Julkinen keskustelu

Anonyymi-ap

Ilmastohenkilöiden ulosanti alkaa hyvin paljon muistuttamaan
Orpon julistuksia talouden elpymisestä.
Vuosikausia on veivannut jotta talouden näkymat ovat hyvät.
Vielä tänä kesänäkin hehkutti kuinka Suomi lähtee nousuun pian.
Työttömät senkuin lisääntyy ja konkurssit.
Ilmastohenkilöt hehkuttaa ilmastokokouksiaan jossa syödään
ja juodaan saamatta mitään muuta aikaan kuin rahanmenoa rahvaalle.
Ylistävät kuitenkin saavutuksiaan ilmastotoimien etenemisestä.
Eli huomenna ei ole enää ilmastokriisiä. Näin on sovittu.
Eikä ole koskaan ollutkaan.

26

366

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Sähköautojen akkutehot katoavat

      "Uuden tutkimuksen mukaan akkujen todellinen käyttöikä ei silti ole välttämättä pidentynyt odotetulla tavalla, osin kuluttajien muuttuneiden lataustottumusten vuoksi.
      Ajoneuvoissa, joissa pikalatauksen osuus oli alle 12 % kaikista latauksista, akun keskimääräinen vuotuinen heikkeneminen oli 1,5%. Sen sijaan autoissa, joissa pikalatauksen osuus ylitti 12%, kapasiteetti pieneni keskimäärin 2,5% vuodessa"

      Tekniikan maailma

    • Anonyymi00002

      Aloittaja ei taida ymmärtää sanontaa kenen joukoissa seisoo, niin sen lauluja laulaa. Outoa tässä on asian ihmettely - onko aloittajalla päässä vikaa?

    • Anonyymi00003

      Analogia ontuu.
      Minusta "ilmastohenkilöt"(?) ei ole kyllä hehkuttaneet ilmastotoimien riittävyydestä eikä siitä että ilmastokriisi olisi vältetty.

    • Anonyymi00004

      "hiilineuraalisuus 2030 " - hehkutukset

      Alkaa olla jo kiire. Neljä vuotta aikaa

      • Anonyymi00005

        Tarkoititko ehkä "hiilineuTraalisuus 2035"?

      • Anonyymi00007
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Tarkoititko ehkä "hiilineuTraalisuus 2035"?

        En.
        No, Helsinki on jo luovuttanut

        "Kuusi suomalaista kaupunkia, Tampere, Turku, Lahti, Lappeenranta, Espoo ja Helsinki, on valittu eurooppalaisiksi edelläkävijöiksi, jotka pikavauhdilla jo vuoteen 2030 mennessä pyrkivät saavuttamaan hiilineutraaliuden."

      • Anonyymi00019
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        En.
        No, Helsinki on jo luovuttanut

        "Kuusi suomalaista kaupunkia, Tampere, Turku, Lahti, Lappeenranta, Espoo ja Helsinki, on valittu eurooppalaisiksi edelläkävijöiksi, jotka pikavauhdilla jo vuoteen 2030 mennessä pyrkivät saavuttamaan hiilineutraaliuden."

        Miten se Helsingin luovuttaminen näkyy tuossa lainauksessa?

      • Anonyymi00020
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        Miten se Helsingin luovuttaminen näkyy tuossa lainauksessa?

        Näin näkyy

        "Hiiineutraali Helsinki 2030 -maininnat ovat kadonneet kaupungin sivuilta. Ilmastojohtajan mukaan hiilineutraaliustavoite ei olisi ollut enää toteutettavissa"

    • Anonyymi00006

      "Ylistävät kuitenkin saavutuksiaan ilmastotoimien etenemisestä.
      Eli huomenna ei ole enää ilmastokriisiä. Näin on sovittu.
      Eikä ole koskaan ollutkaan."

      Millä olet pääsi sekoittanut, vai oletko ollut sekaisin ihan syntymälahjana.
      Ilmastokriisi pahenee. Se ei sopimalla tai käskemällä lopu muualla kuin Trumoin mikä-mikä maassa, jossa pressa muuttaa päätöksellään luonnonlakeja.

