Olen alkanut pelätä iseäni

Anonyymi-ap

Mä olen jotenkin alkanut pelkäämään itseäni tai pikemminkin sitä, miten tietyissä tilanteissa saatan reagoida.

Tänään aamulla katselin Mtv:n tai Ylen uutislähetystä, jossa se yksi Yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, nainen, kertoi kuinka Suomessa oli hiihtoladulla kohdannut laturaivoa, kun oli ohjamaassa elokuvaa täällä. Joku täysin tuntematon oli huutanut ja huitaissut sauvalla jalkaan.

Mulla on pitkä työmatka, noin 50 km ja koko sen matkan ajan, mitä sen ajamiseen kului, mietin, miten itse olisin vastaavassa tilanteessa reagoinut? Lähes poikkeuksetta mielessä läpi käymissäni skenaarioissa pieksin sitä huitaisijaa sille sauvalla kinoksessa tai mukiloin pitkin korvia kaksin käsin niin että veri roiskui.

Aloinkin pohtimaan, että jos oikeasti olisi jokin vastaava tilanne niin mikä olisi se pidäke, joka estäisi tuollaisen käytöksen realisoitumisen? Jotenkin yhdistän tuon tunteen sellaiseen loukatuksi tulemiseen tai jonkinlaisen oikeuden hakemiseen - oman käden oikeuteen! Mitä jos noin pääsee oikeasti käymään? Silloinhan se vastapuolen sinänsä väärä teko näyttää varsin mitättömältä sen rinnalla, että itse pieksen tekijän vaikkapa sillä suksisauvalla sairaala kuntoon!

Jotenkin on alkanut hirvittään, että voiko tuollainen samanlainen "kohtaus" iskeä esimerkiksi parisuhteessa, vaikkapa jätetyksi tulemisen yhteydessä tai jos tulee petetyksi? En ihan oikeasti tiedä, pystynkö hillitsemään itseni, koska tuo jonkinlainen koston tai oikeuden tunne on sanalla sanoen melko "sokaiseva" ja asiat tapahtuvat sen raivon vallassa kuin unessa, josta vasta herää sen jälkeen, kun se pahin mahdollinen "puuska" on ohi ja huonoimmassa tapauksessa peruuttamattomin seuraamuksin.

Tämä on osa temperamenttia ja epäilenkin, että ei tästä, sanoisinko ongelmasta tai vaivasta voi parantua, mutta miten sitä tai tätä "Hulk" ilmiötä voisi edes hillitä, muuta kuin yrittämällä vältellä tilanteita, joissa raivo pääsee pintaan? Ainahnan se ei valitettavasti ole mahdollista, kuten vaikkapa tuollaisessa yllättäen tapahtuvassa laturaivo -tilanteessa. Vastaava trikkeri voi tapahtua vaikkapa liikennevaloissa tai missä hyvänsä, jolloin kontrolli pettää! Pelkään, että sisälläni on hirviö, joka vain odottaa sitä hetkeä, kun pääsee ulos kuin Pandoran lippaasta ja vie minut telkien taa

31

385

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Tämä on osa temperamenttia ja epäilenkin, että ei tästä, sanoisinko ongelmasta tai vaivasta voi parantua"

      Höpönpöpön. Erota tunne ja teko, niillä on SUURI ero. Suosittelen itsehillinnän perusteita ja harjoituksia.

      - Sheena

    • Anonyymi

      Itse suosittelen varjotyöskentelyä. Kuuntele YouTubesta Carl Jungia, voit saada apua sen toteuttamisessa.

      • Anonyymi

        varjonyrkkeily voi olla hyödyllistä joo.


    • Anonyymi

      Ei olllenkaan kaulaa haettu. Moni reagoi kuullessaan suksiraivosta samoin. Ehkä jopa omaksi yllätyksekseen.

      Olen joutunut itse kerran kohteeksi. Tilanne meni nopeasti ohi. Kiinni en olisi suksijaa saanut kävellen itse hangessa. Raivo kasvoi vasta jälkikäteen, koska säikähdin, enkä tiennyt tekeväni väärin.

      Täytyy myöntää, että olen kerran "ansioitunut" liikenneraivossa pizzakuskille, joka töötötti vieraan kaupungin liikennevaloissa hitaudelleni.
      Hän sattui kääntymään samalle suunnalle, (enkä säikähtäneenä uskaltanut ajaa vaudilla), vaan paljon hitaammin mitä olisi voinut, ärsyyntyneenä ja tarkoituksella. Ei mitään hyvää käytöstä edes itseltäni. Noissa tilanteoäissa voi käydä lopuksi kaikille huonosti. Edes toisella pitäisi olla järkeä.

    • Kerran olen liikenteessä suuttunut niin, että seurasin törttöilijää, joka aiheutti äkkijarrutustilanteen.

      Ajoin perässä parkkiin ja avauduin hänelle, koska hänen törppöilynsä olisi voinut aiheuttaa minulle keskenmenon.

