Kavonius määrättiin jo keväällä 2024 poissaolevana vangittavaksi todennäköisin syin epäiltynä 13 vainoamisesta ja 24 kunnianloukkauksesta. Rikossyytteet liittyvät ainakin Totuuspuolueen sivuilla ja sosiaalisessa mediassa julkaistuihin videoihin.
Kavoniukselle vaaditaan noin viiden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta. Epäillyt rikokset ovat jatkuneet vuosien ajan.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/20c2aaed-74dd-4fb5-a55d-324b47265184
Totuuspuolueen johtaja Jaana "prinsessa Leia" Kavonius on vangittu
633
3182
Vastaukset
- Anonyymi
Näin Suomi hiljentää toisinajattelijat. Kavoniuksen työ myrkkypiikityksen estämiseksi oli erittäin ansiokasta.
- Anonyymi
Kyllä, Jaana onkin jo valittu terveysministeriksi Moskovassa nimitettyyn Suomen uuteen hallitukseen.
- Anonyymi
Kerrotko miksi on sun mielestä aivan ok syyttää, jahdata ja panetella aivan tavallisia ihmisiä lähinnä sillä perusteella et he olivat väärässä paikassa väärään aikaan ja tää Kavonius sattui huomaamaan heidät?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

😂Tunnustit heidät juuri syyllisiksi.
- Anonyymi
Eliitti ei tykkää jos asioita kerrotaan.
- Anonyymi
Ei demokratian nimissäkään voida suvaita mitä tahansa. Tuo ällöttävä nainen on rikollinen ja oikeus katsoo hänelle rangaistuksen.
Ei venäjämieliset putinatsit ole mitenkään suojassa lakien rikkomisilta!( paitsi natsi-venäjällä) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, Jaana onkin jo valittu terveysministeriksi Moskovassa nimitettyyn Suomen uuteen hallitukseen.
Linkki?
Mutyilut ja aivopierut ei ole Totuus!
Totuus, tulee aina julki! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, Jaana onkin jo valittu terveysministeriksi Moskovassa nimitettyyn Suomen uuteen hallitukseen.
Prinsessa sai kokea Suomen Pimeyden Woiman
Pauwö of thö DAARK SAID - Anonyymi
Kuitenkin haukkuvat venäjää toisin ajattelijoiden vainoamisesta.
On se totuus Suomessakin kielletty ja vainottu.
En kehoita ketään tuhoamaan elämäänsä valheen vastustamisessa koska 90% kansasta r a k a s t a a valhetta niin eläkööt valheessa kunnes tuho tulee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuitenkin haukkuvat venäjää toisin ajattelijoiden vainoamisesta.
On se totuus Suomessakin kielletty ja vainottu.
En kehoita ketään tuhoamaan elämäänsä valheen vastustamisessa koska 90% kansasta r a k a s t a a valhetta niin eläkööt valheessa kunnes tuho tulee.Juuri näin. Näitä "Repejä" riittää viisauksineen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin. Näitä "Repejä" riittää viisauksineen.
Nyt kaikki rukoilemaan Jeesuksen ja Jumalan vaikutusta Suomeen ja Jumalan suojelusta Jaanalle !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt kaikki rukoilemaan Jeesuksen ja Jumalan vaikutusta Suomeen ja Jumalan suojelusta Jaanalle !
Jaanalle aiheutettiin monenlaista harmia mm valtavat taloudelliset tappiot, hänen lapsiaan uhkailtiin ja taidettiin jopa yrittää vahingoittaa, jne?-
ei siis ole ihme jos Jaana joutui puolustautumaan kaikin mahdollisin tavoin, ja on mm itsekin lakimies kun on niin aluksi tehnyt rikosilmoituksia ja kanteluita, jne-
mutta ilmeisesti huomannut että niiden käsittelykään ei tapahtunut oikein? jne...
ja tämä kierre sitten jatkunut ja pahentunut- ja Jaana alkanut poliittisesti toimimaan asioiden kuntoon saamiseksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaanalle aiheutettiin monenlaista harmia mm valtavat taloudelliset tappiot, hänen lapsiaan uhkailtiin ja taidettiin jopa yrittää vahingoittaa, jne?-
ei siis ole ihme jos Jaana joutui puolustautumaan kaikin mahdollisin tavoin, ja on mm itsekin lakimies kun on niin aluksi tehnyt rikosilmoituksia ja kanteluita, jne-
mutta ilmeisesti huomannut että niiden käsittelykään ei tapahtunut oikein? jne...
ja tämä kierre sitten jatkunut ja pahentunut- ja Jaana alkanut poliittisesti toimimaan asioiden kuntoon saamiseksi.Kavonius paljasti satanistien ja vapaamuurarien rikokset... ja joutui heidän vainon kohteeksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kavonius paljasti satanistien ja vapaamuurarien rikokset... ja joutui heidän vainon kohteeksi?
hänestä tehtiinkin " rikollinen " vaikka ilmoitti rikoksia? ... Olivat ottaneet opiksi Kulhian ajoista , jolloin Kulhia paljasti koko miljoonien metro-huijaukset?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kavonius paljasti satanistien ja vapaamuurarien rikokset... ja joutui heidän vainon kohteeksi?
Satanismi ja vapaamuurarius eivät ole rikoksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Satanismi ja vapaamuurarius eivät ole rikoksia.
rikollisjärjestöjä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
rikollisjärjestöjä?
Ei misään löydy todistetta Jaana Pedersenin osallisuus WINCAPITA - mutta se selittäisi vainon syy olisiko Wincapita-osallisuus- sehän aiheutti jonkinlaisen kohun ja valtio pisti rikollisesti johtajan Kailajärven pois pelistä?
https://www.youtube.com/watch?v=IaNPFqs5AW4
https://columbonblogi.blogspot.com/2010/01/mika-meihin-fiksuihin-ihmisiin-menee.html
https://keskustelu.suomi24.fi/t/8760703/videoita-quotwincapita-eokquotn-salaisesta-kokouksesta-2-1-
"Pyydän samalla nöyrimmästi anteeksi, että olen erehdytettynä tullut levittäneeksi 2008 paikkansapitämätöntä propagandaa tästä Juntusesta pelkästä erehdyksestä.
Erehtyminen on inhimillistä. Näin siis minunkin tapauksessani. Heti, olen erehdyttämiseen perustuneen erehtymiseni korjannut. Ja korjaan sen tässä tänään vielä kertaalleen.
Kun EOK-johto ei halunnut totuuden paljastuvan omasta toiminnastaan ja Juntusesta, konstit vaientamisekseni ovat tosiaan olleet monet ja palaan niihin tulevaisuudessa sopivaksi katsomanani ajankohtana. Vaikuttaa lisäksi siltä, että keinot vaientamisekseni eivät ole oikein tehonneet, vaikka asialla on ollut oikein kovasti juristikoulutettu herrakööri pikkuapulaisineen yhtä pikku Pederseniä vastaan. Ja juuri paljastamani totuushan on se, joka Juntusta, Kavoniusta, Pitkästä ja Kankaansivua ja muita totuuden aktiivisia peittelijöitä niin vietävästi harmittaakin.
Jaana Pedersen
Lakimies, OTK "
https://keskustelu.suomi24.fi/t/9091998/juntunen-senaattoriksi
https://fi.quora.com/Miksi-lehdistö-ei-kirjoita-Jaana-Kavoniuksesta-vaikka-hän-on-jättänyt-tutkintapyynnön-valtion-petoksista-hallitusta-vastaan
https://keskustelu.suomi24.fi/t/8553859/tassa-faktatietoa-ja-historiaa-wincapitasta
https://www.kaleva.fi/eokta-syytetaan-sensuurista/1983612
On epäselvää miten EOK-järjestö liittyy Wincapitaan:
https://www.nettisanomat.com/2010/01/13/etusivu.htm#sensuuriiski
Jaana Kavonius persu:
https://www.vauva.fi/keskustelu/5493125/jaana-kavonius-etsintakuulutettu-d
Sidney Powell?
https://bbs.io-tech.fi/threads/totuuspuolue.459877/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Satanismi ja vapaamuurarius eivät ole rikoksia.
siis hetkinen?
https://www.youtube.com/watch?v=6Im19kq5mW4&t=2586s - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siis hetkinen?
https://www.youtube.com/watch?v=6Im19kq5mW4&t=2586sHS uutiset: JUMALAN LINNA ja Jaana Kavonius - HS
27.10.2024 11:00 | Päivitetty 28.10.2024 16:32
https://www.hs.fi/alueet/art-2000010786713.html - Anonyymi
Tämä on kauheeta. Jeesus auta Jaanaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei demokratian nimissäkään voida suvaita mitä tahansa. Tuo ällöttävä nainen on rikollinen ja oikeus katsoo hänelle rangaistuksen.
Ei venäjämieliset putinatsit ole mitenkään suojassa lakien rikkomisilta!( paitsi natsi-venäjällä)Kun ei ymmärrä niin ei sitten ymmärrä sitäkään mitä se demokratia ylipäätänsä on. Demokratia ei ole mikään opinkappale minkä nimissä asioita tehdään vaan kannatukseen perustuva dogmi. Demokratia ei itse asiassa ota kantaa oikeassa tai väärässä olemiseen vaan enemmistön näkemykseen kulloisessakin asiassa, jos kymmenen hengen ryhmässä 9 päättää toimia tietyllä tavalla ja yksi on erimieltä niin toimitaan niin kuin nämä 9 haluaa se on demokratiaa eli enemmistön tahdon noudattamista.
Se taas on aivan eriasia toimitaanko missään demokratian mukaan tai perustuuko sekin vain uskottelulle, että toimitaan koska enemmistö ei näitä tilastojakaan laadi vaan uskoo niihin tai on uskomatta.
Koronapandemian nimissä uskoteltiin olevan huolissaan ihmisten terveydestä ja enemmistö osti tämän ajatuksen pelottelun siivittämänä tietenkin. Loogiseen puhtaasti tilastoihin perustuviin päätelmiin verrattuna nälkään maailmassa kuolee enemmän ihmisiä kuin mihinkään ns. feikkipandemioihin ilmoitetaan kuolleen ihmisiä niin ihmetyttää miksi tälle nälkä ongelmalle ei haluta tehdä juuri mitään, koska terveydestä siinäkin on kyse, jos siitä terveydestä ollaan huolissaan.
Nälkäongelma olisi helposti ratkaistavissa, koska siihen olevaa lääkettä eli ruokaa heitetään menemään 3 kertaa se määrä mikä riittäisi ongelman poistamiseen. Nyt ongelma näyttää siltä, että on hyväksyttävämpää kuolla johonkin tiettyyn asiaan kuin johonkin toiseen asiaan. Ainoa asia joka eroaa näiden hoitamisessa on taloudellinen voiton tekeminen jota ei näistä nälkäkuolemien ehkäisemisistä olisi tulossa.
Tämä nyt paljastaa ikävä kyllä sen asian, että raha asetetaan tässäkin kaiken muun yläpuolelle ja on se ainoa toimintaa ohjaava motivaattori uskottelun ja tekopyhän hurskastelun siivittämänä, jossa uskotellaan terveyden olevan toiminnan motivaattorina.
Mitä muuta sitä tämmöinen epädemokraattinen ihminen voi tehdä kuin tuoda sen oman näkemyksensä esille, jotta saataisiin se enemmistökin ymmärtämään mistä on kyse uskotteluun uskomisen sijasta. Uskominen estää näkemästä totuutta vaikka argumentit olisivat kuinka selkeitä tahansa. - Anonyymi
Hän on hullu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei demokratian nimissäkään voida suvaita mitä tahansa. Tuo ällöttävä nainen on rikollinen ja oikeus katsoo hänelle rangaistuksen.
Ei venäjämieliset putinatsit ole mitenkään suojassa lakien rikkomisilta!( paitsi natsi-venäjällä)Ite oot ÄLLÖTTÄVÄ
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt kaikki rukoilemaan Jeesuksen ja Jumalan vaikutusta Suomeen ja Jumalan suojelusta Jaanalle !
Eipä tuo haittaa jos ei autakaan. Itse toivon hänelle hyvää psykiatria ja tujuja antipsykootteja sekä passitusta Niuvanniemeen.
Skitsofrenia, etenkin paranoidinen, on veemäinen sairaus jos ei sitä hoida. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaanalle aiheutettiin monenlaista harmia mm valtavat taloudelliset tappiot, hänen lapsiaan uhkailtiin ja taidettiin jopa yrittää vahingoittaa, jne?-
ei siis ole ihme jos Jaana joutui puolustautumaan kaikin mahdollisin tavoin, ja on mm itsekin lakimies kun on niin aluksi tehnyt rikosilmoituksia ja kanteluita, jne-
mutta ilmeisesti huomannut että niiden käsittelykään ei tapahtunut oikein? jne...
ja tämä kierre sitten jatkunut ja pahentunut- ja Jaana alkanut poliittisesti toimimaan asioiden kuntoon saamiseksi.Hän itse aiheutti ulosotot lapsilleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on kauheeta. Jeesus auta Jaanaa!
Antipsykootit auttavat häntä ja sinua. Mars lääkäriin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on kauheeta. Jeesus auta Jaanaa!
Kyllä- koko kansa rukoilkaamme ja painostetaan valtaa vapauttamaan Jaana kunnossa vapauteen.
Napatkaa SE LEPOMÄKI JA TOIMITTAKAA Georgiaan lusimaan sakkonsa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä- koko kansa rukoilkaamme ja painostetaan valtaa vapauttamaan Jaana kunnossa vapauteen.
Napatkaa SE LEPOMÄKI JA TOIMITTAKAA Georgiaan lusimaan sakkonsaJaana Kavoniuksen hätäkeskusnauha 11.12.2019 klo 18.18 häke...
Allekirjoita adressi: https://www.adressit.com/vapautetaan_...
https://www.youtube.com/watch?v=GjF9EJaIrEA - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei misään löydy todistetta Jaana Pedersenin osallisuus WINCAPITA - mutta se selittäisi vainon syy olisiko Wincapita-osallisuus- sehän aiheutti jonkinlaisen kohun ja valtio pisti rikollisesti johtajan Kailajärven pois pelistä?
https://www.youtube.com/watch?v=IaNPFqs5AW4
https://columbonblogi.blogspot.com/2010/01/mika-meihin-fiksuihin-ihmisiin-menee.html
https://keskustelu.suomi24.fi/t/8760703/videoita-quotwincapita-eokquotn-salaisesta-kokouksesta-2-1-
"Pyydän samalla nöyrimmästi anteeksi, että olen erehdytettynä tullut levittäneeksi 2008 paikkansapitämätöntä propagandaa tästä Juntusesta pelkästä erehdyksestä.
Erehtyminen on inhimillistä. Näin siis minunkin tapauksessani. Heti, olen erehdyttämiseen perustuneen erehtymiseni korjannut. Ja korjaan sen tässä tänään vielä kertaalleen.
Kun EOK-johto ei halunnut totuuden paljastuvan omasta toiminnastaan ja Juntusesta, konstit vaientamisekseni ovat tosiaan olleet monet ja palaan niihin tulevaisuudessa sopivaksi katsomanani ajankohtana. Vaikuttaa lisäksi siltä, että keinot vaientamisekseni eivät ole oikein tehonneet, vaikka asialla on ollut oikein kovasti juristikoulutettu herrakööri pikkuapulaisineen yhtä pikku Pederseniä vastaan. Ja juuri paljastamani totuushan on se, joka Juntusta, Kavoniusta, Pitkästä ja Kankaansivua ja muita totuuden aktiivisia peittelijöitä niin vietävästi harmittaakin.
Jaana Pedersen
Lakimies, OTK "
https://keskustelu.suomi24.fi/t/9091998/juntunen-senaattoriksi
https://fi.quora.com/Miksi-lehdistö-ei-kirjoita-Jaana-Kavoniuksesta-vaikka-hän-on-jättänyt-tutkintapyynnön-valtion-petoksista-hallitusta-vastaan
https://keskustelu.suomi24.fi/t/8553859/tassa-faktatietoa-ja-historiaa-wincapitasta
https://www.kaleva.fi/eokta-syytetaan-sensuurista/1983612
On epäselvää miten EOK-järjestö liittyy Wincapitaan:
https://www.nettisanomat.com/2010/01/13/etusivu.htm#sensuuriiski
Jaana Kavonius persu:
https://www.vauva.fi/keskustelu/5493125/jaana-kavonius-etsintakuulutettu-d
Sidney Powell?
https://bbs.io-tech.fi/threads/totuuspuolue.459877/Moktar.Gubta valuuttakauppias menetti omat ja sukunsa rahat winkkariin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hän on hullu
100%.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kavonius paljasti satanistien ja vapaamuurarien rikokset... ja joutui heidän vainon kohteeksi?
KOVASTI TUO Star Wars eli Tähtien Sota Prinsessa Leia on esillä- vaikka Jana pukeutuu usein erikoisiin tyyleihin- mutta tuolla halutaan leimata hänet omituiseksi?
Ei puhuta puoluejohtajasta tai presidentti-ehdokkaasta...
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17875153/virkamafia-hyokkasi-totuuspuolueen-puheenjohtajaa-jaana-kavoniusta-vastaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KOVASTI TUO Star Wars eli Tähtien Sota Prinsessa Leia on esillä- vaikka Jana pukeutuu usein erikoisiin tyyleihin- mutta tuolla halutaan leimata hänet omituiseksi?
Ei puhuta puoluejohtajasta tai presidentti-ehdokkaasta...
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17875153/virkamafia-hyokkasi-totuuspuolueen-puheenjohtajaa-jaana-kavoniusta-vastaan""""Syyttäjä vaati käsittelyn järjestämistä salaisena uusien rikosepäilyjen vuoksi. Kavonius puolestaan vaati käsittelyn järjestämistä julkisena oman oikeusturvansa vuoksi.
– Syyttömiä ihmisiä on leimattu syyllisiksi ja minä olen yksi heistä.
Jaana Kavonius kertoi olevansa tällä hetkellä nälkälakossa ja vetosi oikeussalissa muun muassa sananvapauteen ja muihin ihmisoikeuksiin, terveydentilaansa, asemaansa Totuuspuolueen puheenjohtajana, mielipiteen vapauteen sekä syyttömyysolettamaan."
Jaanan olisi pitäny vedota siihen että hän on joukkovainon ja vainon kojde- jollin rikoksen uhrina häntä ei voida syyttää mistään.
Joukkovainotut , joukollavainotut saa tehdä ihan mitä vaan, koska heitä vainotaan rikollisesti- eli itsepuolustuksena joutuu tekemään asioita joita tavallista elämää viettävä ei koskaan joutuisi tekemään.
Valtion rikollinen virkaroistojen valta ja satanistit joutuvat vastaamaan teoista ihmisoikeus - ja natsirikos oikeudenkäynneissä ja giljotiini, hirttotuomiot, teloitukset kuten jo 1945 oli?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/88f21cf7-a64e-4f8b-abc0-8fa4b167deae - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
""""Syyttäjä vaati käsittelyn järjestämistä salaisena uusien rikosepäilyjen vuoksi. Kavonius puolestaan vaati käsittelyn järjestämistä julkisena oman oikeusturvansa vuoksi.
– Syyttömiä ihmisiä on leimattu syyllisiksi ja minä olen yksi heistä.
Jaana Kavonius kertoi olevansa tällä hetkellä nälkälakossa ja vetosi oikeussalissa muun muassa sananvapauteen ja muihin ihmisoikeuksiin, terveydentilaansa, asemaansa Totuuspuolueen puheenjohtajana, mielipiteen vapauteen sekä syyttömyysolettamaan."
Jaanan olisi pitäny vedota siihen että hän on joukkovainon ja vainon kojde- jollin rikoksen uhrina häntä ei voida syyttää mistään.
Joukkovainotut , joukollavainotut saa tehdä ihan mitä vaan, koska heitä vainotaan rikollisesti- eli itsepuolustuksena joutuu tekemään asioita joita tavallista elämää viettävä ei koskaan joutuisi tekemään.
Valtion rikollinen virkaroistojen valta ja satanistit joutuvat vastaamaan teoista ihmisoikeus - ja natsirikos oikeudenkäynneissä ja giljotiini, hirttotuomiot, teloitukset kuten jo 1945 oli?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/88f21cf7-a64e-4f8b-abc0-8fa4b167deaekojde= kohde
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KOVASTI TUO Star Wars eli Tähtien Sota Prinsessa Leia on esillä- vaikka Jana pukeutuu usein erikoisiin tyyleihin- mutta tuolla halutaan leimata hänet omituiseksi?
Ei puhuta puoluejohtajasta tai presidentti-ehdokkaasta...
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17875153/virkamafia-hyokkasi-totuuspuolueen-puheenjohtajaa-jaana-kavoniusta-vastaanVaikka muutoin julkkisten pukeutumis-tempauksia esitellään lähes tavallisina.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/95a02fb1-e1fe-4a9b-a774-1620eb516d1f - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt kaikki rukoilemaan Jeesuksen ja Jumalan vaikutusta Suomeen ja Jumalan suojelusta Jaanalle !
kyllä-
ja kansa vaatimaan Jaana Vapaaksi ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
hänestä tehtiinkin " rikollinen " vaikka ilmoitti rikoksia? ... Olivat ottaneet opiksi Kulhian ajoista , jolloin Kulhia paljasti koko miljoonien metro-huijaukset?
Viesti Suomesta: Jaana Pedersen-Kavonius
...Alkuperäinen viesti: vetoomus oikeuden toteutumisen puolesta:
sarina.pedersen
Viestini on näemmä poistettu kaikista niistä keskustelupaikoista, jonne laitoin viestini sen toivossa, että se tavoittaisi ihmisiä. Syytä on ihmetelty enkä itsekään tiedä poistamisen syytä. Siksi julkaisen alkuperäisen viestini uudelleen (alla). Julkisuus on tärkeää, sillä muutoin asiaani ja nykyiseen Suomessa tapahtuvaan toimintaan ei ikinä saada parannusta aikaiseksi.
Pyyntö kaikille niille, jotka haluavat oikeuden toteutuvan
Olen ottanut yksityisiin ihmisiin yhteyttä ja mainostanut asiaani lentolehtisillä. Nyt otan myös tämän kautta yhteyttä ja toivon viestini saavuttavan monia ja kulkevan eteenpäin teidän kaikkien kautta.
Nimeni on Sarina Pedersen, iältäni olen 20 vuotias. Nuoresta iästäni huolimatta olen joutunut jo vuosia taistelemaan tuulimyllyä vastaan. Tämän tuulimyllyn nimi on suomalainen oikeusjärjestelmä. Olen joutunut kohtaamaan suomalaisen oikeusjärjestelmän todellisen tilan: tässä maassa virkamiesten tekemiä väärinkäytöksiä peitellään mitä mielikuvituksellisin keinoin, joista on laillisuus kaukana.
Olen joutunut toteamaan, ettei Suomi ole sellainen oikeusvaltio, mitä koulunpenkillä opetetaan. Jos kyseessä on virkamies, olet tuomittu häviämään etkä saa asiaasi ikinä käsitellyksi. Sen sijaan oikeutta hakevasta kansalaisesta leivotaan väkisin ”syyllinen” lain vastaisesti eikä virkamiesten toimia tutkita.
Omassa tapauksessani mm. tuomarina ovat toimineet esteelliset tuomarit, avustajiani painostettiin, oikeudenistuntoja estettiin asiassani, todisteiden ja todistajien kuuleminen estettiin ja minulta poistettiin oikeusavustaja ollessani alaikäinen. Ja kaiken tämän on poliisi jättänyt tutkimatta järjestelmällisesti, vaikka tuomarit ovat kirjallisesti myöntäneet olevansa esteellisiä.
Lopputuloksena olen saanut jättimäiset velat kannettavakseni 16 vuotiaana.
Pyydän kaikkia keskustelijoita käymään tekemilläni Internet- sivuilla osoitteessa: www.oikeusmurha.com
Siellä olen kertonut oman tositarinani. Olen esitellyt kaikki tapaukseeni liittyvät henkilöt ja tapaukseni rumat yksityiskohdat.
Sivustollani on myös tapaustani lyhyesti esittelevä video ja linkki adressiin, josta voi käydä allekirjoittamassa adressin minun ja perheeni puolesta.
Toivon myös mahdollisimman monen kertovan muille sivustostani ja levittävän sitä eteenpäin. Vain julkisuus voi auttaa minua ja muita kaltaisiani taistelemaan oikeusmurhan korjaamiseksi sekä estämään niiden tapahtumista muille tulevaisuudessa.
Tämä on todellisuutta. Oletteko valmiit kohtaamaan sen?
Sarina Pedersen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Linkki?
Mutyilut ja aivopierut ei ole Totuus!
Totuus, tulee aina julki!Älä usko kaikkia vitsiksi tarkoitettuja repliikkejä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun ei ymmärrä niin ei sitten ymmärrä sitäkään mitä se demokratia ylipäätänsä on. Demokratia ei ole mikään opinkappale minkä nimissä asioita tehdään vaan kannatukseen perustuva dogmi. Demokratia ei itse asiassa ota kantaa oikeassa tai väärässä olemiseen vaan enemmistön näkemykseen kulloisessakin asiassa, jos kymmenen hengen ryhmässä 9 päättää toimia tietyllä tavalla ja yksi on erimieltä niin toimitaan niin kuin nämä 9 haluaa se on demokratiaa eli enemmistön tahdon noudattamista.
Se taas on aivan eriasia toimitaanko missään demokratian mukaan tai perustuuko sekin vain uskottelulle, että toimitaan koska enemmistö ei näitä tilastojakaan laadi vaan uskoo niihin tai on uskomatta.
Koronapandemian nimissä uskoteltiin olevan huolissaan ihmisten terveydestä ja enemmistö osti tämän ajatuksen pelottelun siivittämänä tietenkin. Loogiseen puhtaasti tilastoihin perustuviin päätelmiin verrattuna nälkään maailmassa kuolee enemmän ihmisiä kuin mihinkään ns. feikkipandemioihin ilmoitetaan kuolleen ihmisiä niin ihmetyttää miksi tälle nälkä ongelmalle ei haluta tehdä juuri mitään, koska terveydestä siinäkin on kyse, jos siitä terveydestä ollaan huolissaan.
Nälkäongelma olisi helposti ratkaistavissa, koska siihen olevaa lääkettä eli ruokaa heitetään menemään 3 kertaa se määrä mikä riittäisi ongelman poistamiseen. Nyt ongelma näyttää siltä, että on hyväksyttävämpää kuolla johonkin tiettyyn asiaan kuin johonkin toiseen asiaan. Ainoa asia joka eroaa näiden hoitamisessa on taloudellinen voiton tekeminen jota ei näistä nälkäkuolemien ehkäisemisistä olisi tulossa.
Tämä nyt paljastaa ikävä kyllä sen asian, että raha asetetaan tässäkin kaiken muun yläpuolelle ja on se ainoa toimintaa ohjaava motivaattori uskottelun ja tekopyhän hurskastelun siivittämänä, jossa uskotellaan terveyden olevan toiminnan motivaattorina.
Mitä muuta sitä tämmöinen epädemokraattinen ihminen voi tehdä kuin tuoda sen oman näkemyksensä esille, jotta saataisiin se enemmistökin ymmärtämään mistä on kyse uskotteluun uskomisen sijasta. Uskominen estää näkemästä totuutta vaikka argumentit olisivat kuinka selkeitä tahansa.dogmi= opinkappale.
argumentit= väitteet
opettelisit suomea että me suomalaisetkin ymmärrettäisi mitä yrität sanoa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä tuo haittaa jos ei autakaan. Itse toivon hänelle hyvää psykiatria ja tujuja antipsykootteja sekä passitusta Niuvanniemeen.
Skitsofrenia, etenkin paranoidinen, on veemäinen sairaus jos ei sitä hoida.montako kertaa Repe viestit saman Niuvanniemi-viestin tänne eri sanamuodoin-
psykiatria ei ketään ole auttanut, mutta on tappanut enemmän kuin sodat. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
montako kertaa Repe viestit saman Niuvanniemi-viestin tänne eri sanamuodoin-
psykiatria ei ketään ole auttanut, mutta on tappanut enemmän kuin sodat.kukaan oikeusoppinut ei uskalla-haastaa kavoniusta !!!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19125250/quotkukaan-oikeusoppinut-ei-uskalla-haastaa-kavoniustaquot!!! - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
kukaan oikeusoppinut ei uskalla-haastaa kavoniusta !!!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19125250/quotkukaan-oikeusoppinut-ei-uskalla-haastaa-kavoniustaquot!!!kulttijohtaja-vai-performanssitaiteilija/
https://www.sss.fi/2021/05/kulttijohtaja-vai-performanssitaiteilija/
https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=31627&start=15
https://www.youtube.com/watch?v=7b1gmfSfs8E
https://www.hs.fi/taide/art-2000010764593.html
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/267455d7-4b44-478f-afc1-6555db919d92
https://www.google.com/search?q=satanisti+elisa+kultti+palonen - AnonyymiUUSI
Hullut saakin olla hiljaa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, Jaana onkin jo valittu terveysministeriksi Moskovassa nimitettyyn Suomen uuteen hallitukseen.
