avatarin tappamaan sinut"?
Miksi Kalki on murhaaja
244
834
Vastaukset
- Anonyymi
"Jos Vedat ennustavat jonkinlaista "Herran päivää", jolloin murhataan ne, jotka eivät ottaneet Krishnaa jumalakseen, se kuulostaa häiritsevän tutulta."
Ei ole niin kenekään ei tarvitse pitää Krishnaa jumalana. Itse asiassa Krishna jopa piiloutuu ihmisiltä, jotka eivät halua tuntea häntä.- Anonyymi
"Jos Vedat ennustavat jonkinlaista "Herran päivää", jolloin murhataan ne, jotka eivät ottaneet Krishnaa jumalakseen, se kuulostaa häiritsevän tutulta."
Krishna ei koskaan tapa ketään, mutta muuttuu Vishnuksi, kun on tarpeen kukistaa demoneja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jos Vedat ennustavat jonkinlaista "Herran päivää", jolloin murhataan ne, jotka eivät ottaneet Krishnaa jumalakseen, se kuulostaa häiritsevän tutulta."
Krishna ei koskaan tapa ketään, mutta muuttuu Vishnuksi, kun on tarpeen kukistaa demoneja."Jos Vedat ennustavat jonkinlaista "Herran päivää", jolloin murhataan ne, jotka eivät ottaneet Krishnaa jumalakseen, se kuulostaa häiritsevän tutulta."
Ei ole niin kenekään ei tarvitse pitää Krishnaa jumalana. Itse asiassa Krishna jopa piiloutuu ihmisiltä, jotka eivät halua tuntea häntä.
Tappamalla demoneja kaikki ne demonit saavuttavat vapautuksen.
Vaikka harjoitteluun käytettäisiin miljoona elämää, se ei usein tuottaisi tällaisia tuloksia, kun Vihnun tappamat demonit saavat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jos Vedat ennustavat jonkinlaista "Herran päivää", jolloin murhataan ne, jotka eivät ottaneet Krishnaa jumalakseen, se kuulostaa häiritsevän tutulta."
Ei ole niin kenekään ei tarvitse pitää Krishnaa jumalana. Itse asiassa Krishna jopa piiloutuu ihmisiltä, jotka eivät halua tuntea häntä.
Tappamalla demoneja kaikki ne demonit saavuttavat vapautuksen.
Vaikka harjoitteluun käytettäisiin miljoona elämää, se ei usein tuottaisi tällaisia tuloksia, kun Vihnun tappamat demonit saavat."Jos Vedat ennustavat jonkinlaista "Herran päivää", jolloin murhataan ne, jotka eivät ottaneet Krishnaa jumalakseen, se kuulostaa häiritsevän tutulta."
MITÄÄN HERRAN PÄIVÄÄ TODELLISUUDESSA EI ENNUSTETA VEDOISSA, EIKÄ OLE MESSIAITA, KOSKA EI OLE MITÄÄN PELASTETTAVAA, AINOASTAAN IHMISEN TIEDON PUUTE ON PELASTETTAVAA. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jos Vedat ennustavat jonkinlaista "Herran päivää", jolloin murhataan ne, jotka eivät ottaneet Krishnaa jumalakseen, se kuulostaa häiritsevän tutulta."
MITÄÄN HERRAN PÄIVÄÄ TODELLISUUDESSA EI ENNUSTETA VEDOISSA, EIKÄ OLE MESSIAITA, KOSKA EI OLE MITÄÄN PELASTETTAVAA, AINOASTAAN IHMISEN TIEDON PUUTE ON PELASTETTAVAA."Jos Vedat ennustavat jonkinlaista "Herran päivää", jolloin murhataan ne, jotka eivät ottaneet Krishnaa jumalakseen, se kuulostaa häiritsevän tutulta."
Ei ole niin kenekään ei tarvitse pitää Krishnaa jumalana. Itse asiassa Krishna jopa piiloutuu ihmisiltä, jotka eivät halua tuntea häntä.-
Krishna lähettää joskus tarkoituksella vääriä tietoja maahan pitääkseen loitolla ihmiset jotka Häntä vihaavat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jos Vedat ennustavat jonkinlaista "Herran päivää", jolloin murhataan ne, jotka eivät ottaneet Krishnaa jumalakseen, se kuulostaa häiritsevän tutulta."
Ei ole niin kenekään ei tarvitse pitää Krishnaa jumalana. Itse asiassa Krishna jopa piiloutuu ihmisiltä, jotka eivät halua tuntea häntä.-
Krishna lähettää joskus tarkoituksella vääriä tietoja maahan pitääkseen loitolla ihmiset jotka Häntä vihaavat."Miksi Kalki on murhaaja"
Miksi Jeesus on murhaaja?.
Jeesuksen "toinen tuleminen" on pelkkää murhaamista, ,tappaa ne, jotka eivät uskoneet häneen. Oletko miettinyt, miksi Jeesuksen luonne on muuttunut niin paljon? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Miksi Kalki on murhaaja"
Miksi Jeesus on murhaaja?.
Jeesuksen "toinen tuleminen" on pelkkää murhaamista, ,tappaa ne, jotka eivät uskoneet häneen. Oletko miettinyt, miksi Jeesuksen luonne on muuttunut niin paljon?Jeesuksen "toinen tuleminen" on pelkkää murhaamista, ,tappaa ne, jotka eivät uskoneet häneen. Oletko miettinyt, miksi Jeesuksen luonne on muuttunut niin paljon?
KOSKA KYSEESSÄ ON JOKU KMUU. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen "toinen tuleminen" on pelkkää murhaamista, ,tappaa ne, jotka eivät uskoneet häneen. Oletko miettinyt, miksi Jeesuksen luonne on muuttunut niin paljon?
KOSKA KYSEESSÄ ON JOKU KMUU."Miksi Kalki on murhaaja"
Miksi Jeesus on murhaaja?.
Jeesuksen "toinen tuleminen" on pelkkää murhaamista, ,tappaa ne, jotka eivät uskoneet häneen. Oletko miettinyt, miksi Jeesuksen luonne on muuttunut niin paljon?
Jeesuksen "toinen tuleminen" on pelkkää murhaamista, ,tappaa ne, jotka eivät uskoneet häneen. Oletko miettinyt, miksi Jeesuksen luonne on muuttunut niin paljon?
KOSKA KYSEESSÄ ON JOKU MUU.
Oletko ajatellut, että uusi aikakausi ei voi alkaa, jos demonit jäävät maahan? Tappamalla ne, ne vapautuvat. Mitä pahaa siinä on? Fyysinen ruumis tuhoutuu, mutta elävä olento jää jäljelle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Miksi Kalki on murhaaja"
Miksi Jeesus on murhaaja?.
Jeesuksen "toinen tuleminen" on pelkkää murhaamista, ,tappaa ne, jotka eivät uskoneet häneen. Oletko miettinyt, miksi Jeesuksen luonne on muuttunut niin paljon?
Jeesuksen "toinen tuleminen" on pelkkää murhaamista, ,tappaa ne, jotka eivät uskoneet häneen. Oletko miettinyt, miksi Jeesuksen luonne on muuttunut niin paljon?
KOSKA KYSEESSÄ ON JOKU MUU.
Oletko ajatellut, että uusi aikakausi ei voi alkaa, jos demonit jäävät maahan? Tappamalla ne, ne vapautuvat. Mitä pahaa siinä on? Fyysinen ruumis tuhoutuu, mutta elävä olento jää jäljelle.Oletko ajatellut, että uusi aikakausi ei voi alkaa, jos demonit jäävät maahan? Tappamalla ne, ne vapautuvat.
Mitä pahaa siinä on?
Fyysinen ruumis tuhoutuu, mutta elävä olento jää jäljelle.
Tappamalla demoneja kaikki ne demonit saavuttavat vapautuksen.
Vaikka harjoitteluun käytettäisiin miljoona elämää, se ei usein tuottaisi tällaisia tuloksia, kun Vihnun tappamat demonit saavat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko ajatellut, että uusi aikakausi ei voi alkaa, jos demonit jäävät maahan? Tappamalla ne, ne vapautuvat.
Mitä pahaa siinä on?
Fyysinen ruumis tuhoutuu, mutta elävä olento jää jäljelle.
Tappamalla demoneja kaikki ne demonit saavuttavat vapautuksen.
Vaikka harjoitteluun käytettäisiin miljoona elämää, se ei usein tuottaisi tällaisia tuloksia, kun Vihnun tappamat demonit saavat.Oletko ajatellut, että uusi aikakausi ei voi alkaa, jos demonit jäävät maahan? Tappamalla ne, ne vapautuvat.
DEMONI=ELÄVÄ OLENTO,JOLLA ON DEMINEN MIELI.
EI SE, JOLLA ON HÄNTÄ JA SARVET. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko ajatellut, että uusi aikakausi ei voi alkaa, jos demonit jäävät maahan? Tappamalla ne, ne vapautuvat.
DEMONI=ELÄVÄ OLENTO,JOLLA ON DEMINEN MIELI.
EI SE, JOLLA ON HÄNTÄ JA SARVET.DEMONI=ELÄVÄ OLENTO,JOLLA ON DEMONINEN MIELI.
EI SE, JOLLA ON HÄNTÄ JA SARVET. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
DEMONI=ELÄVÄ OLENTO,JOLLA ON DEMONINEN MIELI.
EI SE, JOLLA ON HÄNTÄ JA SARVET."Jos Vedat ennustavat jonkinlaista "Herran päivää", jolloin murhataan ne, jotka eivät ottaneet Krishnaa jumalakseen, se kuulostaa häiritsevän tutulta."
Krishna haluaa olla korkeimmissa sfääreissä, ei jumalana, vaan ystävänä jne. Hän haluaa ihmisten unohtavan hänen jumaluutensa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jos Vedat ennustavat jonkinlaista "Herran päivää", jolloin murhataan ne, jotka eivät ottaneet Krishnaa jumalakseen, se kuulostaa häiritsevän tutulta."
Krishna haluaa olla korkeimmissa sfääreissä, ei jumalana, vaan ystävänä jne. Hän haluaa ihmisten unohtavan hänen jumaluutensa.Krishna haluaa olla korkeimmissa sfääreissä, ei jumalana, vaan ystävänä jne. Hän haluaa ihmisten unohtavan hänen jumaluutensa.
Anonyymi kirjoitti:
"Miksi Kalki on murhaaja"
Miksi Jeesus on murhaaja?.
Jeesuksen "toinen tuleminen" on pelkkää murhaamista, ,tappaa ne, jotka eivät uskoneet häneen. Oletko miettinyt, miksi Jeesuksen luonne on muuttunut niin paljon?En tullut puhumaan Jeesuksesta. Kysyin miksi Kalki on murhaaja. Mikä tarve jumalalla on lähettää joku tappamaan epäkelvot ihmiset?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Krishna haluaa olla korkeimmissa sfääreissä, ei jumalana, vaan ystävänä jne. Hän haluaa ihmisten unohtavan hänen jumaluutensa.
"Minusta jumala häviää jos hänen on alennuttava kaikkivoipana ja kaikkitietävänä tappamaan."
Sinulla on oikeus omaan mielipiteeseesi, mutta mielestäsi maailma ei pitäisi puhdistaa kaikista pahoista ihmisistä välillä, jotta uusi aikakausi voisi alkaa? Mitä tapahtuisi, jos kaikki Hitlerin ja Goebbelsin kaltaiset henkilöt olisivat vielä elossa tänään? Koko maapallo olis yksi suuri helvetti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Minusta jumala häviää jos hänen on alennuttava kaikkivoipana ja kaikkitietävänä tappamaan."
Sinulla on oikeus omaan mielipiteeseesi, mutta mielestäsi maailma ei pitäisi puhdistaa kaikista pahoista ihmisistä välillä, jotta uusi aikakausi voisi alkaa? Mitä tapahtuisi, jos kaikki Hitlerin ja Goebbelsin kaltaiset henkilöt olisivat vielä elossa tänään? Koko maapallo olis yksi suuri helvetti.Ja tästä voidaan vetää johtopäätös, ettei puhdistuminen ole varattu kuin harvoille ja valituille.
Ihmiset puhdistuvat elämästä toiseen, elleivät he ole dogmaattisia jne. Anonyymi kirjoitti:
Oletko ajatellut, että uusi aikakausi ei voi alkaa, jos demonit jäävät maahan? Tappamalla ne, ne vapautuvat.
Mitä pahaa siinä on?
Fyysinen ruumis tuhoutuu, mutta elävä olento jää jäljelle.
Tappamalla demoneja kaikki ne demonit saavuttavat vapautuksen.
Vaikka harjoitteluun käytettäisiin miljoona elämää, se ei usein tuottaisi tällaisia tuloksia, kun Vihnun tappamat demonit saavat.Eikös Kalkin pitänyt säästää vain 144 000? Puhummeko demoneista vai ihmisistä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tästä voidaan vetää johtopäätös, ettei puhdistuminen ole varattu kuin harvoille ja valituille.
Ihmiset puhdistuvat elämästä toiseen, elleivät he ole dogmaattisia jne.Murhasta ei tee sen oikeudenmukaisempaa se, että sen suorittaa Kalki kuin se että sen suorittaisi Jeesus.
Fyysinen ruumis tuhoutuu, mutta ihminen itsessään ei tuhoudu. Olisin iloinen tällaisesta vapautuksesta, jonka demonit saavuttavat – se sopisi minulle täydellisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Murhasta ei tee sen oikeudenmukaisempaa se, että sen suorittaa Kalki kuin se että sen suorittaisi Jeesus.
Fyysinen ruumis tuhoutuu, mutta ihminen itsessään ei tuhoudu. Olisin iloinen tällaisesta vapautuksesta, jonka demonit saavuttavat – se sopisi minulle täydellisesti."Miksi Kalki on murhaaja"
Ei ainostaan Kalki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Miksi Kalki on murhaaja"
Ei ainostaan Kalki.Miksi Kalki on murhaaja
Haluaisitko elää maapallolla, jos kaikki menneisyyden tyrannit olisivat vielä täällä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Miksi Kalki on murhaaja"
Miksi Jeesus on murhaaja?.
Jeesuksen "toinen tuleminen" on pelkkää murhaamista, ,tappaa ne, jotka eivät uskoneet häneen. Oletko miettinyt, miksi Jeesuksen luonne on muuttunut niin paljon?"Miksi Kalki on murhaaja"
Miksi Jeesus on murhaaja?. Anonyymi kirjoitti:
Murhasta ei tee sen oikeudenmukaisempaa se, että sen suorittaa Kalki kuin se että sen suorittaisi Jeesus.
Fyysinen ruumis tuhoutuu, mutta ihminen itsessään ei tuhoudu. Olisin iloinen tällaisesta vapautuksesta, jonka demonit saavuttavat – se sopisi minulle täydellisesti.Tämä teoria siis väittää, etteivät ne 144 000 ole ainoat, jotka viimeisinä kelpaavat, vaan Kalkin suorittama murha onkin rituaalinen puhdistus ihmisille, jotka eivät muuten kelpaisi.
- Anonyymi
Pureksija kirjoitti:
En tullut puhumaan Jeesuksesta. Kysyin miksi Kalki on murhaaja. Mikä tarve jumalalla on lähettää joku tappamaan epäkelvot ihmiset?
"Kysyin miksi Kalki on murhaaja. Mikä tarve jumalalla on lähettää joku tappamaan epäkelvot ihmiset?"
Haluatko elää yhteiskunnassa, jossa Putinin kaltaiset ihmisetja Kimin kaltaiset pysyvät ikuisesti vallassa, kuten Kim? - Anonyymi
Pureksija kirjoitti:
Eikös Kalkin pitänyt säästää vain 144 000? Puhummeko demoneista vai ihmisistä?
Eikös Kalkin pitänyt säästää vain 144 000?
Kyllä, mutta Vedoissa ei mainita mitään lukua 144 000. Anonyymi kirjoitti:
"Kysyin miksi Kalki on murhaaja. Mikä tarve jumalalla on lähettää joku tappamaan epäkelvot ihmiset?"
Haluatko elää yhteiskunnassa, jossa Putinin kaltaiset ihmisetja Kimin kaltaiset pysyvät ikuisesti vallassa, kuten Kim?Katseletko hyvällä omallatunnolla jos joku joukkomurhaa?
Kysymyksesi on kuin kristittyjen palstalta: millaista olisi Taivaassa jos Hitler ja Stalin pääsisivät sinne. Kristittyjen onneksi epäkelvot päätyvät helvettiin ja hindujen onneksi hylkiöt surmataan.Anonyymi kirjoitti:
"Minusta jumala häviää jos hänen on alennuttava kaikkivoipana ja kaikkitietävänä tappamaan."
Sinulla on oikeus omaan mielipiteeseesi, mutta mielestäsi maailma ei pitäisi puhdistaa kaikista pahoista ihmisistä välillä, jotta uusi aikakausi voisi alkaa? Mitä tapahtuisi, jos kaikki Hitlerin ja Goebbelsin kaltaiset henkilöt olisivat vielä elossa tänään? Koko maapallo olis yksi suuri helvetti.Kuulostat Jehovan todistajalta.
Tämä tällainen on väkivaltaista pyhää Rene Girardin sanoin. Ihmiset kuvittelevat, että oma väkivalta on jotenkin oikeutettua ja pyhempää kuin vastustajan ja siksi kun Kalki murhaa se on "hurskasta". Kun Jeesus murhaa, se on "brutaalia."
Molemmat uskonnot käyttävät samaa tekosyytä: ethän haluaisi elää sen kaltaisten kanssa ikuisesti.Anonyymi kirjoitti:
"Jos Vedat ennustavat jonkinlaista "Herran päivää", jolloin murhataan ne, jotka eivät ottaneet Krishnaa jumalakseen, se kuulostaa häiritsevän tutulta."
Ei ole niin kenekään ei tarvitse pitää Krishnaa jumalana. Itse asiassa Krishna jopa piiloutuu ihmisiltä, jotka eivät halua tuntea häntä.
Tappamalla demoneja kaikki ne demonit saavuttavat vapautuksen.
Vaikka harjoitteluun käytettäisiin miljoona elämää, se ei usein tuottaisi tällaisia tuloksia, kun Vihnun tappamat demonit saavat."Saavuttavat vapautuksen".
Tarkoitatko kuinka "tiedän ma rauha mulle on mullassa suotu" vai onko tämä sitä, että keho, jonka sisällä on tämän uskonnon mukaan se oikea minä vangittuna vapautuu. Että ruumis oli demoni ja sielu puhdas?
- Anonyymi
Jotka noudattaa Ilmestyskirjan sanoja ovat Jeesuksen veljiä. Ilmestyskirjassa mm. Sanotaan kuudes trumpetti lähettää 200 milj. Ratsusoturia jotka tappaa kolmasosan ihmiskuntaa. Monet tahtoo olla Jeesuksen veljiä noudattamalla Ilmestyksen sanoja.
Mutta Krishnan itsensä tappamien uhrien käy aina lopulta hyvin. Muistaakseni he pääsee yhdistymään Krishnan kehoon.
Tätä kuvataan myös Star Wars avaruussaagan JEDI ritarien välisessä taistelussa tapahtuvan. Jedi kuolee ja hänen voimansa siirtyy toiseen.
Myös islamin suufeilla on saman tapainen käsitys Barakha tms. Hengen siirtymisestä kuolleesta elävään.
Hare Krishna!- Anonyymi
Pureksija kirjoitti:
Krishna siis tappaa kiitokseksi kuuliaisuudesta omat bhaktinsa, vai?
kenet hän tappaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kenet hän tappaa?
Krishna siis tappaa kiitokseksi kuuliaisuudesta omat bhaktinsa, vai?
Olet ymmärtänyt väärin, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Krishna siis tappaa kiitokseksi kuuliaisuudesta omat bhaktinsa, vai?
Olet ymmärtänyt väärin,Krishna siis tappaa kiitokseksi kuuliaisuudesta omat bhaktinsa, vai?
Ei tapa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Krishna siis tappaa kiitokseksi kuuliaisuudesta omat bhaktinsa, vai?
Ei tapa.Krishna, Vishnu ja Narayana. Mikä ero Heillä on?
Onko totta, että edes henkimaailmassa kaikki ei tiedä, että Krisna on Korkein?
Vain hyvin pieni osa aineellisen maailman asukkaista tietää, että Krishna on Korkein. Jopa henkimaailman Vaikuntha-planeetoilla Narayanaa pidetään Korkeimpana. Krishnan asuinpaikassa Golokassa, henkimaailmassa, kukaan ei tiedä, että Krishna on Jumala.
Vain hyvin pieni osa aineellisen maailman asukkaista tietää, että Krishna on Korkein.
Jopa henkimaailman Vaikuntha-planeetoilla Narayanaa pidetään Korkeimpana. Krishnan asuinpaikassa Golokassa, henkimaailmassa, kukaan ei tiedä, että Krishna on Jumala. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Krishna, Vishnu ja Narayana. Mikä ero Heillä on?
Onko totta, että edes henkimaailmassa kaikki ei tiedä, että Krisna on Korkein?
Vain hyvin pieni osa aineellisen maailman asukkaista tietää, että Krishna on Korkein. Jopa henkimaailman Vaikuntha-planeetoilla Narayanaa pidetään Korkeimpana. Krishnan asuinpaikassa Golokassa, henkimaailmassa, kukaan ei tiedä, että Krishna on Jumala.
Vain hyvin pieni osa aineellisen maailman asukkaista tietää, että Krishna on Korkein.
Jopa henkimaailman Vaikuntha-planeetoilla Narayanaa pidetään Korkeimpana. Krishnan asuinpaikassa Golokassa, henkimaailmassa, kukaan ei tiedä, että Krishna on Jumala.Krishna on suuri salaisuus. Voi vastaanottaa Jumalan kahdesta aspektIsta, näkökumasta.
FILOSOFIAN, TATTVAN, NÄKÖKULMASTA. ASIOIDEN TODELLISESTA TILASTA: TATTVA TARKOITTAA OBJEKTIIVISTA TILAA.
TATTVA - STATUS.
JA JUMALA VOIDAAN MYÖS MIETTIÄ RASAN NÄKÖKULMASTA, ELI MINKÄLAINEN RASA, SUHDE MEILLÄ ON JUMALAAN, ON OLEMASSA ERILAISIA RASOJA, ERILAISIA RASOJEN, SUHTEIDEN LAJEJA. RASA-NÄKÖKULMA ON SUBJEKTIIVINEN KÄSITYS JUMALASTA.
TATTVA TARKOITTAA OBJEKTIIVISTA ASPEKTIA.
RASA-NÄKÖKULMA ON SUBJEKTIIVINEN KÄSITYS JUMALASTA. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Krishna on suuri salaisuus. Voi vastaanottaa Jumalan kahdesta aspektIsta, näkökumasta.
FILOSOFIAN, TATTVAN, NÄKÖKULMASTA. ASIOIDEN TODELLISESTA TILASTA: TATTVA TARKOITTAA OBJEKTIIVISTA TILAA.
TATTVA - STATUS.
JA JUMALA VOIDAAN MYÖS MIETTIÄ RASAN NÄKÖKULMASTA, ELI MINKÄLAINEN RASA, SUHDE MEILLÄ ON JUMALAAN, ON OLEMASSA ERILAISIA RASOJA, ERILAISIA RASOJEN, SUHTEIDEN LAJEJA. RASA-NÄKÖKULMA ON SUBJEKTIIVINEN KÄSITYS JUMALASTA.
TATTVA TARKOITTAA OBJEKTIIVISTA ASPEKTIA.
RASA-NÄKÖKULMA ON SUBJEKTIIVINEN KÄSITYS JUMALASTA.MITÄ TULEE OBJEKTIIVISEEN STATUKSEEN, KRISHNAN, VISHNUN JA NARAYANAN VÄLILLÄ EI OLE MITÄÄN EROA. HE KAIKKI OVAT YKSI JA SAMA HENKILÖ.
MUTTA RASAN NÄKÖKULMASTA KRISHNA ON KORKEIN, KOSKA KRISHNAN KANSSA ON MAHDOLLISTAA ERILAISET SUHTEET KUIN KUIN VISHNUN/NARAYANAN KANSSA. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MITÄ TULEE OBJEKTIIVISEEN STATUKSEEN, KRISHNAN, VISHNUN JA NARAYANAN VÄLILLÄ EI OLE MITÄÄN EROA. HE KAIKKI OVAT YKSI JA SAMA HENKILÖ.
MUTTA RASAN NÄKÖKULMASTA KRISHNA ON KORKEIN, KOSKA KRISHNAN KANSSA ON MAHDOLLISTAA ERILAISET SUHTEET KUIN KUIN VISHNUN/NARAYANAN KANSSA.Vishnun kanssa voi olla vain neutraaleja suhteita, shanta, dasya, palvelija, mutta Krishnan kanssa on mahdollista olla enemmän sakraalisempia suhteita, esimerkiksi vatsalya, ystävyys jne.
Koska ihmiset eivät kykene ymmärtämään tällaisia asioita, he luulevat, että henkimaailma on Vaikuntha ja että Vishnu/Narayana on Jumalan suuruuden ja majesteettisuuden ruumiillistuma, jota tulee palvoa ja kunnioittaa kaukaa.
Mutta Krishna, Golokassa, henkimaailmassa, on suloisuuden, kauneuden, rakkauden ja hellyyden ruumiillistuma. Jotta tällaiset lähisuhteet olisivat mahdollisia, elävän olennon on unohdettava, että Krishna on Korkein Jumala. Muuten tällaiset suhteet eivät olisi mahdollisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vishnun kanssa voi olla vain neutraaleja suhteita, shanta, dasya, palvelija, mutta Krishnan kanssa on mahdollista olla enemmän sakraalisempia suhteita, esimerkiksi vatsalya, ystävyys jne.
Koska ihmiset eivät kykene ymmärtämään tällaisia asioita, he luulevat, että henkimaailma on Vaikuntha ja että Vishnu/Narayana on Jumalan suuruuden ja majesteettisuuden ruumiillistuma, jota tulee palvoa ja kunnioittaa kaukaa.
Mutta Krishna, Golokassa, henkimaailmassa, on suloisuuden, kauneuden, rakkauden ja hellyyden ruumiillistuma. Jotta tällaiset lähisuhteet olisivat mahdollisia, elävän olennon on unohdettava, että Krishna on Korkein Jumala. Muuten tällaiset suhteet eivät olisi mahdollisia.Jotta Golokassa elävät olennot unohtaisivat, että Krishna on Jumala, Krishnan energia, Yoga Maya, saa heidät unohtamaan Krishnan Jumaluuden, jotta läheinen suhde olisi mahdollinen, muuten suhde ei ole mahdollista.
Goloka, Kirshnan asuinpaikka henkimaailmassa, on hyvin harvojen elävien olentojen tiedossa, se on niin salaista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotta Golokassa elävät olennot unohtaisivat, että Krishna on Jumala, Krishnan energia, Yoga Maya, saa heidät unohtamaan Krishnan Jumaluuden, jotta läheinen suhde olisi mahdollinen, muuten suhde ei ole mahdollista.
Goloka, Kirshnan asuinpaikka henkimaailmassa, on hyvin harvojen elävien olentojen tiedossa, se on niin salaista.Eikös Kalkin pitänyt säästää vain 144 000.
TÄSSÄ ON VIRHEELLINEN KÄÄNNÖS, OLEN VAROITTANUT TEITÄ USEITA KERTOJA. KÄÄNNÖKSISSÄ ON PALJON VIRHEITÄ, AUTOMAATTINEN KÄÄNNÖSOHJELMA TEKEE VIRHEITÄ, TARKASTAN VAIN PIENEN OSAN KÄÄNNÖKSISTÄ. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös Kalkin pitänyt säästää vain 144 000.
TÄSSÄ ON VIRHEELLINEN KÄÄNNÖS, OLEN VAROITTANUT TEITÄ USEITA KERTOJA. KÄÄNNÖKSISSÄ ON PALJON VIRHEITÄ, AUTOMAATTINEN KÄÄNNÖSOHJELMA TEKEE VIRHEITÄ, TARKASTAN VAIN PIENEN OSAN KÄÄNNÖKSISTÄ.Krishna siis tappaa kiitokseksi kuuliaisuudesta omat bhaktinsa, vai?
Tekstissä ei ole koskaan ollut mitään sellaista. - Anonyymi
Pureksija kirjoitti:
Krishna siis tappaa kiitokseksi kuuliaisuudesta omat bhaktinsa, vai?
Tässä ei auta uskonto, vaan pitää ottaa harmaapäisen äitini tiedosta vaari.
Jos tulee riitaa niin kyse on aina joko NAISESTA tai RAHASTA.
Joissakin tapauksissa alkoholilla on osuutta asiaan. Krishna tappaa usein hääjuhlien seurauksena. Ja esim. Sisupalan joka oli kaiketi perehtynyt uskontoon tuhottiin Krishnan toimesta erään juhlan yhteydessä.
Ilias ja Odysseys kertoo että myös Kreikassa on outo häätapa. Eräs dokumentti antaa käsityksen että jopa morsianta saattavat pojat tapetaan.
Vihje siis: Jos Krishna kosii jätä sinä oma kosintayrityksesi sikseen. - Anonyymi
Joskus Maahan lähetetään tarkoituksella väärää tietoa eli eksytystä. Esimerkiksi Buhhda lähetettiin julistamaan väärää tietoa, VAIKKA HÄN TIESI TOTUUDEN. Ja hän oli Itse Vishnun avatara. Mutta Buddha, jota nykyään palvotaan, ei ole Vishnun avatara. Toinen oli Shankaracharya, joka oli Shivan inkarnaatio. Hänkin tiesi totuuden, mutta Krishnan/Vishnun pyynnöstä hän kertoi harhaanjohtavaa filosofiaa. Buddhan tehtävä on kuitenkin suuri, ja hän muun muassa lopetti kokonaan eläinuhrit, joita suoritettiin Vedojen nimissä. Ja hän toi väkivallattomuuden filosofian ihmisten keskuuteen. Ja hänen tehtävänsä päättyi. Myöhemmin tuli Madhvacharya, joka muutti edelleen filosofiaa, ja niin edelleen

Joskus Maahan lähetetään tarkoituksella väärää tietoa eli eksytystä. Esimerkiksi Buhhda lähetettiin julistamaan väärää tietoa, VAIKKA HÄN TIESI TOTUUDEN. Ja hän oli Itse Vishnun avatara. Mutta Buddha, jota nykyään palvotaan, ei ole Vishnun avatara. Toinen oli Shankaracharya, joka oli Shivan inkarnaatio. Hänkin tiesi totuuden, mutta Krishnan/Vishnun pyynnöstä hän kertoi harhaanjohtavaa filosofiaa.
Buddhan tehtävä on kuitenkin suuri, ja hän muun muassa lopetti kokonaan eläinuhrit, joita suoritettiin Vedojen nimissä. Ja hän toi väkivallattomuuden filosofian ihmisten keskuuteen. Ja hänen tehtävänsä päättyi. Myöhemmin tuli Madhvacharya, joka muutti edelleen filosofiaa, ja niin edelleen).
Buddhalla, Vishnu avataralla on hyvin suuri tehtävä, koska tuon ajan ihmisistä tuli hyvin väkivaltaisia. Ihmiset tappoivat eläimiä, mutta he tekivät sen Vedojen nimissä. Sen sijaan Vedat kehottavat väkivallattomuuteen.
Siksi Buddha, vaikka hän tiesi totuuden, sanoi, että väkivalta on lopetettava, että Vedat eivät ole oikein ja että Jumalaa ei ole. Hän sanoi siis tarkoituksella väärän asian saadakseen ihmiset lopettamaan eläinten tappamisen. - Anonyymi

Siksi Buddha, vaikka hän tiesi totuuden, sanoi, että väkivalta on lopetettava, että Vedat eivät ole oikein ja että Jumalaa ei ole. Hän sanoi siis tarkoituksella väärän asian saadakseen ihmiset lopettamaan eläinten tappamisen.Buddha sanoi: Seuratkaa minua. Se oli ovelaa, koska ihmiset alkoivat seurata Jumalan avataraa, mutta he luulivat, ettei Jumalaa ole olemassa.
Ja koska he seurasivat avataraa, jota ei voi erottaa Itse Jumalasta, heidän tietoisuutensa
hieman nousi korkeammalle tasolle, vaikka he eivät sitä itse tienneetkään, että he seurasiva Jumalan avataraa.
Jos Buddha olisi sanonut, että Vedat ovat oikeassa, ihmiset tappaisivat edelleen eläimiä Vedojen nimissä, joten Buddha sanoi, ettei Jumalaa ole olemassa ja ettei teidän pitäisi seurata Vedoja.
"Mutta Buddhan [ateistin] äiti oli Maha-maya."
Tämä on kovin erikoista, koska sanskritin kielellä Maha-maya tarkoittaa: suuri illuusio.
-siis suuri eksytys... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Buddha sanoi: Seuratkaa minua. Se oli ovelaa, koska ihmiset alkoivat seurata Jumalan avataraa, mutta he luulivat, ettei Jumalaa ole olemassa.