      Hän kyllä ainakin näennäisesti katui tilanteessa ja pyysi anteeksi, mutta en sitten tiedä.

      Hän oli kotoisin maasta, jossa on, sanoisinko "hieman" kiihkeämpi liikennekulttuuri, niin uskon sen vaikuttaneen hänen ajotapaansa.

      Ajatukset ja teot ovat tosiaan eri asia ja ne on hyvä erottaa toisistaan.

      Jos olisin tuolloin ollut itse kypsempi, niin en olisi korottanut ääntäni, mutta hormoneilla oli varmasti osansa asiassa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Aika väkivaltaista porukkaa täällä

      • Anonyymi

        Olet kyllä ihan pihalla, jos tuommoista väität.


    • Anonyymi

      pelkåää itse itseään, no minkäkin pelkään kyllä itse itseäni, monestikin, koska olen pahin vihollinen itselleni, varsinkin kuin yön pimeydessä törmää oven karmiin, kolaus.

      • Anonyymi

        .. niin ei valunut vallattomasti verta kuin jos päävamma yleensää tulee, huomasin, tikkejä olisi kai vaatinut mutta, kun niin kallista tuollainen sairalaan meneminenkin...


    • Englantilaistörppö taisi kävellä ladulla. Siiri Rantanen tai Lydia Widenan olisi piessyt mokoman kunnolla. Montako talvisotaa englantilaiset ovat ikinä voittaneet? Tai monessako tulleet edes hopealle?

      • Anonyymi

        Suomalaistörppö alistuu suomalaisen pahoinpitelylle, ellei luottaisi pääsevänsä suksien liukkaasti karkuun. Vuosikymmenten kasvanut kauna voi osoittautua joskus jonkun toisen kohtaloksi. Pitäisi suksijoiden huomioida tämä. Suosittelen kaikille suksijoille lämpimästi suomalaista käytöstä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaistörppö alistuu suomalaisen pahoinpitelylle, ellei luottaisi pääsevänsä suksien liukkaasti karkuun. Vuosikymmenten kasvanut kauna voi osoittautua joskus jonkun toisen kohtaloksi. Pitäisi suksijoiden huomioida tämä. Suosittelen kaikille suksijoille lämpimästi suomalaista käytöstä.

        Suomalaista käytöstä ei myöskään ole mennä kävelemään keilaradalle, ampumaradalle, jääkiekkokaukaloon, kelkkakouruun, laskettelurinteeseen eikä myöskään hiihtoladulle. Jokamiehenoikeuksin saa kävellä melkein missä tahansa metsässä tai kaikilla maanteillä ja jalkakäytävillä. Mutta englannista asti pitää tulla kävelemään hiihtoladulle.


      • Anonyymi
        scrg kirjoitti:

        Suomalaista käytöstä ei myöskään ole mennä kävelemään keilaradalle, ampumaradalle, jääkiekkokaukaloon, kelkkakouruun, laskettelurinteeseen eikä myöskään hiihtoladulle. Jokamiehenoikeuksin saa kävellä melkein missä tahansa metsässä tai kaikilla maanteillä ja jalkakäytävillä. Mutta englannista asti pitää tulla kävelemään hiihtoladulle.

        Ai niin, että vähän räväkämmin olisi pitänyt tälle englantilaisladylle antaa, jotta kansainvälisiin lehdistöihin asiaamme olisi tiedottaa? 😛

        No olkoon. Ehkäpä en jää kiistelemään kanssasi. Kohta olisin jo ampumaradalla, kuin Turkulainen Helsingissä 🤣


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ai niin, että vähän räväkämmin olisi pitänyt tälle englantilaisladylle antaa, jotta kansainvälisiin lehdistöihin asiaamme olisi tiedottaa? 😛

        No olkoon. Ehkäpä en jää kiistelemään kanssasi. Kohta olisin jo ampumaradalla, kuin Turkulainen Helsingissä 🤣

        Kantturaahan on saatettu vaikka kuinka kohteliaasti pyytää ensin hyppäämään helvettiin tieltä, mutta tuskin tuo on kovin kielitaitoinen niin ehkä ei ole ymmärtänyt. Mutta kannattaisi ehkä opetella kieliä ennen kuin lähtee ulkomaille.


      • Anonyymi
        scrg kirjoitti:

        Kantturaahan on saatettu vaikka kuinka kohteliaasti pyytää ensin hyppäämään helvettiin tieltä, mutta tuskin tuo on kovin kielitaitoinen niin ehkä ei ole ymmärtänyt. Mutta kannattaisi ehkä opetella kieliä ennen kuin lähtee ulkomaille.

        God damn, scrg! Et sä nyt voi olla noin daijju että joku britti oscarvoitaja misukka ymmärtäisi suomalaista latukulttuuria. Vähän hei armoo, please...


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ai niin, että vähän räväkämmin olisi pitänyt tälle englantilaisladylle antaa, jotta kansainvälisiin lehdistöihin asiaamme olisi tiedottaa? 😛

        No olkoon. Ehkäpä en jää kiistelemään kanssasi. Kohta olisin jo ampumaradalla, kuin Turkulainen Helsingissä 🤣

        I don't ski. I take steps, my dear. I'm an illegal alien. I'm an Englishwoman in Koli.