Sinne joutaa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ei demokratian nimissäkään voida suvaita mitä tahansa. Tuo ällöttävä nainen on rikollinen ja oikeus katsoo hänelle rangaistuksen.
Ei venäjämieliset putinatsit ole mitenkään suojassa lakien rikkomisilta!( paitsi natsi-venäjällä)Hyvä että saa lähdöt. Sinne vaan vankilan pöpiosastolle.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Nyt kaikki rukoilemaan Jeesuksen ja Jumalan vaikutusta Suomeen ja Jumalan suojelusta Jaanalle !
Enpä taida. Vieras mimmi.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä että saa lähdöt. Sinne vaan vankilan pöpiosastolle.
Jaanan tapaukset ohitetaan leimaamalla 'pöpiksi' tai rikollisena?
Virkarikolliset repe-ruplatiltut leimaa pienpuolue kannatuksen alhaisena- jolla perusteella aivopesee kansaa koska pienpuolueiden äänet varastettiin kokoomus-persuille (että Putin sai huijattua Sanna Marinin pois vallasta, ja putinisti-oikeiston valtaan.)
Jaanan kannatuskortit Estettiin, Väyrysen äänet lähetettiin viroon, jne? - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on kauheeta. Jeesus auta Jaanaa!
Jeesus auta Suomea !
Jaana kai haastoi oikeuteen useita laki- ja oikeus-henkilöitä, ja näin kävi- asiat ei edenneet, mutta Jaanaa alettiin syyttämään? - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Hän on hullu
ei ole.
mutta se ei edes liity asiaan- silti hänen tekemänsä ilmoitukset pitäisi tutkia. mm Jaana paljasti porvarillisen satanisti-kultti toiminnan jossa vuosikausia oli nuorta naista pidetty alistettuna ja huijattuna.
- Anonyymi
Eiköhän tuo mielentilatutkimuksen jälkeen päädy ihan muuhun paikkaan kuin vankilaan.
- Anonyymi
Vankimielisairaala lienee se oikea paikka. Tosin eiköhän istahda normivankilassa max pari vuotta ja palaa Galaktisen prinsessan hommiin taas sen jälkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vankimielisairaala lienee se oikea paikka. Tosin eiköhän istahda normivankilassa max pari vuotta ja palaa Galaktisen prinsessan hommiin taas sen jälkeen.
ruplarepet nyt jauhaa tätä hulluksileimaamistaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ruplarepet nyt jauhaa tätä hulluksileimaamistaan.
FREE JAANA KAVONIUS-PEDERSEN !!
Vapauttakaa Jaana Kavonius-Pedersen !! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ruplarepet nyt jauhaa tätä hulluksileimaamistaan.
Ettekö tajua? Globalistieliitti vie teitä kuin litran mittaa, esim tämä että kaikki jotka on vähänkin erimieltä (HUOM ei siis venäjän puolella) niin leimataan "putinistiksi" tai "ruplarepeksi"
Kun näkee tälläistä kommentointia niin hävettää olla suomalainen, hyödyllisiä idiootteja 99% kansasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ruplarepet nyt jauhaa tätä hulluksileimaamistaan.
Toi on ärsyttävää, tosiasn, kun tyhmät toimivat propagandakoneiston idiootti äänenvaimentimina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ettekö tajua? Globalistieliitti vie teitä kuin litran mittaa, esim tämä että kaikki jotka on vähänkin erimieltä (HUOM ei siis venäjän puolella) niin leimataan "putinistiksi" tai "ruplarepeksi"
Kun näkee tälläistä kommentointia niin hävettää olla suomalainen, hyödyllisiä idiootteja 99% kansasta.No kun niillä ei ole muita aivosoluja. On käytettävä vain niitä mitä on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ettekö tajua? Globalistieliitti vie teitä kuin litran mittaa, esim tämä että kaikki jotka on vähänkin erimieltä (HUOM ei siis venäjän puolella) niin leimataan "putinistiksi" tai "ruplarepeksi"
Kun näkee tälläistä kommentointia niin hävettää olla suomalainen, hyödyllisiä idiootteja 99% kansasta.Venäjän rahoituksella natsipuolueet pörrää Suomessakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
FREE JAANA KAVONIUS-PEDERSEN !!
Vapauttakaa Jaana Kavonius-Pedersen !!Nyt pitäis saada kansanjoukko Hämeenlinnan vankilan ympärille vaatimaan Jaana Pedersen-Kavoniuksen vapautumista heti, kun ei edes ole mitään rikostakaan josta häntä syytettäisiin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ettekö tajua? Globalistieliitti vie teitä kuin litran mittaa, esim tämä että kaikki jotka on vähänkin erimieltä (HUOM ei siis venäjän puolella) niin leimataan "putinistiksi" tai "ruplarepeksi"
Kun näkee tälläistä kommentointia niin hävettää olla suomalainen, hyödyllisiä idiootteja 99% kansasta.Jakojäännös 1% on hyödytön.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt pitäis saada kansanjoukko Hämeenlinnan vankilan ympärille vaatimaan Jaana Pedersen-Kavoniuksen vapautumista heti, kun ei edes ole mitään rikostakaan josta häntä syytettäisiin?
Convoy kiertämään Hämeenlinnan vankilaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vankimielisairaala lienee se oikea paikka. Tosin eiköhän istahda normivankilassa max pari vuotta ja palaa Galaktisen prinsessan hommiin taas sen jälkeen.
Monennenko kerran jo toistit taas tuota samaa, Repe? 10nnen ?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Vankimielisairaala lienee se oikea paikka. Tosin eiköhän istahda normivankilassa max pari vuotta ja palaa Galaktisen prinsessan hommiin taas sen jälkeen.
Tuo on yksi tapa ohittaa koko tapaus- ja siksi ruplarepet toistaa koko netissä tuota mielenongelma-väitettä leimaamalla Jaanan uskottavuutta,
Valtiorikollisuus asialla Jaanaa vastaan- eivät halua tapauksen tulevan julki kansalle?
- Anonyymi
Pidätyksen kunniaksi Kavoniuksen ja Tuksun virkamafialaulu
https://www.metropoli.net/omg/johanna-tukiaisen-uusi-ja-raju-biisi-virkamafia-on-ihan-taytta-pkaa/- Anonyymi
Jaana on ikäisekseen ihan timmissä kunnossa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaana on ikäisekseen ihan timmissä kunnossa
Myös Johannelta uutinen laivareissulta jota ei olisi halunnut kuulla.
- Anonyymi
videolla kohta 40 minuutti aikamoista asiaa.
Selittää miksi Jaana on vainottu- vaikka homma alkanut jo aiemminkin?? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
videolla kohta 40 minuutti aikamoista asiaa.
Selittää miksi Jaana on vainottu- vaikka homma alkanut jo aiemminkin??nyt on kyllä kansan herättävä ja mentävä vapauttamaan Jaana...
oli mitä hyvänsä kansa puiolustava Jaana on vaputettava-
ei suomen kansa saa hyväksyä fasistista toimintaa joka ilmeisesti on ollut monessa vaiheessa Jaanan tapauksesa häntä vastaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
nyt on kyllä kansan herättävä ja mentävä vapauttamaan Jaana...
oli mitä hyvänsä kansa puiolustava Jaana on vaputettava-
ei suomen kansa saa hyväksyä fasistista toimintaa joka ilmeisesti on ollut monessa vaiheessa Jaanan tapauksesa häntä vastaan?Meidän on herättävä kansana puolustamaan omaa kansaamme- ja heitettävä fasistit pois vallasta- alkaen Orpo Purra Stubb helvettiin heti?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meidän on herättävä kansana puolustamaan omaa kansaamme- ja heitettävä fasistit pois vallasta- alkaen Orpo Purra Stubb helvettiin heti?
viety Hämeenlinnaan.
Nyt olisi aika kansan nousta kapinaan.
Jaana on vaarassa tulla tuhotuksi monellakin tapaa- ja koko homma on pelkkä kyse 'hiljentämisestä' eli esim vankilapsykiatrit saattaa tilauksesta tuhota Jaanan jne? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
viety Hämeenlinnaan.
Nyt olisi aika kansan nousta kapinaan.
Jaana on vaarassa tulla tuhotuksi monellakin tapaa- ja koko homma on pelkkä kyse 'hiljentämisestä' eli esim vankilapsykiatrit saattaa tilauksesta tuhota Jaanan jne?noin tää natsifasistien persuhallitus tuhoaa jopa omat kannattajansakin... mitäs luulette heidän tekevän meille muille tavallisille suomalaisille
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
videolla kohta 40 minuutti aikamoista asiaa.
Selittää miksi Jaana on vainottu- vaikka homma alkanut jo aiemminkin??Johan poistui video alta aikayksikön ! jossa Jaana kertoi mitä hänelle on tehty.
Taas kelpaa ruplasuomi24-tiltujen leimata Jaanaa vaikka miksi, kun oikea tieto estetään.
https://www.youtube.com/results?search_query=jaana+kavonius
https://www.youtube.com/results?search_query=jaana+kavonius+eok - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johan poistui video alta aikayksikön ! jossa Jaana kertoi mitä hänelle on tehty.
Taas kelpaa ruplasuomi24-tiltujen leimata Jaanaa vaikka miksi, kun oikea tieto estetään.
https://www.youtube.com/results?search_query=jaana kavonius
https://www.youtube.com/results?search_query=jaana kavonius eoktää on sama kuin Jokelan kouluampuminen- kaikki viestit poistettiin paitti viralliset valheet
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
videolla kohta 40 minuutti aikamoista asiaa.
Selittää miksi Jaana on vainottu- vaikka homma alkanut jo aiemminkin??tässä tuo poistettu video- miksi poistettiin?
https://www.youtube.com/watch?v=IaNPFqs5AW4 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tässä tuo poistettu video- miksi poistettiin?
https://www.youtube.com/watch?v=IaNPFqs5AW4hups- ei ollutkaan- hyvä video, mutta vain 5 minuuttia Oikeusturva-ryhmän kokuksesta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
hups- ei ollutkaan- hyvä video, mutta vain 5 minuuttia Oikeusturva-ryhmän kokuksesta
TÄSSÄ tuo poistettu video- 40 min kohdalla alkaa , kohdalla n puolet
https://www.youtube.com/watch?v=l32srEnIv3c
Totuuspuolue
https://www.youtube.com/watch?v=6Im19kq5mW4 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaana on ikäisekseen ihan timmissä kunnossa
Pelkkä fyysinen kunto ei riitä. Päänkin pitäisi pelaa.
- Anonyymi
PERSUT VALLASSA- SIIS PETTI JOPA omiaan eli Persu Kavoniuksen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
PERSUT VALLASSA- SIIS PETTI JOPA omiaan eli Persu Kavoniuksen
Persut on häpeällinen puolue.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
noin tää natsifasistien persuhallitus tuhoaa jopa omat kannattajansakin... mitäs luulette heidän tekevän meille muille tavallisille suomalaisille
Jaana vapaaksi heti !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaana vapaaksi heti !
miksi Persut ei vaadi Jaanaa vapaaksi?
ai niin persuthan on venäjän ja EUn puolue- eivät suomalaisten... - AnonyymiUUSI
oliko tässäkin tavoite että Salonen ei saa asiakkaita tai tuttavuuksia, koska kultti pelkäsi että hän pääsee muiden avulla vapaaksi tai saa todistajia kohtelulleen? Onko joukkovaino-kulttien valta ulottumassa jo virastoihinkin?... no tietenkin on, vaikka tätä tapausta ei voi varmaksi sanoa , koska ei ole tietoa vaan tämä on pohdintaa ja arvelua.
https://yle.fi/a/3-7359039
taistelua on käynyt Nummi-Pusulassa yrittäjä Elisa Palonen Kasvihuoneilmiö nimisen yrityksensä kanssa. Se jäi uuden Helsinki -Turku moottoritien valmistuessa sivuun ja näkymättömiin moottoritiestä, vaikka se hyvin lyhyen matkan päässä moottoritiestä olikin. Omistaja Elisa Palonen yritti saada tiehallinnolta lupaa moottoritielle laitettavalle opasteelle tähän taukopaikkaan. Siitä syntyi aivan käsittämätön taistelu Tiehallinnon byrokratiaa ja yksinvaltaa vastaan.
Elisa Palonen keräsi paikallisesti Kasvihuoneilmiössä käyneiltä 22000 allekirjoitusta opastuskylttiä puoltavaan adressiin. Hän lopetti lisänimien keräämiseen kun viimeisen allekirjoituksen allekirjoitti silloinen pääministeri kepu-Matti Vanhanen. Silloinen liikenneministeri Anu Vehviläinen (KEPU) kieltäytyi vastaanottamasta adressia.
Elisa Palonen on sitkeä yrittäjä. Hän on paikalliselta maanomistajalta vuokrannut ja pystyttänyt omat moottoritielle näkyvät opasteet
https://granpaigor.blogspot.com/2013/06/
https://www.instagram.com/p/DBbFG0aN-UP/
Laki-mies Jaana Kavonius kertoo :
(VIDEOTA EI SUOSITELLA HERKKÄHERMOISILLE TAI ALLE 21-vuotiaille- ÄLKÄÄ KATSOKO) :
https://
youtu.be/6Im19kq5mW4 - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Persut on häpeällinen puolue.
joo HUOMATKAA että persut ei puolusta ollenkaan omaa ehdokastaan !!!!
- Anonyymi
Sairasta. Hän ei ole tehnyt mitään törkeää saati rikollista, on astunut vain liian isoille varpaille.
- Anonyymi
Wikissä sanotaan mm. "Kavonius oli myös uhkaillut tuomareita ampumisella ja hirttämisellä."
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Wikissä sanotaan mm. "Kavonius oli myös uhkaillut tuomareita ampumisella ja hirttämisellä."
Kavonius kannattaa kuolemanrangaistusta. Hän vain kuvaili miten se pantaisiin toimeen.
Syyttäjä on näköjään ihan toista mieltä kuin sinä. Hän tunteekin lain oikeasti, kun sinä taas lienet perehtynyt Raamattuun kansalle.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Syyttäjä on näköjään ihan toista mieltä kuin sinä. Hän tunteekin lain oikeasti, kun sinä taas lienet perehtynyt Raamattuun kansalle.
Lahkolainen (poispotkittu) vetää raamatun mukaan joka paikkaan.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Syyttäjä on näköjään ihan toista mieltä kuin sinä. Hän tunteekin lain oikeasti, kun sinä taas lienet perehtynyt Raamattuun kansalle.
Ja mihinkähän se Jenniina ja Jasmina oli perehtynyt kohdallasi vuonna 2001 tammikuussa?
Nostetaanko juttu ylös?
Terveisiä: panssariprikaati yahoo Anonyymi kirjoitti:
Lahkolainen (poispotkittu) vetää raamatun mukaan joka paikkaan.
Kun puhutaan teistä lahkouskovaisista, Raamattu ja sen sairaan pimeät tulkinnat ovat aivan olennainen juttu.
Anonyymi kirjoitti:
Ja mihinkähän se Jenniina ja Jasmina oli perehtynyt kohdallasi vuonna 2001 tammikuussa?
Nostetaanko juttu ylös?
Terveisiä: panssariprikaati yahooNosta ihmeessä ja heti, olen hyvin utelias. 🍿😃
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Nosta ihmeessä ja heti, olen hyvin utelias. 🍿😃
Löytyy nimimerkilläsi suomi24 keskusteluista.
Jätän vaivan sinulle.
Tehkää te muut saman.
Tuonne ylhäällä olevaan lootaan: repe ruutikallio, niin saatte tietää yhtä ja toista tästä ukosta. - Anonyymi
Kertonut suurten varpaiden rikoksia.
Amerikassa tehdään elokuvia suurten varpaiden rikoksista mutta turvallisesti vasta kun aikaa on kulunut riittävästi. - Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Kun puhutaan teistä lahkouskovaisista, Raamattu ja sen sairaan pimeät tulkinnat ovat aivan olennainen juttu.
Ruikuttaja Repe puhuu satanistien toimista, vaikka syyttää niistä kristittyjä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja mihinkähän se Jenniina ja Jasmina oli perehtynyt kohdallasi vuonna 2001 tammikuussa?
Nostetaanko juttu ylös?
Terveisiä: panssariprikaati yahoo???? mikäs juttu tämä on.
Repe ruutikalio paljastettu!!!?? ... nettisivu aiheeseen tänne heti - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
???? mikäs juttu tämä on.
Repe ruutikalio paljastettu!!!?? ... nettisivu aiheeseen tänne hetiwww.Totuuspuolue.fi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruikuttaja Repe puhuu satanistien toimista, vaikka syyttää niistä kristittyjä.
Kristitylle kaikki ei kristityt ovat satanisteja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Wikissä sanotaan mm. "Kavonius oli myös uhkaillut tuomareita ampumisella ja hirttämisellä."
Purra uhkaili mamulapsia ja junalla liikkujia ja Halla-aho pohti sukupuolisesti poikkeavan ampumista?..
Vornanen sensijaan ei uhkaillut vaan ampui persuna? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kavonius kannattaa kuolemanrangaistusta. Hän vain kuvaili miten se pantaisiin toimeen.
joo joo,,.. puhui miten teloitetaan maanpetturit tai sotasyylliset?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja mihinkähän se Jenniina ja Jasmina oli perehtynyt kohdallasi vuonna 2001 tammikuussa?
Nostetaanko juttu ylös?
Terveisiä: panssariprikaati yahooVoisitko tosiaan kertoa mistä on kysymys.
Repe Ruikkutollon toiminta viittaa rikollisuuteen ja olisi aiheellista tietää kuinka vaarallinen hakkeri-rikollinen täällä rupla24suomi-yandexissa oikein on mukana? - Anonyymi
On tää aika hurjaa Nazi-Finland natsivaltio Suomi siis KANSAINVÄLISESTI JAANA ON HAKENUT TURVAPAIKKAA UNKARPSTA ja SLOVAKIASTA-
ja nyt Suomi siis vangitsee turvapaikka hakeneen Jaanan vankeuteen !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kavonius kannattaa kuolemanrangaistusta. Hän vain kuvaili miten se pantaisiin toimeen.
Trumpikin uhkaili monta asiaa mutta esim ' armahti' heti vankilaan "tuomitsemansa" Hillaryn kun pääsi pressaksi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Suomalaiset_kansalaisaktivistit - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Wikissä sanotaan mm. "Kavonius oli myös uhkaillut tuomareita ampumisella ja hirttämisellä."
Wikipedia on tuollaisten rupla-repe ruutikallio tiltujen virallista valhetta täynnä-
poistavat kaiken totuuden - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On tää aika hurjaa Nazi-Finland natsivaltio Suomi siis KANSAINVÄLISESTI JAANA ON HAKENUT TURVAPAIKKAA UNKARPSTA ja SLOVAKIASTA-
ja nyt Suomi siis vangitsee turvapaikka hakeneen Jaanan vankeuteen !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!Miksei hakenut Venäjältä? Te voitte kaikki kipittää sinne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruikuttaja Repe puhuu satanistien toimista, vaikka syyttää niistä kristittyjä.
Niin, en minäkään usko, että syyttä suottaa käydään raamattukäräjiä samaan aikaan, kun uutisoitiin Ulvilan tapauksessa luvun 666 olleen kursorissa jo tutkimuksen alkumetreillä, kirjoitti Iltalehti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, en minäkään usko, että syyttä suottaa käydään raamattukäräjiä samaan aikaan, kun uutisoitiin Ulvilan tapauksessa luvun 666 olleen kursorissa jo tutkimuksen alkumetreillä, kirjoitti Iltalehti
saisko saman selkosuomeksi
- Anonyymi
vaadimme_jaana_kavoniuksen_vapauttamista
https://www.adressit.com/vaadimme_jaana_kavoniuksen_vapauttamista - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
vaadimme_jaana_kavoniuksen_vapauttamista
https://www.adressit.com/vaadimme_jaana_kavoniuksen_vapauttamistaruplarepet poisti sitten Jaanan sähkölaskutus-opastukset kansalle tiedot nettisivut tästä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Wikipedia on tuollaisten rupla-repe ruutikallio tiltujen virallista valhetta täynnä-
poistavat kaiken totuudenTuossa tuo poistettu video sähkölaskutus -valitus ohjeet Jaanan kertomana- 2 minuutin kohdalla
https://www.youtube.com/watch?v=rl1Q65PyDAE
(alkuperäinen video poistettu- Kemppe vaiennettu isofirmojen kautta?!)
lisätietoa:
Kohtuuton sähkölaskutus on rikos, jolla on tarkoitus ryöstää suomalaisten omaisuus ja tuhota loputkin suomalaiset yritykset, sote ja oma maataloutemme.
Pakottavan lain vastaiset sopimusehdot (kohtuuton hintaehto) ovat kiellettyjä ja niihin säädetään mitättömyysseuraamus.
Asiaa Sähköstä alkaa kohdassa 22:53
https://www.youtube.com/watch?v=G0ZJ1ZojCu4 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lahkolainen (poispotkittu) vetää raamatun mukaan joka paikkaan.
Se on moktargupta tuo repe.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purra uhkaili mamulapsia ja junalla liikkujia ja Halla-aho pohti sukupuolisesti poikkeavan ampumista?..
Vornanen sensijaan ei uhkaillut vaan ampui persuna?Uli uli pedarivassari uli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisitko tosiaan kertoa mistä on kysymys.
Repe Ruikkutollon toiminta viittaa rikollisuuteen ja olisi aiheellista tietää kuinka vaarallinen hakkeri-rikollinen täällä rupla24suomi-yandexissa oikein on mukana?Moktar.Gubta on rybo?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on moktargupta tuo repe.
Onko Repe matu? no se selittäisi paljon.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Kun puhutaan teistä lahkouskovaisista, Raamattu ja sen sairaan pimeät tulkinnat ovat aivan olennainen juttu.
tajuatko enää edes tekeväsi vihapuhe-viharikosta koko ajan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja mihinkähän se Jenniina ja Jasmina oli perehtynyt kohdallasi vuonna 2001 tammikuussa?
Nostetaanko juttu ylös?
Terveisiä: panssariprikaati yahoo???
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/0355b1fb-fe8f-40df-9740-4c554b5b3b0e - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moktar.Gubta on rybo?
On.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
On.
RyBo = ryssland Botti- eli
botti= on nettirobotti-postittaja.
--- ... ja takaisin otsikon aiheeseen:
https://www.lawinsider.com/fi/contracts/beWyZY4WRAh
https://vk.com/wall698016490_617
https://m.vk.com/wall698016490_617
uskaltaakohan yoytube-Kemppe enää pitää seillä totuuksia?
15-vuoden Helvetti, Satanistinen Kultti, Virkamafia - Jaana Kavonius
https://www.youtube.com/watch?v=6Im19kq5mW4
https://vk.com/wall698016490_617
https://m.vk.com/wall698016490_617
- Anonyymi
Vapauden liitto ja Totuuspuolue ovat kunnon huuhaa puolueita salaliittoteorioineen.
Surullista nähdä, miten ihmiset hurahtaa näihin.- Anonyymi
Enemmistö on yleensä aina väärässä.
- Anonyymi
Totuus näyttää vihalta sen silmissä, joka vihaa totuutta.
Erittäin harva on niihin hurahtanut. Kuntavaaleissa luokkaa 0, 2 %. Siitä on vaikea päästä alemmas.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Erittäin harva on niihin hurahtanut. Kuntavaaleissa luokkaa 0, 2 %. Siitä on vaikea päästä alemmas.
Mitä ihmisiä nämä tässäkin ketjusta Kavoniusta puolustavat ovat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ihmisiä nämä tässäkin ketjusta Kavoniusta puolustavat ovat.
Heitä on vähän, mutta he ovat netissä sitäkin aktiivisempia.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Erittäin harva on niihin hurahtanut. Kuntavaaleissa luokkaa 0, 2 %. Siitä on vaikea päästä alemmas.
Joillakin ihmisillä on nähtävästi synnynnäinen taipumus hurahtaa kaikenlaisiin lahkoihin ja kultteihin. Onhan noista ollut juttua TV:ssä USA:stakin. Ihan uskomattomia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ihmisiä nämä tässäkin ketjusta Kavoniusta puolustavat ovat.
Olen ihan tavis joka vastusti terroristipedofiilien oikeutta tulla Suomeen raiskaamaan lapsia. Katsoin muutaman Kavoniuksen puheen niihin aikoihin , muutoin en ole häntä seurannut.
Kavonius ei päässyt julkisuuteen vaikka on lain tuntija koska Suomeen haluttiin raiskaajia.
Jos haluaa että pahuuden rakastajat luopuisi pahuudesta niin niille täytyy puhua kiltisti nöyristellen ja selittää minkä hyödyn saisivat jos terroristit poistuisi maasta. Näin ei Kavonius toiminut. Hän huusi suoraan pahuuden pahuudeksi eikä eliitti tykkää että heidän julmuudet kerrotaan julki.
Toki Taivaassa on Tuomari joka heille kostaa erittäin julmasti kaiken pahuutensa joka tapauksessa. - Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Erittäin harva on niihin hurahtanut. Kuntavaaleissa luokkaa 0, 2 %. Siitä on vaikea päästä alemmas.
Harva on hurahtanut totuuteen.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Erittäin harva on niihin hurahtanut. Kuntavaaleissa luokkaa 0, 2 %. Siitä on vaikea päästä alemmas.
tunnut itse hurahtaneen suomi24virkamafia-lahkoon 666-prosenttisesti ja 100 promillen huumassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen ihan tavis joka vastusti terroristipedofiilien oikeutta tulla Suomeen raiskaamaan lapsia. Katsoin muutaman Kavoniuksen puheen niihin aikoihin , muutoin en ole häntä seurannut.
Kavonius ei päässyt julkisuuteen vaikka on lain tuntija koska Suomeen haluttiin raiskaajia.
Jos haluaa että pahuuden rakastajat luopuisi pahuudesta niin niille täytyy puhua kiltisti nöyristellen ja selittää minkä hyödyn saisivat jos terroristit poistuisi maasta. Näin ei Kavonius toiminut. Hän huusi suoraan pahuuden pahuudeksi eikä eliitti tykkää että heidän julmuudet kerrotaan julki.
Toki Taivaassa on Tuomari joka heille kostaa erittäin julmasti kaiken pahuutensa joka tapauksessa.Kyllähän Kavoniuksella on ollut hyviä perusteita näkemyksilleen mutta hän on valitettavasti ajautunut ylikierroksille toimissaan.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Erittäin harva on niihin hurahtanut. Kuntavaaleissa luokkaa 0, 2 %. Siitä on vaikea päästä alemmas.
Erittäin harva on niihin hurahtanut. Kuntavaaleissa luokkaa 0, 3 %. Siitä on vaikea päästä alemmas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joillakin ihmisillä on nähtävästi synnynnäinen taipumus hurahtaa kaikenlaisiin lahkoihin ja kultteihin. Onhan noista ollut juttua TV:ssä USA:stakin. Ihan uskomattomia.
Ateismi on myös yksi uskonto.
- Anonyymi
Oppimattomat, psykoottiset ja tyhmät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ateismi on myös yksi uskonto.
Ei ole uskonto vaan uskonnon puuttuminen. Kertoo älykkyydestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erittäin harva on niihin hurahtanut. Kuntavaaleissa luokkaa 0, 3 %. Siitä on vaikea päästä alemmas.
ja nyt toistat tuota ruplapalkka-valetta.
Äänethän varastettiin VKK VL ehdokkaat meni tarkastaan äänet joutui vankilaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erittäin harva on niihin hurahtanut. Kuntavaaleissa luokkaa 0, 3 %. Siitä on vaikea päästä alemmas.
enemmän kuitenkin kuin valtapuolue RKP
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole uskonto vaan uskonnon puuttuminen. Kertoo älykkyydestä.
tyhmä voi siis olla älykäs,
jos sanoo OLEN ATEISTI?
Selvä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tyhmä voi siis olla älykäs,
jos sanoo OLEN ATEISTI?