-siis suuri eksytys...Eri kouluissa on eri kursseja samasta tieteestä. Ja siksi erilaiset opetukset voidaan myös selittää tällä tavalla, että eri ihmiset ovat eri tavoin ehdollistuneita ja siksi heille annetaan tämä erilaisten persoonallisuuksien kautta. Mutta lähde on aina sama, koska kaikki julistavat korkeimmaksi päämääräksi tämän ihanteellisen olemassaolon saavuttamista, vapautumista kuolemasta ja rakkauden saavuttamista persoonallisuuden muodossa, ilman persoonallisuuden muotoa, tavalla tai toisella, vapautumista aineellisesta maailmasta. Se tarkoittaa, että joku tämän aineellisen maailman tuolta puolen on antanut tämän opetuksen eri ihmisten kautta. Ja vaikka Jumalalla on myös monia eri inkarnaatioita, on lähde vedalaisen teologian mukaan aina yksi. Kuten Upanishadeissa sanotaan: sanskrit...Tämä on vedainen näkemys tässä maailmassa vallitsevasta opetusten moninaisuudesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eri kouluissa on eri kursseja samasta tieteestä. Ja siksi erilaiset opetukset voidaan myös selittää tällä tavalla, että eri ihmiset ovat eri tavoin ehdollistuneita ja siksi heille annetaan tämä erilaisten persoonallisuuksien kautta. Mutta lähde on aina sama, koska kaikki julistavat korkeimmaksi päämääräksi tämän ihanteellisen olemassaolon saavuttamista, vapautumista kuolemasta ja rakkauden saavuttamista persoonallisuuden muodossa, ilman persoonallisuuden muotoa, tavalla tai toisella, vapautumista aineellisesta maailmasta. Se tarkoittaa, että joku tämän aineellisen maailman tuolta puolen on antanut tämän opetuksen eri ihmisten kautta. Ja vaikka Jumalalla on myös monia eri inkarnaatioita, on lähde vedalaisen teologian mukaan aina yksi. Kuten Upanishadeissa sanotaan: sanskrit...Tämä on vedainen näkemys tässä maailmassa vallitsevasta opetusten moninaisuudesta.
Buddha teki uskomattoman: hän johti ateisteja, eli ateistit SEURASIVAT Jumalaa Buddhan hahmossa.
Buddhalaisuutta voidaan pitää Upadharmana - toissijaisina uskonnollisina periaatteina (ahimsa jne.), jotka puhdistavat ihmisen VÄHITELLEN todellisen dharman tasolle.
Todellinen buddhalaisuus on jo kauan sitten täyttänyt historiallisen tehtävänsä ja menettänyt merkityksensä, sillä buddhalaisuuden nykyiset muodot ovat jo kaukana alkuperäisestä buddhalaisuudesta, sillä lähes kaikki buddhalaiset, Dalai-lama mukaan lukien, syövät lihaa eli rikkovat buddhalaisuuden päätarkoitusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Buddha teki uskomattoman: hän johti ateisteja, eli ateistit SEURASIVAT Jumalaa Buddhan hahmossa.
Buddhalaisuutta voidaan pitää Upadharmana - toissijaisina uskonnollisina periaatteina (ahimsa jne.), jotka puhdistavat ihmisen VÄHITELLEN todellisen dharman tasolle.
Todellinen buddhalaisuus on jo kauan sitten täyttänyt historiallisen tehtävänsä ja menettänyt merkityksensä, sillä buddhalaisuuden nykyiset muodot ovat jo kaukana alkuperäisestä buddhalaisuudesta, sillä lähes kaikki buddhalaiset, Dalai-lama mukaan lukien, syövät lihaa eli rikkovat buddhalaisuuden päätarkoitusta.kun Herra päätti inkarnoitua maan päälle Buddhan muodossa, ihmiset olivat niin alennustilassa, että he alkoivat käyttää Vedalaisen tiedon karmallisia osioita, joissa määrätään eläinten uhraamisesta - vain nauttiakseen niiden lihasta. He eivät olleet kiinnostuneita tämän rituaalin alkuperäisestä merkityksestä, jossa papit järjestivät itselleen eräänlaisen "henkisen kilpailun", sillä mystisen voimansa ansiosta he testasivat käytännössä suurta määrää erityisiä mantroja, joissa tapetun eläimen sielu sai joko ihmisen kehon tai nuoren eläimen kehon. Kuudennen vuosisadan alussa eKr. tällaisia pappeja ei käytännössä enää ollut jäljellä, ja teurastettujen eläinten hirvittäviä huutoja kuultiin kaikkialla maassa.
Krishna ei voinut hyväksyä tätä vääryyttä, joten Hän päätti pettää kaikki ...ja koska Hän oli Itse Veda-tiedon ruumiillistuma, Hän tuli Buddhana ja hylkäsi Vedat.
Toisin sanoen Krishna hylkäsi Itsensä. Hän teki tämän tarkoituksella, vain pysäyttääkseen vedalaiset uhrit. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kun Herra päätti inkarnoitua maan päälle Buddhan muodossa, ihmiset olivat niin alennustilassa, että he alkoivat käyttää Vedalaisen tiedon karmallisia osioita, joissa määrätään eläinten uhraamisesta - vain nauttiakseen niiden lihasta. He eivät olleet kiinnostuneita tämän rituaalin alkuperäisestä merkityksestä, jossa papit järjestivät itselleen eräänlaisen "henkisen kilpailun", sillä mystisen voimansa ansiosta he testasivat käytännössä suurta määrää erityisiä mantroja, joissa tapetun eläimen sielu sai joko ihmisen kehon tai nuoren eläimen kehon. Kuudennen vuosisadan alussa eKr. tällaisia pappeja ei käytännössä enää ollut jäljellä, ja teurastettujen eläinten hirvittäviä huutoja kuultiin kaikkialla maassa.
Krishna ei voinut hyväksyä tätä vääryyttä, joten Hän päätti pettää kaikki ...ja koska Hän oli Itse Veda-tiedon ruumiillistuma, Hän tuli Buddhana ja hylkäsi Vedat.
Toisin sanoen Krishna hylkäsi Itsensä. Hän teki tämän tarkoituksella, vain pysäyttääkseen vedalaiset uhrit.Koska Hän itse oli Vedan ja kaikkien uskontojen ruumiillistuma, Hän sai ihmiset seuraamaan Vedan sijaan Itseään, mutta koska Hän Itse on Vedan lähde, ihmiset puhdistettiin. Se on Jumalan niin ovela temppu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska Hän itse oli Vedan ja kaikkien uskontojen ruumiillistuma, Hän sai ihmiset seuraamaan Vedan sijaan Itseään, mutta koska Hän Itse on Vedan lähde, ihmiset puhdistettiin. Se on Jumalan niin ovela temppu.

Siksi buddhalaisuuden seuraajat eivät tunnusta Vedoja. Jos he toteuttavat elämässään buddhalaisuuden pääperiaatetta - ahimsaa, eli eivät tee väkivaltaa eläimille - heidän elämänsä paranee, ja lopulta he pääsevät henkimaailmaan. Jos buddhalainen tukee eläinten tappamista ja syö lihaa, hän on yksinkertaisesti tekopyhä. - Anonyymi

