Onko usko Jumalaan ristiriidassa tieteen kanssa?

Tiede määritellään "ilmiön havaintona, tunnistuksena, kuvauksena, kokeena ja teoreettisena selityksenä". Tieteen menetelmiä käyttäen ihmiskunta on oppinut ymmärtämään paremmin maailmankaikkeutta. Se on tiedon hankkimista havaintojen avulla. Tieteen kehittyminen on osoitus ihmisen järkeilykyvystä ja mielikuvituksesta. Kristityn luottamus tieteeseen ei saisi kuitenkaan olla samanlaista kuin hänen uskonsa Jumalaan. Kristitty voi uskoa Jumalaan ja kunnioittaa tiedettä, mutta hänen on aina muistettava, kumpi näistä on täydellinen ja kumpi ei.

Luottamuksemme Jumalaan perustuu uskoon. Me uskomme hänen Poikaansa pelastuaksemme, hänen Sanaansa oppiaksemme ja hänen Pyhään Henkeensä saadaksemme ohjausta elämäämme. Uskomme Jumalaan pitäisi olla ehdotonta, sillä laittaessamme uskomme Jumalaan, luotamme täydelliseen, kaikkivaltiaaseen ja kaikkitietävään Luojaan. Uskomme tieteeseen pitäisi olla älyllistä, eikä mitään muuta. Voimme luottaa tieteeseen monissa tärkeissä asioissa, mutta tiedämme tieteen tekevän myös virheitä. Jos me laitamme uskomme tieteeseen, silloin luotamme epätäydellisiin, synnillisiin, rajallisiin, kuoleviin ihmisiin. Kautta koko historian tiede on ollut usein väärässä, esimerkiksi maapallon muodossa, voimakonekäyttöisessä lentämisessä, rokotuksissa, verensiirrossa ja jopa lisääntymisessä. Jumala ei ole koskaan väärässä.

Totuutta ei tarvitse pelätä, niinpä ei ole mitään syytä, miksi kristityn pitäisi pelätä tiedettä. Kun opimme lisää siitä, kuinka Jumala rakensi maailmankaikkeuden, auttaa se koko ihmiskuntaa paremmin arvostamaan luomisen ihmettä. Tietämyksemme lisääntyminen auttaa meitä taistelemaan tauteja, tietämättömyyttä ja väärinkäsityksiä vastaan. On kuitenkin vaarallista, kun tiedemiehet luottavat enemmän ihmisen tietämykseen kuin Luojaan. Tällaiset ihmiset eivät eroa uskonnollisista ihmisistä; he ovat valinneet uskon ihmiseen ja puolustavat uskoaan kokoamillaan tosiasioilla.

Kuitenkin useimmat järkevät tiedemiehet, jopa ne jotka kieltäytyvät uskomasta Jumalaan, myöntävät käsityksemme maailmankaikkeudesta olevan vajavainen. He myöntävät, että Jumalaa eikä Raamattua voi todistaa tai kumota tieteen keinoin, aivan samoin kuin monia heidän suosikkiteorioitaankaan ei loppujen lopuksi voi todistaa tai kumota. Tieteen tarkoituksena on olla puolueeton opinala, joka edistää ainoastaan totuutta eikä mitään yksityistä mielipidettä.

Suurin osa tieteestä tukee Jumalan olemassaoloa ja tekoja. Ps. 19:1 kuuluu seuraavasti, "Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan." Mitä enemmän nykyaikainen tiede saa selville maailmankaikkeudesta, sitä enemmän me löydämme todisteita luomisesta. DNA:n ihmeellinen monimutkaisuus ja monistumiskyky, monisäikeiset ja keskenään sidoksissa olevat fysiikan lait, ja maan päällä vallitsevat ehdottoman tasapainoiset fyysiset ja kemialliset olosuhteet tukevat Raamatun viestiä. Kristityn pitäisi omaksua totuutta etsivän tieteen opetukset, mutta hylätä "tieteen papit", jotka laittavat ihmistiedon Jumalan tiedon yläpuolelle.

https://www.gotquestions.org/Suomi/usko-Jumala-tiede.html

21

392

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kukin voi uskoa mihin haluaa. Tiede ei siitä piittaa.

    • Anonyymi

      -mielipide ei voi olla väärä, sanoi Timo Soini

      • Anonyymi

        Soinin järkeilyn mukaan kaikki mielipiteet ovat samalla tasolla...


    • Anonyymi

      Ukkosen jumalalle ei ole enää kysyntää. Mutta alkuräjähdyksen jumalalle on, koska emme tiedä mitä oli ennen isoa pamausta ( BB ).

