Katujengihahmo Milan Jaffin karkotus Irakiin ei olisi välttämättä ollut mahdollista ilman nykyisen hallituksen läpiviemiä lakimuutoksia. Näin arvioi Iltalehdelle rikos- ja prosessioikeuden emeritusprofessori Matti Tolvanen.
– Ilman niitä karkotus olisi ollut ainakin korkeamman kynnyksen takana. Ja voi olla, ettei siinä olisi edes onnistuttu, Tolvanen sanoo.
Perussuomalaisten kansanedustajat ovat sisäministeri Mari Rantasta myöten antaneet ymmärtää, että Jaffin karkotus oli perussuomalaisten ansiota.
Tolvasen mukaan perussuomalaiset ”saattavat olla” lausunnoissaan oikeassa.
– Hallituksen läpiajama lakimuutos oli merkittävä. Lain tavoite näyttäisi ainakin tässä [Milan Jaffin] tapauksessa toteutuneen.
2. tammikuuta voimaan astuneen lakimuutoksen myötä turvapaikka ja toissijainen suojeluasema voidaan jättää myöntämättä tai lakkauttaa vakavien rikosten perusteella.
Jaffin tapauksessa hänen toissijainen suojeluasema lakkautettiin, eikä hänelle myönnetä uutta määräaikaista tai pysyvää oleskelulupaa Suomeen

Vastaukset 13
Vanhimmat
Kuinka paljon noita karkotettavia täällä vielä on,tuskinpa kaikki tuolla lennolla vielä lähtivät täältä...
kymmeniä tuhansia...valtavat sos.kulut.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/5dd869cc-2bd6-44eb-bf6f-d5dc88294834
On on
Kaikki vakaviin rikoksiin toistuvasti syyllistyneet karkoitettava riippumatta siitä mikä tilanne lähtömaassa.
Sitte tulis ihmisoikeusaktivistit...
tuskin liittyi mitenkään persuihin: puolueilla ei ole karkotusoikeutta, vaan oikeuslaitoksella on.
Ja paskat oli persujen ansiota! Suomessa toimii oikeuslaitos ilman poliittista ohjausta, siis poliittisesti riippumaton laitos. Tämmöinen persujen hehkutus tässäkin karkoituspäätöksessä on täyttä soopaa ja disininformaatiota. Täältä ennen persuja ja persujen jälkeen tullaan karkoittamaan porukkaa jotka ovat sen päätöksen saaneet.
drdr
dee33
Iltalehti;
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/54a3e8aa-7461-4324-8b5c-eb90e236c205
Aihe joulunjuhlaan
Ihanaa
Moktar gubta sdp?
3323
444