Siksi buddhalaisuuden seuraajat eivät tunnusta Vedoja. Jos he toteuttavat elämässään buddhalaisuuden pääperiaatetta - ahimsaa, eli eivät tee väkivaltaa eläimille - heidän elämänsä paranee, ja lopulta he pääsevät henkimaailmaan. Jos buddhalainen tukee eläinten tappamista ja syö lihaa, hän on yksinkertaisesti tekopyhä.Näin ollen Veda-aikoina uhrattiin joskus eläimiä, mutta eläimet saivat sen seurauksena paljon paremman uuden syntymän, joskus jopa ihmiskehon.
Vedalaiset brahmanit sen sijaan kokeilivat joskus voimakkaita vedalaisia mantroja, eikä kenenkään tarvinnut koskaan kärsiä.
Mutta ihmiset alkoivat tappaa eläimiä omaksi huvikseen vedalaisten uhrausten nimissä, ja se oli aivan jotain muuta, ja sen lopettamiseksi Buddha tuli ja lopetti eläinten tappamisen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin ollen Veda-aikoina uhrattiin joskus eläimiä, mutta eläimet saivat sen seurauksena paljon paremman uuden syntymän, joskus jopa ihmiskehon.
Vedalaiset brahmanit sen sijaan kokeilivat joskus voimakkaita vedalaisia mantroja, eikä kenenkään tarvinnut koskaan kärsiä.
Mutta ihmiset alkoivat tappaa eläimiä omaksi huvikseen vedalaisten uhrausten nimissä, ja se oli aivan jotain muuta, ja sen lopettamiseksi Buddha tuli ja lopetti eläinten tappamisen.Mayavadi ja impersonalismi.
Mayavada ja impersonalismi ovat sama asia, mutta eri kielillä. Mayavada on sanskritinkielinen termi, joka viittaa käsitykseen, jonka mukaan kaikki näkyvät muodot (mukaan lukien Jumalan muoto) ovat Mayan eli illuusion tuotetta. Impersonalismi on sama asia, vain englanniksi.
Shunyavada on tyhjyyden teoria, joka esittää samankaltaisia ajatuksia kuin impersonalismi, , mutta perustuu lähinnä buddhalaiseen perinteeseen.
Ja mayavada eli persoonattomuus on teoria, joka on syntynyt Vedojen väärintulkinnan tuloksena. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mayavadi ja impersonalismi.
Mayavada ja impersonalismi ovat sama asia, mutta eri kielillä. Mayavada on sanskritinkielinen termi, joka viittaa käsitykseen, jonka mukaan kaikki näkyvät muodot (mukaan lukien Jumalan muoto) ovat Mayan eli illuusion tuotetta. Impersonalismi on sama asia, vain englanniksi.
Shunyavada on tyhjyyden teoria, joka esittää samankaltaisia ajatuksia kuin impersonalismi, , mutta perustuu lähinnä buddhalaiseen perinteeseen.
Ja mayavada eli persoonattomuus on teoria, joka on syntynyt Vedojen väärintulkinnan tuloksena.Buddhalla,n Vishnu avataralla on hyvin suuri tehtävä, koska tuon ajan ihmisistä tuli hyvin väkivaltaisia. Ihmiset tappoivat eläimiä, mutta he tekivät sen Vedojen nimissä. Sen sijaan Vedat kehottavat väkivallattomuuteen.
Siksi Buddha, vaikka hän tiesi totuuden, sanoi, että väkivalta on lopetettava, että Vedat eivät ole oikein ja että Jumalaa ei ole. Hän sanoi siis tarkoituksella väärän asian saadakseen ihmiset lopettamaan eläinten tappamisen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Buddhalla,n Vishnu avataralla on hyvin suuri tehtävä, koska tuon ajan ihmisistä tuli hyvin väkivaltaisia. Ihmiset tappoivat eläimiä, mutta he tekivät sen Vedojen nimissä. Sen sijaan Vedat kehottavat väkivallattomuuteen.
Siksi Buddha, vaikka hän tiesi totuuden, sanoi, että väkivalta on lopetettava, että Vedat eivät ole oikein ja että Jumalaa ei ole. Hän sanoi siis tarkoituksella väärän asian saadakseen ihmiset lopettamaan eläinten tappamisen.Buddha sanoi: Seuratkaa minua. Se oli ovelaa, koska ihmiset alkoivat seurata Jumalan avataraa, mutta he luulivat, ettei Jumalaa ole olemassa.
Ja koska he seurasivat avataraa, jota ei voi erottaa Itse Jumalasta, heidän tietoisuutensa
hieman nousi korkeammalle tasolle, vaikka he eivät sitä itse tienneetkään, että he seurasiva Jumalan avataraa.
Jos Buddha olisi sanonut, että Vedat ovat oikeassa, ihmiset tappaisivat edelleen eläimiä Vedojen nimissä, joten Buddha sanoi, ettei Jumalaa ole olemassa ja ettei teidän pitäisi seurata Vedoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Buddha sanoi: Seuratkaa minua. Se oli ovelaa, koska ihmiset alkoivat seurata Jumalan avataraa, mutta he luulivat, ettei Jumalaa ole olemassa.
Ja koska he seurasivat avataraa, jota ei voi erottaa Itse Jumalasta, heidän tietoisuutensa
hieman nousi korkeammalle tasolle, vaikka he eivät sitä itse tienneetkään, että he seurasiva Jumalan avataraa.
Jos Buddha olisi sanonut, että Vedat ovat oikeassa, ihmiset tappaisivat edelleen eläimiä Vedojen nimissä, joten Buddha sanoi, ettei Jumalaa ole olemassa ja ettei teidän pitäisi seurata Vedoja.Jopa Raamatussa on jotain sellaista.
2. Tessalonikalaiskirje 2:11 FB38
Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jopa Raamatussa on jotain sellaista.
2. Tessalonikalaiskirje 2:11 FB38
Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheenShivan ja hänen puolisonsa Parvatin keskustelusta:
"Rakas Parvati, Kali-yugassa otan brahmanin muodon ja opetan tätä kuviteltua Mayavada-filosofiaa. Huijatakseen ateisteja kuvailen Jumaluuden Korkeimman Persoonallisuuden olevan vailla muotoa ja ominaisuuksia"
Vishnun/Krishnan tahdon mukaisesti myös Shiva inkarnoitui maan päälle jakamaan vääriä ja harhaanjohtavia opetuksia ihmisille, jotka eivät halunneet tuntea Jumalaa.
Ja tietenkin Shankacharya tiesi totuuden, mutta sanoi tarkoituksella eri tavalla - eksyttääkseen. Tällaista tapahtuu joskus, ihan Jumalan käskystä.
Shankaracharya on suuri henkinen opettaja, joka saarnasi monismin (advaita-vada) filosofiaa - oppia, jonka mukaan Jumalalla ei ole tiettyä muotoa. Häntä pidetään Shivan ilmentymänä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Shivan ja hänen puolisonsa Parvatin keskustelusta:
"Rakas Parvati, Kali-yugassa otan brahmanin muodon ja opetan tätä kuviteltua Mayavada-filosofiaa. Huijatakseen ateisteja kuvailen Jumaluuden Korkeimman Persoonallisuuden olevan vailla muotoa ja ominaisuuksia"
Vishnun/Krishnan tahdon mukaisesti myös Shiva inkarnoitui maan päälle jakamaan vääriä ja harhaanjohtavia opetuksia ihmisille, jotka eivät halunneet tuntea Jumalaa.
Ja tietenkin Shankacharya tiesi totuuden, mutta sanoi tarkoituksella eri tavalla - eksyttääkseen. Tällaista tapahtuu joskus, ihan Jumalan käskystä.
Shankaracharya on suuri henkinen opettaja, joka saarnasi monismin (advaita-vada) filosofiaa - oppia, jonka mukaan Jumalalla ei ole tiettyä muotoa. Häntä pidetään Shivan ilmentymänä.Shivan inkarnaatio Shankaracharya tiesi Krishnasta, oli se. että hän teki laulun:
"Bhaja Govindam Bhaja Govindam"
(Stotram by Sri Adi Shankrachar).
Ja Krishna on Govinda. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Shivan inkarnaatio Shankaracharya tiesi Krishnasta, oli se. että hän teki laulun:
"Bhaja Govindam Bhaja Govindam"
(Stotram by Sri Adi Shankrachar).
Ja Krishna on Govinda.Ennustus Shivan ilmestymisestä Shankaracharyana Kali Yugassa
Toinen mielenkiintoinen ennustus kertoo, että Kali-yugassa yksi suurista puolijumalista, Herra Shiva, ilmestyy Shankaracharyana.
Padma Puranassa (6.236.5-12) Shiva selittää vaimolleen Parvatille, kuinka hän laskeutuu Kali-aikakaudella julistamaan buddhalaisuuden illusoriseksi, vääräksi uskonnoksi.
Hän sanoo levittävänsä Mayavadaa eli persoonattomuuden filosofiaa, jonka pääaiheena on Brahmanin, suuren persoonattoman henkisen voiman, määrittelemätön luonne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ennustus Shivan ilmestymisestä Shankaracharyana Kali Yugassa
Toinen mielenkiintoinen ennustus kertoo, että Kali-yugassa yksi suurista puolijumalista, Herra Shiva, ilmestyy Shankaracharyana.
Padma Puranassa (6.236.5-12) Shiva selittää vaimolleen Parvatille, kuinka hän laskeutuu Kali-aikakaudella julistamaan buddhalaisuuden illusoriseksi, vääräksi uskonnoksi.
Hän sanoo levittävänsä Mayavadaa eli persoonattomuuden filosofiaa, jonka pääaiheena on Brahmanin, suuren persoonattoman henkisen voiman, määrittelemätön luonne.Shiva sanoo:
Mayan filosofia (Mayavada) on jumalaton oppi, se on pseudobuddhalaisuutta. Minä julistan sen ilmestymällä Kali Yugassa brahmanin muodossa. Se tekee Vedojen pyhät tekstit merkityksettömiksi, maailma tuomitsee sen.
Tämä oppi kehottaa luopumaan velvollisuuksista (olemaan vapaa karmasta), ja siksi se on langenneiden uskonto. Sillä perusteella, että Korkein sielu ja yksilön sielu kumpuavat (samasta) ... Brahmanista, julistan ne tasa-arvoisiksi.
Oi Jumalatar, olen päättänyt levittää Mayavada-uskontoa (persoonattomuutta) PETTÄÄKSENI Kalin aikakauden ihmisiä {suuntaamalla heitä kohti ateismia kieltämällä Jumalan persoonallisen muodon).
Shiva Purana siteeraa Korkeimman Herran sanoja, jotka on osoitettu lordi Shivalle:
Johdata Kali-yugan ihmiset harhaan saarnaamalla Vedojen kuvitteellista merkitystä hämmentääkseen heitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Shiva sanoo:
Mayan filosofia (Mayavada) on jumalaton oppi, se on pseudobuddhalaisuutta. Minä julistan sen ilmestymällä Kali Yugassa brahmanin muodossa. Se tekee Vedojen pyhät tekstit merkityksettömiksi, maailma tuomitsee sen.
Tämä oppi kehottaa luopumaan velvollisuuksista (olemaan vapaa karmasta), ja siksi se on langenneiden uskonto. Sillä perusteella, että Korkein sielu ja yksilön sielu kumpuavat (samasta) ... Brahmanista, julistan ne tasa-arvoisiksi.
Oi Jumalatar, olen päättänyt levittää Mayavada-uskontoa (persoonattomuutta) PETTÄÄKSENI Kalin aikakauden ihmisiä {suuntaamalla heitä kohti ateismia kieltämällä Jumalan persoonallisen muodon).
Shiva Purana siteeraa Korkeimman Herran sanoja, jotka on osoitettu lordi Shivalle:
Johdata Kali-yugan ihmiset harhaan saarnaamalla Vedojen kuvitteellista merkitystä hämmentääkseen heitä.Shiva Purana siteeraa Korkeimman Herran sanoja, jotka on osoitettu lordi Shivalle:
Johdata Kali-yugan ihmiset harhaan saarnaamalla Vedojen kuvitteellista merkitystä hämmentääkseen heitä. Anonyymi kirjoitti:
kenet hän tappaa?
En tiedä, mutta näinhän täällä väitettiin:
"Mutta Krishnan itsensä tappamien uhrien käy aina lopulta hyvin. Muistaakseni he pääsee yhdistymään Krishnan kehoon."
Mitäpä muuta rakkauden, suloisuuden ja nautinnon ruumiillistuma tekisi mieluummin kuin murhaisi?- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Shiva Purana siteeraa Korkeimman Herran sanoja, jotka on osoitettu lordi Shivalle:
Johdata Kali-yugan ihmiset harhaan saarnaamalla Vedojen kuvitteellista merkitystä hämmentääkseen heitä.Shiva Purana siteeraa Korkeimman Herran sanoja, jotka on osoitettu lordi Shivalle:
Johdata Kali-yugan ihmiset harhaan saarnaamalla Vedojen kuvitteellista merkitystä hämmentääkseen heitä.
Korkein Herra Itse määräsi lordi Shivan laskeutumaan Kali Yugaan eksyttääkseen ateistit ja kehittääkseen filosofian ja kirjallisuuden, joka kätkee Korkeimman Herran ja saa ihmiset luulemaan, että Shiva on Korkein Herra. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Shiva Purana siteeraa Korkeimman Herran sanoja, jotka on osoitettu lordi Shivalle:
Johdata Kali-yugan ihmiset harhaan saarnaamalla Vedojen kuvitteellista merkitystä hämmentääkseen heitä.
Korkein Herra Itse määräsi lordi Shivan laskeutumaan Kali Yugaan eksyttääkseen ateistit ja kehittääkseen filosofian ja kirjallisuuden, joka kätkee Korkeimman Herran ja saa ihmiset luulemaan, että Shiva on Korkein Herra.Tämä todetaan Padma Puranassa (6.71.89-116). Tässä jakeessa saamme vahvistuksen sille, että Korkeimman Herran pyynnöstä Herra Shiva ilmestyi Shankaracharyan muodossa Kali Yugassa.
Shankaracharya (788-820 jKr.), joka tunnetaan myös nimellä Shankara, palvoi Shivaa. Hän syntyi Etelä-Intiassa brahmaniperheeseen, joka asui Kaladin kaupungissa Periyar-joen rannalla. Shankaran ilmestyessä buddhalaisuus oli jo levinnyt koko Intiaan. Buddhalaisia suojeli 3. vuosisadalla eaa. itse keisari Ashoka, eivätkä he epäröineet hylätä Vedoja. Buddhalainen filosofia perustuu käsitykseen, jonka mukaan aineellinen luomakunta on vain absoluuttisen totuuden ilmentymä, joka puolestaan on väliaikainen ja egoististen halujen ylläpitämä. Uskotaan, että ennen kuin ihminen voi palata tyhjyyteen, nämä halut on tuhottava. Tästä seuraa, että tyhjyys itsessään on ainoa ikuinen todellisuus ja että se on kaiken ilmenemisen lähde. Buddhalaiset eivät usko Jumalaan tai sieluun, vaan heidän perususkomuksensa on, että kaikkien asioiden ydin on tyhjyys eli tyhjyys, jossa ihminen voi löytää nirvanan eli vapautumisen kaikesta kärsimyksestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä todetaan Padma Puranassa (6.71.89-116). Tässä jakeessa saamme vahvistuksen sille, että Korkeimman Herran pyynnöstä Herra Shiva ilmestyi Shankaracharyan muodossa Kali Yugassa.
Shankaracharya (788-820 jKr.), joka tunnetaan myös nimellä Shankara, palvoi Shivaa. Hän syntyi Etelä-Intiassa brahmaniperheeseen, joka asui Kaladin kaupungissa Periyar-joen rannalla. Shankaran ilmestyessä buddhalaisuus oli jo levinnyt koko Intiaan. Buddhalaisia suojeli 3. vuosisadalla eaa. itse keisari Ashoka, eivätkä he epäröineet hylätä Vedoja. Buddhalainen filosofia perustuu käsitykseen, jonka mukaan aineellinen luomakunta on vain absoluuttisen totuuden ilmentymä, joka puolestaan on väliaikainen ja egoististen halujen ylläpitämä. Uskotaan, että ennen kuin ihminen voi palata tyhjyyteen, nämä halut on tuhottava. Tästä seuraa, että tyhjyys itsessään on ainoa ikuinen todellisuus ja että se on kaiken ilmenemisen lähde. Buddhalaiset eivät usko Jumalaan tai sieluun, vaan heidän perususkomuksensa on, että kaikkien asioiden ydin on tyhjyys eli tyhjyys, jossa ihminen voi löytää nirvanan eli vapautumisen kaikesta kärsimyksestä.Niinpä Shankara tuli uudistamaan ja puhdistamaan uskonnollista elämää palauttamalla vedalaisten kirjoitusten auktoriteetin. Hänen tulkintansa Vedoista tunnetaan ..., koska hän opetti, että yksilöllinen jiva (sielu) on identtinen Jumalan kanssa ja että loppujen lopuksi henkinen olemassaolo on vailla monimuotoisuutta eikä siinä ole yksilöllisyyttä tai persoonallisuutta. Hänen opetuksensa mukaan Korkeimman Olennon ja jivan yksilöllisyys on harhaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä Shankara tuli uudistamaan ja puhdistamaan uskonnollista elämää palauttamalla vedalaisten kirjoitusten auktoriteetin. Hänen tulkintansa Vedoista tunnetaan ..., koska hän opetti, että yksilöllinen jiva (sielu) on identtinen Jumalan kanssa ja että loppujen lopuksi henkinen olemassaolo on vailla monimuotoisuutta eikä siinä ole yksilöllisyyttä tai persoonallisuutta. Hänen opetuksensa mukaan Korkeimman Olennon ja jivan yksilöllisyys on harhaa.
Hänen opetustensa mukaan Korkeimman Olennon ja jivan yksilöllisyys on illuusio.
Tämä Mayavada-filosofia sisältää myös väitteen, jonka mukaan koko aineellinen maailma on valheellinen. Vain persoonaton Brahman, suuri kirkas valo, on totta. Luoputtuaan egosta (kehotietoisuudesta) mayavadi pyrkii jälleen sulautumaan Brahmaniin, jossa ei ole toimintaa, ei henkisiä yksilöllisiä piirteitä. Tästä voimme päätellä, että impersonalistit eivät tutki Vedoja lainkaan, Vedanta-sutroja lukuun ottamatta. Itse asiassa, jos lukee huolellisesti Vedan kirjallisuutta aina Puranoihin asti, huomaa, että se on omistettu pääasiassa Absoluuttisen Totuuden persoonallisten ominaisuuksien kuvaamiselle, ja tämä on vastoin impersonalistien näkemystä ja osoittaa selvästi, että Korkein on persoonallisuus.
Saarnatakseen oppiaan Shankara-charya joutui hylkäämään monia Vedan lausumia, joiden mukaan Absoluuttinen Totuus on Korkein Persoonallisuus ja jiva on sen alisteinen osa. Jonglööraamalla sanoilla hän loi väärän teorian, jonka mukaan Brahman on yksin puhdas persoonaton Brahman, ja kaikki Jumalan inkarnaatiot tässä maailmankaikkeudessa ovat vain tämän Brahmanin ilmentymiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hänen opetustensa mukaan Korkeimman Olennon ja jivan yksilöllisyys on illuusio.
Tämä Mayavada-filosofia sisältää myös väitteen, jonka mukaan koko aineellinen maailma on valheellinen. Vain persoonaton Brahman, suuri kirkas valo, on totta. Luoputtuaan egosta (kehotietoisuudesta) mayavadi pyrkii jälleen sulautumaan Brahmaniin, jossa ei ole toimintaa, ei henkisiä yksilöllisiä piirteitä. Tästä voimme päätellä, että impersonalistit eivät tutki Vedoja lainkaan, Vedanta-sutroja lukuun ottamatta. Itse asiassa, jos lukee huolellisesti Vedan kirjallisuutta aina Puranoihin asti, huomaa, että se on omistettu pääasiassa Absoluuttisen Totuuden persoonallisten ominaisuuksien kuvaamiselle, ja tämä on vastoin impersonalistien näkemystä ja osoittaa selvästi, että Korkein on persoonallisuus.
Saarnatakseen oppiaan Shankara-charya joutui hylkäämään monia Vedan lausumia, joiden mukaan Absoluuttinen Totuus on Korkein Persoonallisuus ja jiva on sen alisteinen osa. Jonglööraamalla sanoilla hän loi väärän teorian, jonka mukaan Brahman on yksin puhdas persoonaton Brahman, ja kaikki Jumalan inkarnaatiot tässä maailmankaikkeudessa ovat vain tämän Brahmanin ilmentymiä.Näin Shankaracharya asettui vastakkain kaikkien perinteisten vedalaisten koulukuntien kanssa. Buddhan tavoin hän kieltäytyi vastaamasta kosmoksen luonnetta koskeviin kysymyksiin ja julisti, että maya, illuusion energia, oli selittämätön.
Koska buddhalaiset olivat vuosisatojen ajan noudattaneet täydellisen ateismin filosofiaa eivätkä koskaan hyväksyneet ajatuksia korkeimmasta jumalallisesta persoonallisuudesta, Shankaran filosofia oli ainoa näkemysjärjestelmä, jonka he saattoivat hyväksyä. Se oli jonkinlainen kompromissi ateismin ja teismin välillä, mutta Shankara rakensi oppinsa Vedojen varaan. Shankara matkusti ympäri Intiaa, hänen argumenttinsa valtasivat kaikkialla, ja buddhalaisuus kumarsi niitä. Tavoite siis saavutettiin, ja siinä määrin, että Shankaran kirjaa Shariraka-bhashya pidetään vielä tänäkin päivänä lopullisena Vedantan tulkintana.
Ei kuitenkaan pidä unohtaa, että Puranat tunnustavat lordi Shivan lordi Vishnun, Krishnan, suureksi palvojaksi. Hänen kuvissaan Shiva näyttää aina uppoutuneena meditaatioon, jonka keskipisteenä on Absoluuttinen Totuus, Sri Krishna. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin Shankaracharya asettui vastakkain kaikkien perinteisten vedalaisten koulukuntien kanssa. Buddhan tavoin hän kieltäytyi vastaamasta kosmoksen luonnetta koskeviin kysymyksiin ja julisti, että maya, illuusion energia, oli selittämätön.
Koska buddhalaiset olivat vuosisatojen ajan noudattaneet täydellisen ateismin filosofiaa eivätkä koskaan hyväksyneet ajatuksia korkeimmasta jumalallisesta persoonallisuudesta, Shankaran filosofia oli ainoa näkemysjärjestelmä, jonka he saattoivat hyväksyä. Se oli jonkinlainen kompromissi ateismin ja teismin välillä, mutta Shankara rakensi oppinsa Vedojen varaan. Shankara matkusti ympäri Intiaa, hänen argumenttinsa valtasivat kaikkialla, ja buddhalaisuus kumarsi niitä. Tavoite siis saavutettiin, ja siinä määrin, että Shankaran kirjaa Shariraka-bhashya pidetään vielä tänäkin päivänä lopullisena Vedantan tulkintana.
Ei kuitenkaan pidä unohtaa, että Puranat tunnustavat lordi Shivan lordi Vishnun, Krishnan, suureksi palvojaksi. Hänen kuvissaan Shiva näyttää aina uppoutuneena meditaatioon, jonka keskipisteenä on Absoluuttinen Totuus, Sri Krishna.Shankara itse paljasti todelliset näkemyksensä, Herran Krishnan hartaan näkemykset, useita kertoja elämänsä aikana. Esimerkiksi Kaladissa, Shankaran kotikaupungissa, on hänen äitinsä haudan lähellä temppeli, jossa on Shankaran itsensä asentama Herran Krishnan.... Lisäksi hänen Gita-bhashyansa ensimmäisessä säkeistössä todetaan, että Narayana (toinen Krishnan inkarnaatio) tai Bhagavan (Korkein Jumalallinen Persoonallisuus) on aineellisen luomakunnan yläpuolella. Kirjassa Bhagavad-gita ja Sri Shankaracharya ... toteaa kirjassaan "Meditaatio Bhagavad-gitasta", että Herra Shiva sanoo:
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Shankara itse paljasti todelliset näkemyksensä, Herran Krishnan hartaan näkemykset, useita kertoja elämänsä aikana. Esimerkiksi Kaladissa, Shankaran kotikaupungissa, on hänen äitinsä haudan lähellä temppeli, jossa on Shankaran itsensä asentama Herran Krishnan.... Lisäksi hänen Gita-bhashyansa ensimmäisessä säkeistössä todetaan, että Narayana (toinen Krishnan inkarnaatio) tai Bhagavan (Korkein Jumalallinen Persoonallisuus) on aineellisen luomakunnan yläpuolella. Kirjassa Bhagavad-gita ja Sri Shankaracharya ... toteaa kirjassaan "Meditaatio Bhagavad-gitasta", että Herra Shiva sanoo:
"Tervehdys sinulle, oi Vyasa. Mahtavan mielesi ja silmiesi taito on yhtä laaja kuin täysin kukkiva lootuskukka. Olet sytyttänyt viisauden lampun täyttämällä sen Mahabharatan öljyllä." Shankara toteaa myös, että Bhagavan Krishna on..., "jonka kunniaa Vedojen säkeet laulavat, jonka kunniaa Sama-vedan laulajat kertovat, jonka urhoollisuutta Upanishadien kertosäe jyrisee." Hän on myös se, "jonka kunniaa Vedat laulavat, jonka kunniaa Sama-vedan laulajat kertovat, jonka urhoollisuutta Upanishadien kertosäe jyrisee." Kaikki tämä osoittaa, että juuri Srila Vyasa-devan kirjoittamia Bhagavad-gitaa ja Mahabharataa Shankara neuvoo vakavasti lukemaan, jotta voi ymmärtää perimmäisen henkisen tiedon. Tämä todistaa myös sen, että Shankaran omat näkemykset olivat aivan erilaisia kuin hänen opettamansa filosofia. Tästä ei ole selkeämpää todistetta kuin hänen Bhagavad-gitaa koskevan mietiskelynsä tekstit 8 ja 9:
Kumarran kunnioittavasti Jumalan Korkeimmalle Persoonallisuudelle, Krishnalle, ...
... ja kaikki jumalat ylistävät Vedan ja sen täydennysten, Upanishadien, jumalallisilla hymneillä, jota Sama-Vedan seuraajat ylistävät, jota täydelliseen meditaatioon uppoutuneet suuret mystikot mietiskelevät ja jonka rajoja puolijumalien ja demonien joukot eivät tunne. Kumartukaa, kumartukaa, kumartukaa Hänelle, Korkeimmalle Herralle... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Tervehdys sinulle, oi Vyasa. Mahtavan mielesi ja silmiesi taito on yhtä laaja kuin täysin kukkiva lootuskukka. Olet sytyttänyt viisauden lampun täyttämällä sen Mahabharatan öljyllä." Shankara toteaa myös, että Bhagavan Krishna on..., "jonka kunniaa Vedojen säkeet laulavat, jonka kunniaa Sama-vedan laulajat kertovat, jonka urhoollisuutta Upanishadien kertosäe jyrisee." Hän on myös se, "jonka kunniaa Vedat laulavat, jonka kunniaa Sama-vedan laulajat kertovat, jonka urhoollisuutta Upanishadien kertosäe jyrisee." Kaikki tämä osoittaa, että juuri Srila Vyasa-devan kirjoittamia Bhagavad-gitaa ja Mahabharataa Shankara neuvoo vakavasti lukemaan, jotta voi ymmärtää perimmäisen henkisen tiedon. Tämä todistaa myös sen, että Shankaran omat näkemykset olivat aivan erilaisia kuin hänen opettamansa filosofia. Tästä ei ole selkeämpää todistetta kuin hänen Bhagavad-gitaa koskevan mietiskelynsä tekstit 8 ja 9:
Kumarran kunnioittavasti Jumalan Korkeimmalle Persoonallisuudelle, Krishnalle, ...
... ja kaikki jumalat ylistävät Vedan ja sen täydennysten, Upanishadien, jumalallisilla hymneillä, jota Sama-Vedan seuraajat ylistävät, jota täydelliseen meditaatioon uppoutuneet suuret mystikot mietiskelevät ja jonka rajoja puolijumalien ja demonien joukot eivät tunne. Kumartukaa, kumartukaa, kumartukaa Hänelle, Korkeimmalle Herralle...Elämänsä loppupuolella Shankara kirjoitti säkeen, joka oli osoitettu niille, jotka eivät olleet ymmärtäneet Vedojen todellista sanomaa. Shankaracharyan seuraajat hylkäsivät usein tämän säkeen, mutta joka kuitenkin kuvastaa Lordi Shivan todellista tunnelmaa. Tässä se on:
Palvokaa Govindaa, palvokaa Govindaa, palvokaa Govindaa, palvokaa Govindaa, oi oppineet typerykset! Sillä elämän lopussa kieliopilliset temppunne eivät auta teitä.
...
Tämä siis myös on todiste siitä, että Shankara tiesi totuuden, mutta tahallaan Krishnan käskystä antoi väärää tietoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elämänsä loppupuolella Shankara kirjoitti säkeen, joka oli osoitettu niille, jotka eivät olleet ymmärtäneet Vedojen todellista sanomaa. Shankaracharyan seuraajat hylkäsivät usein tämän säkeen, mutta joka kuitenkin kuvastaa Lordi Shivan todellista tunnelmaa. Tässä se on:
Palvokaa Govindaa, palvokaa Govindaa, palvokaa Govindaa, palvokaa Govindaa, oi oppineet typerykset! Sillä elämän lopussa kieliopilliset temppunne eivät auta teitä.
...
Tämä siis myös on todiste siitä, että Shankara tiesi totuuden, mutta tahallaan Krishnan käskystä antoi väärää tietoa.Tosiasia on, että kun Herra päätti inkarnoitua maan päälle Buddhan muodossa, ihmiset olivat niin alennustilassa, että he alkoivat käyttää Vedalaisen tiedon karmallisia osioita, joissa määrätään eläinten uhraamisesta - vain nauttiakseen niiden lihasta. He eivät olleet kiinnostuneita tämän rituaalin alkuperäisestä merkityksestä, jossa papit järjestivät itselleen eräänlaisen "henkisen kilpailun", sillä mystisen voimansa ansiosta he testasivat käytännössä suurta määrää erityisiä mantroja, joissa tapetun eläimen sielu sai joko ihmisen kehon tai nuoren eläimen kehon. Kuudennen vuosisadan alussa eKr. tällaisia pappeja ei käytännössä enää ollut jäljellä, ja teurastettujen eläinten hirvittäviä huutoja kuultiin kaikkialla maassa.
Krishna ei voinut hyväksyä tätä vääryyttä, joten Hän päätti pettää kaikki ...ja koska Hän oli Itse Veda-tiedon ruumiillistuma, Hän tuli Buddhana ja hylkäsi Vedat.
Toisin sanoen Krishna hylkäsi Itsensä. Hän teki tämän tarkoituksella, vain pysäyttääkseen vedalaiset uhrit.
Koska Hän itse oli Vedan ja kaikkien uskontojen ruumiillistuma, Hän sai ihmiset seuraamaan Vedan sijaan Itseään, mutta koska Hän Itse on Vedan lähde, ihmiset puhdistettiin. Se on Jumalan niin ovela temppu.
Siksi buddhalaisuuden seuraajat eivät tunnusta Vedoja. Jos he toteuttavat elämässään buddhalaisuuden pääperiaatetta - ahimsaa, eli eivät tee väkivaltaa eläimille - heidän elämänsä paranee, ja lopulta he pääsevät henkimaailmaan. Jos buddhalainen tukee eläinten tappamista ja syö lihaa, hän on yksinkertaisesti tekopyhä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosiasia on, että kun Herra päätti inkarnoitua maan päälle Buddhan muodossa, ihmiset olivat niin alennustilassa, että he alkoivat käyttää Vedalaisen tiedon karmallisia osioita, joissa määrätään eläinten uhraamisesta - vain nauttiakseen niiden lihasta. He eivät olleet kiinnostuneita tämän rituaalin alkuperäisestä merkityksestä, jossa papit järjestivät itselleen eräänlaisen "henkisen kilpailun", sillä mystisen voimansa ansiosta he testasivat käytännössä suurta määrää erityisiä mantroja, joissa tapetun eläimen sielu sai joko ihmisen kehon tai nuoren eläimen kehon. Kuudennen vuosisadan alussa eKr. tällaisia pappeja ei käytännössä enää ollut jäljellä, ja teurastettujen eläinten hirvittäviä huutoja kuultiin kaikkialla maassa.
Krishna ei voinut hyväksyä tätä vääryyttä, joten Hän päätti pettää kaikki ...ja koska Hän oli Itse Veda-tiedon ruumiillistuma, Hän tuli Buddhana ja hylkäsi Vedat.
Toisin sanoen Krishna hylkäsi Itsensä. Hän teki tämän tarkoituksella, vain pysäyttääkseen vedalaiset uhrit.
Koska Hän itse oli Vedan ja kaikkien uskontojen ruumiillistuma, Hän sai ihmiset seuraamaan Vedan sijaan Itseään, mutta koska Hän Itse on Vedan lähde, ihmiset puhdistettiin. Se on Jumalan niin ovela temppu.
Siksi buddhalaisuuden seuraajat eivät tunnusta Vedoja. Jos he toteuttavat elämässään buddhalaisuuden pääperiaatetta - ahimsaa, eli eivät tee väkivaltaa eläimille - heidän elämänsä paranee, ja lopulta he pääsevät henkimaailmaan. Jos buddhalainen tukee eläinten tappamista ja syö lihaa, hän on yksinkertaisesti tekopyhä.MYÖS BUDDHA TIESI TOTUUDEN, MUTTA TARKOITUKSELLA KERTOI MUUTA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MYÖS BUDDHA TIESI TOTUUDEN, MUTTA TARKOITUKSELLA KERTOI MUUTA.
Jumala haluaa myös, että Häntä rakastetaan eikä vain pelätä. Jopa henkimaailmassa Krishna ei aina paljasta, että Hän on Jumala (ja tämän saa aikaan Yoga Maya), joten Häntä rakastetaan Hänen Itsensä vuoksi, ei Hänen suuruutensa vuoksi.
Henkimaailmassa on siis myös illuusio Yoga Mayan muodossa, paitsi Vaikuntah:ssa, joka on myös henkimaailmaa, mutta siellä Jumalaa palvotaan ilman illuusiota... jne.
Muualla henkimaailmassa on siis myös Maya - illuusio, mutta Yoga maya, ei Maha maya, kuten aineellisessa maailmassa.
Yoga maya - muuten tällaiset suhteet eivät ole mahdollisia.
mahamaya lit. ‘great illusion’; the material world; the energy of the Supreme Lord known as His illusory energy, material energy, and external energy; another name of the goddess of illusion, Maya Devi.
Maha-maya on Herran ulkoinen, aineellinen energia, vastakohtana yoga-mayan korkeammalle, henkiselle energialle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala haluaa myös, että Häntä rakastetaan eikä vain pelätä. Jopa henkimaailmassa Krishna ei aina paljasta, että Hän on Jumala (ja tämän saa aikaan Yoga Maya), joten Häntä rakastetaan Hänen Itsensä vuoksi, ei Hänen suuruutensa vuoksi.
Henkimaailmassa on siis myös illuusio Yoga Mayan muodossa, paitsi Vaikuntah:ssa, joka on myös henkimaailmaa, mutta siellä Jumalaa palvotaan ilman illuusiota... jne.
Muualla henkimaailmassa on siis myös Maya - illuusio, mutta Yoga maya, ei Maha maya, kuten aineellisessa maailmassa.
Yoga maya - muuten tällaiset suhteet eivät ole mahdollisia.
mahamaya lit. ‘great illusion’; the material world; the energy of the Supreme Lord known as His illusory energy, material energy, and external energy; another name of the goddess of illusion, Maya Devi.
Maha-maya on Herran ulkoinen, aineellinen energia, vastakohtana yoga-mayan korkeammalle, henkiselle energialle.Yogamaya the aspect of the Lord’s personal energy that coordinates His eternal Pastimes. She is best known for her power to remove awareness of the Lord’s majesty from both the Lord’s devotees and the Lord Himself in order to facilitate their exchanges of pure love.
Yogamaya on Herran Persoonallisen energian aspekti, joka koordinoi Hänen ikuisia leikkejään.
Hänet tunnetaan parhaiten voimastaan poistaa tietoisuus Herran majesteettisuudesta sekä Herran hartailta että Herralta Itseltään, jotta heidän puhtaan rakkauden vaihtonsa olisi helpompaa.
Yogamaya ) on Krishnan sisäinen energia, joka luo kaiken tarvittavan Hänen liloilleen. - Anonyymi
Pureksija kirjoitti:
En tiedä, mutta näinhän täällä väitettiin:
"Mutta Krishnan itsensä tappamien uhrien käy aina lopulta hyvin. Muistaakseni he pääsee yhdistymään Krishnan kehoon."
Mitäpä muuta rakkauden, suloisuuden ja nautinnon ruumiillistuma tekisi mieluummin kuin murhaisi?"Mitäpä muuta rakkauden, suloisuuden ja nautinnon ruumiillistuma tekisi mieluummin kuin murhaisi?"
Suosittelen kristinuskoa. - Anonyymi
"Kristittyjen onneksi epäkelvot päätyvät helvettiin ja hindujen onneksi hylkiöt surmataan."
Suosittelen kristinuskoa. Anonyymi kirjoitti:
"Kristittyjen onneksi epäkelvot päätyvät helvettiin ja hindujen onneksi hylkiöt surmataan."
Suosittelen kristinuskoa.Miksi jos kerran ne kertovat aivan saman tarinan?
Molemmissa jumala on rakkaus, joka lähettää palkkatappajan maan päälle kun siltä tuntuu kun aika kävi tylsäksi eikä kaikkivoipa ja kaikkitietävä olento keksinyt muuta ratkaisua kuin väkivaltainen pyhä.
Seuraajat eivät joko oikeasti usko tähän mahdollisuuteen tai sitten heillä ei ole omaatuntoa. Perustelut ovat samat: ethän tahtoisi viettää aikakautta sellaisen ihmisen kanssa.
Luulin, että puhdistuminen koski kaikkia, mutta se olikin samaa paskaa eri paketissa.
Kiitos, että teitte asian selväksi!Anonyymi kirjoitti:
Tässä ei auta uskonto, vaan pitää ottaa harmaapäisen äitini tiedosta vaari.
Jos tulee riitaa niin kyse on aina joko NAISESTA tai RAHASTA.
Joissakin tapauksissa alkoholilla on osuutta asiaan. Krishna tappaa usein hääjuhlien seurauksena. Ja esim. Sisupalan joka oli kaiketi perehtynyt uskontoon tuhottiin Krishnan toimesta erään juhlan yhteydessä.
Ilias ja Odysseys kertoo että myös Kreikassa on outo häätapa. Eräs dokumentti antaa käsityksen että jopa morsianta saattavat pojat tapetaan.
Vihje siis: Jos Krishna kosii jätä sinä oma kosintayrityksesi sikseen.Ei hätää, olen non-romantikko.
- Anonyymi
I want to blow up Mosque
- Anonyymi
Ei kiinnosta tuo idän oppi.
- Anonyymi
"Suomi24 foorumilla on paljon muitakin lukijoita, eikä ole oikein että he joutuvat lukemaan vääriä oppeja ja muita saastutuksia. "
Tuo valitus vaikuttaa siltä, että jotkut ihmiset tunkeutuvat väkisin johonkin elokuvateatteriin ja alkavat sitten valittaa: ”Miksi toitte minut tänne?” No, sinä tulit tänne itse. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Suomi24 foorumilla on paljon muitakin lukijoita, eikä ole oikein että he joutuvat lukemaan vääriä oppeja ja muita saastutuksia. "
Tuo valitus vaikuttaa siltä, että jotkut ihmiset tunkeutuvat väkisin johonkin elokuvateatteriin ja alkavat sitten valittaa: ”Miksi toitte minut tänne?” No, sinä tulit tänne itse."Kukahan käskee tulemaan tänne? Tai astrologia-osioon tai lukemaan UFO-juttuja tai katolilaisuutta? Yhteiskuntapuolelta voi lukea putinismin puolustusta ja tutustua kansakuntamme yleiseen pahoinvointiin... pitäisikö koko suomi24 yksinkertaisesti sulkea niin kukaan ei joudu kosketuksiin mihinkään todellisiin tai väitettyihin saastutuksiin?"
Paras kommentti tähän mennessä: suomi24 pitäisi kokonaan lakkauttaa, niin kaikki ongelmat katoaisivat päiväjärjestyksestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kukahan käskee tulemaan tänne? Tai astrologia-osioon tai lukemaan UFO-juttuja tai katolilaisuutta? Yhteiskuntapuolelta voi lukea putinismin puolustusta ja tutustua kansakuntamme yleiseen pahoinvointiin... pitäisikö koko suomi24 yksinkertaisesti sulkea niin kukaan ei joudu kosketuksiin mihinkään todellisiin tai väitettyihin saastutuksiin?"
Paras kommentti tähän mennessä: suomi24 pitäisi kokonaan lakkauttaa, niin kaikki ongelmat katoaisivat päiväjärjestyksestä."Kukahan käskee tulemaan tänne? Tai astrologia-osioon tai lukemaan UFO-juttuja tai katolilaisuutta?"
Kommunismissa ja fasismissa ihmiset pakotettiin lukemaan sellaisia aineistoja, jotka eivät kiinnostaneet heitä. Kommunistisissa maissa ihmiset pakotettiin lukemaan ja ostamaan kirjoja, joita he eivät halunneet lukea. Mutta miten kukaan voi väittää, että sama pätee
Suomessa ja suomi24-sivustolla? On mahdotonta kuvitella, että jotkut ihmiset tulevat tänne vasten tahtoaan lukemaan. Joku ilmeisesti pakottaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kukahan käskee tulemaan tänne? Tai astrologia-osioon tai lukemaan UFO-juttuja tai katolilaisuutta?"
Kommunismissa ja fasismissa ihmiset pakotettiin lukemaan sellaisia aineistoja, jotka eivät kiinnostaneet heitä. Kommunistisissa maissa ihmiset pakotettiin lukemaan ja ostamaan kirjoja, joita he eivät halunneet lukea. Mutta miten kukaan voi väittää, että sama pätee
Suomessa ja suomi24-sivustolla? On mahdotonta kuvitella, että jotkut ihmiset tulevat tänne vasten tahtoaan lukemaan. Joku ilmeisesti pakottaa."Suomi24 foorumilla on paljon muitakin lukijoita, eikä ole oikein että he joutuvat lukemaan vääriä oppeja ja muita saastutuksia. "
Viestisi viittaa siihen, että hindufoorumin lukija on vankilassa tai vankilamaisessa laitoksessa, jossa hänet pakotetaan lukemaan hindufoorumia rangaistuksen tai jopa teloituksen uhalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Suomi24 foorumilla on paljon muitakin lukijoita, eikä ole oikein että he joutuvat lukemaan vääriä oppeja ja muita saastutuksia. "
Viestisi viittaa siihen, että hindufoorumin lukija on vankilassa tai vankilamaisessa laitoksessa, jossa hänet pakotetaan lukemaan hindufoorumia rangaistuksen tai jopa teloituksen uhalla."Suomi24 foorumilla on paljon muitakin lukijoita, eikä ole oikein että he joutuvat lukemaan vääriä oppeja ja muita saastutuksia. "
Suomi on vapaa maa, ja sen pitäisi pysyäkin sellaisena. Miten kukaan voi väittää, että ihmisiä pakotetaan käymään hindufoorumeilla ja lukemaan saastaa.
"että he joutuvat lukemaan vääriä oppeja ja muita saastutuksia. "
että he JOUTUVAT - Toisin sanoen, heidät pakotetaan lukemaan, pidetään kontrollissa ja pakotetaan tottelemaan, lukemaan kaikki täällä.
TOISIN SANOEN: EI OLE PAKKO LUKEA TÄÄLTÄ MITÄÄN. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Suomi24 foorumilla on paljon muitakin lukijoita, eikä ole oikein että he joutuvat lukemaan vääriä oppeja ja muita saastutuksia. "
Suomi on vapaa maa, ja sen pitäisi pysyäkin sellaisena. Miten kukaan voi väittää, että ihmisiä pakotetaan käymään hindufoorumeilla ja lukemaan saastaa.
"että he joutuvat lukemaan vääriä oppeja ja muita saastutuksia. "
että he JOUTUVAT - Toisin sanoen, heidät pakotetaan lukemaan, pidetään kontrollissa ja pakotetaan tottelemaan, lukemaan kaikki täällä.
TOISIN SANOEN: EI OLE PAKKO LUKEA TÄÄLTÄ MITÄÄN."Molemmat uskonnot käyttävät samaa tekosyytä: ethän haluaisi elää sen kaltaisten kanssa ikuisesti."
Toivottavasti löydät etsimäsi polun. Olitpa sitten ateisti, muslimi tai kristittytai jotain muuta, "hindulaisuus" ei selvästikään ole sinua varten. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin. Onnea etsinnässäsi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Molemmat uskonnot käyttävät samaa tekosyytä: ethän haluaisi elää sen kaltaisten kanssa ikuisesti."
Toivottavasti löydät etsimäsi polun. Olitpa sitten ateisti, muslimi tai kristittytai jotain muuta, "hindulaisuus" ei selvästikään ole sinua varten. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin. Onnea etsinnässäsi"Molemmat uskonnot käyttävät samaa tekosyytä: ethän haluaisi elää sen kaltaisten kanssa ikuisesti."
Toivottavasti löydät etsimäsi polun.
Olitpa sitten ateisti, muslimi tai kristittytai jotain muuta, "hindulaisuus" ei selvästikään ole sinua varten.
Toivottavasti kaikki sujuu hyvin.
Onnea etsinnässäsi.
Hyvää jatkoa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Molemmat uskonnot käyttävät samaa tekosyytä: ethän haluaisi elää sen kaltaisten kanssa ikuisesti."
Toivottavasti löydät etsimäsi polun.
Olitpa sitten ateisti, muslimi tai kristittytai jotain muuta, "hindulaisuus" ei selvästikään ole sinua varten.
Toivottavasti kaikki sujuu hyvin.
Onnea etsinnässäsi.
Hyvää jatkoa!Verum_an_falsum
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Verum_an_falsum
Mutta Krishnan itsensä tappamien uhrien käy aina lopulta hyvin. Muistaakseni he pääsee yhdistymään Krishnan kehoon.
Tätä kuvataan myös Star Wars avaruussaagan JEDI ritarien välisessä taistelussa tapahtuvan. Jedi kuolee ja hänen voimansa siirtyy toiseen.
Myös islamin suufeilla on saman tapainen käsitys Barakha tms. Hengen siirtymisestä kuolleesta elävään.
Hare Krishna!
Hare Krishna sinullekin.
Krishna ei koskaan tapa ketään, mutta muuttuu Vishnuksi, kun on tarpeen kukistaa demoneja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Molemmat uskonnot käyttävät samaa tekosyytä: ethän haluaisi elää sen kaltaisten kanssa ikuisesti."
Toivottavasti löydät etsimäsi polun.
Olitpa sitten ateisti, muslimi tai kristittytai jotain muuta, "hindulaisuus" ei selvästikään ole sinua varten.
Toivottavasti kaikki sujuu hyvin.
Onnea etsinnässäsi.
Hyvää jatkoa!"Molemmat uskonnot käyttävät samaa tekosyytä: ethän haluaisi elää sen kaltaisten kanssa ikuisesti."
Toivottavasti löydät etsimäsi polun.
"hindulaisuus" ei selvästikään ole sinua varten.
Onnea! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta Krishnan itsensä tappamien uhrien käy aina lopulta hyvin. Muistaakseni he pääsee yhdistymään Krishnan kehoon.
Tätä kuvataan myös Star Wars avaruussaagan JEDI ritarien välisessä taistelussa tapahtuvan. Jedi kuolee ja hänen voimansa siirtyy toiseen.
Myös islamin suufeilla on saman tapainen käsitys Barakha tms. Hengen siirtymisestä kuolleesta elävään.
Hare Krishna!
Hare Krishna sinullekin.
Krishna ei koskaan tapa ketään, mutta muuttuu Vishnuksi, kun on tarpeen kukistaa demoneja.Hare Krishna!
Hare Krishna sinullekin.
Krishna ei koskaan tapa ketään, mutta muuttuu Vishnuksi, kun on tarpeen kukistaa demoneja.
Tässä kaikessa on kaiken lisäksi myös allegorinen merkitys. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hare Krishna!
Hare Krishna sinullekin.
Krishna ei koskaan tapa ketään, mutta muuttuu Vishnuksi, kun on tarpeen kukistaa demoneja.
Tässä kaikessa on kaiken lisäksi myös allegorinen merkitys.Jos Vedat ennustavat jonkinlaista "Herran päivää",
Ei ennusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Vedat ennustavat jonkinlaista "Herran päivää",
Ei ennusta.Messiasta ei myöskään ei ennusteta. Sillä ei ole mitään pelastettavaa. Ainoa pelastettava asia on ihmisten tietämättömyys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Messiasta ei myöskään ei ennusteta. Sillä ei ole mitään pelastettavaa. Ainoa pelastettava asia on ihmisten tietämättömyys.
Jos Vedat ennustavat jonkinlaista "Herran päivää",
Ei ennusta.
Messiasta ei myöskään ei ennusteta. Sillä ei ole mitään pelastettavaa. Ainoa pelastettava asia on ihmisten tietämättömyys. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Vedat ennustavat jonkinlaista "Herran päivää",
Ei ennusta.
Messiasta ei myöskään ei ennusteta. Sillä ei ole mitään pelastettavaa. Ainoa pelastettava asia on ihmisten tietämättömyys.Miksi Kalki on murhaaja
Kysy Kalkilta itse. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi Kalki on murhaaja
Kysy Kalkilta itse.Lisäksi kukaan "huíndulaisuudessa" ei väitä, että tämä olisi ainoa oikea tie.
Me tarjoamme vain tietoa, ja jokainen voi tehdä mitä haluaa, hylätä sen kokonaan tai osittain jne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisäksi kukaan "huíndulaisuudessa" ei väitä, että tämä olisi ainoa oikea tie.
Me tarjoamme vain tietoa, ja jokainen voi tehdä mitä haluaa, hylätä sen kokonaan tai osittain jne.Kulkemalla ikuisen täydellistämisen polkua
Muutamia katkelmia A. Maharajan tekstistä, vain katkelmia.
Erittäin paljon käännösvirheitä suomenkielisessä käännöksessä.
***************
A. Maharaj
Sri Chaitanya Saraswat Math
***************
”Kulkemalla ikuisen täydellisyyden polkua.”
...
... ”elämästä toiseen haluan seurata täydellisyyden polkua.”
Se on kaunista, koska kristillisestä näkökulmasta katsottuna nykyuskonnossa on vain ikuinen helvetti tai ikuinen taivas.
Mutta niin ei ole. Kaikessa on asteita - emme voi sanoa, että joku maallikko, joka uskoi Kristukseen eilen ja alkoi ottaa ehtoollisen tänään, on yhtä suuri kuin Serafim Sarovilainen. Se ei ole niin.
Hengellisessä elämässä on suurin syvin porrastus. Hengellisen elämän asteittaisuuden varaan Vedat ja Upanishadit on rakennettu. Asteittaisuus on hyvin hienovarainen asia.
Vain asiantuntija voi ymmärtää kullan tai timanttien, jalokivien, porrastuksen.
Ero on kuitenkin silmiinpistävä. Kivi, jossa on joitakin puutteita, voi olla halpa, vaikka se olisikin rubiini tai smaragdi.
Pienikin mutta puhdas kivi voi olla valtavan rahan arvoinen.
Myös Vedat sanoo, että henkilö, jolla on tiettyjä puutteita, voi olla jossain määrin henkinen.
Mutta erityisesti Vedat arvostavat henkisiä timantteja, suurimpia tietäjiä, jotka ovat täysin puhdistuneet henkisen harjoituksen kautta.
Näin he ovat päässeet pois aistien vaikutuksen alta ja saavuttaneet asemansa ...
...
...
Mutta siinä ei ole vielä kaikki. Vedat kertovat meille myös, että henkimaailmasta tulee tuhansia avatareita ja opettajia. Tällaiset persoonallisuudet tulevat ihmisten maailmaan opettamaan.
Kun tapaamme Buddhan, Gautaman, Chaitanyan ja monien muiden pyhimysten ja opettajien kaltaisia persoonallisuuksia, ihmettelemme, miksi he ovat niin täydellisiä?
Vedat sanovat: koska he ovat laskeutuneet henkimaailmasta.
Vaikka he ovat ulkoisesti tavallisten ihmisten roolissa, joskus he menevät naimisiin, joskus heistä tulee kuninkaita, ja sitten he luopuvat aineellisesta maailmasta. Tämä on kuitenkin vain eräänlaista näytelmää, jolla osoitetaan, että myös tavallinen ihminen voi saavuttaa valaistumisen.
Kuitenkin nämä suuret pyhimykset, nämä suuret avatarit ovat henkisen tiedon tukipilareita. He tuovat mukanaan kokonaisia uskonnollisia henkisiä järjestelmiä ja luovat uusia periaatteita.
Miksi näin tapahtuu? Koska aika muuttuu aina.
Olemassaolomme dramaturgia on rakennettu siten, että se, mikä toimii tänään, ei toimi huomenna, ja se, mitä pidämme huomenna täydellisenä, on ylihuomenna vanhentunutta. Kaikki muuttuu - joka vuosi näyteikkunat, muodit, vempaimet, tietokoneet.
Mutta jostain syystä ajattelemme, että henkisyys on muuttumatonta. Yhdestä näkökulmasta katsottuna henkisyys on todellakin muuttumatonta, se säilyttää aina ikuiset periaatteensa, mutta toisaalta ihmiset ja heidän käsityksensä henkisyydestä muuttuvat.
Siksi Vedat kuvaavat eräänlaista jatkuvaa ilmestystä, kuten internet verkossa.
Todellinen opettaja, todellinen profeetta on sellainen, joka on jatkuvassa internetissä, hän pumppaa jatkuvasti totuutta, ja tarjoajana hän välittää sitä muille...tai muilla menetelmillä, kirjoittamalla, mutta todellinen opettaja on todellinen tarjoaja.
****************
A. Maharaj
Sri Chaitanya Saraswat Math - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kulkemalla ikuisen täydellistämisen polkua

Sri Chaitanya Saraswat MathNyt muusta.
Ainutlaatuisuus on siinä, että tieto on kulkenut opetuslapseusketjussa opettajalta oppilaalle, joten niissä ei ole tapahtunut muutoksia. Yhdistävän voimansa, kaiken kattavan luonteensa ja universaalin lähestymistapansa vuoksi se on ainultlaatuinen.
Länsimaiset oppineet ja filosofit ovat usein tunnustaneet sen suuruuden ja kuvailleet sitä mitä innostavimmalla tavalla. He ovat aina korostaneet sekä tämän monimutkaisuutta että yksinkertaisuutta ja sitä, että se sulautuu täydellisesti jokaisen elämään aina hedelmöityshetkestä siirtymiseen tuonpuoleiseen. Sillä ei ole juurikaan merkitystä, onko ihminen vilpittömästi uskovainen vai ei, oppinut tai lukutaidoton.
Vedalaisuus ei perustu uskoon ja uskonnolliseen dogmiin vaan ihmisen käyttäytymiseen ja elämäntapaan. Tämä selittää myös suvaitsevaisuuden muita uskontoja ja uskomuksia kohtaan. Sen kannattajat uskovat, että kaikki uskonnot ovat erilaisia tapoja palvoa samaa Jumalaa (tai puolijumalaa).
Siksi mikään uskonto ei voi vaatia itselleen monopolia henkiseen viisauteen.
Mikään uskonto ei voi vaatia itselleen monopolia henkiseen viisauteen, siis yksinoikeutta.
Nykyään uskonnon ja tieteen välillä on suuri ero, mitä ei ollut muinoin. Uskonnosta on tullut uskomus, koska se perustuu todistamattomiin postulaatteihin, joita pidetään epätieteellisinä. Tiede sen sijaan perustuu siihen, mitä voidaan havaita ja todistaa kokemuksen avulla.
Mutta silti Vedoissa jäljitetään tiedon kokonaisuutta, ja niissä mainitaan ja jopa kuvataan se, mitä tiede ei vieläkään voi todistaa.
Pyhien tekstien jokaisella sanalla on sekä yleinen että erityinen merkitys, ja lisäksi kaikki sanan muodostavat tavut ovat hyvin toiminnallisia. Äänteellä, kieliopillisella muodolla, tavuihin jakamisella, osilla, sijalla lauseessa, ajan ja mahdollisen toiminnan merkityksellä on suuri semanttinen merkitys.
Vedojen tieteellinen arvo ihmiskunnan hyväksi voidaan helposti todentaa.
Ensiksikin meillä on runsaasti tietoa, jonka vedalaiset tietäjät ovat tallentaneet Kirjoituksiin.
Toiseksi jokainen Vedojen osa voidaan todentaa nykyaikaisen tieteen tulosten perusteella ja kolmanneksi se voidaan todentaa välittömällä kokemuksella ihmisen havaintokyvyn tasolla.
Vedat eivät rajoitu aineellisen maailman tutkimiseen, vaan ne koskevat myös ihmistä itseään tutkimuskohteena ja hänen suhdettaan aineelliseen ja henkiseen maailmaan.
Juuri tämä lähestymistapa tutkimukseen tekee vedalaisesta tieteestä täydellisen ja täysin ainutlaatuisen.
Mikään uskonto maailmassa ei voi vaatia itselleen monopolia hengelliseen viisauteen, siis yksinoikeutta.
Yksikään uskonto ei voi julistautua henkisen viisauden monopoliasemaan, toisin sanoen yksinoikeuteen. Jos joku väittää, että hänen uskonnollinen suuntauksensa on ainoa ja oikea, se on seurausta tietämättömyydestä, sivistyksen alhaisesta tasosta, joka on vaarallista sekä henkilölle itselleen että koko sivilisaatiolle.
Ihmisen uskonto vastaa hänen senhetkistä tietoisuuden ja kehityksen tasoaan. Jos uskonto on alkeellinen, se tarkoittaa, että ihminen ei kykene nyt enempään, mutta kykenee siihen myöhemmin - ehkä. Tämä primitiivisyyden taso on tarpeellinen - aluksi, ellei siihen liity dogmatismia, jolloin se on tie alaspäin, taantumuksellinen.
Kaikkien uskontojen kannattajat jaetaan kahteen ryhmään: niihin, jotka ovat ymmärtäneet sisäisen piilotetun merkityksen, ja niihin, joilla on pinnallinen ymmärrys.
Myös entisaikoina korkeakulttuuri ja primitiivinen elämä elivät rinnakkain.
Lisäksi sivistyneet ja sivistymättömät ihmiset elävät rinnakkain jopa nyt saman aikakauden sisällä.
Niinpä afrikkalaisista pygmeistä ja Amazonin intiaaneista ei tule sivistyneitä, sillä Vedojen mukaan ne ovat yksinkertaisesti erilaisia ihmiselämän muotoja.
Erilaisia ihmiselämän muotoja on universumissamme 400 000, kaikki heistä eivät ole biologisia elämänmuotoja.
Mutta jopa maapallolla on erilaisia ihmiselämänmuotoja, biologisia elämänmuotoja, joitakin ihmisiä jne. jotka ovat liian erilaisia keskenään.
Maapallolla elää nykyäänkin hyvin yksinkertaisia ja hyvin kehittyneitä ihmismäisiä olentoja, joiden tietoisuuden taso on hyvin erilainen.
Siksi viidakkotason villi-ihmiset eivät voi heti ottaa vastaan korkeamman henkisen tiedon tasoa, vaan he kehittyvät elämästä toiseen.
He eivät saa karman reaktiota esimerkiksi eläinten tappamisesta juuri lainkaan, koska heiltä eivät voi vaatia enempää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt muusta.