      • Anonyymi
        scrg kirjoitti:

        I don't ski. I take steps, my dear. I'm an illegal alien. I'm an Englishwoman in Koli.

        Älä naurata enempää minua🤭😀

        Sattuu olemaan onnesi, että palauduin akvaarion petokaloista sopuisaksi kultakalaksi, enkä saalista sinua 🤣

        🐠


    • Anonyymi

      no nämä nyt on ihan normaaleita miesten juttuja, johtuu testosteronista
      minulla on myös sisälläni tuollaista valtavaa raivoa, tosin kontrolloin sen täydellisesti ilman poikkeuksia. mutta toivon aina pääseväni joskus toteuttamaan sitä jotenkin, en vaan koskaan pääse toteuttamaan itseäni koska olen melkoisen pelottavan näköinen, ja mahdolliset tilanteet loppuvat aina heti alkuunsa minun kohdallani. olen jopa joskus miettinyt että jos sekaantuisin joidenkin muiden riitatilanteeseen mikäli sellaisen näkisin jossain, mutta todennäköisesti sekin vaan loppuisi siihen paikkaan. harmillista sinänsä.

      tuollainen hiihtoladun väkivaltatilanne on täysin poissuljettu minun kohdallani, kun en ole mikään idiootti enkä koskaan missään ladulla liiku. toisekseen en usko että kukaan uskaltaisi minua alkaa suksisauvalla lyömään, se luultavasti ymmärtäisi että sellainen olisi todennäköisesti sen viimeinen teko tässä elämässä.

      x

    • Anonyymi

      Olen kunnon suorasuu mutta liikenteessä en suutu. Suhtaudun siten, että jotkut vaan ovat pöhköjä ja minä toimin niin että vältän kolarin ja se on pääasia vaikka joutuisin antamaan periksi ja vaikka kuinka olisin oikeassa.

    • Anonyymi

      Pahinta väkivaltaa on jos oma äiti suosii toistais enemmän kuin jotain toista lapseaan, siksi ehdotaisin 1-lapsen laki jolloin ei voisio lla suosikkej

    • Anonyymi

      Kerran ohitin hidastelijan ihan raivona. Taisinpa näyttää jopa keskisormea. Siitä muistuikin hassu juttu.

      Peukalon näyttäminen tarkoittaa peräsuolta. Jos joku näyttää sulle peukaloa, niin se vittuilee.

      >simiti<

      • Anonyymi

        ai, no ilmankos poliitikot aina heiluttelee peukaloaan yleisölle.


    • En ole elämässäni osoittanut minkäänlaista aggressiota mihinkään suuntaan, mutta silti pelkään, että voin hetkellisesti toimia niin, että vahingoittaisin toista ihmistä.

      Mielisairaudet osoittavat kuinka äkkiä ihmisen mieli voi muuttua.
      Mieli on aivojen tuottama illuusio.

      • Anonyymi

        Se on yllättävän helppoa sortua väkivaltaan tiettyjen osasten loksahtaessa kohdilleen juuri oikella hetkellä. Onneksi se on melkein yhtä harvinaista kuin voittaa 5 euroa Casino-arvasta!


    • Anonyymi

      Sitä on vain valittava mille polulle lähtee, ei kannata lähteä antamaan periksi jokaiselle impulssille. Palstalla nyt toki voi rähjätä aina jos mieli tekee :D

    • Anonyymi

      mutta kävele varovaisesti jotta et liukastu ja lyö vaikka päätä johonkin oven karmiin kuin itse ahkeroin.

    • Anonyymi

      Voisihan asioita ilmaista ihan tyynesti jollekin väärässä paikassa dallaajalle.
      Sauvallahakkaajalla ei kaikki ole himassa.
      Vilma

    • Se, että tunne aiheuttaa sinussa pelkoa, tarkoittaa usein ettei niin oikeasti toimisi.

      Tosin joskus raivo ja aggressio on ihan validi reaktio. Itseään pitää osata puolustaa, ettei anna kaikkien kävellä yli. Tietenkin terveissä rajoissa.

      • Anonyymi

        Hätävarjelun liioittelu. Se on pienempi paha kuin hävitä tilanne. Uhkatilanteet ovat nopeita ja voivat äityä ykskaks pahoiksikin. Plus suomalaisen lainsäädännön naurettavan lievät tuomiot väkivallantekijöille eli kantsii ihan huolella pistää kova kovaa vastaan. Ihan sama. Tuomarit muutenkin oikeudessa voivat junailla oikeustapaukset melkeinpä miten päin vaan. Pahoin pelkään että oikeuslaitos on korruptoitunut.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      18374
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      56
      5262
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      4897
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      28
      4804
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      36
      4630
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      76
      4525
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4093
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      3735
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      40
      3024
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2729
    Aihe