SelväViha-eliittiä edustava satanisti-Repe ja muut ruplatiltut sotkevat keskustelua älyttömyyksillään, maalittamisella ja vihapuheellaan.
Putin ja trump tulevat kostamaan viha-eliitille eliittien suomenkansaa vastaan tekemät rikokset. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viha-eliittiä edustava satanisti-Repe ja muut ruplatiltut sotkevat keskustelua älyttömyyksillään, maalittamisella ja vihapuheellaan.
Putin ja trump tulevat kostamaan viha-eliitille eliittien suomenkansaa vastaan tekemät rikokset.Tyttönimeltään Jaana Uotila, kotoisin Lohjalta.
Kympin tyttö joka kirjoitti ylioppilaaksi erinomaisilla arvosanoilla ja sen jälkeen meni opiskelemaan oikeustieteitä ja valmistui kandidaatiksi kahdessa vuodessa.
(kuvat todistuksista jaanan omalla sitellä)
https://virkamafia.fi/wp-content/uploads/2019/11/ylioppilastodistus.pdf
https://virkamafia.fi/wp-content/uploads/2019/11/OTK-todistus.pdf
Sitten oli kai naimisissa jonkun Pedersenin kanssa, tosin herra Pedersen itse sanoo että oli vain kihloissa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ihmisiä nämä tässäkin ketjusta Kavoniusta puolustavat ovat.
sananvapautta ja vapaata Suomea puolustavat. Tässä seuraava tapaus?:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d9608cef-7e4c-41db-9630-4bed7cadf736 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joillakin ihmisillä on nähtävästi synnynnäinen taipumus hurahtaa kaikenlaisiin lahkoihin ja kultteihin. Onhan noista ollut juttua TV:ssä USA:stakin. Ihan uskomattomia.
eikös tässä Jaana Pedersenin jutussa paljastunut oikein korkea-arvoisten satanismi-kultti?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/9793581/lohja-pedersen
- Anonyymi
5 vuotta vaaditaan linnaa vihapuheesta mutta raiskauksista ja miljoonien veropetoksista ehdollista. Joku ei nyt mennyt ihan oikein kun lakia kirjoitettiin tässä maassa.
- Anonyymi
Näin se käy.
- Anonyymi
No tätä ihmettelin itsekin. Viisi vuotta ehdotonta! Huh huh. Puhe taitaa olla vaarallisinta, mitä voi Suomessa tehdä.
Muistakaa, että meillä on kuitenkin sananvapaus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No tätä ihmettelin itsekin. Viisi vuotta ehdotonta! Huh huh. Puhe taitaa olla vaarallisinta, mitä voi Suomessa tehdä.
Muistakaa, että meillä on kuitenkin sananvapaus.Seppo Lehtokin tuomittiin aikanaan vastaavista rikoksista yli 2,5 vuoden vankeusrangaistukseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seppo Lehtokin tuomittiin aikanaan vastaavista rikoksista yli 2,5 vuoden vankeusrangaistukseen.
Hän sai sentään ehdollista, kun Kavoniukselle haetaan tuplat ja ehdotonta. Ja kymmenien tuhansien korvauksia pahasta mielestä, sillä kansanedustajien ja oikeuslaitoksen palveluksessa olevien paha mieli on kallis.
Ihan oikeasti, eiköhän se pitäisi määritellä alusta pitäen uudellen, missä menee puheen tuomittavuus ja missä teon. Onko parempi pahoinpidellä kuin sanoa pahasti? Tuomioista voisi jotakin päätellä. Anonyymi kirjoitti:
Hän sai sentään ehdollista, kun Kavoniukselle haetaan tuplat ja ehdotonta. Ja kymmenien tuhansien korvauksia pahasta mielestä, sillä kansanedustajien ja oikeuslaitoksen palveluksessa olevien paha mieli on kallis.
Ihan oikeasti, eiköhän se pitäisi määritellä alusta pitäen uudellen, missä menee puheen tuomittavuus ja missä teon. Onko parempi pahoinpidellä kuin sanoa pahasti? Tuomioista voisi jotakin päätellä.Kaikki äärimmäinen paha alkaa aina sanoista: ihmisten syyttelystä ja uhkailusta sekä heistä valehtelusta heitä demonisoiden. Jossain kohtaa tulevat sitten pahoinpitelyt ja murhat, jos kiihotus onnistuu.
Se että Jaana on pelkkä seinähullu sekopää ei ole varsinaisesti lieventävä asianhaara. Hänen tekoihinsa suhtaudutaan lähtökohtaisesti aivan kuin hän ei olisi. Mielentilatutkimus sitten vienee varsinaisen rangaistavuuden.- Anonyymi
Onko henkirikoksestakaan aina
annettu 5 v? Vai halutaanko
Jaanasta ns varoittava
esimerkki? - Anonyymi
Juuri tuota saastaa Kavonius vastustaa mutta täällä halutaan että laki suosii murhaajia.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Kaikki äärimmäinen paha alkaa aina sanoista: ihmisten syyttelystä ja uhkailusta sekä heistä valehtelusta heitä demonisoiden. Jossain kohtaa tulevat sitten pahoinpitelyt ja murhat, jos kiihotus onnistuu.
Se että Jaana on pelkkä seinähullu sekopää ei ole varsinaisesti lieventävä asianhaara. Hänen tekoihinsa suhtaudutaan lähtökohtaisesti aivan kuin hän ei olisi. Mielentilatutkimus sitten vienee varsinaisen rangaistavuuden.Ei ole logiikkaa puheessasi koska murhaaja saa lopulta pienemmän tuomion kuin väittämäsi "yllyttäjä".
Ja jos yllytys on suuri rikos niin miksi imaamit saa paasata moskeijoissa Suomessa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole logiikkaa puheessasi koska murhaaja saa lopulta pienemmän tuomion kuin väittämäsi "yllyttäjä".
Ja jos yllytys on suuri rikos niin miksi imaamit saa paasata moskeijoissa Suomessa?hulluksi hänet yritetään leimata- ja varmasti yritetään tehdäkin hulluksi.
Videollahan Saara ja Jaana puhui samoista aikaisemmista kokemuksista jossa heitä oltiin jo uhkaamassa putkaan, kai Turussa tapahtui tuo? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
hulluksi hänet yritetään leimata- ja varmasti yritetään tehdäkin hulluksi.
Videollahan Saara ja Jaana puhui samoista aikaisemmista kokemuksista jossa heitä oltiin jo uhkaamassa putkaan, kai Turussa tapahtui tuo?saara siis Aarnio-tapauksen Saara eli Ina tai iina Kallio?
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Kaikki äärimmäinen paha alkaa aina sanoista: ihmisten syyttelystä ja uhkailusta sekä heistä valehtelusta heitä demonisoiden. Jossain kohtaa tulevat sitten pahoinpitelyt ja murhat, jos kiihotus onnistuu.
Se että Jaana on pelkkä seinähullu sekopää ei ole varsinaisesti lieventävä asianhaara. Hänen tekoihinsa suhtaudutaan lähtökohtaisesti aivan kuin hän ei olisi. Mielentilatutkimus sitten vienee varsinaisen rangaistavuuden.Psykiatria on elinkautinen tuomio.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Psykiatria on elinkautinen tuomio.
tässä taas näkee että persut pettää suomen kansan ja jopa omansakin ....eli persut , koska JAANA OLLUT PERSUISSA AIEMMIN- JA NYT SUPO-PÄÄLLIKKONÄ PERSU ja persuhallitus EI EDES AUTA JAANAA TURVASSA ULOS VANKEUDESTA...??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tässä taas näkee että persut pettää suomen kansan ja jopa omansakin ....eli persut , koska JAANA OLLUT PERSUISSA AIEMMIN- JA NYT SUPO-PÄÄLLIKKONÄ PERSU ja persuhallitus EI EDES AUTA JAANAA TURVASSA ULOS VANKEUDESTA...??
Onko Jaanan suku Tanskasta, kun nimi on Pedersen?... voisiko Tanska auttaa- Tanska on enemmän sivistysvaltio kuin RKP-stalinistinen Suomi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No tätä ihmettelin itsekin. Viisi vuotta ehdotonta! Huh huh. Puhe taitaa olla vaarallisinta, mitä voi Suomessa tehdä.
Muistakaa, että meillä on kuitenkin sananvapaus.Puhe on aina vaarallista, etenkin vallassa olijoiden kannalta, niin Venäjällä kuin Suomessakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seppo Lehtokin tuomittiin aikanaan vastaavista rikoksista yli 2,5 vuoden vankeusrangaistukseen.
Seppo Lehto on ihan eri asia kuin Jaana.
Lehto teki poliittista pilkkakirjoittelua.
Jaana kertoo vakavasti asiat todisteineen ja alkoi myös puolue-toiminnan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seppo Lehto on ihan eri asia kuin Jaana.
Lehto teki poliittista pilkkakirjoittelua.
Jaana kertoo vakavasti asiat todisteineen ja alkoi myös puolue-toiminnanolikohan Sepolla muutakin syytettä mukana?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18839092/eu-stubbila-suomessa-joukkovainotaan-cian-kehittamilla-tavoilla-ihmisia-hengilta
- Anonyymi
En tiedä mitä hän edustaa, tai mitä mieltä hän on asioista, mutta tämä vaikuttaa taas vasemmistolaiselta sananvapauden rajoittamiselta. Natsisaksan tyyliin tulee uniformu miehet hakemaan ovelta, jos olet väärinajattelija. "Taistellaan fasismia vastaan fasismilla"
- Anonyymi
Oletko kuullut sananvastuusta?
- Anonyymi
Ehkä kannattaisi olla mieluummin hiljaa kun et tiedä henkilöstä mitään. Säälittävää että yrität syyttää vasemmistoa Kavoniuksen rikoksista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko kuullut sananvastuusta?
Kaikki ovat kuulleet. Se tarkoittaa sitä, että voit sanoa, mitä vain ehdit, mutta sen jälkeen voit joutua saamaan kovemman rangaistuksen kuin raiskaajat ja pahoinpitelijät.
Onneksi meillä sentään ei ole kuolemanrangaistusta, kuten joissakin niistä maista, joissa myöskin sananvastuu johtaa tuomioihin jälkikäteen. Anonyymi kirjoitti:
Kaikki ovat kuulleet. Se tarkoittaa sitä, että voit sanoa, mitä vain ehdit, mutta sen jälkeen voit joutua saamaan kovemman rangaistuksen kuin raiskaajat ja pahoinpitelijät.
Onneksi meillä sentään ei ole kuolemanrangaistusta, kuten joissakin niistä maista, joissa myöskin sananvastuu johtaa tuomioihin jälkikäteen.Lausunto: sinulla varmastikin on esittää paljon esimerkkejä tällaisista tuomioista.
- Anonyymi
TässäLyhytLausunto kirjoitti:
Lausunto: sinulla varmastikin on esittää paljon esimerkkejä tällaisista tuomioista.
On.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki ovat kuulleet. Se tarkoittaa sitä, että voit sanoa, mitä vain ehdit, mutta sen jälkeen voit joutua saamaan kovemman rangaistuksen kuin raiskaajat ja pahoinpitelijät.
Onneksi meillä sentään ei ole kuolemanrangaistusta, kuten joissakin niistä maista, joissa myöskin sananvastuu johtaa tuomioihin jälkikäteen.Lauri Paavola ja Ilja Janitskin voi antaa tähän kokemus-asiantuntija vastaukset.
- Anonyymi
Hallituksessa on kylläkin äärioikeisto RKP kokoomus persut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki ovat kuulleet. Se tarkoittaa sitä, että voit sanoa, mitä vain ehdit, mutta sen jälkeen voit joutua saamaan kovemman rangaistuksen kuin raiskaajat ja pahoinpitelijät.
Onneksi meillä sentään ei ole kuolemanrangaistusta, kuten joissakin niistä maista, joissa myöskin sananvastuu johtaa tuomioihin jälkikäteen.kirjoitti nettiin- heitetään 5 vuodeksi vankilaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kirjoitti nettiin- heitetään 5 vuodeksi vankilaan?
Edes pohjois-Koreassa ei ole tällaisia tuomioita.
- Anonyymi
Globalistien ja virkamafian suuri vihollinen piti hiljentää. Tämä on kohtalo totuuden puhujille 🤬🤬
- Anonyymi
Näin on diktatuureissa aina
toimittu ja niin tehdään
nykyisinkin.
- Anonyymi
Persujen sivuhaaran valomiekkanainen🤣
- Anonyymi
Jotkut vaan ei kestä koska Jaana on kansallismielinen, mutta aika tasapuolinen poliittisissa mielipiteissään- pyrkii saamaan oikeudenmukaisuutta ja vapautta kansalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotkut vaan ei kestä koska Jaana on kansallismielinen, mutta aika tasapuolinen poliittisissa mielipiteissään- pyrkii saamaan oikeudenmukaisuutta ja vapautta kansalle.
Jaana vangittu
sanottiin eilen iltalehdessä tai iltasanomissa, vaan mitäs JiiPee sanoo kun
ovat jahdanneet Jaanaa vuositolkulla, kun haluavat hänelle viiden vuoden
vankilatuomion vaikka maksimi kunnianloukkauksesta kuuluu olevan kaksi
vuotta, ja Jaanahan tässä on se osapuoli, jota on solvattu ja uhkailtu ja
jopa hakattu sairaalakuntoon. Poliisia ei kiinnosta Jaanaan kohdistuvat
rikokset, ainoastaan väitetyt Jaanan rikokset. Siis uhri halutaan vankilaan
samalla kun kaikki syylliset ovat edelleenkin vapaana, sitä Jaanan
pahoinpidellyttä rikollistakaan ei ole vieläkään löydetty. Ja hätäkeskus ja
poliisi yrittivät salata ne puhelut hätäkeskukseeen, jne. Suomi ei ole
mikään oikeusvaltio vaan täysin korruptoineen virkamafian hallitsema
diktatuuri tjsp.
--
hätäkeskukseeen, jne. Suomi ei ole mikään oikeusvaltio vaan täysin
korruptoineen virkamafian hallitsema diktatuuri ?
Valon soturi on vangittu.
Jaana pitää vapauttaa niin kuin Leia vapautettiin
Olisi mielenkiintoista tietää, onko Jaana tehnyt jotain väärää vai onko
se jonkun tulkinta, että hän on tehnyt rikoksia ?
Kuten tiedetään, luotonlaajentajien, lakimiesten, ekonomien ja tuomarien
mielivaltainen hallinto tekee Suomessa mitä haluaa.
Ja tulkitsee Jaanan rikolliseksi vaikka hän ei olisi sellainen.
Sellainen Jaana, että naapurit soittavat välittömästi poliisille, että
tulkaas pidättämään, nyt se on kotona.
--
Etkö osaa googlata "Jaana Leia valon soturi vangitseminen"
--
Tulee mieleen takavuosien Kati Sinenmaa.
Ketä?
Sitä, josta täällä on vuositolkulla jauhettu. Etkö ole katsonut Annen
videoita??
"Jaana Kavoniuksen tiedote 17.10.2025 - seurataan vangitsemiskäsittelyä"
https://www.youtube.com/results?search_query=jaana+pedersen+ - Anonyymi

https://www.youtube.com/results?search_query=jaana pedersenkeskustelu eli Discussion - narkive.com/cGL6aGvm/jaana-vangittu
https://sfnet.keskustelu.varaventtiili.narkive.com/cGL6aGvm/jaana-vangittu# - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
keskustelu eli Discussion - narkive.com/cGL6aGvm/jaana-vangittu
https://sfnet.keskustelu.varaventtiili.narkive.com/cGL6aGvm/jaana-vangittu#alunperin Helena Uotila?... ketäs nää Uotilat on?...
sekavaa, ... onko nää jotain Faven sukua, mutta kulttuuri-sukua vois kai sanoa, kun Wikipedia sanalla Uotila...?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pertti_Uotila
on tuossakin salattu nimet:
https://www.reddit.com/r/Suomi/comments/5wo3qg/axl_smithin_whatsappin_haippirinki_paljastui/ - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
alunperin Helena Uotila?... ketäs nää Uotilat on?...
sekavaa, ... onko nää jotain Faven sukua, mutta kulttuuri-sukua vois kai sanoa, kun Wikipedia sanalla Uotila...?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pertti_Uotila
on tuossakin salattu nimet:
https://www.reddit.com/r/Suomi/comments/5wo3qg/axl_smithin_whatsappin_haippirinki_paljastui/HÄPEÄLLISTÄ ja PERSUJEN HÄVIÄMISEN MERKKI että ENÄÄ EI PERSUT PUOLUSTA edes omaa jäsentään valtiota vastaan...
mutta tässä samalla paljastuu miten naurettavaa sakkia persujen äänestäjät on...
- Anonyymi
Minusta vaikuttaa syyntakeettomalta, ehkä tän vois käsitellä vähemmänkin julkisesti terveydenhoidon piirissä, ei oikeuslaitoksessa.
- Anonyymi
No siis, tämä tyyppi on aikaisemmin ollut pakkohoidossa. On täysin sekaisin.
- Anonyymi
Oikeuslaitoksen kautta pääsee hoitoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeuslaitoksen kautta pääsee hoitoon.
5 VUODEN TUOMIOHAN OLI JO JULISTETTU, ... nyt vain pitäisi keksiä rikos jonka perusteella tuomitaan...
Tosin pakkohoito on 10 kertaa tehokkaampi tapa tuhota ihminen, ja se voi kestääkin 10 kertaa pitempään , koska pakkohoito-tuomio saattaa jatkua koko elämän. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No siis, tämä tyyppi on aikaisemmin ollut pakkohoidossa. On täysin sekaisin.
Kyllähän pakkohoito voi saadakin ihmisen sekaisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No siis, tämä tyyppi on aikaisemmin ollut pakkohoidossa. On täysin sekaisin.
ei sekaisin olevaa pidätetä, vaan viedään laitokseen.
Ei olisi ihme jos Jaanaa on yritetty tai onnistuttu saamaan pää sekaisin. Pahalla vallalla Suomessa on paljon keinoja tuhtoa vastustajiensa elämät.
- Anonyymi
Tässä tullaan näkemään että ehdotonta vankeutta saattaa olla tulossa pelkillä puheilla.
Samaan aikaan jotkut vakaviin rikoksiin syyllistyneet saa ehdollista.- Anonyymi
Ei ollut pelkkiä puheita, vaan uhkailuja ja väärän tiedon levittämistä henkilöistä. Hän on mm. väittänyt yhden baarin kellarissa olevan lapsia pedofiilien vankina, vaikka baarissa ei ole edes kellaria. Hän kuuluu pakkohoitoon, jossa jo aikaisemmin ollutkin.
- Anonyymi
Se intensiteetti millä Kavoniusta on jahdattu,kertoo läpimätien viranomaisten hädästä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se intensiteetti millä Kavoniusta on jahdattu,kertoo läpimätien viranomaisten hädästä.
Miten se intensiteetti on ilmennyt?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ollut pelkkiä puheita, vaan uhkailuja ja väärän tiedon levittämistä henkilöistä. Hän on mm. väittänyt yhden baarin kellarissa olevan lapsia pedofiilien vankina, vaikka baarissa ei ole edes kellaria. Hän kuuluu pakkohoitoon, jossa jo aikaisemmin ollutkin.
Eli puheita. Ei siis ole käyttänyt väkivaltaa, pahoipidellyt, raiskannut, ryöstänyt tmv. On puhunut.
Anonyymi kirjoitti:
Eli puheita. Ei siis ole käyttänyt väkivaltaa, pahoipidellyt, raiskannut, ryöstänyt tmv. On puhunut.
Sinä varmastikin kestäisit itse erittäin hyvin sen, jos sinusta alettaisiin levittää perättömiä puheita.
Odotan kommenttiasi.- Anonyymi
TässäLyhytLausunto kirjoitti:
Sinä varmastikin kestäisit itse erittäin hyvin sen, jos sinusta alettaisiin levittää perättömiä puheita.
Odotan kommenttiasi.Kyllä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä.
Jos saisin henkilötietosi selville ja kuvasi, niin sinulle olisi ok jos tekisin sinusta videon jossa väittäisin sinua pedofiiliksi ja uhkailisin sinua ampumisella?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli puheita. Ei siis ole käyttänyt väkivaltaa, pahoipidellyt, raiskannut, ryöstänyt tmv. On puhunut.
Ei ollut pelkkää puhetta vaan videoiden tekoa näistä asioista, eli aktivismia joka on taas toimintaa, ei pelkkää puhetta.
Kehotan sinua myös tutustumaan käsitteeseen "laiton uhkaus" ettei sinulle tule myöhemmin ongelmia lain kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ollut pelkkää puhetta vaan videoiden tekoa näistä asioista, eli aktivismia joka on taas toimintaa, ei pelkkää puhetta.
Kehotan sinua myös tutustumaan käsitteeseen "laiton uhkaus" ettei sinulle tule myöhemmin ongelmia lain kanssa.Keskity.
Vertaan sanoja ja tekoja. Onko sinusta parempi, että sinua hakataan pesäpallomailalla vai että sinua uhataan hakata sillä?
Onko pahempi, jos sinua uhataan raiskauksella vai että raiskataan?
Onko pahempi, jos näet videon, jossa sinua uhkaillaan vai että uhkaukset toteutetaan?
Että kyllä. Tässä on kyse sanoista, eikä teoista. Siinä on ero. - Anonyymi
TässäLyhytLausunto kirjoitti:
Sinä varmastikin kestäisit itse erittäin hyvin sen, jos sinusta alettaisiin levittää perättömiä puheita.
Odotan kommenttiasi.Mieluummin puheita kuin tekoja.
Logiikallasi: sinä varmaan kestäisit hyvin, jos sinut pahoinpideltäisiin ja raiskattaisiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskity.
Vertaan sanoja ja tekoja. Onko sinusta parempi, että sinua hakataan pesäpallomailalla vai että sinua uhataan hakata sillä?
Onko pahempi, jos sinua uhataan raiskauksella vai että raiskataan?
Onko pahempi, jos näet videon, jossa sinua uhkaillaan vai että uhkaukset toteutetaan?
Että kyllä. Tässä on kyse sanoista, eikä teoista. Siinä on ero.Kyllä minä vaatisin uhkailijani vastuuseen. Pelkkä uhkailukin aiheuttaa jo stressiä ja pelkoa kohteessa. Sen takia laiton uhkaus onkin rikos.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä minä vaatisin uhkailijani vastuuseen. Pelkkä uhkailukin aiheuttaa jo stressiä ja pelkoa kohteessa. Sen takia laiton uhkaus onkin rikos.
Millaista rangaistusta vaatisit uhkailijalle ja millaista teon toteuttajalle?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millaista rangaistusta vaatisit uhkailijalle ja millaista teon toteuttajalle?
Korvausvelvollisuutta ja vankilaa kummassakin tapauksessa, jälkimmäisessä paljon pidempi vankilatuomio. Oppiipahan.
Sä vaikutat elävän harhassa että on olemassa absoluuttinen sananvapaus. Minulla on sen verran itsekunnioitusta etten katso tumput suorina kun toinen levittelee valheita minusta ja uhkailee minua. Se loppuu tavalla tai toisella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korvausvelvollisuutta ja vankilaa kummassakin tapauksessa, jälkimmäisessä paljon pidempi vankilatuomio. Oppiipahan.
Sä vaikutat elävän harhassa että on olemassa absoluuttinen sananvapaus. Minulla on sen verran itsekunnioitusta etten katso tumput suorina kun toinen levittelee valheita minusta ja uhkailee minua. Se loppuu tavalla tai toisella.Noin. Ensimmäisessä kappaleessa vihdoin puhut siitä, mikä minun pointtini tässä keskustelussa on ollut.
Se, että pelkistä puheista tässä haetaan rankempaa tuomiota kuin monista väkivaltaisista teoista, että onpa erikoista. Koska minusta teot ovat sanoja pahempia.
Mutta sitten taas harhaudut luulojesi maailmaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ollut pelkkiä puheita, vaan uhkailuja ja väärän tiedon levittämistä henkilöistä. Hän on mm. väittänyt yhden baarin kellarissa olevan lapsia pedofiilien vankina, vaikka baarissa ei ole edes kellaria. Hän kuuluu pakkohoitoon, jossa jo aikaisemmin ollutkin.
Mikäs baari tuo on?... olipa kova juttu, vaikka kukaan ei edes tiedä baarin nimeä?
Lohjalla, Turun seudulla, Pirkanmaalla, Jyväskylässä, Stockan kulmilla, Bulevardilla? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se intensiteetti millä Kavoniusta on jahdattu,kertoo läpimätien viranomaisten hädästä.
Hyvä vastaus. Noin juuri on asia. Luulisi tuosta tajuavan että jotain on kyseessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ollut pelkkää puhetta vaan videoiden tekoa näistä asioista, eli aktivismia joka on taas toimintaa, ei pelkkää puhetta.
Kehotan sinua myös tutustumaan käsitteeseen "laiton uhkaus" ettei sinulle tule myöhemmin ongelmia lain kanssa.Tää on siksi tärkeä koska suomessa on satoja samalla lailla - ehkä ei noin rajusti- mutta kuitenkin JOUKKOVAINOTTUJA- EI SIINÄ TILANTEESSA VAINOTULTA voida VAATIA harkintaa tai tavallisen lain mukaan lain alaisuutta, koska henkilö vainottu on itse RIKOKSEN UHRI jota vainotaan, ja siksi mitään tuomioitakaan ei voida langettaa tavallisten lakien perusteella-
joukkovainoajathan on ne rikolliset tässä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos saisin henkilötietosi selville ja kuvasi, niin sinulle olisi ok jos tekisin sinusta videon jossa väittäisin sinua pedofiiliksi ja uhkailisin sinua ampumisella?
Väitteet pitää pystyä myös todeksi osoittamaan tai muuten niillä ei ole mitään pohjaa. Kavoniuksella oli lakimiehen koulutus eli tuskin ilman mitään näyttöä olisi lähtenyt asioita ajamaan, mutta jos oikeuslaitos ei ota käsiteltäväksi niitä, niin asioita ei saa eteenpäin vietyä. Kavonius on kertonut näistä asioista erilaisilla some alustoilla mm. Kemppe podcastissa ym. medioissa tietoisesti saadakseen julkisuutta ajamilleen asioille. Tietenkin Kavoniuksen olisi pitänyt ymmärtää, jos virkamafia pyörittää näitä oikeuslaitoksia niin ei ole mitään mahdollisuutta saada oikeutta sitä kautta millekään asialle. Tilanne on saman suuntainen muuallakin rikollisten johtamissa yhteiskunnissa kritiikin esittämisestä joutuu vankilaan tai ainakin syrjäytetyksi tehtävistä.

Kavonius on juristi, juu, mutta omasta mielestään kukaan muu juristi ei tiedä asioista mitään. Siten hän päätyy häviämään kaikki riitansa, koska ihan oikeasti joku muu juristi saattaakin olla oikeassa ja Kavonisu itse väärässä.
Sitten itketään jälkeen päin, että todisteet "jätettiin huomiotta". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikäs baari tuo on?... olipa kova juttu, vaikka kukaan ei edes tiedä baarin nimeä?
Lohjalla, Turun seudulla, Pirkanmaalla, Jyväskylässä, Stockan kulmilla, Bulevardilla?siis Imatra?... taitaa olla oikein huippuhotelli?... täältä poistettu Sauli niinistö-vastaus...
ja Repe poistellut valtavan määrän linkkejä nettikuskustelujen tietoihin... eli sumi24 repet pitää kesksutelun typeränä ja alatyylisenä Jaanaa vastaan tehtynä leimaamisena.
Myös Stubbista oli tietoa?
Suomi2025:
Mikä johti Imatran kolmoissurmaan ? 4.12.2016 Imatralla ravintolan edessä tapetut naiset...
4.12.2016 Imatralla ravintola Vuoksenvahdin eteen ammuttiin 3 naista.
2 heistä oli paikallislehden toimittajia, kolmas oli SDP:n kunnallispoliitikko.
Heidät ampui hengiltä RUK:n käynyt Jori Lasonen isänsä hirvikiväärillä.
Mitäs juttua ne naistoimittajat olivat tekemässä ?
Juttua ihmiskaupasta.
Ja yllätys, että kaikki päättyi näin.
Huonot kotiolot porvari perheessä selittää osan ongelmista!
aihe nous uudestaan esille nyt-
epäillään liittyvän Stubb, kokoomus, ihmiskauppa...?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18279008/tallainen-on-uusi-suomen-presidentti-alexander-stubb
Vois kuvitella että tuo ukraina-kiihkokin on samaa turmelusta, koska mm Hunter Bidenin klaani on peuhannut ukrainassa pitkään... maailman pahin ihmiskauppa-valtio tuo Zelenskin natsi-Ukrainan...