    • Anonyymi

      Jos ensin ei ollut mitään, niin energian säilymislaki vaatii, että jälkeen on jotakin positiivisena ja negatiivisena. Näin onkin, sillä gravitaatioenergia on negatiivista ja esim. aineena ilmenevä energia on positiivista. Epämiellyttävä totuus lienee, että kaikkeus on tyhästä nyhjästy energian eri ilmenemismuotojen sekamelska.

      • Anonyymi

        Niin erikoinen viritelmä tuo on, että ei se ainakaan kenenkään älykkään suunnittelijan suunnitelman toteutuma voi olla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin erikoinen viritelmä tuo on, että ei se ainakaan kenenkään älykkään suunnittelijan suunnitelman toteutuma voi olla.

        Olet siis todiste älyttömästä suunnittelijasta.


    • Anonyymi

      "Enkeleitä, onko heitä?".
      Luonnontiede ei varsinaisesti käsittele tällaisia kysymyksiä.

      • Anonyymi

        Aivan, vain todellisuus kiinnostaa tiedettä.

        Hömppä ei siihen kategoriaan pääse!


    • Anonyymi

      Loppua kohti juttusi muuttui yhä paksummaksi tuuuubaksi.

    • Anonyymi

      Jumaluus ja henkiolennot ovat totta ja asiaa on tutkittu.
      Niitä esiintyy tarinoissa.

      Ne on keksitty kivikaudella ja varhaisimmat näytöt järjestelmällisestä palvonnasta löytyvät n 5000 vuoden takaa sumerilaisten jäännöksistä.

      Myös neandertaaleilla on ollut hautausrituaaleja ja koristelua, eli varhaisia merkkejä hengellisten asioiden esiasteista, mutta vaikuttaisi, että homo sapiensin keksintöjä.

      • Anonyymi

        Tiedon puute on aina johtanut mitä kummallisimpiin oletuksiin todellisuudesta.

        Noina 'vanhoina aikoina' tietotaso oli tosiaan todella alhaisella tasolla, eikö niin?

        Joten miksi pitää noita luulemuksia mitenkään pätevinä?


    • Anonyymi

      Hermeetikkojen mielestä maailmassa on 36525 pyhää teosta joista 2000 kpl on tiedettä. (Ultra lehti). Parhaat tieteen teokset ovat yhtä varmoja uskon pohjaksi kuin Raamattu. Esim. Newton. Ne vain rajoittuvat kapeaan sektoriin. Omaavat vain kourallisen teemoja kun Raamatussa niitä on kymmeniä tai jopa satoja jos joka sanaa seulotaan.

      Kyllä ne on usein sukuvirsiä ja lajivirsiä nuo tieteen teokset. Mutta palvonta ja kunnia kuuluu luomisesta Jumalalle. Tiede tutkii hänen maailmaansa.

      • Anonyymi

        Mikään tieteellinen ala ei tutki jumalaa, vaan korkeintaan minkälaisia jumalkuvia ihmisillä on ollut läpi historian.


    • Anonyymi

      Kaiken luojasta ei ole mitään tieteellistä näyttöä. Usko alkaa siitä, mihin tieto loppuu.

    • Anonyymi

      Jumalusko on toki tieteellinen fakta. Ihminen on keksinyt tuhansia jumalia, ja kautta aikojen niihin on uskonut miljardeja ihmisiä.
      Tieteellistä näyttöä yhdenkään jumalan olemassaolosta ei ole.

    • Anonyymi

      Tiede on anus,Usko on jees !

      • Anonyymi

        Vastauksesi tasosta päätellen olet todellakin uskova.


    • Anonyymi

      "He myöntävät, että Jumalaa eikä Raamattua voi todistaa tai kumota tieteen keinoin"

      Tuo on valhe.
      Tietysti pystyy. Raamattu on aivan varmasti jo nyt luonnontieteen ja historian tuntemuksellamme väärin.

      "aivan samoin kuin monia heidän suosikkiteorioitaankaan ei loppujen lopuksi voi todistaa tai kumota."

      Tieteellinen teoria perustuu juuri nimen omaan falsifoitavuuteen. Ymmärrän sen harmittavan sinua, että niitä ei onnistuta kumoamaan, jotta voit roikkua kiinni Raamatussa. Tuo sinun lähestyminen on tosin vain itsepetosta.

      • Anonyymi

        Helppo myöntää, sama koskee kaikkia muitakin satukirjoja - miksi edes pohtia, ovatko ne totta?


    • Anonyymi00021

      entäs ne raamatullisten miesten iät? esim. Noah eli muka 950 vuotiaaksi jne...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      244
      4348
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      122
      2802
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2562
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      86
      1546
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      117
      1488
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      49
      1209
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      85
      1154
    8. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      996
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      993
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      179
      984
    Aihe