He eivät saa karman reaktiota esimerkiksi eläinten tappamisesta juuri lainkaan, koska heiltä eivät voi vaatia enempää.Siksi viidakkotason villi-ihmiset eivät voi heti ottaa vastaan korkeamman henkisen tiedon tasoa, vaan he kehittyvät elämästä toiseen.
He eivät saa karman reaktiota esimerkiksi eläinten tappamisesta juuri lainkaan, koska heiltä eivät voi vaatia enempää.
Koska tietoisuuden taso on kovin erilainen.
Siksi viidakkotason villi-ihmiset eivät voi heti ottaa vastaan korkeamman henkisen tiedon tasoa, vaan he kehittyvät elämästä toiseen.
He eivät saa karman reaktiota esimerkiksi eläinten tappamisesta juuri lainkaan, koska heiltä eivät voi vaatia enempää.
Mitä korkeampi tietoisuuden taso, sitä suurempi vastuu.
Vielä nykyäänkin on kannibaalien heimoja, heille ei voi viedä korkeampaa tietoa heti, mutta voi vaikka sanoa, että älä tapa ihan kaikkia ihmisiä, vaan valikoivasti, koska he ovat eläimen tasolla, he eivät voi ottaa korkeampaa tietoa vastaan lainkaan, paitsi jos heillä on tarpeeksi sukritia edellisistä elämistä, silloin he voivat ottaa vastaan enemmän.
Siksi viidakkotason villi-ihmiset eivät voi heti ottaa vastaan korkeamman henkisen tiedon tasoa, vaan he kehittyvät elämästä toiseen.
Niille, jotka ovat hieman kehittyneempiä, voi jo sanoa: älä tapa jne.
Mutta hyvin kehittyneet tietävät sen joka tapauksessa, miksi sanoa itsestäänselvyyksiä.
Se, mikä on syntiä yhdelle ihmiselle, ei ole syntiä toiselle, koska tietoisuuden taso on erilainen.
Mitä korkeampi tietoisuuden taso, sitä suurempi vastuu.
Ei ole niin, että on vain yksi uskonto ja kaikkien pitäisi toimia samalla tavalla "pelastuakseen", muuten on ikuinen helvetti.
Kyseenalaistaminen on älykkyyden tunnusmerkki.
Mikään uskonto maailmassa ei voi vaatia itselleen monopolia hengkiseen viisauteen, siis yksinoikeutta.
Ihmisen uskonto vastaa hänen senhetkistä tietoisuuden ja kehityksen tasoaan. Jos uskonto on alkeellinen, se tarkoittaa, että ihminen ei kykene nyt enempään, mutta kykenee siihen myöhemmin - ehkä. Tämä primitiivisyyden taso on tarpeellinen - aluksi, ellei siihen liity dogmatismia, jolloin se on tie alaspäin, taantumuksellinen.
Jos joku puhuu taivaista ja paratiiseista, joissa kadut on tehty kullasta, ja jos se on kaikki, mihin ihminen kykenee, ja jos se on hänen motiivinsa yläraja, se on silloin niin.
Itsekkyyden motiivi on ilmeisesti myös tärkeää ennen kuin ottaa seuraavan askelman, hieman korkeamman.
Vedalaisuus ei perustu uskoon ja uskonnolliseen dogmiin.
Vaishnavat ei pyri mihinkään taivaisiin tai paratiiseihin.
Kaikki sellainen on oman edun tavoittelua, tee näin ja pääset paratiisiin, taivaaseen? Mitä se sellainen on? Aikuiset eivät puhu noin,
Itse asiassa se on uskontoa alimmalla tasollaan, suorastaan rikollisella tasolla. Kyse on vain oman edun tavoittelusta, paratiisin nautinnoista ja ikuisen helvetin pelosta. Ja sellaisesta puhuvat aikuiset ihmiset?
Vaishnavismi alkaa siitä, mihin neljä Vedaa loppuu, siis Rig, Yajur, Sama ja Atharva Veda.
Tämä vaihe on jo ohitettu.
Yli 90 prosenttia Veda-tiedosta on aineellista tietoa, vain loput, alle 10 prosenttia on henkistä.
Nämä neljä Vedaa ovat pääasiassa ihmisille, jotka haluavat jatkaa nauttimista tässä maailmassa eivätkä lainkaan siirtyä henkimaailmaan.
Viimeksi mainitut ovat harvinaisia. - Anonyymi

Viimeksi mainitut ovat harvinaisia.Nämä neljä Vedaa ovat pääasiassa ihmisille, jotka haluavat jatkaa nauttimista tässä maailmassa eivätkä lainkaan siirtyä henkimaailmaan.
Viimeksi mainitut ovat harvinaisia.
Kaikki muut ovat enimmäkseen materialisteja, jotka haluavat tietää, miten elää kunnolla tässä maailmassa ilman suurempia kärsimystä, miten nauttia, miten olla rikkomatta kosmisia lakeja ja silti nauttia.
Tätä varten ihmisille on annettu käytävä, jota pitkin kulkea. Jos ette riko kosmisia lakeja, ette kärsi paljon, mutta voitte nauttia.
Vaisnavat eivät välitä edes vapautuksesta, muktista, joita on ainakin viittä erilaista, ja impersonalistinen vapautus on vaishnaveille pahempaa kuin mikään helvetti. Ei todellakaan mitään sellaista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä neljä Vedaa ovat pääasiassa ihmisille, jotka haluavat jatkaa nauttimista tässä maailmassa eivätkä lainkaan siirtyä henkimaailmaan.
Viimeksi mainitut ovat harvinaisia.
Kaikki muut ovat enimmäkseen materialisteja, jotka haluavat tietää, miten elää kunnolla tässä maailmassa ilman suurempia kärsimystä, miten nauttia, miten olla rikkomatta kosmisia lakeja ja silti nauttia.
Tätä varten ihmisille on annettu käytävä, jota pitkin kulkea. Jos ette riko kosmisia lakeja, ette kärsi paljon, mutta voitte nauttia.
Vaisnavat eivät välitä edes vapautuksesta, muktista, joita on ainakin viittä erilaista, ja impersonalistinen vapautus on vaishnaveille pahempaa kuin mikään helvetti. Ei todellakaan mitään sellaista.Bhagavad-gita 5.18
Nöyrät viisaat näkevät todellisen tietonsa voimasta samanarvoisina oppineen ja jalon bramiinin, lehmän, elefantin, koiran ja koiransyöjän [kastittoman]. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bhagavad-gita 5.18
Nöyrät viisaat näkevät todellisen tietonsa voimasta samanarvoisina oppineen ja jalon bramiinin, lehmän, elefantin, koiran ja koiransyöjän [kastittoman].Bhagavad Gita. 2.13
Ruumiillistunut sielu vaihtaa vähitellen lapsen kehosta nuoren miehen kehoon ja sitten vanhan miehen kehoon, ja samalla tavalla sielu siirtyy kuoleman jälkeen toiseen kehoon. Henkilö, joka on tietoinen omasta henkisestä luonteestaan, ei hämmenny tällaisesta muutoksesta.
Bhagavad Gita 2.20
Sielu ei synny eikä kuole. Hän ei ole koskaan syntynyt, ei synny eikä tule koskaan syntymään. Hän on syntymätön, ikuinen, aina olemassa oleva ja alkuperäinen. Hän ei tuhoudu, kun keho kuolee.
Bhagavad Gita. 2.12
Koskaan ei ole ollut aikaa, jolloin Minua, sinua ja kaikkia näitä kuninkaita ei olisi ollut olemassa, eikä kukaan meistä lakkaa olemasta tulevaisuudessakaan.
Bhagavad Gita. 2.23
Sielua ei voi paloitella millään aseella, polttaa tulella, kastella vedellä tai kuivattaa tuulella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bhagavad Gita. 2.13
Ruumiillistunut sielu vaihtaa vähitellen lapsen kehosta nuoren miehen kehoon ja sitten vanhan miehen kehoon, ja samalla tavalla sielu siirtyy kuoleman jälkeen toiseen kehoon. Henkilö, joka on tietoinen omasta henkisestä luonteestaan, ei hämmenny tällaisesta muutoksesta.
Bhagavad Gita 2.20
Sielu ei synny eikä kuole. Hän ei ole koskaan syntynyt, ei synny eikä tule koskaan syntymään. Hän on syntymätön, ikuinen, aina olemassa oleva ja alkuperäinen. Hän ei tuhoudu, kun keho kuolee.
Bhagavad Gita. 2.12
Koskaan ei ole ollut aikaa, jolloin Minua, sinua ja kaikkia näitä kuninkaita ei olisi ollut olemassa, eikä kukaan meistä lakkaa olemasta tulevaisuudessakaan.
Bhagavad Gita. 2.23
Sielua ei voi paloitella millään aseella, polttaa tulella, kastella vedellä tai kuivattaa tuulella.Vedat ovat kuin puu, jossa on monia oksia. Niiden äänillä on yhteinen juuri, yksi lähde. Se, jolla on ymmärrystä, pääsee varmasti juurelle, liikkuipa hän mitä haaraa pitkin tahansa. "Mene tuohon suuntaan. Sen, mitä etsit, löydät puun juurelta. Kukin oksa on totuuden erillinen puoli, mutta se itse ruumiillistuu kokonaisuutena juuressa. Mene sinne, niin kuulet äänen, joka voi sammuttaa janosi. Ei ole mitään järkeä matkustaa oksalta toiselle. Kun kuulette Kokonaisuuden äänen, kuulette sen yksittäisten osien äänen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vedat ovat kuin puu, jossa on monia oksia. Niiden äänillä on yhteinen juuri, yksi lähde. Se, jolla on ymmärrystä, pääsee varmasti juurelle, liikkuipa hän mitä haaraa pitkin tahansa. "Mene tuohon suuntaan. Sen, mitä etsit, löydät puun juurelta. Kukin oksa on totuuden erillinen puoli, mutta se itse ruumiillistuu kokonaisuutena juuressa. Mene sinne, niin kuulet äänen, joka voi sammuttaa janosi. Ei ole mitään järkeä matkustaa oksalta toiselle. Kun kuulette Kokonaisuuden äänen, kuulette sen yksittäisten osien äänen.
Lisäksi kukaan "híndulaisuudessa" ei väitä, että tämä olisi ainoa oikea tie.
Me ainoastaan annamme tietoa, ja jokainen voi tehdä mitä haluaa, hylätä sen kokonaan tai osittain jne.
Jos se ei sovi jollekin, hän voi valita toisen tien.
Onnea!
Aikaa on, ei ole kiirettä. Anonyymi kirjoitti:
"Molemmat uskonnot käyttävät samaa tekosyytä: ethän haluaisi elää sen kaltaisten kanssa ikuisesti."
Toivottavasti löydät etsimäsi polun.
Olitpa sitten ateisti, muslimi tai kristittytai jotain muuta, "hindulaisuus" ei selvästikään ole sinua varten.
Toivottavasti kaikki sujuu hyvin.
Onnea etsinnässäsi.
Hyvää jatkoa!Ei todellakaan ma sanon.
Täällähän on puhuttu rajatilakokemuksista. Minusta Anita Moorjanin Kuolema antoi minulle elämän on hienoin sellainen minkä olen lukenut.
Hänhän oli entinen hindu, mutta tuli kokemuksensa jälkeen tulokseen, ettei ollut reinkarnaatiota vaan rinnakkaisia elämiä. Syöpä ei ollut seurausta huonosta karmasta, emmekä tarvitse mitään vakaumusta palataksemme ykseyteen.
Anita osasi toistaa monet keskustelut, jotka oli käyty hänen ollessaan koomassa kaukana hänen huoneestaan sanasta sanaan. Ja parantui hetkessä sitruunan kokoisista syöpäsoluista, jonka todistivat lääkärit.
Tämä on kirja, joka hävitti minun pelkoni kuolemaa kohtaan kauan ennen mitään Vedoja ja vaikutti raitistavasti mieleeni.Anonyymi kirjoitti:
Lisäksi kukaan "huíndulaisuudessa" ei väitä, että tämä olisi ainoa oikea tie.
Me tarjoamme vain tietoa, ja jokainen voi tehdä mitä haluaa, hylätä sen kokonaan tai osittain jne.Ja tulla sitten palkkatappajan surmaamaksi kun Krishna kyllästyy.
Kyllähän kristitytkin sanovat, että Helvettiin päätyminen on oma valinta,Anonyymi kirjoitti:
Bhagavad Gita. 2.13
Ruumiillistunut sielu vaihtaa vähitellen lapsen kehosta nuoren miehen kehoon ja sitten vanhan miehen kehoon, ja samalla tavalla sielu siirtyy kuoleman jälkeen toiseen kehoon. Henkilö, joka on tietoinen omasta henkisestä luonteestaan, ei hämmenny tällaisesta muutoksesta.
Bhagavad Gita 2.20
Sielu ei synny eikä kuole. Hän ei ole koskaan syntynyt, ei synny eikä tule koskaan syntymään. Hän on syntymätön, ikuinen, aina olemassa oleva ja alkuperäinen. Hän ei tuhoudu, kun keho kuolee.
Bhagavad Gita. 2.12
Koskaan ei ole ollut aikaa, jolloin Minua, sinua ja kaikkia näitä kuninkaita ei olisi ollut olemassa, eikä kukaan meistä lakkaa olemasta tulevaisuudessakaan.
Bhagavad Gita. 2.23
Sielua ei voi paloitella millään aseella, polttaa tulella, kastella vedellä tai kuivattaa tuulella.Eivätkös demonit jää eloon, ellei Kalki saa sieluja hengiltä?
Anonyymi kirjoitti:
Mutta Krishnan itsensä tappamien uhrien käy aina lopulta hyvin. Muistaakseni he pääsee yhdistymään Krishnan kehoon.
Tätä kuvataan myös Star Wars avaruussaagan JEDI ritarien välisessä taistelussa tapahtuvan. Jedi kuolee ja hänen voimansa siirtyy toiseen.
Myös islamin suufeilla on saman tapainen käsitys Barakha tms. Hengen siirtymisestä kuolleesta elävään.
Hare Krishna!
Hare Krishna sinullekin.
Krishna ei koskaan tapa ketään, mutta muuttuu Vishnuksi, kun on tarpeen kukistaa demoneja.Tällä perusteella Jesse James ei koskaan ryöstä mitään jos vaihtaa nimensä vaikkapa Veli-Matiksi siksi aikaa.
Anonyymi kirjoitti:
Miksi Kalki on murhaaja
Kysy Kalkilta itse.Ei tarjonnut puhelinnumeroaan edes yhteisen biljardin päätteeksi. Ehkä se johtuu siitä, että se on huono häviäjä...
- Anonyymi
Parashurama tuhoaa 21 kuningasta ja kuningaskuntaa koska ne ei kuuntele bramiini pappeja tai loukkaavat askeetti tietäjiä. Mutta LOPULTA NUO KUNINKAAT HERÄÄVÄT JÄLLEEN ELOON JA SAAVAT KUNINGASKUNTANSA TAKAISIN.
Ilmestys 11 kertoo kaksi säkkipukuistakin tuhotaan, mutta heidän ruumistaan ei haudata, he nousee kuolemasta aina taivaaseen asti.
He ovat mielestäni Neuvostoliiton Lenin ja Kiinan Mao.
Ylipäänsä onko Intian uskonnoissa kuolema loppu vai jonkin uuden alku.- Anonyymi
"Parashurama tuhoaa 21 kuningasta ja kuningaskuntaa"¨
Ei 21, vaan 21 kertaa paljon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Parashurama tuhoaa 21 kuningasta ja kuningaskuntaa"¨
Ei 21, vaan 21 kertaa paljon."Ylipäänsä onko Intian uskonnoissa kuolema loppu vai jonkin uuden alku."
Mitään "Intian uskontoa" ei ole olemassa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ylipäänsä onko Intian uskonnoissa kuolema loppu vai jonkin uuden alku."
Mitään "Intian uskontoa" ei ole olemassa"Ylipäänsä onko Intian uskonnoissa kuolema loppu vai jonkin uuden alku."
”Kuolema” ei ikinä ole loppu, vaan aina uuden alku. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ylipäänsä onko Intian uskonnoissa kuolema loppu vai jonkin uuden alku."
”Kuolema” ei ikinä ole loppu, vaan aina uuden alku.Ylipäänsä onko Intian uskonnoissa kuolema loppu vai jonkin uuden alku."
”Kuolema” ei ikinä ole loppu, vaan aina uuden alku.
Kuolema.
Mitä järkeä on ajatella jotain, mitä ei ole olemassa? Kuolema on vain ovi. Se on vain siirtymähetki. Se ei ole mikään erikseen olemassa oleva todellisuus. Se on vain siirtymä yhdestä tilasta toiseen. Se on kuin yö, joka erottaa "tämän päivän" ja "huomisen". Ja tiedän, että huomenna aion tehdä sen, mitä en ole tehnyt tänään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylipäänsä onko Intian uskonnoissa kuolema loppu vai jonkin uuden alku."
”Kuolema” ei ikinä ole loppu, vaan aina uuden alku.
Kuolema.
Mitä järkeä on ajatella jotain, mitä ei ole olemassa? Kuolema on vain ovi. Se on vain siirtymähetki. Se ei ole mikään erikseen olemassa oleva todellisuus. Se on vain siirtymä yhdestä tilasta toiseen. Se on kuin yö, joka erottaa "tämän päivän" ja "huomisen". Ja tiedän, että huomenna aion tehdä sen, mitä en ole tehnyt tänään.Ylipäänsä onko Intian uskonnoissa kuolema loppu vai jonkin uuden alku."
”Kuolema” ei ikinä ole loppu, vaan aina uuden alku.
Kuolema.
Mitä järkeä on ajatella jotain, mitä ei ole olemassa? Kuolema on vain ovi. Se on vain siirtymähetki. Se ei ole mikään erikseen olemassa oleva todellisuus. Se on vain siirtymä yhdestä tilasta toiseen. Se on kuin yö, joka erottaa "tämän päivän" ja "huomisen". Ja tiedän, että huomenna aion tehdä sen, mitä en ole tehnyt tänään.
KUOLEMA ON OVI JA OVEA EI PITÄÄ PELÄTÄ.
Kun kuolema kutsuu teitä, älkää pelästykö tai piiloutuko, vaan kohdatkaa se ja katsokaa, MITÄ SILLÄ ON TARJOTTAVANAAN.
Loppujen lopuksi hän on Krishnan oikeudenmukainen, uskollinen ja kuuliainen palvelija. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylipäänsä onko Intian uskonnoissa kuolema loppu vai jonkin uuden alku."
”Kuolema” ei ikinä ole loppu, vaan aina uuden alku.
Kuolema.
Mitä järkeä on ajatella jotain, mitä ei ole olemassa? Kuolema on vain ovi. Se on vain siirtymähetki. Se ei ole mikään erikseen olemassa oleva todellisuus. Se on vain siirtymä yhdestä tilasta toiseen. Se on kuin yö, joka erottaa "tämän päivän" ja "huomisen". Ja tiedän, että huomenna aion tehdä sen, mitä en ole tehnyt tänään.
KUOLEMA ON OVI JA OVEA EI PITÄÄ PELÄTÄ.
Kun kuolema kutsuu teitä, älkää pelästykö tai piiloutuko, vaan kohdatkaa se ja katsokaa, MITÄ SILLÄ ON TARJOTTAVANAAN.
Loppujen lopuksi hän on Krishnan oikeudenmukainen, uskollinen ja kuuliainen palvelija.Kuolema.
Mitä järkeä on ajatella jotain, mitä ei ole olemassa? Kuolema on vain ovi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuolema.
Mitä järkeä on ajatella jotain, mitä ei ole olemassa? Kuolema on vain ovi.Kun hienojakoinen keho irtoaa fyysisestä kehosta. Sielu jatkaa matkaansa hienovaraisen kehon sisällä.
Elävä olento itsessään on tietoisuuden hiukkanen,
Sielu = energia = tietoisuus = elävä olento.
Sielu ei ole edes tässä ulottuvuudessa; se heijastuu kokonaan toisesta ulottuvuudesta sydämen alueelle; se ei ole lainkaan fyysisessä sydämessä, vaan metafyysisessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun hienojakoinen keho irtoaa fyysisestä kehosta. Sielu jatkaa matkaansa hienovaraisen kehon sisällä.
Elävä olento itsessään on tietoisuuden hiukkanen,
Sielu = energia = tietoisuus = elävä olento.
Sielu ei ole edes tässä ulottuvuudessa; se heijastuu kokonaan toisesta ulottuvuudesta sydämen alueelle; se ei ole lainkaan fyysisessä sydämessä, vaan metafyysisessä.Sielu on heijastus toisesta ulottuvuudesta.
Ihmisellä ei ole sielua, mutta sielulla on väliaikainen fyysinen keho. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sielu on heijastus toisesta ulottuvuudesta.
Ihmisellä ei ole sielua, mutta sielulla on väliaikainen fyysinen keho.”Kuolema” ei ikinä ole loppu, vaan aina uuden alku.
Kuolema.
Mitä järkeä on ajatella jotain, mitä ei ole olemassa? Kuolema on vain ovi. Se on vain siirtymähetki. Se ei ole mikään erikseen olemassa oleva todellisuus. Se on vain siirtymä yhdestä tilasta toiseen. Se on kuin yö, joka erottaa "tämän päivän" ja "huomisen". Ja tiedän, että huomenna aion tehdä sen, mitä en ole tehnyt tänään.
TODELLISUUDESSA MITÄÄN KUOLEMAA EI OLE EDES OLEMASSA. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Kuolema” ei ikinä ole loppu, vaan aina uuden alku.
Kuolema.
Mitä järkeä on ajatella jotain, mitä ei ole olemassa? Kuolema on vain ovi. Se on vain siirtymähetki. Se ei ole mikään erikseen olemassa oleva todellisuus. Se on vain siirtymä yhdestä tilasta toiseen. Se on kuin yö, joka erottaa "tämän päivän" ja "huomisen". Ja tiedän, että huomenna aion tehdä sen, mitä en ole tehnyt tänään.
TODELLISUUDESSA MITÄÄN KUOLEMAA EI OLE EDES OLEMASSA.Kuolema tuhoaa kaiken, mikä ei ole todellista; kuolema näyttää meille todelliset ystävämme; kuolema paljastaa todelliset prioriteettimme; kuolema tuo viisauden esiin; kuolema valistaa meitä peloistamme ja heikkouksistamme; mutta mikä tärkeintä, kuolema muistuttaa meitä siitä, että nämä aineelliset kehot ja aineelliset universumit eivät ole kotimme.
Kun kuolema kutsuu teitä, älkää pelästykö tai piiloutuko, vaan kohdatkaa se ja katsokaa, MITÄ SILLÄ ON TARJOTTAVANAAN.
Loppujen lopuksi hän on Krishnan oikeudenmukainen, uskollinen ja kuuliainen palvelija.
(J. Favors) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuolema tuhoaa kaiken, mikä ei ole todellista; kuolema näyttää meille todelliset ystävämme; kuolema paljastaa todelliset prioriteettimme; kuolema tuo viisauden esiin; kuolema valistaa meitä peloistamme ja heikkouksistamme; mutta mikä tärkeintä, kuolema muistuttaa meitä siitä, että nämä aineelliset kehot ja aineelliset universumit eivät ole kotimme.
Kun kuolema kutsuu teitä, älkää pelästykö tai piiloutuko, vaan kohdatkaa se ja katsokaa, MITÄ SILLÄ ON TARJOTTAVANAAN.
Loppujen lopuksi hän on Krishnan oikeudenmukainen, uskollinen ja kuuliainen palvelija.
(J. Favors)Itse asiassame itse emme ole millään tavalla yhteydessä fyysiseen kehoomme; ne eivät ole meitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse asiassame itse emme ole millään tavalla yhteydessä fyysiseen kehoomme; ne eivät ole meitä.
”Kuolema” ei ikinä ole loppu, vaan aina uuden alku.
Kuolema on pilkku, ei piste. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Kuolema” ei ikinä ole loppu, vaan aina uuden alku.
Kuolema on pilkku, ei piste.”Kuolema” ei ikinä ole loppu, vaan aina uuden alku.
Kuolema on pilkku, ei piste.
Kuolema ei ole mitäähn. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Kuolema” ei ikinä ole loppu, vaan aina uuden alku.
Kuolema on pilkku, ei piste.
Kuolema ei ole mitäähn.”Kuolema” ei ikinä ole loppu, vaan aina uuden alku.
Kuolema on pilkku, ei piste.
Sielu eroaa olennaisesti hienojakoisesta kehosta siinä, että sielu on itse elävä persoonallisuus, elämän ja yksilöllisyyden lähde tai toimija, kun taas hienojakoinen keho on toimiva kuori tai ohjelma, jolla ei ole itsenäistä elämää ja joka vaikuttaa elävältä vain siksi, että sielu on sen takana.
Fyysinen keho ja hienojakoinen keho toimivat yhdessä eräänlaisena vääränä olemuksena tai koneena, jossa TODELLINEN OLEMUS – SIELU – MATKUSTAA MATKUSTAJANA.
Menneisyyden toimiensa kautta ihminen muodostaa tietyn mentaliteetin (oleminen määrittää tietoisuuden), ja tästä nykyisestä mentaliteetista tulee tulevan toiminnan perusta (tietoisuus määrittää olemisen). Tämä on jälleensyntymisen perusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Kuolema” ei ikinä ole loppu, vaan aina uuden alku.
Kuolema on pilkku, ei piste.
Sielu eroaa olennaisesti hienojakoisesta kehosta siinä, että sielu on itse elävä persoonallisuus, elämän ja yksilöllisyyden lähde tai toimija, kun taas hienojakoinen keho on toimiva kuori tai ohjelma, jolla ei ole itsenäistä elämää ja joka vaikuttaa elävältä vain siksi, että sielu on sen takana.
Fyysinen keho ja hienojakoinen keho toimivat yhdessä eräänlaisena vääränä olemuksena tai koneena, jossa TODELLINEN OLEMUS – SIELU – MATKUSTAA MATKUSTAJANA.
Menneisyyden toimiensa kautta ihminen muodostaa tietyn mentaliteetin (oleminen määrittää tietoisuuden), ja tästä nykyisestä mentaliteetista tulee tulevan toiminnan perusta (tietoisuus määrittää olemisen). Tämä on jälleensyntymisen perusta.Toimintamme menneissä elämissä ja tässä elämässä luovat nykyisen elämän käsikirjoituksen. Jokaisessa elämässä tapahtuu samanaikaisesti kaksi prosessia: ensinnäkin saamme aikaisempien tekojemme seuraukset (työstämme karmaa) ja toiseksi muodostamme (kehitämme) uutta karmaa, suoritamme hyveellisiä tai syntisiä tekoja. Voidaan sanoa, että työstämme karmaa ja luomme kohtalon. Toisin sanoen meidän on otettava vastaan menneiden tekojemme seuraukset ("karmareaktiot"), mutta olemme vapaita valitsemaan, mitä teemme ja miten toimimme nykyhetkessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toimintamme menneissä elämissä ja tässä elämässä luovat nykyisen elämän käsikirjoituksen. Jokaisessa elämässä tapahtuu samanaikaisesti kaksi prosessia: ensinnäkin saamme aikaisempien tekojemme seuraukset (työstämme karmaa) ja toiseksi muodostamme (kehitämme) uutta karmaa, suoritamme hyveellisiä tai syntisiä tekoja. Voidaan sanoa, että työstämme karmaa ja luomme kohtalon. Toisin sanoen meidän on otettava vastaan menneiden tekojemme seuraukset ("karmareaktiot"), mutta olemme vapaita valitsemaan, mitä teemme ja miten toimimme nykyhetkessä.
Sielu ei ole pelkkää energiaa tai persoonatonta valoa tai tyhjyyttä, kuten jotkut ihmiset virheellisesti luulevat. Sielu on kaunis persoonallisuus, joka kuuluu Jumalan valtakuntaan, ja sillä on henkinen keho, joka on sat-chit-ananda (sanskrit) - ikuisuus, tieto ja autuus. Kun sielu kuitenkin joutuu halun valtaan nauttia Jumalasta riippumatta, se laskeutuu välittömästi aineelliseen maailmaan, jossa se jää loukkuun aineelliseen kehoon. Miksi me kärsimme? Koska sielu, joka on sat-chit-ananda, on vangittuna aineelliseen kehoon, jonka luonto on asat-achit-nirananda, eli se on väliaikainen, tietämätön ja kärsimyksen alainen.

