Humanitäärinen oikeus vastustaa toistoa

Anonyymi-ap

Maapallon asiat jotka toistuvat liikaa.
Myös kosmiset. Mutta avaruudessa valitettavasti asiat ovat yksitoikkoisia: pyöreä planeetta punainen, sininen tai valkoinen ja ruskea; mustuus, kaasupilvi.´

Toisto on vaarallinen.
Nuorena voi ajatella, että toistolla voi muistaa, mutta todellisuudessa vanhetessaan toisto pelottaa.

Voivatko muut ihmiset toistamalla asioita vahingoittaa muita?
Jos eivät ajattelee itseään, omaa älyään, terveyttään.

Tiedossa tärkeä on pointti.
Kun se menee perille, ei ole tarkoitus toistaa.
Sen jälkeen toisto tai pakotettu toisto on toistajan psykologista vajetta.

Onko muilla ihmisillä, jotka tajusivat, eivätkä tahdo toistoa, oikeutta sammuttaa jollakin tavoin toistoa harjoittava ihminen.

Toistoon liittyy pakkosyöttö.
Toistoon liittyy myös muuttumattomuus, mikä on asia erikseen kun puhutaan kieltämisestä.
Toiset asiat muuttuvat hitaasti tai ei ollenkaan.
Ihmiset kyllä voivat tahtoa muuttua.

Toiset ihmiset voivat myös elää tietyssä määrässä toistoa, jolloin määrän ylitse menevä toiston osuus, olisi sen jälkeen kieltävä toistus.
Siten toistuvuuden määrä eri ihmisille on erilainen.
Sitten kyse ihmistyypeistä, joilla on tietty määrä toistoja.

Yhteiskunta kuitenkin pitää toistoa usein hyvänä.
Jos toisto ja pakkosyöttö yhdistyy, silloin se voi saada valtion kansalaisiaan pakottamisen muotoa, josta eivät kaikki hyödy, mutta toisinpäin.
Valtion vaatimus on olla skarppi ja ensimmäisten joukossa kulttuurissa, mutta kun johtoeliitti on vähemmistö luonnon säännössä, jossa enemmistö voittaa, niin valtion johdolla on tapana jäädä jälkeen.
Valtio yrittää tulla paremmaksi, mutta viimeinen vastuu jää kansalaiselle itselleen muuttaa valtiota paremmaksi.

Sosiologisesti tavataan ihmisiä, jotka toistavat asioita.
Kuinka voi pyytää heitä olla toistamatta tai kieltää heitä toistamasta?
Voiko toisto olla sairautta?

Mikä on valtion näkemys toistoon?

Toisto voi ottaa väkivaltaisen ominaisuuden, jolloin sitä joutuu pohtimaan ominaisuutena, joka on vaaraksi ihmisille ja on tiedettävä mitä sille tehdä.

6

378

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      VANHETESSAAN SAMA JA TOISTUVA ASIA ALKAA PAINAA JÄRKEÄ

      TOISTO PAHENTAA MENTAALISTA TILAA JA VOI TUTKIA TIETEELLISESTI, ETTÄ AIHEUTTAAKO AIVOJEN KUOLEMAN

      • Anonyymi

        sen takia on harras toive, ettei nuoren ikäisenä tekisi ennakoivasti liikaa toistamista tulevaisuutta ajatelleen


    • Anonyymi

      Ei toistuminen ole aina yksitoikkoista, vaan magnitudi voi vaihdella ja samoin yksityiskohdat. Toki ottaa aivoon lukea 15 vuotta sitten kirjoittamaansa päiväkirjaa ja huomata että yhä painii samojen ongelmien kanssa. Mikään ei ole muuttunut elämässä 15-40 vuodessa.

      Mistä voimaa tai taitoa mullistaa oma urautunut elämän polku. Kun on kaikessa keskinkertainen niin se on vaikeaa.

    • Anonyymi

      Hmm...toistan edelleen..Hyvä sanonta varmasn

    • Anonyymi

      Toistoja monenlaista. Änkytys, kahteen kertaan sanominen, asian muutoin toistaminen, menneisyyden rapahtumien toistaminen tiedostamattalakin tasolla nykyajassa, esim.äiti noudattaa omalta Äidiltään opittua, jopa vahingollista toimintatapaa tyttärensä kohdalla , tai isä pojan. Toisto menee joskus sukupolvelta toiselle. Myös kösirtwlemättömät asiat saavat joskus toiston. Aauaa pohtii mielessään, ei sa a eauhaa, jopa joillakin pakkoajatuksia

    • Anonyymi

      Miten siis tasoittaa mieltään, ajatuksiaan ja nahdollisesti osiaan...ei aina helpoa, mutta joskus eentoutumistekniikat auttavat. Hiljaisuus. Meditaatio, kuuma kylpy, itselleen keksimä lahja, lääkkeet, lapsiosiensa taltuttaminen, realiteetissa pysyminen, elämänhallinnan ylläpitäminen, tuttulle soittaminen , tukihlö, se voi toimia etäältä myös. Retkelle lähtö, Lapin vaellus, itsensä hyväksyminen ja menneisyyden ymmärtämispyrkimys. Erittely, se ei olut minun vikani, se johtui syystä, joka oli.. jne. Itsesäätelyyn pystyy jokainen ja välillä on todellakin syytä olla itselleen Armollinenkin. Narsisti -perfektionisti ei kannata olla, sillä se on hirveän raskasta myöskin..kun vähö löysää hattua, niin rentoutuu ja se edesauttaa hyvinvointia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      841
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      83
      781
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      690
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      654
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      523
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      183
      522
    9. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      486
    10. Ihmettelen tämän palstan naisia

      Kun ne uskovat olevansa jotain niin ihmeellistä ja hienoa. Ja että kaikki naiset on niin upeita ja hienoja. Että mistä
      Sinkut
      83
      479
    Aihe