Rosolliohjeita

Rosolli on melko yksitoikkoinen ja mauton joulusalaatti, mutta aikanaan ei muita kasviksia keskitalvella ollut kuin juureksia, joten niillä piti pärjätä. Millaisella reseptillä teette rosollin, jos se on teillä joulupöydän perinteenä?

Minä teen rosollin Marttojen reseptillä. Kypsennän perunat, porkkanat ja punajuuret valmiiksi kuutioituna sous vide -keittimellä 95C:ssä tunnin. Sous videllä juureksista ei tule ylikypsiä vaan napakoita. Raakana kuutiointi on paljon helpompaa kuin kypsinä ja lisäksi kasviskuutiot säilyttävät paremmin rakenteensa kun niiden kypsänä käsittely pidetään minimissä.

https://www.martat.fi/reseptit/rosolli/

Rosollin kastike on myös latteuden huipentuma. Kermavaahtoa hyvin niukasti maustettuna ja lähinnä värjättynä punajuurimehulla. Minä ajattelin tehdä nyt kastikkeen japanilaisesta majoneesista ja kermavaahdosta. Japanilainen majoneesi on "tavallista" majoneesia täyteläisempää ja siinä on reilusti umamia. Japanilaista majoneesia saa kaupasta valmiina Kewpie -tuotemerkillä, mutta minä tein sen itse tällä reseptillä. Korvasin tuosta reseptistä Dashi -jauheen ja suolan teelusikallisella natriumglutamaattia, joka antaa herkullisen umamin maun paremmin kuin Dashi -jauhe.

https://www.justonecookbook.com/japanese-mayonnaise/

Näin rosolli on lähempänä itäeurooppalaista sillisalaattia, jossa kastikkeena on majoneesi eikä mauton kermavaahto.

https://en.wikipedia.org/wiki/Dressed_herring

7

222

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Minä tein eilen rosollin kaltaista eli punajuurikuutioita (felix) maustekurkkusiivuja pilkottuina (felix ilman lisättyä sokeria) ja pilkottuja kirsikka tomaatteja. Tästä minä tykkään ja muutamana vuotena jo tehnyt. Tähän voi halutessaan lisätä vaikka feta juustoa tai aurajuustoa/jotain muuta sinihomejuustoa.

      • Kyllä joulusalaattiinkin kannattaa käyttää tuoreita kasviksia kun niitä on nykyään saatavilla. Tomaatti toimii varmasti hyvin. Silloin tällöin olen tehnyt raskaasti tuunatun "rosollin" eli uunipaahdettuja punajuuria, vaahterasiirapissa karamellisoituja päärynän lohkoja, rucolaa, sinihomejuustomuruja tai parmesaanilastuja ja saksanpähkinöitä tai pinjan siemeniä. Kastiikkeeksi hyvää ikäännytettyä balsamiviinietikkaa.


    • Anonyymi00002

      Ei noilla ole mitään tekemistä rosollin kanssa, ensinnäkään martoilla ei ollut mitään sirkulaattoria, nuo on tosiaan joulusalaatteja, pidetään nimet oikein ja jos uutta tehdään niin uusi nimi.
      Kehottaisin katsomaan areenasta Kolmosen ja Vanamon jouluohjelmat, sieltä löytyy oikea rosollin ohje.
      Rosollin kastike on kermaa, sokeria, väkiviinaetikkaa, punajuuren lientä ja vähän suolaa,
      sen tulee olla makean etikkaista, että silleen amatöörit voi tietenkin miten haluaa.

      • No nyt ollaan taas ihan väärillä jäljillä. Sana rosolli tulee venäjän sanasta 'rassol' (рассо́л), joka merkitsee alkuaan suola- tai säilöntälientä. Venäjäksi rosolli eli sillisalaatti on 'vinegret', joka puolestaan tarkoittaa ranskaksi öljy-viinietikka-salaattikastiketta (ransk. vinaigrette). Rosolli tunnetaan suunnilleen samanlaisena koko Pohjois-Euroopassa Alankomaista Venäjälle.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Rosolli

        Suomalainen rosolli on irvikuva tästä perinteisestä pohjoiseurooppalaisesta salaatista ja juurikin esimerkiksi majoneesi tuo edes hieman lisää makua mauttomaan reseptiin.


      • Anonyymi00003
        Grillaava_rouva kirjoitti:

        No nyt ollaan taas ihan väärillä jäljillä. Sana rosolli tulee venäjän sanasta 'rassol' (рассо́л), joka merkitsee alkuaan suola- tai säilöntälientä. Venäjäksi rosolli eli sillisalaatti on 'vinegret', joka puolestaan tarkoittaa ranskaksi öljy-viinietikka-salaattikastiketta (ransk. vinaigrette). Rosolli tunnetaan suunnilleen samanlaisena koko Pohjois-Euroopassa Alankomaista Venäjälle.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Rosolli

        Suomalainen rosolli on irvikuva tästä perinteisestä pohjoiseurooppalaisesta salaatista ja juurikin esimerkiksi majoneesi tuo edes hieman lisää makua mauttomaan reseptiin.

        Kirjoitin siis mitä on suomalainen rosolli, kaikki muu on turhaa. Ei nyt taas olisi pitänyt vetää wikipediaa tähän, mutta ethän sinä raukka muuta osaa.
        Ruokaahan tehdään tunteella ei reseptillä tai wikipedialla, kaikki oikeat kokit sen tietää.


      • Anonyymi00004
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Kirjoitin siis mitä on suomalainen rosolli, kaikki muu on turhaa. Ei nyt taas olisi pitänyt vetää wikipediaa tähän, mutta ethän sinä raukka muuta osaa.
        Ruokaahan tehdään tunteella ei reseptillä tai wikipedialla, kaikki oikeat kokit sen tietää.

        AI-yhteenveto

        Rosolli majoneesilla on perinteinen suomalainen joulusalaatti, jossa perunat, porkkanat ja punajuuret kuutioidaan ja tarjoillaan majoneesipohjaisen kastikkeen kanssa, usein kermavaahdolla tai jogurtilla kevennettynä ja punajuuriliemellä värjättynä – se on herkullinen, kylmä lisuke joulupöytään, jossa majoneesi tuo täyteläisyyttä, ja sen voi sekoittaa joukkoon tai tarjoilla erikseen.

        Rosollin kastikkeena siis voi olla majoneesia. Eikä sous vide muuta mitenkään alkuperäistä reseptiä. Juureksiin tulee vain parempi rakenne ja maku.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      20
      1347
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      170
      1072
    3. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      104
      1070
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      65
      785
    5. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      57
      762
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      51
      761
    7. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      28
      731
    8. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      714
    9. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      51
      669
    10. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      561
      632
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      617
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      602
    13. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      84
      588
    14. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      573
    15. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      551
    16. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      7
      544
    17. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      525
    18. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      523
    19. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      511
    20. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      499
    Aihe