"Tämä on kirja, joka hävitti minun pelkoni kuolemaa kohtaan kauan ennen mitään Vedoja ja vaikutti raitistavasti mieleeni."
On hienoa, että löysit etsimäsi.
Toivotan sinulle menestystä matkallasi, jonka nimi on elämä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Tämä on kirja, joka hävitti minun pelkoni kuolemaa kohtaan kauan ennen mitään Vedoja ja vaikutti raitistavasti mieleeni."
On hienoa, että löysit etsimäsi.
Toivotan sinulle menestystä matkallasi, jonka nimi on elämä."Tämä on kirja, joka hävitti minun pelkoni kuolemaa kohtaan kauan ennen mitään Vedoja ja vaikutti raitistavasti mieleeni."
Mitä minuun tulee, en ole pelännyt mitään yli 20 vuoteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ylipäänsä onko Intian uskonnoissa kuolema loppu vai jonkin uuden alku."
”Kuolema” ei ikinä ole loppu, vaan aina uuden alku.Yepulis.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sielu ei ole pelkkää energiaa tai persoonatonta valoa tai tyhjyyttä, kuten jotkut ihmiset virheellisesti luulevat. Sielu on kaunis persoonallisuus, joka kuuluu Jumalan valtakuntaan, ja sillä on henkinen keho, joka on sat-chit-ananda (sanskrit) - ikuisuus, tieto ja autuus. Kun sielu kuitenkin joutuu halun valtaan nauttia Jumalasta riippumatta, se laskeutuu välittömästi aineelliseen maailmaan, jossa se jää loukkuun aineelliseen kehoon. Miksi me kärsimme? Koska sielu, joka on sat-chit-ananda, on vangittuna aineelliseen kehoon, jonka luonto on asat-achit-nirananda, eli se on väliaikainen, tietämätön ja kärsimyksen alainen.
Niin paljon hössötystä jostakin kuolemasta, joka on vain ovi, ei muuta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin paljon hössötystä jostakin kuolemasta, joka on vain ovi, ei muuta.
Kuolenpa sitten sekunnin kuluttua tai muutaman vuosikymmenen kuluttua, se ei vaikuta minuun millään tavalla, paitsi että työni jää kesken, mutta muuten se ei vaikuta minuun millään tavalla.
Niin paljon hössötystä jostakin kuolemasta, joka on vain ovi, ei muuta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuolenpa sitten sekunnin kuluttua tai muutaman vuosikymmenen kuluttua, se ei vaikuta minuun millään tavalla, paitsi että työni jää kesken, mutta muuten se ei vaikuta minuun millään tavalla.
Niin paljon hössötystä jostakin kuolemasta, joka on vain ovi, ei muuta.En ole ainoa; kaikki tuntemani ihmiset, jotka seuraavat "idän saatanallisia oppeja", ovat myös täysin välinpitämättömiä kuolemaa kohtaan, koska minulle ja heille kuolema ei ole mitään, se ei ole edes keskustelun arvoinen asia.
Puhun tästä vain sen takia, että ihmiset pelkäävät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole ainoa; kaikki tuntemani ihmiset, jotka seuraavat "idän saatanallisia oppeja", ovat myös täysin välinpitämättömiä kuolemaa kohtaan, koska minulle ja heille kuolema ei ole mitään, se ei ole edes keskustelun arvoinen asia.
Puhun tästä vain sen takia, että ihmiset pelkäävät.Tietenkin on surullista sanoa hyvästit läheisilleen, ja rakkailleen, mutta toisaalta se ei ole edes keskustelun arvoista, se kuolema.
Puhun tästä vain sen takia, että ihmiset pelkäävät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietenkin on surullista sanoa hyvästit läheisilleen, ja rakkailleen, mutta toisaalta se ei ole edes keskustelun arvoista, se kuolema.
Puhun tästä vain sen takia, että ihmiset pelkäävät.Kuolema on viiden aistin kyvyttömyys havaita ulkomaailman esineitä. Kun aistien toiminta lakkaa, sielu ei kuitenkaan kuole, vaan odottaa siihen asti, kunnes aistit heräävät jälleen henkiin uudessa ruumiissa. Vain liha pelkää kuolemaa, sielulle kuolema on tilaisuus toteuttaa kuolemattomuutensa. Kuolemaa ei tarvitse pelätä, sillä kuolema on vain kyvyttömyyttä havaita ulkoista petosta aisteilla. Vain se, joka elää lihan tyydyttämiseksi, kuolee. Kuoleman voittamiseksi riittää, että tuntee oman ikuisen luontonsa. Sinun on tuhottava omistajuuden tunne ja murrettava ulkomaailmaan liittyvät siteet. Luovu kaikesta, mikä sitoo sinut näkyvään todellisuuteen. Anna valemaailman huolehtia kehostasi. Jätä itsellesi vain äly. Sen avulla oivallat todellisen itsesi ja voitat kuolemanpelon.
Krishna Dvaipayana tai Veda Vyasa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuolema on viiden aistin kyvyttömyys havaita ulkomaailman esineitä. Kun aistien toiminta lakkaa, sielu ei kuitenkaan kuole, vaan odottaa siihen asti, kunnes aistit heräävät jälleen henkiin uudessa ruumiissa. Vain liha pelkää kuolemaa, sielulle kuolema on tilaisuus toteuttaa kuolemattomuutensa. Kuolemaa ei tarvitse pelätä, sillä kuolema on vain kyvyttömyyttä havaita ulkoista petosta aisteilla. Vain se, joka elää lihan tyydyttämiseksi, kuolee. Kuoleman voittamiseksi riittää, että tuntee oman ikuisen luontonsa. Sinun on tuhottava omistajuuden tunne ja murrettava ulkomaailmaan liittyvät siteet. Luovu kaikesta, mikä sitoo sinut näkyvään todellisuuteen. Anna valemaailman huolehtia kehostasi. Jätä itsellesi vain äly. Sen avulla oivallat todellisen itsesi ja voitat kuolemanpelon.
Krishna Dvaipayana tai Veda VyasaVain liha pelkää kuolemaa, sielulle kuolema on tilaisuus toteuttaa kuolemattomuutensa. Kuolemaa ei tarvitse pelätä, sillä kuolema on vain kyvyttömyyttä havaita ulkoista petosta aisteilla. Vain se, joka elää lihan tyydyttämiseksi, kuolee. Kuoleman voittamiseksi riittää, että tuntee oman ikuisen luontonsa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain liha pelkää kuolemaa, sielulle kuolema on tilaisuus toteuttaa kuolemattomuutensa. Kuolemaa ei tarvitse pelätä, sillä kuolema on vain kyvyttömyyttä havaita ulkoista petosta aisteilla. Vain se, joka elää lihan tyydyttämiseksi, kuolee. Kuoleman voittamiseksi riittää, että tuntee oman ikuisen luontonsa.
Niin paljon hössötystä jostakin kuolemasta
Anonyymi kirjoitti:
Kuolema on viiden aistin kyvyttömyys havaita ulkomaailman esineitä. Kun aistien toiminta lakkaa, sielu ei kuitenkaan kuole, vaan odottaa siihen asti, kunnes aistit heräävät jälleen henkiin uudessa ruumiissa. Vain liha pelkää kuolemaa, sielulle kuolema on tilaisuus toteuttaa kuolemattomuutensa. Kuolemaa ei tarvitse pelätä, sillä kuolema on vain kyvyttömyyttä havaita ulkoista petosta aisteilla. Vain se, joka elää lihan tyydyttämiseksi, kuolee. Kuoleman voittamiseksi riittää, että tuntee oman ikuisen luontonsa. Sinun on tuhottava omistajuuden tunne ja murrettava ulkomaailmaan liittyvät siteet. Luovu kaikesta, mikä sitoo sinut näkyvään todellisuuteen. Anna valemaailman huolehtia kehostasi. Jätä itsellesi vain äly. Sen avulla oivallat todellisen itsesi ja voitat kuolemanpelon.
Krishna Dvaipayana tai Veda VyasaKuulostaa kokemukseni mukaan dissosiaatiolta.
- Anonyymi
Pureksija kirjoitti:
Kuulostaa kokemukseni mukaan dissosiaatiolta.
Ketju ilmeisesti poistettu:
Hän ei tappanut Egyptin esikoisia.
"HINDUT" EIVÄT ODOTA MITÄÄN MESSIASI, KOSKA EI OLE MITÄÄN, MILTÄ IHMISIÄ PITÄISI PELASTAA — AINOA, MISTÄ PITÄÄ PELASTAA, ON OMA TIEDONPUUTE.
"Miten sinä sitten näet tuon profetian Kalkista?"
En mitenkään, minulle se on vain aikakausien vaihtuminen, jossa toiset vapautuvat ja toiset jatkavat elämäänsä tässä maailmassa.
En edes kirjoittaisi tästä, jos se ei olisi ollut koko ajan niin iso juttu, tämä ”toinen tuleminen" jne.

En edes kirjoittaisi tästä, jos se ei olisi ollut koko ajan niin iso juttu, tämä ”toinen tuleminen" Ja jos maailma ei olisi odottanut sitä ylöstempausta 23.-24, joka ei lopulta tapahtunutkaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketju ilmeisesti poistettu:
Hän ei tappanut Egyptin esikoisia.
"HINDUT" EIVÄT ODOTA MITÄÄN MESSIASI, KOSKA EI OLE MITÄÄN, MILTÄ IHMISIÄ PITÄISI PELASTAA — AINOA, MISTÄ PITÄÄ PELASTAA, ON OMA TIEDONPUUTE.
"Miten sinä sitten näet tuon profetian Kalkista?"
En mitenkään, minulle se on vain aikakausien vaihtuminen, jossa toiset vapautuvat ja toiset jatkavat elämäänsä tässä maailmassa.
En edes kirjoittaisi tästä, jos se ei olisi ollut koko ajan niin iso juttu, tämä ”toinen tuleminen" jne.
"HINDUT" EIVÄT ODOTA MITÄÄN MESSIASI, KOSKA EI OLE MITÄÄN, MILTÄ IHMISIÄ PITÄISI PELASTAA — AINOA, MISTÄ PITÄÄ PELASTAA, ON OMA TIEDONPUUTE.
"Miten sinä sitten näet tuon profetian Kalkista?"
En mitenkään, minulle se on vain aikakausien vaihtuminen, jossa toiset vapautuvat ja toiset jatkavat elämäänsä tässä maailmassa.
En edes kirjoittaisi tästä, jos se ei olisi ollut koko ajan niin iso juttu, tämä ”toinen tuleminen" Ja jos maailma ei olisi odottanut sitä ylöstempausta 23.-24, joka ei lopulta tapahtunutkaan.Kuitenkin, tallensin eilen koko ketjun. Tallennan melkein kaiken, melkein aina kokonaiset ketjut, ja voin lisätä tämän materiaalin tänne. Ilmeisesti joku ei pitänyt siitä, että sanottiin: "miksi jeesus on murhaaja" (toisessa tulemisessa")?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuitenkin, tallensin eilen koko ketjun. Tallennan melkein kaiken, melkein aina kokonaiset ketjut, ja voin lisätä tämän materiaalin tänne. Ilmeisesti joku ei pitänyt siitä, että sanottiin: "miksi jeesus on murhaaja" (toisessa tulemisessa")?
Poistetusta ketjusta:
Kukaan ei joudu ikuiseen helvettiin, koska sellaista ei ole olemassa, vaikka helvetti onkin olemassa väliaikaisesti. Joten helvetti on olemassa ja samalla se ei ole olemassa. Helvetti on väliaikainen ja se ase on olemassa mentaalisella tasolla, ei todellisuudessa. Se on todellisuudessa ja se ei ole todellisuudessa; se on tietoisuuden tila, mentaalinen tila. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poistetusta ketjusta:
Kukaan ei joudu ikuiseen helvettiin, koska sellaista ei ole olemassa, vaikka helvetti onkin olemassa väliaikaisesti. Joten helvetti on olemassa ja samalla se ei ole olemassa. Helvetti on väliaikainen ja se ase on olemassa mentaalisella tasolla, ei todellisuudessa. Se on todellisuudessa ja se ei ole todellisuudessa; se on tietoisuuden tila, mentaalinen tila.Poistetusta ketjusta:
Tappamalla demonit, he vapautetaan. Ja mikä on niin pahaa vapautumisessa? En halua edes puhua kuolemasta, koska sitä ei oikeasti ole olemassa. Se on väliaikainen tila, en ymmärrä mitä pahaa kuolemassa voisi olla, kun saa uuden kauniin nuoren kehon (yleensä) ja kaikki alkaa alusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poistetusta ketjusta:
Tappamalla demonit, he vapautetaan. Ja mikä on niin pahaa vapautumisessa? En halua edes puhua kuolemasta, koska sitä ei oikeasti ole olemassa. Se on väliaikainen tila, en ymmärrä mitä pahaa kuolemassa voisi olla, kun saa uuden kauniin nuoren kehon (yleensä) ja kaikki alkaa alusta.Pureksija
2025-09-28 20:48:18
UUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ei joudu ikuiseen helvettiin, koska sellaista ei ole olemassa, vaikka helvetti onkin olemassa väliaikaisesti. Joten helvetti on olemassa ja samalla se ei ole olemassa. Helvetti on väliaikainen ja se ase on olemassa mentaalisella tasolla, ei todellisuudessa. Se on todellisuudessa ja se ei ole todellisuudessa; se on tietoisuuden tila, mentaalinen tila.
Mutta Kalkihan surmaa epäkelvot ihmiset kuten Ilmestyskirjan Karitsa. Raukeavatko he sitten tyhjiin?
Kauheaa melua jostakin kuolemasta, jota todellisuudessa ei edes ole olemassa, mutta jos se ”kuolema” tuo vapautuksen, mitä pahaa siinä on, tai vaikka ei tuokaan, jos ihmiset saavat uuden nuoren kehon ja uuden elämän, mikä siinä on niin pahaa? Se on vain toivottavaa; minä itsekin toivoisin sellaista.
Anonyymi
2025-09-28 20:53:22

Kukaan ei koskaan lähetetä ikuiseen helvettiin helvettiin kidutettavaksi. En ymmärrä, miksi tämä niin sanottu kuolema, joka on vain siirtymävaihe, portti, on niin paha asia.
Jos ihmiset saavat uuden nuoren kehon ja uuden elämän, mikä siinä on niin pahaa? Se on vain toivottavaa; minä itsekin toivoisin sellaista.
Mit pahaa on uudessa nuoressa kehossa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pureksija

Mit pahaa on uudessa nuoressa kehossa?Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ei koskaan lähetetä ikuiseen helvettiin helvettiin kidutettavaksi. En ymmärrä, miksi tämä niin sanottu kuolema, joka on vain siirtymävaihe, portti, on niin paha asia.
Jos ihmiset saavat uuden nuoren kehon ja uuden elämän, mikä siinä on niin pahaa? Se on vain toivottavaa; minä itsekin toivoisin sellaista.
Mit pahaa on uudessa nuoressa kehossa?
Mutta Kalkihan surmaa epäkelvot ihmiset kuten Ilmestyskirjan Karitsa. Raukeavatko he sitten tyhjiin?
Kukaan ei koskaan raukea tyhjiin, koska sellaista asiaa ei edes ole olemassa.
On olemassa persoonaton vapautuminen, jossa yksilöllisyys häviää, mutta sekään ei ole aivan niin.
Pureksija
2025-09-28 20:58:42