Biden ja Clintonit samaa klaania?
Murhatut akat tutkivat pedareiden ihmiskauppaa johon Tubbi oli osallisena?.
Tubbi kysyi neuvoa Klintonin akalta joka vastasi heti että?:
- Kylmäksi vaan..!?
Toimittajattaret oli palanneet juuri VENÄJÄLTÄ jossa saaneet tiedustelutietoa- Stubb, Hillary ja ihmissalakuljetukset?
ja missään ei mainita tuota asiaa?
Alkoholi, aineet, mk-ultra, kännykkä, median ja tv:n sisältö? - CIA-ohjelmoitu tappaja?
Motiivi siis oli?. Ilman sellaista ei kolmoismurhaa tehdä.
Kyseessä oli palkkamurha jonka tilaajaksi Stunnb sopii oikein hyvin.
Stubb, lapsikauppaa, jne olisi paljastunut uhrien saamien tietojen perusteella?
stubb
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18265322/quoteraan-vapaamuurarin-avoin-tunnustus-vuosien-takaa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14219439/a-stubbin-tarkein-tehtava-natsihallituksessa-oli
imatra
https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=22197&start=345
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14606729/huhujen-mukaan-ampuja-olisi-aarioikeistolainen
Miksi Suomen entiseen pääministeriin (ja nykyiseen valtiovarainministeriin) Aleksanteri Stubbiin ja Imatran valtuuston johtajaan Tiina Wilén-Jäppiseen liitetyt "yhtiön" omistamat kuljetusvälineet (veneet/linja-autot/lentokoneet/autot jne.) käytettiin näiden ihmissalakuljettajien käytössä ?
http://www.whatdoesitmean.com/index2180.htm
TheGuardian
https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=22197&start=345
Hiukan lisätietoa että kun kirjoitti vastausta tähän aiheeseen esim. vapaamuuraritaholta tiedon että Stubb oli jo päätetty tuolloin tulevaksi presidentiksi- ja että tapahtumien kaikkia yksityiskohtia ei koskaan kerrottu laajalle uutisoiden-
ja jo heti alettiin syöttää medialle uutisille 'tarinaa' yksinäisestä 'hullusta' (joka on aina pätevä keino piilottaa salaliitot)- NIIN TÄLLÖIN KOKO SELAIN KATOSI, PIMENI- ja koko teksti oli kadonnut
Tämä ei ole uutinen Suomessa- muun maailman toimittajamurhat on uutinen suomessa...
ampujaa oli uhkailtu aseella jossain vaiheessa elämäänsä ennen tuota tapahtumaa... viittaako siihen että tuo RUK-upseeri oli pakotettu tuohon tekoon?- OLI OLLUT JOTENKIN HERMONA NOIDEN UHKAILUJEN JÄLKEEN..
vai oliko hän taaskin vain joku syntipukki- joka tuomittiin?... ja ammattilaiset hoiti murhat?
vastaukset poissa.
stubbi on kunnon natsi RKP-hitleristi ja kokoomusroisto ja CIA?
Vain venäjällä voi kertoa totuuksia?
stuppi... 4 itsemurhiin kuollutta vartiaansa... ??
pedofiili-kokoomuksen-kokoomus-kultti
- stubb--teki-lastenryostosta-laillisen-kokoomus-bisneksen ?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18548188/pedofiili-kokoomuksen-kokoomus-kultti--------stubb--teki-lastenryostosta-laillisen-kokoomus-bisneksen
Stubbila..
miksi Espoossa Stubbin talon edessä mieltään osoittaneen anti-fasisti eli fasisminvastustaja Antifa-nuoren nopeasta kuolemasta ei puhuta?
Asia tulisi tutkia perusteellisesti, kuten se Ugandan epaselvaksi jaanyt juttukin ja HUS/tietojarjestelmahankinta. Taalla suorastaan halveksitaan kansaa ja yleista oikeustajua.
Kokoomus pomoomus...
Bernerille maksetaan lastenklinikan tontista joka vuos 1 miljoona euroa vuokraa...
Upseeri ja herrasmiäs jotain poliittista
CIA Stubbit...?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18568585/c-i-a-osama-bin-laden-c-i-a-lee-harvey-oswald-c-i-a-stubb-c-i-a-suomen-c-i-a-presidentti---
Stubido-Stubb jne.?.. CIA ihmiskauppa-Ukraina USA , jne?
saattaa löytyä stubbista jotain tuollakin?:
https://rumble.com/search/all?q=illuminaatti
stubb
myös?:
- antifa-nuoren... kuolema oli ollut stubbin talon edessä ja syytettiin...?
- espoon homokiekkoilija-surma?
kuinka monta muuta...?
Tutkinta ukrainasta, lapsikauppa-ihmiskaupasta ja rahanpesusta on aloitettu USA:ssa.
- Anonyymi
Mikä oikeustaju ihmisillä oikein on? Kavonius on syytetty 13 vainoamisesta ja 24 kunnianloukkauksesta. Silti ihmiset täällä kirjoittavat, ettei Kavonius ole tehnyt mitään vaan pelkästään "puhunut".
Entä jos teitä tai läheisiänne alettaisiin vainota? Sanoisitteko silloinkin, että vainooja on syytön?- Anonyymi
Ihmiset ovat yllättävän alkeellisella oikeudentajulla varustettuja.
"Oikean asian" puolesta saa ilmeisesti tehdä mitä vaan. Ja tästä päästäänkin suoraan arkipäivän fasismiin. Johtajan puolesta ja Johtaja kertoo, mikä on oikea asia. - Anonyymi
Valitettavasti keskustelukulttuuri on raaistunut viime vuosina ja kasvava joukko pitää Kavoniuksen puheita täysin normaalina kielenkäyttönä.
- Anonyymi
Voi voi. Minua on vainottu jo vuosia ja kun ilmoitin siitä poliisille:" ei kiinnosta" oli vastaus.
>Entä jos teitä tai läheisiänne alettaisiin vainota? Sanoisitteko silloinkin, että vainooja on syytön?
Loogisesti tietenkin pitäisi sanoa, mutta logiikka ei taida olla noitten vahvinta osaamista.Lausunto: sinun täytyy ymmärtää, että täällä on äänessä hyvin usein se kansanosa, joka ei ole siunattu kovin toimivalla logiikalla. Se joukko toden totta on sitä mieltä, että mitä vain saa tehdä kuin on "oikealla asialla".
- Anonyymi
TässäLyhytLausunto kirjoitti:
Lausunto: sinun täytyy ymmärtää, että täällä on äänessä hyvin usein se kansanosa, joka ei ole siunattu kovin toimivalla logiikalla. Se joukko toden totta on sitä mieltä, että mitä vain saa tehdä kuin on "oikealla asialla".
Kuulut siihen joukkoon.
Anonyymi kirjoitti:
Kuulut siihen joukkoon.
Nyt vähän skarppausta, jos suinkin pystyt. 😂
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Nyt vähän skarppausta, jos suinkin pystyt. 😂
Sulta en lupaa kysy.
- Anonyymi
Jos murhaajaa sanotaan murhaajaksi niin murhaaja voi syyttää sanojaa kunnianloukkaajaksi.
Ja sinä olisit sitä mieltä että tuo olisi hirveä kunnian loukkaus? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmiset ovat yllättävän alkeellisella oikeudentajulla varustettuja.
"Oikean asian" puolesta saa ilmeisesti tehdä mitä vaan. Ja tästä päästäänkin suoraan arkipäivän fasismiin. Johtajan puolesta ja Johtaja kertoo, mikä on oikea asia.Kun on nähnyt millaisista asioista ihmisiä haastetaan oikeuteen niin turha kerjätä myötätuntoa haasteiden tehtailijoille.
Väitellään vasta jos tuomio annetaan.
Ja tuomioiden jakajatkin ovat pahuuden puolella liian usein. Myös itse rikkovat lakia jakaessaan tuomioita kun hovi sitten näkeekin asian toisin ja kumoaa muka lain päätöksen joka on annettu käräjillä.
Joten ei tässä voi kovin kunnioittaa valtion kykyä valvoa lakia tai edes noudattaa sitä tai laatia sitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun on nähnyt millaisista asioista ihmisiä haastetaan oikeuteen niin turha kerjätä myötätuntoa haasteiden tehtailijoille.
Väitellään vasta jos tuomio annetaan.
Ja tuomioiden jakajatkin ovat pahuuden puolella liian usein. Myös itse rikkovat lakia jakaessaan tuomioita kun hovi sitten näkeekin asian toisin ja kumoaa muka lain päätöksen joka on annettu käräjillä.
Joten ei tässä voi kovin kunnioittaa valtion kykyä valvoa lakia tai edes noudattaa sitä tai laatia sitä.Jaana taisi tehdä rikosilmoituksen tai haastaa oikeuteen myös Sauli Niinistön?
Mutta Sauli vaati perustamaan 'Nyrkin' estämään sananvapauden? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaana taisi tehdä rikosilmoituksen tai haastaa oikeuteen myös Sauli Niinistön?
Mutta Sauli vaati perustamaan 'Nyrkin' estämään sananvapauden?Jaanan vastauksia kai tuollakin
https://www.youtube.com/playlist?list=PLXPc7ZH90OH-Z3nV994Or0yLrxodc1IsE - Anonyymi
Yhtäkään Kavoniuksen ilmoittamaa rikosta ei ole tutkittu- sensijaan on tehty kaikki mahdollinen jolla Kavonius saataisiin tuomiolle?
Kavoniuksen oikea nimi on Helena Uotila -Pedersen?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19130129/poliisi-vainoaa-syyttomia-ihmisia
- Anonyymi
Meno kuin Pohjois-Koreassa. Tsemppiä Jaana ♥️
- Anonyymi
"Voi ei! Teoillani on seurauksia!"
- Anonyymi
Nyt vaaditaan kansa vaatimaan Jaana vapaaksi !
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19127095/totuuspuolueen-kristitty-puheenjohtaja-pidatetty - Anonyymi
Meno on kuin USAssa...
Rep. Marjorie Taylor Greene kertoi sosiaalisessa mediassa, että hän “ei aio itsemurhaa, ” viitaten mahdollisuuteen jossa “hirvittävät toimet ” vastauksena hänen tukeen toimenpiteelle, joka pakottaisi Jeffrey Epsteiniin liittyvien tiedostojen julkaisemisen.
“olen yksi onnellisimmista ja terveellisimmistä ihmisistä, jotka tapaat, ” Greene sanoi lauantaina sosiaalisella alustalla X ja julkisti myös uskonsa Jumalaan. “Tämän mukaan, jos minulle tapahtuu jotain, pyydän teitä kaikkia selvittämään, mikä ulkomainen hallitus tai ihmiset ryhtyisivät hirvittäviin toimiin estääkseen tietojen julkitulemisen. ”
https://thehill.com/homenews/5527057-marjorie-greene-epstein-files/
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17875153/quotvirkamafiaquot-hyokkasi-totuuspuolueen-puheenjohtajaa-jaana-kavoniusta-vastaan
- Anonyymi
Tämä Kavonius vaikuttaa ihan normipersulta!
- Anonyymi
Sinä vaikutat normityhmältä.
- Anonyymi
Kavonius o pyrkinyt perussuomalaisiin, mutta jäsenhakemus hylättiin. Ei sinnekään ihan kaikki kelpaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kavonius o pyrkinyt perussuomalaisiin, mutta jäsenhakemus hylättiin. Ei sinnekään ihan kaikki kelpaa!
Raja menee Ano Turtiaisen (hyväksyttiin) ja Jaana Kavoniuksen (hylättiin) välissä.
Anonyymi kirjoitti:
Raja menee Ano Turtiaisen (hyväksyttiin) ja Jaana Kavoniuksen (hylättiin) välissä.
Lääkekaappi sekosi vasta jäsenyyden saatuaan, prinsessa jo paljon ennen.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Lääkekaappi sekosi vasta jäsenyyden saatuaan, prinsessa jo paljon ennen.
Mitähän sulla on kaapissasi. Kerro.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitähän sulla on kaapissasi. Kerro.
Tyhjät tynnyrit siellä on
- Anonyymi
Taas viher vassujen nöyrä iltapulu ampuu yli raflaavalla ja puolueelisella otsikolla🤣
- Anonyymi
Onko ymmärryksessä vikaa ? "Jaana Kavonius saatu kiinni" otsikko on raflaava ja puolueellinen, kun etsintäkuulutettu ja poissaolevana vangittu Jaana Kavonius on saatu kiinni. Kerrotko vielä missä otsikon raflaavuus ja puolueellisuus ?

Mistä hakivat hänet?
Taitaa olla koko uutinen TAAS ankka. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä hakivat hänet?
Taitaa olla koko uutinen TAAS ankka.IltaLehtinen?: " Kavonius saatiin kiinni koska hänet löydettiin piilottelemasta sala-paikasta, jonka on saatettu olleen aikoinaan kokoomuksen, Jammu-sedän ja Sauli Niinistön käytössä"?
"Entinen Kokoomus-satanistinen kiinteistö, joka nyttemmin hylätty.?"
- Anonyymi
TÖRKEÄÄ!
- Anonyymi
Stubb, CIA, lapsikauppa-ihmiskauppa, kokoomus, jne?
- Anonyymi
"Väärät" mielipiteet tässä maassa on rikollista toimintaa etenkin, jos ovat totta.
- Anonyymi
TässäLyhytLausunto kirjoitti:
Lausunto: ilmeisesti Kavoniuksen jutut sinusta ovat kaikki totta. Selvä.
No mutta, onko se TSH uudella nimimerkillä!
- Anonyymi
TässäLyhytLausunto kirjoitti:
Lausunto: ilmeisesti Kavoniuksen jutut sinusta ovat kaikki totta. Selvä.
Väitteet pitäisi altistaa käsittelylle ja argumentoida vääriksi, jotta niitä voitaisiin kutsua perättömiksi. Oikeuslaitos ei ole ottanut tietääkseni yhtäkään Kavoniuksen esittämää tutkimuspyyntöä ja kannetta vastaan. Tietenkin, jos virkamafia on olemassa ei se tule koskaan niitä käsittelemäänkään niitä avoimesti. Ilman julkisuuteen tuotua kuvaa ei kukaan tietäisi mitään koko asiasta. Tämä keissi vain antaa sellaisen kuvan, että mitään oikeutta ei kannata edes lähteä hakemaan, koska itse vain joutuisi syytettyjen penkille mahdollisten rikollisten toimesta.
Tässä on kyse vähän samasta asiasta kuin lääkevalmistajien syytesuojasta mahdollisia haittavaikutuksia kohtaan, kun eettinen, moraalinen ja rehellinen toiminta ei mitään syytesuojaa edes tarvitse vaan tehdyistä virheistä kannetaan vastuu vaikka siihen ei tahallisuutta liittyisikään. Koronapandemia näyttää täysin keinotekoiselta ja etukäteen suunnitellulta rikokselta, josta ei sallita edes esittää eriäviä mielipiteitä valtamedioissa ja mistäs se ihminen sen informaation saa jos ei ne ole julkisesti esillä. Rivien välistä mm. ylikuolleisuuden lisääntyminen, jonka takia ruumiskonttien ilmaantuminen sairaaloiden yhteyteen, sairauksien räjähdysmäinen lisääntyminen mm. sydänsairaudet, syövät ym. lukemattomat vaivat.
Kun lähtökohtana kaikelle tälle pidetään virusta, jonka olemassa ololle ei ole olettamusta kummempaa perustetta olemassakaan ja tämäkään olettamus ei pidä paikkaansa sekin on kontrollikokein todettu ja osoitettu.
Jos usko estää ymmärtämästä, että 2+2=4 niin kannattaako sitä edes yrittääkään kun se voi olla jopa 3 tai jotain muuta jos joku niin sanoo.
Suurin osa kansasta elää uskomuksien varassa eli sen mitä viralliset auktoriteetti tahot mistäkin sanovat, itse asiassa eivät edes tiedä mikä on tiedon ja olettamuksen välinen ero.
Älä usko mitä sinulle kerrotaan vaan suhtaudu siihen kriittisesti ja pyri selvittämään asia, jos sillä on jotain merkitystä elämäsi kannalta ja joillekin kun mikään ei merkitse mitään niin helpompi on vain uskoa kertomuksia. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Väitteet pitäisi altistaa käsittelylle ja argumentoida vääriksi, jotta niitä voitaisiin kutsua perättömiksi. Oikeuslaitos ei ole ottanut tietääkseni yhtäkään Kavoniuksen esittämää tutkimuspyyntöä ja kannetta vastaan. Tietenkin, jos virkamafia on olemassa ei se tule koskaan niitä käsittelemäänkään niitä avoimesti. Ilman julkisuuteen tuotua kuvaa ei kukaan tietäisi mitään koko asiasta. Tämä keissi vain antaa sellaisen kuvan, että mitään oikeutta ei kannata edes lähteä hakemaan, koska itse vain joutuisi syytettyjen penkille mahdollisten rikollisten toimesta.
Tässä on kyse vähän samasta asiasta kuin lääkevalmistajien syytesuojasta mahdollisia haittavaikutuksia kohtaan, kun eettinen, moraalinen ja rehellinen toiminta ei mitään syytesuojaa edes tarvitse vaan tehdyistä virheistä kannetaan vastuu vaikka siihen ei tahallisuutta liittyisikään. Koronapandemia näyttää täysin keinotekoiselta ja etukäteen suunnitellulta rikokselta, josta ei sallita edes esittää eriäviä mielipiteitä valtamedioissa ja mistäs se ihminen sen informaation saa jos ei ne ole julkisesti esillä. Rivien välistä mm. ylikuolleisuuden lisääntyminen, jonka takia ruumiskonttien ilmaantuminen sairaaloiden yhteyteen, sairauksien räjähdysmäinen lisääntyminen mm. sydänsairaudet, syövät ym. lukemattomat vaivat.
Kun lähtökohtana kaikelle tälle pidetään virusta, jonka olemassa ololle ei ole olettamusta kummempaa perustetta olemassakaan ja tämäkään olettamus ei pidä paikkaansa sekin on kontrollikokein todettu ja osoitettu.
Jos usko estää ymmärtämästä, että 2 2=4 niin kannattaako sitä edes yrittääkään kun se voi olla jopa 3 tai jotain muuta jos joku niin sanoo.
Suurin osa kansasta elää uskomuksien varassa eli sen mitä viralliset auktoriteetti tahot mistäkin sanovat, itse asiassa eivät edes tiedä mikä on tiedon ja olettamuksen välinen ero.
Älä usko mitä sinulle kerrotaan vaan suhtaudu siihen kriittisesti ja pyri selvittämään asia, jos sillä on jotain merkitystä elämäsi kannalta ja joillekin kun mikään ei merkitse mitään niin helpompi on vain uskoa kertomuksia.Eikö tää Kavonius OLEKAAN ANNELI AUERIN ASIANAJAJA OLLUT?
https://www.google.com/search?q=jaana+kavonius+auer
- Anonyymi
Hänen rikoksensa on totuuden puhuminen ja valtaapitävien haastaminen. Tätä maata on jo pitkään hallinnut rikollisjoukko, joka on syyllistynyt rikoksiin aina EUhun ja euroon liittymisestä asti, puhumattakaan Natosta... ja paljon muuta.
- Anonyymi
Noin kremliini näkee "totuuden".
- Anonyymi
Miksi ei voi ihan rehellisesti tarjota vaihtoehdoksi paluuta venäjän yhteyteen ja ylistää Putinia? Aina höpötellään myrkkypiikeistä, vainoamisesta, sensuurista, EU/Natosta...

Astuiko joku varpaillesi. . .TAAS.
Anonyymi kirjoitti:
Miksi ei voi ihan rehellisesti tarjota vaihtoehdoksi paluuta venäjän yhteyteen ja ylistää Putinia? Aina höpötellään myrkkypiikeistä, vainoamisesta, sensuurista, EU/Natosta...
Hyvä kysymys, kun taustalla kuitenkin on fanaattinen usko Venäjän jumalalliseen oikeuteen hallita muita.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Hyvä kysymys, kun taustalla kuitenkin on fanaattinen usko Venäjän jumalalliseen oikeuteen hallita muita.
Kommari-Repe syyttää taas kaikesta Putinia.
- Anonyymi
Kremliinille muistutus, että EU:hun mentiin kansanäänestyksellä, euroon vain eduskunnan päätöksellä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi ei voi ihan rehellisesti tarjota vaihtoehdoksi paluuta venäjän yhteyteen ja ylistää Putinia? Aina höpötellään myrkkypiikeistä, vainoamisesta, sensuurista, EU/Natosta...
Mistä lähtien perustuslain noudattamisen vaatimista on alettu kutsua kremliläisyydeksi?
Kun tarvittiin vain pari kokoomuksen käärmettä viisastelemaan perustuslaki kumotuksi niin turha enää minkään totuuden puolesta on taistella.
Valhe perustuslain voimassaolosta kun pysyy ilman että kukaan käyttää aivojaan sen valheen miettimiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kremliinille muistutus, että EU:hun mentiin kansanäänestyksellä, euroon vain eduskunnan päätöksellä
Eli kansanäänestys kumosi perustuslain.
Miksi sitten valehtelette että perustuslaki on edelleen voimassa? - Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Hyvä kysymys, kun taustalla kuitenkin on fanaattinen usko Venäjän jumalalliseen oikeuteen hallita muita.
Venäjän ruplapuolueita ovat persut ja kokoomus, ruplapalkattuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjän ruplapuolueita ovat persut ja kokoomus, ruplapalkattuja.
ruplarepe jne ruplatiltut nostaa tuota venäjä-putin puppua joka keskusteluun-
samoin joka keskustelussa jaetaan kansaa oikeisto-vasemmisto vastakkainasetteluun.
Samoilla tavoilla pelaa myös koko Suomen media. Asiat jäävät tuon pupun alle.
Pääasiassa vasemmistosta löytyy asialinjalla olevaa tietoa, jossa kerrotaan totuutta.
Kokoomuspersujen hallitus perustuu kokonaan valeille ja huijaamiselle.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa - Anonyymi
FREE JAANA KAVONIUS PEDERSEN !!!
STOP NAZI-FINLAND !!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
FREE JAANA KAVONIUS PEDERSEN !!!
STOP NAZI-FINLAND !!!BOYCOTT NAZI-FINLAND !!!
FREE JAANA KAVONIUS !!! - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
BOYCOTT NAZI-FINLAND !!!
FREE JAANA KAVONIUS !!!Nyt on hyvä persut , kun Jaana saatu kiinni että Suomessa kadut on nyt rauhallisia?
- Anonyymi
On touhua 🤔 tommosesta jahdataan ja hirveät rangaistusvaatimukset mutta jos joku matu raiskaa lapsia ja vanhuksia niin päätä silitetään tai hyvin pienet rangaistukset. Mikä helvetti Suomen oikeuslaitoksia vaivaa?
- Anonyymi
Vaivaa se, että yhteiskuntaa horjuttavat ja uhkaavat rikokset rangaistaan melko ankarasti. Venäjällä vielä paljon ankarammin kuin Suomessa. Vastaavasti Venäjällä voi raiskaaja selvitä kokonaan rangaistuksetta.
- Anonyymi
Jumala näkee jokaisen kärsivän lapsen ja kosto niistä kasataan kolmanteen maailmansotaan ja täydelliseen tuhonpäivään.
- Anonyymi
Täytyisi saada faktaa tiskiin, ennenkuin porukka täällä keskenään ulisee.
Mitä hän on tehnyt?
Mitä sana vainoaminen tässä kontekstissa käytännön tasolla tarkoittaa?- Anonyymi
Mm. julkaissut henkilöiden kuvia ja henkilötietoja videoillaan samalla väittäen näiden ihmisten syyllistyneen murhiin ja pahoinpitelyihin, ilman mitään todisteita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mm. julkaissut henkilöiden kuvia ja henkilötietoja videoillaan samalla väittäen näiden ihmisten syyllistyneen murhiin ja pahoinpitelyihin, ilman mitään todisteita.
Höpö höpö. Matskua kehiin.
Anonyymi kirjoitti:
Mm. julkaissut henkilöiden kuvia ja henkilötietoja videoillaan samalla väittäen näiden ihmisten syyllistyneen murhiin ja pahoinpitelyihin, ilman mitään todisteita.
Palstapöljäkkeiden mielestä tuon kaiken pitäisi kuulua sananvapauden piiriin. Heillä itselläänkin olisi paljon sanottavaa monista muista...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö. Matskua kehiin.
Murha.infossa on pitkä ketju tyypistä.
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö. Matskua kehiin.
Syyttäjä julkaisee kaiken kun oikeudenkäynti alkaa ja asiakirjat ovat julkiset.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Syyttäjä julkaisee kaiken kun oikeudenkäynti alkaa ja asiakirjat ovat julkiset.
🤣🤣🤣
Luulet siis että asiakirjat tulee joskus julkisiksi? 🤣🤣 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Murha.infossa on pitkä ketju tyypistä.
Samaten piffillä.
- Anonyymi
etkö osaa googlata- esim Totuuspuolue
- Anonyymi
Onneksi saatiin nyt puolentoista vuoden aikana oikeustoimia pakoillut rotta kiinni. Jos vaatii demokraattisesti kansan valitsemalle presidentille julkisesti kuolemantuomiota ja herjaa kymmeniä ihmisiä julkisesti on vastattava sanoistaan ja teoistaan, mitä ei ole tehnyt, vaan pakoillut viranomaisia 1.5vuotta. Kun syytteet ovat törkeä kunninloukkaus ja vainoaminen ei ole kyse enää mistään mitättömästä asiasta. Koko totuuspuolueen agenda on pelkkää salaliittoteoriaa ja tietyn yksinkertaisen pienen kansanryhmän yllytystä kaataa Suomen nykyinen hallinto järjestelmä. Lisäksi Kavonius on tunnettu Venäjä-mielisyydestään.
- Anonyymi
Jaa-a, säännöt ovat niin vaihtelevat. Kun hallitus nimitti työtä tekeviä mafiaksi, ei siitä mitään seurannut. Tai kun rokotetta ottamattomat olivat kulkususia ja tappajia, se oli ihan ok.
Mutta tässä tapauksessa siis hirvittävä rikos kuitenkin.
Taitaapa olla kyse siitä, kenestä puhuu ja kuka puhuu, ei siitä, että sananvapaus olisi kaikille samanlainen.
Ajatukset eivät meillä edelleen ole rikoksia, joten teorioita ja mielisyyksiä saa olla. Anonyymi kirjoitti:
Jaa-a, säännöt ovat niin vaihtelevat. Kun hallitus nimitti työtä tekeviä mafiaksi, ei siitä mitään seurannut. Tai kun rokotetta ottamattomat olivat kulkususia ja tappajia, se oli ihan ok.
Mutta tässä tapauksessa siis hirvittävä rikos kuitenkin.
Taitaapa olla kyse siitä, kenestä puhuu ja kuka puhuu, ei siitä, että sananvapaus olisi kaikille samanlainen.
Ajatukset eivät meillä edelleen ole rikoksia, joten teorioita ja mielisyyksiä saa olla.Et ehkä huomaa että on pikkanen ero siinä kun ihmisiä solvataan niiden nimillä. Vai huomaatko?
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Et ehkä huomaa että on pikkanen ero siinä kun ihmisiä solvataan niiden nimillä. Vai huomaatko?
Jos ei ole syytä solvata, kertoa totuuksia, niin aikuinen ihminen sivuuttaa koko asian, mutta jos on syytä, niin "se ärähtää johon kalikka osuu."
Lapsellista touhua.
Ostakaa itsellenne tutti. - Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Et ehkä huomaa että on pikkanen ero siinä kun ihmisiä solvataan niiden nimillä. Vai huomaatko?
Eihän se sitä huomaa, vaikka kulkususiahan juoksentelee pitkin maita ja mantuja.
Anonyymi kirjoitti:
Jos ei ole syytä solvata, kertoa totuuksia, niin aikuinen ihminen sivuuttaa koko asian, mutta jos on syytä, niin "se ärähtää johon kalikka osuu."
Lapsellista touhua.
Ostakaa itsellenne tutti.Ää nyt viitti, iso ihminen. Aikuinen kansalainen ei sivuuta sitä, jos joku syyttää aiheetta esim pedofiiliksi tai suurvarkaaksi nimeltä, vaan tekee varmasti rikosilmon.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Ää nyt viitti, iso ihminen. Aikuinen kansalainen ei sivuuta sitä, jos joku syyttää aiheetta esim pedofiiliksi tai suurvarkaaksi nimeltä, vaan tekee varmasti rikosilmon.