      Ilmastonmuutos, se ihmisen aiheuttama, on ollut vasta muutaman vuosikymmenen, mutta tulee jatkumaan pitkään. Olemme valitettavasti vasta alussa. 1,5 asteen lämpeneminen on jo ylitetty ja useimpien tutkijoiden mukaan alle 2 asteenkaan ei enää päästä.

      Mistä teitä älyllisiä hottentotteja palstoille tunkee?

      • Anonyymi00008

        Osa ihmisistä hyväksyy sen, että todellisuus ei miellytä. Ymmärtävät, että tämä maailmankaikkeus ei ole olemassa heitä varten. Osa ei hyväksy, mutta työntää vain pään hiljaa pensaaseen. Tämä kyseinen hottentotti (Afrikassa elävän kansan jäseniä väheksymättä) kuuluu pieneen ryhmään, joka kuvittelee palstaspämmäyksellä kumoavansa a) ilmastonmuutoksen olemassaolon b) ihmisen osuuden siihen c) tieteellisen näytön asiasta d) ilmastonmuutoksen vastaiset toimet, eritoten Suomessa - muut maat hoitakoon ne. Nämä ovat lapsina tottuneet saamaan kaiken, eivät ole tottuneet pettymyksiin ja niistä yli pääsemiseen. Tämä asenne on vähitellen kehittynyt ylivertaisuusvinoumaksi, jossa haastetaan muitta mutkitta minkä tahansa alan asiantuntijat olemattomilla omilla tiedoilla.

      • Anonyymi00009
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Suuruudenhullut luulevat pelastavansa maailman viherpiiperryksellään ja ilmastopropagandalla

      • Anonyymi00010

        Ja - kuten huomaat, kyseinen totti tunnisti itsensä kuvauksestani ja ilmestyi paikalle reilussa kahdessa minuutissa, olkiukko kainalossa.

      • Anonyymi00011
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Suuruudenhullut luulevat pelastavansa maailman viherpiiperryksellään ja ilmastopropagandalla

        Kumpaa pidät suuruudenhulluna..
        a) ...häntä, joka mielipiteissään ja kommenteissaan pyrkii pitäytymään tieteeseen, vai
        b) häntä, jolle oma mielipide menee tieteen tulosten ohi ja joka ei tunne kyseisen aiheen tutkimusta lainkaan?

        Omilla Aivoillaan Ajattelevat koulupudokkaat kuvittelevat kaatavansa tieteen tulokset.Tällä palstalla Savorinen, Santavuori, Oikonomi ja ehkä joku muukin kuuluu siihen ryhmään. Nämä palstat ovat hiivahattujen kokoontumispaikkoja, joissa ei ainakaan keskimääräisesti järki suuremmin loista.

      • Anonyymi00012
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        "Tällä palstalla Savorinen, Santavuori, Oikonomi ja ehkä joku muukin "

        ... siis sinun lisäksesi. Kaistapäiden kokoontumisajot.

      • Anonyymi00015
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        "Tällä palstalla Savorinen, Santavuori, Oikonomi ja ehkä joku muukin "

        ... siis sinun lisäksesi. Kaistapäiden kokoontumisajot.

        Niin, et vastannut ano11:n kysymykseen - a vai b? Onko kysymys vaikea vai mikä nyt maksaa?

    • Anonyymi00013

      Ettei totuus unohtuisi:
      Nykymenolla globaali lämpötila nousee runsaat 0.02 C vuosivaihtia. Ilmakehään on teollisellla aiakkaudella dumpattu 2800 Gt hiilidioksidia. Nykyinen päästö on 38 Gt vuodessa. Lämpötila on oussut jo 1.5 C. Ainakin toinen mokoma on vielä tulossa, jos päästöjä ei saada loppumaan.