Kaikki jatkuu olemassaolossaan, koska elävät olennot eli sielut ovat energiaa, ja energiaa ei voi tuhota, vaan se voi vain muuntua toiseen muotoon.
Kukaan ei koskaan raukea tyhjiin, koska sellaista asiaa ei edes ole olemassa.
Kaikki jatkuu olemassaolossaan,
Kukaan ei tuhoudu ei koskaan, ei ikinä, ei milloinkaan,
Vaan?
Mitä demoni-ihmisille tapahtuu?
Kaikki, poikkeuksetta, saavat vapautuksen, jota niin monet ihmiset haluavat, ja sen saaminen ei ole helppoa tavikselle. Mutta demonit saavat kaikki vapautuksen, ei kärsi, päinvastoin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ei koskaan lähetetä ikuiseen helvettiin helvettiin kidutettavaksi. En ymmärrä, miksi tämä niin sanottu kuolema, joka on vain siirtymävaihe, portti, on niin paha asia.
Jos ihmiset saavat uuden nuoren kehon ja uuden elämän, mikä siinä on niin pahaa? Se on vain toivottavaa; minä itsekin toivoisin sellaista.
Mit pahaa on uudessa nuoressa kehossa?
Mutta Kalkihan surmaa epäkelvot ihmiset kuten Ilmestyskirjan Karitsa. Raukeavatko he sitten tyhjiin?
Kukaan ei koskaan raukea tyhjiin, koska sellaista asiaa ei edes ole olemassa.
On olemassa persoonaton vapautuminen, jossa yksilöllisyys häviää, mutta sekään ei ole aivan niin.
Pureksija
2025-09-28 20:58:42
UUSI
Anonyymi kirjoitti:
Mutta Kalkihan surmaa epäkelvot ihmiset kuten Ilmestyskirjan Karitsa. Raukeavatko he sitten tyhjiin?
Kukaan ei koskaan raukea tyhjiin, koska sellaista asiaa ei edes ole olemassa.
On olemassa persoonaton vapautuminen, jossa yksilöllisyys häviää, mutta sekään ei ole aivan niin.
Kukaan ei koskaan raukea tyhjiin, koska sellaista asiaa ei edes ole olemassa.
Kaikki jatkuu olemassaolossaan, koska elävät olennot eli sielut ovat energiaa, ja energiaa ei voi tuhota, vaan se voi vain muuntua toiseen muotoon.
Kukaan ei koskaan raukea tyhjiin, koska sellaista asiaa ei edes ole olemassa.
Kaikki jatkuu olemassaolossaan,
Kukaan ei tuhoudu ei koskaan, ei ikinä, ei milloinkaan,
Vaan?
Mitä demoni-ihmisille tapahtuu?
Kaikki, poikkeuksetta, saavat vapautuksen, jota niin monet ihmiset haluavat, ja sen saaminen ei ole helppoa tavikselle. Mutta demonit saavat kaikki vapautuksen, ei kärsi, päinvastoin.Mutta demonit saavat kaikki vapautuksen, ei kärsi, päinvastoin.
He eivät kärsi, he saavat sen, mistä monet haaveilevat
Kukaan ei koskaan raukea tyhjiin, koska sellaista asiaa ei edes ole olemassa.
kaikki elävät edelleen.
"Siitä, että Kalkin surmaamat ihmiset vapautuisivat alettiin puhua vasta myöhemmin."
Sanoin jo, että käytän automaattista käännöstä, siinä on paljon virheitä, varoitan aina, että siinä on virheitä. Jos alan kääntää kaikkea huolellisesti, yhden sivun kääntäminen vie minulta kuukausia. Käännän tekstejä työkseni, mutta se on hyvin hidasta työtä.
Vihdoin selkeä vastaus, kiitos. Joten kuten sanoin vaikuttaa siltä, että Kalki ei suorita tavallista murhaa kuten Ilmestyskirjan
ULKOISESTI VOI TUNTUA, ETTÄ SE ON SAMANLAISTA, MUTTA TODELLISUUDESSA
JUMALAN KOSKETUKSELLA KAIKKI KARMA NOLLAUTUU JA IHMINEN VAPAUTUU, JA PAHIS PUHDISTUU KAIKISTA SYNNEISTÄ.
”Tappamalla” kaikki synnit nollataan, ihmisestä tulee puhdas ja sen jälkeen saa vapautuksen, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta demonit saavat kaikki vapautuksen, ei kärsi, päinvastoin.
He eivät kärsi, he saavat sen, mistä monet haaveilevat
Kukaan ei koskaan raukea tyhjiin, koska sellaista asiaa ei edes ole olemassa.
kaikki elävät edelleen.
"Siitä, että Kalkin surmaamat ihmiset vapautuisivat alettiin puhua vasta myöhemmin."
Sanoin jo, että käytän automaattista käännöstä, siinä on paljon virheitä, varoitan aina, että siinä on virheitä. Jos alan kääntää kaikkea huolellisesti, yhden sivun kääntäminen vie minulta kuukausia. Käännän tekstejä työkseni, mutta se on hyvin hidasta työtä.
Vihdoin selkeä vastaus, kiitos. Joten kuten sanoin vaikuttaa siltä, että Kalki ei suorita tavallista murhaa kuten Ilmestyskirjan
ULKOISESTI VOI TUNTUA, ETTÄ SE ON SAMANLAISTA, MUTTA TODELLISUUDESSA
JUMALAN KOSKETUKSELLA KAIKKI KARMA NOLLAUTUU JA IHMINEN VAPAUTUU, JA PAHIS PUHDISTUU KAIKISTA SYNNEISTÄ.
”Tappamalla” kaikki synnit nollataan, ihmisestä tulee puhdas ja sen jälkeen saa vapautuksen,Vihdoin selkeä vastaus, kiitos. Joten kuten sanoin vaikuttaa siltä, että Kalki ei suorita tavallista murhaa kuten Ilmestyskirjan
ULKOISESTI VOI TUNTUA, ETTÄ SE ON SAMANLAISTA, MUTTA EI OLE.
"Jeesuksen toisessa tulemisessa", Raamatun mukaan he joutuvat ikuiseen helvettiin, koska armon aika on ohi ja on jo liian myöhäistä "tehdä parannus."
MUTTA KALKI AVATARAN TAPAUKSESSA:
JUMALAN KOSKETUKSELLA KAIKKI KARMA NOLLAUTUU JA IHMINEN VAPAUTUU, JA PAHIS PUHDISTUU KAIKISTA SYNNEISTÄ. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihdoin selkeä vastaus, kiitos. Joten kuten sanoin vaikuttaa siltä, että Kalki ei suorita tavallista murhaa kuten Ilmestyskirjan
ULKOISESTI VOI TUNTUA, ETTÄ SE ON SAMANLAISTA, MUTTA EI OLE.
"Jeesuksen toisessa tulemisessa", Raamatun mukaan he joutuvat ikuiseen helvettiin, koska armon aika on ohi ja on jo liian myöhäistä "tehdä parannus."
MUTTA KALKI AVATARAN TAPAUKSESSA:
JUMALAN KOSKETUKSELLA KAIKKI KARMA NOLLAUTUU JA IHMINEN VAPAUTUU, JA PAHIS PUHDISTUU KAIKISTA SYNNEISTÄ.ULKOISESTI VOI TUNTUA, ETTÄ SE ON SAMANLAISTA, MUTTA EI OLE.
"Jeesuksen toisessa tulemisessa", Raamatun mukaan he joutuvat ikuiseen helvettiin, koska armon aika on ohi ja on jo liian myöhäistä "tehdä parannus.
Raamatun mukaan se on loppu ja ”viimeinen tuomio” tulee, mutta Vedojen mukaan SE ON ALKU.
LOPPU ON ALKU.
UUSI AIKAKAUSI ALKAA,
SE ON VAIN YHDEN AIKAKAUDEN LOPPU JA UUDEN ALKU.
HUOMAATKO ERON? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ULKOISESTI VOI TUNTUA, ETTÄ SE ON SAMANLAISTA, MUTTA EI OLE.
"Jeesuksen toisessa tulemisessa", Raamatun mukaan he joutuvat ikuiseen helvettiin, koska armon aika on ohi ja on jo liian myöhäistä "tehdä parannus.
Raamatun mukaan se on loppu ja ”viimeinen tuomio” tulee, mutta Vedojen mukaan SE ON ALKU.
LOPPU ON ALKU.
UUSI AIKAKAUSI ALKAA,
SE ON VAIN YHDEN AIKAKAUDEN LOPPU JA UUDEN ALKU.
HUOMAATKO ERON?"mutta puhtaita sielultaan"
POIKKEUKSET KAIKKI ELÄVÄT OLENTOT OVAT ALUN PERIN PUHTAITA JA VIRHEETTÖMIÄ, KAIKKI OVAT TASA-ARVOISIA, SAMANARVOISIA,
Sielun tasolla He ovat samanarvoisia.
Ei ole olemassa perisyntiä.
Mutta kosketus aineelliseen maailmaan on saastuttanut ihmiset, Sielu itsessään heijastuu toisesta ulottuvuudesta, joten sielu ei edes toimi tässä maailmassa, se on passiivinen täällä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"mutta puhtaita sielultaan"
POIKKEUKSET KAIKKI ELÄVÄT OLENTOT OVAT ALUN PERIN PUHTAITA JA VIRHEETTÖMIÄ, KAIKKI OVAT TASA-ARVOISIA, SAMANARVOISIA,
Sielun tasolla He ovat samanarvoisia.
Ei ole olemassa perisyntiä.
Mutta kosketus aineelliseen maailmaan on saastuttanut ihmiset, Sielu itsessään heijastuu toisesta ulottuvuudesta, joten sielu ei edes toimi tässä maailmassa, se on passiivinen täällä.Poistettu: Kolmas maailmansota. Se on piste viivalla, viiva tasossa ja taso äärettömyydessä
Laitan ketjun takaisin pikku hiljaa: - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poistettu: Kolmas maailmansota. Se on piste viivalla, viiva tasossa ja taso äärettömyydessä
Laitan ketjun takaisin pikku hiljaa:"Saavuttavat vapautuksen".
"Tarkoitatko kuinka "tiedän ma rauha mulle on mullassa suotu" vai onko tämä sitä, että keho, jonka sisällä on tämän uskonnon mukaan se oikea minä vangittuna vapautuu. Että ruumis oli demoni ja sielu puhdas?"
En ymmärrä, ruumis ei ole mikään demoni, fyysinen ruumis on joka tapauksessa kuollut, sielu eläväitti sen eloon energiallaan, fyysinen ruumis on vain kuollutta materiaa - ollut aina.
Ihmisen mieli voi olla demoninen, ei fyysisesti kuollut materia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Saavuttavat vapautuksen".
"Tarkoitatko kuinka "tiedän ma rauha mulle on mullassa suotu" vai onko tämä sitä, että keho, jonka sisällä on tämän uskonnon mukaan se oikea minä vangittuna vapautuu. Että ruumis oli demoni ja sielu puhdas?"
En ymmärrä, ruumis ei ole mikään demoni, fyysinen ruumis on joka tapauksessa kuollut, sielu eläväitti sen eloon energiallaan, fyysinen ruumis on vain kuollutta materiaa - ollut aina.
Ihmisen mieli voi olla demoninen, ei fyysisesti kuollut materia."että keho, jonka sisällä on tämän uskonnon mukaan se oikea minä vangittuna vapautuu"
Ei niin.
Ihmisen keholla ei ole sielua, mutta sielulla on väliaikainen fyysinen keho. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"että keho, jonka sisällä on tämän uskonnon mukaan se oikea minä vangittuna vapautuu"
Ei niin.
Ihmisen keholla ei ole sielua, mutta sielulla on väliaikainen fyysinen keho.Vastaan nyt erään toisen ihmisen kysymyksiin, koska ketju poistettiin:
Anonyymi
2025-09-28 15:23:03
UUSI
"Albert Einstein sanoi, että kun henkilö kuolee, niin tietoisuus jää elämään. Mutta mihin se tietoisuus sitten menee? Voi hyvin kuvitella, että tietoisuus matkustaa avaruuden toiselle puolelle ikuiseen elämään."
Elävä olento itsessään on tietoisuuden hiukkanen,
Sielu = energia = tietoisuus = elävä olento.
Sielu ei ole edes tässä ulottuvuudessa; se heijastuu kokonaan toisesta ulottuvuudesta sydämen alueelle; se ei ole lainkaan fyysisessä sydämessä, vaan metafyysisessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastaan nyt erään toisen ihmisen kysymyksiin, koska ketju poistettiin:
Anonyymi
2025-09-28 15:23:03
UUSI
"Albert Einstein sanoi, että kun henkilö kuolee, niin tietoisuus jää elämään. Mutta mihin se tietoisuus sitten menee? Voi hyvin kuvitella, että tietoisuus matkustaa avaruuden toiselle puolelle ikuiseen elämään."
Elävä olento itsessään on tietoisuuden hiukkanen,
Sielu = energia = tietoisuus = elävä olento.
Sielu ei ole edes tässä ulottuvuudessa; se heijastuu kokonaan toisesta ulottuvuudesta sydämen alueelle; se ei ole lainkaan fyysisessä sydämessä, vaan metafyysisessä.Sielu ei ole edes tässä ulottuvuudessa; se heijastuu kokonaan toisesta ulottuvuudesta sydämen alueelle; se ei ole lainkaan fyysisessä sydämessä, vaan metafyysisessä.
Ihmisellä ei ole sielua, mutta sielulla on väliaikainen fyysinen keho. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sielu ei ole edes tässä ulottuvuudessa; se heijastuu kokonaan toisesta ulottuvuudesta sydämen alueelle; se ei ole lainkaan fyysisessä sydämessä, vaan metafyysisessä.
Ihmisellä ei ole sielua, mutta sielulla on väliaikainen fyysinen keho.Ketju palautetaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketju palautetaan.
"Albert Einstein sanoi, että kun henkilö kuolee, niin tietoisuus jää elämään. Mutta mihin se tietoisuus sitten menee? Voi hyvin kuvitella, että tietoisuus matkustaa avaruuden toiselle puolelle ikuiseen elämään."
Elävä olento itsessään on tietoisuuden hiukkanen,
Sielu = energia = tietoisuus = elävä olento.
Vedoissa sanotaan, että ihminen koostuu kolmesta perusrakenteesta: fyysisestä kehosta, hienojakoisesta kehosta eli psyykestä ja sielusta, joka on tietoisuuden lähde. Fyysinen keho on meille ilmeisin todellisuus. Vedan mukaan fyysisellä keholla on neljä perustarvetta: ravinto, uni, parittelu ja puolustautuminen. Tunnemme nämä tarpeet hyvin voimakkaasti.
... joka tarkoittaa yksilöllistä tietoisuutta tai sielua. Sillä vaikka monet ihmiset käyttävät koko ajan termiä "sielu", tämä sana tuntuu monista ihmisistä epätieteelliseltä, jotenkin niin arkipäiväiseltä. Ja koska tämä ilmiö on kaikkialla läsnä - tietoisuus, sielu, kaikki omistaa sen, tarvitsemme jonkin tieteellisen termin. Nyt, niin oudolta kuin se tuntuukin, kaikkien tieteiden joukossa ei ole tiedettä, joka tutkisi tietoisuutta. Psykologia ei tutki tietoisuutta. Se ilmentää, tutkii tietoisuuden ilmenemismuotoja materiassa. Sitä kutsutaan psykologiaksi. Miten tietoisuus käyttäytyy aineellisessa maailmassa. Ehdollistunut, verhoutunut tietoisuus. Ja mitä tietoisuus on puhtaassa muodossaan, sellaisenaan, ilman yhteyttä materiaan, kukaan ei käsittele tätä kysymystä. Tällaista tiedettä ei ole olemassa. Ja kuitenkin, jotta voitaisiin kunnolla ymmärtää edes sitä, miten tietoisuus toimii materiassa, on välttämätöntä, että meillä on käsitys siitä, mitä se itsessään on. Voiko se olla olemassa aineen ulkopuolella vai ei. ... joka tulee englannin kielen sanasta "spirit" - "henki" tai "sielu", joka viittaa tällaiseen antimateriaaliseen hiukkaseen, jonka ulkoinen merkki on yksilöllinen tietoisuus. Ja tämä tietoisuushiukkanen eroaa olennaisesti pienimmistä ainehiukkasista. Kuten elektronit, positronit ja niin edelleen.
Tämän spiritonin, aineettoman henkisen hiukkasen, tärkeimmät ominaisuudet ovat seuraavat. Ensinnäkin spiriton on elämän kantaja. Toiseksi, näiden spiritonien lukumäärä on ääretön, rajoittamaton. Kolmanneksi - spiritonia ei voi luoda eikä tuhota, eli se on luonteeltaan ikuinen. Neljänneksi - spiritonilla on tietoisuus ja vapaa tahto. Ja viidenneksi, spiritonilla on persoonallinen luonne. Ja koska tämä spiriton eli sielu kuuluu korkeamman energian luokkaan, toisin kuin aine, alempi energia, sillä ei ole aineellisia ominaisuuksia. Ja siksi sitä ei voida havaita millään aineellisilla kokeilla. Olisi hyvin outoa, jos henkihiukkanen havaittaisiin aineellisen kokeen avulla. Toisin sanoen henkisen hiukkasen havaitsemiseksi tarvitaan henkistä kokemusta, henkistä koetta. On kuitenkin olemassa epäsuoria merkkejä, joiden avulla voimme silti todeta spiritonin läsnäolon aineessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Albert Einstein sanoi, että kun henkilö kuolee, niin tietoisuus jää elämään. Mutta mihin se tietoisuus sitten menee? Voi hyvin kuvitella, että tietoisuus matkustaa avaruuden toiselle puolelle ikuiseen elämään."
Elävä olento itsessään on tietoisuuden hiukkanen,
Sielu = energia = tietoisuus = elävä olento.
Vedoissa sanotaan, että ihminen koostuu kolmesta perusrakenteesta: fyysisestä kehosta, hienojakoisesta kehosta eli psyykestä ja sielusta, joka on tietoisuuden lähde. Fyysinen keho on meille ilmeisin todellisuus. Vedan mukaan fyysisellä keholla on neljä perustarvetta: ravinto, uni, parittelu ja puolustautuminen. Tunnemme nämä tarpeet hyvin voimakkaasti.
... joka tarkoittaa yksilöllistä tietoisuutta tai sielua. Sillä vaikka monet ihmiset käyttävät koko ajan termiä "sielu", tämä sana tuntuu monista ihmisistä epätieteelliseltä, jotenkin niin arkipäiväiseltä. Ja koska tämä ilmiö on kaikkialla läsnä - tietoisuus, sielu, kaikki omistaa sen, tarvitsemme jonkin tieteellisen termin. Nyt, niin oudolta kuin se tuntuukin, kaikkien tieteiden joukossa ei ole tiedettä, joka tutkisi tietoisuutta. Psykologia ei tutki tietoisuutta. Se ilmentää, tutkii tietoisuuden ilmenemismuotoja materiassa. Sitä kutsutaan psykologiaksi. Miten tietoisuus käyttäytyy aineellisessa maailmassa. Ehdollistunut, verhoutunut tietoisuus. Ja mitä tietoisuus on puhtaassa muodossaan, sellaisenaan, ilman yhteyttä materiaan, kukaan ei käsittele tätä kysymystä. Tällaista tiedettä ei ole olemassa. Ja kuitenkin, jotta voitaisiin kunnolla ymmärtää edes sitä, miten tietoisuus toimii materiassa, on välttämätöntä, että meillä on käsitys siitä, mitä se itsessään on. Voiko se olla olemassa aineen ulkopuolella vai ei. ... joka tulee englannin kielen sanasta "spirit" - "henki" tai "sielu", joka viittaa tällaiseen antimateriaaliseen hiukkaseen, jonka ulkoinen merkki on yksilöllinen tietoisuus. Ja tämä tietoisuushiukkanen eroaa olennaisesti pienimmistä ainehiukkasista. Kuten elektronit, positronit ja niin edelleen.
Tämän spiritonin, aineettoman henkisen hiukkasen, tärkeimmät ominaisuudet ovat seuraavat. Ensinnäkin spiriton on elämän kantaja. Toiseksi, näiden spiritonien lukumäärä on ääretön, rajoittamaton. Kolmanneksi - spiritonia ei voi luoda eikä tuhota, eli se on luonteeltaan ikuinen. Neljänneksi - spiritonilla on tietoisuus ja vapaa tahto. Ja viidenneksi, spiritonilla on persoonallinen luonne. Ja koska tämä spiriton eli sielu kuuluu korkeamman energian luokkaan, toisin kuin aine, alempi energia, sillä ei ole aineellisia ominaisuuksia. Ja siksi sitä ei voida havaita millään aineellisilla kokeilla. Olisi hyvin outoa, jos henkihiukkanen havaittaisiin aineellisen kokeen avulla. Toisin sanoen henkisen hiukkasen havaitsemiseksi tarvitaan henkistä kokemusta, henkistä koetta. On kuitenkin olemassa epäsuoria merkkejä, joiden avulla voimme silti todeta spiritonin läsnäolon aineessa.Onko mahdollista todistaa sielun olemassaolo? Juuri nyt mielemme on täysin keskittynyt kehoon. Mutta sielun luonnetta voivat ymmärtää vain ne, joiden silmät ovat kääntyneet sisäänpäin. Ihmisille, joiden mieli on puhdistettu lupauksilla, meditaatiolla, rukouksella ja katumuksella, sielun olemassaolo tuntuu itsestään selvältä - heille se ei ole uskon asia vaan todellinen henkinen kokemus. Toisille sielun olemassaolo jää todistamattomaksi hypoteesiksi, vaikka empiiristä aineistoa olisikin paljon.
"Jos aasialainen kysyy minulta, mikä Eurooppa on, minun on pakko vastata: 'Se on se osa maailmaa, jossa ihmiset ovat pakkomielteisiä sen fantastisen ajatuksen suhteen, että ihminen on luotu tyhjästä ja että häntä ei ole ollut olemassa ennen hänen nykyistä syntymäänsä'."" A. Schopenhauer
Jo antiikin kreikkalainen filosofi Parmenides väitti, että jos jokin on olemassa, se on aina olemassa*. Kaikki voidaan kyseenalaistaa paitsi yksi ilmeinen totuus: olen olemassa, ja siksi olen Parmenideen mukaan ollut olemassa aina enkä lakkaa olemasta tulevaisuudessa. ..
Viittaus Parmenidekseen tuskin vakuuttaa ketään enää, mutta ajatus on tarpeeksi looginen, jotta ihmiset palaavat siihen yhä uudelleen ja uudelleen. Jos on olemassa aineen säilymislaki ja energian säilymislaki, miksi ei voi olla tietoisuuden säilymislakia? Monet muinaisina aikoina löydetyistä laeista on löydetty uudelleen vasta nyt. Tietoisuuden säilymisen laki on yksi niistä. ... Voimme jakaa tietoisuuden ikuisuuden käsityksiä puoltavat argumentit neljään laajaan kategoriaan: 1) näitä käsityksiä tukevat jumalallisesti ilmoitetut pyhät kirjoitukset (lähinnä Veda-perinteen kirjoitukset) ja monien aitojen pyhimysten ja mystikkojen kokemukset, jotka ovat määritelmällisesti vapaita petoksen taipumuksesta; 2) tietoisuuden ikuisuuden käsite on looginen, sopusoinnussa luontaisten käsitystemme oikeudenmukaisuudesta ja hyvyydestä kanssa, ja se mahdollistaa kokonaisvaltaisen kuvan maailmankaikkeuden olemassaolosta; 3) on olemassa valtavasti kokeellista aineistoa, joka todistaa, että - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko mahdollista todistaa sielun olemassaolo? Juuri nyt mielemme on täysin keskittynyt kehoon. Mutta sielun luonnetta voivat ymmärtää vain ne, joiden silmät ovat kääntyneet sisäänpäin. Ihmisille, joiden mieli on puhdistettu lupauksilla, meditaatiolla, rukouksella ja katumuksella, sielun olemassaolo tuntuu itsestään selvältä - heille se ei ole uskon asia vaan todellinen henkinen kokemus. Toisille sielun olemassaolo jää todistamattomaksi hypoteesiksi, vaikka empiiristä aineistoa olisikin paljon.
"Jos aasialainen kysyy minulta, mikä Eurooppa on, minun on pakko vastata: 'Se on se osa maailmaa, jossa ihmiset ovat pakkomielteisiä sen fantastisen ajatuksen suhteen, että ihminen on luotu tyhjästä ja että häntä ei ole ollut olemassa ennen hänen nykyistä syntymäänsä'."" A. Schopenhauer
Jo antiikin kreikkalainen filosofi Parmenides väitti, että jos jokin on olemassa, se on aina olemassa*. Kaikki voidaan kyseenalaistaa paitsi yksi ilmeinen totuus: olen olemassa, ja siksi olen Parmenideen mukaan ollut olemassa aina enkä lakkaa olemasta tulevaisuudessa. ..
Viittaus Parmenidekseen tuskin vakuuttaa ketään enää, mutta ajatus on tarpeeksi looginen, jotta ihmiset palaavat siihen yhä uudelleen ja uudelleen. Jos on olemassa aineen säilymislaki ja energian säilymislaki, miksi ei voi olla tietoisuuden säilymislakia? Monet muinaisina aikoina löydetyistä laeista on löydetty uudelleen vasta nyt. Tietoisuuden säilymisen laki on yksi niistä. ... Voimme jakaa tietoisuuden ikuisuuden käsityksiä puoltavat argumentit neljään laajaan kategoriaan: 1) näitä käsityksiä tukevat jumalallisesti ilmoitetut pyhät kirjoitukset (lähinnä Veda-perinteen kirjoitukset) ja monien aitojen pyhimysten ja mystikkojen kokemukset, jotka ovat määritelmällisesti vapaita petoksen taipumuksesta; 2) tietoisuuden ikuisuuden käsite on looginen, sopusoinnussa luontaisten käsitystemme oikeudenmukaisuudesta ja hyvyydestä kanssa, ja se mahdollistaa kokonaisvaltaisen kuvan maailmankaikkeuden olemassaolosta; 3) on olemassa valtavasti kokeellista aineistoa, joka todistaa, että"Olemassaolo ei synny eikä ole kuoleman alainen. Kokonaisuus, jolla ei ole loppua, on liikkumaton ja yhtenäinen."
"Koska olen olemassa tässä maailmassa, voin olettaa, että tulen aina olemaan olemassa jossakin muodossa".
Onko uskomuksilla sielun ikuisuudesta käytännön arvoa? Vastaus on ilmeinen: niillä, jotka elävät sielun ikuisuuden käsityksestä käsin, on paljon paremmat mahdollisuudet elää tämä elämä arvokkaasti ja ilman pelkoa sen jatkumisesta tulevaisuudessa kuin niillä, jotka lähtevät liikkeelle elämän "kertakäyttöisyyden" todistamattomasta hypoteesista. Kaukaisen tulevaisuuden ajattelematta jättäminen on älyllistä lyhytnäköisyyttä, merkki mielen heikkoudesta. Intuitiivinen oivallus sielun ikuisuudesta on ihmiselle luontainen. Todella kaukonäköinen ihminen elää yrittämättä tukahduttaa olemisen ikuisuuden tunnetta. Viisaimmat ihmiset kautta aikojen ovat pyrkineet kehittämään tätä aistia itsessään ja löytäneet siten onnen, rohkeuden ja pelottomuuden. Sama pragmaattinen todiste pätee myös ihmiskunnan historian mittakaavassa: ikuisen sielun olemassaolon kieltäminen ja yritykset rakentaa maanpäällinen paratiisi ilman Jumalaa - länsimaisen sivilisaation noin kaksisataa vuotta sitten valistuksen aikana aloittama kokeilu - veivät koko maapallon ekologisen katastrofin partaalle. Toisin sanoen tietoisuus, joka kieltää ikuisen sielun olemassaolon, on luonteeltaan tuhoisa. Motto "Meidän jälkeemme vaikka vedenpaisumus" on vaarallinen paitsi jälkeläisillemme, jotka tuomitsemme pyytämättä aiheuttamaamme vedenpaisumukseen, myös ennen kaikkea meille itsellemme, koska "vedenpaisumus" tulee yleensä paljon nopeammin kuin ennustamme. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Olemassaolo ei synny eikä ole kuoleman alainen. Kokonaisuus, jolla ei ole loppua, on liikkumaton ja yhtenäinen."
"Koska olen olemassa tässä maailmassa, voin olettaa, että tulen aina olemaan olemassa jossakin muodossa".
Onko uskomuksilla sielun ikuisuudesta käytännön arvoa? Vastaus on ilmeinen: niillä, jotka elävät sielun ikuisuuden käsityksestä käsin, on paljon paremmat mahdollisuudet elää tämä elämä arvokkaasti ja ilman pelkoa sen jatkumisesta tulevaisuudessa kuin niillä, jotka lähtevät liikkeelle elämän "kertakäyttöisyyden" todistamattomasta hypoteesista. Kaukaisen tulevaisuuden ajattelematta jättäminen on älyllistä lyhytnäköisyyttä, merkki mielen heikkoudesta. Intuitiivinen oivallus sielun ikuisuudesta on ihmiselle luontainen. Todella kaukonäköinen ihminen elää yrittämättä tukahduttaa olemisen ikuisuuden tunnetta. Viisaimmat ihmiset kautta aikojen ovat pyrkineet kehittämään tätä aistia itsessään ja löytäneet siten onnen, rohkeuden ja pelottomuuden. Sama pragmaattinen todiste pätee myös ihmiskunnan historian mittakaavassa: ikuisen sielun olemassaolon kieltäminen ja yritykset rakentaa maanpäällinen paratiisi ilman Jumalaa - länsimaisen sivilisaation noin kaksisataa vuotta sitten valistuksen aikana aloittama kokeilu - veivät koko maapallon ekologisen katastrofin partaalle. Toisin sanoen tietoisuus, joka kieltää ikuisen sielun olemassaolon, on luonteeltaan tuhoisa. Motto "Meidän jälkeemme vaikka vedenpaisumus" on vaarallinen paitsi jälkeläisillemme, jotka tuomitsemme pyytämättä aiheuttamaamme vedenpaisumukseen, myös ennen kaikkea meille itsellemme, koska "vedenpaisumus" tulee yleensä paljon nopeammin kuin ennustamme.Mutta onko mahdollista todistaa sielun olemassaolo? Se riippuu siitä, mitä pidämme todisteena. Voimmeko esimerkiksi todistaa mielen olemassaolon? Kuka on nähnyt mielen? Kuka on koskenut siihen? Mieli ei ole ymmärrettävissä logiikan tai fysiikan ja kemian menetelmien avulla. Sen tutkimiseen tarvitaan muita menetelmiä. Sama pätee ikuiseen sieluun: jokainen voi olla vakuuttunut sen olemassaolosta, mutta siihen on käytettävä erityisiä menetelmiä. Tällä hetkellä tietoisuutemme on täysin keskittynyt kehoon. Sielun luonteen voi ymmärtää vain se, jonka tietoisuus on suuntautunut sisäänpäin. Siksi filosofit murskaavat keihäänsä väittelemällä sielun luonteesta, joogit vajoavat mystiseen transsiin ja uskovaiset yrittävät pestä sydämensä katumuksen kyynelillä. Toisin sanoen ihmisille, joiden mieli on puhdistettu lupauksilla, meditaatiolla, rukouksella ja katumuksella, sielun olemassaolo tuntuu itsestään selvältä - heille se ei ole uskon asia vaan todellinen hengellinen kokemus. Toisten mielestä sielun olemassaolo jää todistamattomaksi hypoteesiksi, vaikka empiirinen todistusaineisto olisi ylivoimainen, sillä sielu kuuluu niihin kategorioihin, joiden olemassaoloa on vaikea todistaa puhtaasti tieteellisellä laitteistolla, joka on sovitettu ulkoisten kohteiden tutkimiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta onko mahdollista todistaa sielun olemassaolo? Se riippuu siitä, mitä pidämme todisteena. Voimmeko esimerkiksi todistaa mielen olemassaolon? Kuka on nähnyt mielen? Kuka on koskenut siihen? Mieli ei ole ymmärrettävissä logiikan tai fysiikan ja kemian menetelmien avulla. Sen tutkimiseen tarvitaan muita menetelmiä. Sama pätee ikuiseen sieluun: jokainen voi olla vakuuttunut sen olemassaolosta, mutta siihen on käytettävä erityisiä menetelmiä. Tällä hetkellä tietoisuutemme on täysin keskittynyt kehoon. Sielun luonteen voi ymmärtää vain se, jonka tietoisuus on suuntautunut sisäänpäin. Siksi filosofit murskaavat keihäänsä väittelemällä sielun luonteesta, joogit vajoavat mystiseen transsiin ja uskovaiset yrittävät pestä sydämensä katumuksen kyynelillä. Toisin sanoen ihmisille, joiden mieli on puhdistettu lupauksilla, meditaatiolla, rukouksella ja katumuksella, sielun olemassaolo tuntuu itsestään selvältä - heille se ei ole uskon asia vaan todellinen hengellinen kokemus. Toisten mielestä sielun olemassaolo jää todistamattomaksi hypoteesiksi, vaikka empiirinen todistusaineisto olisi ylivoimainen, sillä sielu kuuluu niihin kategorioihin, joiden olemassaoloa on vaikea todistaa puhtaasti tieteellisellä laitteistolla, joka on sovitettu ulkoisten kohteiden tutkimiseen.
Vedalaisen perinteen filosofeille sielun olemassaolo ei tietenkään näyttänyt olevan niin vaikea todistaa. Heidän logiikkansa oli suunnilleen seuraava. Havaitsija (subjekti) on aina erillinen havainnon kohteesta. Jonkin asian olemassaolon todistamiseksi riittää, että se nähdään, toisin sanoen kohteen olemassaolo todistetaan havainnoimalla. Mutta subjekti ei voi nähdä itseään: subjektin (havainnoitsijan) olemassaolo todistetaan jo itse havainnon tosiasialla. Descartes sanoi: "Minä ajattelen, siis olen olemassa". On myös selvää, että tämän havainnoivan "minä" luonne ei ole pelkistettävissä ruumiiseen ja mieleen, koska sekä ruumiini että mieleni voivat olla havainnointini kohteena. Näin ollen tämän 'minä'-olemuksen kantajan on oltava erillään ruumiista ja mielestä.
Sielu eli jiva on siis ikuinen hengen hiukkanen, tietoisuuden atomi, jolla on rajallinen itsenäisyys ja joka on kaikkien elämän ilmenemismuotojen syy. Se eroaa kuolleesta aineesta ensinnäkin siinä, että se kykenee olemaan tietoinen olemassaolostaan ja havaitsemaan ympäröivän maailman. Juuri tämä ominaisuus - kyky havaita - erottaa elävän elottomasta.
Atma-sielulla on kolme pääominaisuutta: 1) sielu on tuhoutumaton; 2) sielu on atomaarinen; h) sielulla on tietoisuus eli kyky toimia ja nauttia suhteellisesta vapaudesta. Nämä sielun ominaisuudet ovat aksiomaattisia. Kirjoitukset väittävät niiden olevan läsnä atmassa - tai pikemminkin määrittelevät atman sellaiseksi, jolla on nämä ominaisuudet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vedalaisen perinteen filosofeille sielun olemassaolo ei tietenkään näyttänyt olevan niin vaikea todistaa. Heidän logiikkansa oli suunnilleen seuraava. Havaitsija (subjekti) on aina erillinen havainnon kohteesta. Jonkin asian olemassaolon todistamiseksi riittää, että se nähdään, toisin sanoen kohteen olemassaolo todistetaan havainnoimalla. Mutta subjekti ei voi nähdä itseään: subjektin (havainnoitsijan) olemassaolo todistetaan jo itse havainnon tosiasialla. Descartes sanoi: "Minä ajattelen, siis olen olemassa". On myös selvää, että tämän havainnoivan "minä" luonne ei ole pelkistettävissä ruumiiseen ja mieleen, koska sekä ruumiini että mieleni voivat olla havainnointini kohteena. Näin ollen tämän 'minä'-olemuksen kantajan on oltava erillään ruumiista ja mielestä.
Sielu eli jiva on siis ikuinen hengen hiukkanen, tietoisuuden atomi, jolla on rajallinen itsenäisyys ja joka on kaikkien elämän ilmenemismuotojen syy. Se eroaa kuolleesta aineesta ensinnäkin siinä, että se kykenee olemaan tietoinen olemassaolostaan ja havaitsemaan ympäröivän maailman. Juuri tämä ominaisuus - kyky havaita - erottaa elävän elottomasta.
Atma-sielulla on kolme pääominaisuutta: 1) sielu on tuhoutumaton; 2) sielu on atomaarinen; h) sielulla on tietoisuus eli kyky toimia ja nauttia suhteellisesta vapaudesta. Nämä sielun ominaisuudet ovat aksiomaattisia. Kirjoitukset väittävät niiden olevan läsnä atmassa - tai pikemminkin määrittelevät atman sellaiseksi, jolla on nämä ominaisuudet.Voimme selvästi nähdä, että ihmisen minuus on pysyvä. Kaikki, mihin samaistumme - kehomme, mielemme, ympäristömme - muuttuu jatkuvasti. Jos meidän
"minä" muuttuisi heidän mukanaan, emme huomaisi muutoksia, emmekä varmasti kokisi niitä niin traagisina. Jotta voisit havaita jonkin liikkuvan, sinun on oltava itse hiljaa: kun olemme lentokoneessa, emme tunne lentokoneen liikettä. Ihmisen keho ja mieli muuttuvat jatkuvasti: olimme vauva, sitten lapsi, teini-ikäinen, nuori mies, aikuinen. Mutta on olemassa jokin kiinteä vertailupiste, josta käsin havaitsemme kaikki nämä muutokset. Jotenkin, jollain ihmeellä, minämme pysyy muuttumattomana kaikkien näiden muutosten aikana. Mikä takaa minäkäsityksemme pysyvyyden tai jatkuvuuden? Tällä pysyvyydellä on oltava jokin todellisuuspohja.
Äänestä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voimme selvästi nähdä, että ihmisen minuus on pysyvä. Kaikki, mihin samaistumme - kehomme, mielemme, ympäristömme - muuttuu jatkuvasti. Jos meidän
"minä" muuttuisi heidän mukanaan, emme huomaisi muutoksia, emmekä varmasti kokisi niitä niin traagisina. Jotta voisit havaita jonkin liikkuvan, sinun on oltava itse hiljaa: kun olemme lentokoneessa, emme tunne lentokoneen liikettä. Ihmisen keho ja mieli muuttuvat jatkuvasti: olimme vauva, sitten lapsi, teini-ikäinen, nuori mies, aikuinen. Mutta on olemassa jokin kiinteä vertailupiste, josta käsin havaitsemme kaikki nämä muutokset. Jotenkin, jollain ihmeellä, minämme pysyy muuttumattomana kaikkien näiden muutosten aikana. Mikä takaa minäkäsityksemme pysyvyyden tai jatkuvuuden? Tällä pysyvyydellä on oltava jokin todellisuuspohja.
ÄänestäTieteen kehitys vain vahvistaa aineen muuttuvuutta. Nykyaikainen lääketiede on havainnut, että noin seitsemässä vuodessa koko kehomme muuttuu molekyylitasolla, eli joka seitsemäs vuosi saamme täysin uuden kehon. Mutta minämme pysyy muuttumattomana. Jotkut ihmiset, jotka tunnustavat aineen vaihtelevuuden, saattavat väittää, että egomme pysyvyys varmistetaan esimerkiksi aivojen rakenteen pysyvyydellä, sillä aivoilla on rakenteellisia itsetuotantomekanismeja. Roger Penrose, yksi merkittävimmistä teoreettisista fyysikoista, joka tutkii muun muassa tietoisuuden luonnetta, sanoo tästä kirjassaan Shadows of the Mind seuraavaa:
Suuri osa kehomme ja aivomme muodostavasta aineesta uudistuu jatkuvasti - vain niiden rakenteet pysyvät muuttumattomina. Lisäksi aine itsessään näyttää olevan ohimenevää, koska se voi muuttua muodosta toiseen... Materia itsessään on siis jotakin epämääräistä ja katoavaa, joten on järkevää olettaa, että ihmisen minuuden pysyvyys saattaa liittyä enemmän mallien säilymiseen kuin varsinaisiin ainehiukkasiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tieteen kehitys vain vahvistaa aineen muuttuvuutta. Nykyaikainen lääketiede on havainnut, että noin seitsemässä vuodessa koko kehomme muuttuu molekyylitasolla, eli joka seitsemäs vuosi saamme täysin uuden kehon. Mutta minämme pysyy muuttumattomana. Jotkut ihmiset, jotka tunnustavat aineen vaihtelevuuden, saattavat väittää, että egomme pysyvyys varmistetaan esimerkiksi aivojen rakenteen pysyvyydellä, sillä aivoilla on rakenteellisia itsetuotantomekanismeja. Roger Penrose, yksi merkittävimmistä teoreettisista fyysikoista, joka tutkii muun muassa tietoisuuden luonnetta, sanoo tästä kirjassaan Shadows of the Mind seuraavaa:
Suuri osa kehomme ja aivomme muodostavasta aineesta uudistuu jatkuvasti - vain niiden rakenteet pysyvät muuttumattomina. Lisäksi aine itsessään näyttää olevan ohimenevää, koska se voi muuttua muodosta toiseen... Materia itsessään on siis jotakin epämääräistä ja katoavaa, joten on järkevää olettaa, että ihmisen minuuden pysyvyys saattaa liittyä enemmän mallien säilymiseen kuin varsinaisiin ainehiukkasiin.Roger Penrose, yksi merkittävimmistä teoreettisista fyysikoista, joka tutkii muun muassa tietoisuuden luonnetta, sanoo tästä kirjassaan Shadows of the Mind seuraavaa:
Suuri osa kehomme ja aivomme muodostavasta aineesta uudistuu jatkuvasti - vain niiden rakenteet pysyvät muuttumattomina. Lisäksi aine itsessään näyttää olevan ohimenevää, koska se voi muuttua muodosta toiseen... Materia itsessään on siis jotakin epämääräistä ja katoavaa, joten on järkevää olettaa, että ihmisen minuuden pysyvyys saattaa liittyä enemmän mallien säilymiseen kuin varsinaisiin ainehiukkasiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Roger Penrose, yksi merkittävimmistä teoreettisista fyysikoista, joka tutkii muun muassa tietoisuuden luonnetta, sanoo tästä kirjassaan Shadows of the Mind seuraavaa:
Suuri osa kehomme ja aivomme muodostavasta aineesta uudistuu jatkuvasti - vain niiden rakenteet pysyvät muuttumattomina. Lisäksi aine itsessään näyttää olevan ohimenevää, koska se voi muuttua muodosta toiseen... Materia itsessään on siis jotakin epämääräistä ja katoavaa, joten on järkevää olettaa, että ihmisen minuuden pysyvyys saattaa liittyä enemmän mallien säilymiseen kuin varsinaisiin ainehiukkasiin.Ja toinen kummallinen tosiasia: ihminen ei tunne kuoleman todellisuutta. Mikään ei ole tietoisuudellemme vieraampaa kuin ajatus siitä, että jonain päivänä kuolemme, lakkaamme olemasta. Kukaan ei halua kuolla, eikä kukaan usko omaan kuolemaansa. Kyllä, teoriassa sallimme tällaisen mahdollisuuden. Jokainen ihminen pyrkii pysyvyyteen, ikuisuuteen, muuttumattomuuteen ja kieltää kuoleman kaikin voimin. Mikä on tämän itsepäisen pyrkimyksen perusta? Vaikka jokin asia ei sovi meille todellisuudessa ja me kapinoimme sitä vastaan ja vaadimme muutosta, alitajuisesti toivomme, että tässä todellisuudessa, joka on muuttunut parempaan suuntaan, on se pysyvyys, jota etsimme. Mikä tahansa muutos, olipa se sitten ulkopuolinen tai kehossamme tapahtuva muutos, saattaa ihmisen pois tasapainosta ja eksistentiaalisen kriisin tilaan. Toisin sanoen pysyvyyden perustelemattomalla halulla on hyvin syvät juuret psyykessämme. Ilmeinen esimerkki tästä ovat ikäkriisit, joita jokainen käy läpi elämänsä aikana. Murrosikäinen lapsi käy läpi hyvin väkivaltaisen kriisin; murrosikäinen poika käy läpi vaikean jakson elämässään; myös aikuinen kohtaa yhtä väkivaltaisen kriisin, niin sanotun keski-iän kriisin, kriisin, joka johtuu vanhuuden tuomasta odotuksesta lähestyvää muutosta kohtaan. Ja tietenkin kaikkien elämän vakavin kriisi on kuolema, joka pakottaa meidät armottomasti muuttamaan käsitystämme itsestämme jälleen kerran. Ikääntymiskriisien syynä on sisäinen eripura, ristiriita kahden todellisuuden välillä: häilyvä ulkoinen todellisuus ja egomme muuttumaton todellisuus. Jos muuttuvuus kuuluisi tietoisuuden luonteeseen, kuolemaa tai vanhenemista ei koettaisi subjektiivisesti poikkeavana tai julmana vääryytenä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja toinen kummallinen tosiasia: ihminen ei tunne kuoleman todellisuutta. Mikään ei ole tietoisuudellemme vieraampaa kuin ajatus siitä, että jonain päivänä kuolemme, lakkaamme olemasta. Kukaan ei halua kuolla, eikä kukaan usko omaan kuolemaansa. Kyllä, teoriassa sallimme tällaisen mahdollisuuden. Jokainen ihminen pyrkii pysyvyyteen, ikuisuuteen, muuttumattomuuteen ja kieltää kuoleman kaikin voimin. Mikä on tämän itsepäisen pyrkimyksen perusta? Vaikka jokin asia ei sovi meille todellisuudessa ja me kapinoimme sitä vastaan ja vaadimme muutosta, alitajuisesti toivomme, että tässä todellisuudessa, joka on muuttunut parempaan suuntaan, on se pysyvyys, jota etsimme. Mikä tahansa muutos, olipa se sitten ulkopuolinen tai kehossamme tapahtuva muutos, saattaa ihmisen pois tasapainosta ja eksistentiaalisen kriisin tilaan. Toisin sanoen pysyvyyden perustelemattomalla halulla on hyvin syvät juuret psyykessämme. Ilmeinen esimerkki tästä ovat ikäkriisit, joita jokainen käy läpi elämänsä aikana. Murrosikäinen lapsi käy läpi hyvin väkivaltaisen kriisin; murrosikäinen poika käy läpi vaikean jakson elämässään; myös aikuinen kohtaa yhtä väkivaltaisen kriisin, niin sanotun keski-iän kriisin, kriisin, joka johtuu vanhuuden tuomasta odotuksesta lähestyvää muutosta kohtaan. Ja tietenkin kaikkien elämän vakavin kriisi on kuolema, joka pakottaa meidät armottomasti muuttamaan käsitystämme itsestämme jälleen kerran. Ikääntymiskriisien syynä on sisäinen eripura, ristiriita kahden todellisuuden välillä: häilyvä ulkoinen todellisuus ja egomme muuttumaton todellisuus. Jos muuttuvuus kuuluisi tietoisuuden luonteeseen, kuolemaa tai vanhenemista ei koettaisi subjektiivisesti poikkeavana tai julmana vääryytenä.
Sielua verrataan toisinaan tulesta lentävään kipinään. Tietoisuuden atomaarinen luonne liittyy läheisesti sielun muuttumattomuuteen. Atomi on sanan alkuperäisessä merkityksessä hajoamaton ja siksi tuhoutumaton ja muuttumaton. Lisäksi sielun atomisuus eli paikallisuus selittää yksilöllisen tietoisuuden rajallisen ilmenemismahdollisuuden. Intiassa on filosofeja, jotka kieltävät sielujen moninaisuuden, mutta uskovat, että me kaikki olemme yhden kaikkialla läsnä olevan tietoisuuden ilmentymiä. Kokemuksesta tiedämme kuitenkin, että yksilöllinen tietoisuutemme läpäisee vain kehomme eikä ulotu muihin kehoihin. Edes äidin kohdussa oleva lapsi ei koe kaikkea sitä, mitä äiti kokee, eikä äiti tiedä tarkalleen, mitä lapsi kokee. Sielun atomimaisuus selittää siis jokaiselle elävälle olennolle ominaisen palautumattoman yksilöllisyyden: tietoinen kokemukseni on aina ainutlaatuinen ja pysyy aina vain omana kokemuksenani. Minusta ei koskaan tule sinua, eikä sinusta koskaan tule minua.