ETENKIN RIKOLLINEN KULTTI- joka järjestää täydellisen virkavainon koko yhteiskunnan kaikin voimin?
- Anonyymi
Ihmisvaino on totta Suomessa. Eliitti puolustaa omia etujaan itse syyllistyen ihmisvainorikoksiin, ei tarvita Pohjois-Koreaa,
- Anonyymi
Mutta Pohjois-Korea on hieno maa! Sehän auttaa venäjää taistelussa läntistä fasismia vastaan.
Eikö? Anonyymi kirjoitti:
Mutta Pohjois-Korea on hieno maa! Sehän auttaa venäjää taistelussa läntistä fasismia vastaan.
Eikö?On tragikooomista, että Venäjän imperialismin kannattaja esittää Pohjois-Korean jotenkin kamalana mestana, vaikka se on Kalsarinmyrkyttäjän paras ystävä koko maailmassa.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
On tragikooomista, että Venäjän imperialismin kannattaja esittää Pohjois-Korean jotenkin kamalana mestana, vaikka se on Kalsarinmyrkyttäjän paras ystävä koko maailmassa.
Odotatko jotain logiikkaa tai muuta järjen hiventä tuon latvakakkososaston höpinöiltä?
- Anonyymi
Eliitti tekee kaikkensa, ettei Totuuksia paljastuisi. Surullista on, miten ihmiset uskoo sokeasti Valtamediaan🙄Valehtelu on näköjään uusi Totuus😬ja Sota on Uusi Rauha!!! Kyllä ihmiset on pimeitä😪
- Anonyymi
Niin. Aina kun kerrotaan totuuksia maamme mafiasta, niin ämmiähän ne on.
- Anonyymi
Kannattaa lukea joku naisen tekstiseinä, niin pääsee hyvin jyvälle.
- Anonyymi
Soo soo! Ei saa sanoa ämmäksi, voi puhua naisoletetusta tai peräti henkilöstä. Wokesti tuo väitelause kuuluisi: Tarkoitatko että naisoletettu mielenterveys kuntoutuja olisi totuuksien kertoja?
- Anonyymi
Valtamedia ei ole täydellinen, mutta vaihtoehto medioissa valehtelu menee uusiin ulottuvuuksiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Soo soo! Ei saa sanoa ämmäksi, voi puhua naisoletetusta tai peräti henkilöstä. Wokesti tuo väitelause kuuluisi: Tarkoitatko että naisoletettu mielenterveys kuntoutuja olisi totuuksien kertoja?
Ironisesti Kavoniuksen puolustajat ovat tässä asiassa wokettajia.
- Anonyymi
Kuka tuo ihminen on ja mitä hän siis on tehnyt? Toivottavasti media julkaisee selvät tiedot ettei tarvitse ihmetellä.
Eikä kirjoitella että sejase on otettu kiinni. On tässä maassa kummallista tuo median toiminta, ei kerrota mitään ja sitten yhtäkkiä paukautetaan että joku on otettu kiinni.
Ja mikä on prinsessa leia? En ole kuullut muuta kuin jonku wtunleijan. Joka on kai suolistokaasu.- Anonyymi
Onhan hänestä ollut vuosien saatossa juttuja lehdissä. Oma syy jos et ole lukenut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan hänestä ollut vuosien saatossa juttuja lehdissä. Oma syy jos et ole lukenut.
Satuja ei kannata lukea.
Anonyymi kirjoitti:
Satuja ei kannata lukea.
Lausunto: kerrot varmaan omien tietojesi lähteen.
- Anonyymi
TässäLyhytLausunto kirjoitti:
Lausunto: kerrot varmaan omien tietojesi lähteen.
Ei tarvitse. Asia on päivän selvä.
- Anonyymi
Median suvakit kyllä tietää kuka se on siksi ne juhlii sen vangitsemista. Terroristien vastustaja saatiin kiinni ja terroristien tukijat juhlii.
Mutta turha luulla että ne kertoo asiakirjat yleisölle muutoin totuus tulisi julki. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ei tarvitse. Asia on päivän selvä.
Repe RäyhWincapita yhtä selvää kuin Wincapita vai?
Onko tästä Wincapitasta ollut ollenkaan keskustelua netissä?
- Anonyymi
Raskaita rikoksia🤦♀️😂😂
Jaana ei kyllä ole muuta tehnyt kun paljastanut korruptiota.
Jos se on raskaita rikoksia, niin olemme kyllä syvällä suossa. - Anonyymi
Jaana Kavonius on saatu kiinni
Etsintäkuulutettu Totuuspuolueen puheenjohtaja tavoitettiin törkeisiin rikoksiin liittyen.- AnonyymiUUSI
https://helsinkiuutiset.com/elisa-palonen-kuolinsyy/
Testamentti – jännitteitä kohuttu lahkon ja perheen välillä:
Merkittävin syy, miksi Elisa Palonen kuolinsyy herätti keskustelua, oli hänen jättämänsä testamentti. Vain kaksi päivää ennen kuolemaansa hän laati testamentin, jossa suuri osa omaisuudesta – yli 1,5 miljoonaa euroa – annettiin Turussa vaikuttavalle miehelle sekä tämän perhepiirille. Omaiset nousivat vastustamaan testamenttia, ja oikeudessa nousi esiin väitteitä kulttivaikutuksesta ja manipuloinnista.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus kumosi testamentin kesäkuussa 2021: Palosen katsottiin olevan alttiina ulkopuoliselle vaikutukselle. Todisteina oli äänitallenteita, päiväkirjamerkintöjä ja selkeitä merkkejä henkisestä alistamisesta.
Mitä testamentti- ja kulttiepäilyt paljastivat?
Oikeudessa kuultiin muun muassa:
Äänitteitä, joissa miesprofeta puhui Paloselle hengellisestä alistuksesta ja ohjeista jakaa varoja lahkolle.
Päiväkirjamerkintöjä, joissa Palonen kuvasi uupumusta, pelkoa ja henkistä manipulointia.
Kaavioita ja kirjeitä, joissa hänen sanotaan alistuneen vaatimuksiin ja muuttaneen käyttäytymistään vahvassa kulttitilanteessa .
Oikeuden mukaan Palosta oli uudelleenkoodattu ja hänen tahtonsa oli murrettu. Sisarukset kuvailivat, kuinka Palonen oli sulkeutunut ja muuttunut toisen vallan alla.
Toisella tasolla (esimerkiksi Iltalehdessä) keskusteltiin avoimesti siitä, onko kyseessä “kultti” vai henkimaailman vaikutus. Käräjäoikeus ei leimannut määritelmää kultiksi, mutta käytös ja manipulaatit olivat vahvasti todennettavissa.
Oikeuden ratkaisu ja testamentin kumoaminen
Käräjäoikeus totesi testamentin pätemättömäksi, koska Palosen tahto oli muodostunut manipuloinnin alla. Oikeus totesi Palosen olleen “altis ulkopuoliselle vaikutteelle” – testamentti ei kuvasta hänen aitoa tahtoaan.
Toistaiseksi perinnönjako on edelleen käynnissä, sillä testamentin kumoamisen jälkeen kuolinpesää hoitavat edustajat suunnittelevat jatkotoimia ja mahdollisia rikostutkintoja.
Elisa Palonen kuolinsyy vs kulttiepäilyt – mikä liittyy kumpaan?
, Palosen lähipiirin mukaan henkinen alistaminen oli pahentanut hänen mielentilaa ja vointiaan. Päiväkirjamerkintöjen perusteella hän kärsi uupumuksesta ja tunteesta, ettei voinut suojella itseään ...
https://helsinkiuutiset.com/elisa-palonen-kuolinsyy/
- Anonyymi
Kylläpä taas rikolliseksi epäillyllä riittää hyssyttelijöitä. Nytpä saa oikeuden edessä vastata syytteisiin ja sitten tiedämme tuomion.
Onneksi nämä lukuisat lain ja oikeuden halveksijat, jotka tässä ketjussa ovat kirjoitelleet, eivät ole tuomiosta päättämässä.- Anonyymi
Etkä sinä. Jaana vapautetaan kaikista syytöksistä.
Anonyymi kirjoitti:
Etkä sinä. Jaana vapautetaan kaikista syytöksistä.
Nyt taisi Jeesuksen paluuhyökkäykseen uskoja olla asialla 6000-vuotiaine Maineen. Profetia oli juuri niin kuraa kuin sillä porukalla aina. 🤣
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Nyt taisi Jeesuksen paluuhyökkäykseen uskoja olla asialla 6000-vuotiaine Maineen. Profetia oli juuri niin kuraa kuin sillä porukalla aina. 🤣
Panssariprikaati yahoo. . .Hah!
Vellihousu prikaati. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkä sinä. Jaana vapautetaan kaikista syytöksistä.
Niin minäkin luulen ja määrätään pakkohoitoon.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Nyt taisi Jeesuksen paluuhyökkäykseen uskoja olla asialla 6000-vuotiaine Maineen. Profetia oli juuri niin kuraa kuin sillä porukalla aina. 🤣
Teksteistäsi näkyy
jonkinlainen viha
uskovia vastaan,joita sanot
"lahkolaisiksi". Onko joku
pimputtanut ovikelloasi liikaa
vai muutenko vain uskovat
ärsyttää? :) Anonyymi kirjoitti:
Teksteistäsi näkyy
jonkinlainen viha
uskovia vastaan,joita sanot
"lahkolaisiksi". Onko joku
pimputtanut ovikelloasi liikaa
vai muutenko vain uskovat
ärsyttää? :)Ansaitsette näillä palstoilla tätä asianmukaista palautetta tasan niin kauan kuin puhutte normaaleista ihmisistä tympeän halventavaan sävyyn. Kokeilkaa lopettaa se.
- Anonyymi
Näitähän täällä kävelee terveiden joukossa jonne eivät missään nimessä kuuluisi. On senverran harhaisia ja törkeitä ulostuloja tehnyt. Nyt joutuu viimeinkin niistä vastaamaan, ellei todeta mielenterveysongelmaiseksi.
- Anonyymi
Oletko sinä muka terve?
Kyllä Niuvassakin rikoksista vastataan, ja lomat pyörii huonommin kuin oikeassa vankilassa.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Kyllä Niuvassakin rikoksista vastataan, ja lomat pyörii huonommin kuin oikeassa vankilassa.
Eikä sieltä pääse pois ennen kuin on todettu terveeksi, mitä tässä tapauksessa tuskin tapahtuu koskaan.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Kyllä Niuvassakin rikoksista vastataan, ja lomat pyörii huonommin kuin oikeassa vankilassa.
Jaa, että kokemusta?
Oletko pitkäänkin ollut siellä? Anonyymi kirjoitti:
Jaa, että kokemusta?
Oletko pitkäänkin ollut siellä?Olen saanut koulutuksen hankkia tietoa asioista kokematta kaikkea itse.
Suosittelisin, mutta kun on ne pääsyvaatimukset.
- Anonyymi
Pietarin tekoäly tai joku elävä ressukka se taas koittaa hämmentää kaikin voimin. On tuo "sananvapaus" siellä niin arvossaan. Kunhan muistaa varoa avoimia ikkunoita ykköskerrosta ylempänä...
- Anonyymi
Surullista, niin kiltti ja hyvä ihminen🥺
- Anonyymi
No ei todellakaan ollut kiltti. Häijy ja ilkeä akka.
Lausunto: Kavonius ei vaikuta oikein tasapainoiselta. Mielentilatutkimus olisi ehdottomasti paikallaan.
Jaanan kuuppa onkin tavallista nopeammin tutkittu, kun hänellä kuuluu olevan historiaa siinä lajissa.
- Anonyymi
Ja myös suomen herkkähipiäiselle mafia virkakoneistolle alkaen komisarioista aina ylimpää pellejohtoon saakka.
Jaana on ainut rehellinen ihminen tässä maassa, joka uskaltaa avata suunsa.
Hänen vaimentamisensa saatta avata "bandoran" lippaan.
Kuinkas sitten suu pannaan vapaamuuraripellet? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja myös suomen herkkähipiäiselle mafia virkakoneistolle alkaen komisarioista aina ylimpää pellejohtoon saakka.
Jaana on ainut rehellinen ihminen tässä maassa, joka uskaltaa avata suunsa.
Hänen vaimentamisensa saatta avata "bandoran" lippaan.
Kuinkas sitten suu pannaan vapaamuuraripellet?Tässä maassa? Ilmeisesti Jaana ei ole enää venäjällä, jos on jäänyt kiinni Suomessa. Sinä taas mitä ilmeisemmin olet. Venäjällä. Tai venäjästä. Ihan sama.
Anonyymi kirjoitti:
Ja myös suomen herkkähipiäiselle mafia virkakoneistolle alkaen komisarioista aina ylimpää pellejohtoon saakka.
Jaana on ainut rehellinen ihminen tässä maassa, joka uskaltaa avata suunsa.
Hänen vaimentamisensa saatta avata "bandoran" lippaan.
Kuinkas sitten suu pannaan vapaamuuraripellet?Lausunto: juttusi on järjetöntä roskaa. Lopeta trollaaminen. Jos sinulla on ongelmia, hanki apua.
- Anonyymi
TässäLyhytLausunto kirjoitti:
Lausunto: juttusi on järjetöntä roskaa. Lopeta trollaaminen. Jos sinulla on ongelmia, hanki apua.
Todista. Osuiko arkaan paikkaan?
Anonyymi kirjoitti:
Todista. Osuiko arkaan paikkaan?
Lausunto: ei osunut yhtään mihinkään, sillä "juttusi" oli vain lähinnä irrallinen heitto. Ei se, että sanot jotakin epämääräistä ole mikään "juttu".
- Anonyymi
TässäLyhytLausunto kirjoitti:
Lausunto: ei osunut yhtään mihinkään, sillä "juttusi" oli vain lähinnä irrallinen heitto. Ei se, että sanot jotakin epämääräistä ole mikään "juttu".
Sinä olet kirjoitellut täällä koko ajan EPÄMÄÄRÄISTÄ.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja myös suomen herkkähipiäiselle mafia virkakoneistolle alkaen komisarioista aina ylimpää pellejohtoon saakka.
Jaana on ainut rehellinen ihminen tässä maassa, joka uskaltaa avata suunsa.
Hänen vaimentamisensa saatta avata "bandoran" lippaan.
Kuinkas sitten suu pannaan vapaamuuraripellet?Vaikuttaa jo ihan kultilta nuo Kavoniuksen seuraajat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja myös suomen herkkähipiäiselle mafia virkakoneistolle alkaen komisarioista aina ylimpää pellejohtoon saakka.
Jaana on ainut rehellinen ihminen tässä maassa, joka uskaltaa avata suunsa.
Hänen vaimentamisensa saatta avata "bandoran" lippaan.
Kuinkas sitten suu pannaan vapaamuuraripellet?Missä on toimittaja,joka
USKALTAISI tutkia
poliisiviranomaisten
epäilyttävissä olosuhteissa
tapahtuneita kuolemia
tai itsemurhia? 😐 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikuttaa jo ihan kultilta nuo Kavoniuksen seuraajat.
V- muurarithan se kultti on. Nämä jotka Suomeakin hallitsee.
Anonyymi kirjoitti:
Todista. Osuiko arkaan paikkaan?
Todista mitä? _Ensin_ sinä tietenkin todistat pöhköt höpinäsi. Ellet siihen pysty, mikä on 100 % varmaa, ne ovaf tosiaan järjetöntä roskaa.
Anonyymi kirjoitti:
Sinä olet kirjoitellut täällä koko ajan EPÄMÄÄRÄISTÄ.
Lausunto: rauhoitu ja puhu asiasta.
- Anonyymi
TässäLyhytLausunto kirjoitti:
Lausunto: rauhoitu ja puhu asiasta.
Mitenkähän se mahtaisi sinulta onnistua?
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Todista mitä? _Ensin_ sinä tietenkin todistat pöhköt höpinäsi. Ellet siihen pysty, mikä on 100 % varmaa, ne ovaf tosiaan järjetöntä roskaa.
Kouluja käymättömän epämääräistä jorinaa. Taas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä maassa? Ilmeisesti Jaana ei ole enää venäjällä, jos on jäänyt kiinni Suomessa. Sinä taas mitä ilmeisemmin olet. Venäjällä. Tai venäjästä. Ihan sama.
Eipä näytä olevan ihan sama kun epätoivoisena täällä joriset.
Anonyymi kirjoitti:
Mitenkähän se mahtaisi sinulta onnistua?
Lausunto: helposti. Minä olen rauhallinen. Istun tuolillani ja olen kaikin tavoin rento. En huutele sekopäiden fanaatikkojen vuoksi.
Anonyymi kirjoitti:
Kouluja käymättömän epämääräistä jorinaa. Taas.
Lausunto: sinun on hyvin helppo osoittaa oma koulutustasosi. Kirjoita sivistyneesti ja asiallisesti.
- Anonyymi
TässäLyhytLausunto kirjoitti:
Lausunto: helposti. Minä olen rauhallinen. Istun tuolillani ja olen kaikin tavoin rento. En huutele sekopäiden fanaatikkojen vuoksi.
Sinulla on monta nimerkkiä ja juttusi on aina samankaltaisia, vai mitä MV?
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on monta nimerkkiä ja juttusi on aina samankaltaisia, vai mitä MV?
Lausunto: keskity omaan toimintaasi. Siinä näyttää olevan tekemistä. Ja puhu tästä aiheesta. Jos et onnistu, mene vaikka etsimään matoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä on toimittaja,joka
USKALTAISI tutkia
poliisiviranomaisten
epäilyttävissä olosuhteissa
tapahtuneita kuolemia
tai itsemurhia? 😐Lauri Paavola.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
V- muurarithan se kultti on. Nämä jotka Suomeakin hallitsee.
eipäs kun Vapaamuurarit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä on toimittaja,joka
USKALTAISI tutkia
poliisiviranomaisten
epäilyttävissä olosuhteissa
tapahtuneita kuolemia
tai itsemurhia? 😐Kaikki epäilyttävät kuolemat tutkitaan aina.
Anonyymi kirjoitti:
Vaikuttaa jo ihan kultilta nuo Kavoniuksen seuraajat.
Kulttihan se onkin. Kaikki tunnusmerkit täyttyvät.
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Kulttihan se onkin. Kaikki tunnusmerkit täyttyvät.
Lausunto: ja siihen kun lisätään palstalla asuvat joutilaat trollit, tulos on hyvä.
- Anonyymi
Joko "Free Jaana Kavonius" -paitoja on myynnissä? Valomiekkakuva olis kiva siinä.
Patriooteille tiedoksi, että se "free" tarkoittaa Jaanan vapauttamista. Ei siis mitään ilkeää.Tuo olisi melkein yhtä hieno paita kuin se, jonka rintamuksessa lukee "Jeesus tulee" ja selkäpuolella "Jeesus menee". 😄
- Anonyymi
Kavoniuksen omien oppien mukaan sopivin rangaistus olisikin kuolemantuomio.
Hänen omaksi onnekseen suomessa ei kuitenkaan tuomita hänen opeillaan. - Anonyymi
Jaana kertoi totuuden hyvä veljien ja siskojen touhuista Suomessa, jo useita vuosikymmeniä jyllänneestä virkamafiasta/virkakorruptiosta.
Hän toi mm. ihmisten tietoon koronahysterian aikana tapahtuneista väärinkäytöksistä, virkakorruptiosta, k-piikki tuputuksesta, -k-passista ja -k-maskipakoista, kansalaisten oikeuksista ja viranomaisten ja poliitikkojen mielivallasta joka oli täysin perustuslain vastaista.- Anonyymi
Kavoniuksen mukaan Sauli Niinistö presidenttinä johti virkamafiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kavoniuksen mukaan Sauli Niinistö presidenttinä johti virkamafiaa.
Ja hänen seuraajansa jatkaa samaan tyyliin.
Vapaamuuraripellet johtaa Suomea.
Kansa parrikaadeille Jaanan puolesta.
Alas virkamafia. Anonyymi kirjoitti:
Ja hänen seuraajansa jatkaa samaan tyyliin.
Vapaamuuraripellet johtaa Suomea.
Kansa parrikaadeille Jaanan puolesta.
Alas virkamafia.Jaana sai pressanvaaleissa muutaman sata kannattajakorttia, kun olisi tarvittu 20 000. Tulee olemaan hauskaa nähdä teidät "parrikaadeilla". Koko joukko! 🤣
Anonyymi kirjoitti:
Ja hänen seuraajansa jatkaa samaan tyyliin.
Vapaamuuraripellet johtaa Suomea.
Kansa parrikaadeille Jaanan puolesta.
Alas virkamafia.Lausunto: toivoa sopii, että tekstisi kirjoitusvirheineen on parodiaa.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Jaana sai pressanvaaleissa muutaman sata kannattajakorttia, kun olisi tarvittu 20 000. Tulee olemaan hauskaa nähdä teidät "parrikaadeilla". Koko joukko! 🤣
Ajat on kuule muuttuneet.
Nyt on kysyntää tosiasioiden puhujille. - Anonyymi
Onhan jotkut nyt saaneet kovia sakkoja kun mielivallan aikoina irtisanoivat ihmisiä koronahysteriaan vedoten.
Eli Kavonius tiesi että ne oli laittomia monet, mielivaltaa koronan verukkeella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan jotkut nyt saaneet kovia sakkoja kun mielivallan aikoina irtisanoivat ihmisiä koronahysteriaan vedoten.
Eli Kavonius tiesi että ne oli laittomia monet, mielivaltaa koronan verukkeella.Kukaan ei ole saanut 'kovia sakkoja' tuosta syystä.
Anonyymi kirjoitti:
Ajat on kuule muuttuneet.
Nyt on kysyntää tosiasioiden puhujille.No todella. Kuntavaaleissa kaikki yhteensä 0,2 %. 😂
Anonyymi kirjoitti:
Kavoniuksen mukaan Sauli Niinistö presidenttinä johti virkamafiaa.
Eli Jaana ei tunne edes Suomen valtiosääntöä paskan vertaa.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Eli Jaana ei tunne edes Suomen valtiosääntöä paskan vertaa.
Jaana Kavonius on lakimies toisin kuin sinä, joka et ymmärrä mistään mitään.
Anonyymi kirjoitti:
Jaana Kavonius on lakimies toisin kuin sinä, joka et ymmärrä mistään mitään.
Mutta jostain syystä valehtelee Suomen valtiosäännöstä, vaikka sen sisältö on helposti katsottavissa. Kuten se, että presidentti ei johda sisäpolitiikassa paljon muuta kuin muutamaa nimettyä alaistaan kuten adjutantteja.
Paljonkohan rinsessa valehteleekaan asioista, jotka eivät ole yhtä nopeasti tsekattavissa?- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Mutta jostain syystä valehtelee Suomen valtiosäännöstä, vaikka sen sisältö on helposti katsottavissa. Kuten se, että presidentti ei johda sisäpolitiikassa paljon muuta kuin muutamaa nimettyä alaistaan kuten adjutantteja.
Paljonkohan rinsessa valehteleekaan asioista, jotka eivät ole yhtä nopeasti tsekattavissa?Perusteli kyllä nuokin asiat, kuten kaikki väitteensä ja tekonsa.
- Anonyymi
Onko Jaanan valomiekkaan saatu uudet paristot?
- Anonyymi
Oli jo aikakin. Toivottavasti saa asianmukaista hoitoa siinä laitoksessa johon hänet oikeuden päätöksellä passitetaan.
- Anonyymi
Usko huviksesi. Sinä menet sinne perässä.
- Anonyymi
Harmi kun Jaanan "Oikeusturvakeskuksen" nettisivut ovat kadonneet. Jaana poseerasi siellä seksikaupasta ostettu latex-asu päällä valomiekka tanassa. Legendaarista.
- Anonyymi
Oliko tämä se joka vaati Niinistölle ja Marinille kuolemantuomiota maanpetoksesta Nato-jäsenyyden hakenemisen vuoksi?
- Anonyymi
Sama henkilö.
- Anonyymi
Kuolema kansanvihollisille! Venäjää ei voi vastustaa rankaisematta!
- Anonyymi
Suomessa virkakuntaa halitsee vasemmisto, joka haluaa hiljentää kaiken kritiikin. Suomi on kuin Pohjois-Korea.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Miten virkakunnan halu hiljentää kaikki kritiikki ilmenee?
No ei sulle ole tosiaankaan "paljon annettu" vaikka esität kovaa poikaa.
Anonyymi kirjoitti:
No ei sulle ole tosiaankaan "paljon annettu" vaikka esität kovaa poikaa.
Kenties, mutta siitähän emme keskustele joten toistan: Miten tuo virkakunnan halu hiljentää kaikki kritiikki ilmenee?
Etkö osaa kertoa niille arvatenkin aika monille, jotka eivät ole asiaa vielä huomanneet? Mikä siinä on vaikeaa?🍿- Anonyymi
"Suomessa virkakuntaa halitsee vasemmisto, joka haluaa hiljentää kaiken kritiikin. Suomi on kuin Pohjois-Korea."
Hölynpölyä. Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Kenties, mutta siitähän emme keskustele joten toistan: Miten tuo virkakunnan halu hiljentää kaikki kritiikki ilmenee?
Etkö osaa kertoa niille arvatenkin aika monille, jotka eivät ole asiaa vielä huomanneet? Mikä siinä on vaikeaa?🍿Ei siis ilmene mitenkään, minkä tietysti tiesinkin. ✔️
- Anonyymi
Totuuspuolue on kyllä aika kaukana totuudesta.
- Anonyymi
Olihan Neuvostoliitossakin tämä ns. virallisen totuuden lehti Pravda, siis "Totuus".
Anonyymi kirjoitti:
Olihan Neuvostoliitossakin tämä ns. virallisen totuuden lehti Pravda, siis "Totuus".
Ja on yhä.
https://www.pravda.ru/- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Venäjän Suomen Uutiset.
Siinä taas Venäjän trolli. Nyt Suomi on jo osa Venäjääkin. Mistä näitä tulee?
- Anonyymi
Jaana Kavonius kertoo seikkaperäisesti Suomessa viranomaisten ja vallanpitäjien laittomuuksista virkamafia.fi-sivustolla.
- Anonyymi
Hae VIRKAMAFIA presearch hakukoneella
www- osoitteella ei lähde avautumaan !
Arvatkaapa miksi ei lähde avautumaan !!!!!!
MEDIAPOOLI ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hae VIRKAMAFIA presearch hakukoneella
www- osoitteella ei lähde avautumaan !
Arvatkaapa miksi ei lähde avautumaan !!!!!!
MEDIAPOOLI !Löytyy kun laittaa vain virkamafia Jaana Kavonius.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Varmasti, mutta ilman kovia todisteita ei saa syyttää laittomuuksista.
On kait sillä todisteita vaikka millä mitalla, veikkaan että itse et ole juuri paneutunut tähän asiaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On kait sillä todisteita vaikka millä mitalla, veikkaan että itse et ole juuri paneutunut tähän asiaan.
Repe on virkamafian kuuliainen rakki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On kait sillä todisteita vaikka millä mitalla, veikkaan että itse et ole juuri paneutunut tähän asiaan.
Voisi sitten esittää ne joita 'kait' on. Samalla tyylillä jolla gradunsakin teki, ts. kiihkottomasti ja asiallisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisi sitten esittää ne joita 'kait' on. Samalla tyylillä jolla gradunsakin teki, ts. kiihkottomasti ja asiallisesti.
On esittänytkin ja siitä syystä on vangittu. Suosittelisin tutustumaan virkamafia.fi-sivustoon
- Anonyymi
Tää on sitä perussuomalaisten hörhösiipeä...
- Anonyymi
Ei ole mitään tekemistä PS:n kanssa tällä henkilöllä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole mitään tekemistä PS:n kanssa tällä henkilöllä.
No tottahan toki Kavoniuksilla ja ihan totuuspuolueella on paljonkin tekemistä perussuomalaisten kanssa.
- Anonyymi
Herää lapsenuskostasi kansalainen.
Pankit ovat suurimpia kusettajia, älä koskaan päästä vanhusta yksin pankkiin.
Eikä kiinteistönvälittäjän jutuille. - Anonyymi
En nyt ota kantaa kyseiseen henkilöön, koska en tiedä, vaan "törkeisiin" rikoksiin.... Eli kirjoitellut netissä, ja postaillut videoita ja blaa blaa blaa, ja vaaditaan oikeen 5 vuotta ehdotonta 😂 ei helvetti 😂
- Anonyymi
Niin, sinäkin kirjoittelet netissä, joten Kavoniusta syytetään samasta asiasta?