      • Anonyymi00014

        Se ei ole suomalaisten käsissä

      • Anonyymi00016

        Aina sanotaan, että korrelaatio ei tarkoita syy/seuraus-suhdetta. Väestön määrä korreloi erittäin vahvasti lämpenemisen kanssa. Onko siis väestön kasvu lämpenemisen aiheuttaja. No, jokainen tietää, että ei suoraan, mutta epäsuorasti kyllä.

      • Anonyymi00017

        Elintason nostaminen ja köyhyyden poistaminen ovat kaikkialla tavoitteena. Keskiverto amerikkalainen kuluttaa noin 8 kertaa niin paljon polttoaineita kuin keskiverto intialainen.

      • Anonyymi00018
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Se ei ole suomalaisten käsissä

        Myös ilmastomuutoksen torjuntaan kaivataan tulosvastuuta. Ei riitä, että vain "mätetään miljardeja hyvään tarkoitukseen".

        Suomessa tulee varautua lämpenemisen seurauksiin.

        Toki turhia päästöjä pitää pyrkiä poistamaan ja siirtyä puhtaampiin energiamuotoihin. Mutta ei hintaan mihin hyvänsä. Lisäksi puhtaan energian ratkaisuja voi yrittää tarjota myös maailman markkinoille.

      • Anonyymi00021
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Myös ilmastomuutoksen torjuntaan kaivataan tulosvastuuta. Ei riitä, että vain "mätetään miljardeja hyvään tarkoitukseen".

        Suomessa tulee varautua lämpenemisen seurauksiin.

        Toki turhia päästöjä pitää pyrkiä poistamaan ja siirtyä puhtaampiin energiamuotoihin. Mutta ei hintaan mihin hyvänsä. Lisäksi puhtaan energian ratkaisuja voi yrittää tarjota myös maailman markkinoille.

        Tuulivoimalat tuottavat energiaa vain satunnaisesti.

        Ja aurinko paistaa heikosti Suomessa

      • Anonyymi00022
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Elintason nostaminen ja köyhyyden poistaminen ovat kaikkialla tavoitteena. Keskiverto amerikkalainen kuluttaa noin 8 kertaa niin paljon polttoaineita kuin keskiverto intialainen.

        Nobel palkinnot !

        Intia 12kpl
        Yhdysvallat 428kpl

      • Anonyymi00023
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Tuulivoimalat tuottavat energiaa vain satunnaisesti.

        Ja aurinko paistaa heikosti Suomessa

        Tuulivoimalat tuottavat suurimman osan ajasta hyvin.
        Aurinkoisia tunteja on Suomessa keskimäärin suunnilleen sama määrä kuin Keski-Euroopassa. Kesällä on suuria alueita, joilla Aurinko ei edes laske.
        Nyt on vasta helmikuun alku ja parhaimillaan aurinkovoimalat tuottivat jo yli 200 MW.

      • Anonyymi00025
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Tuulivoimalat tuottavat suurimman osan ajasta hyvin.
        Aurinkoisia tunteja on Suomessa keskimäärin suunnilleen sama määrä kuin Keski-Euroopassa. Kesällä on suuria alueita, joilla Aurinko ei edes laske.
        Nyt on vasta helmikuun alku ja parhaimillaan aurinkovoimalat tuottivat jo yli 200 MW.

        Eivät kannata, kun tänä vuonna ei rakenneta yhtään uutta tuulivoimalaa. Tuottavat silloin, kun energiantarve on vähäistä ja hinta on alhaalla. Sattuma määrä liikaa tuotantoa, jotta sitä voisi pitää kannattavana.

        Toivotaan, että aurinko alkaisi paistamaan Suomessa kunnolla. Tosin alhaalta taivaalta

    • Anonyymi00024

      Ilmaveivi. Veivaus auttaa pakkasella paremmin traktorin käyntiin saamisessa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      102
      2605
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      98
      1632
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1505
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      14
      1226
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      20
      1012
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      963
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      44
      904
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      119
      886
    9. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      333
      809
    10. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      803
    Aihe