Tietoisuuden luonne on sekä itsestään selvä että salaperäinen. Tiedemiesten, jotka tutkivat tietoisuutta tekoälyongelman yhteydessä, on vaikea edes määritellä sitä. Jo mainitsemamme R. Penrose kirjoittaa tässä yhteydessä:
Mitä siis on tietoisuus? En tietenkään tiedä, miten tietoisuus määritellään, enkä usko, että sitä kannattaa edes yrittää löytää (koska emme ymmärrä, mitä se tarkoittaa).
Ja tämä tulee tietoisuuden alan suurimmalta asiantuntijalta! Toisin sanoen ymmärrämme paljon tässä elämässä, mutta paradoksaalisesti emme ymmärrä, mitä tarkoittaa "ymmärtää" tai esimerkiksi "tuntea, kokea". Edelleen Penrose kirjoittaa:
Olen varma, että on mahdollista löytää fysikaalisesti pätevä käsitys tietoisuudesta, mutta uskon, että mikä tahansa määritelmä osoittautuu vääräksi.
...
Miksi tietoisuuden luonnetta on niin vaikea ymmärtää? Vedet selittävät sen seuraavasti. Atman, yksilöllisen sielun, luonne on kaksitahoinen: se on sekä tietoisuuden kantaja että tietoisuus itse, toisin sanoen tietoisuus on sekä sielun ominaisuus että sielu itse. Toisin sanoen sielu on sekä havaitsija että havaitsija; se, joka kokee kokemuksen, ja itse kokemus. Ensimmäistä näkökohtaa kutsutaan attributiiviseksi tietoisuudeksi ja toista konstitutiiviseksi tietoisuudeksi. ... Ymmärtääksemme tämän voimme jälleen ottaa esimerkkinä liekin. Valo on liekin ominaisuus, mutta sama valo ei ole vain ominaisuus vaan liekin ydin. Valo liekin ominaisuutena antaa meille mahdollisuuden nähdä ympäröivän maailman, ja sama valo liekin olemuksena antaa meille mahdollisuuden nähdä itse liekki - en tarvitse toista kynttilää nähdäkseni kynttilän palavan. Sielu on liekin tavoin itsestään selvä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietoisuuden luonne on sekä itsestään selvä että salaperäinen. Tiedemiesten, jotka tutkivat tietoisuutta tekoälyongelman yhteydessä, on vaikea edes määritellä sitä. Jo mainitsemamme R. Penrose kirjoittaa tässä yhteydessä:
Mitä siis on tietoisuus? En tietenkään tiedä, miten tietoisuus määritellään, enkä usko, että sitä kannattaa edes yrittää löytää (koska emme ymmärrä, mitä se tarkoittaa).
Ja tämä tulee tietoisuuden alan suurimmalta asiantuntijalta! Toisin sanoen ymmärrämme paljon tässä elämässä, mutta paradoksaalisesti emme ymmärrä, mitä tarkoittaa "ymmärtää" tai esimerkiksi "tuntea, kokea". Edelleen Penrose kirjoittaa:
Olen varma, että on mahdollista löytää fysikaalisesti pätevä käsitys tietoisuudesta, mutta uskon, että mikä tahansa määritelmä osoittautuu vääräksi.
...
Miksi tietoisuuden luonnetta on niin vaikea ymmärtää? Vedet selittävät sen seuraavasti. Atman, yksilöllisen sielun, luonne on kaksitahoinen: se on sekä tietoisuuden kantaja että tietoisuus itse, toisin sanoen tietoisuus on sekä sielun ominaisuus että sielu itse. Toisin sanoen sielu on sekä havaitsija että havaitsija; se, joka kokee kokemuksen, ja itse kokemus. Ensimmäistä näkökohtaa kutsutaan attributiiviseksi tietoisuudeksi ja toista konstitutiiviseksi tietoisuudeksi. ... Ymmärtääksemme tämän voimme jälleen ottaa esimerkkinä liekin. Valo on liekin ominaisuus, mutta sama valo ei ole vain ominaisuus vaan liekin ydin. Valo liekin ominaisuutena antaa meille mahdollisuuden nähdä ympäröivän maailman, ja sama valo liekin olemuksena antaa meille mahdollisuuden nähdä itse liekki - en tarvitse toista kynttilää nähdäkseni kynttilän palavan. Sielu on liekin tavoin itsestään selvä.Tietoisuus sielun ominaisuutena antaa meille eläville olennoille mahdollisuuden ymmärtää ja hyödyntää ympäröivää maailmaa. Ymmärtäessäni ulkoista maailmaa voin ymmärtää monia asioita, mutta ymmärtäessäni itseäni minun on ymmärrettävä, että tämä ymmärrys on minä itse. Toisin sanoen sielu paljastaa itsensä tietämisen teossa. Siksi tietoisuuden luonteen tutkimiseksi meidän on käännyttävä sisäänpäin, itseemme, mikä merkitsee samalla tietoisuuden ulkoisen, ulospäin suuntautuneen toiminnan rajoittamista. Itse asiassa kaikkina aikakausina on ollut ihmisiä, jotka ovat omistaneet elämänsä tälle: itsensä syvälliselle ymmärtämiselle ja itsensä hallitsemiselle. Veda-filosofian mukaan ihmiselämän tarkoitus on vain itsensä toteuttamisessa…. Se, missä määrin mieli on ekstrovertoitunut, määrää sielun paikan evoluution tikapuilla: mitä ekstrovertoituneempi mieli on, sitä kauempana se on luontonsa toteuttamisesta ja sitä ulkoisempia ovat sielun tavoitteet ja arvot.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietoisuus sielun ominaisuutena antaa meille eläville olennoille mahdollisuuden ymmärtää ja hyödyntää ympäröivää maailmaa. Ymmärtäessäni ulkoista maailmaa voin ymmärtää monia asioita, mutta ymmärtäessäni itseäni minun on ymmärrettävä, että tämä ymmärrys on minä itse. Toisin sanoen sielu paljastaa itsensä tietämisen teossa. Siksi tietoisuuden luonteen tutkimiseksi meidän on käännyttävä sisäänpäin, itseemme, mikä merkitsee samalla tietoisuuden ulkoisen, ulospäin suuntautuneen toiminnan rajoittamista. Itse asiassa kaikkina aikakausina on ollut ihmisiä, jotka ovat omistaneet elämänsä tälle: itsensä syvälliselle ymmärtämiselle ja itsensä hallitsemiselle. Veda-filosofian mukaan ihmiselämän tarkoitus on vain itsensä toteuttamisessa…. Se, missä määrin mieli on ekstrovertoitunut, määrää sielun paikan evoluution tikapuilla: mitä ekstrovertoituneempi mieli on, sitä kauempana se on luontonsa toteuttamisesta ja sitä ulkoisempia ovat sielun tavoitteet ja arvot.
Jokainen sielu on oma yksilö, jolla on erillinen tietoisuus eli yksilöllisyys. Jokainen meistä on ollut yksilö menneisyydessä, on yksilö nyt ja säilyttää yksilöllisyytensä tulevaisuudessa.
Sielu ei ole pelkkää energiaa tai persoonatonta valoa tai tyhjyyttä, kuten jotkut ihmiset virheellisesti luulevat. Sielu on kaunis persoonallisuus, joka kuuluu Jumalan valtakuntaan, ja sillä on henkinen keho, joka on sat-chit-ananda (sanskrit) - ikuisuus, tieto ja autuus. Kun sielu kuitenkin joutuu halun valtaan nauttia Jumalasta riippumatta, se laskeutuu välittömästi aineelliseen maailmaan, jossa se jää loukkuun aineelliseen kehoon. Miksi me kärsimme? Koska sielu, joka on sat-chit-ananda, on vangittuna aineelliseen kehoon, jonka luonto on asat-achit-nirananda, eli se on väliaikainen, tietämätön ja kärsimyksen alainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen sielu on oma yksilö, jolla on erillinen tietoisuus eli yksilöllisyys. Jokainen meistä on ollut yksilö menneisyydessä, on yksilö nyt ja säilyttää yksilöllisyytensä tulevaisuudessa.
Sielu ei ole pelkkää energiaa tai persoonatonta valoa tai tyhjyyttä, kuten jotkut ihmiset virheellisesti luulevat. Sielu on kaunis persoonallisuus, joka kuuluu Jumalan valtakuntaan, ja sillä on henkinen keho, joka on sat-chit-ananda (sanskrit) - ikuisuus, tieto ja autuus. Kun sielu kuitenkin joutuu halun valtaan nauttia Jumalasta riippumatta, se laskeutuu välittömästi aineelliseen maailmaan, jossa se jää loukkuun aineelliseen kehoon. Miksi me kärsimme? Koska sielu, joka on sat-chit-ananda, on vangittuna aineelliseen kehoon, jonka luonto on asat-achit-nirananda, eli se on väliaikainen, tietämätön ja kärsimyksen alainen.TÄRKEÄÄ:
Ihmisillä on sielu -väite on väärä,
oikein olisi: sielulla on keho, mutta koska kuulijat eivät ymmärrä sitä, sanotaan se kuulijoille heidän ymmärryksen perustasolla.
Sielu ei ole edes tässä ulottuvuudessa; se heijastuu kokonaan toisesta ulottuvuudesta sydämen alueelle; se ei ole lainkaan fyysisessä sydämessä, vaan metafyysisessä. Anonyymi kirjoitti:
Ketju ilmeisesti poistettu:
Hän ei tappanut Egyptin esikoisia.
"HINDUT" EIVÄT ODOTA MITÄÄN MESSIASI, KOSKA EI OLE MITÄÄN, MILTÄ IHMISIÄ PITÄISI PELASTAA — AINOA, MISTÄ PITÄÄ PELASTAA, ON OMA TIEDONPUUTE.
"Miten sinä sitten näet tuon profetian Kalkista?"
En mitenkään, minulle se on vain aikakausien vaihtuminen, jossa toiset vapautuvat ja toiset jatkavat elämäänsä tässä maailmassa.
En edes kirjoittaisi tästä, jos se ei olisi ollut koko ajan niin iso juttu, tämä ”toinen tuleminen" jne.
"HINDUT" EIVÄT ODOTA MITÄÄN MESSIASI, KOSKA EI OLE MITÄÄN, MILTÄ IHMISIÄ PITÄISI PELASTAA — AINOA, MISTÄ PITÄÄ PELASTAA, ON OMA TIEDONPUUTE.
"Miten sinä sitten näet tuon profetian Kalkista?"
En mitenkään, minulle se on vain aikakausien vaihtuminen, jossa toiset vapautuvat ja toiset jatkavat elämäänsä tässä maailmassa.
En edes kirjoittaisi tästä, jos se ei olisi ollut koko ajan niin iso juttu, tämä ”toinen tuleminen" Ja jos maailma ei olisi odottanut sitä ylöstempausta 23.-24, joka ei lopulta tapahtunutkaan."Toiset vapautuvat ja toiset jatkavat elämäänsä tässä maailmassa".
Jos se on vain sitä eikä siihen liity mikään väkivalta hyvän nimissä, niin sanoisin, ettei kannata käyttää sellaista kieltä, joka antaa ymmärtää, että maapallolla on enää suurimmaksi osaksi "vuohia", jotka täytyy tappaa "heidän omaksi parhaakseen", Kalki Herran saapumisen päivänä.- Anonyymi
Pureksija kirjoitti:
"Toiset vapautuvat ja toiset jatkavat elämäänsä tässä maailmassa".
Jos se on vain sitä eikä siihen liity mikään väkivalta hyvän nimissä, niin sanoisin, ettei kannata käyttää sellaista kieltä, joka antaa ymmärtää, että maapallolla on enää suurimmaksi osaksi "vuohia", jotka täytyy tappaa "heidän omaksi parhaakseen", Kalki Herran saapumisen päivänä.Kiitos ohjeista, mutta en aio muuttaa mitään. Olen sellainen kuin olen, ja pidän imartelua, mielistelyä ja nuoleskelua erittäin vastenmielisenä. En aio muuttaa mitään vain siksi, että ihmiset pitäisivät minusta. Minua on pyydetty jakamaan tietoa monta kertaa. Jos joku ei pidä siitä, en aio muuttaa sisältöä muiden miellyttämiseksi. Jokaisen tulisi valita oma polkunsa. En ole kiinnostunut muiden ihmisten ”uskomuksista” enkä yritä käännyttää ketään; jokainen päättää itse, mitä tekee sillä tiedolla. "Hindut" eivät ole kiinnostuneita muiden ihmisten uskomuksista, koska ei tarvitse pelastaa miltään, koska IKUISTA helvettiä ei ole olemassa.
Anonyymi kirjoitti:
Kuolema tuhoaa kaiken, mikä ei ole todellista; kuolema näyttää meille todelliset ystävämme; kuolema paljastaa todelliset prioriteettimme; kuolema tuo viisauden esiin; kuolema valistaa meitä peloistamme ja heikkouksistamme; mutta mikä tärkeintä, kuolema muistuttaa meitä siitä, että nämä aineelliset kehot ja aineelliset universumit eivät ole kotimme.
Kun kuolema kutsuu teitä, älkää pelästykö tai piiloutuko, vaan kohdatkaa se ja katsokaa, MITÄ SILLÄ ON TARJOTTAVANAAN.
Loppujen lopuksi hän on Krishnan oikeudenmukainen, uskollinen ja kuuliainen palvelija.
(J. Favors)Silloinhan Egyptin lastenmurhakin oli vain vapautus eikä mitään julmaa eikös niin?
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos ohjeista, mutta en aio muuttaa mitään. Olen sellainen kuin olen, ja pidän imartelua, mielistelyä ja nuoleskelua erittäin vastenmielisenä. En aio muuttaa mitään vain siksi, että ihmiset pitäisivät minusta. Minua on pyydetty jakamaan tietoa monta kertaa. Jos joku ei pidä siitä, en aio muuttaa sisältöä muiden miellyttämiseksi. Jokaisen tulisi valita oma polkunsa. En ole kiinnostunut muiden ihmisten ”uskomuksista” enkä yritä käännyttää ketään; jokainen päättää itse, mitä tekee sillä tiedolla. "Hindut" eivät ole kiinnostuneita muiden ihmisten uskomuksista, koska ei tarvitse pelastaa miltään, koska IKUISTA helvettiä ei ole olemassa.
Varmasti kätevää jos voi välillä uskoa, että Kalkin päivänä harjoitetaan pyhitettyä väkivaltaa ja välillä uskoa, ettei niin tapahdu ja saarnata molempia profetaalisina faktoina.
- Anonyymi
Pureksija kirjoitti:
Varmasti kätevää jos voi välillä uskoa, että Kalkin päivänä harjoitetaan pyhitettyä väkivaltaa ja välillä uskoa, ettei niin tapahdu ja saarnata molempia profetaalisina faktoina.
Niin, kovin kätevä!
Olen paha.
Oliko sinulla vielä muuta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, kovin kätevä!
Olen paha.
Oliko sinulla vielä muuta?Niin, kovin kätevä!
Olen paha ja seuraan pahojen ihmisten polkua. Etsi sinä itsellesi hyvä uskonto ja hyvä polku, ja kun löydät sen, tule tänne ja jaa se muiden kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, kovin kätevä!
Olen paha ja seuraan pahojen ihmisten polkua. Etsi sinä itsellesi hyvä uskonto ja hyvä polku, ja kun löydät sen, tule tänne ja jaa se muiden kanssa.Silloinhan Egyptin lastenmurhakin oli vain vapautus eikä mitään julmaa eikös niin?
"Hindulaisuus"ei ole millään tavalla yhteydessä Raamatun tarinoihin, olivatpa ne sitten totta tai eivät. Raamatun tarinat liittyvät muihin kulttuureihin.
Ehkä sellaista ei edes ollut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silloinhan Egyptin lastenmurhakin oli vain vapautus eikä mitään julmaa eikös niin?
"Hindulaisuus"ei ole millään tavalla yhteydessä Raamatun tarinoihin, olivatpa ne sitten totta tai eivät. Raamatun tarinat liittyvät muihin kulttuureihin.
Ehkä sellaista ei edes ollut.Raamatun tarinat liittyvät muihin kulttuureihin.
https://mixontotta.wordpress.com/juuret/
Mistä Raamatun tekstit ovat kotoisin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatun tarinat liittyvät muihin kulttuureihin.
https://mixontotta.wordpress.com/juuret/
Mistä Raamatun tekstit ovat kotoisin?Raamatun tarinat liittyvät muihin kulttuureihin.
https://mixontotta.wordpress.com/juuret/
Assyrian valtionarkistot versus Vanha testamentti
Assyrian suurvalta-ajan dokumenttien yleinen merkitys Vanhan testamentin ja muinaisen Israelin kannalta ei juuri perusteluja kaipaa. Vallan vaihtuminen assyrialaisilta babylonialaisille ja näiltä edelleen persialaisille ei vähentänyt mesopotamialaista kulttuurihegemoniaa, sillä Persiakin omaksui edeltäjiensä valtaideologian olennaiset piirteet. ”Assyria” vakiintui Vanhassa testamentissa symboliseksi nimeksi, jota varsinkin profeettakirjoissa käytettiin valloittajasta vielä vuosisatoja Assyrian kukistumisen jälkeen.
Uskontoon liittyvää akkulturaatiota (kulttuurisiirrosta) edisti se, että muinaisen Lähi-idän kulttuurit eivät olleet erillisiä, toisiinsa jyrkästi rajautuvia saarekkeita, vaan niillä oli jo valmiiksi paljon yhteistä kulttuuriperimää, mikä teki valloittajan ideologisen kielen – sekä verbaalisen että kuvallisen – ymmärrettäväksi.
https://mixontotta.wordpress.com/juuret/ Anonyymi kirjoitti:
Itse asiassame itse emme ole millään tavalla yhteydessä fyysiseen kehoomme; ne eivät ole meitä.
Minusta tuntuu ihan samalta kun dissosioin.
- Anonyymi
Pureksija kirjoitti:
Minusta tuntuu ihan samalta kun dissosioin.
Myötätunto on täysin vieras käsite kaikissa uskontokunnissa. Turha hurskastella "hindulaisuudella". Sen edustajat ovat syyttäneet sodan uhreja omasta kohtalostaan ja olen itsekin kuullut kuinka oma terveydentilani on perua huonosta karmasta.
Olemme kaikki kovin pahoja ja olemme kaikki erittäin iloisia siitä, että sinä olet hyvä ihminen.
Ehkei Tuomaan evankeliumissakaan ole käskyä tappaa
Ainoa ratkaisu on siis sinulle kääntyä maailman ainoaan oikeaan kristinuskoon jo tänään, koska huomenna voi olla liian myöhäistä. Armonaika on pian ohi, joten voit välttää ikuisen helvetin.
"olen itsekin kuullut kuinka oma terveydentilani on perua huonosta karmasta."
Ei ollu aito "hindu", se syylistäjä.
"olen itsekin kuullut kuinka oma terveydentilani on perua huonosta karmasta."
Ei ollu aito "hindu", se syylistäjä.
Ehkä samalla tavalla kuin Hitlerkään ei ollut aito kristitty, vaikka siteerasikin usein Raamattua ja käytti sitä elämänsä ohjenuorana.
Jätän Verum_an_falsumin nyt yksin tänne pohdintojen kanssa. Anonyymi kirjoitti:
"Saavuttavat vapautuksen".
"Tarkoitatko kuinka "tiedän ma rauha mulle on mullassa suotu" vai onko tämä sitä, että keho, jonka sisällä on tämän uskonnon mukaan se oikea minä vangittuna vapautuu. Että ruumis oli demoni ja sielu puhdas?"
En ymmärrä, ruumis ei ole mikään demoni, fyysinen ruumis on joka tapauksessa kuollut, sielu eläväitti sen eloon energiallaan, fyysinen ruumis on vain kuollutta materiaa - ollut aina.
Ihmisen mieli voi olla demoninen, ei fyysisesti kuollut materia.Täällähän sanotaan kuinka Kalki surmaa DEMONIT, jotta nämä vapautisivat.
Koettakaa päättää onko kyseessä demoni vai ihminen, tapahtuuko murha vai ei, oikeutetaanko sillä jonkinlainen vapautuminen vai ei.
Täällä on niin suuresti hehkutettu kuinka kaikki on "profetaalisesti kerrottu tuhansia vuosia ennen tapahtumaa". Vai oliko Kalki vain metafora täikammasta ja demonit täitä.Anonyymi kirjoitti:
Niin, kovin kätevä!
Olen paha.
Oliko sinulla vielä muuta?Paha on väärä sana. Epälooginen tai kognitiivinen dissonanssi täsmäisi paremmin.
Anonyymi kirjoitti:
Silloinhan Egyptin lastenmurhakin oli vain vapautus eikä mitään julmaa eikös niin?
"Hindulaisuus"ei ole millään tavalla yhteydessä Raamatun tarinoihin, olivatpa ne sitten totta tai eivät. Raamatun tarinat liittyvät muihin kulttuureihin.
Ehkä sellaista ei edes ollut.Miksi vain Krishnan kosketus vapauttaa. Miksi vain väkivalta Krishnan nimissä on pyhää, mutta muiden jumalten nimissä ei?
Anonyymi kirjoitti:
Myötätunto on täysin vieras käsite kaikissa uskontokunnissa. Turha hurskastella "hindulaisuudella". Sen edustajat ovat syyttäneet sodan uhreja omasta kohtalostaan ja olen itsekin kuullut kuinka oma terveydentilani on perua huonosta karmasta.
Olemme kaikki kovin pahoja ja olemme kaikki erittäin iloisia siitä, että sinä olet hyvä ihminen.
Ehkei Tuomaan evankeliumissakaan ole käskyä tappaa
Ainoa ratkaisu on siis sinulle kääntyä maailman ainoaan oikeaan kristinuskoon jo tänään, koska huomenna voi olla liian myöhäistä. Armonaika on pian ohi, joten voit välttää ikuisen helvetin.
"olen itsekin kuullut kuinka oma terveydentilani on perua huonosta karmasta."
Ei ollu aito "hindu", se syylistäjä.
"olen itsekin kuullut kuinka oma terveydentilani on perua huonosta karmasta."
Ei ollu aito "hindu", se syylistäjä.
Ehkä samalla tavalla kuin Hitlerkään ei ollut aito kristitty, vaikka siteerasikin usein Raamattua ja käytti sitä elämänsä ohjenuorana.
Jätän Verum_an_falsumin nyt yksin tänne pohdintojen kanssa.Miksi oletat minun olevan kristitty vain koska olen pettynyt siihen, että väkivaltainen pyhä elää myös hindujen kesken? En tiennytkään, että kristityt tunnetaan siitä, että he etsivät väkivallattomuutta.
- Anonyymi
Pureksija kirjoitti:
Miksi oletat minun olevan kristitty vain koska olen pettynyt siihen, että väkivaltainen pyhä elää myös hindujen kesken? En tiennytkään, että kristityt tunnetaan siitä, että he etsivät väkivallattomuutta.
Idän miehen menettävät välit kaikkien kanssa vihallaan
- Anonyymi
Pureksija kirjoitti:
Miksi vain Krishnan kosketus vapauttaa. Miksi vain väkivalta Krishnan nimissä on pyhää, mutta muiden jumalten nimissä ei?
Ei se tdellisuudessa mitään vapauta mutta Jeesus vapauttaa
- Anonyymi
Pureksija kirjoitti:
Miksi oletat minun olevan kristitty vain koska olen pettynyt siihen, että väkivaltainen pyhä elää myös hindujen kesken? En tiennytkään, että kristityt tunnetaan siitä, että he etsivät väkivallattomuutta.
Äärioikeistolaiset hindut Intiassa tekevät pahaa muslimeille ja Kristityille. Kirkkoja ovat polttaneet ja polttaneet elävältä kristittyjä sekä kieltäneet muslimi maahanmuuton mahaansa. Turha puolustella tekojanne syyttämällä meitä kristittyjen terroristi järjestöjen toiminnasta.
Anonyymi kirjoitti:
Ei se tdellisuudessa mitään vapauta mutta Jeesus vapauttaa
En tarvitse Jesseä.
Anonyymi kirjoitti:
Idän miehen menettävät välit kaikkien kanssa vihallaan
Kaikki kuppikunnat aloittavat hyve mielessään, mutta päätyvät vastustajiensa kaltaisiksi sulkeutuneiksi dogmaatikoiksi, joissa kysymisestä ja epäilystä tuomitaan "kerettiläiseksi".
Anonyymi kirjoitti:
Niin paljon hössötystä jostakin kuolemasta
Sanotko näin äidillekin, joka menettää lapsensa, joka sairastuu. Sinuun kuolema ei ehkä vaikuta, mutta voi tulla yllätyksenä, että lapsen menettänyt äiti ei hypi riemusta vaikka väitettäisiin, että kuolema puhdisti karman.
Anonyymi kirjoitti:
Tieteen kehitys vain vahvistaa aineen muuttuvuutta. Nykyaikainen lääketiede on havainnut, että noin seitsemässä vuodessa koko kehomme muuttuu molekyylitasolla, eli joka seitsemäs vuosi saamme täysin uuden kehon. Mutta minämme pysyy muuttumattomana. Jotkut ihmiset, jotka tunnustavat aineen vaihtelevuuden, saattavat väittää, että egomme pysyvyys varmistetaan esimerkiksi aivojen rakenteen pysyvyydellä, sillä aivoilla on rakenteellisia itsetuotantomekanismeja. Roger Penrose, yksi merkittävimmistä teoreettisista fyysikoista, joka tutkii muun muassa tietoisuuden luonnetta, sanoo tästä kirjassaan Shadows of the Mind seuraavaa:
Suuri osa kehomme ja aivomme muodostavasta aineesta uudistuu jatkuvasti - vain niiden rakenteet pysyvät muuttumattomina. Lisäksi aine itsessään näyttää olevan ohimenevää, koska se voi muuttua muodosta toiseen... Materia itsessään on siis jotakin epämääräistä ja katoavaa, joten on järkevää olettaa, että ihmisen minuuden pysyvyys saattaa liittyä enemmän mallien säilymiseen kuin varsinaisiin ainehiukkasiin.Minuus ei ole muuttumaton. Mitään yhtä pysyvää "minää" ei ole olemassa, vaan muuntuu jatkuvasti.
- Anonyymi
Siansontaa koko idän oppi
- Anonyymi
Kristittyjen vainot - Intia https://share.google/9xMyxpebgvn9rpG8Y
- Anonyymi
Jos olet terroristi, olet islamilainen terroristi: tämä tunnistaminen tapahtui syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen. ”Al-Qaida, Taleban ja ISIS käyttivät retoriikkaa, jonka mukaan he taistelivat islamin levittämiseksi, joten tämä käsitys syntyi. Maailmalla toimii kuitenkin myös muiden uskontojen fundamentalisteja. ”Herran vastarinta-armeija ja Jeesuksen pojat rikkovat stereotypioitanne.

Eri puolilla maailmaa on kuitenkin myös muiden uskontojen fundamentalisteja. Jeesuksen pojat -niminen terroristijärjestö, joka otti vastuun Al-Rawda-moskeijaan Egyptissä tehdystä terrori-iskusta, jossa kuoli 309 muslimia, on vain yksi niistä.

Toinen Afrikassa toimiva terroristijärjestö on Lord of Resistance Army. Tämä Alice Lakvena -nimisen nunnan perustama järjestö on asettanut tehtäväkseen luoda kristillisen teokraattisen valtion pääasiassa Ugandaan, Kongoon, Etelä-Sudaniin ja Keski-Afrikkaan. Vuodesta 1986 lähtien järjestö, joka on järjestelmällisesti sortanut näiden maiden kansoja, on ollut vastuussa kymmenistä tuhansista ihmishengistä. Kaksi miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa paetakseen sen julmia hyökkäyksiä; terroristit ovat kidnapanneet lapsia (luvut vaihtelevat kymmenistä tuhansista 600 tuhanteen), kouluttaneet heitä ja käyttäneet heitä terroriteoissaan. Tämän järjestön yleisin teko on raajojen katkaiseminen. Järjestön jäsenet pitävät palstamaisia veitsiä pyhinä.
- Anonyymi
Miksi maassa vainotaan kristittyjä?
Äärihindujen mukaan kaikki kristityt ovat Intiassa ulkopuolisia. He pyrkivät puhdistamaan maan islamin ja kristinuskon vaikutuksesta käyttäen usein äärimmäistä väkivaltaa
Lue koko linkki paljastuu todelliset hindu maskien takana. Muka rauhan asialla - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toinen Afrikassa toimiva terroristijärjestö on Lord of Resistance Army. Tämä Alice Lakvena -nimisen nunnan perustama järjestö on asettanut tehtäväkseen luoda kristillisen teokraattisen valtion pääasiassa Ugandaan, Kongoon, Etelä-Sudaniin ja Keski-Afrikkaan. Vuodesta 1986 lähtien järjestö, joka on järjestelmällisesti sortanut näiden maiden kansoja, on ollut vastuussa kymmenistä tuhansista ihmishengistä. Kaksi miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa paetakseen sen julmia hyökkäyksiä; terroristit ovat kidnapanneet lapsia (luvut vaihtelevat kymmenistä tuhansista 600 tuhanteen), kouluttaneet heitä ja käyttäneet heitä terroriteoissaan. Tämän järjestön yleisin teko on raajojen katkaiseminen. Järjestön jäsenet pitävät palstamaisia veitsiä pyhinä.
https://www.salon.com/2015/04/07/6_modern_day_christian_terrorist_groups_our_media_conveniently_ignores_partner/
6 nykyajan kristillistä terroristiryhmää, joita tiedotusvälineet jättävät kätevästi huomiotta
Ne eivät saa ISISin tai Boko Haramin kaltaista huomiota, mutta ”Jumalan armeijan” kaltaiset järjestöt eivät ole yhtään vähemmän vaarallisia. - Anonyymi

Koillis-Intiassa sijaitsevassa Tripuran osavaltiossa vuodesta 1989 toiminut NLFT on puolisotilaallinen kristillinen liike, joka toivoo irtautuvansa Intiasta ja perustavansa Tripuraan kristillisen fundamentalistihallituksen. NLFT ei suvaitse lainkaan muita uskontoja kuin kristinuskoa, ja ryhmä on toistuvasti osoittanut olevansa valmis tappamaan, kidnappaamaan tai kiduttamaan hinduja, jotka kieltäytyvät kääntymästä sen protestanttisen fundamentalismin äärimmäiseen muottiin.