Ei helvetti, mitä päätelmää...
- Anonyymi
törkeää
- Anonyymi
Jaana Kavenius ei ole mikään hörhö vaan juristi joka tuntee lain.
- Anonyymi
Oikeustieteellinen koulutus ei suojaa ihmistä sekoamiselta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeustieteellinen koulutus ei suojaa ihmistä sekoamiselta
Eipä ole sinuakaan estänyt.
- Anonyymi
Ja kuuluisan puoluejurisri Petter Kavoniuksen puolisonakin ollut!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kuuluisan puoluejurisri Petter Kavoniuksen puolisonakin ollut!
Takana loistava tulevaisuus.
Nyt vielä pitäisi tietää, mistä Petter Kavonius on kuuluisa. Anonyymi kirjoitti:
Takana loistava tulevaisuus.
Nyt vielä pitäisi tietää, mistä Petter Kavonius on kuuluisa.>Nyt vielä pitäisi tietää, mistä Petter Kavonius on kuuluisa.
Paskasta naismausta? 😃- Anonyymi
Ehkä Kavenius, mutta jos puhutaan Kavoniuksesta niin sekaisin on kuin seinäkello.
- Anonyymi
Viranomaiset vainoaa satunnaisia ihmisiä ja sitten käyttävät itse harjoittamaansa vainoamista syynä heidän laittomaan vapaudenriistoon. Järjetöntä. Suomi taitaa olla maailman korruptoituneimpia maita.
- Anonyymi
Joo. . .matkalaukkuni on jo valmiina ja tankki täynnä bensaa että äkkiä pääse täältä pois kun se päivä koittaa. Tornio kutsuu.
Häpeän olla suomalainen. - Anonyymi
Juttusi on järjetöntä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo. . .matkalaukkuni on jo valmiina ja tankki täynnä bensaa että äkkiä pääse täältä pois kun se päivä koittaa. Tornio kutsuu.
Häpeän olla suomalainen.Terve menoa! Älä tule takaisin.
- Anonyymi
Ja taas saadaan alulle täysin turha oikeudenkäyntien sarja. Mutta nythän onneksi rahaa on, kun saatiin se velkajarru.
- Anonyymi
Jaa miten turha? Eikö kaikkia lakeja tarvikaan noudattaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa miten turha? Eikö kaikkia lakeja tarvikaan noudattaa?
Aattelepa ite :)
- Anonyymi
Sonnan puhuja jäi kiinni.....naisvankilassa jo odotetaan häntä.
- Anonyymi
Ja missähän sua odotetaan?
Huomisaamuna lastentarhaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja missähän sua odotetaan?
Huomisaamuna lastentarhaan?Tämä reperuutikallio on monen nimimerkin takana. Vai mitä MV?
- Anonyymi
Hupsujenhuoneelle pääsee.
- Anonyymi
Kavonius on Suomen ikioma "Navalnyi", turha naureskella että vain Venäjällä toisinajattelijat vangitaan ja tapetaan.
- Anonyymi
Älä viitti, ei häntä tapeta ja hyvällä käytöksellä istuu vain 2.5 vuotta. Paljon mielummin suomen vankilassa kuin venäjän. Venäjällä hän olisi saanut vastaavista rikoksista varmaan 15 vuotta vankeutta.

Niin sii s syyttäjä hakee aina mkasmia jo tossa se ois 5v mutta eihän suomessa tule melkeen ikinä sitä mitä syyttäjä maksmissaan hakevaan aika vakio 1/3 hatsuta maksimista eli jaana saa vuoden pari max ja jos eka kertalainen niin sit se polittuuu sitä.
Anonyymi kirjoitti:
Älä viitti, ei häntä tapeta ja hyvällä käytöksellä istuu vain 2.5 vuotta. Paljon mielummin suomen vankilassa kuin venäjän. Venäjällä hän olisi saanut vastaavista rikoksista varmaan 15 vuotta vankeutta.
Suomessa rinsessa saa todennäköisimmin Niuvaa määrittelemättömän ajan eli istuu pehmustetussa kunnes on parantunut yhteiskuntakelpoiseksi. Voi siis kestää...
- Anonyymi
Suomessa ei ole sananvapautta.
Saat korkeintaan sanoa että ruoka oli hyvää tai huonoa. Tai kommentoida jotain typerää tv ohjelmaa. Suomessa ei tosiasiassa ole sananvapautta. Mikä käy hyvin ilmi myös tästä suomi24 saoskaivoksesta. Ihmiset niin kyykyssä kuin voi olla. Netti on sensuroitu.
Aitoon sananvapauteen kuuluu kova sanan käyttö. Tunteita saa loukata. Ja jos joku on tehnyt rikoksen se kuuluu ehdottomasti sananvapauteen että se asia julkaistaan ennen kuin oikeusistuin on edes käsitellyt asiaa.
Suomen talous melkein konkurssissa. Ja nyt vielä läpimätä yhteiskunta jonka ulkokuktaiset kulissit vain kiiltää. Sisältä mätä. Ei ole sananvapautta.
Ei voi länsimaisessa oikeusvaltiossa saada ehdotonta vankeutta kunnianloukkauksesta. Mutta ehkä Suomessa joka ei ole oikeusvaltio. Teemu Keskisarjan normaali keskustelu aiheutti harmaita hiuksia joillekin. Monet vaativat syytteitä ja muuta roskaa.
Suomi on sananvapauden irvikuva.- Anonyymi
"Ja jos joku on tehnyt rikoksen se kuuluu ehdottomasti sananvapauteen että se asia julkaistaan ennen kuin oikeusistuin on edes käsitellyt asiaa."
Millä perusteella? Asia pitäisi julkaista vasta kun on todisteet, ja sen päättää oikeusistuin. - Anonyymi
No, onhan tuo sinunkin vuodatuksesi tässä luettavissa, ei ole kadonnut mihinkään.
Joku täälläkin on kirjoitellut Jaana Kavoniusta puolustavia juttuja ja väittänyt hänet tuomitun etukäteen. Sananvapauskäsitteesi mukaan häntä pitää loukata ja häntä koskevat epäilyt pitää kaikki saattaa laajaan julkisuuteen. Tosin hän on hoitanut homman ihan itse.
- Anonyymi
Joku tuhansista turhake virkamiehistä kalliissa suojatyöpaikassa jonka veronmaksajat kustantaa on vetänyt herneen nenään.
Jaana Kavonius on kovan luokan juristi ja tuntee lain ja oikeudenkäytön paremmin kuin monet teistä luusereista ja pummeista vetelehtimässä täällä.
Rikollista virkamafiaa pitää ruoskia. Ja sen jälkeen uudestaan vielä kovempaa. Suomessa nämä taparikolliset ovat päässeet liian helpolla.- Anonyymi
EI jaana ketään ruoski päsee nyt pariksi vuodesi vankilaan ja tuo 5v on vain maksimi mitä syyttäjä aina hakee ei saa niin paljoa jaana ei edes kuulu vankilaan vaan mielisairaalaan.
>Jaana Kavonius on kovan luokan juristi ja tuntee lain ja oikeudenkäytön paremmin kuin monet teistä luusereista ja pummeista vetelehtimässä täällä.
Voi olla, mutta sitten on kysyttävä, että miksi hän haluaa tuoda asiansa esille aivan kuin olisi kiireellistä hoitoa tarvitseva mielenterveyspotilas.- Anonyymi
Kavonius on hävinnyt joka ainoan oikeusasian, johon on ryhtynyt. Rekordi on 0-100 prosenteissa. "Saavutus" tosin sekin.
- Anonyymi
Nimilista virkamafiasta on lukemattomien oikeussoturien hallussa.
- Anonyymi
Juu ja suomen kansa nauraa teille kilpaa "heräneille" sotureille.
Anonyymi kirjoitti:
Juu ja suomen kansa nauraa teille kilpaa "heräneille" sotureille.
Periaatteessa tyhmille ja hulluille ei saisi nauraa, mutta mutta... 🤔
- Anonyymi
Jaana on nyt ikävä piikki systeemin lihassa kun puhuu levottomia ja esiintyy kuin mikäkin valtakunnan narri vaikka sentään päässyt monista seuloista läpi kansakunnan parempaan puoliskoon.
- Anonyymi
Ei tätä nyt ole kovin suurin ponnistuksin yritetty ottaa kiinni kun yleisövihjeisiin ei ole tartuttu ja poliisi sanoo priorisoineensa muuta. Nyt innokkaat sivulliset olivat kansalaisvelvollisuuttaan ja pidätelleet galaktista hahmoa ettei poliisille jäänyt muuta mahdollisuutta. Näinä aikoina tälläinen oikeusjuttu ei oikein tee hyvää maan maineelle yhtä köyttä vetävänä kansakuntana joka seisoisi yksissä tuumin ja täysissä järjin pahuutta vastaan.
Luulen että prinsessan tuleva siirto Niuvan niksulaan tekee Suomen maineelle vain hyvää.
- Anonyymi
Ettekö te pösilöt oikeasti ymmärrä, ettekö näe vaikka kaikki tieto ja tapahtumat ovat nenän edessä, että Suomi ei ole oikeusvaltio.
Karfin perhe lähti pakoon Suomesta - maailman suuresta onnelasta - kun valtio vainoaa ja ahdistelee perhettä.
Täällä ei ole mitään varsinaista sananvapautta.. Koronatyrannia ja siihen liittyvät rikokset, epäselvyydet, laittomuudet on kokonaan tutkimatta.
Kun ei ole sananvapautta, mitä vapauksia ja oikeuksia on ihmisillä Suomessa. Vain rikollisilla on oikeuksia Suomessa. Ihmihenki ei ole juuri minkään arvoinen Suomessa. Murhaajat lompsivat lomille ja päästetään vapauteen. Tuomiot ovat mitättömiä suhteessa rikoksen vakavuuteen. Jaana Kavonius on tehnyt suuren työn jja palveluksen kun hän on julkisesti kurittanut tätä mätäreikää. Paljastanut rikoskoneiston.
Kuka suomalainen haluaa jäädä tänne elättämään rikollisia ja pummeja.- Anonyymi
Siksi toivomekin että lähdet pois millon muutat?
- Anonyymi
Toivottavasti sinäkin lähdet mahdollisimman pian pois. Heippa!
>Ettekö te pösilöt oikeasti ymmärrä, ettekö näe vaikka kaikki tieto ja tapahtumat ovat nenän edessä, että Suomi ei ole oikeusvaltio.
Sanoisin nyt niin, että esittämäsi väitteen tiimoilta esiintyy hyvin monia täysin toisenlaisiakin tulkintoja. Myös minä tulkitsen "tiedon ja tapahtumat" täysin toisin kuin sinä.
>Kuka suomalainen haluaa jäädä tänne elättämään rikollisia ja pummeja.
Ilmeisesti ainakin sinä, sillä miten ja millä osaamisella kykenisit elättämään itsesi missään muualla?- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksi toivomekin että lähdet pois millon muutat?
puolet kansasta lähtis heti, jos olisi joku maa jonne voi mutta jossa olisi siedettävät olot.
sitä ei oo, joten tällä sitten ollaan RKP-stalinistien johtamassa keskitysleirissä - Anonyymi
Suomessa kaikki on kiellettyä tai pakollista, tai vähintään säänneltyä.
- Anonyymi
Tässä on jaana sekoniuksen vaalivideo millä pyrki persidentiksi uhosi että laittaa sen jälkeen kaikki poltiikot ja entiset persiedtit ja kakki eri meiltä olevat ihmiset on virka mafiaa niin linnaan sekonuis siis luuli että hän saa sellaisen vallan jos voitta tällä vidella persidentivaalit.
https://rumble.com/v38t1pm-virkamafialaulu.html - Anonyymi
Jaana puolusti meitä rokottamattomia natsipassia ja muuta vainoa vastaan.
- Anonyymi
Olen ottanut 5 koronarokotetta ja useita muita rokotteita mutta en ole vieläkään saanut natsipassia. Saas nähdä että kun lähipäivä otan kuudennen koronarokotteen, antavatko sitten jo natsipassin...

Mulla on myös ainakin saman verran koronapiikkejä takana. Natsipassia odottelen minäkin yhä, kantaisin sitä ylpeänä. 🫡
- Anonyymi
Ootko koskaan miettinyt, että minkä takia teitä puolusti juurikin pakkohoitoa nauttinut pääkkypotilas?
- Anonyymi
Sun kaltaiset ovat suuri vaara koko yhteiskunnalle mikäli joku Espanjantaudin kaltainen virus pääsee taas jylläämään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sun kaltaiset ovat suuri vaara koko yhteiskunnalle mikäli joku Espanjantaudin kaltainen virus pääsee taas jylläämään.
Espanjantauti pantiin alulle juuri rokotteilla. Geenimuuntelukoe on sitten asia erikseen, ihan toisella asteella hirveydessään.
Anonyymi kirjoitti:
Espanjantauti pantiin alulle juuri rokotteilla. Geenimuuntelukoe on sitten asia erikseen, ihan toisella asteella hirveydessään.
>Espanjantauti pantiin alulle juuri rokotteilla.
Olisiko tähän luotettavaa lähdettä, vai pannaanko niin että uskovan sana riittää vakuudeksi? 🤔
- Anonyymi
Luottamus oìkeuslaitokseen, terveydenhoitoln ja virkakuntaan on täysin mennyt menojaan.
- Anonyymi
Mutta luotat jaanan kirjotuksiin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta luotat jaanan kirjotuksiin?
Ei kyllä se on ihan muualta kotoisin epäluottamus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kyllä se on ihan muualta kotoisin epäluottamus.
Minun piti osata valita mitä myrkkyä laitetaan kun menin koronapiikille !
Lääkärikunta pesi kätensä pääsenkö kotiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kyllä se on ihan muualta kotoisin epäluottamus.
Niin mutta uskotko sinä noita jaanan tarinoita? pidätkö niitä siis totena mitä jaana kertoo?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin mutta uskotko sinä noita jaanan tarinoita? pidätkö niitä siis totena mitä jaana kertoo?
En tunne tapausta en tiedä väittämiään en osas sanoa, en elä toisten sanomisista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tunne tapausta en tiedä väittämiään en osas sanoa, en elä toisten sanomisista.
Ok aatelin kun komnentoit jaana ketjuut että tiedät tapauksen ja komnetoitn hänen juttujaan mutta ei siinä sit mitään jos et mitään tiedä muiden sanomisista.
Anonyymi kirjoitti:
Minun piti osata valita mitä myrkkyä laitetaan kun menin koronapiikille !
Lääkärikunta pesi kätensä pääsenkö kotiin.Koronapiikillä tai yleensä rokotuksessa käytäessä ei tavata lääkäreitä. Ei ole mitään tarvetta.
- Anonyymi
Olet siis ollut pakkohoidossa.
- Anonyymi
Fasismia!
- Anonyymi
Jaana kannattaa Putinin fasismia
- Anonyymi
Kannatan totuuspuoluetta.
- Anonyymi
Aijotteko saada vaalijytkyn?
- Anonyymi
Totuuspuolue kuulostaa jotenkin kansandemokratialta.
Kumpainenkin on 180 astetta pielessä oikeasta.
- Anonyymi
Kapinaan! Missä ja milloin kiväärit jaetaan? Vapautetaan Jaana ja tapetaan fasistit!
- Anonyymi
Sekonius on mennyt jo näläklakoon ja hänet siirtetiin vantaan vankilasta juuri hämenlinaan sekoilemaan.
- Anonyymi
Kavoniuksen tuntien, mikäli saa tuomion, niin ei tule pääsemään aikaisemmin pois hyvän käytöksen takia. Varmaan tulee uhkailemaan vartijoitakin vankilassa.
- Anonyymi
Jaana on totuuden puhuja...ja on siksi joutunut poliittisen ajojahdin kohteeksi...rukoillaan että Jaanaa ei pystytä tuomitsemaan laittomasti / tekaistetusti
..ei ole syy tuomita, jos toisen ulosanti ei miellytä... - Anonyymi
Ei uskoisi että Suomessa on tuollaista vainoa ihmisiä kohtaan ja tekaistaan tuomioita vaikka väkisin....Jaana on todellinen totuuden puolustaja.
- Anonyymi
Vois olla isompiakin sellasia "ihan oikeita" rosvoja etittävänä.... mutta pölhölähän ettiikin vain nakkivarkaita, ja niitä jotka kertoo oikean mielipiteensä jostakin...
- Anonyymi
Sinä et ole perehtynyt kyseisen henkilön tekemisiin lainkaan, tai vaihtoehtoisesti valehtelet, muuhun johtopäätökseen ei kommenttisi luettuaan voi tulla.
- Anonyymi
Onpa vaarallinen rikollinen. Poliisin etsintäkuuluttama ja viiden vuoden vankeus tulossa mukamas. Ei nyt oikeasti ketään laiteta vankilaan kunnianloukkauksesta ja jostain videosta ja nettikirjoittelusta. Ehdollista ja korvauksia tai sakkoja.
- Anonyymi
Se että jollekin vaaditaan Suomessa 5 vuoden ehdotonta vankeutta on kyllä vähän senkin merkki että nämä rikokset ei ole tulleet jostain huutelusta tai läpänheitosta vaan vainoaminen on niin pitkäaikaista ja systemaattisen vaarallista että katsotaan paremmaksi ottaa talteen. Ihan turhaan heitetään läppää että "totuuksien kertoja" tms. Ei tämä Venäjä sentään ole.
- Anonyymi
tosiaan- onko kunnianloukkauksesta monikin tuomittu 5 vuoden vankeuteen?
Anonyymi kirjoitti:
tosiaan- onko kunnianloukkauksesta monikin tuomittu 5 vuoden vankeuteen?
Ei, eikä rinsessaakaan tuomita. Törkeä kunnianloukkaus on sitten kovempi juttu, ja etenkin kun niitä tehdään sarjassa.
- Anonyymi
Käykää tutustumassa Jaanan "tuotantoon". Hoitoahan tuo kaipais. virkamafia.fi
- Anonyymi
Jeesus vapauttaa Jaanan vankilasta, kuten vainotut apostolit
- Anonyymi
Jumala lähetti Jaanan viranomaisten hellään huomaan.
- Anonyymi
Onko Jaanalle kukaan virkaa tekevä tehnyt mitään pahaa vääryyttä
onko hän tullut kuulluksi onko kysytty miltä sinusta tuntuu. - Anonyymi
Jaana on Herran huomassa!
- Anonyymi
Kyllä se vaa niin on, että arkadianmäeltä ne oikeet rikolliset löytyy. Käsittämätön ajojahti syytöntä (todennäköisesti) ihmistä kohtaan.
Yritetään hiljentää ne jotka uskaltaa laittaa kapuloita globalistien rattaisiin.
2030 ette omista mitään, mutta olette onnellisia (jos klausia on uskominen) nähtiinhän se tästä "koronasta" se ei ollut mitään muuta kuin tottelevaisuuskoe, ja nyt kun nähtiin minkälaista hölmöläis sakkia suomalaisetkin on, niin varmasti tulee uusia "plandemioita"6000-vuotias Maa on puhunut. Kerro höppänä kenestä "klausista" puhut, sillä emme me täällä pidä lahkosi kaatumaseuroja emmekä tunne kaikkia demonejasi. (Minä kyllä tunnen, mutta eivät monetkaan muut).
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
6000-vuotias Maa on puhunut. Kerro höppänä kenestä "klausista" puhut, sillä emme me täällä pidä lahkosi kaatumaseuroja emmekä tunne kaikkia demonejasi. (Minä kyllä tunnen, mutta eivät monetkaan muut).
Kukaan ei ole nyt puhut 6000-vuotiaasta maasta. ÄLÄ SEKOILE!
- Anonyymi
Niin, raamattu sanoo että laittomuus pääsee valtaan. Jaanan ajojahti on hyvä esimerkki.
- Anonyymi
Jeesuskin lateli tappouhkauksia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuskin lateli tappouhkauksia?
Ja raamatun kannessakin on telotusvälineen kuva.
Jaanaa jahdataan, koska hän on syyttäjän mielestä rikkonut lakeja kymmeniä kertoja. Vallassa ei siis ole laittomuus, vaan laillisuus. Oikeus sitten päättää loput.
Jaana ei olisi jäänyt edes kiinni, elleivät (ilmeisesti hänen häiriköintiinsä ja siitä seuranneeseen kämppien arvon alenemiseen vittuuntuneet) naapurit olisi suorittaneet teknistä kansalaispidätystä.- Anonyymi
Raamatun Jumala onkin melkoinen vekkuli.
Taputtelee Aatamin savesta ja Eevan tämän kylkiluusta. Ei pitäisi kenenkään oikeasti uskoa.
Muutakin hulluutta on luvassa, kun opusta selaa.
Kirjasta ei puutu muuta, kun köyttä pitkin Taivaaseen kiipeäminen. Ilmeisesti Taivas on joku paikka universumissa. Sinnehän jokainen uskova halajaa.
- Anonyymi
Olen varma, että tämäkin tapaus saa asialliset raaminsa, kun seuraamme tarkkaan syksyn ja talven raamattukäräjät, AA lasten hyväksikäytöt, ja J.S. Lahden murhatapauksen.
Ei kai turhaan koko Eurooppaa täyttänyt tuhkapilvi, juuri samana päivänä, kun alkoi Ulvilan oikeudenkäynti keväällä 2010, ja koko Suomen poliisivalvonta jengi jäi Turkkiin tuhkamottiin villasikajahdissaan poliisiylijohtaja Paateron johdolla?! - Anonyymi
Höpö höpö, tuon vertaa istuta tapostakaan, mummonraiskauksesta. Ja suuresti ihailemassammme Ukrainassa on oikeistoradikaali saanut uhata itse presidentti zeleznyä hirtolla jos tämä alkaa sopuilla, ilman mitään seuraamuksia. Että pitää näiden valtaapitävien nyt vaan ymmärtää etteivät ole kaikkien mieleen.
- Anonyymi
Jaana teki virheen hyökätessään presidenttiä vastaan.
- Anonyymi
Niinistö ei taatusti ole jutussa kantajana,
- Anonyymi
Jos joku käy ketä vastaan vaan on varmasti oltava veden pitävät faktat.
- Anonyymi
On tämä nyt kauheaa. Tämä henkilö aloitti tämän hullun sirkukse jo lähes 20v sitten halvauttamalla koko Lohjan virkamieshallinnon ja kaupungin hallituksen ja valtuuston sekä koululaitoksen. Hän tehtaili valituksia jokaisesta
viranhaltijasta ja luottamushenkilöstä. Siis satoja valituksia. No nämähän piti tietenkin tutkia ja siihen on kulunut tuhansia työtunteja Suomihan on demokraattinen oikeusvaltio. Tämä alkoi siitä, että tämä henkilö luuli rahastavansa kaupunkia(veronmaksajia) lapsensa hammastapaturmalla. Joka sattui koulussa
Hän ei pystynyt hyväksymään tätä ja jne jne. Mielestäni tämä ihminen pitäisi tulla tuomitseman terrorismista ja kansankiihottamisesta. Oikeus sitten ratkaisisi syyntakeettomuuden. Hän on aiheuttanut valtavat kustannukset yhteiskunnalle.- Anonyymi
Olet paikallisia virkapeikkoja joiden toiminnasta Kavonius valittanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet paikallisia virkapeikkoja joiden toiminnasta Kavonius valittanut.
Mitäs luulet, kun Jaana istuu tuomiotaan, laajentaako hän valituksiaan vankeinhoitoon? Jännän äärellä tässä.
Toki Hannu Karpo on kuollut, että sikäli johonkin muualle on valitettava... - Anonyymi
Hakkaako Ulvilan oikeudenkäyntien menoerät?
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs luulet, kun Jaana istuu tuomiotaan, laajentaako hän valituksiaan vankeinhoitoon? Jännän äärellä tässä.
Toki Hannu Karpo on kuollut, että sikäli johonkin muualle on valitettava...Hupsujenhuoneella valittaminen on varsin rajoitettua, hupsuja kun ovat ennen hoitoa tehtyjen diagnoosien mukaan.
- Anonyymi
Jaana ja Jere on vapautettava. Miksikö? Jotta voivat tehdä uusia rikoksia. Sehän se on nykyisin oikeusjärjestelmän toiminnan keskimääräinen lopputulema.
- Anonyymi
Jaana kertoo totuuksia ,siksi on vainon kohteena.
- Anonyymi
Ei totuudet mihinkään katoa, vaikka niistä kuiskuttelisi - iso ääniset, kun on isoista, jätti isoista asioista kyse, joskus ovat enemmän tutkinnan haitaksi kuin hyödyksi. Vähän pelisilmää.

Ja olisi outoa, jos lakia lukenut henkilö ei tätä ihan itsekin ymmärtäisi, joten ehkä hänellä on jokin rooli tässä.
- Anonyymi
"Täällä ei ole mitään varsinaista sananvapautta.. Koronatyrannia ja siihen liittyvät rikokset, epäselvyydet, laittomuudet on kokonaan tutkimatta."
Eli rokotevastaiset sekopäät taas asialla. - Anonyymi
Oletteko koskaan ajatelleet, että vankilassa on myös turvassa. Nyt käydään raamattukäräjiä yhdessä Ulvilan tapauksen kanssa, jossa uutisoitiin 2009-2010, että luku 666 oli kursorissa jo alkumetreillä. Ja murhaoikeudenkäynnin syyttäjä, puolustus tuomarit - kaikki olivat vapaamuurareita - 2011, kun alkoi lasten hyväksikäyttöjuttu - syyttäjänä oli poliisirikosten tutkinnanjohtaja valtakunnan syyttäjän virastosta.
Eikö jmbuo idioottihuutelija ole vieläkään kuolleet sukupuuttoon?! - Minä luulin, että saivat jo alumiinimyrkytyksen, kun oli niin vimatun moinen tarve ehkäistä tiedonsaantia.- Anonyymi
Saa nähdä, kun kaiken jälkeen on jälleen vedetty tiskiin, että kerrotaanko meille edelleenkään mitään totuuksia. Onko tietoa, että tiesikö Jaana K siitä Suomen lapsivankilasta, missä pidettiin siepattuja lapsia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saa nähdä, kun kaiken jälkeen on jälleen vedetty tiskiin, että kerrotaanko meille edelleenkään mitään totuuksia. Onko tietoa, että tiesikö Jaana K siitä Suomen lapsivankilasta, missä pidettiin siepattuja lapsia?
Tai Vihdin lapsibordellista, missä kerrottiin käyneen sisäministeriön korkea-arvoisia, vanhoillislestadiolaisia virkamiehiä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai Vihdin lapsibordellista, missä kerrottiin käyneen sisäministeriön korkea-arvoisia, vanhoillislestadiolaisia virkamiehiä?
Onko sekin osa sitä koko maan pituista salaista maanalaista tunneliverkostoa, joka on osa maailmanlaajuista salaista maanalaista tunneliverkostoa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sekin osa sitä koko maan pituista salaista maanalaista tunneliverkostoa, joka on osa maailmanlaajuista salaista maanalaista tunneliverkostoa?
Kyllä kai se nyt ihan maan päällä oleva vanha talo oli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sekin osa sitä koko maan pituista salaista maanalaista tunneliverkostoa, joka on osa maailmanlaajuista salaista maanalaista tunneliverkostoa?
Minä en tiedä tuollaisia tunneliverkostoja kuin natsi-Saksalla jättimäisien ryöstösaaliiden piilottamiseen ja pakosuunnitelmiin, kun pakenivat Argentiinaan sukellusveneillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en tiedä tuollaisia tunneliverkostoja kuin natsi-Saksalla jättimäisien ryöstösaaliiden piilottamiseen ja pakosuunnitelmiin, kun pakenivat Argentiinaan sukellusveneillä.
Villa Inalco, Patagoniassa oli Hitlerin talo toisen maailmansodan jälkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Villa Inalco, Patagoniassa oli Hitlerin talo toisen maailmansodan jälkeen.
Siellä oli todellinen saksalaisten ja natsien yhdyskunta.
- Anonyymi
Mitä nuo tekonsa konkreettisesti olivat? Jos pelkkää tuulenpieksentää - pelkkää puhetta, on Suomen Oikeuslaitos myös kilahtanut, vasta teot ovat tuomittavissa.
- Anonyymi
En minäkään tiedä, mutta tämä kolmen sanan kommentoija alempana tietää kaiken. Varmaan kertoo meille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En minäkään tiedä, mutta tämä kolmen sanan kommentoija alempana tietää kaiken. Varmaan kertoo meille.
sähkölaskutuksesta kohdalla 48 minuuttia videolla
Sähkölaskut + Pakko jota THL ei suosittele - Jaana Kavonius #147
https://www.youtube.com/watch?v=rl1Q65PyDAE
👇
https://rumble.com/register/MikkoKemppe/
SUORALINKKI KOKO JAKSOON TÄSTÄ:
https://rumble.com/v1vpu7g-shklaskut-...
Vieraana juristi Jaana Kavonius.
Jakson linkit:
Jaanan Virkamafia sivut:
https://www.virkamafia.fi/
Koko jakson ohjelma:
0:00 - Jakson aiheet
2:30 - Miten Jaana näkee tilanteen ylikuolleisuuden osalta? Mitä Jaanan mielestä isosta kuvasta puuttuu mistä ei puhuta?
11:00 - Miten lääketieteessä luokitallaan syy-yhteys? Millä tavalla lääkärit luokittelee aineiston?
12:00 - Miksi tästä ei mediassa puhuta yhtenä mahdollisena vaihtoehtona?
17:00 - Tapahtuiko Suomessa syrjintää?
19:00 - Olivatko tilastot vääriä?
23:00 - Jaanan seuraava hanke
28:00 - Miten törkeä petos määritellään?
35:00 - Kieltääkö kuluttujasuojalaki sähkölaskujen kohtuuttoman korotuksen?
38:00 - Millä tavalla Jaana itse riitautti oman sähkölaskunsa?
48:00 - Miten sähköyhtiö esim. Helen tekee kolminkertaista voittoa?
59:00 - Yllätys vieras studiolla
1:20:00 - Jaanan loppusanat
Kiitos Jaana totuudesta ,& peukku .
Kiitos, hyvä jakso - taas.
HYvä haastattelu.Hyvä Kemppe ja Jaana!
Isot sähköyhtiöt ovat seisottaneet voimaloita, jotta saavat sähkön hinnan ylemmäs. Parasta olisi tasainen sähkönkulutus eikä kulutuspiikkien pahentaminen keinotekoisilla sähkökatkoilla. Sähkökatkot saattavat kestää pitkääkin. Ensin puhuivat parista tunnista ja nyt ovat puhuneet jo muutamasta tunnista. Mm talvella erottimet voivat hajota käytettäessä. Niitä kun ei paljoa käytetä ja liikkuvat osat voivat olla jäässä. Toki niitä huolletaan määräajoin mutta silti. Tiedän tämän kun olen ollut aikaisemmin noin 11 vuotta jakeluverkkoasentajana. Sitten on vaarana vielä OL3. Ydinvoimalat eivät toimi säätövoimana vaan ydinvoimalat tarvitsevat rinnalleen muita voimalatyyppejä säätövoimaksi. OL3 on teholtaan laittoman suuri. Se on 14% verkkoon syötettävästå kapasiteetistä. Saisi olla maksimissaan 10%. Jos OL3 vikaantuu niin se voi aiheuttaa 14% teho aleneman kantaverkossa, jolloin jännite tippuu alaspäin. Jännite ei saa tippua liikaa,koska silloin alkaa laitteita hajoamaan.
Kiitos, olipa tarpeellinen tietoisku maallikolle
Juu erottimet on tarkoitettu korjaustöitä jne varten, eli niitä avataan suht harvoin. Ne ei ole tarkoitettu kansalaisten kiusaamiseen
Mahtavaa Jaana ja Kemppe! Olisiko mahdollista leikata video pätkä siitä kohtaa 38 minuuttia missä Jaana neuvoo miten kannattaa tehdä ylisuurten sähkölaskujen kanssa ja levittää sitä lyhyttä video pätkää ihmisten tietoon? Isot kiitokset teille molemmille!!
Pässit johtajat ja lammas kansa...siitä on korkea sähkölasku tehty
Jaana teet todella hienoa työtä. Noita faktoja ne pirulaiset eivät voi kumota.
SUORALINKKI KOKO JAKSOON TÄSTÄ:
https://rumble.com/v1vpu7g-shklaskut-pakkorokotukset-joita-thl-ei-suosittele.html
Jaana sanoi hyvin tärkeän asian liittyen sähkölaskuihin. Ihan tuo olisi uutisoinnin arvoinen aihe.
Jaana ihan paras!♥️🇫🇮🙏👍
Jaana kertoo täysin osuvasti asioista viimeaikojen faktat.
Kiitos Mikko ja Jaana mahtavasta tietopaketista❣
Kemppe tekee hienoa työtä valaistakseen lammaskansaa.
No, miten se auttaa, vaikka kaikki tietävät, että se on ryöstö! Ei suomalainen ikinä barrikadeille lähtee, mutta ämpäriin jonoon, kyllä
Jaana on niin fiksu ja järkevä rohkea ihminen, että katsokaa mallia Eduskunnassakin!!
Jaanalla on paljon enempi yhteiskunnallista tietoa ja viisautta joka elämän alalta kuin esim. pm:llä
Oikeusjutut Suomen ykköspoliitikkoja ja muitakaan tahoja kohtaan eivät liiemmin tule saamaan suosiota.
Toki nuo Koronajutut olivat totta, se että saadaanko niistä sen kummemmin vastuuseen ketään on eri asia.
Kuunnelkaa Jaana Kavoniuksen puheet, jos uskallatte! Ja pää kestää tosiasioita!
Tästä tulee käsitys että kuluttajansuojalaki on ylempänä kuin perustuslaki. Elämme mielenkiintoisia aikoja. Noh Matti wuori sanoi aikoinaan 90-luvulla että "Suomessa noudatetaan jotain siipikarja-asetusta paremmin kun perustuslakia"
Jaana on upea, periksiantamaton taistelija - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sähkölaskutuksesta kohdalla 48 minuuttia videolla
Sähkölaskut Pakko jota THL ei suosittele - Jaana Kavonius #147

Jaana on upea, periksiantamaton taistelijaVoi Jeesuksen perse. Kannattajat on yhtä hulluja kuin Kavonius. Onneksi naapurit olivat hereillä ja pitivät sekopään paikallaan poliisin tuloon asti.
Lainsäätäjä on ymmärtänyt, että pahimpia tekoja edeltää maailmassa aina törkeitten puheitten kampanja, johon on tietenkin tartuttava päättäväisesti. Sinun ymmärrystäsi näköjään yhä odotellaan.
- Anonyymi
Kertoo sen että Kavoniuksen syytöksistä virkakuntaa kohden on vahvasti perää. Ei savua ilman tulta.
- Anonyymi
STENBERG- lausutaan stenbäri
- Anonyymi
Suljetulle toi kuuluu
- Anonyymi
Samoin melko suuri osa tähän ketjuun osaa ottaneista, häntä vastaan täysin ilman mitään syytä kiukkuilevista kommentoijistakin.
- Anonyymi
Saanoo hän vakaalla ja varmalla rintaäänellä ja suurella älyllä varustettuna, kaiken totuuden tuntien. Vain kolme sanaa. Enpä pystyisi samaan omine tietoineni.
- Anonyymi
Ja suljetulle päätyy!
- Anonyymi
Te virkamafian kätyrit kuuluisitte vankilaan tai hautaan.
- Anonyymi
Jaana ei ole kenellekään mitään pahaa tehnyt
- Anonyymi
Mitä nyt tehnyt valheita levittämällä monen ihmisen elämästä painajaista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä nyt tehnyt valheita levittämällä monen ihmisen elämästä painajaista.
Ne eivät ole valheita Jaanan päänsisäisessä maailmassa. Hän todella uskoo, että kaikki hänen kuvailemansa asiat ovat tapahtuneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne eivät ole valheita Jaanan päänsisäisessä maailmassa. Hän todella uskoo, että kaikki hänen kuvailemansa asiat ovat tapahtuneet.
Juuri tuosta syystä hänen palikkansa onkin mielisairaalassa eikä vankilassa.
- Anonyymi
Aoin jo aiemmin kommentoida näihin, että Kavoniusta ei saa näillä perusteillakaan pakkohoitoon vaikka hän on selvästi haitaksi itselleen🙄.
Onhan se surullista kun menee koko elämä viemäristä alas ihan vain kun ihminen ei ymmärrä olevansa sairas eikä suostu hoitoon. - Anonyymi
kun on syytettynä niin silloin vastapuoli pitää todistaa että on oikeassa
silloin ei ole sana sanaa vastaan vain tosiasiat .- Anonyymi
totta- Jaana on epäilty, ei tuomittu- mutta valtio vangitsi kuitenkin...
Mikäs paikka tuo Muurame on? sielläkö on se valtion nettiseuranta - ja hakkerointi, ja joukkovaino- ja mielenkontrolli-ohjelmointi yksikkö? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
totta- Jaana on epäilty, ei tuomittu- mutta valtio vangitsi kuitenkin...
Mikäs paikka tuo Muurame on? sielläkö on se valtion nettiseuranta - ja hakkerointi, ja joukkovaino- ja mielenkontrolli-ohjelmointi yksikkö?rutturepe venyy tuolla taas parhaimpaansa vihakommenteillaan ...
- repe mahdollisesti on yksi tätä suomen satanistivalta-eliittiä ... ?
- Anonyymi
Jaana oli narujen puutteen vuoksi niinkin pitkään vapaalla jalalla.
Kohta on onnellisesti lepositeissä Savilahden rannalla Niuvassa. - Anonyymi
Meidän oli pakko vaientaa Jaana muuten se olisi paljastanut kansalle miten Myllypuron virkkaaja mummot ry hallitsee maailmaa kuun pimeältä puolelta.
- Anonyymi
Tarkoitit varmaan vinkkaajamummot. Salatut totuudet tulee vinkkaajilta.
- Anonyymi
Jotenkin tosi surulliseksi tulen tuosta.
Jos joku on erikoisempi, ja joskus pukeutuu miekkareissa joksikin. Niin on tuo kyllä niin väärin. - Anonyymi
Sille olisi pitänyt antaa pyykkiseiväs käteen.
Ties vaikka olisi palannut todellisuuteen ja lähtenyt avannolle lakanoita viruttamaan.
Olisi ollut hyödyksi itselleen. - Anonyymi
Olen tutustunut Kavoniuksen nettiin lataamaan materiaaliin aika syvältikin, ja jopa pelkästään sen perusteella on kyllä sanottava että hän on oman onnettomuutensa arkkitehti. Hän on nimittäin mestari tekemään yksinkertaisistakin asioista paisuteltuja draamoja ja torpedoimaan menestymismahdollisuutensa sillä lailla.
Esimerkiksi käy se muinainen tapaus, jossa hänen lastensa tietoja oli julkaistu kunnan pöytäkirjoissa ja koulun ilmoitustaululla. Siinähän ei ollut mitään selittelyn varaa, etteikö kaupunki olisi rikkonut salassapitosäännöksiä. Kavonius olisi voinut pyytää esimerkiksi tietojen poistoa yleisön saatavilta ja muutaman satasen verran korvauksia (ilman asian sen julkisemmaksi tekemistä) ja olisi varmaan sen saanutkin. Sen sijaan hän haastoi rikoksesta oikeuteen useamman kymmentä viranhaltijaa ja luottamushenkilöä, joista useimmista kuka tahansa tervejärkinen tajuaa, ettei heillä ollut teoreettistakaan vastuuta asiasta. Ihan selvä keissi muuttui sitten K:n oman sekoilun takia sotkuksi, jonka lopputulemana olivat nämä lasten "velkuuttamiset" oikeudenkäyntikuluilla.
Toisena esimerkkinä on kulttiasia. Siinä itse asiassa Kavonius teki arvokkaan työn paljastaessaan, mitä hämäriä asioita hänen ystävänsä suhteen oli touhuttu ja miten ko. henkilön testamentti oli kyseenalainen. Asiahan oli sekä mediassa että oikeudessa, ja testamentti kaatui. Mutta tämäpä ei riittänyt Kavoniukselle, vaan hänen piti mennä vielä käyttämään tarpeettoman karkeita haukkumasanoja sekä herjaamaan asianosaisia muka rikollisiksi sellaisissakin asioissa, joita heidän ei ole todistettu tehneen. Tässä saattaa siis käydä ironisesti niin, että K joutuukin lopulta maksamaan korvauksia henkilöille, joiden kyseenalaiset touhut hän aiemmin esti.
Melkein kaikki muu K:n teksteissä onkin sitten sitä ihtiään, minkä paljastaa jo aivan yksinkertainen tekstianalyysi. Lukekaapa esim. mikä tahansa K:n rikosilmoitus tai haaste. Suurimmassa osassa ei ole edes tarpeeksi konkreettista teonkuvausta, josta saisi tarkan käsityksen tapahtumista tai niistä perusteista, miksi syytösten kohdetta tulisi epäillä rikoksista. Sen sijaan teksti on itseään toistavaa haukkumasanojen ja epätarkkojen (usein aivan valheellistenkin) viittausten ryöppyä. Mitään yhtenäistä kuvaa tapahtumista ei oikeastaan synny vaan ainoastaan hahmoton vaikutelma siitä, että jokin suuri vääryys tässä nyt on - mikä lienee tarkoituskin.
Verratkaapa tätä hänen vastapuoltensa teksteihin (mm. lausumia oikeudelle), joita hän toisinaan on ladannut sivuilleen. Ne ovat yleisesti ottaen loogisia ja selkeitä sekä selittävät tapahtumakulut uskottavan kuuloisesti. Niissä on myös lueteltu konkreettisia todisteita, toisin kuin K:n teksteissä useimmiten. Useimmissa tapauksissa ei ole vaikeaa arvioida, kumpi versio on uskottavampi vaikka otettaisiin huomioon se, että kumpikin taho vetää kotiinpäin.
Mitä muuten uskottavuuteen tulee, niin pyydän K:n kannattajia miettimään vakavasti tätä: Miten todennäköistä on se, että K:ta vainoaa jopa tuhansien asianajajien, poliisien ja tuomarien verkosto josta kenelläkään muulla ei ole mitään vihiä? Vai olisiko kyse siitä, että K itse ei pysty vain hyväksymään kielteisiä päätöksiä haasteisiinsa ja siksi mieluummin kuvittelee, että tällainen salaliitto olisi olemassa? Hänhän on säännönmukaisesti yrittänyt jäävätä jokaisen asioitaan käsittelevän tuomarin tekemällä perusteettomia rikosilmoituksia heistä ja tahallaan viivyttänyt asioidensa käsittelyä muutenkin.
Yksi itsesabotoinnin muoto K:lla on myös se, miten hän on riidanhalussaan suorastaan räjäyttänyt tilaisuuksia saada aikaa siedettäviä lopputuloksia. Esim. talojutussa ja "laittoman" irtisanomisen kanteessa hänelle tehtiin sovintotarjouksia, mutta hän upotti ne venkoilemalla. Lopputuloksena olikin sitten nollasopimusten - ja yhdessä tapauksessa parinkymmenen tonnin korvausten - sijaan kuusinumeroinen summa oikeudenkäyntikuluvelkaa.
Eniten minua hämmästyttää tässä se, miten totaalisesti K on miinoittanut oman elämänsä. Hyvä työpaikka ja muhkea omaisuus ovat vaihtuneet satojentuhansien velkoihin, piilotteluun ja nyt vielä vangitsemiseen. Ei vain käy järkeen, miten tällaisessa voi edes onnistua niistä loistavista lähtökohdista, mitkä K:lla oli.
Kaiken kaikkiaan siis mielenkiintoinen tapaus. Minun kävisi K:ta jopa sääliksi koska hän selvästi on oman luonteensa vanki, mutta se ei ole mikään tekosyy tehdä rikoksia. Tulee olemaan kiinnostavaa seurata oikeudenkäyntiä. Tokihan on mahdollista, että syytteet hylätään ja paljastuukin että suuri salaliitto on K:n kuvailemalla tavalla olemassa, mutta aika kovat kertoimet saisi olla että löisin sen puolesta vetoa.Ei käy järkeen paitsi kroonista mielenhäiriötä eli sairautta vasten. Kuuppatutkimus toimittanee Jaanan asianmukaiseen hoitoon.
Kiitokset erinomaisesta katsauksesta. 👍- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Ei käy järkeen paitsi kroonista mielenhäiriötä eli sairautta vasten. Kuuppatutkimus toimittanee Jaanan asianmukaiseen hoitoon.
Kiitokset erinomaisesta katsauksesta. 👍Kun luit, minä katsoin vain videon, niin minkä tuomion sai tuo kulttijohtaja, Jeesuksena esiintynyt, joka pystyi puhumaan Jumalan äänellä, jolle se testamentti oli, ja joka oli pitänyt naista uhrinaan ja pahoinpidellyt henkisesti ja fyysisesti vuosikausia, josta löytyi ihan autenttista aineistoa?
- Anonyymi
Ymmärränkö kirjoituksesi oikein - olet perehtynyt analysoimaan henkilön luonnetta ja persoonallisuutta, itse esitetyn asian sijasta?!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun luit, minä katsoin vain videon, niin minkä tuomion sai tuo kulttijohtaja, Jeesuksena esiintynyt, joka pystyi puhumaan Jumalan äänellä, jolle se testamentti oli, ja joka oli pitänyt naista uhrinaan ja pahoinpidellyt henkisesti ja fyysisesti vuosikausia, josta löytyi ihan autenttista aineistoa?
Käsitykseni on, että valitettavasti ei tainnut tulla muuta kuin että painostamalla aikaan saatu testamentti todettiin pätemättömäksi ja että kulttijohtaja perheineen joutui maksamaan 40 000 euroa oikeuskuluja. Täällä esim. lisätietoa:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hamaraa-kulttia-johtanut-perheenisa-makuutti-uhriaan-ruumisarkussa-ja-painosti-jumalan-rahastolla-kauheudet-paljastuivat-vasta-yrittajanaisen-kuoltua/8161606 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ymmärränkö kirjoituksesi oikein - olet perehtynyt analysoimaan henkilön luonnetta ja persoonallisuutta, itse esitetyn asian sijasta?!
Et ymmärrä, ainakaan kokonaan. Ihmisen toimintahan lähtee hänen persoonastaan, ja analyysini koski Kavoniuksen persoonaa vain siltä osin kuin mitä siitä voi hänen toiminnastaan ja kirjoituksistaan päätellä. Lisäksi "itse esitettyä asiaa" on niin jumalattoman paljon eri aiheista, että eihän tässä ollut tilaakaan kuin yleisanalyysille pintaraapaisuna.
Mutta kokeile itse helpolla esimerkillä: Lue oikeasti ajatuksella esimerkiksi K:n versio hänen irtisanomisestaan ja sitten entisen työnantajan versio. Huomaat kyllä, kumpi on loogisempi sekä uskottavampi ja miten paljon K jättää sanomatta, vaikka on siitäkin aiheesta kirjoittanut jumalattoman paljon tekstiä. Tai mieti, miksi jokainen K:n asioita istuva tuomari on hyvinkin pian hänen tekemänsä rikosilmoituksen kohteena. Onhan nyt ilmeisen mahdotonta, että jokainen tuomari olisi salaliittolainen tai epäpätevä! Ja niin edelleen. Heti kun vähänkin käyttää kriittistä ajattelua, Kavoniuksen versio alkaa hajota käsiin. - Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Ei käy järkeen paitsi kroonista mielenhäiriötä eli sairautta vasten. Kuuppatutkimus toimittanee Jaanan asianmukaiseen hoitoon.
Kiitokset erinomaisesta katsauksesta. 👍Eipä kestä! Joudun työtehtävissäni välillä painimaan ns. tapavalittajien kanssa ja Kavoniuksen teksteissä on heti tutut tunnusmerkit, kuten järjetön liioittelu. Itse asiassa sen vuoksi pidin ensin kulttijuttuakin ihan huuhaana, kunnes paljastui että se olikin totta. Mutta niinhän siinä käy kun sutta huutaa turhaan liian monta kertaa.
Psykologisena ilmiönähän kverulantismi on erittäin mielenkiintoinen. Yleensä se saa alkunsa henkilön sisäisestä vääryyden kokemuksesta, josta hän ei pääse yli. Ilmeisesti jokin sitten jää mielessä "jumiin" niin että elämä alkaa pyöriä vääryyksien ympärillä niin, että niitä keksitään lisää jos ei ennestään ole. Sinänsä kiinnostavaa, että muuten terveetkin ihmiset voivat hurahtaa näin. Jokin traumareaktio siis on useimmiten kyseessä. - AnonyymiUUSI
OLet kirjoittanut hyväö analyysia K:n kirjoituksien perusteella. Pitkälti olen samaa mieltä kanssasi.
Itselläni on omakohtaista kokemusta K:n kanssa toimimisesta. Voin heti todeta, että K on erittäin älykäs henkilö. Siitä ei jää epäilystäkään. Mutta sitten jossakin vaiheessa voi huomata, että K:n itsetunto on erittäin hauras. Ikään kuin hänellä olisi mielikuva itsestään "nerokkaana" juristina ja ylevänä ihmisenä, joka "taistelee" vääryyttä vastaan. Tämä suureellinen omakuva itsestään ei kuitenkaan kestä todellisuuden kohtaamista lainkaan. Pienikin sitä murtava särö saa koko persoonan romahtamaaan ja hän siirtyy jonkinlaiseen 'taistele tai tuhoudu' -tilaan.
Tästä johtuu sitten yötä myöten tehtyjä kymmeniä sivuja pitkiä kirjoituksia, joita hän voi lähettää ympäriinsä tahoille, jotka eivät liity asiaan mitenkään. K.n pitää ikään kuin todistaa koko maailmalle olevansa oikeassa ja kaikki muut olisivat väärässä. K:n asenne on täydellisen mustavalkoinen, mitään harmaan sävyjä ei ole olemassa. Jossakin mielessä hän tuntuu sen ymmärtävän itsekin, mutta hän ei voi itselleen mitään. Sisäinen vimma ajaa eteenpäin mistään esteistä välittämättä, ja usein kierroksia vimmalle tulee vain lisää.
- Anonyymi
muistaako joku naislääkärin
Riihimäeltä?
Hän kertoi havainneensa
samankaltaisia oireita
suuressa potilasjoukossa.
Hänet yritettiin saada
pakkohoitoon. Oikeudessa
hänet todettiin oikeuskelpoiseksi.
Hänet valittiin jopa kansanedustajaksi.
Täälläkin on vaadittu nimeä käyttäen
ihmistä niuvaan.- Anonyymi
Minä muistan, ja hänet todella laitettiin muistaakseni pakkohoitoon, ja myöhemmin todettiin joitakin virus/bakteerilöydöksiä vesijohtovedessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä muistan, ja hänet todella laitettiin muistaakseni pakkohoitoon, ja myöhemmin todettiin joitakin virus/bakteerilöydöksiä vesijohtovedessä.
Minua - tähänkin tapaukseen liittyen - saattoi olla myös samoihin aikoihin, jäi vaivaamaan, kun ruotsalaislääkäriä vainottiin, kun tämä toi julki, tai yritti tuoda, väitteitä lasten rituaalimaisesta hyväksikäytöistä uskontoon/saatananpalvontaan liittyen. Muistaako kuka tätään tapausta? Kyseessä taisi olla myös naislääkäri? Miten hänen lopulta kävi?

Nuo Ulvilan tapauksen rituaalimaiset lasten hyväksikäytöt uskontoon liittyen kuulostavat pahaenteiseltä, mutta sitähän me emme vielä tiedä siinä tapauksessa, mihin tarinat todellisuudessa liittyvät.
Syytä olettaa, että koko prossi on ollut peiteltyä tutkintaa, koska koko prosessi alkoi FBI:n toimesta.
Samoihin aikoihin tapetilla oli Australiasta alkanut peraatio Koala, josta Yhdysvalloissa käytettiin eri nimeä, jota en enää muista. Liittyikö siihen Nokia jotenkin?! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuo Ulvilan tapauksen rituaalimaiset lasten hyväksikäytöt uskontoon liittyen kuulostavat pahaenteiseltä, mutta sitähän me emme vielä tiedä siinä tapauksessa, mihin tarinat todellisuudessa liittyvät.
Syytä olettaa, että koko prossi on ollut peiteltyä tutkintaa, koska koko prosessi alkoi FBI:n toimesta.
Samoihin aikoihin tapetilla oli Australiasta alkanut peraatio Koala, josta Yhdysvalloissa käytettiin eri nimeä, jota en enää muista. Liittyikö siihen Nokia jotenkin?!Tuli mieleen, kun nytkin Ulvilan jutussa julkaistaan kuvaa puhelimesta, joku lasten karmea hyväksikäyttö, Muurame, ja jokin Nokian vakoiluyksikkö osuivat jotenkin yhteen muinoin, sitten tulikin Kanadasta mies, joka ajoi Nokian alas. Jäin ihmettelemään. Liittyikö ne tapaukset yhteen?!
- Anonyymi
Kyllä. Sulkavalainen Riitta Kauppinen on henkilö. Toimi politiikassa Mikkelin vaalipiiristä. Toimi lääkärinäkin ja kun hän epäili sairaalassa käytetyssä vedessä olevan legionella bakteeria.siitäkös ylilääkäri pillastui ja toimitti hänet pakkohoitoon mutta kun asiaa alettiin virallisesti tutkia löytyihän sitä bakteeria alkoi iso putkiremontti sairaalassa. Nolo loppu
Hän on kirjoittanut myös mielenkiintoisen kirjan elämästään nimeltä "syyhyttä saunaan"
Kauppinen on ollut esikuva myös viihde- ja elokuvateollisuudelle mm Kummeleitten sketsinä
https://youtu.be/H9CAXnTpvR8?si=Q70Ax7M1C5oS3WrT - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä. Sulkavalainen Riitta Kauppinen on henkilö. Toimi politiikassa Mikkelin vaalipiiristä. Toimi lääkärinäkin ja kun hän epäili sairaalassa käytetyssä vedessä olevan legionella bakteeria.siitäkös ylilääkäri pillastui ja toimitti hänet pakkohoitoon mutta kun asiaa alettiin virallisesti tutkia löytyihän sitä bakteeria alkoi iso putkiremontti sairaalassa. Nolo loppu
Hän on kirjoittanut myös mielenkiintoisen kirjan elämästään nimeltä "syyhyttä saunaan"
Kauppinen on ollut esikuva myös viihde- ja elokuvateollisuudelle mm Kummeleitten sketsinä
https://youtu.be/H9CAXnTpvR8?si=Q70Ax7M1C5oS3WrTHullu Sirkka oli tosiaan hyvä https://youtu.be/mJ-TmYxHbHg?si=ALyq9Yu93Gx3s2uB
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä. Sulkavalainen Riitta Kauppinen on henkilö. Toimi politiikassa Mikkelin vaalipiiristä. Toimi lääkärinäkin ja kun hän epäili sairaalassa käytetyssä vedessä olevan legionella bakteeria.siitäkös ylilääkäri pillastui ja toimitti hänet pakkohoitoon mutta kun asiaa alettiin virallisesti tutkia löytyihän sitä bakteeria alkoi iso putkiremontti sairaalassa. Nolo loppu
Hän on kirjoittanut myös mielenkiintoisen kirjan elämästään nimeltä "syyhyttä saunaan"
Kauppinen on ollut esikuva myös viihde- ja elokuvateollisuudelle mm Kummeleitten sketsinä
https://youtu.be/H9CAXnTpvR8?si=Q70Ax7M1C5oS3WrTKiitos täsmätiedoista!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hullu Sirkka oli tosiaan hyvä https://youtu.be/mJ-TmYxHbHg?si=ALyq9Yu93Gx3s2uB
Just, "tulis se soteuudistus ja tappais teidät kaikki!", milloin tämä kuolematon lause on lausuttu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuli mieleen, kun nytkin Ulvilan jutussa julkaistaan kuvaa puhelimesta, joku lasten karmea hyväksikäyttö, Muurame, ja jokin Nokian vakoiluyksikkö osuivat jotenkin yhteen muinoin, sitten tulikin Kanadasta mies, joka ajoi Nokian alas. Jäin ihmettelemään. Liittyikö ne tapaukset yhteen?!
Nyt sekoilet kyllä ihan huuhaata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minua - tähänkin tapaukseen liittyen - saattoi olla myös samoihin aikoihin, jäi vaivaamaan, kun ruotsalaislääkäriä vainottiin, kun tämä toi julki, tai yritti tuoda, väitteitä lasten rituaalimaisesta hyväksikäytöistä uskontoon/saatananpalvontaan liittyen. Muistaako kuka tätään tapausta? Kyseessä taisi olla myös naislääkäri? Miten hänen lopulta kävi?
Ei pidä tuoda julki väitteitä vaan todisteita. Väite on kunnianloukkaus, mutta todisteet johtaa tuomioon.