"Ei kristityt ole olleet moniin vuosiin väkivaltaisia. Kyllä se on islam mikä on pahin. Muistellaanpa vaikka ISIS porukkaaa siis todella brutaali toimintaan. Hönöt eivät vain tajua mikä vaara siinä on kun he pääsee valtaan."
OVAT - JOPA NYTKIN
https://www.salon.com/2015/04/07/6_modern_day_christian_terrorist_groups_our_media_conveniently_ignores_partner/ - Anonyymi

OVAT - TÄLLÄKIN HETKELLÄ.
Jos joku on terroristi, hän on islamisti: tämä identifiointi syntyi syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen. Al-Qaida, Taliban ja ISIL käyttivät retoriikkaa, jonka mukaan he taistelevat islamin leviämisen puolesta, ja siksi tällainen käsitys muodostui. Mutta ympäri maailmaa toimii fundamentalisteja, jotka edustavat muita uskontoja. ”Jumalan vastarinta-armeija” ja ”Jeesuksen pojat” murtavat stereotypianne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ei kristityt ole olleet moniin vuosiin väkivaltaisia. Kyllä se on islam mikä on pahin. Muistellaanpa vaikka ISIS porukkaaa siis todella brutaali toimintaan. Hönöt eivät vain tajua mikä vaara siinä on kun he pääsee valtaan."
OVAT - TÄLLÄKIN HETKELLÄ.
Jos joku on terroristi, hän on islamisti: tämä identifiointi syntyi syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen. Al-Qaida, Taliban ja ISIL käyttivät retoriikkaa, jonka mukaan he taistelevat islamin leviämisen puolesta, ja siksi tällainen käsitys muodostui. Mutta ympäri maailmaa toimii fundamentalisteja, jotka edustavat muita uskontoja. ”Jumalan vastarinta-armeija” ja ”Jeesuksen pojat” murtavat stereotypianne.Jos terroristia, niin islamistia: tämä identifiointi tapahtui syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen. Al-Qaida, Taliban ja ISIL käyttivät retoriikkaa, jonka mukaan he taistelevat islamin leviämisen puolesta, minkä vuoksi tällainen käsitys muodostui. Mutta ympäri maailmaa toimii fundamentalisteja, jotka edustavat muita uskontoja. ”Jumalan vastarinta-armeija” ja ”Jeesuksen pojat” rikkovat stereotypianne.
Erityisesti syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen maailma on samaistanut terrorismin islamiin. Suoraan sanottuna, tämän käsityksen muodostumiseen ovat vaikuttaneet merkittävästi organisaatiot, jotka ovat tehneet terrori-iskuja väittäen taistelevansa islamin leviämisen puolesta, kuten Al-Qaida, Taliban ja ISIL
Kuitenkin eri puolilla maailmaa on fundamentalisteja, jotka edustavat myös muita uskontoja. Terroristijärjestö nimeltä ”Jeesuksen pojat”, joka otti vastuun terrori-iskusta Er-Raudan moskeijassa Egyptissä, jossa kuoli 309 muslimia, on vain yksi niistä. Ensin moskeijassa kuultiin räjähdys perjantairukouksen aikana, ja sitten rukouksessa olleisiin ihmisiin avattiin tuli. Turkin hallitus julisti tapahtuman jälkeen yhden päivän suruajan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos terroristia, niin islamistia: tämä identifiointi tapahtui syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen. Al-Qaida, Taliban ja ISIL käyttivät retoriikkaa, jonka mukaan he taistelevat islamin leviämisen puolesta, minkä vuoksi tällainen käsitys muodostui. Mutta ympäri maailmaa toimii fundamentalisteja, jotka edustavat muita uskontoja. ”Jumalan vastarinta-armeija” ja ”Jeesuksen pojat” rikkovat stereotypianne.
Erityisesti syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen maailma on samaistanut terrorismin islamiin. Suoraan sanottuna, tämän käsityksen muodostumiseen ovat vaikuttaneet merkittävästi organisaatiot, jotka ovat tehneet terrori-iskuja väittäen taistelevansa islamin leviämisen puolesta, kuten Al-Qaida, Taliban ja ISIL
Kuitenkin eri puolilla maailmaa on fundamentalisteja, jotka edustavat myös muita uskontoja. Terroristijärjestö nimeltä ”Jeesuksen pojat”, joka otti vastuun terrori-iskusta Er-Raudan moskeijassa Egyptissä, jossa kuoli 309 muslimia, on vain yksi niistä. Ensin moskeijassa kuultiin räjähdys perjantairukouksen aikana, ja sitten rukouksessa olleisiin ihmisiin avattiin tuli. Turkin hallitus julisti tapahtuman jälkeen yhden päivän suruajan.Kuitenkin eri puolilla maailmaa on fundamentalisteja, jotka edustavat myös muita uskontoja. Terroristijärjestö nimeltä ”Jeesuksen pojat”, joka otti vastuun terrori-iskusta Er-Raudan moskeijassa Egyptissä, jossa kuoli 309 muslimia, on vain yksi niistä. Ensin moskeijassa kuultiin räjähdys perjantairukouksen aikana, ja sitten rukouksessa olleisiin ihmisiin avattiin tuli. Turkin hallitus julisti tapahtuman jälkeen yhden päivän suruajan.
309 muslimia tapettiin silmää räpäyttämättä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuitenkin eri puolilla maailmaa on fundamentalisteja, jotka edustavat myös muita uskontoja. Terroristijärjestö nimeltä ”Jeesuksen pojat”, joka otti vastuun terrori-iskusta Er-Raudan moskeijassa Egyptissä, jossa kuoli 309 muslimia, on vain yksi niistä. Ensin moskeijassa kuultiin räjähdys perjantairukouksen aikana, ja sitten rukouksessa olleisiin ihmisiin avattiin tuli. Turkin hallitus julisti tapahtuman jälkeen yhden päivän suruajan.
309 muslimia tapettiin silmää räpäyttämättä"Ei kristityt ole olleet moniin vuosiin väkivaltaisia. Kyllä se on islam mikä on pahin. Muistellaanpa vaikka ISIS porukkaaa siis todella brutaali toimintaan. Hönöt eivät vain tajua mikä vaara siinä on kun he pääsee valtaan."
OVAT - TÄLLÄKIN HETKELLÄ.
Myanmarissa toimii myös toinen terroristijärjestö, joka on uudistettu versio Herran vastarinta-armeijasta ja joka kantaa nimeä Jumalan armeija (God's Army). Senkin tavoitteena on luoda Myanmarissa Raamatun sääntöjen mukaan hallittu valtio. Ja tämän järjestön menetelmät ovat vähintään yhtä armottomia kuin sen afrikkalaisen vastineensa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ei kristityt ole olleet moniin vuosiin väkivaltaisia. Kyllä se on islam mikä on pahin. Muistellaanpa vaikka ISIS porukkaaa siis todella brutaali toimintaan. Hönöt eivät vain tajua mikä vaara siinä on kun he pääsee valtaan."
OVAT - TÄLLÄKIN HETKELLÄ.
Myanmarissa toimii myös toinen terroristijärjestö, joka on uudistettu versio Herran vastarinta-armeijasta ja joka kantaa nimeä Jumalan armeija (God's Army). Senkin tavoitteena on luoda Myanmarissa Raamatun sääntöjen mukaan hallittu valtio. Ja tämän järjestön menetelmät ovat vähintään yhtä armottomia kuin sen afrikkalaisen vastineensa.Toinen terroristijärjestö on Nagaland Rebels, joka toimii Intian alueella, jossa asuu paljon kristittyjä. Organisaation lopullisena tavoitteena, joka oletettavasti liittyy useisiin vuonna 2004 Intiassa tapahtuneisiin räjähdyksiin, on luoda Intian ulkopuolella sijaitseva itsenäinen kristillinen valtio, johon liittyisivät Burma ja naapurikaupunkien kristityt.
”Finesin papit” on toinen äärimmäisuskonnollinen maanalainen järjestö. Sen lisäksi, että kyseessä on Yhdysvalloissa toimiva kristillinen liike, sen jäsenten epäillään olevan vastuussa joistakin viranomaisten paljastamattomista terroriteoista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toinen terroristijärjestö on Nagaland Rebels, joka toimii Intian alueella, jossa asuu paljon kristittyjä. Organisaation lopullisena tavoitteena, joka oletettavasti liittyy useisiin vuonna 2004 Intiassa tapahtuneisiin räjähdyksiin, on luoda Intian ulkopuolella sijaitseva itsenäinen kristillinen valtio, johon liittyisivät Burma ja naapurikaupunkien kristityt.
”Finesin papit” on toinen äärimmäisuskonnollinen maanalainen järjestö. Sen lisäksi, että kyseessä on Yhdysvalloissa toimiva kristillinen liike, sen jäsenten epäillään olevan vastuussa joistakin viranomaisten paljastamattomista terroriteoista.Emme edes sisällyttäneet tähän luetteloon IRA:ta, ETA:ta, Meksikossa toimivaa aseistettua järjestöä nimeltä ”Sapatistinen kansallinen vapautusarmeija” Aum Shinrikyo (kielletty Venäjällä – toim. huom.), joka syntyi Japanissa askeettisena uskonnollisena lahkona ja on vastuussa lukuisista terrori-iskuista, koska he eivät ammenna inspiraatiota kristillisestä fundamentalismista terroritekojensa toteuttamiseen...
Kaikille, jotka yhdistävät fundamentalismia ja terrorismia vain islamiin ja uskovat, että kaikki paha, kuten esimerkiksi viattomien ihmisten julma murha, voi johtua vain islamista, olisi hyödyllistä ottaa tämä huomioon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Emme edes sisällyttäneet tähän luetteloon IRA:ta, ETA:ta, Meksikossa toimivaa aseistettua järjestöä nimeltä ”Sapatistinen kansallinen vapautusarmeija” Aum Shinrikyo (kielletty Venäjällä – toim. huom.), joka syntyi Japanissa askeettisena uskonnollisena lahkona ja on vastuussa lukuisista terrori-iskuista, koska he eivät ammenna inspiraatiota kristillisestä fundamentalismista terroritekojensa toteuttamiseen...
Kaikille, jotka yhdistävät fundamentalismia ja terrorismia vain islamiin ja uskovat, että kaikki paha, kuten esimerkiksi viattomien ihmisten julma murha, voi johtua vain islamista, olisi hyödyllistä ottaa tämä huomioon.Kaikille, jotka yhdistävät fundamentalismia ja terrorismia vain islamiin ja uskovat, että kaikki paha, kuten esimerkiksi viattomien ihmisten julma murha, voi johtua vain islamista, olisi hyödyllistä ottaa tämä huomioon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikille, jotka yhdistävät fundamentalismia ja terrorismia vain islamiin ja uskovat, että kaikki paha, kuten esimerkiksi viattomien ihmisten julma murha, voi johtua vain islamista, olisi hyödyllistä ottaa tämä huomioon.
Tiedon vuoksi voisimme pysähtyä hetkeksi ja kysyä, mistä Hitler (20. vuosisadan mies) sai idean, että hän voisi kansanmurhata kokonaisen kansanryhmän?
No, hän ei saanut tällaisia ajatuksia hinduilta tai buddhalaisilta, mutta kristinusko on ollut kansanmurhaajien käyntikortti lähes 700 vuoden ajan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedon vuoksi voisimme pysähtyä hetkeksi ja kysyä, mistä Hitler (20. vuosisadan mies) sai idean, että hän voisi kansanmurhata kokonaisen kansanryhmän?
No, hän ei saanut tällaisia ajatuksia hinduilta tai buddhalaisilta, mutta kristinusko on ollut kansanmurhaajien käyntikortti lähes 700 vuoden ajan."Siirtyneet hengelliseen väkivaltaa ja pakko käänntykseen kuten kristityt ovat täällä tehneet"
Tämä on psyykkistä terroria. Kuka tietää, mitä he tekisivät, jos tapaisimme heidät tosielämässä. Kaikki on ”omaksi parhaaksemme”, kaikenlaista kidutusta. Fyysinen terrori on usein ohi nopeasti, mutta psyykkinen terrori jättää heikommille ihmisille arvet loppuelämäksi, minkä vuoksi tarvitsemme kristinuskon uhrien järjestön. Lapsuudessa tapahtuva indoktrinaatio tuhoaa ihmisen psyyken täysin, jos hän ei saa tukea. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Siirtyneet hengelliseen väkivaltaa ja pakko käänntykseen kuten kristityt ovat täällä tehneet"
Tämä on psyykkistä terroria. Kuka tietää, mitä he tekisivät, jos tapaisimme heidät tosielämässä. Kaikki on ”omaksi parhaaksemme”, kaikenlaista kidutusta. Fyysinen terrori on usein ohi nopeasti, mutta psyykkinen terrori jättää heikommille ihmisille arvet loppuelämäksi, minkä vuoksi tarvitsemme kristinuskon uhrien järjestön. Lapsuudessa tapahtuva indoktrinaatio tuhoaa ihmisen psyyken täysin, jos hän ei saa tukea.Tässä on kuitenkin yksi iso ongelma, nimittäin:
Ongelmana on vain se, että hinduja ei pystytä millään keinolla pelottelemaan, ja se vain ärsyttää vampyyrejä entisestään, ja uusi hyökkäys tulee olemaan vielä voimakkaampi. Aloittamalla uusia keskusteluketjuja, joissa he etsivät vielä lisää argumentteja sen puolesta, että on elettävä jatkuvassa pelossa, kaikki tämä ei tule toimimaan, sillä hindut, entiset kristityt, ovat vastustuskykyisiä kaikille pelon muodoille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.salon.com/2015/04/07/6_modern_day_christian_terrorist_groups_our_media_conveniently_ignores_partner/
6 nykyajan kristillistä terroristiryhmää, joita tiedotusvälineet jättävät kätevästi huomiotta
Ne eivät saa ISISin tai Boko Haramin kaltaista huomiota, mutta ”Jumalan armeijan” kaltaiset järjestöt eivät ole yhtään vähemmän vaarallisia.Lue koko linkki paljastuu todelliset kristillisten maskien takana. Muka rauhan ja rakkauden asialla
https://www.salon.com/2015/04/07/6_modern_day_christian_terrorist_groups_our_media_conveniently_ignores_partner/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lue koko linkki paljastuu todelliset kristillisten maskien takana. Muka rauhan ja rakkauden asialla
https://www.salon.com/2015/04/07/6_modern_day_christian_terrorist_groups_our_media_conveniently_ignores_partner/"Ei kristityt ole olleet moniin vuosiin väkivaltaisia. Kyllä se on islam mikä on pahin. Muistellaanpa vaikka ISIS porukkaaa siis todella brutaali toimintaan. Hönöt eivät vain tajua mikä vaara siinä on kun he pääsee valtaan."
OVAT - TÄLLÄKIN HETKELLÄ.
Lue koko linkki paljastuu todelliset kristillisten maskien takana. Muka rauhan ja rakkauden asialla
https://www.salon.com/2015/04/07/6_modern_day_christian_terrorist_groups_our_media_conveniently_ignores_partner/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ei kristityt ole olleet moniin vuosiin väkivaltaisia. Kyllä se on islam mikä on pahin. Muistellaanpa vaikka ISIS porukkaaa siis todella brutaali toimintaan. Hönöt eivät vain tajua mikä vaara siinä on kun he pääsee valtaan."
OVAT - TÄLLÄKIN HETKELLÄ.
Lue koko linkki paljastuu todelliset kristillisten maskien takana. Muka rauhan ja rakkauden asialla
https://www.salon.com/2015/04/07/6_modern_day_christian_terrorist_groups_our_media_conveniently_ignores_partner/Lue koko linkki paljastuu todelliset kristillisten maskien takana. Muka rauhan ja rakkauden asialla
https://www.salon.com/2015/04/07/6_modern_day_christian_terrorist_groups_our_media_conveniently_ignores_partner/
The Southern Poverty Law Center (SPLC) recently released an in-depth report on terrorism in the United States. Covering April 2009 to February 2015, the report (titled “The Age of the Wolf”) found that during that period, “more people have been killed in America by non-Islamic domestic terrorists than jihadists.” The SPLC asserted that “the jihadist threat is a tremendous one,” pointing out that al-Qaeda’s attacks of September 11, 2001 remain the deadliest in U.S. history. But the study also noted that the second deadliest was carried out not by Islamists, but by Timothy McVeigh in Oklahoma City on April 19, 1995—and law enforcement, the SPLC stressed, are doing the public a huge disservice if they view terrorism as an exclusively Islamist phenomenon.
The Army of God
A network of violent Christianists that has been active since the early 1980s, the Army of God openly promotes killing abortion providers—and the long list of terrorists who have been active in that organization has included Paul Jennings Hill (who was executed by lethal injection in 2003 for the 1994 killings of abortion doctor John Britton and his bodyguard James Barrett), John C. Salvi (who killed two receptionists when he attacked a Planned Parenthood clinic in Brookline, Massachusetts in 1994) and Eric Rudolph, who is serving life in prison for his role in the Olympic Park bombing in Atlanta in 1996 and other terrorist acts. Rudolph, in fact, has often been exalted as a Christian hero on the Army of God’s website, as have fellow Army of God members such as Scott Roeder (who is serving life without parole for murdering Wichita, Kansas-based abortion doctor George Tiller in 2009), Shelley Shannon (who attempted to kill Tiller in 2003) and Michael Frederick Griffin (who is serving a life sentence for the 1993 killing of Dr. David Gunn, an OB-GYN, in Pensacola, Florida).
Although primarily an anti-abortion organization, the Army of God also has a history of promoting violence against gays. And one of the terrorist acts that Rudolph confessed to was bombing a lesbian bar in Atlanta in 1997.
astern Lightning, a.k.a. the Church of the Almighty God
Founded in Henan Province, China in 1990, Eastern Lightning (also known as the Church of the Almighty God or the Church of the Gospel’s Kingdom) is a Christianist cult with an end-time/apocalypse focus:
3. The Lord’s Resistance Army (LRA)
The mainstream media have had much to say about the Islamist brutality of Boko Haram, but one terrorist group they haven’t paid nearly as much attention to is the Lord’s Resistance Army—which was founded by Joseph Kony (a radical Christianist) in Uganda in 1987 and has called for the establishment of a severe Christian fundamentalist government in that country.
4. TheNational Liberation Front of Tripura
5. The Phineas Priesthood
White supremacist groups don’t necessarily have a religious orientation: some of them welcome atheists as long as they believe in white superiority. But the Christian Identity movement specifically combines white supremacist ideology with Christianist terrorism, arguing that violence against non-WASPs is ordained by God and that white Anglo Saxon Protestants are God’s chosen people. The modern Christian Identity movement in the U.S. has been greatly influenced by the Ku Klux Klan—an organization that has committed numerous acts of terrorism over the years—and in the 1970s, new Christian Identity groups like the Aryan Nations and the Covenant, the Sword and the Arm of the Lord (CSA) emerged.
6. The Concerned Christians
One of the ironic things about some Christianists is the fact that although they believe that Jews must be converted to Christianity, they consider themselves staunch supporters of Israel. And some of them believe in violently forcing all Muslims out of Israel. The Concerned Christians, a Christianist doomsday cult that was founded by pastor Monte “Kim” Miller in Denver in the 1980s, alarmed Colorado residents when, in 1998, at least 60 of its members suddenly quit their jobs, abandoned their homes and went missing—and it turned out there was reason for concern. In 1999, Israeli officials arrested 14 members of the Concerned Christians in Jerusalem and deported them from Israel because they suspected them of plotting terrorist attacks against Muslims. One likely target, according to Israeli police, was Jerusalem’s al-Aqsa Mosque—the same mosque that was targeted in 1969 (when a Christianist from Australia named Denis Michael Rohan unsuccessfully tried to destroy it by arson) and, Israeli police suspect, was a likely target in 2014 (when Adam Everett Livix, a Christianist from Texas, was arrested by Israeli police on suspicion of plotting to blow up Muslim holy sites in Jerusalem). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.salon.com/2015/04/07/6_modern_day_christian_terrorist_groups_our_media_conveniently_ignores_partner/
6 nykyajan kristillistä terroristiryhmää, joita tiedotusvälineet jättävät kätevästi huomiotta
Ne eivät saa ISISin tai Boko Haramin kaltaista huomiota, mutta ”Jumalan armeijan” kaltaiset järjestöt eivät ole yhtään vähemmän vaarallisia.Kuten sanoin turha puolustella tekojenne syyttämällä kristittyjä. Sitä saa mitä tilaa. Kun vainoatte kristittyjä Intiassa saatte samalla mitalla takaisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten sanoin turha puolustella tekojenne syyttämällä kristittyjä. Sitä saa mitä tilaa. Kun vainoatte kristittyjä Intiassa saatte samalla mitalla takaisin.
Kuten sanoin turha puolustella tekojenne syyttämällä hinduha. Sitä saa mitä tilaa. Kun vainoatte hinduja maailmalla, saatte samalla mitalla takaisin.
- Anonyymi
Tehkääpä jo parannus. Kohta on liian myöhäistä.
- Anonyymi
Kuten sanoin turha puolustella tekojenne syyttämällä kristittyjä. Sitä saa mitä tilaa. Kun vainoatte kristittyjä Intiassa saatte samalla mitalla takaisin.
Kuten sanoin turha puolustella tekojenne syyttämällä hinduja. Sitä saa mitä tilaa. Kun vainoatte hinduja maailmalla, saatte samalla mitalla takaisin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten sanoin turha puolustella tekojenne syyttämällä kristittyjä. Sitä saa mitä tilaa. Kun vainoatte kristittyjä Intiassa saatte samalla mitalla takaisin.
Kuten sanoin turha puolustella tekojenne syyttämällä hinduja. Sitä saa mitä tilaa. Kun vainoatte hinduja maailmalla, saatte samalla mitalla takaisin.^kristittyje vainot maailmalla^
Ansaitsette vainon. Te vainoatte muita uskontoja, myö muslimeja ja ateisteja, joten älkää valittako, kun muut vainoavat teitä vastineeksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
^kristittyje vainot maailmalla^
Ansaitsette vainon. Te vainoatte muita uskontoja, myö muslimeja ja ateisteja, joten älkää valittako, kun muut vainoavat teitä vastineeksi.Te ansaitsette sen kaksinkertaisesti vainoamalla muslimeja ja kristittyjä Intiassa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
^kristittyje vainot maailmalla^
Ansaitsette vainon. Te vainoatte muita uskontoja, myö muslimeja ja ateisteja, joten älkää valittako, kun muut vainoavat teitä vastineeksi.Kun vainoatte hinduja maailmalla, saatte samalla mitalla takaisin.
Sitä saa mitä tilaa. Anonyymi kirjoitti:
^kristittyje vainot maailmalla^
Ansaitsette vainon. Te vainoatte muita uskontoja, myö muslimeja ja ateisteja, joten älkää valittako, kun muut vainoavat teitä vastineeksi.Tämä on tietysti rikos sanoa tällä palstalla, mutta minusta kukaan ei ansaitse vainoa.
- Anonyymi
Paska maa koko Intia. Natsi hindu siellä
- Anonyymi
Jono huomaatte kaikki ovat kääntyneet teitä vastaan. Nyt sitten pureksiakin on teitä vastaan.
- Anonyymi
Puerksija ei ole maailman keskipiste, hindulaiset lukijat ovat entisiä kristittyjä, Purekisja ei kuulu joukkoomme, entiset kristityt kuuluvat joukkoomme.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puerksija ei ole maailman keskipiste, hindulaiset lukijat ovat entisiä kristittyjä, Purekisja ei kuulu joukkoomme, entiset kristityt kuuluvat joukkoomme.
Purksija ei ole maailman keskipiste, ja kuten hän on aiemmin todennut, hänellä on mielenterveyshäiriö, aivan kuten entisellä adventistillakin, vaikka meillä ei ole mitään ex-adventisteja vastaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purksija ei ole maailman keskipiste, ja kuten hän on aiemmin todennut, hänellä on mielenterveyshäiriö, aivan kuten entisellä adventistillakin, vaikka meillä ei ole mitään ex-adventisteja vastaan.
Ei exadventistikaan kauaa teidän riveissänne pyöri

Pureksija kirjoitti aiemmin nimimerkillä Verum_an_falsum, tnnistin hänet heti ensimmäisestä viestistä, noin vuosi sitten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pureksija kirjoitti aiemmin nimimerkillä Verum_an_falsum, tnnistin hänet heti ensimmäisestä viestistä, noin vuosi sitten.
Purekisja kirjoitti lapsuudestaan ja vanhempiensa kaltoinkohtelusta, nyt yrittä satuttaa muita, ikään kuin me olisimme syyllisiä hänen lapsuuden traumoihinsa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei exadventistikaan kauaa teidän riveissänne pyöri
Meitä entisiä kristittyjä on paljon, mutta myös heidään perheenjäseniä, emme kaipaa mielenterveyspotilaita joukkoonmme.
Neljä nykyistä hindua kastettiin baptistikirkossamme kesällä samana päivänä kuin minut 26 vuotta sitten, kun tulimme täysi-ikäisiksi.
Mutta määrällä ei ole merkitystä, vaan laadulla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meitä entisiä kristittyjä on paljon, mutta myös heidään perheenjäseniä, emme kaipaa mielenterveyspotilaita joukkoonmme.
Neljä nykyistä hindua kastettiin baptistikirkossamme kesällä samana päivänä kuin minut 26 vuotta sitten, kun tulimme täysi-ikäisiksi.
Mutta määrällä ei ole merkitystä, vaan laadulla.Meillä ei ole mitään entistä adventistia vastaan; hän on kärsinyt tarpeeksi elämässään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meitä entisiä kristittyjä on paljon, mutta myös heidään perheenjäseniä, emme kaipaa mielenterveyspotilaita joukkoonmme.
Neljä nykyistä hindua kastettiin baptistikirkossamme kesällä samana päivänä kuin minut 26 vuotta sitten, kun tulimme täysi-ikäisiksi.
Mutta määrällä ei ole merkitystä, vaan laadulla.Määrällä ei ole merkitystä, vaan laadulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purksija ei ole maailman keskipiste, ja kuten hän on aiemmin todennut, hänellä on mielenterveyshäiriö, aivan kuten entisellä adventistillakin, vaikka meillä ei ole mitään ex-adventisteja vastaan.
Jono huomaatte kaikki ovat kääntyneet teitä vastaan.
Meitä on 23, plus heidän perheenjäsenensä. Itse olen yhteydessä muihin ”idän saatanallisten opetusten” seuraajiin ympäri maailmaa, muun muassa Italiassa, jossa meitä on paljon, sekä Englannissa, Ranskassa ja Israelissa. Matkustan paljon. Myös he eovat kylässä meillä ainkin kerran vuodessa. Mutta Israeliin en nyt menee ainakin toistaiseksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jono huomaatte kaikki ovat kääntyneet teitä vastaan.
Meitä on 23, plus heidän perheenjäsenensä. Itse olen yhteydessä muihin ”idän saatanallisten opetusten” seuraajiin ympäri maailmaa, muun muassa Italiassa, jossa meitä on paljon, sekä Englannissa, Ranskassa ja Israelissa. Matkustan paljon. Myös he eovat kylässä meillä ainkin kerran vuodessa. Mutta Israeliin en nyt menee ainakin toistaiseksi.Jono huomaatte kaikki ovat kääntyneet teitä vastaan.
Tämä on virtuaalitodellisuutta, täällä ei voi ottaa vakavasti, vain niitä, joihin olemme yhteydessä elävässä elämässämme.. Minä en ole kenenkään puolella, koska kaikkien uskontojen pohja on tässä, myös hindulaisuuden:
Girardin teorian on kaikessa yksinkertaisuudessaan tiivistettävissä muutamaan lauseeseen: Ihminen oppii haluamaan imitoimalla mallia joka usein muuttuu kilpailijaksi tai jopa viholliseksi. Kiihtyneen kilpailevan haluamisen uhkaama yhteisö ratkaisee mimeettiseksi kriisiksi kasvaneen vihamielisyyden kanavoimalla kaikkien aggression yhteen sijaisuhriin, syntipukkiin. Uhrin tuoma rauhan ihme antaa ensimmäisen kokemuksen tuonpuoleisesta pelottavasta pyhästä, joka vähitellen mahdollistaa ritualisoidun uhraamisen ympärille järjestäytyneen kulttuurin synnyn. Yhteisö löysi syntipukista tavan annostella väkivaltaa tavalla joka hillitsee sen kaoottista muotoa. Kun kaikkien sota kaikkia vastaan muuttui kaikkien sodaksi yhtä vastaan ihmiskunta alkoi löytää kulttuurikehityksensä perustan.
- Daniel NylundAnonyymi kirjoitti:
Purekisja kirjoitti lapsuudestaan ja vanhempiensa kaltoinkohtelusta, nyt yrittä satuttaa muita, ikään kuin me olisimme syyllisiä hänen lapsuuden traumoihinsa.
Tässä siis yritetään leipoa traumasta jonkinlaista syytä toiminnalleni ja samalla keksiä miksi minusta olisi syntipukiksi?
Rene Girardin mukaan syntipukin tulee olla
- tarpeeksi erilainen
- tarpeeksi vahva
- tarpeeksi houkutteleva
Hän on eräänlainen ristin ja kielletyn hedelmän yhdistelmä. Syy miksi hänet lynkataan on samaan aikaan jotain kiellettyä mutta kadehdittavaa.Anonyymi kirjoitti:
Meitä entisiä kristittyjä on paljon, mutta myös heidään perheenjäseniä, emme kaipaa mielenterveyspotilaita joukkoonmme.
Neljä nykyistä hindua kastettiin baptistikirkossamme kesällä samana päivänä kuin minut 26 vuotta sitten, kun tulimme täysi-ikäisiksi.
Mutta määrällä ei ole merkitystä, vaan laadulla.Aivan, mielenterveyshäiriöiset ovat saatanallisia kristityille ja demoneita hinduille.
- Anonyymi
Tänään olin kaupassa kun siellä oli mies joka puhui että saatana kiusaa Sitä kokoajan. Joku helluntailainen siis aivan sekava sdm käytös. Ei millään tavalla terve
- Anonyymi
Ei exadventistikaan kauaa teidän riveissänne pyöri
Ei hän ole koskaan ollut riveissämme, mutta emme ole häntä vastaan.
Meillä ei ole mitään entistä adventistia vastaan; hän on kärsinyt tarpeeksi elämässään. Anonyymi kirjoitti:
Ei exadventistikaan kauaa teidän riveissänne pyöri
Ei hän ole koskaan ollut riveissämme, mutta emme ole häntä vastaan.
Meillä ei ole mitään entistä adventistia vastaan; hän on kärsinyt tarpeeksi elämässään.Sanoitte, ettei täällä ole tilaa mielenterveyshäiriöisille, jota väitätte ex-adventistin olevan, joten ei tuo väitteesi ihan totta ole.
- Anonyymi
Tuossa aamusta olin kaupassa siellä oli hellari ukko sen käytöd oli avan sekavaa kuin olisi ollut huumeissa. Se puhu uskon asioista koko ajan. Niin oudolta kuulosti korviini sen puheet
- Anonyymi
Purekisja on katkera, koska hän ei löydä etsimäänsä kristinuskosta tai "hindulaisuudesta", mutta meitä ei voi syyttää hänen ongelmistaan. Hänen on itse selvitettävä omat ongelmansa, emmekä me ole vastuussa hänen lapsuuden traumoistaan.
Ei ole mitään järkeä purkaa huonoa mielialaa ihmisiin, joilla ei ole mitään tekemistä ongelmien kanssa.
Jos se ei pidä "hindulaisuudesta", ei tarvitse jäädä tänne. - Anonyymi

Jos se ei pidä "hindulaisuudesta", ei tarvitse jäädä tänne.Jos kaikki uskonnot ovat "pahoja" ja vain Pureksija on hyvä, ongelma ei ehkä olekaan uskonnoissa, vaan Pureksijassa itsessään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kaikki uskonnot ovat "pahoja" ja vain Pureksija on hyvä, ongelma ei ehkä olekaan uskonnoissa, vaan Pureksijassa itsessään.
Jos kaikki uskonnot ovat "pahoja" ja vain Pureksija on hyvä, ongelma ei ehkä olekaan uskonnoissa, vaan Pureksijassa itsessään.
Ei ole mitään järkeä purkaa huonoa mielialaa ihmisiin, joilla ei ole mitään tekemistä ongelmien kanssa.
Jos se ei pidä "hindulaisuudesta", ei tarvitse jäädä tänne. - Anonyymi
On outoa, että tällaisessa maailmassa yksikään uskonto ei ole hyväksyttävä. Silloin ateismi pitäisi olla ainoa vaihtoehto.
Anonyymi kirjoitti:
Purekisja on katkera, koska hän ei löydä etsimäänsä kristinuskosta tai "hindulaisuudesta", mutta meitä ei voi syyttää hänen ongelmistaan. Hänen on itse selvitettävä omat ongelmansa, emmekä me ole vastuussa hänen lapsuuden traumoistaan.
Ei ole mitään järkeä purkaa huonoa mielialaa ihmisiin, joilla ei ole mitään tekemistä ongelmien kanssa.
Jos se ei pidä "hindulaisuudesta", ei tarvitse jäädä tänne.Mainitsiko joku nimeni!
Minusta taisi tulla jo juorujen kingi. Ihan tuosta noin vaan kun en suostunut kumartamaan väkivallalle.
- Anonyymi
Taivaaseen ei ole pakko mennä.
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude14813137Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729591Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h949074Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k137705Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk386704Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1476124Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri153104En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä3911169Aikuisten säälittävä käytös
Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v71123YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet
www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutosneuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl84970