- Anonyymi
Kun sota syttyy niin vankilan portit avautuvat jokaiselle lusijalle. ja jos on ikää yli +60 vuotta ei tarvihe lähteä edes rintamalle. Voi seurata tilanteen kehittymistä koti oloista ja naputella väliaikatietoja tänne suomi 24:ään. Jos verkkoa on vielä silloin vielä pystyssä.
- Anonyymi
Ehkä ne pommittaa vankilat, ennen kuin ehtivät liikekannallepanoa julistaa, kuin sairaalat Gazassa, kun siellä piileskelee terroristit, kaiken maailman totuudenpuhujat?!
- Anonyymi
Oletteko nähneet tämän ihan virallisesti tunnetun, tiedetyn finanssimiehen haastattelun globaalin vallankäytön kiristyksestä. Karmeaa. Suomen kielinen tekstitys.
https://www.youtube.com/watch?v=ErF-A_4EftI
En pysty katsomaan edes uudestaan, miehen oma järkytys on niin käsinkosketeltavaa.- Anonyymi
No en minä nyt jaksa katsella mitään sun kusisia tinahattu videoita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No en minä nyt jaksa katsella mitään sun kusisia tinahattu videoita.
Miksi katsoisit?! Olisihan se hirveä asia, jos pieni soma maailmankuva saisi kolauksen?!
- Anonyymi
Minkälainen henkilö on "virallisesti tunnettu", ja kuka on "tiedetty finanssimies"?
Anonyymi kirjoitti:
Minkälainen henkilö on "virallisesti tunnettu", ja kuka on "tiedetty finanssimies"?
Tarkoitus on saada katsomaan roskavideota, siksi ei voida kertoa.
- Anonyymi
Kyllä on isoja mielipiteitä Kanasta..... Taitaa totuuden ulostulon hieman jänskätä.....on se Jaana aika moinen,uskaltaa laittaa itsensä likoon ,totuuden puolesta.
- Anonyymi
Jaanan tekemiksi epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuosina 2021–2023.
Merkittävä osa syytteistä kaatuu vanhentuineina, ennenkuin tämä juttu ehtii saliin.
Törkeän kunnianloukkauksen vanhemisaika kun on viisi vuotta.
Ehdonalaista+yhdyskuntapalvelua tai sakkoja tulee.- Anonyymi
Onko muita kuin mielipiderikoksia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko muita kuin mielipiderikoksia?
Ajattelin, että voisin verrata Jumalan nimeen huudeltua 'homous on syntiä', jos ryhtyisin oikeudessa taistelemaan Jumalan nimen herjaajia vastaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajattelin, että voisin verrata Jumalan nimeen huudeltua 'homous on syntiä', jos ryhtyisin oikeudessa taistelemaan Jumalan nimen herjaajia vastaan?
Toisaalta - raamattukäräjinhän Päivi Räsänen taas taistelee oikeudesta saada tehdä sitä. Mutta sitten menee kyseenalaiseksi, että mikä jumaluus oikein uskovaisilla on Jumalana?!
- Anonyymi
Suomen vankilat on ylikuormitettu tällä hetkellä. Alioikeudet joutuvat vihdoin käyttämään järkeä tuomioita määriteltäessä. Onko suunsoitto netissä nyt rinnastettavissa hengenriistoon tai huumerikokseen.
Anonyymi kirjoitti:
Onko muita kuin mielipiderikoksia?
Ei ole lainkaan syytteitä mielipiderikoksista. Törkeä kunnianloukkaus ja vainoaminen ovat jotain ihan muuta.
- AnonyymiUUSI
Syyteoikeuden vanhentuminen katkeaa, kun epäillylle lyödään haaste käteen. Siten nyt voidaan syyttää v. 2020 tehdyistä rikoksista ja jos teko on ollut ns. jatkuva, niin paljon sitä ennen tapahtuneista teoista.
Haastettahan epäilty on tähän saakka pakoillut, joten se on valmiina poliisin takataskussa.
- Anonyymi
Kavonius voi huutaa pidätysselistään vartijoille että "totuus vai tehtävä?".
- Anonyymi
✅️Allekirjoituksia kyyhkyjen pesintärauhalle, kiitos tuestasi!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/15823 - Anonyymi
Tietojen mukaan Jaana oli aiemmin LähiTapiolan johtava lakimies. Vakuutus lakimiehet ovat neroja keksimään porsaan reikiä ja sanavalintoja korvausten välttämiseksi.
Jaana keksii varmasti lakiaukon, jolla pääsee häkistä kotisohvalle. - Anonyymi
Suomi on rikollisten viranomaisten pesä. Meillä on muka sananvapaus, mutta täällä ei saa puhua mitään totuuksia tai sinut vangitaan ja leimataan mielenterveysongelmaiseksi. Se on raukkamaisen paskavaltion pelkuriteko, ei uskalleta vastata syytteisiin kansainvälisesti vaan mieluummin vaikka tapatetaan syyttäjä jos ei muu auta. Ajatelkaa nyt. Kunnianloukkauksesta valtio jahtaa pientä naista jolla on sananvapaus ja jota hän myös oikeutetusti käyttää. Suomi ei saa murhaajaraiskaaja-huumekauppiasta kuriin eikä lähtemään maasta, mutta pienen naisen perässä juostaan kansainvälisin etsintäkuulutuksin. Suomi on kuin Venäjä. Kavonius koki saman viranomaisvainon kuin Venäjän oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi. Häntä ei tosin ole surmattu, ainakaan vielä, mutta ehkä hänelle vankeudessa tapahtuu jotain tai häneen isketään joku myrkkypiikki kaikessa hiljaisuudessa. Näin käy suomessakin kun on hallituksenvastainen henkilö joka puhuu julkisesti asioista. Miten kävi Ilja Janetskille? Kun ei saatu kiinni niin yllättäen kuoli nuori mies. En ikinä usko syöpäteoriaan, uskon myrkytysteoriaan jolla häet huiputettiin uskomaan syöpään.. Sitten hänet salamurhattiin 'syöpälääkkeillä', vaikkei hänellä syöpää ollutkaan.
Teeveydenhuolto määrättiin asialle vaientamaan. Eihän sitä voinut muuten tehdä kuin salaisesti, koska hän oli valtavan julkisuuden kohde.- Anonyymi
Eikö mielestäsi kunnianloukkaukset, joilla aiheutetaan valheilla tahallaan vahinkoa toisille ole mahdollista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö mielestäsi kunnianloukkaukset, joilla aiheutetaan valheilla tahallaan vahinkoa toisille ole mahdollista?
Tuollaiset kunnianloukkaukset on niin lapsellista feministipaskaa kuin olla voi. Jos ei aikuinen ihminen kestä asiallista kritiikkiä niin hänessä on jotain pielessä. Kunnianloukkauksesta valittava on kuin pikkulapsi joka huutaa että äiti äiti toiset kiusaa. Naiset pois ministeriöistä niin loppuu lapselliset kunnianloukkauslait.
Typerää vauvailua. - Anonyymi

Typerää vauvailua.Olen myös törkeän kunnianloukkauksen uhri , mutta turha siitä on miehen valittaa, se ei edes tulisi johtamaan mihinkään. Asia pitää hoitaa turpakäräjillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuollaiset kunnianloukkaukset on niin lapsellista feministipaskaa kuin olla voi. Jos ei aikuinen ihminen kestä asiallista kritiikkiä niin hänessä on jotain pielessä. Kunnianloukkauksesta valittava on kuin pikkulapsi joka huutaa että äiti äiti toiset kiusaa. Naiset pois ministeriöistä niin loppuu lapselliset kunnianloukkauslait.
Typerää vauvailua.Niin että ihmisten haukkuminen mm. rikollisiksi, alkoholisteiksi, mielenvikaisiksi ja sadisteiksi ilman mitään oikeita todisteita on "asiallista kritiikkiä"? Elätpä mielenkiintoisessa maailmassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin että ihmisten haukkuminen mm. rikollisiksi, alkoholisteiksi, mielenvikaisiksi ja sadisteiksi ilman mitään oikeita todisteita on "asiallista kritiikkiä"? Elätpä mielenkiintoisessa maailmassa.
No minä en ainakaan voi valita maailmaani, kun ei ole vaihtoehtoja. Ei ole tosin kellään muillakaan vielä, mutta ehkä kohta on, kunhan Elon Musk saa nämä tähtienväliset Teslat pysymään ehjänä edes pilvien yläpuolelle asti.
Kyllä Navalnyi tapettiin jo viime vuonna, höpsö. 🤣
Muut "tietosi" ovat samaa luokkaa...🙄Anonyymi kirjoitti:
Tuollaiset kunnianloukkaukset on niin lapsellista feministipaskaa kuin olla voi. Jos ei aikuinen ihminen kestä asiallista kritiikkiä niin hänessä on jotain pielessä. Kunnianloukkauksesta valittava on kuin pikkulapsi joka huutaa että äiti äiti toiset kiusaa. Naiset pois ministeriöistä niin loppuu lapselliset kunnianloukkauslait.
Typerää vauvailua.Asiallinen kritiikki ja prinsessa Jaana eivät mahdu edes samaan kirjaan. 🥱
- Anonyymi
En ymmärrä maata, jossa hyväosainen toisen ihmisen puukottaja kävelee vapaana, mutta jonkun olematonta kunniaa puheellaan muka loukannut henkilö joutuu kansainvälisen etsintäkuulutuksen kohteeksi. Tämä voi olla mahdollista vain maassa, jossa oikeusministerinä on kuin liikkumaton pahvikuva eduskunnassa, joka selvästi kamppailee tosissaan pysyäkseen hereillä.
- Anonyymi
Oikeusministeri ei ole laatinut nykyisiä lakeja...oikeusministeri ei myöskään jaa oikeudessa rangaistuksia...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeusministeri ei ole laatinut nykyisiä lakeja...oikeusministeri ei myöskään jaa oikeudessa rangaistuksia...
Eikä tee juuri mitään muutakaan.
>En ymmärrä maata, jossa hyväosainen toisen ihmisen puukottaja kävelee vapaana
Kukas se noin kävelee? Rangaistuksen suoritettuaan saa tietenkin kävellä ja vaikka juosta, mutta selvästi vihjaat että käppäilisi rankaisematta.
Kalle Kaiharin väitettiin puukottaneen Urho Kekkosta rankaisematta, mutta hän lopetti kävelemisen jo 1989.
- Anonyymi
Suomi on lapsellinen vapaamuurareiden temmellyskenttä, jotka voivat tehdä täällä mitä lapsellisuuksia hyvänsä, ja toverit sen sallii ja tukee asiaa. Kansalainen hakataan sairaalakuntoon kaupungilla, ja tekijät joutuu maksamaan päiväsakkoa ja vähän kipurahoja. Kun jotain Kristakiurua joku pulari vähän läpsäisee, niin saa siitä ehdotonta vankeutta. Onko oikeusvaltio tällainen.
- Anonyymi
No ei ole. Mutta mitäs teet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei ole. Mutta mitäs teet.
Kokeile ryhtyä taistelemaan vastaan, niin kanssamatkustajatkin sylkee päälle - ei kun hoitoon!
- Anonyymi
Jos on Venäjän puolella, on Suomea vastaan.
- Anonyymi
Ei venäjän puolelle nyt pääse kun verkkoaita on kiinni.
- Anonyymi
Jaana ei olisi luovutettu, mikäli hän olisi älynnyt mennä Venäjälle tai Valko-Venäjälle. Sieltä ei luovuteta ketään länsimaihin.
- Anonyymi
Jaana ei siis olekaan älykäs, vaikka niin on väitetty.
- Anonyymi
Jaana Kavonius on ammatiltaan itse juristi ja päättötodistuksensa keskiarvo 9.9
- Anonyymi
Sen jälkeen hän tuli hulluksi joutuen pakkohoitoon. Todistus ei suojaa mielisairauksilta, eikä tutkinto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen jälkeen hän tuli hulluksi joutuen pakkohoitoon. Todistus ei suojaa mielisairauksilta, eikä tutkinto.
Kavoniuksen videot katseltua/kuunneltua vaikuttaa ennemminkin siltä että meillä on todella mielisairaita ja mielivaltaisia viranomaisia. Virkamafia niin kuin Jaana kertoo. Kannattaa katsoa ja kuunnella ne Kavoniuksen videot.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kavoniuksen videot katseltua/kuunneltua vaikuttaa ennemminkin siltä että meillä on todella mielisairaita ja mielivaltaisia viranomaisia. Virkamafia niin kuin Jaana kertoo. Kannattaa katsoa ja kuunnella ne Kavoniuksen videot.
Olen nähnyt pari. Riitti vakuuttamaan siitä, että Kavonius on pahasti häiriintynyt.
- Anonyymi
Jaanan Virkamafia-paljastussivut näyttävät olevan nyt pois käytöstä, mutta Jaana Kavonius ja/tai Virkamafia -nimillä löytyy ko. asiat youtubesta, itse asiassa jopa kattavammin mielenkiintoisempina, kävin eilen itse niitä siellä katselemassa ja oli kyllä aikamoista tietoa korkeista vallanpitäjistä ja virkamiehistä ja -naisista. Käykää katsomassa miten tässä oikeusvaltioksikin kutsutussa maassa toimitaan ylimpiä portaita myöten.
- Anonyymi
Jaana Kavoniuksella/Kavoniuksesta youtubessa 60—70 videota, mm. salanauhoituksia viranomaisten kyseenalaisista puheista ja kun Kavoniusta haastateltu podcast-ohjelmissa. 50 videota on keskimäärin n. 5 min tai yli, joissa ytimekkäästi kerrottu mistä ja keiden esitetyistä rikoksista kenenkin 'julkimovirkamiehen' kohdalla kyse.

Rikosilmoituksia ei tehdä videoilla, vaan kirjallisesti.
- Anonyymi
Mieluiten katsoisin oikeudessa näytöksi kelpaavia todisteita.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Rikosilmoituksia ei tehdä videoilla, vaan kirjallisesti.
Voi silti jokainen halutessaan ne käydä katselemassa.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Rikosilmoituksia ei tehdä videoilla, vaan kirjallisesti.
niinhän Jaana on tehnytkin.
- Anonyymi
Sairasta. Tulee väistämättä ihan Stalinin aika ja fasismi mieleen.
- Anonyymi
Myös salaisten tunneliverkostojen tutkijoita syytettiin maanpetoksesta:
https://yle.fi/a/74-20027111 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myös salaisten tunneliverkostojen tutkijoita syytettiin maanpetoksesta:
https://yle.fi/a/74-20027111Muistaakseni he olivat puolustusvoimien palveluksessa, joten heillä ei ollut lupa paljastella asevarastojen sijainteja. Asevarastojen jotka eivät ole osa mitään "maanlaajuista salaista tunneliverkostoa".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myös salaisten tunneliverkostojen tutkijoita syytettiin maanpetoksesta:
https://yle.fi/a/74-20027111https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/dff23adb-6c08-4a45-8656-847f694c6cbd
Iltalehden uutisen mukaan Qanon salaliittoteoriaan uskovien veljesten mukaan mantereita yhdistää maailmanlaajuinen tunneliverkosto, jossa eliitti kuljettaa maglev-junien avulla aseita, huumeita ja lapsia, ja tunneleissa tapahtuu kaikenlaisia kauheuksia, lapsia ”farmataan” ja heistä imetään adrenokromia, jota eliitti käyttää huumeena. Tätä sotaa on pyritty peittelemään koronarajoituksilla. Veljesten mukaan merkkejä salaisesta sodankäynnistä ovat muun muassa eri puolilla maailmaa maan alta kuullut äänet, maanjäristykset sekä viemärijärjestelmistä nouseva savu. He ovat kertoneet saavansa tietonsa muun muassa vinkkaajilta, ja ovat esiintyneet samoilla videoilla myös Putin-mielisenä tunnetun dosentti Bäckmanin kanssa." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/dff23adb-6c08-4a45-8656-847f694c6cbd
Iltalehden uutisen mukaan Qanon salaliittoteoriaan uskovien veljesten mukaan mantereita yhdistää maailmanlaajuinen tunneliverkosto, jossa eliitti kuljettaa maglev-junien avulla aseita, huumeita ja lapsia, ja tunneleissa tapahtuu kaikenlaisia kauheuksia, lapsia ”farmataan” ja heistä imetään adrenokromia, jota eliitti käyttää huumeena. Tätä sotaa on pyritty peittelemään koronarajoituksilla. Veljesten mukaan merkkejä salaisesta sodankäynnistä ovat muun muassa eri puolilla maailmaa maan alta kuullut äänet, maanjäristykset sekä viemärijärjestelmistä nouseva savu. He ovat kertoneet saavansa tietonsa muun muassa vinkkaajilta, ja ovat esiintyneet samoilla videoilla myös Putin-mielisenä tunnetun dosentti Bäckmanin kanssa."Olivatko aidosti hulluja vai hulluiksi tekeytyneitä vakoojia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olivatko aidosti hulluja vai hulluiksi tekeytyneitä vakoojia?
Palstan asiantuntijoiden mielestä järkimiehiä.
>>Jos on Venäjän puolella, on Suomea vastaan.>>
Minä olen.
💟💟💟💟💟💟💟💟💟💟💟
💟✨✨✨✨✨✨✨✨✨💟
💟💟💟💟💟💟💟💟💟✨💟
💟💟💟💟💟💟💟💟✨💟💟
💟💟💟💟💟💟💟✨💟💟💟
💟💟💟💟💟💟✨💟💟💟💟
💟💟💟💟💟✨💟💟💟💟💟
💟💟💟💟✨💟💟💟💟💟💟
💟💟💟✨💟💟💟💟💟💟💟
💟💟✨💟💟💟💟💟💟💟💟
💟✨💟💟💟💟💟💟💟💟💟
💟✨✨✨✨✨✨✨✨✨💟
💟💟💟💟💟💟💟💟💟💟💟- Anonyymi
Jaana on kansallissankari. Ja piikki korruptiopoliitikkojen perseessä.
- Anonyymi
Niuvanniemen kansallissankari tulee olemaan prinsessa.
Anonyymi kirjoitti:
Niuvanniemen kansallissankari tulee olemaan prinsessa.
Jaana paljastaa myös mielisairaanhoitomme korruption ja tulee johtamaan hullujenhuoneen hoidokkien kapinaliikettä synnynnäisellä auktoriteetillaan pehmustetusta kopistaan käsin!
- Anonyymi
Se saa varmaan elinkautisen jos on näyttänyt poliisille keskisormea.
- Anonyymi
Joten jos on asunnoton ja työtön ilman Kelan korvauksia, niin kannattaa näyttää jeparille keskaria ja saa justiinsa kymmenen vuotta täysihoitoa valtion kämpässä?
Justiinsa juu . .
- Anonyymi
Kuka virkamies on onnistunut sulkemaan virkamafia sivuston ja millä luvalla ?
Oliko vaarallisia paljastuksia virkamiehestä ?- Anonyymi
Todennäköisesti. Tiedot löytyy silti yhä youtubesta virkamafia jaana kavonius nimellä, jopa kattavammin, sellaistakin materiaalia mitä ei tekstisivustolla ollut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todennäköisesti. Tiedot löytyy silti yhä youtubesta virkamafia jaana kavonius nimellä, jopa kattavammin, sellaistakin materiaalia mitä ei tekstisivustolla ollut.
Kavoniuksella on materiaalia sivustolta jota siellä ei ollut. Ok.
- Anonyymi
Onko uutta tietoa?
- Anonyymi
5 vuotta, järjettömän pitkä aika!
Jos ajaa autolla jonkun kuoliaaksi, ei saa juuri mitään rangaistuksia.
Jos lyö nyrkillä kuoliaaksi esim. yhdellä iskulla, rangaistus on myös hyvin lievä, varmatsi alle 5 vuoden tuomio!- Anonyymi
Ai mikä 5 vuotta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai mikä 5 vuotta?
syytäjä vaatii Jaanalle vuotta vankeutta.
Sama meno USAssa...
https://www.azerbaycan24.com/en/us-lawmaker-warns-of-powerful-people-trying-to-silence-her-over-epstein/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
syytäjä vaatii Jaanalle vuotta vankeutta.
Sama meno USAssa...
https://www.azerbaycan24.com/en/us-lawmaker-warns-of-powerful-people-trying-to-silence-her-over-epstein/Vuosi ei ole viisi vuotta, ja syyttäjän vaatimus ei ole tuomio. Tahallinen valheiden levittäminen ihmisestä vahingoittamistarkoituksessa on rikos.
- Anonyymi
Jaanalla on vankilassa paljon hommia. Onhan tunnettu tosiseikka, että vankilassa tehdään erittäin paljon kanteluja. Vangit tietävät oikeutensa. Ja Jaana jaksaa! Sata perusteettomana hylättyä on vasta harjoittelua...
- Anonyymi
Niin jaana on siis tehnyt syyytöksiään oikeuteen jo yli 20v jos joku ei tiedä siis yli 20v lista mafialasista jaanalla kasvaa joka kerta kuten nytkin jaanan mafia lista taas kasvaa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Niin jaana on siis tehnyt syyytöksiään oikeuteen jo yli 20v jos joku ei tiedä siis yli 20v lista mafialasista jaanalla kasvaa joka kerta kuten nytkin jaanan mafia lista taas kasvaa.
Eiköhän niistä voisi koota satukirjankin
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän niistä voisi koota satukirjankin
Siitä tulee iso kirja sarja isomi kun harri potteri ja lisää tulee tästäkin oikudenkäinnistä satua siellä nyt virkamafilaiset kiduttaa ja tapaa jaaanaa yms. tarinaa lisää janaa saa.
- Anonyymi
Mikä parasta hän aikoi ihan ryhtyä presidentiksi mutta harmi ei emennyt vaalit jaanalla ihan putkeen kun oli poliisia pakosalla vain siksi stubb voitti hänet muute ois jedi the jaana meirän pressa nyt hahaha buahaha.
- Anonyymi
Näyttää vähän vinksahtaneelta kun aikuinen nainen leikkii cosplayta star wars teemalla
- Anonyymi
Arvaaatkos tai tiedätkö mikä oli toi tapahtuma missä oli pitämässä puheen ja kuuliiat palvoi jaanaa ja sen sanomaa?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Arvaaatkos tai tiedätkö mikä oli toi tapahtuma missä oli pitämässä puheen ja kuuliiat palvoi jaanaa ja sen sanomaa?
No vissii joku fantasia tapahtuma
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
No vissii joku fantasia tapahtuma
Convoy Helsinki. Kahjojen kokoontumisajo Mannerheimintiellä. Vastustivat koronarajoituksia ja vaativat halvempaa bensaa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
No vissii joku fantasia tapahtuma
Kyllä oikessa olet olli Kännivoy tapatuma fatasisoissa elävien 5g folihattujen tapahtuma oli jaana sai koko kännisen porukan ihan hurmokseen puheellaan.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Convoy Helsinki. Kahjojen kokoontumisajo Mannerheimintiellä. Vastustivat koronarajoituksia ja vaativat halvempaa bensaa.
Tankkasivat Tehtaankadulla venäjän suurlähetystön Teboil-tankista.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Tankkasivat Tehtaankadulla venäjän suurlähetystön Teboil-tankista.
Nykään näillä puutinisteilla on oma puolue vapaudeliitto toki myös tämä jaanan totuus puolueessa ja vkk näitä on.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Nykään näillä puutinisteilla on oma puolue vapaudeliitto toki myös tämä jaanan totuus puolueessa ja vkk näitä on.
Tuolla Comvoyssahan Jaana ilmoitti eroavansa Anon VKK:sta ja perustavansa oman Totuuspuolueen, jonka presidenttiehdokkaaksi ilmoitti ryhtyvänsä. Puoleen perustamiseen vaadittavat 5000 kannatuskorttia sai -kumma kyllä - kokoon, mutta presidenttiehdokkuuteen vaadittavat 20.000 kannatuskorttia jäivät haaveeksi.

Leveli puoluetakin oli muutama hörhö perustamassa sit näillä on krisallipuolue ja ties kuinka mont muuta eivät tule toimeen edes keskenään niin siksi joka hörhelö sit perutaa oman puoleensa koomista.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Tuolla Comvoyssahan Jaana ilmoitti eroavansa Anon VKK:sta ja perustavansa oman Totuuspuolueen, jonka presidenttiehdokkaaksi ilmoitti ryhtyvänsä. Puoleen perustamiseen vaadittavat 5000 kannatuskorttia sai -kumma kyllä - kokoon, mutta presidenttiehdokkuuteen vaadittavat 20.000 kannatuskorttia jäivät haaveeksi.
No, se 20 000 korttia tuli täyteen moninkertaisesti, mutta virkamafia hävitti kortit ne saatuaan ja väitti, ettei niitä ole koskaan ollutkaan, paitsi muutama tuhat.
Ihan sama kaikissa vaaleissa: Ryhmä "muut" saa muka vain 2% äänistä, mutta todellisuudessa ennen virkamafian tuhotöitä ääniä on satoja tuhansia ja varmasti lähes puolet kaikista äänistä. Virkamafia pelkää kansaa, joten se pitää vaientaa. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
No, se 20 000 korttia tuli täyteen moninkertaisesti, mutta virkamafia hävitti kortit ne saatuaan ja väitti, ettei niitä ole koskaan ollutkaan, paitsi muutama tuhat.
Ihan sama kaikissa vaaleissa: Ryhmä "muut" saa muka vain 2% äänistä, mutta todellisuudessa ennen virkamafian tuhotöitä ääniä on satoja tuhansia ja varmasti lähes puolet kaikista äänistä. Virkamafia pelkää kansaa, joten se pitää vaientaa.Juuri näin todellisuudenssa vapaudeliiton kannatus 26% eikä 0,2% mutta virka mafia vie vapaudeliiton äänet aina vaaleissa siksi ossi ei pääsyt läpi ois muuten nyt päämisteri vapaudeliiton ossi muuta mafia tuli välii taas kerran ja väyrysen paavo ois peridentti mutta tämä mafia vei paavon äänet viroon.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin todellisuudenssa vapaudeliiton kannatus 26% eikä 0,2% mutta virka mafia vie vapaudeliiton äänet aina vaaleissa siksi ossi ei pääsyt läpi ois muuten nyt päämisteri vapaudeliiton ossi muuta mafia tuli välii taas kerran ja väyrysen paavo ois peridentti mutta tämä mafia vei paavon äänet viroon.
Hörhöillä on ihan oma päänsisäinen todellisuutensa, jossa asiat ovat toisin.
Vilkasta keskustelua näyttää syntyneen tästä aiheesta. Kuka kumma on Jaana Kavonius-Pedersen? Mikä ihmeen puolue on totuuspuolue? - onko se Pravda-puolue? Onko puolet ketjun kommenteista trollien kirjoittamia jotta ketju pysyisi näkyvillä? Ainakin kommenteissa näkyy se putinistien metodi, että yritetään mitätöidä ne asiat demokraattisissa valtioissa, joita Putinin Venäjällä ei ole - kuten sananvapaus ja riippumaton oikeuslaitos. Kun Venäjää aiheellisesti syytetään militarismista, vapauksien ja oikeuksien polkemisesta, kansalaisten vainoamisesta jne niin trollit yrittävät kääntää syytökset toisin päin - eli että niinhän tekin siellä. Aika vaikeaahan on väittää, että Venäjä rakastaa rauhaa ja Venäjällä kunnioitetaan ihmisoikeuksia.
- AnonyymiUUSI
Jaana Kavonius on Venäjä-mielinen kuten on Totuuspuoluekin. Kavonius kuului aikaisemmin Ano Turtiaisen VKK-puolueesseen, mutta riitaannuttuaan Turtiaisen kanssa perusti oman puolueen.
- AnonyymiUUSI
Julkaisi kesäkuussa 2022 turvallisuuspoliittisen linjansa, jonka oli nimennyt Paasikiven–Kavoniuksen linjaksi.
- AnonyymiUUSI
5 vuotta on ihan sopiva aika höyrypäälle.
- AnonyymiUUSI
Syyttäjä hakee aina maksimia ja todellisuus on sitten noin 1/3 siitä eli jaana voi saada pari vuotta se on aika maximi ei mene lähellekään 5v. Sehän se tässä naurttaa että harva tätä tajuaa kerta toisensa jälkeen aina sama. Jaana ei kuulu vankilaan vaan hoitoon ei ole terve pää reistaa.
Ketjusta on poistettu 73 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.1644027Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,943374SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.992730Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.2882595Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!
”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a392326Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv1522063Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k61684Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,01120- 421069
- 951038